Sosiaalityö pääsykokeet 2020

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuun nyt keskeyttämään tän psyka vs. sosiaalityö -homman ja kysyn, moniko on kiinnostunut sosiaalityön tohtoriopinnoista? Hain sosiaalityöhön siksi, koska tohtoriopinnot ja tutkimus kiinnostaa ja ainakin sosiaalityöstä tehdyt väitöskirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta Onko jollain kokemusta täällä sosiaalityön tohtoriopinnoista? Tai muita vinkkejä?

Mä oon kans menossa sostyötä opiskelemaan sillä ajatuksella, että jatkan tohtoriopintoihin ja tutkijaksi. Asiakastyö on lähinnä kiva lisä jos ei muuta työtä ole tarjolla, mutta tutkimus ensisijainen tavoite. Tosin ajattelin painottaa sivuaineissa sosiaalipolitiikkaa.

Miksi uskot, että juuri sinusta tulee tutkija. Hyvin harvinaista kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeastikko täällä ihmiset väittävät, että sosiaalityöntekijä ja psykologi olisivat samanlaisia ammatteja? Tulee kyllä todellisuus vasten kasvoja, kun pääsette sosiaalityöntekijän töitä tekemään.

Mitkä ovat merkittävimmät erot mielestäsi? Kummatkin yliopistokoulutuksen vaativia asiantuntija-ammatteja. Toki työtehtävät eroavat jonkin verran, mutta hyvin paljon on samaakin - arviointia, lausunnot, asiakastyö, asiantuntijatehtävät työryhmissä, verkostotyö jne...

Lisään vielä, että suurin konkreettinen ero on viranomaisvallan käyttö ja päätöksien teko joillakin alueilla, mikä tekee työstä vaativampaa oikeudellisen vastuun kautta.

Suurimmat erot ovat, että psykologi kunnallisella keskittyy hoitamiseen, arviointiin ja analysointiin. Psykologi keskittyy pääosin henkilöön itseensä.

Sosiaalityöntekijä keskittyy taas enemmänkin henkilön ohjaavaan työhön ja julkisella puolella taloudelliseen puoleen, ei niinkään hoitamaan henkilöä itseensä, vaan että henkilö ohjataan ongelmatilanteissa kohti oikeita hoitokontakteja. Tämä pätee myös lastensuojelussa työskenteleville sosiaalityöntekijöille. Sosiaalityöntekijät eivät siis ole "hoitava" taho.

Sosiaalityöntekijä on hoitava taho silloin kun työskentelee osana terveydenhuollon moniammatillista työryhmää. Lääkäri diagnosoi, psykologi tekee omat tutkimuksensa ja sosiaalityöntekijä arvioi etuuksien ja palvelujen tarvetta sekä informoi työryhmää, mitä tukipalveluita on saatavilla, mikä potilaalle soveltuisi. Joskus tehdään sosiaalinen tutkimus lääkärinlausuntoa tukemaan. Tämän jälkeen lri kirjoittaa tarvittavat lausunnot etuuksien ja kuntouksen hakemiseksi perustuen kaikkien ammattiryhmien kirjauksiin. Kaikki osallistuvat kuntoutus- ja hoitosuunnitelman tekemiseen.

Työnjako on tietysti oltava, muut ammattiryhmät eivät niin tiedä kuntouspoluista ja etuuksista, eikä niihin tarvittavista lausunnoista. Mm. sairausloman pituudesta keskustellaan jatkuvasti lääkärin kanssa, jotta varmistetaan, että potilas saa toimeentulon sairausloman ajalta, näihin on omat vaatimuksensa ja rajoituksensa.

Sosiaalityöntekijän työ ei missään nimessä ole pelkkää palveluohjausta, vaikka saattaa sellaiseksi typistyä esimerkiksi päivystyksessä, jossa vaihtuvuus suurta ja kontaktit lyhyitä. Sosiaalityöntekijät eivät ohjaa asiakkaita hoitokontakteihin, koska näihin tarvitaan lähete, toki lääkäri voi konsultoida mm. päihdehuollon asioissa.

Sosiaalityön tehtäväksi on kuitenkin nimetty ammattikuvauksessa, kuten psykologeillakin, yksilöiden ja ryhmien ohjaaminen ja tukeminen ongelma- ja kriisitilanteissa sekä menetyksissä ja tämä toteutuukin keskusteluina ja ryhminä.

Toisaalta terveydenhuolto on sosiaalityölle hieman vieras ympäristö, jossa sen tarpeeseen on alettu vasta havahtua ihmisten ongelmien mutkistuessa. On myös tuoreempi tieteellisenä professiona kuin moni perinteinen ammattiryhmä ja siksi hieman huonosti yleisesti tunnettu muilta kuin kunnan sosiaalihuollon osalta. Tämä ketjukin on täynnä urbaanilegendoja, jossa muut kertovat sosiaalityöntekijöille, mitä he tekevät työkseen tietämättä alasta juurikaan.

Lastensuojelu, vammais- tai vanhustyö sensijaan ei ole palveluohjausta, vaan ovat palveluista päättävä ja niitä toteuttava elin.

Mielenterveyspuolella harvoin on sosiaalityöntekijä mukana kuntoutussuunnitelmissa, vaan siellä on lääkäri+psykologi / MT-hoitaja. Sosiaalityöntekijää sinne ei tarvita ja se olisi muutenkin työtuntien haaskausta laittaa sinne isompaa työryhmää. Tottakai tilanne eri, jos kyseessä on todella moniongelmainen nuori, mutta silloinkin sosiaalityöntekijä harvoin näissä kuntoutussuunnitelmissa mitään tekee, koska lääkäri on se, joka yleisemmin päättää mitä tehdään ja KELA se, joka hyväksyy.

Esimerkiksi kunnan sosiaalihuollossa keskitytään paljon tekemään taloudellisia päätöksiä, eli ehkäiseviä- ja täydentäviä toimeentulotukia. Tässä katsotaan vain henkilön taloudellista tilannetta, ei henkilöä itseään.

Ja sosiaalityöntekijä nimenomaan ohjaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Kaikkialle ei tarvita lähetettä. Jos esimerkiksi nuori tarvitsee mieleneterveyspalveluita, ohjaa sosiaalityöntekijä tämän psykiatrille/lääkärille. Jos nuori tarvitsee esimerkiksi työhön liittyviä asioita, silloin työkkäriin. Etuusasioissa sosiaalityöntekijä ohjaa hakemaan oikeaa etuutta itselleensä.

Sosiaalityö ei ole yhä hoitotyötä. Se kuuluu enemmän psykologeille.

Arvelen, ettet itse sosiaalityöntekijä, kun käsityksesi eroaa niin suuresti työnkuvastani. Toki vaihtelua voi olla myös kunnittain hoidon järjestämisessä, mutta alueellani toimitaan kuvaamallani tavalla. Kertomasi ei kuitenkaan mielestäni kuulosta hyvältä potilaan näkökulmasta, kun itse olen saanut nähdä aidon moniammatillisen yhteistyön edut potilaan kokonaisvaltaisen tilanteen huomioinnissa. Yhteispalaverit eivät ole ajanhukkaa, vaan päin vastoin tehostavat tiedonkulkua ja vähentävät päällekkäistä työtä. Onneksi tämä on muuttumassa parempaan suuntaan ja yhteistyön merkitys huomioidaan jo eri ammattialojen koulutuksessakin yhä laajemmin.

Harkinnanvaraisia etuuksia myönnettäessä ei katsota ainoastaan taloudellista tilannetta, laskennallinen perustoimeentulotuki kuuluu nykyisin Kelalle. Siinä huomioidaan nimenomaan asiakkaan/perheen kokonaistilanne silloin kun laskennallisesti tukeen ei oikeutta synny. Perusteena voi hyvinkin usein olla sairaudesta tai muusta toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvat ongelmat tai tukeminen hankalassa elämäntilanteessa.

Jos olet sosiaalityöntekijä, ryhdy ihmeessä kehittämään työtäsi osallistuvampaan ja vaikuttavampaan suuntaan. Jos et ole, pohdi miksi luulet omaavasi kompetenssia arvioida sinulle vieraan alan työtehtäviä, tavoitteita ja metodeja ymmärtämättä profession juuria, kehitystä ja tarkoitusta.

Epäilyttää tuo sinun "olen sosiaalityöntekijä" ihan vain sen takia, että kunnallisella ei yksinkertaisesti riitä aika sosiaalityöntekijöillä olla mukana kaikessa, varsinkaan jossain mielenterveydenpuolella. Siellä harvoin työskentelee yhtä tai kahta sossua enenpää, ja heillä on jatkuvasti taloudellisissa ongelmissa olevia asiakkaita, joiden juttuja pitää työstää.

Kuvailemasi kuulostaa siltä haaveelta, mitä ihmiset toivovat sosiaalityön olevan, mutta heräävät sitten lopulta siihen karuun todellisuuteen, mitä se sosiaalityö todellakin on.

Etkö tiedä, että erikoissairaanhoidossa on sossuja ja heidän työnsä on edellisen kuvaamaa.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Jos saisin nyt päättää, en lähtisi enää kouluttautumaan sosiaalityöhön. Olen vasta kolmekymppinen ja ollut alalla alle 5v, mutta en tee koulutustani vastaavia hommia. Keskustelussa mainitut psykologia, logopedia ja oikis ovat paljon inhimillisempiä, mitä olen sivusta päässyt seuraamaan ja keskustelemaan näiden ammattikuntien edustajien kanssa. Mielessä on käynyt uudelleenkouluttautuminen, mutta tällä hetkellä ajatus on jäissä, sillä pääsin mielenkiintoisiin työtehtäviin projektipäälliköksi ammattikorkeakouluun.

Jo pelkkä nimike "sosiaalityöntekijä" luo ihmisille negatiivisia mielikuvia, minkä olen huomannut hyvin varsinkin silloin, kun hain oman alan ulkopuolisia työtehtäviä. Sain rekrytoijilta uskomattomia kommentteja kuten "Miksi sä tänne haet, kun teistä sosiaalivirkailijoista pitäisi olla kova pula?" Tästä syystä jätin lopulta pääaineeni CV:stä kokonaan pois ja painotin olevani valtiotieteiden maisteri. Kärjistäen sanottuna esim. juuri psykologeja pidetään pätevinä moneen ja heidän koulutustaan arvostetaan, mutta sosiaalityöntekijänä olen ollut usein vain sylkykuppi.

Sarkasmia varmaan?

Pääsin mielenkiintoisiin tehtäviin amk projektipäälliköksi.

Eli näille nykyisille ei riitä mikään.

Menee vielä aiheen vierestä. Ei kai sosiaalityötä pääaineena lukenut ole tuomittu toimimaan sossuna, jos työ ei enää kiinnosta. Ensinnäkin sossuille on hyvinkin erilaisia paikkoja tarjolla tai voi hakeutua esimiestöihin. Koulutus on tavallaan kaksoistutkinto: sosiaalityöntekijän pätevyys sekä yhteiskuntatieteellinen tutkinto. Sivuainevalinnoilla, työpaikkavalinnoilla ja lisäkoulutuksella voi omaa uraa ohjata sitten haluaamaansa suuntaan. Täydentävät koulutukset ovat muutenkin tätä päivää. Itse toimin nyt työssä, jossa kollegoilla on hyvinkin erlaisia koulutuksia taustalla. Sosiaalityöntekijän pätevyys tuo tiettyä mielenrauhaa. Tietoja päivittämällä voisin tarvittaessa hakea niitäkin paikkoja. Toki kannattaa pohtia kokonaisuutena mikä kiinnostaa. Jos asiakastyö ongelmien parissa ei kiinnosta, niin kannattaa miettiä muita koulutuksia.

Välillä mietityttää, miksi sosiaalityötä ei opeteta sote-alojen yhteydessä, vaan valtiotieteellisessä, miksi aineeseen ei ole varsinaisia soveltuvuuskokeita ja miksi työ ei luvanvaraista tai työntekijöistä ole lääkärien,sairaanhoitajien jne. tavoin rekisteriä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeastikko täällä ihmiset väittävät, että sosiaalityöntekijä ja psykologi olisivat samanlaisia ammatteja? Tulee kyllä todellisuus vasten kasvoja, kun pääsette sosiaalityöntekijän töitä tekemään.

Mitkä ovat merkittävimmät erot mielestäsi? Kummatkin yliopistokoulutuksen vaativia asiantuntija-ammatteja. Toki työtehtävät eroavat jonkin verran, mutta hyvin paljon on samaakin - arviointia, lausunnot, asiakastyö, asiantuntijatehtävät työryhmissä, verkostotyö jne...

Lisään vielä, että suurin konkreettinen ero on viranomaisvallan käyttö ja päätöksien teko joillakin alueilla, mikä tekee työstä vaativampaa oikeudellisen vastuun kautta.

Suurimmat erot ovat, että psykologi kunnallisella keskittyy hoitamiseen, arviointiin ja analysointiin. Psykologi keskittyy pääosin henkilöön itseensä.

Sosiaalityöntekijä keskittyy taas enemmänkin henkilön ohjaavaan työhön ja julkisella puolella taloudelliseen puoleen, ei niinkään hoitamaan henkilöä itseensä, vaan että henkilö ohjataan ongelmatilanteissa kohti oikeita hoitokontakteja. Tämä pätee myös lastensuojelussa työskenteleville sosiaalityöntekijöille. Sosiaalityöntekijät eivät siis ole "hoitava" taho.

Sosiaalityöntekijä on hoitava taho silloin kun työskentelee osana terveydenhuollon moniammatillista työryhmää. Lääkäri diagnosoi, psykologi tekee omat tutkimuksensa ja sosiaalityöntekijä arvioi etuuksien ja palvelujen tarvetta sekä informoi työryhmää, mitä tukipalveluita on saatavilla, mikä potilaalle soveltuisi. Joskus tehdään sosiaalinen tutkimus lääkärinlausuntoa tukemaan. Tämän jälkeen lri kirjoittaa tarvittavat lausunnot etuuksien ja kuntouksen hakemiseksi perustuen kaikkien ammattiryhmien kirjauksiin. Kaikki osallistuvat kuntoutus- ja hoitosuunnitelman tekemiseen.

Työnjako on tietysti oltava, muut ammattiryhmät eivät niin tiedä kuntouspoluista ja etuuksista, eikä niihin tarvittavista lausunnoista. Mm. sairausloman pituudesta keskustellaan jatkuvasti lääkärin kanssa, jotta varmistetaan, että potilas saa toimeentulon sairausloman ajalta, näihin on omat vaatimuksensa ja rajoituksensa.

Sosiaalityöntekijän työ ei missään nimessä ole pelkkää palveluohjausta, vaikka saattaa sellaiseksi typistyä esimerkiksi päivystyksessä, jossa vaihtuvuus suurta ja kontaktit lyhyitä. Sosiaalityöntekijät eivät ohjaa asiakkaita hoitokontakteihin, koska näihin tarvitaan lähete, toki lääkäri voi konsultoida mm. päihdehuollon asioissa.

Sosiaalityön tehtäväksi on kuitenkin nimetty ammattikuvauksessa, kuten psykologeillakin, yksilöiden ja ryhmien ohjaaminen ja tukeminen ongelma- ja kriisitilanteissa sekä menetyksissä ja tämä toteutuukin keskusteluina ja ryhminä.

Toisaalta terveydenhuolto on sosiaalityölle hieman vieras ympäristö, jossa sen tarpeeseen on alettu vasta havahtua ihmisten ongelmien mutkistuessa. On myös tuoreempi tieteellisenä professiona kuin moni perinteinen ammattiryhmä ja siksi hieman huonosti yleisesti tunnettu muilta kuin kunnan sosiaalihuollon osalta. Tämä ketjukin on täynnä urbaanilegendoja, jossa muut kertovat sosiaalityöntekijöille, mitä he tekevät työkseen tietämättä alasta juurikaan.

Lastensuojelu, vammais- tai vanhustyö sensijaan ei ole palveluohjausta, vaan ovat palveluista päättävä ja niitä toteuttava elin.

Mielenterveyspuolella harvoin on sosiaalityöntekijä mukana kuntoutussuunnitelmissa, vaan siellä on lääkäri+psykologi / MT-hoitaja. Sosiaalityöntekijää sinne ei tarvita ja se olisi muutenkin työtuntien haaskausta laittaa sinne isompaa työryhmää. Tottakai tilanne eri, jos kyseessä on todella moniongelmainen nuori, mutta silloinkin sosiaalityöntekijä harvoin näissä kuntoutussuunnitelmissa mitään tekee, koska lääkäri on se, joka yleisemmin päättää mitä tehdään ja KELA se, joka hyväksyy.

Esimerkiksi kunnan sosiaalihuollossa keskitytään paljon tekemään taloudellisia päätöksiä, eli ehkäiseviä- ja täydentäviä toimeentulotukia. Tässä katsotaan vain henkilön taloudellista tilannetta, ei henkilöä itseään.

Ja sosiaalityöntekijä nimenomaan ohjaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Kaikkialle ei tarvita lähetettä. Jos esimerkiksi nuori tarvitsee mieleneterveyspalveluita, ohjaa sosiaalityöntekijä tämän psykiatrille/lääkärille. Jos nuori tarvitsee esimerkiksi työhön liittyviä asioita, silloin työkkäriin. Etuusasioissa sosiaalityöntekijä ohjaa hakemaan oikeaa etuutta itselleensä.

Sosiaalityö ei ole yhä hoitotyötä. Se kuuluu enemmän psykologeille.

Arvelen, ettet itse sosiaalityöntekijä, kun käsityksesi eroaa niin suuresti työnkuvastani. Toki vaihtelua voi olla myös kunnittain hoidon järjestämisessä, mutta alueellani toimitaan kuvaamallani tavalla. Kertomasi ei kuitenkaan mielestäni kuulosta hyvältä potilaan näkökulmasta, kun itse olen saanut nähdä aidon moniammatillisen yhteistyön edut potilaan kokonaisvaltaisen tilanteen huomioinnissa. Yhteispalaverit eivät ole ajanhukkaa, vaan päin vastoin tehostavat tiedonkulkua ja vähentävät päällekkäistä työtä. Onneksi tämä on muuttumassa parempaan suuntaan ja yhteistyön merkitys huomioidaan jo eri ammattialojen koulutuksessakin yhä laajemmin.

Harkinnanvaraisia etuuksia myönnettäessä ei katsota ainoastaan taloudellista tilannetta, laskennallinen perustoimeentulotuki kuuluu nykyisin Kelalle. Siinä huomioidaan nimenomaan asiakkaan/perheen kokonaistilanne silloin kun laskennallisesti tukeen ei oikeutta synny. Perusteena voi hyvinkin usein olla sairaudesta tai muusta toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvat ongelmat tai tukeminen hankalassa elämäntilanteessa.

Jos olet sosiaalityöntekijä, ryhdy ihmeessä kehittämään työtäsi osallistuvampaan ja vaikuttavampaan suuntaan. Jos et ole, pohdi miksi luulet omaavasi kompetenssia arvioida sinulle vieraan alan työtehtäviä, tavoitteita ja metodeja ymmärtämättä profession juuria, kehitystä ja tarkoitusta.

Epäilyttää tuo sinun "olen sosiaalityöntekijä" ihan vain sen takia, että kunnallisella ei yksinkertaisesti riitä aika sosiaalityöntekijöillä olla mukana kaikessa, varsinkaan jossain mielenterveydenpuolella. Siellä harvoin työskentelee yhtä tai kahta sossua enenpää, ja heillä on jatkuvasti taloudellisissa ongelmissa olevia asiakkaita, joiden juttuja pitää työstää.

Kuvailemasi kuulostaa siltä haaveelta, mitä ihmiset toivovat sosiaalityön olevan, mutta heräävät sitten lopulta siihen karuun todellisuuteen, mitä se sosiaalityö todellakin on.

Etkö tiedä, että erikoissairaanhoidossa on sossuja ja heidän työnsä on edellisen kuvaamaa.

Pelkästään HUS työllistää 200 sosiaalityöntekijää. Terveydenhuolto on todella suuri sosiaalityöntekijöiden työllistäjä. Sosiaalityö sairaalassa on vaativaa. Etuusjärjestelmä pitää hallita hyvin. Sosiaalityöntekijät työskentelee paljon erityisryhmien kuten riskiraskaudet (päihdeäidit) kanssa mutta myös akuuteissa tilanteissa kuten vaikka kuolevat potilaat ja kuoleman tapauksissa omaisten auttaminen. Sosiaalityöntekijät laatii lausuntoja lapsettomuushoitoja ja transhoitoja varten yms todella vaativaa ja koko yksilön elämään vaikuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos saisin nyt päättää, en lähtisi enää kouluttautumaan sosiaalityöhön. Olen vasta kolmekymppinen ja ollut alalla alle 5v, mutta en tee koulutustani vastaavia hommia. Keskustelussa mainitut psykologia, logopedia ja oikis ovat paljon inhimillisempiä, mitä olen sivusta päässyt seuraamaan ja keskustelemaan näiden ammattikuntien edustajien kanssa. Mielessä on käynyt uudelleenkouluttautuminen, mutta tällä hetkellä ajatus on jäissä, sillä pääsin mielenkiintoisiin työtehtäviin projektipäälliköksi ammattikorkeakouluun.

Jo pelkkä nimike "sosiaalityöntekijä" luo ihmisille negatiivisia mielikuvia, minkä olen huomannut hyvin varsinkin silloin, kun hain oman alan ulkopuolisia työtehtäviä. Sain rekrytoijilta uskomattomia kommentteja kuten "Miksi sä tänne haet, kun teistä sosiaalivirkailijoista pitäisi olla kova pula?" Tästä syystä jätin lopulta pääaineeni CV:stä kokonaan pois ja painotin olevani valtiotieteiden maisteri. Kärjistäen sanottuna esim. juuri psykologeja pidetään pätevinä moneen ja heidän koulutustaan arvostetaan, mutta sosiaalityöntekijänä olen ollut usein vain sylkykuppi.

Sarkasmia varmaan?

Pääsin mielenkiintoisiin tehtäviin amk projektipäälliköksi.

Eli näille nykyisille ei riitä mikään.

Miksi olisi? Täällä yksi varhaiskasvatuksen ope, KK. Olen työskennellyt perus opetöiden lisäksi HR-asiantuntijana, markkinointihommissa ja koulutussuunnittelijana. Tehnyt myös sosiaaliohjaajan sijaisuuksia eräässä järjestössä. Yliopistotutkintoa voi hyödyntää monella muullakin alalla. Tänä keväänä hain opiskelemaan sosiaalityötä, se on ollut pitkäaikainen haaveeni.

Vierailija kirjoitti:

Välillä mietityttää, miksi sosiaalityötä ei opeteta sote-alojen yhteydessä, vaan valtiotieteellisessä, miksi aineeseen ei ole varsinaisia soveltuvuuskokeita ja miksi työ ei luvanvaraista tai työntekijöistä ole lääkärien,sairaanhoitajien jne. tavoin rekisteriä.

Sossut on Valviran rekisterissä ja se vaatii yliopistotasoisen koulutuksen

Tuskin sosiaalityöntekijöissä kovin montaa Kokoomuksen tai perussuomalaisten kannattajaa on. Suosituimmat puolueet sosiaalityöntekijöiden keskuudessa lienevät SDP, vihreät ja VAS ja vielä tässä järjestyksessä. Voihan tämä tietysti stereotyyppistäkin ajattelua olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeastikko täällä ihmiset väittävät, että sosiaalityöntekijä ja psykologi olisivat samanlaisia ammatteja? Tulee kyllä todellisuus vasten kasvoja, kun pääsette sosiaalityöntekijän töitä tekemään.

Mitkä ovat merkittävimmät erot mielestäsi? Kummatkin yliopistokoulutuksen vaativia asiantuntija-ammatteja. Toki työtehtävät eroavat jonkin verran, mutta hyvin paljon on samaakin - arviointia, lausunnot, asiakastyö, asiantuntijatehtävät työryhmissä, verkostotyö jne...

Lisään vielä, että suurin konkreettinen ero on viranomaisvallan käyttö ja päätöksien teko joillakin alueilla, mikä tekee työstä vaativampaa oikeudellisen vastuun kautta.

Suurimmat erot ovat, että psykologi kunnallisella keskittyy hoitamiseen, arviointiin ja analysointiin. Psykologi keskittyy pääosin henkilöön itseensä.

Sosiaalityöntekijä keskittyy taas enemmänkin henkilön ohjaavaan työhön ja julkisella puolella taloudelliseen puoleen, ei niinkään hoitamaan henkilöä itseensä, vaan että henkilö ohjataan ongelmatilanteissa kohti oikeita hoitokontakteja. Tämä pätee myös lastensuojelussa työskenteleville sosiaalityöntekijöille. Sosiaalityöntekijät eivät siis ole "hoitava" taho.

Sosiaalityöntekijä on hoitava taho silloin kun työskentelee osana terveydenhuollon moniammatillista työryhmää. Lääkäri diagnosoi, psykologi tekee omat tutkimuksensa ja sosiaalityöntekijä arvioi etuuksien ja palvelujen tarvetta sekä informoi työryhmää, mitä tukipalveluita on saatavilla, mikä potilaalle soveltuisi. Joskus tehdään sosiaalinen tutkimus lääkärinlausuntoa tukemaan. Tämän jälkeen lri kirjoittaa tarvittavat lausunnot etuuksien ja kuntouksen hakemiseksi perustuen kaikkien ammattiryhmien kirjauksiin. Kaikki osallistuvat kuntoutus- ja hoitosuunnitelman tekemiseen.

Työnjako on tietysti oltava, muut ammattiryhmät eivät niin tiedä kuntouspoluista ja etuuksista, eikä niihin tarvittavista lausunnoista. Mm. sairausloman pituudesta keskustellaan jatkuvasti lääkärin kanssa, jotta varmistetaan, että potilas saa toimeentulon sairausloman ajalta, näihin on omat vaatimuksensa ja rajoituksensa.

Sosiaalityöntekijän työ ei missään nimessä ole pelkkää palveluohjausta, vaikka saattaa sellaiseksi typistyä esimerkiksi päivystyksessä, jossa vaihtuvuus suurta ja kontaktit lyhyitä. Sosiaalityöntekijät eivät ohjaa asiakkaita hoitokontakteihin, koska näihin tarvitaan lähete, toki lääkäri voi konsultoida mm. päihdehuollon asioissa.

Sosiaalityön tehtäväksi on kuitenkin nimetty ammattikuvauksessa, kuten psykologeillakin, yksilöiden ja ryhmien ohjaaminen ja tukeminen ongelma- ja kriisitilanteissa sekä menetyksissä ja tämä toteutuukin keskusteluina ja ryhminä.

Toisaalta terveydenhuolto on sosiaalityölle hieman vieras ympäristö, jossa sen tarpeeseen on alettu vasta havahtua ihmisten ongelmien mutkistuessa. On myös tuoreempi tieteellisenä professiona kuin moni perinteinen ammattiryhmä ja siksi hieman huonosti yleisesti tunnettu muilta kuin kunnan sosiaalihuollon osalta. Tämä ketjukin on täynnä urbaanilegendoja, jossa muut kertovat sosiaalityöntekijöille, mitä he tekevät työkseen tietämättä alasta juurikaan.

Lastensuojelu, vammais- tai vanhustyö sensijaan ei ole palveluohjausta, vaan ovat palveluista päättävä ja niitä toteuttava elin.

Mielenterveyspuolella harvoin on sosiaalityöntekijä mukana kuntoutussuunnitelmissa, vaan siellä on lääkäri+psykologi / MT-hoitaja. Sosiaalityöntekijää sinne ei tarvita ja se olisi muutenkin työtuntien haaskausta laittaa sinne isompaa työryhmää. Tottakai tilanne eri, jos kyseessä on todella moniongelmainen nuori, mutta silloinkin sosiaalityöntekijä harvoin näissä kuntoutussuunnitelmissa mitään tekee, koska lääkäri on se, joka yleisemmin päättää mitä tehdään ja KELA se, joka hyväksyy.

Esimerkiksi kunnan sosiaalihuollossa keskitytään paljon tekemään taloudellisia päätöksiä, eli ehkäiseviä- ja täydentäviä toimeentulotukia. Tässä katsotaan vain henkilön taloudellista tilannetta, ei henkilöä itseään.

Ja sosiaalityöntekijä nimenomaan ohjaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Kaikkialle ei tarvita lähetettä. Jos esimerkiksi nuori tarvitsee mieleneterveyspalveluita, ohjaa sosiaalityöntekijä tämän psykiatrille/lääkärille. Jos nuori tarvitsee esimerkiksi työhön liittyviä asioita, silloin työkkäriin. Etuusasioissa sosiaalityöntekijä ohjaa hakemaan oikeaa etuutta itselleensä.

Sosiaalityö ei ole yhä hoitotyötä. Se kuuluu enemmän psykologeille.

Oma työkokemukseni sosiaalityöntekijänä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa puhuu tuota vastaan: Kuntoutussuunnitelma laadittiin moniammattillisesti, sosiaalityöntekijä oli siinä aktiivisesti mukana. Usein kirjoitti myös lausunnon kuntoutussuunnitelman tueksi, vaikka lääkäri sitten toki kokosikin eri asiantuntijoiden lausunnot yhteen esim. B-lausunnon muodossa (joka toimitettiin Kelaan). Sosiaalityöntekijänä tein potilaille laajan sosiaalisen ja taloudellisen tilanteen kartoituksen, jossa otin kantaa mm. ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuuksiin. Polilla pidettiin ns. kuntoutussuunnitelmatapaamisia, joissa oli lääkärin lisäksi paikalla ns. hoitaja työntekijä (joko sairaanhoitaja tai psykologi), sosiaalityöntekijä ja usein toimintaterapeutti.

Nykyään työskentelen vammaispalveluissa. Vammaispalveluissa sosiaalityöntekijä tekee palvelutarpeen arvion, palvelusuunnitelman, tarvittavat viranomaispäätökset ja järjestää sitten palvelut. Työ sisältää ohjausta ja neuvontaakin, mutta huomattavasti vähemmän. Pääosassa on päätösten ja arvioiden tekeminen. Päätökset saattavat olla hyvin monimutkaisia ja lakia pitää pystyä soveltamaan itsenäisesti ja monipuolisesti (hallintolaki, sosiaalihuoltolaki ja tietenkin erityisesti vammaispalvelulaki sekä laki kehitysvammaisten erityishuollosta). Vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä vaaditaan siis etenkin kykyä ja jämäkkyyttä itsenäiseen päätöksentekoon sekä monimutkaisten tilanteiden hahmottamiseen ja palveluiden yhteensovittamiseen. Pitää myös pystyä ottamaan vastaan negatiivista palautetta ja asikkaiden suuttumusta/pettymystä silloin, kun heitä ei voida pitää oikeutettuna hakemiinsa palveluihin.

Itselläni kesti useampi vuosi täysin kasvaa ns. päätöksentekijän rooliin. Toki aina voi ja pitääkin konsultoida tiimiä (johon kuuluu esihenkilökin), mutta viranhaltija kantaa sen viimeisen vastuun ja vallan. Sen vuoksi pitää tiedostaa myös taloudellinen puoli - vammaispalveluissa pyöritetään todella isoja rahasummia, vaikka asiakkaana on vain pieni osa ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Välillä mietityttää, miksi sosiaalityötä ei opeteta sote-alojen yhteydessä, vaan valtiotieteellisessä, miksi aineeseen ei ole varsinaisia soveltuvuuskokeita ja miksi työ ei luvanvaraista tai työntekijöistä ole lääkärien,sairaanhoitajien jne. tavoin rekisteriä.

Pääasiassahan ovat yhteiskuntatieteiden maistereita. Ja nimenomaan nykyisin rekisteröityjä valvirassa, ei voi enää muut työskennellä sosiaalityöntekijänä, paitsi sijaisena.

Ja nykyisin ei oikein ole millekään alalle soveltuvuuskokeita, kun nykyisin amk valitaan yleisellä amk-valintakokeella, ilman haastatteluja ja samat kokeet kun muillakin aloilla, vain etiikan kirjallinen osio.

Samaa mieltä kyllä, että soveltuvuus kokeet olisi hyvä olla monella alalla.

Sosiaalityöhön tulee lisäpaikkoja seuraavasti

Helsingin yliopisto - 10

Lapin yliopisto - 5

Tampereen yliopisto - 10

Itä-Suomen yliopisto - 12

Turun yliopisto - 0

Jyväskylän yliopisto - 0

yht. 37

Tämä parantaa monella mahdollisuuksia päästä sisään. Entisen 188 maanlaajuisen aloituspaikan sijaan niitä on nyt 225. Olisi kiva tietää, kuinka moni tarkalleen ottaen pääsi 2. vaiheeseen? Vähintään kolminkertainen määrä, eli n. 570-600 ihmistä? Se tuntuisi aika paljolta, kun miettii että aika hiljaisia nämä keskustelut.

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuisi aika paljolta, kun miettii että aika hiljaisia nämä keskustelut.

Kakkosvaiheen jälkeen suurin osa ei halua enää kuulla kokeesta mitään, halutaan unohtaa se traumatisoiva kokemus ja keskittyä kesään :D

Mä haluaisin niin kovasti opiskelemaan, että ramppaan päivittäin tämän sivun, Opintopolun ja yhteisvalintasivun välillä uuden infon toivossa 😂❤️ Essee meni varmaan ihan metsään, mutta odotan innolla tuloksia ja pisterajoja

Vierailija kirjoitti:

Mä haluaisin niin kovasti opiskelemaan, että ramppaan päivittäin tämän sivun, Opintopolun ja yhteisvalintasivun välillä uuden infon toivossa 😂❤️ Essee meni varmaan ihan metsään, mutta odotan innolla tuloksia ja pisterajoja

Joo sama, pakonomaisesti seuraan keskustelua. Tulokset kyllä tuskin tulee vielä pitkään aikaan, varmaan menee lähelle sinne 15. 7.

Essee meni melko huonosti, varmasti siinä jotain oikeaakin oli ja erityisesti haastattelun töpeksin täysin. Mutta silti haavailen että olisi mahdollisuus päästä sisälle. On niin pitkä aika vaan vielä odottaa tuloksia ja sitten se masennus on suuri kun on näin jännittyneenä odottanut.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalityöhön tulee lisäpaikkoja seuraavasti

Helsingin yliopisto - 10

Lapin yliopisto - 5

Tampereen yliopisto - 10

Itä-Suomen yliopisto - 12

Turun yliopisto - 0

Jyväskylän yliopisto - 0

yht. 37

Tämä parantaa monella mahdollisuuksia päästä sisään. Entisen 188 maanlaajuisen aloituspaikan sijaan niitä on nyt 225. Olisi kiva tietää, kuinka moni tarkalleen ottaen pääsi 2. vaiheeseen? Vähintään kolminkertainen määrä, eli n. 570-600 ihmistä? Se tuntuisi aika paljolta, kun miettii että aika hiljaisia nämä keskustelut.

Miten nää menee todistus- ja pääsykoekiintiöihin? Onko itä-Suomen todistusjono yhtään rullannut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalityöhön tulee lisäpaikkoja seuraavasti

Helsingin yliopisto - 10

Lapin yliopisto - 5

Tampereen yliopisto - 10

Itä-Suomen yliopisto - 12

Turun yliopisto - 0

Jyväskylän yliopisto - 0

yht. 37

Tämä parantaa monella mahdollisuuksia päästä sisään. Entisen 188 maanlaajuisen aloituspaikan sijaan niitä on nyt 225. Olisi kiva tietää, kuinka moni tarkalleen ottaen pääsi 2. vaiheeseen? Vähintään kolminkertainen määrä, eli n. 570-600 ihmistä? Se tuntuisi aika paljolta, kun miettii että aika hiljaisia nämä keskustelut.

Miten nää menee todistus- ja pääsykoekiintiöihin? Onko itä-Suomen todistusjono yhtään rullannut?

Helsinki:

Todistusvalintajono ensikertalaisille: 4

Todistusvalintajono kaikille hakijoille: 1

Koevalintajono ensikertalaisille: 3

Koevalintajono kaikille hakijoille: 2

Muista en oo löytänyt tarkkaa jakoa..

Tampereella ainakin ensikertalaisten todistusvalintajonon alin hyväksytty pistemäärä on pudonnut 111,5. Alkujaan taisi olla jotain 115 luokkaa.

Mikä se alin pisteraja oli lappiin todistuksella ensikertalaiselle?

Vierailija kirjoitti:

Mikä se alin pisteraja oli lappiin todistuksella ensikertalaiselle?

Jotain 90 pisteen luokkaa, en muista tarkkaan.