Onko sinunkin äitisi katkera vanhus, jonka kohtaamisesta toipumiseen menee monta päivää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on vanhemmat, jotka vielä 80-vuotiaina jaksavat riidellä keskenään. Ukko pakenee välillä mökille, mutta kotiin palatessa huuto on sitä kauheampi. Äidin mukaan isä ei osaa tehdä mitään kotona oikein, kun ei tee samalla tavalla kuin hän.

Niitä ei jaksa kuunnella. Äiti vinoilee isälle ja pauhaa perään, vaikk olisimme koko perhe siellä kyläilemässä (puolipäivää). Vielä jaksavat ihmetellä, ette viivy pidempään.

Puhelimesta voi aina loppua akku, keitiössä liedellä katastrofi kytemässä, päästävä vessaan...

Meillä oli suunnilleen samanlaista. En yhtään ihmettele, että isäni lähti aikanaan matkatöihin ja oli niissä tauotta liki 30 vuotta. Kotona ollessaan hän vietti suurimman osan ajastaan autotallissa hommissaan. Sisällä ollessaan äijä poikkeuksetta oli niin juovuksissa, ettei tajunnut mistään mitään, vaikka mamma naputti aivan koko ajan ja kaikesta.

Alkoholistin puolisona on raskasta, autotallihommat ovat usein lähinnä ryyppäämistä. Siinä jää puoliso yksin hoitamaan lapset.

Toivottavasti itse olet valinnut puolisosi fiksummin, kuten myös itsellesi fiksummat juomatavat.

75-vuotias äitini on halutessaan näennäisen mukava, mutta saattaa täysin arvaamatta nujahtaa ja alkaa todella ilkeäksi. Syyksi kelpaa esim. sellainen, että olen vuonna 1982 vastannut hänelle sävyyn jolla äidille ei puhuta, kun koulusta tullessani olen puhunut kuulumisia kysyttäessä ja nyt on aika opettaa miltä äidistä on tuntunut.

M 47

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on vanhemmat, jotka vielä 80-vuotiaina jaksavat riidellä keskenään. Ukko pakenee välillä mökille, mutta kotiin palatessa huuto on sitä kauheampi. Äidin mukaan isä ei osaa tehdä mitään kotona oikein, kun ei tee samalla tavalla kuin hän.

Niitä ei jaksa kuunnella. Äiti vinoilee isälle ja pauhaa perään, vaikk olisimme koko perhe siellä kyläilemässä (puolipäivää). Vielä jaksavat ihmetellä, ette viivy pidempään.

Puhelimesta voi aina loppua akku, keitiössä liedellä katastrofi kytemässä, päästävä vessaan...

Meillä oli suunnilleen samanlaista. En yhtään ihmettele, että isäni lähti aikanaan matkatöihin ja oli niissä tauotta liki 30 vuotta. Kotona ollessaan hän vietti suurimman osan ajastaan autotallissa hommissaan. Sisällä ollessaan äijä poikkeuksetta oli niin juovuksissa, ettei tajunnut mistään mitään, vaikka mamma naputti aivan koko ajan ja kaikesta.

Alkoholistin puolisona on raskasta, autotallihommat ovat usein lähinnä ryyppäämistä. Siinä jää puoliso yksin hoitamaan lapset.

Toivottavasti itse olet valinnut puolisosi fiksummin, kuten myös itsellesi fiksummat juomatavat.

Altistaisikohan se narina sille juomiselle? Tuttavapiirissä on raittiita ja kohtuukäyttäjiä, joissa puolisot eivät narise koko aikaa toisilleen ja sitten on sellaisia pareja, joissa naristaan alvariinsa ja sitten paetaan pullon ääreen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on vanhemmat, jotka vielä 80-vuotiaina jaksavat riidellä keskenään. Ukko pakenee välillä mökille, mutta kotiin palatessa huuto on sitä kauheampi. Äidin mukaan isä ei osaa tehdä mitään kotona oikein, kun ei tee samalla tavalla kuin hän.

Niitä ei jaksa kuunnella. Äiti vinoilee isälle ja pauhaa perään, vaikk olisimme koko perhe siellä kyläilemässä (puolipäivää). Vielä jaksavat ihmetellä, ette viivy pidempään.

Puhelimesta voi aina loppua akku, keitiössä liedellä katastrofi kytemässä, päästävä vessaan...

Meillä oli suunnilleen samanlaista. En yhtään ihmettele, että isäni lähti aikanaan matkatöihin ja oli niissä tauotta liki 30 vuotta. Kotona ollessaan hän vietti suurimman osan ajastaan autotallissa hommissaan. Sisällä ollessaan äijä poikkeuksetta oli niin juovuksissa, ettei tajunnut mistään mitään, vaikka mamma naputti aivan koko ajan ja kaikesta.

Alkoholistin puolisona on raskasta, autotallihommat ovat usein lähinnä ryyppäämistä. Siinä jää puoliso yksin hoitamaan lapset.

Toivottavasti itse olet valinnut puolisosi fiksummin, kuten myös itsellesi fiksummat juomatavat.

Altistaisikohan se narina sille juomiselle? Tuttavapiirissä on raittiita ja kohtuukäyttäjiä, joissa puolisot eivät narise koko aikaa toisilleen ja sitten on sellaisia pareja, joissa naristaan alvariinsa ja sitten paetaan pullon ääreen.

Alkoholisti löytää aina syyn juomiselleen. Harva raitis puoliso jaksaa hymyssä suin katsella pulloja tyhjentävää ja piilottelevaa puolisoa.

En nyt katkeruudesta tiedä mutta sellainen 20-30 vuotta vanhojen asioiden puiminen kerta toisensa jälkeen alkaa kyllä kypsyttää

Vierailija kirjoitti:

75-vuotias äitini on halutessaan näennäisen mukava, mutta saattaa täysin arvaamatta nujahtaa ja alkaa todella ilkeäksi. Syyksi kelpaa esim. sellainen, että olen vuonna 1982 vastannut hänelle sävyyn jolla äidille ei puhuta, kun koulusta tullessani olen puhunut kuulumisia kysyttäessä ja nyt on aika opettaa miltä äidistä on tuntunut.

M 47

Meillä noin 80 v. äiti sille päälle sattuessaan käy läpi elämässään kohtaamia vääryyksiä, joista ykköstilaa pitävät isä ja isän lähisuku, joista suurin osa on jo kuollut. Itse tulin isän ja hänen sukunsa kanssa mainiosti toimeen.

Aivan käsittämätöntä vääntöä... ei jaksaisi millään kuunnella.

On! Osaa olla tavattoman ilkeä ja piikitellä ja mitätöidä mua kuin "vahingossa". En tiedä onko muuttunut iän myötä pahempaan suuntaan vai onko hän aina ollut samanlainen ja nyt vasta huomannut, kun olen saanut etäisyyttä. Myös isälleni nalkuttaa jatkuvasti. Raskasta seuraa. Yksinäinen ja surullinen varmasti on ja toivoisin että saa jostain iloa elämäänsä, mutta itse mieluummin välttelen häntä.

Mul on tavallaan, ulkopuolelta katsottuna, normaalit vanhemmat, mutta olen aina romuna tapaamisten jälkeen. Puhuvat mulle yhtä aikaa ihan omia juttujaan. Istun sohvassa hiljaa ja katson eteeni. Tämä ei haittaa vanhempiani yhtään. Pälättävät ja pälättävät. Jos yritän kertoa jotain omaa juttua niin eivät kuuntele. Tai jos kuuntelevat, antavat ymmärtää, että ovat eri mieltä ja heidän mielipide on se oikea.

Esim.

- minä: oho, näyttää tuleva sade. Ilmakin viileni.

- vanhemmat: säätiedotuksessa luvattiin poutaa. Lämminhän täällä on. Laitanpa ikkunan auki.

- minä: oho, kissa on oksentanut karvapallon. Täytyypä siivota.

- vanhemmat: eikös se ole pölypallo. Jätä siihen, imuroidaan huomenna koko asunto.

- minä: en syö hetkeen käristettyä lihaa ja sipulia. Vatsahaavani rauhoittamiseksi.

- vanhemmat: liha on terveellistä! Täytyy sitä syödä. Laitan tästä sinulle ison annoksen, noin.

- en voi syödä, maha ärtyy ja koskee kivuliassti.

- vanhemmat: ei se nyt niin paljon voi koskea. Ei meilläkään koske liha mahaan. Syöppäs nyt

Ja tätä tyyliä kertaa sata. Hakkaan iltaisin päätä seinään. Pari vuorokautta on ihan maksimi vierailun kesto.

Vanhempani ovat vielä keski-ikäisiä, mutta isäni vanhemmat ovat juuri tuollainen väkisin kitkutteleva aviopari, jolle ero ei tietenkään ole vaihtoehto, koska onhan avioliitto pyhä.

Tällä hetkellä mummo ja vaari asuvat omakotitalonsa vastakkaisissa päädyissä ja välttelevät puhumasta toisilleen, tai edes näkemästä toisiaan. Vain välillä vaihdetaan pari vastahakoista sanaa toisilleen käytännön asioista, näin on mennyt jo niin kauan, kuin muistan.

Tämä sitten kostautuu patoutuneena vihana ja harmina ja suurena katkeruutena. Kun se viha on pakko purkaa, niin sitten piikitellään meitä sukulaisia ja kytätään ja vainotaan naapureita. Kun me nuoret käymme kylässä, alkaa penääminen koulusta, uramenestyksestä ja kehittävistä harrastuksista ja samalla jauhetaan paskaa ei-paikalla olevista serkuistamme "Kun ei se Mikko tänäkään vuonna saanut kesätöitä." tai "Viitsiiköhän Liisakaan valmistua sieltä koulusta, montako vuotta se on siellä jo ollut?"

Lapset ja teinit ovat varsinkin vaarilleni nykyään joku punainen lanka. Hän katselee ikkunasta naapuruston lapsia ja keksii syitä mennä karjumaan heille. Isäni nuorin sisko ei anna alaikäisten lastensa enää edes tavata näitä isovanhempiaan, kun muutama vuosi sitten huomasivat, että joka ikinen vierailu johti siihen, että vaari pimahti varhaisteineille jostain hätäisesti keksimästään syystä.

Raskaita ihmisiä ovat, ja todella yksinäisiä lisäksi. Eipä heitä sitten jaksakaan tavata, kuin kerran vuodessa joulupyhien jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Mul on tavallaan, ulkopuolelta katsottuna, normaalit vanhemmat, mutta olen aina romuna tapaamisten jälkeen. Puhuvat mulle yhtä aikaa ihan omia juttujaan. Istun sohvassa hiljaa ja katson eteeni. Tämä ei haittaa vanhempiani yhtään. Pälättävät ja pälättävät. Jos yritän kertoa jotain omaa juttua niin eivät kuuntele. Tai jos kuuntelevat, antavat ymmärtää, että ovat eri mieltä ja heidän mielipide on se oikea.

Esim.

- minä: oho, näyttää tuleva sade. Ilmakin viileni.

- vanhemmat: säätiedotuksessa luvattiin poutaa. Lämminhän täällä on. Laitanpa ikkunan auki.

- minä: oho, kissa on oksentanut karvapallon. Täytyypä siivota.

- vanhemmat: eikös se ole pölypallo. Jätä siihen, imuroidaan huomenna koko asunto.

- minä: en syö hetkeen käristettyä lihaa ja sipulia. Vatsahaavani rauhoittamiseksi.

- vanhemmat: liha on terveellistä! Täytyy sitä syödä. Laitan tästä sinulle ison annoksen, noin.

- en voi syödä, maha ärtyy ja koskee kivuliassti.

- vanhemmat: ei se nyt niin paljon voi koskea. Ei meilläkään koske liha mahaan. Syöppäs nyt

Ja tätä tyyliä kertaa sata. Hakkaan iltaisin päätä seinään. Pari vuorokautta on ihan maksimi vierailun kesto.

Äitini kohteli minua samantyylisesti vuosikymmenet. Ei kuuntele, puhuu vain sukulaisistaan ja naapureistaan, ei mistään muusta. Ei malta keskittyä minun tai (nyt jo isojen) lapsenlapsiensa puheeseen vaan paapattaa aina omiaan.

Vuosi sitten sain tarpeekseni ja yhteydenpito on ollut minimissä. Hän ei ota yhteyttä kuin omissa asioissaan, ei kysy mitä meille kuuluu. On varmasti yksinäinen, mutta näyttää siltä, että jos hän ei saa haluamaansa (= täydellinen puhetilan hallinta ja sosiaalinen dominointi), hän valitsee mieluummin tämän linjan eli ollaan sitten huonoissa ja etäisissä väleissä. Ihan oma valinta. Minä en siinä myrkyssä enää jaksa uida. 

Viitaten palstan suosittuun ketjuun vanhoista äideistä,  äitini on 40-luvulla syntynyt ja minä 70-luvulla. Pätee niin hyvin se minä minä -mentaliteetti joka hänessäkin on. 

Lainaamalleni kirjoittajalle: jokainen tekee niinkuin parhaaksi kokee. Jos irtaantuminen ja välimatkan ottaminen parantaa oloasi, tee se. Jos ei, niin älä tee niin. Vanhempasi kuitenkin pitävät siitä, että saavat kävellä ylitsesi ja pitää sinua alempiarvoisena jonka mielipiteet saa aina lytätä. Se on väärin. Voit myös ensin ottaa asian esille esimerkkien valossa, ja kertoa että et halua että he ovat aina sinua vastaan joka asiassa. Varaudu loukkaantumisiin ja vastasyyttelyyn. Kokemukseni mukaan tällaiset ihmiset eivät pysty näkemään omassa toiminnassaan mitään väärää.

Kamalaa.

Tulee mieleen äitini, joka vuosikausien, ehkä jopa vuosikymmenen, päästä jaksoi moittia minua siitä, kun olin koulun ensimmäisenä päivänä, siis 7-vuotiaana, koulun pihalla vetänyt häntä kädestä ja sanonut: Nyt mennään.

Ja sitten kun hän minua, 10-vuotiasta, moitti siitä, että olin hymyillyt mummun hautajaisissa. Tästä syystä minua puhuteltiin, julistettin pannaan ja minulle ei puhuttu muutamaan päivään.

(Ketju ei ihan pysy alkuperäisessä toimeksiannossa, mutta hyvä ketju kumminkin.) 

Ei ole. Minun 80 v äitini ei ole koskaan kritisoinut minua ja tukee kaikkea, mitä edes ajattelen

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa.

Tulee mieleen äitini, joka vuosikausien, ehkä jopa vuosikymmenen, päästä jaksoi moittia minua siitä, kun olin koulun ensimmäisenä päivänä, siis 7-vuotiaana, koulun pihalla vetänyt häntä kädestä ja sanonut: Nyt mennään.

Ja sitten kun hän minua, 10-vuotiasta, moitti siitä, että olin hymyillyt mummun hautajaisissa. Tästä syystä minua puhuteltiin, julistettin pannaan ja minulle ei puhuttu muutamaan päivään.

(Ketju ei ihan pysy alkuperäisessä toimeksiannossa, mutta hyvä ketju kumminkin.) 

Viestini oli vastaus tälle:

Vierailija

21/31 | 

klo 11:27 | 28.3.2020

75-vuotias äitini on halutessaan näennäisen mukava, mutta saattaa täysin arvaamatta nujahtaa ja alkaa todella ilkeäksi. Syyksi kelpaa esim. sellainen, että olen vuonna 1982 vastannut hänelle sävyyn jolla äidille ei puhuta, kun koulusta tullessani olen puhunut kuulumisia kysyttäessä ja nyt on aika opettaa miltä äidistä on tuntunut.

M 47

Joo, tiedetään aiemmasta aloituksestasi. Mieti mitkä syyt ovat johtaneet hänen katkeruuteensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mul on tavallaan, ulkopuolelta katsottuna, normaalit vanhemmat, mutta olen aina romuna tapaamisten jälkeen. Puhuvat mulle yhtä aikaa ihan omia juttujaan. Istun sohvassa hiljaa ja katson eteeni. Tämä ei haittaa vanhempiani yhtään. Pälättävät ja pälättävät. Jos yritän kertoa jotain omaa juttua niin eivät kuuntele. Tai jos kuuntelevat, antavat ymmärtää, että ovat eri mieltä ja heidän mielipide on se oikea.

Esim.

- minä: oho, näyttää tuleva sade. Ilmakin viileni.

- vanhemmat: säätiedotuksessa luvattiin poutaa. Lämminhän täällä on. Laitanpa ikkunan auki.

- minä: oho, kissa on oksentanut karvapallon. Täytyypä siivota.

- vanhemmat: eikös se ole pölypallo. Jätä siihen, imuroidaan huomenna koko asunto.

- minä: en syö hetkeen käristettyä lihaa ja sipulia. Vatsahaavani rauhoittamiseksi.

- vanhemmat: liha on terveellistä! Täytyy sitä syödä. Laitan tästä sinulle ison annoksen, noin.

- en voi syödä, maha ärtyy ja koskee kivuliassti.

- vanhemmat: ei se nyt niin paljon voi koskea. Ei meilläkään koske liha mahaan. Syöppäs nyt

Ja tätä tyyliä kertaa sata. Hakkaan iltaisin päätä seinään. Pari vuorokautta on ihan maksimi vierailun kesto.

Äitini kohteli minua samantyylisesti vuosikymmenet. Ei kuuntele, puhuu vain sukulaisistaan ja naapureistaan, ei mistään muusta. Ei malta keskittyä minun tai (nyt jo isojen) lapsenlapsiensa puheeseen vaan paapattaa aina omiaan.

Vuosi sitten sain tarpeekseni ja yhteydenpito on ollut minimissä. Hän ei ota yhteyttä kuin omissa asioissaan, ei kysy mitä meille kuuluu. On varmasti yksinäinen, mutta näyttää siltä, että jos hän ei saa haluamaansa (= täydellinen puhetilan hallinta ja sosiaalinen dominointi), hän valitsee mieluummin tämän linjan eli ollaan sitten huonoissa ja etäisissä väleissä. Ihan oma valinta. Minä en siinä myrkyssä enää jaksa uida. 

Viitaten palstan suosittuun ketjuun vanhoista äideistä,  äitini on 40-luvulla syntynyt ja minä 70-luvulla. Pätee niin hyvin se minä minä -mentaliteetti joka hänessäkin on. 

Lainaamalleni kirjoittajalle: jokainen tekee niinkuin parhaaksi kokee. Jos irtaantuminen ja välimatkan ottaminen parantaa oloasi, tee se. Jos ei, niin älä tee niin. Vanhempasi kuitenkin pitävät siitä, että saavat kävellä ylitsesi ja pitää sinua alempiarvoisena jonka mielipiteet saa aina lytätä. Se on väärin. Voit myös ensin ottaa asian esille esimerkkien valossa, ja kertoa että et halua että he ovat aina sinua vastaan joka asiassa. Varaudu loukkaantumisiin ja vastasyyttelyyn. Kokemukseni mukaan tällaiset ihmiset eivät pysty näkemään omassa toiminnassaan mitään väärää.

Irtaantuminen onkin ollut ainoa tie, he eivät muutu. Samoin, äiti 40-luvulta ja minä 70-lukulainen. Mutta kauan jaksoin. Omien lasten synnyttyä, heräsin lopulta täysin. Aika rankkaa on sinänsä ollut, että seuraan jokaista askeltani, että minusta ei tulisi samanlainen vanhempi. Ja kävin läpi masennukset ja muut rankat pohjalla olot.

Arvatkaapas, onko ollut kivaa koronasta yrittää kertoa vanhemmille :’-D Onko mennyt sairaudesta varoittava informaatio läpi. Ei -ei ole mennyt perille.

Oltiin oltu jo kauan sijaisperheessä, äiti ei kyennyt katkeruudeltaan meistä huolehtimaan.

Lopulta hänet löydettiinkin menehtyneenä koneensa ääreltä vauva.fi/aihe vapaa -keskustelupalsta auki,

 viimeisinä kirjoittamansa sanat  "ahne s" ruudulle jämähtäneenä.

Kuolinsyy katkeruuden aiheuttama immuunipuutos, mikä altisti kohtalokkaalle covid-19 virukselle.

Meillä nuo vanhemmat ei kuole katkeruuteen vaan ihan konkreettisesti hakevat sen viruksen jostain turuilta ja toreilta.

Ei, äitini on jo kuollut. Tunnen kyllä monia vanhuksia jotka ovat näennäisesti mukavia mutta kun alkaa jutella kauemmin katkeruus tulee esiin. Olen miettinyt usein minkä takia he tekevät niin ja mitä he luulevat sillä voittavansa kun haukkuvat esim. miniöitä. Varsinkin kun tiedän että nämä miniät ovat ihan kunnon kansalaisia, eivät ole mitään rapajuoppoja.