Lue keskustelun säännöt.
Kaipaatko ikinä sitä millainen olit nuorena?
Koetko olleesi nuorena esim. villimpi, luottavaisempi ja viattomampi, elämäniloisempi, herkempi? Kaipaatko sitä "versiota" sinusta? Haluaisitko olla vähän enemmän sellainen nyt, mutta kuitenkin pitää kokeneisuutesi ja viisautesi?
Kommentit (231)
En kaipaa.
Henkisellä puolella oli iso läjä käsittelemättömiä traumoja, joista osasta en ollut edes tietoinen ja jotka tekivät elämän melkoiseksi helvetiksi.
Fyysisesti oli toistuvia päänsärkyjä, nivelkipuja, päivittäisiä alaselkäkipuja, sain kaikki mahdolliset flunssat ja influenssat ja allergiatkin oireilivat voimakkaasti.
Nyt yli viisikymppisenä on kaikki traumat käsitelty ja kaikki em. fyysiset vaivatkin jotakuinkin kadonneet. (Päänsäryt lähtivät traumat käsittelemällä, nivelkivut, infektioherkkyys ja allergiat vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja selkäkivut siirtymällä nukkumaan kovalla alustalla.)
Olin varmaan nätimpi silloin pari-kolmekymppisenä, mutta myös niin paljon sairaampi ja onnettomampi, että en todellakaan vaihtaisi siihen.
Jokainen vuosi on ollut minulla aina parempi kuin edellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen olevani ihmisenä aika samanlainen kuin nuorenakin: innostun uusista asioista ja haltioidun milloin mistäkin, tykkään olla matkalla, katsella ja kierrellä. Olen rohkea. Luen edelleen paljon, parhaat nuoruudenystävätkin ovat säilyneet. Pohdiskelen asioita ja olen kiinnostunut elämästä.
Ymmärrys erilaisuutta kohtaan on lisääntynyt. Esim. nuorena hakeuduin enemmän samankaltaisten ihmisten seuraan kuin itse olen, nyt nautin keskusteluista myös sellaisten kanssa, jotka elävät eri tavalla kuin itse elän. Rahan käyttäjänä olen nuorta itseäni viisaampi.
Ainut mitä nuoruudesta kaipaan on hyvä fyysinen kunto ja se, ettei minkään satu eikä mitään paikkaa kolota. Ja olisi kiinnostava keskustella nyt äitini kanssa, mutta hän on kuollut.
Sama, minäkin kaipaan terveyttä ja elämänhalua. Täytän ensi vuonna 50 v ja terveys on alkanut reistailla vaikka liikun ja syön terveellisesti - ja olen aina liikkunut.
En. Olin nuorena ahdistunut, paniikkihäiriöinen, usein masentunut, ja sosiaalisten tilanteiden foobikko. Nyt viisikymppisenä ihan tasapainoinen ja elämääni tyytyväinen aikuinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin läskilinssi joka 18-v lahjaksi sain lahjaksi piilolasit. Synttäripäivänä joutuin kapakkaan. En ikinä unohda kun ryhmä mua 2-3v vanhempia leidejä istui mun pöytään ja alkoivat puhua mulle kuin ihmiselle kovasti kiinnostuneina tekemisistäni. Ymmärsin silloin, ettei ole mitään väliä millainen olet vaan miltä näytät. Kesä -84 enkä muista ainuttakaan kapakkireissua ettenkö olisi poistunut daami kainalossa ja itse edes juuri aloitteita tekemättä. Nyt ollut aviossa jo 32v mutta silloin tällöin muistelen kaiholla noita nuoruuden huolettomia päiviä. Nykyään ei kyllä kunto/maksa kestäisi tuollaista ja dragulakin kestää 3 päivää puhumattakaan, että daamit vilkaisisivatkaan tällaista boomeria...
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan, näin vanhenevana oon kyynistynyt hirveästi. Mutta toisaalta, nuoruuden liiallinen hyväuskoisuus mut on saanut kyynistymään. Nuorena elämä oli kevyempää, näin kai se kuuluukin olla. Joten, hymy huulessa ja haikeudella muistelen itseäni nuorena, mutta en mä enää sitä takaisin haluaisi. Sitäpaitsi, löysin päiväkirjani nuoruusvuosilta, koko ajanhan mä siellä valitin ja kärsin itsetunto-ongelmista, tosin kirjoitinkin siihen vain silloin, kun meni huonosti, kun meni hyvin ei ollut aikaa päiväkirjalle.
Mäkin kirjoitin päiväkirjaa silloin kun meni huonosti. Sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan sitä ettei nuorena ollut vielä 38-ikäisenä kokemaani rankkaa burnoutia eikä sen myötä puhjennutta ahdistuneisuushäiriötä. Siitä on kohta 5 vuotta aikaa.
Joo, olin hoikempi. Sitä kaipaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ylipainoinen, kaveriton ja kokematon videopelaaja ilman kunnianhimoa. Naiset eivät edes sylkäisseetkään minun päin. Nuoruus meni tämän takia täysin pilalle.
Nyt reilut 20 vuotta myöhemmin mikään ei ole dramaattisesti muuttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä sitä viattomuutta ja optimismia kaipaan. Uskoin, että pystyn mihin vaan. Nyt elämän kolhimana on vaikea nähdä mitään hyvää enkä enää usko itseeni. Sitä kaipaan,
Mä myös kaipaan sitä mitä olin ennen. Usea ihminen on käyttänyt minua hyväkseen ja minusta tuntuu etten ole minkään arvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama, en usko itseeni ja koen, että en ole minkään arvoinen. Avioliitto ja sen jälkeinen uusi suhde saivat tämän lopullisesti aikaan.
Kaipaan vain sitä huolettomuutta mikä oli ennen lapsia, kun tarvitsi huolehtia vain itsestään. Tietenkään en valitsisi toisin, mutta on niiden tulevaisuudesta huoli vaikka ovat jo isoja ja fiksuja. Eihän sitä tiennyt kuinka hulluuteen maailma olisi menossa kun ne lapset on nuoria aikuisia, tähän maailmantilanteeseen en tekisi lapsia.
Olisin mielelläni sen näköinen kuin olin 30 vuotiaana. Lapsiakin oli jo kaksi. Jos voisin liittää yhtälöön nykyisen elämänkokemukseni ja viisauteni, niin olisipa upeaa.
Olin nuorena lievästi ylipainoinen, masentunut ja sisäänpäin kääntynyt erään teini-iän loppumetreillä olevan kokemukseni vuoksi, joten otin takapakkia myös sosiaalisten taitojeni kanssa useita vuosia.
Vastaus: En kaipaa fyysisesti enkä psyykkisesti tuota aikaa, mitä olin nuorena ja parikymppisenä.
Nykyisin nyt 20 vuotta myöhemmin voin hyvin ja minulla on hyviä ihmissuhteita ml. parisuhde. Minulla ei myöskään ole ulkonäköpaineita (olen normaalipainoinen).