Lue keskustelun säännöt.
En usko, että psyykeeni tulee kestämään tätä pitkittyvää poikkeustilaa
25.03.2020 |
Näinkin lyhyen ajan aikana olen huomannut henkisen tilani rapistuvan. Herkkyyteen ja ylireagointiin taipuvaisena persoonana en näe asiassa kuin sen huonoimman mahdollisen puolen ja lopputuloksen. Pelkään, ahdistun ja vainoharhailen.
Epidemia lopetti työt, joten sekin rutiini jäi päivistä pois. Yksin pienessä kerrostaloasunnossa omien ajatusten ympäröimänä vailla ainuttakaan ihmiskontaktia, jota en kyllä edes uskaltaisi ottaa. En usko kestäväni uutisia tilanteen pahenemisesta, koska mitään toivonpilkahduksiakaan paremmasta ei ole. En voi uskoa itseeni, kun maailma ei anna siihen mitään aihetta.
Luultavasti lopulta en enää edes kykene poistumaan asunnostani ja odotan vain ihmettä. Ei aikuisen ihmisen pitäisi olla tällainen. Miksi en voi olla vahva ja normaali?
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Älä v*ttu narise, aikuinen ihminen. Jossain sanottiin hyvin, että isovanhempasi kutsuttiin sotaan, sinut sohvalle. Siinä sulle jaksamista.
Juurikin näin. Passelisti sanottu. Menköön somesukupolvi vaikka rekan keulaan, jossei olosuhteet kelpaa. Sukupolvet vaan heikkenevät, vaikka pitäisi olla päinvastoin. Liekö se some vai sokerin mässytys taustalla. Lihavia ja heikkoja mieleltään sekä liberaaleja arvoiltaan. Siinä on todella ongelmia tiedossa yhteiskunnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap ja kaikki. On aivan varma että keho liittyy mieleen. Täytyy liikkua. Jos YouTuben lukuisat jumppaohjeet ei inspiroi, voit edes ravistella. Jännittää ja rentouttaa. Jotenkin vääntelehtiä tai kiemurrella. Sulla on turva omassa kehossasi. Jumppamatto on helppo suihkuttaa puhtaaksi.
Täällä jollakin oli PTSD. Siinä tuntuu kauheimmalta kun trauma voi olla omassa kehossa. Se pitää nyt jättää menneisyyteen ja ottaa oma keho haltuun. Jos on selvinnyt (toisten aiheuttamista) kamaluuksista, yksin on turvassa! Se pahuus oli vain tekijässä.
Olen liikkunut joka päivä - jonain päivinä jopa kahdesti. Olen jumpannut, lihaskuntoillut ja joogannut Youtuben tahtiin. Olen lenkkeillyt, pyöräillyt ja kävellyt. Pelkään vain, että pian haen kuntopyörän tuolta häkkivarastosta tähän kaksion, ah niin tilavaan olohuoneeseen, koska en enää uskalla poistua asunnostani. Pelkään nähdä ihmisiä tuolla ulkona. Kaarran pyörälläni heidät kaukaa ja pari päivää sitten juostessani erään juoksevan parin vanavedessä ajattelin vain koko ajan, että saan heidän hengityksestään tartunnan. Kuntoilu on hyvä, kuntoilu on terveellistä, kuntoilu saattaa viedä ajatukset muualla, mutta en tiedä voiko kuntoilukaan korjata ajatusmaailmaani.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä v*ttu narise, aikuinen ihminen. Jossain sanottiin hyvin, että isovanhempasi kutsuttiin sotaan, sinut sohvalle. Siinä sulle jaksamista.
Juurikin näin. Passelisti sanottu. Menköön somesukupolvi vaikka rekan keulaan, jossei olosuhteet kelpaa. Sukupolvet vaan heikkenevät, vaikka pitäisi olla päinvastoin. Liekö se some vai sokerin mässytys taustalla. Lihavia ja heikkoja mieleltään sekä liberaaleja arvoiltaan. Siinä on todella ongelmia tiedossa yhteiskunnalle.
Tuli oikein paha olo näistä viesteistä. Toivottavasti eivät olleet tosissaan kirjoitettuja.
Heikot lopettakoon valittamisen. Somesukupolvi rekan keulaan.
Voin vain kuvitella minkälaisia sankareita näiden sanojen takaa löytyy.
Eikö edes hävetä?
Puoli tuntia uutisia, ennusteita ja keskusteluita. Ahdistus vain pahempi ja uutiset vielä pahempia.
En mä näe tähän mitään muuta mahdollisuutta itselläni kuin täydellisen eristäytymisen. Hoidan velvollisuuteni, koska en voisi olla itseni kanssa, jos en niin tekisi, mutta muuten suljen verhot, jätän uutiset lukematta ja ilmestyn seuraavan kerran, kun postilaatikkoon kilahtaa lehti, jonka otsikossa komeilee:
Maailma on jälleen normaali.
ap
Tämä tilanne on psyyken kannalta varsin hankala, koska yleensä kriisitilanteissa pitää toimia, kun taas nyt suurin osa ihmisistä auttaa parhaiten pysymällä ihan vain kotona. Sota-aikana on sentään mahdollisuus kokoontua yhteen, kun taas kulkutaudin aikana sellainen on harvinaisen huono idea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ettei sulla ole lapsia. Veisit ne varmasti päiväkotiin.
Älä huoli, Suomessahan on mahtavat mt-palvelut! Eiku...
Kohta se korona alkaa vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta kuin tulevaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä tilanne on psyyken kannalta varsin hankala, koska yleensä kriisitilanteissa pitää toimia, kun taas nyt suurin osa ihmisistä auttaa parhaiten pysymällä ihan vain kotona. Sota-aikana on sentään mahdollisuus kokoontua yhteen, kun taas kulkutaudin aikana sellainen on harvinaisen huono idea.
Olet varmasti oikeassa, vaikka en voikaan tietää miten toimisin perinteisessä sotatilanteessa. Ehkä lamaantuisin, ehkä oma vaisto ottaisi ohjat ja pakottaisi toimimaan. En tiedä.
Osasyynä näen tämän pitkän kriisittömän ajan. Olemme olleet niin pitkän ajan ilman mitään meitä varsinaisesti koskettavia maailmanlaajuisia tapahtumia, että emme enää pitäneet tämmöisen tilanteen osumista kohdallemme mahdollisena. Seurasimme tapahtumia Kiinassa, mutta emme me oikeasti uskoneet, että täällä voisi mitään joutua tekemään. Emme tajunneet, että globaali maailma on hyvin pieni, jossa asiat liikkuvat todella nopeasti, jos niitä ei estetä. Nyt sitten olemme tilanteessa, jossa on herättävä siitä ruususen unesta ja alkaa toimia. Toiset tekevät sen paremmin ja arvostukseni heitä kohtaan on ääretön. Minulle tuottaa vaikeuksia olla kotona ja käydä kaupassa. En arvosta itseäni tällä hetkellä lainkaan. Yritän olla parempi ja vahvempi ihminen, koska muutkin ovat, mutta kyllä se tällaiselle pelkurille pirun vaikeaa on.
ap
Vierailija kirjoitti:
Itse lama-ajan lapsena jonka vanhemmat kärsi työttömyydestä, mielenterveyden pettämisestä lama-aikana ja rahattomuudesta, omaisuuden menettämisestä tunnen ihan suunnatonta ahdistusta tästä että tulee paha lama taas. Näen vaan toivottomuutta edessä. Tuntuu että loputkin toivo kuolee kohdallani onnistua elämässä edes jotenkin.
Tarvitseeko elämässä onnistua? Eikö riitä, että elää? Ja kuka päättää, mikä on onnistumista?
Kaikkea hyvää teille ja meille ahdistuneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä v*ttu narise, aikuinen ihminen. Jossain sanottiin hyvin, että isovanhempasi kutsuttiin sotaan, sinut sohvalle. Siinä sulle jaksamista.
Juurikin näin. Passelisti sanottu. Menköön somesukupolvi vaikka rekan keulaan, jossei olosuhteet kelpaa. Sukupolvet vaan heikkenevät, vaikka pitäisi olla päinvastoin. Liekö se some vai sokerin mässytys taustalla. Lihavia ja heikkoja mieleltään sekä liberaaleja arvoiltaan. Siinä on todella ongelmia tiedossa yhteiskunnalle.
Hah hah, eiköhän me jotka laman keskelle synnyttiin, seuraavan laman keskelle valmistuttiin kouluista vailla työpaikkoja ja kolmannen laman keskelle perheet perustetut asuntolainoineen olla jo ihan tarpeeksi nähty ja koettu elämän varjopuolia. :D
Sen sijaan nykyiset eläkeläiset ovat se pahin ja itsekkäin sukupolvi. Kouluja ei tarvinnut käydä, töihin pääsi kun sisään marssi, ei pelkoa työttömyydestä, eläkkeelle taisivat päästä viisikymppisinä ja nauttivat ylisuurta eläkettään joka on enemmän kuin monen nykyisen työssäkäyvän kuukausipalkka. Ja lapsien kasvatuskin oli siihen aikaan vähän niin ja näin heillä, nykyisin tulisi pelkkiä lasuja jos toimittaisiin samalla tavalla lasten suhteen. Niin ja heidän työelämässään ei todellakaan kellotettu jokaista liikettä ja piiskattu toimimaan nopeammin, tehokkaammin ja vielä nopeammin työuupumukseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ettei sulla ole lapsia. Veisit ne varmasti päiväkotiin.
Kiitos, että teit tämän ketjun perusteella päätelmän kelpoisuudestani vanhemmaksi. Totta, mulla ei ole lapsia. En ole niitä hankkinut, koska en ole koskaan kokenut siihen paloa ja olisi väärin lasta kohtaan olla vanhempi, joka ei halunnut hänen syntymäänsä jokaisella solullaan. En myöskään ole kokenut olevani tarpeeksi vahva vastuunottaja ihmisenä, jotta voisin ryhtyä vanhemmaksi.
En silti kuvittele hetkeäkään, etten kriisin hetkellä pyrkisi tekemään kaikkeani lasteni hyvinvoinnin eteen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ap tarkalleen ottaen nyt pelkäät? Sitäkö, että saat tartunnan ja kuolet? Jos sitä, pelkäsitkö ennen tätä pandemiaa syöpää, aivoverenvuotoa, auton alle jäämistä, autokolaria, väkivaltarikoksen uhriksi joutumista tms samalla tavalla? Ajan takaa sitä, että onko sulle ollut erilaiset pelkotilat arkea jo ennen pandemiaakin vai vasta nyt pandemian aikana ilmaantunut ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap tarkalleen ottaen nyt pelkäät? Sitäkö, että saat tartunnan ja kuolet? Jos sitä, pelkäsitkö ennen tätä pandemiaa syöpää, aivoverenvuotoa, auton alle jäämistä, autokolaria, väkivaltarikoksen uhriksi joutumista tms samalla tavalla? Ajan takaa sitä, että onko sulle ollut erilaiset pelkotilat arkea jo ennen pandemiaakin vai vasta nyt pandemian aikana ilmaantunut ongelma.
Varmaan ennen kaikkea pelkoa ja ahdistusta aiheuttaa se, että tulevasta ei ole mitään tietoa. Jos olisi vaikka tieto, että rokote on tulossa puolen vuoden päästä antaisi se tarmoa ja uskoa. Nyt elämme epävarmuuden pilvessä, josta emme näe oikein mihinkään suuntaan. Kaikki tulevaisuusskenaariot ovat arvailuja ja yleensä ne eivät ole mitenkään hauskaa luettavaa.
Pelkään tietenkin myös lähipiirini puolesta. Tunnen itseni avuttomaksi, kun en kykene heitä oikeastaan mitenkään suojelemaan. Ja kai mullakin, kuten varmaan melko monella on pelko oman itseni puolesta. En ole riskiryhmää, mutta kun oikein tarkasti lukee niin aina löytää tapauksia, jossa vaikutus on ollut vakava myös ei-riskiryhmään kuuluvilla.
Olen jännittäjä. Olen ihminen, joka luulee pienenkin oireen olevan merkki jostain suuremmasta. Olen panikoija. Tähän asti niistä on selvitty järkeilemällä ja hengittämällä syvään. Eivät ne ole normaalia arkea estäneet - olleet vain pieniä töyssyjä matkalla. Nyt on kyseessä isommat asiat. Tämä on täällä. Tämä on konkretiaa. Tämä tulee olemaan pelkkää tätä vielä pitkän aikaa. Se on erilaista.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap tarkalleen ottaen nyt pelkäät? Sitäkö, että saat tartunnan ja kuolet? Jos sitä, pelkäsitkö ennen tätä pandemiaa syöpää, aivoverenvuotoa, auton alle jäämistä, autokolaria, väkivaltarikoksen uhriksi joutumista tms samalla tavalla? Ajan takaa sitä, että onko sulle ollut erilaiset pelkotilat arkea jo ennen pandemiaakin vai vasta nyt pandemian aikana ilmaantunut ongelma.
Varmaan ennen kaikkea pelkoa ja ahdistusta aiheuttaa se, että tulevasta ei ole mitään tietoa. Jos olisi vaikka tieto, että rokote on tulossa puolen vuoden päästä antaisi se tarmoa ja uskoa. Nyt elämme epävarmuuden pilvessä, josta emme näe oikein mihinkään suuntaan. Kaikki tulevaisuusskenaariot ovat arvailuja ja yleensä ne eivät ole mitenkään hauskaa luettavaa.
Pelkään tietenkin myös lähipiirini puolesta. Tunnen itseni avuttomaksi, kun en kykene heitä oikeastaan mitenkään suojelemaan. Ja kai mullakin, kuten varmaan melko monella on pelko oman itseni puolesta. En ole riskiryhmää, mutta kun oikein tarkasti lukee niin aina löytää tapauksia, jossa vaikutus on ollut vakava myös ei-riskiryhmään kuuluvilla.
Olen jännittäjä. Olen ihminen, joka luulee pienenkin oireen olevan merkki jostain suuremmasta. Olen panikoija. Tähän asti niistä on selvitty järkeilemällä ja hengittämällä syvään. Eivät ne ole normaalia arkea estäneet - olleet vain pieniä töyssyjä matkalla. Nyt on kyseessä isommat asiat. Tämä on täällä. Tämä on konkretiaa. Tämä tulee olemaan pelkkää tätä vielä pitkän aikaa. Se on erilaista.
ap
Okei. Ymmärsinkö aiemmista kirjoituksistani oikein, että sulla on kyllä läheisiä, mutta ei ketään sellaista, jolle voisit puhua näistä sun tuntemuksistasi?
Tosi vaikeaa tai oikeastaan mahdotonta samaistua näihin ahdistuneisiin maailmanloppua manaaviin kotonamöllöttäjiin, kun oma elämä on pysynyt tismalleen samanlaisena kuin aiemminkin.
Työt jatkuu kodin ulkopuolella, kauppareissut jatkuu, yhteydenpito vanhempiin ja lapsiin jatkuu, kotona teen samaa mitä aina aiemminkin. Ei niin mitään muutosta ole tapahtunut. Tuntuu kuin eläisin jossain virtuaalimaailmassa muiden saman kaltaisteni kanssa (mm. työkaverit ja lähisuku) ja sieltä katson muun maailman sekoamista ja hysterisointia.
En tunne ketään, joka olisi karanteenissa, muuten vaan lukkiutunut kotiin, sairastunutta (yhtään mihinkään flunssaan), vaan kaikilla elämä on NORMAALIA. Tämä korona ei näy minulle kuin netissä. Muualla ihmiset elää tavallista elämää ja puheenaiheet ovat jotain muuta kuin korona. Siksi aina kun lähden netistä, niin korona unohtuu samantien.
Mikä korona? Häh?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap tarkalleen ottaen nyt pelkäät? Sitäkö, että saat tartunnan ja kuolet? Jos sitä, pelkäsitkö ennen tätä pandemiaa syöpää, aivoverenvuotoa, auton alle jäämistä, autokolaria, väkivaltarikoksen uhriksi joutumista tms samalla tavalla? Ajan takaa sitä, että onko sulle ollut erilaiset pelkotilat arkea jo ennen pandemiaakin vai vasta nyt pandemian aikana ilmaantunut ongelma.
Varmaan ennen kaikkea pelkoa ja ahdistusta aiheuttaa se, että tulevasta ei ole mitään tietoa. Jos olisi vaikka tieto, että rokote on tulossa puolen vuoden päästä antaisi se tarmoa ja uskoa. Nyt elämme epävarmuuden pilvessä, josta emme näe oikein mihinkään suuntaan. Kaikki tulevaisuusskenaariot ovat arvailuja ja yleensä ne eivät ole mitenkään hauskaa luettavaa.
Pelkään tietenkin myös lähipiirini puolesta. Tunnen itseni avuttomaksi, kun en kykene heitä oikeastaan mitenkään suojelemaan. Ja kai mullakin, kuten varmaan melko monella on pelko oman itseni puolesta. En ole riskiryhmää, mutta kun oikein tarkasti lukee niin aina löytää tapauksia, jossa vaikutus on ollut vakava myös ei-riskiryhmään kuuluvilla.
Olen jännittäjä. Olen ihminen, joka luulee pienenkin oireen olevan merkki jostain suuremmasta. Olen panikoija. Tähän asti niistä on selvitty järkeilemällä ja hengittämällä syvään. Eivät ne ole normaalia arkea estäneet - olleet vain pieniä töyssyjä matkalla. Nyt on kyseessä isommat asiat. Tämä on täällä. Tämä on konkretiaa. Tämä tulee olemaan pelkkää tätä vielä pitkän aikaa. Se on erilaista.
ap
Okei. Ymmärsinkö aiemmista kirjoituksistani oikein, että sulla on kyllä läheisiä, mutta ei ketään sellaista, jolle voisit puhua näistä sun tuntemuksistasi?
En lähtisi heitä syyllistämään. En ole koskaan puhunut kenellekään tällaisista asioista.
On mulla lähiomaisia, sukulaisia, kavereita, tuttuja, harrastuskavereita. En mä heille näistä puhu.
ap
Nyt on hyvä aika opetella meditoimaan. Alkuun saattaa tuntua vaikealta ja tylsältä, mutta kun jatkat harjoittelua päivittäin huomaat miten hyvin auttaa ahdistukseen. YouTubesta löytyy todella paljon ohjattuja meditointiharjoituksia.
Niin, nyt karsitaan akanat jyvistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap tarkalleen ottaen nyt pelkäät? Sitäkö, että saat tartunnan ja kuolet? Jos sitä, pelkäsitkö ennen tätä pandemiaa syöpää, aivoverenvuotoa, auton alle jäämistä, autokolaria, väkivaltarikoksen uhriksi joutumista tms samalla tavalla? Ajan takaa sitä, että onko sulle ollut erilaiset pelkotilat arkea jo ennen pandemiaakin vai vasta nyt pandemian aikana ilmaantunut ongelma.
Varmaan ennen kaikkea pelkoa ja ahdistusta aiheuttaa se, että tulevasta ei ole mitään tietoa. Jos olisi vaikka tieto, että rokote on tulossa puolen vuoden päästä antaisi se tarmoa ja uskoa. Nyt elämme epävarmuuden pilvessä, josta emme näe oikein mihinkään suuntaan. Kaikki tulevaisuusskenaariot ovat arvailuja ja yleensä ne eivät ole mitenkään hauskaa luettavaa.
Pelkään tietenkin myös lähipiirini puolesta. Tunnen itseni avuttomaksi, kun en kykene heitä oikeastaan mitenkään suojelemaan. Ja kai mullakin, kuten varmaan melko monella on pelko oman itseni puolesta. En ole riskiryhmää, mutta kun oikein tarkasti lukee niin aina löytää tapauksia, jossa vaikutus on ollut vakava myös ei-riskiryhmään kuuluvilla.
Olen jännittäjä. Olen ihminen, joka luulee pienenkin oireen olevan merkki jostain suuremmasta. Olen panikoija. Tähän asti niistä on selvitty järkeilemällä ja hengittämällä syvään. Eivät ne ole normaalia arkea estäneet - olleet vain pieniä töyssyjä matkalla. Nyt on kyseessä isommat asiat. Tämä on täällä. Tämä on konkretiaa. Tämä tulee olemaan pelkkää tätä vielä pitkän aikaa. Se on erilaista.
ap
Okei. Ymmärsinkö aiemmista kirjoituksistani oikein, että sulla on kyllä läheisiä, mutta ei ketään sellaista, jolle voisit puhua näistä sun tuntemuksistasi?
En lähtisi heitä syyllistämään. En ole koskaan puhunut kenellekään tällaisista asioista.
On mulla lähiomaisia, sukulaisia, kavereita, tuttuja, harrastuskavereita. En mä heille näistä puhu.
ap
En mä ajatellutkaan mitään syyllistämistä :) Mietin vaan, että haluaisitko, että sulla olisi joku, jolle voisit puhua? Mä olen jo kohta kuuskymppinen nainen, aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja (en ole tehnyt hoitoalan töitä kuitenkaan pitkiin aikoihin) , lapseni ovat jo aikuisia ja mulla olisi mahdollisuus vastailla sulle sähköpostitse, jos kaipaat sellaista ihmistä, jolle voisit tuntemuksistasi kertoa. Ymmärrän, että sun tilanteesi tuntuu nyt ahdistavalta ja pelottavalta, joten pystyisinkö mä auttamaan?
Ap ja kaikki. On aivan varma että keho liittyy mieleen. Täytyy liikkua. Jos YouTuben lukuisat jumppaohjeet ei inspiroi, voit edes ravistella. Jännittää ja rentouttaa. Jotenkin vääntelehtiä tai kiemurrella. Sulla on turva omassa kehossasi. Jumppamatto on helppo suihkuttaa puhtaaksi.
Täällä jollakin oli PTSD. Siinä tuntuu kauheimmalta kun trauma voi olla omassa kehossa. Se pitää nyt jättää menneisyyteen ja ottaa oma keho haltuun. Jos on selvinnyt (toisten aiheuttamista) kamaluuksista, yksin on turvassa! Se pahuus oli vain tekijässä.