Lue keskustelun säännöt.
En usko, että psyykeeni tulee kestämään tätä pitkittyvää poikkeustilaa
25.03.2020 |
Näinkin lyhyen ajan aikana olen huomannut henkisen tilani rapistuvan. Herkkyyteen ja ylireagointiin taipuvaisena persoonana en näe asiassa kuin sen huonoimman mahdollisen puolen ja lopputuloksen. Pelkään, ahdistun ja vainoharhailen.
Epidemia lopetti työt, joten sekin rutiini jäi päivistä pois. Yksin pienessä kerrostaloasunnossa omien ajatusten ympäröimänä vailla ainuttakaan ihmiskontaktia, jota en kyllä edes uskaltaisi ottaa. En usko kestäväni uutisia tilanteen pahenemisesta, koska mitään toivonpilkahduksiakaan paremmasta ei ole. En voi uskoa itseeni, kun maailma ei anna siihen mitään aihetta.
Luultavasti lopulta en enää edes kykene poistumaan asunnostani ja odotan vain ihmettä. Ei aikuisen ihmisen pitäisi olla tällainen. Miksi en voi olla vahva ja normaali?
Kommentit (84)
Nyt on aikaa
Pestä ikkunat
Siivota komerot ja vaatehuone
Pestä kylppäri
Katsoa kaikki rästissä olevat sarjat ja leffat
Lukea
Kotitreenata
Maalata
Leipoa
Kokata
Tehdä pikku korjaushommia
Heittää turhia kamoja pois
Opiskella jotakin
Mulle sopii tämä eristäytyminen loistavasti! Kukaan ei pyydä mihinkään eikä ole tulossa kyläilemään 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kestä minullakaan psyyke tätä. Kuntoutukset laitettu julmasti katkolle. Välillä tuntuu etten kestä enää.
Sain jo paniikkikohtauksen, tätä en ole koskaan kokenut aikaisemmin, joten kyllä säikäytti.
Pidän itseäni vahvana ihmisenä, joten tämä tuli puskista
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat ap hyvältä kirjoittajalta. Mitä jos alkaisit kirjoittaa, ihan vaikka pöytälaatikkoon jos et halua julkaista tekstejäsi? Novelleja, runoja tai jopa romaania. Toivon kirjaa lapsille?
Niin siihen toiseen maailmaan joka tulee? Jumala otti meistä nyt otteen eikä meistä ole mitään jälkeen jäävä!
Muakin ahdistaa. Ollaan pienessä asunnossa koko perhe 24/7. Uhmaikäinen haluaa virikkeitä ja huomiota. Kitisee, vinkuu ja tappelee joka asiasta. Joku aktiviitti kelpaa pari minuuttia, sitten pitäisi olla jo uusi. Olen ollut jo kotona monta vuotta ja nyt pitäis kohta töiden alkaa, mutta yhteiskunta on sekaisin ja saa pelätä tartuntaa. Miehellä on ollut 38 asteen kuume, joten ollaan todella karanteenissa. Ei pääse ees kaupassa käymään tai mitään. Yöt on mitä on ja aamuisin on vaikeaa nousta sängystä. Olen itsekin inhottava tiuskiva, tuskastunut ämmä.
Apatia iskee, ei jaksa, ei huvita. Yritetään vuorotellen pitää jotain omaa aikaa muka viettää, mutta kitinä ja väninä kuuluu toiseen huoneeseen. On kauheaa kun näkee, että toista alkaa risoa mun oleminen, mutta minnekään ei pääse. Ei oo varmaan helppoa olla yksin, mutta tällä hetkellä olisin mieluummin yksin. Katsoisin jotain sarjoja päivät pitkät. Nyt ei voi, koska aikuisten sarjat eivät sovi pikkulapsen silmille tietenkään ja pitää olla läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
PTSD.n kanssa on ihan helvettiä pärjätä tämän poikkeustilan aikana. Kaikki keinot millä olen jotenkin oppinut pärjäämään, on viety pois. Tällä hetkelläkin tuntuu, että kuolen ahdistukseen.
Onko niin raskasta pököttää kotisohvalla suklaata syöden?
Voi kun toivoisin, että päätyisit jonnekin Lesboksen saarelle rajavartijoiden eturiviin töihin. Ei se tietenkään sodalle vedä vertoja, mutta saisit edes vähän tuntumaa todellisesta stressistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu että aika harva on oikeasti "vahva ja normaali". Nuorena luulin että musta tulee aikuisena sellainen. Nyt olen 42-v ja ihan veitsenterällä itseni kanssa, vaikka muille esitän pystyvää ja kykenevää.
Ap voitko olla netin tai puhelimen kautta yhteydessä ihmisiin? Saisit purettua tuntojas ja huomaisit että muitakin pelottaa ja kuulisit ehkä miten muut diilaa fiilistensä kanssa. Ja voitko ajatella niin, että olet kuitenkin hyvin turvassa siellä kotonasi ja tämä on ohimenevä tilanne?
Tämä kuulostaa melko tutulta. Lapsena ja nuorena sitä katseli aikuisia ihmisiä ja mietti miten he ovatkaan vahvoja ja tietävät aina mitä tehdä. Kai sitä tämän seurauksena itsekin oletti automaattisesti kasvavansa vahvaksi ja osaavaksi aikuiseksi. Valitettava totuus lienee tuo mitä sanoit, että harva meistä on oikeasti vahva, mutta olosuhteiden pakosta joudumme sellaista esittämään vaikka sisällä ja ajatuksissa epäilys omasta osaamisesta ja jaksamisesta velloo vahvana kuin myrskyinen meri.
Kyllä mä vanhempieni ja sisaruksen kanssa olen yhteydessä esimerkiksi Skypen kautta. En kuitenkaan ala heitä tunteillani vaivaamaan. Keskustelu auttaa ja heillä on omatkin asiansa huolehdittava, joten en aio heille lisää taakkaa kaataa. Puhumme ja ehkä vitsailemmekin. Se luo hetken uskoa.
Mä olen varmasti melko turvassa. Keksin myös itselleni täällä tekemistä. Tänään aion vielä pestä ikkunat. En kuitenkaan voi täällä olla ikuisesti ja aina. Jos mitään käännettä parempaan tilanteessa ei tule pelkään, että linnoittaudun tänne yhä tukevammin enkä tule poistumaan ennen kuin kaikki on normaalia ja tämä paha uni loppunut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat ap hyvältä kirjoittajalta. Mitä jos alkaisit kirjoittaa, ihan vaikka pöytälaatikkoon jos et halua julkaista tekstejäsi? Novelleja, runoja tai jopa romaania. Toivon kirjaa lapsille?
Niin siihen toiseen maailmaan joka tulee? Jumala otti meistä nyt otteen eikä meistä ole mitään jälkeen jäävä!
No vaikka kaanonin hautalauluja sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä v*ttu narise, aikuinen ihminen. Jossain sanottiin hyvin, että isovanhempasi kutsuttiin sotaan, sinut sohvalle. Siinä sulle jaksamista.
Sota-aikaan sai tavata perhettä ja ystäviä.
Sota-aikaan oli huvituksia.
Sota-aikaan koko kansa totteli ohjeita eikä kukaan ajatellutkaan sooloilevansa.
Nykytilanteessa ei saa tavata ketään, ei edes toisessa osoitteessa asuvaa puolisoaan.
Kaikki huvitukset on suljettu/lopetettu, viimeisetkin sulkeutuvat näinä päivinä.
Osa kansasta sooloilee, varantaen näin paitsi itsensä ja muut, mutta myös moraalin.
No se on nyt tätä nykyaikaa, someaikaa!
Sanoo isoäiti synt.-62v. Ei lapsenlapset halunneet kuulla mummon iltasatuja kun heillä jokaisella se älytabletti.
Vierailija kirjoitti:
Älä v*ttu narise, aikuinen ihminen. Jossain sanottiin hyvin, että isovanhempasi kutsuttiin sotaan, sinut sohvalle. Siinä sulle jaksamista.
Mä voin olla heikko ihminen ja tämä voi olla narisemista.
Olen kuitenkin mieluummin heikko narisija kuin ihminen, joka menee kertomaan tuntemattomille ihmisille, että he eivät saa tuntea kuin tuntevat ja että heidän pitäisi vain lopettaa narisemasta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä v*ttu narise, aikuinen ihminen. Jossain sanottiin hyvin, että isovanhempasi kutsuttiin sotaan, sinut sohvalle. Siinä sulle jaksamista.
Sota-aikaan sai tavata perhettä ja ystäviä.
Sota-aikaan oli huvituksia.
Sota-aikaan koko kansa totteli ohjeita eikä kukaan ajatellutkaan sooloilevansa.
Nykytilanteessa ei saa tavata ketään, ei edes toisessa osoitteessa asuvaa puolisoaan.
Kaikki huvitukset on suljettu/lopetettu, viimeisetkin sulkeutuvat näinä päivinä.
Osa kansasta sooloilee, varantaen näin paitsi itsensä ja muut, mutta myös moraalin.
No se on nyt tätä nykyaikaa, someaikaa!
Sanoo isoäiti synt.-62v. Ei lapsenlapset halunneet kuulla mummon iltasatuja kun heillä jokaisella se älytabletti.
Olkaa nyt tyytyväisiä kun teillä on se älykänny.
Vierailija kirjoitti:
Onko niin raskasta pököttää kotisohvalla suklaata syöden?
Voi kun toivoisin, että päätyisit jonnekin Lesboksen saarelle rajavartijoiden eturiviin töihin. Ei se tietenkään sodalle vedä vertoja, mutta saisit edes vähän tuntumaa todellisesta stressistä.
Kuka syö kuka ei.. toiset on siirretty pois omista työtehtävistä, pakotettu tekemään töitä jotka aiheuttaa ahdistusta, joissa olet tartuntavaarassa ja työtehtäviin joita ei edes hallitse. Lapset on kotona koko ajan, ja perheissä on esim. erityislapsia joille rutiinien muutos itsessään on jo katastrofi, lisäksi kaikki tukitoimet, terapiat jne lakkautettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muakin ahdistaa. Ollaan pienessä asunnossa koko perhe 24/7. Uhmaikäinen haluaa virikkeitä ja huomiota. Kitisee, vinkuu ja tappelee joka asiasta. Joku aktiviitti kelpaa pari minuuttia, sitten pitäisi olla jo uusi. Olen ollut jo kotona monta vuotta ja nyt pitäis kohta töiden alkaa, mutta yhteiskunta on sekaisin ja saa pelätä tartuntaa. Miehellä on ollut 38 asteen kuume, joten ollaan todella karanteenissa. Ei pääse ees kaupassa käymään tai mitään. Yöt on mitä on ja aamuisin on vaikeaa nousta sängystä. Olen itsekin inhottava tiuskiva, tuskastunut ämmä.
Apatia iskee, ei jaksa, ei huvita. Yritetään vuorotellen pitää jotain omaa aikaa muka viettää, mutta kitinä ja väninä kuuluu toiseen huoneeseen. On kauheaa kun näkee, että toista alkaa risoa mun oleminen, mutta minnekään ei pääse. Ei oo varmaan helppoa olla yksin, mutta tällä hetkellä olisin mieluummin yksin. Katsoisin jotain sarjoja päivät pitkät. Nyt ei voi, koska aikuisten sarjat eivät sovi pikkulapsen silmille tietenkään ja pitää olla läsnä.
No voithan sä lähteä sen lapsen kanssa ulos, ette vaan ole kontaktissa kenenkään kanssa. Anna se uhmäikäisen juosta muutama tunti, purkaa sitä energiaansa. Sehän on ihan itsensä vika, jos vaipuu siihen koomaan, että 'en pääse tästä mihinkään, byääh' älä sä nyt ainakaan vaivu sen uhmäikäisen tasolle. Mistä aineista tämä nykysukupolven vanhemmat on tehty, kun ei kestetä mitään? Ajatelkaa isovanhempia, niitä naisia esimerkiksi, jotka pyörittivät tätä maata, kun miehet olivat sodassa? Ei ollut koneita, laitteita, mitkä helpottivat arkea. Se oli silloin vaan PAKKO, ei silloin kysytty, että haluatko? Nyt vähän ryhtiä!
Mutta mitä tämä hyödyttää, että jokainen käy erikseen narisemassa kuinka kurjaa ja vaikeeta juuri minulla on.
Nyt ollaan sodassa, ei täällä narisijoita kaivata, oikeesti. Nyt pitää pitää henki korkealla, että he joita täällä erikoisesti tarvitaan jaksaisivat!
Radion kuunteleminen voi olla rauhoittavaa. Sieltä vaikka iki ihanan Lasse Pöystin lukema lapsuuden ajan kirja Taikurin hattu.
Taikurin hattu: Jakso 1: Hyvää kevättä! Yle Areenassa
Kuuntele Taikurin hattu Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/1-50294028
Tunteahan saa ja pitääkin mutta ihmisen täytyy pitää itsensä myös toimintakuntoisena molemmat jalat maassa. Joskus tunteet voi ohjata ikäänkuin sivuraiteelle.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on tottuneet niin hektiseen ja yltiösosiaaliseen elämän menoon että ei enää osata ihan vaan olla! Oman itsensä kanssa olemisen ja hiljaisuudesta nauttimisen taitojakin voi kuitenkin opetella :) lisäksi on hyvää aikaa penkoa sukkakorista rikkinäiset sukat pois, tai mietiskellä mikä tekisi kodista viihtyisämmän. Tsemppii!
Ei mua yksinolo niinkään ahdista. Tai ainakin luulen niin. Kyllähän tämän pitäisi olla tuttua, kun tähän on ilman poikkeustilaakin tottunut. Jotenkin nyt on vain erilaista. Ei voi vain katsoa elokuvaa, lukea kirjaa tai järjestellä sukkalaatikkoa. Ne eivät tunnu normaaleilta, kosta koko ajan taustalla itsestään muistuttamassa on tämä hetki, jossa olemme. En minä ainakaan voi sitä mitenkään, hetkeksikään unohtaa. En voi rentoutua tai ajatella mukavia ajatuksia. Kaiken päällä on synkkä sadepilvi, joka saa ulkona paistavan auringonkin näyttämään vähemmän keväiseltä.
Näin se psyyke siis hajoaa. Pala palalta. Yksinäisen ihmisen hiljaisessa asunnossa.
ap
Psyyke kestää, kunhan et roiku tällä palstalla.
Sota-aikaan sai tavata perhettä ja ystäviä.
Sota-aikaan oli huvituksia.
Sota-aikaan koko kansa totteli ohjeita eikä kukaan ajatellutkaan sooloilevansa.
Nykytilanteessa ei saa tavata ketään, ei edes toisessa osoitteessa asuvaa puolisoaan.
Kaikki huvitukset on suljettu/lopetettu, viimeisetkin sulkeutuvat näinä päivinä.
Osa kansasta sooloilee, varantaen näin paitsi itsensä ja muut, mutta myös moraalin.