Lue keskustelun säännöt.
En usko, että psyykeeni tulee kestämään tätä pitkittyvää poikkeustilaa
25.03.2020 |
Näinkin lyhyen ajan aikana olen huomannut henkisen tilani rapistuvan. Herkkyyteen ja ylireagointiin taipuvaisena persoonana en näe asiassa kuin sen huonoimman mahdollisen puolen ja lopputuloksen. Pelkään, ahdistun ja vainoharhailen.
Epidemia lopetti työt, joten sekin rutiini jäi päivistä pois. Yksin pienessä kerrostaloasunnossa omien ajatusten ympäröimänä vailla ainuttakaan ihmiskontaktia, jota en kyllä edes uskaltaisi ottaa. En usko kestäväni uutisia tilanteen pahenemisesta, koska mitään toivonpilkahduksiakaan paremmasta ei ole. En voi uskoa itseeni, kun maailma ei anna siihen mitään aihetta.
Luultavasti lopulta en enää edes kykene poistumaan asunnostani ja odotan vain ihmettä. Ei aikuisen ihmisen pitäisi olla tällainen. Miksi en voi olla vahva ja normaali?
Kommentit (84)
Olen äitinä ihan poikki siihen, kun lapsia tunnutaan vihaavan nyt urakalla ja heidät nähdään vain pöpöjen kantajina. Oma 6-vuotiaani on vauvasta asti ollut hyvin siisti tapaus, pesee kätensä valvomatta pitkään ja huolellisesti, perusteellisemmin kuin osa aikuisista. Ja sosiaalinen media ym. huutaa että lapset tartuttavat, älkää tuoko niitä ulos ollenkaan! Lapset eivät saa mennä kauppaan, puistoon jne. ja lisäksi kaikki harrastukset sekä kirjastot ovat tauolla/kiinni. Mitä ihmettä pienten ihmisten pitäisi tehdä?? Kyläilykin on kielletty!
(Olen sopinut rapussani asuvan äidin kanssa että koska olemme molemmat perusterveitä pikkuperheitä, lapsemme saavat leikkiä yhdessä jotta heillä olisi edes vähän seuraa toisistaan. )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen äitinä ihan poikki siihen, kun lapsia tunnutaan vihaavan nyt urakalla ja heidät nähdään vain pöpöjen kantajina. Oma 6-vuotiaani on vauvasta asti ollut hyvin siisti tapaus, pesee kätensä valvomatta pitkään ja huolellisesti, perusteellisemmin kuin osa aikuisista. Ja sosiaalinen media ym. huutaa että lapset tartuttavat, älkää tuoko niitä ulos ollenkaan! Lapset eivät saa mennä kauppaan, puistoon jne. ja lisäksi kaikki harrastukset sekä kirjastot ovat tauolla/kiinni. Mitä ihmettä pienten ihmisten pitäisi tehdä?? Kyläilykin on kielletty!
(Olen sopinut rapussani asuvan äidin kanssa että koska olemme molemmat perusterveitä pikkuperheitä, lapsemme saavat leikkiä yhdessä jotta heillä olisi edes vähän seuraa toisistaan. )
No sinullahan on ratkaisu, turha sinun on itkeä lasten vihaamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitä tämä hyödyttää, että jokainen käy erikseen narisemassa kuinka kurjaa ja vaikeeta juuri minulla on.
Nyt ollaan sodassa, ei täällä narisijoita kaivata, oikeesti. Nyt pitää pitää henki korkealla, että he joita täällä erikoisesti tarvitaan jaksaisivat!
Tiedätkö mitä on terapia? Tiedätkö mikä vaikutus puhumisella on ihmisen hyvinvointiin? Tiedätkö että meillä kaikilla ei ole läheisiä ihmisiä joille puhua tai joilta hakea tukea?
Leimatkaa meidät narisijoiksi ja tarpeettomiksi. Aivan sama mulle. Sitten kun sitä uutta ja uljasta yhteiskuntaa alatte te paremmat ihmiset rakentamaan niin voitte tulla mut potkimaan pois, koska narisin "sotatilan" aikana.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on tottuneet niin hektiseen ja yltiösosiaaliseen elämän menoon että ei enää osata ihan vaan olla! Oman itsensä kanssa olemisen ja hiljaisuudesta nauttimisen taitojakin voi kuitenkin opetella :) lisäksi on hyvää aikaa penkoa sukkakorista rikkinäiset sukat pois, tai mietiskellä mikä tekisi kodista viihtyisämmän. Tsemppii!
Ei mua yksinolo niinkään ahdista. Tai ainakin luulen niin. Kyllähän tämän pitäisi olla tuttua, kun tähän on ilman poikkeustilaakin tottunut. Jotenkin nyt on vain erilaista. Ei voi vain katsoa elokuvaa, lukea kirjaa tai järjestellä sukkalaatikkoa. Ne eivät tunnu normaaleilta, kosta koko ajan taustalla itsestään muistuttamassa on tämä hetki, jossa olemme. En minä ainakaan voi sitä mitenkään, hetkeksikään unohtaa. En voi rentoutua tai ajatella mukavia ajatuksia. Kaiken päällä on synkkä sadepilvi, joka saa ulkona paistavan auringonkin näyttämään vähemmän keväiseltä.
Näin se psyyke siis hajoaa. Pala palalta. Yksinäisen ihmisen hiljaisessa asunnossa.
ap
Aivan, älä nyt saa mitään ikä- tai muutakaan kriisiä tästä, mutta voisi auttaa ajatella esim. että tilanne on joka tapauksessa päällä murehditpa sitä tai et, joten hyödytöntä on asian alle murtua, tai siihen liikaa voimavarojaan kuluttaa. Emme ole muita eläimiä kummempia, joten tämä on nyt meidän ”jänisruttomme”. Ja lopulta vain yhtenä päivänä tarvitsee kuolla, kaikkina muina kannattaa elää :)
Mä olisin ihan fine jos olisin fyysisesti terve. Nyt kauhea stressi ja ahdistus, mihin pääasen hoitoon, uskallanko lähteä, tuntuu että vsrma kuolemantuomio teki niin tai näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on tottuneet niin hektiseen ja yltiösosiaaliseen elämän menoon että ei enää osata ihan vaan olla! Oman itsensä kanssa olemisen ja hiljaisuudesta nauttimisen taitojakin voi kuitenkin opetella :) lisäksi on hyvää aikaa penkoa sukkakorista rikkinäiset sukat pois, tai mietiskellä mikä tekisi kodista viihtyisämmän. Tsemppii!
Ei mua yksinolo niinkään ahdista. Tai ainakin luulen niin. Kyllähän tämän pitäisi olla tuttua, kun tähän on ilman poikkeustilaakin tottunut. Jotenkin nyt on vain erilaista. Ei voi vain katsoa elokuvaa, lukea kirjaa tai järjestellä sukkalaatikkoa. Ne eivät tunnu normaaleilta, kosta koko ajan taustalla itsestään muistuttamassa on tämä hetki, jossa olemme. En minä ainakaan voi sitä mitenkään, hetkeksikään unohtaa. En voi rentoutua tai ajatella mukavia ajatuksia. Kaiken päällä on synkkä sadepilvi, joka saa ulkona paistavan auringonkin näyttämään vähemmän keväiseltä.
Näin se psyyke siis hajoaa. Pala palalta. Yksinäisen ihmisen hiljaisessa asunnossa.
ap
Tämä on kuitenkin tilapäistä. Tiedämme että tilanne palaa normaaliksi ja vieläpä suhteellisen pian. Voimme edelleen käydä kävelyllä raittiissa ilmassa, on kevät. Kyllä, tunnelma on kurja. Mutta sekin kestää vain aikansa ja ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä tulee jatkamaan normaalia elämäänsä kuten ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on tottuneet niin hektiseen ja yltiösosiaaliseen elämän menoon että ei enää osata ihan vaan olla! Oman itsensä kanssa olemisen ja hiljaisuudesta nauttimisen taitojakin voi kuitenkin opetella :) lisäksi on hyvää aikaa penkoa sukkakorista rikkinäiset sukat pois, tai mietiskellä mikä tekisi kodista viihtyisämmän. Tsemppii!
Ei mua yksinolo niinkään ahdista. Tai ainakin luulen niin. Kyllähän tämän pitäisi olla tuttua, kun tähän on ilman poikkeustilaakin tottunut. Jotenkin nyt on vain erilaista. Ei voi vain katsoa elokuvaa, lukea kirjaa tai järjestellä sukkalaatikkoa. Ne eivät tunnu normaaleilta, kosta koko ajan taustalla itsestään muistuttamassa on tämä hetki, jossa olemme. En minä ainakaan voi sitä mitenkään, hetkeksikään unohtaa. En voi rentoutua tai ajatella mukavia ajatuksia. Kaiken päällä on synkkä sadepilvi, joka saa ulkona paistavan auringonkin näyttämään vähemmän keväiseltä.
Näin se psyyke siis hajoaa. Pala palalta. Yksinäisen ihmisen hiljaisessa asunnossa.
ap
Tämä on kuitenkin tilapäistä. Tiedämme että tilanne palaa normaaliksi ja vieläpä suhteellisen pian. Voimme edelleen käydä kävelyllä raittiissa ilmassa, on kevät. Kyllä, tunnelma on kurja. Mutta sekin kestää vain aikansa ja ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä tulee jatkamaan normaalia elämäänsä kuten ennenkin.
Me emme tiedä mitään. Se tässä on ongelma. Kaikki on epävarmaa. Ei ole mitään odotettavissa olevaa muutosta parempaan. Tämä voi kestää vuosikausia. Lopulta me hyväksymme, että tämä on uusi normaali ja yritämme jatkaa elämäämme. Minä en tule siihen pystymään. On mahdoton ajatella, että lähtisin vain joku päivä ulos, töihin, asioille ja kavereiden luo vain, koska näin on päätetty. Jos tilanne ei palaudu samaan kuin se oli ennen tätä niin en minäkään tule ikinä palautumaan ennalleni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
no
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitä tämä hyödyttää, että jokainen käy erikseen narisemassa kuinka kurjaa ja vaikeeta juuri minulla on.
Nyt ollaan sodassa, ei täällä narisijoita kaivata, oikeesti. Nyt pitää pitää henki korkealla, että he joita täällä erikoisesti tarvitaan jaksaisivat!
Tiedätkö mitä on terapia? Tiedätkö mikä vaikutus puhumisella on ihmisen hyvinvointiin? Tiedätkö että meillä kaikilla ei ole läheisiä ihmisiä joille puhua tai joilta hakea tukea?
Leimatkaa meidät narisijoiksi ja tarpeettomiksi. Aivan sama mulle. Sitten kun sitä uutta ja uljasta yhteiskuntaa alatte te paremmat ihmiset rakentamaan niin voitte tulla mut potkimaan pois, koska narisin "sotatilan" aikana.
ap
Mitä jos ottaisit toisen lähtökohdan nyt kun tilanne kun on toinen? Siitä, että olet se puhuva, muututkin kuuntelevaksi? Aloitat kuuntelemaan ensin ehkä radiota, sitten soitat ihmisille ja kuuntelet heitä. Kuuntelet herkällä, tarvittaisiinko sinua nyt jossain. Moni luulee, ettei jaksa kuunnella muita, koska itse ja ne omat tunteet huutavat siellä taustalla täysillä. "En voi puhua muille", "muut eivät kuuntele minua" jne.
Otat ne puikot esille ja alat kuuntelemaan ja katselemaan vaikka YouTube tutoriaaleja. He puhuvat juuri sinulle ja ovat onnellisia, jos tulit kuuntelemaan heitä ja hyödyntämään heidän taitojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitä tämä hyödyttää, että jokainen käy erikseen narisemassa kuinka kurjaa ja vaikeeta juuri minulla on.
Nyt ollaan sodassa, ei täällä narisijoita kaivata, oikeesti. Nyt pitää pitää henki korkealla, että he joita täällä erikoisesti tarvitaan jaksaisivat!
Tiedätkö mitä on terapia? Tiedätkö mikä vaikutus puhumisella on ihmisen hyvinvointiin? Tiedätkö että meillä kaikilla ei ole läheisiä ihmisiä joille puhua tai joilta hakea tukea?
Leimatkaa meidät narisijoiksi ja tarpeettomiksi. Aivan sama mulle. Sitten kun sitä uutta ja uljasta yhteiskuntaa alatte te paremmat ihmiset rakentamaan niin voitte tulla mut potkimaan pois, koska narisin "sotatilan" aikana.
ap
Mitä jos ottaisit toisen lähtökohdan nyt kun tilanne kun on toinen? Siitä, että olet se puhuva, muututkin kuuntelevaksi? Aloitat kuuntelemaan ensin ehkä radiota, sitten soitat ihmisille ja kuuntelet heitä. Kuuntelet herkällä, tarvittaisiinko sinua nyt jossain. Moni luulee, ettei jaksa kuunnella muita, koska itse ja ne omat tunteet huutavat siellä taustalla täysillä. "En voi puhua muille", "muut eivät kuuntele minua" jne.
Otat ne puikot esille ja alat kuuntelemaan ja katselemaan vaikka YouTube tutoriaaleja. He puhuvat juuri sinulle ja ovat onnellisia, jos tulit kuuntelemaan heitä ja hyödyntämään heidän taitojaan.
Kyllä mä hoidan asioita. Olen ihmisille läsnä. Hoidan vanhempieni ruokahuollon, yritän olla tutuilleni ja sukulaisilleni avuksi, jos voin. Jos joku haluaa soittaa tai puhua olen siihen valmis. Tämän noin kahden viikon aikana minulle on lähiomaisteni lisäksi soittanut yksi henkilö. Ihmisillä on omat tukiverkkonsa, perheensä. Ei siihen haluta ylimääräisiä.
Voisin mä varmasti sulkea vain verhot ja katsoa videoilta maailmaa, joka oli ennen. Ehkä pian vielä siihen ainoana keinona pysyä järjissään ryhdynkin. Nyt vielä hetken yritän toimia normaalista ja etsiä sitä pienintäkin toivoa paremmasta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No perus järkikin sen sanoo, että väliaikaistahan tämä on. Nyt pitää jaksaa tämä muutamien viikkojen retriitti ja tutustua itsensä.
Mediat kiinni, ne vain suoltavat samaa angstia.
Ja kannattaa tehdä jotakin mukavaa kotosalla, tämähän on lomaa!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on tottuneet niin hektiseen ja yltiösosiaaliseen elämän menoon että ei enää osata ihan vaan olla! Oman itsensä kanssa olemisen ja hiljaisuudesta nauttimisen taitojakin voi kuitenkin opetella :) lisäksi on hyvää aikaa penkoa sukkakorista rikkinäiset sukat pois, tai mietiskellä mikä tekisi kodista viihtyisämmän. Tsemppii!
Ei mua yksinolo niinkään ahdista. Tai ainakin luulen niin. Kyllähän tämän pitäisi olla tuttua, kun tähän on ilman poikkeustilaakin tottunut. Jotenkin nyt on vain erilaista. Ei voi vain katsoa elokuvaa, lukea kirjaa tai järjestellä sukkalaatikkoa. Ne eivät tunnu normaaleilta, kosta koko ajan taustalla itsestään muistuttamassa on tämä hetki, jossa olemme. En minä ainakaan voi sitä mitenkään, hetkeksikään unohtaa. En voi rentoutua tai ajatella mukavia ajatuksia. Kaiken päällä on synkkä sadepilvi, joka saa ulkona paistavan auringonkin näyttämään vähemmän keväiseltä.
Näin se psyyke siis hajoaa. Pala palalta. Yksinäisen ihmisen hiljaisessa asunnossa.
ap
Tämä on kuitenkin tilapäistä. Tiedämme että tilanne palaa normaaliksi ja vieläpä suhteellisen pian. Voimme edelleen käydä kävelyllä raittiissa ilmassa, on kevät. Kyllä, tunnelma on kurja. Mutta sekin kestää vain aikansa ja ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä tulee jatkamaan normaalia elämäänsä kuten ennenkin.
Me emme tiedä mitään. Se tässä on ongelma. Kaikki on epävarmaa. Ei ole mitään odotettavissa olevaa muutosta parempaan. Tämä voi kestää vuosikausia. Lopulta me hyväksymme, että tämä on uusi normaali ja yritämme jatkaa elämäämme. Minä en tule siihen pystymään. On mahdoton ajatella, että lähtisin vain joku päivä ulos, töihin, asioille ja kavereiden luo vain, koska näin on päätetty. Jos tilanne ei palaudu samaan kuin se oli ennen tätä niin en minäkään tule ikinä palautumaan ennalleni.
ap
Millä perusteella uskot noin, kun kaikkein synkimmätkin asiantuntijalausunnot ennustavat epidemian olevan ohi kesän loppuun mennessä?
Kaikki on aina epävarmaa, voit jäädä auton alle huomenna. Kukaan ei voi luvata sinulle mitään varmaa mistään asiasta.
Sinun kannaltasi tilanne on se, että et pääse pariin kuukauteen vaatekauppaan tai leffaan. Jos joudut lomautetuksi tai työttömäksi, taloutesi kärsii jonkin verran. Siinä kaikki mistä tässä oikeasti on kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No perus järkikin sen sanoo, että väliaikaistahan tämä on. Nyt pitää jaksaa tämä muutamien viikkojen retriitti ja tutustua itsensä.
Mediat kiinni, ne vain suoltavat samaa angstia.
Ja kannattaa tehdä jotakin mukavaa kotosalla, tämähän on lomaa!!!
Kaikki asiaa tutkineet laitokset ja ihmiset ovat parhammissakin ennusteissaan mallintaneet epidemian huipun olevan keskikesän/syksyn paikkeilla. Tämän jälkeen voi tulla toinen aalto. Vahvempana tai heikompana. Ei tämä poistu keskuudestamme ilman rokoitetta ja rokoitteen kehittäminen vie kahdesta kolmeen vuotta.
Se miten täällä luultavasti toimitaan, koska talous sakkaa ja ihmiset hermostuvat on, että kuukauden sisään tai heti, kun tartuntakäyrä kääntyy näkyvään laskuun tullaan rajoitteita poistamaan ja samalla hyväksymään, että tämä on nyt uusi normaalimme. Pitäisi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut vaikka tilanne on käytännössä yhä sama kuin muutama kuukausi aiemmin. Minä en tuohon pysty.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on tottuneet niin hektiseen ja yltiösosiaaliseen elämän menoon että ei enää osata ihan vaan olla! Oman itsensä kanssa olemisen ja hiljaisuudesta nauttimisen taitojakin voi kuitenkin opetella :) lisäksi on hyvää aikaa penkoa sukkakorista rikkinäiset sukat pois, tai mietiskellä mikä tekisi kodista viihtyisämmän. Tsemppii!
Ei mua yksinolo niinkään ahdista. Tai ainakin luulen niin. Kyllähän tämän pitäisi olla tuttua, kun tähän on ilman poikkeustilaakin tottunut. Jotenkin nyt on vain erilaista. Ei voi vain katsoa elokuvaa, lukea kirjaa tai järjestellä sukkalaatikkoa. Ne eivät tunnu normaaleilta, kosta koko ajan taustalla itsestään muistuttamassa on tämä hetki, jossa olemme. En minä ainakaan voi sitä mitenkään, hetkeksikään unohtaa. En voi rentoutua tai ajatella mukavia ajatuksia. Kaiken päällä on synkkä sadepilvi, joka saa ulkona paistavan auringonkin näyttämään vähemmän keväiseltä.
Näin se psyyke siis hajoaa. Pala palalta. Yksinäisen ihmisen hiljaisessa asunnossa.
ap
Tämä on kuitenkin tilapäistä. Tiedämme että tilanne palaa normaaliksi ja vieläpä suhteellisen pian. Voimme edelleen käydä kävelyllä raittiissa ilmassa, on kevät. Kyllä, tunnelma on kurja. Mutta sekin kestää vain aikansa ja ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä tulee jatkamaan normaalia elämäänsä kuten ennenkin.
Me emme tiedä mitään. Se tässä on ongelma. Kaikki on epävarmaa. Ei ole mitään odotettavissa olevaa muutosta parempaan. Tämä voi kestää vuosikausia. Lopulta me hyväksymme, että tämä on uusi normaali ja yritämme jatkaa elämäämme. Minä en tule siihen pystymään. On mahdoton ajatella, että lähtisin vain joku päivä ulos, töihin, asioille ja kavereiden luo vain, koska näin on päätetty. Jos tilanne ei palaudu samaan kuin se oli ennen tätä niin en minäkään tule ikinä palautumaan ennalleni.
ap
Millä perusteella uskot noin, kun kaikkein synkimmätkin asiantuntijalausunnot ennustavat epidemian olevan ohi kesän loppuun mennessä?
Kaikki on aina epävarmaa, voit jäädä auton alle huomenna. Kukaan ei voi luvata sinulle mitään varmaa mistään asiasta.
Sinun kannaltasi tilanne on se, että et pääse pariin kuukauteen vaatekauppaan tai leffaan. Jos joudut lomautetuksi tai työttömäksi, taloutesi kärsii jonkin verran. Siinä kaikki mistä tässä oikeasti on kyse.
Mä en halua tästä kiistellä. Kuten sanoin tuolla aiemmin: oletan aina pahinta ja teen johtopäätökseni sen perusteella. Epidemia ei varmasti ole kesän lopussa ohi. Se voi silloin olla laantunut ja yhteiskunta laitettu takaisin jaloilleen. Se ei silti tarkoita, että uhka olisi poissa. Se on edelleen keskuudessamme ja voi rajoitukset poistamalla nousta huipputasolle jälleen. Mitään merkkejä positiivisesta kehityksestä ei ole vielä näkynyt, joten en minä ainakaan oleta, että tämä olisi ohi ainakaan vuoteen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistaa. Olen sairaanhoitaja. Lapset muualla karanteenissa. Päivät menee samaa rataa, aamulla bussilla keskelle kaaosta.. illalla kotiin itkemään.. Yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No perus järkikin sen sanoo, että väliaikaistahan tämä on. Nyt pitää jaksaa tämä muutamien viikkojen retriitti ja tutustua itsensä.
Mediat kiinni, ne vain suoltavat samaa angstia.
Ja kannattaa tehdä jotakin mukavaa kotosalla, tämähän on lomaa!!!
Kaikki asiaa tutkineet laitokset ja ihmiset ovat parhammissakin ennusteissaan mallintaneet epidemian huipun olevan keskikesän/syksyn paikkeilla. Tämän jälkeen voi tulla toinen aalto. Vahvempana tai heikompana. Ei tämä poistu keskuudestamme ilman rokoitetta ja rokoitteen kehittäminen vie kahdesta kolmeen vuotta.
Se miten täällä luultavasti toimitaan, koska talous sakkaa ja ihmiset hermostuvat on, että kuukauden sisään tai heti, kun tartuntakäyrä kääntyy näkyvään laskuun tullaan rajoitteita poistamaan ja samalla hyväksymään, että tämä on nyt uusi normaalimme. Pitäisi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut vaikka tilanne on käytännössä yhä sama kuin muutama kuukausi aiemmin. Minä en tuohon pysty.
ap
Mitä oikein haluat että me täällä sanomme sinulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on tottuneet niin hektiseen ja yltiösosiaaliseen elämän menoon että ei enää osata ihan vaan olla! Oman itsensä kanssa olemisen ja hiljaisuudesta nauttimisen taitojakin voi kuitenkin opetella :) lisäksi on hyvää aikaa penkoa sukkakorista rikkinäiset sukat pois, tai mietiskellä mikä tekisi kodista viihtyisämmän. Tsemppii!
Ei mua yksinolo niinkään ahdista. Tai ainakin luulen niin. Kyllähän tämän pitäisi olla tuttua, kun tähän on ilman poikkeustilaakin tottunut. Jotenkin nyt on vain erilaista. Ei voi vain katsoa elokuvaa, lukea kirjaa tai järjestellä sukkalaatikkoa. Ne eivät tunnu normaaleilta, kosta koko ajan taustalla itsestään muistuttamassa on tämä hetki, jossa olemme. En minä ainakaan voi sitä mitenkään, hetkeksikään unohtaa. En voi rentoutua tai ajatella mukavia ajatuksia. Kaiken päällä on synkkä sadepilvi, joka saa ulkona paistavan auringonkin näyttämään vähemmän keväiseltä.
Näin se psyyke siis hajoaa. Pala palalta. Yksinäisen ihmisen hiljaisessa asunnossa.
ap
Tämä on kuitenkin tilapäistä. Tiedämme että tilanne palaa normaaliksi ja vieläpä suhteellisen pian. Voimme edelleen käydä kävelyllä raittiissa ilmassa, on kevät. Kyllä, tunnelma on kurja. Mutta sekin kestää vain aikansa ja ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä tulee jatkamaan normaalia elämäänsä kuten ennenkin.
Me emme tiedä mitään. Se tässä on ongelma. Kaikki on epävarmaa. Ei ole mitään odotettavissa olevaa muutosta parempaan. Tämä voi kestää vuosikausia. Lopulta me hyväksymme, että tämä on uusi normaali ja yritämme jatkaa elämäämme. Minä en tule siihen pystymään. On mahdoton ajatella, että lähtisin vain joku päivä ulos, töihin, asioille ja kavereiden luo vain, koska näin on päätetty. Jos tilanne ei palaudu samaan kuin se oli ennen tätä niin en minäkään tule ikinä palautumaan ennalleni.
ap
Millä perusteella uskot noin, kun kaikkein synkimmätkin asiantuntijalausunnot ennustavat epidemian olevan ohi kesän loppuun mennessä?
Kaikki on aina epävarmaa, voit jäädä auton alle huomenna. Kukaan ei voi luvata sinulle mitään varmaa mistään asiasta.
Sinun kannaltasi tilanne on se, että et pääse pariin kuukauteen vaatekauppaan tai leffaan. Jos joudut lomautetuksi tai työttömäksi, taloutesi kärsii jonkin verran. Siinä kaikki mistä tässä oikeasti on kyse.
Mä en halua tästä kiistellä. Kuten sanoin tuolla aiemmin: oletan aina pahinta ja teen johtopäätökseni sen perusteella. Epidemia ei varmasti ole kesän lopussa ohi. Se voi silloin olla laantunut ja yhteiskunta laitettu takaisin jaloilleen. Se ei silti tarkoita, että uhka olisi poissa. Se on edelleen keskuudessamme ja voi rajoitukset poistamalla nousta huipputasolle jälleen. Mitään merkkejä positiivisesta kehityksestä ei ole vielä näkynyt, joten en minä ainakaan oleta, että tämä olisi ohi ainakaan vuoteen.
ap
Et halua kiistellä mutta haluat että kaikki tsemppiviestien lähettäjät tuntevat olonsa yhtä kurjaksi kuin sinä. Et ole kiittänyt ketään joka on yrittänyt parantaa mielialaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No perus järkikin sen sanoo, että väliaikaistahan tämä on. Nyt pitää jaksaa tämä muutamien viikkojen retriitti ja tutustua itsensä.
Mediat kiinni, ne vain suoltavat samaa angstia.
Ja kannattaa tehdä jotakin mukavaa kotosalla, tämähän on lomaa!!!
Kaikki asiaa tutkineet laitokset ja ihmiset ovat parhammissakin ennusteissaan mallintaneet epidemian huipun olevan keskikesän/syksyn paikkeilla. Tämän jälkeen voi tulla toinen aalto. Vahvempana tai heikompana. Ei tämä poistu keskuudestamme ilman rokoitetta ja rokoitteen kehittäminen vie kahdesta kolmeen vuotta.
Se miten täällä luultavasti toimitaan, koska talous sakkaa ja ihmiset hermostuvat on, että kuukauden sisään tai heti, kun tartuntakäyrä kääntyy näkyvään laskuun tullaan rajoitteita poistamaan ja samalla hyväksymään, että tämä on nyt uusi normaalimme. Pitäisi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut vaikka tilanne on käytännössä yhä sama kuin muutama kuukausi aiemmin. Minä en tuohon pysty.
ap
Mitä oikein haluat että me täällä sanomme sinulle?
Ei mulle tarvi sanoa mitään. Mä olen päänsisäisten ajatusteni kanssa aivan yksin ja mun on päätettävä kestänkö tätä painetta henkisesti vai en. Kiitos kaikille, jotka antoivat ideoita ja tsemppasivat. Otin niitä talteen, aion kokeillakin ja tsemppi oli mulle tärkeää.
Toivottavasti joku muukin sai voimia tästä ketjusta vaikka itse yritänkin ihmisten hyvät aikomukset pessimismilläni pilata. Tämä on se ajatusmaailma, jossa olen ja siitä on hankala päästä pois.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on tottuneet niin hektiseen ja yltiösosiaaliseen elämän menoon että ei enää osata ihan vaan olla! Oman itsensä kanssa olemisen ja hiljaisuudesta nauttimisen taitojakin voi kuitenkin opetella :) lisäksi on hyvää aikaa penkoa sukkakorista rikkinäiset sukat pois, tai mietiskellä mikä tekisi kodista viihtyisämmän. Tsemppii!
Ei mua yksinolo niinkään ahdista. Tai ainakin luulen niin. Kyllähän tämän pitäisi olla tuttua, kun tähän on ilman poikkeustilaakin tottunut. Jotenkin nyt on vain erilaista. Ei voi vain katsoa elokuvaa, lukea kirjaa tai järjestellä sukkalaatikkoa. Ne eivät tunnu normaaleilta, kosta koko ajan taustalla itsestään muistuttamassa on tämä hetki, jossa olemme. En minä ainakaan voi sitä mitenkään, hetkeksikään unohtaa. En voi rentoutua tai ajatella mukavia ajatuksia. Kaiken päällä on synkkä sadepilvi, joka saa ulkona paistavan auringonkin näyttämään vähemmän keväiseltä.
Näin se psyyke siis hajoaa. Pala palalta. Yksinäisen ihmisen hiljaisessa asunnossa.
ap
Tämä on kuitenkin tilapäistä. Tiedämme että tilanne palaa normaaliksi ja vieläpä suhteellisen pian. Voimme edelleen käydä kävelyllä raittiissa ilmassa, on kevät. Kyllä, tunnelma on kurja. Mutta sekin kestää vain aikansa ja ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä tulee jatkamaan normaalia elämäänsä kuten ennenkin.
Me emme tiedä mitään. Se tässä on ongelma. Kaikki on epävarmaa. Ei ole mitään odotettavissa olevaa muutosta parempaan. Tämä voi kestää vuosikausia. Lopulta me hyväksymme, että tämä on uusi normaali ja yritämme jatkaa elämäämme. Minä en tule siihen pystymään. On mahdoton ajatella, että lähtisin vain joku päivä ulos, töihin, asioille ja kavereiden luo vain, koska näin on päätetty. Jos tilanne ei palaudu samaan kuin se oli ennen tätä niin en minäkään tule ikinä palautumaan ennalleni.
ap
Millä perusteella uskot noin, kun kaikkein synkimmätkin asiantuntijalausunnot ennustavat epidemian olevan ohi kesän loppuun mennessä?
Kaikki on aina epävarmaa, voit jäädä auton alle huomenna. Kukaan ei voi luvata sinulle mitään varmaa mistään asiasta.
Sinun kannaltasi tilanne on se, että et pääse pariin kuukauteen vaatekauppaan tai leffaan. Jos joudut lomautetuksi tai työttömäksi, taloutesi kärsii jonkin verran. Siinä kaikki mistä tässä oikeasti on kyse.
Mä en halua tästä kiistellä. Kuten sanoin tuolla aiemmin: oletan aina pahinta ja teen johtopäätökseni sen perusteella. Epidemia ei varmasti ole kesän lopussa ohi. Se voi silloin olla laantunut ja yhteiskunta laitettu takaisin jaloilleen. Se ei silti tarkoita, että uhka olisi poissa. Se on edelleen keskuudessamme ja voi rajoitukset poistamalla nousta huipputasolle jälleen. Mitään merkkejä positiivisesta kehityksestä ei ole vielä näkynyt, joten en minä ainakaan oleta, että tämä olisi ohi ainakaan vuoteen.
ap
Et halua kiistellä mutta haluat että kaikki tsemppiviestien lähettäjät tuntevat olonsa yhtä kurjaksi kuin sinä. Et ole kiittänyt ketään joka on yrittänyt parantaa mielialaasi.
En missään nimessä halua. Kai se on tämän alistuneen ja pelokkaan olotilan sivuoire, että ei toimi enää kuin normaali itsensä ja muuttuu itsekeskeiseksi omaan napaan (ei ole edes kovin kaunis napa) tuijottelijaksi. Arvostan kaikkia, jotka ketjuun osallistuivat. Ehdottomasti. Tuntematon ihminen antaa aikaansa ihmiselle, joka puhuu vain itsestään ja valittaa. Se on arvostettava teko. Kiitos.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitä tämä hyödyttää, että jokainen käy erikseen narisemassa kuinka kurjaa ja vaikeeta juuri minulla on.
Nyt ollaan sodassa, ei täällä narisijoita kaivata, oikeesti. Nyt pitää pitää henki korkealla, että he joita täällä erikoisesti tarvitaan jaksaisivat!
Tiedätkö mitä on terapia? Tiedätkö mikä vaikutus puhumisella on ihmisen hyvinvointiin? Tiedätkö että meillä kaikilla ei ole läheisiä ihmisiä joille puhua tai joilta hakea tukea?
Leimatkaa meidät narisijoiksi ja tarpeettomiksi. Aivan sama mulle. Sitten kun sitä uutta ja uljasta yhteiskuntaa alatte te paremmat ihmiset rakentamaan niin voitte tulla mut potkimaan pois, koska narisin "sotatilan" aikana.
ap
Mitä jos ottaisit toisen lähtökohdan nyt kun tilanne kun on toinen? Siitä, että olet se puhuva, muututkin kuuntelevaksi? Aloitat kuuntelemaan ensin ehkä radiota, sitten soitat ihmisille ja kuuntelet heitä. Kuuntelet herkällä, tarvittaisiinko sinua nyt jossain. Moni luulee, ettei jaksa kuunnella muita, koska itse ja ne omat tunteet huutavat siellä taustalla täysillä. "En voi puhua muille", "muut eivät kuuntele minua" jne.
Otat ne puikot esille ja alat kuuntelemaan ja katselemaan vaikka YouTube tutoriaaleja. He puhuvat juuri sinulle ja ovat onnellisia, jos tulit kuuntelemaan heitä ja hyödyntämään heidän taitojaan.Kyllä mä hoidan asioita. Olen ihmisille läsnä. Hoidan vanhempieni ruokahuollon, yritän olla tutuilleni ja sukulaisilleni avuksi, jos voin. Jos joku haluaa soittaa tai puhua olen siihen valmis. Tämän noin kahden viikon aikana minulle on lähiomaisteni lisäksi soittanut yksi henkilö. Ihmisillä on omat tukiverkkonsa, perheensä. Ei siihen haluta ylimääräisiä.
Voisin mä varmasti sulkea vain verhot ja katsoa videoilta maailmaa, joka oli ennen. Ehkä pian vielä siihen ainoana keinona pysyä järjissään ryhdynkin. Nyt vielä hetken yritän toimia normaalista ja etsiä sitä pienintäkin toivoa paremmasta.
ap
Kuinka paljon sinulle pitäisi soittaa? Jos perheenjäsenesi ja yksi ihminen on soittanut sinulle niin paljonko se on? 5 soittoa? Laita siihen samanverran niitä omia soittojasi ja olet jo kymmenessä soitossa. Se ei ole vähän 2viikossa.
Mikä on normaalia? Onko se edes hyvää?
Älä jumita vanhaan, äläkä varsinkaan toivo takaisin sellaista, jonka jälkeen olisit taas samassa tilanteessa, jos asia uudistuu.
Mistä sinä tiedät mitä muut haluavat? Ehkä haluatkin, että he näkevät sinut ylimääräisenä? Ei tämä ole mikään tuolileikki, jossa joku jää pakosta ilman tuolia. Kaikilla on tuoli ja sen oman tuolin voi aina siirtää jonkun toisen viereen ja todeta kuinka me kaikki lopulta olemme saman pöydän ympärillä.
Sinulla on vähän mahdollisuuksia kuulua johonkin uuteen yhteisöön, mutta YouTube on tällä hetkellä mahdollinen. Ehkä joku Facebook ryhmäkin.
Maailma tulee muuttumaan ja sinun pitäisi pikemmin olla onnellinen ja intoa täynnä kuinka sinulle tarjotaan uutta mahdollisuutta päästä kyytiin tasavertaisena ihmisenä. Käytä luovuuttasi ja muuta vanhat tapasi toisiin. Nyt siihen on tosiaankin suuri mahdollisuus.
Minullakin on ystävä, joka ei oma-aloitteisesti ole koskaan soittanut. Siis 17 vuoteen!!! Ja nyt hän soitto ja me molemmat olimme iloisia siitä.
Lemmikki ei ole mikään terapialelu joka ostetaan kriisin helpottajaksi.