Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalityö pääsykokeet 2020
24.03.2020 |
Onkos täällä ketään, joka on hakemassa sosiaalityötä opiskelemaan tai ketään joka opiskelee alaa paraikaa, tai jo valmistunut? Kaipailisin kokemuksia ja vinkkejä pääsykokeisiin. Vielä ei ole materiaaleja julkaistu (tulee vasta 30.4.), mutta olisiko jotain mitä voisi jo nyt alkaa preppailemaan?
Tämä on mulle ensimmäinen hakukerta ja haluaisin niin kovasti päästä sisään. Haen itse tampereelle, jyväskylään, kuopioon sekä turkuun. Monessa paikassa lukee, että lappiin kaikista helpoin päästä, mutta en itse ole ehkä valmis sinne muuttamaan...
Tässä ketjussa voitais tosiaan jaella vinkkejä, kokemuksia, tsemppejä sekä kaikkea maan ja taivaan väliltä liittyen tuleviin pääsykokeisiin.
Kommentit (2052)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeastikko täällä ihmiset väittävät, että sosiaalityöntekijä ja psykologi olisivat samanlaisia ammatteja? Tulee kyllä todellisuus vasten kasvoja, kun pääsette sosiaalityöntekijän töitä tekemään.
Mitkä ovat merkittävimmät erot mielestäsi? Kummatkin yliopistokoulutuksen vaativia asiantuntija-ammatteja. Toki työtehtävät eroavat jonkin verran, mutta hyvin paljon on samaakin - arviointia, lausunnot, asiakastyö, asiantuntijatehtävät työryhmissä, verkostotyö jne...
Lisään vielä, että suurin konkreettinen ero on viranomaisvallan käyttö ja päätöksien teko joillakin alueilla, mikä tekee työstä vaativampaa oikeudellisen vastuun kautta.
Suurimmat erot ovat, että psykologi kunnallisella keskittyy hoitamiseen, arviointiin ja analysointiin. Psykologi keskittyy pääosin henkilöön itseensä.
Sosiaalityöntekijä keskittyy taas enemmänkin henkilön ohjaavaan työhön ja julkisella puolella taloudelliseen puoleen, ei niinkään hoitamaan henkilöä itseensä, vaan että henkilö ohjataan ongelmatilanteissa kohti oikeita hoitokontakteja. Tämä pätee myös lastensuojelussa työskenteleville sosiaalityöntekijöille. Sosiaalityöntekijät eivät siis ole "hoitava" taho.Sosiaalityöntekijä on hoitava taho silloin kun työskentelee osana terveydenhuollon moniammatillista työryhmää. Lääkäri diagnosoi, psykologi tekee omat tutkimuksensa ja sosiaalityöntekijä arvioi etuuksien ja palvelujen tarvetta sekä informoi työryhmää, mitä tukipalveluita on saatavilla, mikä potilaalle soveltuisi. Joskus tehdään sosiaalinen tutkimus lääkärinlausuntoa tukemaan. Tämän jälkeen lri kirjoittaa tarvittavat lausunnot etuuksien ja kuntouksen hakemiseksi perustuen kaikkien ammattiryhmien kirjauksiin. Kaikki osallistuvat kuntoutus- ja hoitosuunnitelman tekemiseen.
Työnjako on tietysti oltava, muut ammattiryhmät eivät niin tiedä kuntouspoluista ja etuuksista, eikä niihin tarvittavista lausunnoista. Mm. sairausloman pituudesta keskustellaan jatkuvasti lääkärin kanssa, jotta varmistetaan, että potilas saa toimeentulon sairausloman ajalta, näihin on omat vaatimuksensa ja rajoituksensa.
Sosiaalityöntekijän työ ei missään nimessä ole pelkkää palveluohjausta, vaikka saattaa sellaiseksi typistyä esimerkiksi päivystyksessä, jossa vaihtuvuus suurta ja kontaktit lyhyitä. Sosiaalityöntekijät eivät ohjaa asiakkaita hoitokontakteihin, koska näihin tarvitaan lähete, toki lääkäri voi konsultoida mm. päihdehuollon asioissa.
Sosiaalityön tehtäväksi on kuitenkin nimetty ammattikuvauksessa, kuten psykologeillakin, yksilöiden ja ryhmien ohjaaminen ja tukeminen ongelma- ja kriisitilanteissa sekä menetyksissä ja tämä toteutuukin keskusteluina ja ryhminä.
Toisaalta terveydenhuolto on sosiaalityölle hieman vieras ympäristö, jossa sen tarpeeseen on alettu vasta havahtua ihmisten ongelmien mutkistuessa. On myös tuoreempi tieteellisenä professiona kuin moni perinteinen ammattiryhmä ja siksi hieman huonosti yleisesti tunnettu muilta kuin kunnan sosiaalihuollon osalta. Tämä ketjukin on täynnä urbaanilegendoja, jossa muut kertovat sosiaalityöntekijöille, mitä he tekevät työkseen tietämättä alasta juurikaan.
Lastensuojelu, vammais- tai vanhustyö sensijaan ei ole palveluohjausta, vaan ovat palveluista päättävä ja niitä toteuttava elin.
Mielenterveyspuolella harvoin on sosiaalityöntekijä mukana kuntoutussuunnitelmissa, vaan siellä on lääkäri+psykologi / MT-hoitaja. Sosiaalityöntekijää sinne ei tarvita ja se olisi muutenkin työtuntien haaskausta laittaa sinne isompaa työryhmää. Tottakai tilanne eri, jos kyseessä on todella moniongelmainen nuori, mutta silloinkin sosiaalityöntekijä harvoin näissä kuntoutussuunnitelmissa mitään tekee, koska lääkäri on se, joka yleisemmin päättää mitä tehdään ja KELA se, joka hyväksyy.
Esimerkiksi kunnan sosiaalihuollossa keskitytään paljon tekemään taloudellisia päätöksiä, eli ehkäiseviä- ja täydentäviä toimeentulotukia. Tässä katsotaan vain henkilön taloudellista tilannetta, ei henkilöä itseään.
Ja sosiaalityöntekijä nimenomaan ohjaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Kaikkialle ei tarvita lähetettä. Jos esimerkiksi nuori tarvitsee mieleneterveyspalveluita, ohjaa sosiaalityöntekijä tämän psykiatrille/lääkärille. Jos nuori tarvitsee esimerkiksi työhön liittyviä asioita, silloin työkkäriin. Etuusasioissa sosiaalityöntekijä ohjaa hakemaan oikeaa etuutta itselleensä.
Sosiaalityö ei ole yhä hoitotyötä. Se kuuluu enemmän psykologeille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeastikko täällä ihmiset väittävät, että sosiaalityöntekijä ja psykologi olisivat samanlaisia ammatteja? Tulee kyllä todellisuus vasten kasvoja, kun pääsette sosiaalityöntekijän töitä tekemään.
Mitkä ovat merkittävimmät erot mielestäsi? Kummatkin yliopistokoulutuksen vaativia asiantuntija-ammatteja. Toki työtehtävät eroavat jonkin verran, mutta hyvin paljon on samaakin - arviointia, lausunnot, asiakastyö, asiantuntijatehtävät työryhmissä, verkostotyö jne...
Lisään vielä, että suurin konkreettinen ero on viranomaisvallan käyttö ja päätöksien teko joillakin alueilla, mikä tekee työstä vaativampaa oikeudellisen vastuun kautta.
Suurimmat erot ovat, että psykologi kunnallisella keskittyy hoitamiseen, arviointiin ja analysointiin. Psykologi keskittyy pääosin henkilöön itseensä.
Sosiaalityöntekijä keskittyy taas enemmänkin henkilön ohjaavaan työhön ja julkisella puolella taloudelliseen puoleen, ei niinkään hoitamaan henkilöä itseensä, vaan että henkilö ohjataan ongelmatilanteissa kohti oikeita hoitokontakteja. Tämä pätee myös lastensuojelussa työskenteleville sosiaalityöntekijöille. Sosiaalityöntekijät eivät siis ole "hoitava" taho.Sosiaalityöntekijä on hoitava taho silloin kun työskentelee osana terveydenhuollon moniammatillista työryhmää. Lääkäri diagnosoi, psykologi tekee omat tutkimuksensa ja sosiaalityöntekijä arvioi etuuksien ja palvelujen tarvetta sekä informoi työryhmää, mitä tukipalveluita on saatavilla, mikä potilaalle soveltuisi. Joskus tehdään sosiaalinen tutkimus lääkärinlausuntoa tukemaan. Tämän jälkeen lri kirjoittaa tarvittavat lausunnot etuuksien ja kuntouksen hakemiseksi perustuen kaikkien ammattiryhmien kirjauksiin. Kaikki osallistuvat kuntoutus- ja hoitosuunnitelman tekemiseen.
Työnjako on tietysti oltava, muut ammattiryhmät eivät niin tiedä kuntouspoluista ja etuuksista, eikä niihin tarvittavista lausunnoista. Mm. sairausloman pituudesta keskustellaan jatkuvasti lääkärin kanssa, jotta varmistetaan, että potilas saa toimeentulon sairausloman ajalta, näihin on omat vaatimuksensa ja rajoituksensa.
Sosiaalityöntekijän työ ei missään nimessä ole pelkkää palveluohjausta, vaikka saattaa sellaiseksi typistyä esimerkiksi päivystyksessä, jossa vaihtuvuus suurta ja kontaktit lyhyitä. Sosiaalityöntekijät eivät ohjaa asiakkaita hoitokontakteihin, koska näihin tarvitaan lähete, toki lääkäri voi konsultoida mm. päihdehuollon asioissa.
Sosiaalityön tehtäväksi on kuitenkin nimetty ammattikuvauksessa, kuten psykologeillakin, yksilöiden ja ryhmien ohjaaminen ja tukeminen ongelma- ja kriisitilanteissa sekä menetyksissä ja tämä toteutuukin keskusteluina ja ryhminä.
Toisaalta terveydenhuolto on sosiaalityölle hieman vieras ympäristö, jossa sen tarpeeseen on alettu vasta havahtua ihmisten ongelmien mutkistuessa. On myös tuoreempi tieteellisenä professiona kuin moni perinteinen ammattiryhmä ja siksi hieman huonosti yleisesti tunnettu muilta kuin kunnan sosiaalihuollon osalta. Tämä ketjukin on täynnä urbaanilegendoja, jossa muut kertovat sosiaalityöntekijöille, mitä he tekevät työkseen tietämättä alasta juurikaan.
Lastensuojelu, vammais- tai vanhustyö sensijaan ei ole palveluohjausta, vaan ovat palveluista päättävä ja niitä toteuttava elin.
Mielenterveyspuolella harvoin on sosiaalityöntekijä mukana kuntoutussuunnitelmissa, vaan siellä on lääkäri+psykologi / MT-hoitaja. Sosiaalityöntekijää sinne ei tarvita ja se olisi muutenkin työtuntien haaskausta laittaa sinne isompaa työryhmää. Tottakai tilanne eri, jos kyseessä on todella moniongelmainen nuori, mutta silloinkin sosiaalityöntekijä harvoin näissä kuntoutussuunnitelmissa mitään tekee, koska lääkäri on se, joka yleisemmin päättää mitä tehdään ja KELA se, joka hyväksyy.
Esimerkiksi kunnan sosiaalihuollossa keskitytään paljon tekemään taloudellisia päätöksiä, eli ehkäiseviä- ja täydentäviä toimeentulotukia. Tässä katsotaan vain henkilön taloudellista tilannetta, ei henkilöä itseään.
Ja sosiaalityöntekijä nimenomaan ohjaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Kaikkialle ei tarvita lähetettä. Jos esimerkiksi nuori tarvitsee mieleneterveyspalveluita, ohjaa sosiaalityöntekijä tämän psykiatrille/lääkärille. Jos nuori tarvitsee esimerkiksi työhön liittyviä asioita, silloin työkkäriin. Etuusasioissa sosiaalityöntekijä ohjaa hakemaan oikeaa etuutta itselleensä.
Sosiaalityö ei ole yhä hoitotyötä. Se kuuluu enemmän psykologeille.
Arvelen, ettet itse sosiaalityöntekijä, kun käsityksesi eroaa niin suuresti työnkuvastani. Toki vaihtelua voi olla myös kunnittain hoidon järjestämisessä, mutta alueellani toimitaan kuvaamallani tavalla. Kertomasi ei kuitenkaan mielestäni kuulosta hyvältä potilaan näkökulmasta, kun itse olen saanut nähdä aidon moniammatillisen yhteistyön edut potilaan kokonaisvaltaisen tilanteen huomioinnissa. Yhteispalaverit eivät ole ajanhukkaa, vaan päin vastoin tehostavat tiedonkulkua ja vähentävät päällekkäistä työtä. Onneksi tämä on muuttumassa parempaan suuntaan ja yhteistyön merkitys huomioidaan jo eri ammattialojen koulutuksessakin yhä laajemmin.
Harkinnanvaraisia etuuksia myönnettäessä ei katsota ainoastaan taloudellista tilannetta, laskennallinen perustoimeentulotuki kuuluu nykyisin Kelalle. Siinä huomioidaan nimenomaan asiakkaan/perheen kokonaistilanne silloin kun laskennallisesti tukeen ei oikeutta synny. Perusteena voi hyvinkin usein olla sairaudesta tai muusta toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvat ongelmat tai tukeminen hankalassa elämäntilanteessa.
Jos olet sosiaalityöntekijä, ryhdy ihmeessä kehittämään työtäsi osallistuvampaan ja vaikuttavampaan suuntaan. Jos et ole, pohdi miksi luulet omaavasi kompetenssia arvioida sinulle vieraan alan työtehtäviä, tavoitteita ja metodeja ymmärtämättä profession juuria, kehitystä ja tarkoitusta.
Itse sosiaalityöntekijänä olen kokenut käsitteen counseling kuvaavan hyvin työtäni asiakkaiden kanssa. Tuon käsitteen kautta on ainakinnitselleni helpompi hahmottaa eroavaisuudet psykologin viitekehykseen. Päällekäisyyttäkin varmasti on. Työhön on sisältynyt palveluihin ohjaamista, mutta enemmän kuitenkin varsinaista tavoitteellista työskentelyä asiakkaan ja perheen kanssa. Kokemusta on kertynyt useammasta palvelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeastikko täällä ihmiset väittävät, että sosiaalityöntekijä ja psykologi olisivat samanlaisia ammatteja? Tulee kyllä todellisuus vasten kasvoja, kun pääsette sosiaalityöntekijän töitä tekemään.
Mitkä ovat merkittävimmät erot mielestäsi? Kummatkin yliopistokoulutuksen vaativia asiantuntija-ammatteja. Toki työtehtävät eroavat jonkin verran, mutta hyvin paljon on samaakin - arviointia, lausunnot, asiakastyö, asiantuntijatehtävät työryhmissä, verkostotyö jne...
Lisään vielä, että suurin konkreettinen ero on viranomaisvallan käyttö ja päätöksien teko joillakin alueilla, mikä tekee työstä vaativampaa oikeudellisen vastuun kautta.
Suurimmat erot ovat, että psykologi kunnallisella keskittyy hoitamiseen, arviointiin ja analysointiin. Psykologi keskittyy pääosin henkilöön itseensä.
Sosiaalityöntekijä keskittyy taas enemmänkin henkilön ohjaavaan työhön ja julkisella puolella taloudelliseen puoleen, ei niinkään hoitamaan henkilöä itseensä, vaan että henkilö ohjataan ongelmatilanteissa kohti oikeita hoitokontakteja. Tämä pätee myös lastensuojelussa työskenteleville sosiaalityöntekijöille. Sosiaalityöntekijät eivät siis ole "hoitava" taho.Sosiaalityöntekijä on hoitava taho silloin kun työskentelee osana terveydenhuollon moniammatillista työryhmää. Lääkäri diagnosoi, psykologi tekee omat tutkimuksensa ja sosiaalityöntekijä arvioi etuuksien ja palvelujen tarvetta sekä informoi työryhmää, mitä tukipalveluita on saatavilla, mikä potilaalle soveltuisi. Joskus tehdään sosiaalinen tutkimus lääkärinlausuntoa tukemaan. Tämän jälkeen lri kirjoittaa tarvittavat lausunnot etuuksien ja kuntouksen hakemiseksi perustuen kaikkien ammattiryhmien kirjauksiin. Kaikki osallistuvat kuntoutus- ja hoitosuunnitelman tekemiseen.
Työnjako on tietysti oltava, muut ammattiryhmät eivät niin tiedä kuntouspoluista ja etuuksista, eikä niihin tarvittavista lausunnoista. Mm. sairausloman pituudesta keskustellaan jatkuvasti lääkärin kanssa, jotta varmistetaan, että potilas saa toimeentulon sairausloman ajalta, näihin on omat vaatimuksensa ja rajoituksensa.
Sosiaalityöntekijän työ ei missään nimessä ole pelkkää palveluohjausta, vaikka saattaa sellaiseksi typistyä esimerkiksi päivystyksessä, jossa vaihtuvuus suurta ja kontaktit lyhyitä. Sosiaalityöntekijät eivät ohjaa asiakkaita hoitokontakteihin, koska näihin tarvitaan lähete, toki lääkäri voi konsultoida mm. päihdehuollon asioissa.
Sosiaalityön tehtäväksi on kuitenkin nimetty ammattikuvauksessa, kuten psykologeillakin, yksilöiden ja ryhmien ohjaaminen ja tukeminen ongelma- ja kriisitilanteissa sekä menetyksissä ja tämä toteutuukin keskusteluina ja ryhminä.
Toisaalta terveydenhuolto on sosiaalityölle hieman vieras ympäristö, jossa sen tarpeeseen on alettu vasta havahtua ihmisten ongelmien mutkistuessa. On myös tuoreempi tieteellisenä professiona kuin moni perinteinen ammattiryhmä ja siksi hieman huonosti yleisesti tunnettu muilta kuin kunnan sosiaalihuollon osalta. Tämä ketjukin on täynnä urbaanilegendoja, jossa muut kertovat sosiaalityöntekijöille, mitä he tekevät työkseen tietämättä alasta juurikaan.
Lastensuojelu, vammais- tai vanhustyö sensijaan ei ole palveluohjausta, vaan ovat palveluista päättävä ja niitä toteuttava elin.
Mielenterveyspuolella harvoin on sosiaalityöntekijä mukana kuntoutussuunnitelmissa, vaan siellä on lääkäri+psykologi / MT-hoitaja. Sosiaalityöntekijää sinne ei tarvita ja se olisi muutenkin työtuntien haaskausta laittaa sinne isompaa työryhmää. Tottakai tilanne eri, jos kyseessä on todella moniongelmainen nuori, mutta silloinkin sosiaalityöntekijä harvoin näissä kuntoutussuunnitelmissa mitään tekee, koska lääkäri on se, joka yleisemmin päättää mitä tehdään ja KELA se, joka hyväksyy.
Esimerkiksi kunnan sosiaalihuollossa keskitytään paljon tekemään taloudellisia päätöksiä, eli ehkäiseviä- ja täydentäviä toimeentulotukia. Tässä katsotaan vain henkilön taloudellista tilannetta, ei henkilöä itseään.
Ja sosiaalityöntekijä nimenomaan ohjaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Kaikkialle ei tarvita lähetettä. Jos esimerkiksi nuori tarvitsee mieleneterveyspalveluita, ohjaa sosiaalityöntekijä tämän psykiatrille/lääkärille. Jos nuori tarvitsee esimerkiksi työhön liittyviä asioita, silloin työkkäriin. Etuusasioissa sosiaalityöntekijä ohjaa hakemaan oikeaa etuutta itselleensä.
Sosiaalityö ei ole yhä hoitotyötä. Se kuuluu enemmän psykologeille.
Arvelen, ettet itse sosiaalityöntekijä, kun käsityksesi eroaa niin suuresti työnkuvastani. Toki vaihtelua voi olla myös kunnittain hoidon järjestämisessä, mutta alueellani toimitaan kuvaamallani tavalla. Kertomasi ei kuitenkaan mielestäni kuulosta hyvältä potilaan näkökulmasta, kun itse olen saanut nähdä aidon moniammatillisen yhteistyön edut potilaan kokonaisvaltaisen tilanteen huomioinnissa. Yhteispalaverit eivät ole ajanhukkaa, vaan päin vastoin tehostavat tiedonkulkua ja vähentävät päällekkäistä työtä. Onneksi tämä on muuttumassa parempaan suuntaan ja yhteistyön merkitys huomioidaan jo eri ammattialojen koulutuksessakin yhä laajemmin.
Harkinnanvaraisia etuuksia myönnettäessä ei katsota ainoastaan taloudellista tilannetta, laskennallinen perustoimeentulotuki kuuluu nykyisin Kelalle. Siinä huomioidaan nimenomaan asiakkaan/perheen kokonaistilanne silloin kun laskennallisesti tukeen ei oikeutta synny. Perusteena voi hyvinkin usein olla sairaudesta tai muusta toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvat ongelmat tai tukeminen hankalassa elämäntilanteessa.
Jos olet sosiaalityöntekijä, ryhdy ihmeessä kehittämään työtäsi osallistuvampaan ja vaikuttavampaan suuntaan. Jos et ole, pohdi miksi luulet omaavasi kompetenssia arvioida sinulle vieraan alan työtehtäviä, tavoitteita ja metodeja ymmärtämättä profession juuria, kehitystä ja tarkoitusta.
Epäilyttää tuo sinun "olen sosiaalityöntekijä" ihan vain sen takia, että kunnallisella ei yksinkertaisesti riitä aika sosiaalityöntekijöillä olla mukana kaikessa, varsinkaan jossain mielenterveydenpuolella. Siellä harvoin työskentelee yhtä tai kahta sossua enenpää, ja heillä on jatkuvasti taloudellisissa ongelmissa olevia asiakkaita, joiden juttuja pitää työstää.
Kuvailemasi kuulostaa siltä haaveelta, mitä ihmiset toivovat sosiaalityön olevan, mutta heräävät sitten lopulta siihen karuun todellisuuteen, mitä se sosiaalityö todellakin on.
Jos saisin nyt päättää, en lähtisi enää kouluttautumaan sosiaalityöhön. Olen vasta kolmekymppinen ja ollut alalla alle 5v, mutta en tee koulutustani vastaavia hommia. Keskustelussa mainitut psykologia, logopedia ja oikis ovat paljon inhimillisempiä, mitä olen sivusta päässyt seuraamaan ja keskustelemaan näiden ammattikuntien edustajien kanssa. Mielessä on käynyt uudelleenkouluttautuminen, mutta tällä hetkellä ajatus on jäissä, sillä pääsin mielenkiintoisiin työtehtäviin projektipäälliköksi ammattikorkeakouluun.
Jo pelkkä nimike "sosiaalityöntekijä" luo ihmisille negatiivisia mielikuvia, minkä olen huomannut hyvin varsinkin silloin, kun hain oman alan ulkopuolisia työtehtäviä. Sain rekrytoijilta uskomattomia kommentteja kuten "Miksi sä tänne haet, kun teistä sosiaalivirkailijoista pitäisi olla kova pula?" Tästä syystä jätin lopulta pääaineeni CV:stä kokonaan pois ja painotin olevani valtiotieteiden maisteri. Kärjistäen sanottuna esim. juuri psykologeja pidetään pätevinä moneen ja heidän koulutustaan arvostetaan, mutta sosiaalityöntekijänä olen ollut usein vain sylkykuppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeastikko täällä ihmiset väittävät, että sosiaalityöntekijä ja psykologi olisivat samanlaisia ammatteja? Tulee kyllä todellisuus vasten kasvoja, kun pääsette sosiaalityöntekijän töitä tekemään.
Mitkä ovat merkittävimmät erot mielestäsi? Kummatkin yliopistokoulutuksen vaativia asiantuntija-ammatteja. Toki työtehtävät eroavat jonkin verran, mutta hyvin paljon on samaakin - arviointia, lausunnot, asiakastyö, asiantuntijatehtävät työryhmissä, verkostotyö jne...
Lisään vielä, että suurin konkreettinen ero on viranomaisvallan käyttö ja päätöksien teko joillakin alueilla, mikä tekee työstä vaativampaa oikeudellisen vastuun kautta.
Suurimmat erot ovat, että psykologi kunnallisella keskittyy hoitamiseen, arviointiin ja analysointiin. Psykologi keskittyy pääosin henkilöön itseensä.
Sosiaalityöntekijä keskittyy taas enemmänkin henkilön ohjaavaan työhön ja julkisella puolella taloudelliseen puoleen, ei niinkään hoitamaan henkilöä itseensä, vaan että henkilö ohjataan ongelmatilanteissa kohti oikeita hoitokontakteja. Tämä pätee myös lastensuojelussa työskenteleville sosiaalityöntekijöille. Sosiaalityöntekijät eivät siis ole "hoitava" taho.Sosiaalityöntekijä on hoitava taho silloin kun työskentelee osana terveydenhuollon moniammatillista työryhmää. Lääkäri diagnosoi, psykologi tekee omat tutkimuksensa ja sosiaalityöntekijä arvioi etuuksien ja palvelujen tarvetta sekä informoi työryhmää, mitä tukipalveluita on saatavilla, mikä potilaalle soveltuisi. Joskus tehdään sosiaalinen tutkimus lääkärinlausuntoa tukemaan. Tämän jälkeen lri kirjoittaa tarvittavat lausunnot etuuksien ja kuntouksen hakemiseksi perustuen kaikkien ammattiryhmien kirjauksiin. Kaikki osallistuvat kuntoutus- ja hoitosuunnitelman tekemiseen.
Työnjako on tietysti oltava, muut ammattiryhmät eivät niin tiedä kuntouspoluista ja etuuksista, eikä niihin tarvittavista lausunnoista. Mm. sairausloman pituudesta keskustellaan jatkuvasti lääkärin kanssa, jotta varmistetaan, että potilas saa toimeentulon sairausloman ajalta, näihin on omat vaatimuksensa ja rajoituksensa.
Sosiaalityöntekijän työ ei missään nimessä ole pelkkää palveluohjausta, vaikka saattaa sellaiseksi typistyä esimerkiksi päivystyksessä, jossa vaihtuvuus suurta ja kontaktit lyhyitä. Sosiaalityöntekijät eivät ohjaa asiakkaita hoitokontakteihin, koska näihin tarvitaan lähete, toki lääkäri voi konsultoida mm. päihdehuollon asioissa.
Sosiaalityön tehtäväksi on kuitenkin nimetty ammattikuvauksessa, kuten psykologeillakin, yksilöiden ja ryhmien ohjaaminen ja tukeminen ongelma- ja kriisitilanteissa sekä menetyksissä ja tämä toteutuukin keskusteluina ja ryhminä.
Toisaalta terveydenhuolto on sosiaalityölle hieman vieras ympäristö, jossa sen tarpeeseen on alettu vasta havahtua ihmisten ongelmien mutkistuessa. On myös tuoreempi tieteellisenä professiona kuin moni perinteinen ammattiryhmä ja siksi hieman huonosti yleisesti tunnettu muilta kuin kunnan sosiaalihuollon osalta. Tämä ketjukin on täynnä urbaanilegendoja, jossa muut kertovat sosiaalityöntekijöille, mitä he tekevät työkseen tietämättä alasta juurikaan.
Lastensuojelu, vammais- tai vanhustyö sensijaan ei ole palveluohjausta, vaan ovat palveluista päättävä ja niitä toteuttava elin.
Mielenterveyspuolella harvoin on sosiaalityöntekijä mukana kuntoutussuunnitelmissa, vaan siellä on lääkäri+psykologi / MT-hoitaja. Sosiaalityöntekijää sinne ei tarvita ja se olisi muutenkin työtuntien haaskausta laittaa sinne isompaa työryhmää. Tottakai tilanne eri, jos kyseessä on todella moniongelmainen nuori, mutta silloinkin sosiaalityöntekijä harvoin näissä kuntoutussuunnitelmissa mitään tekee, koska lääkäri on se, joka yleisemmin päättää mitä tehdään ja KELA se, joka hyväksyy.
Esimerkiksi kunnan sosiaalihuollossa keskitytään paljon tekemään taloudellisia päätöksiä, eli ehkäiseviä- ja täydentäviä toimeentulotukia. Tässä katsotaan vain henkilön taloudellista tilannetta, ei henkilöä itseään.
Ja sosiaalityöntekijä nimenomaan ohjaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Kaikkialle ei tarvita lähetettä. Jos esimerkiksi nuori tarvitsee mieleneterveyspalveluita, ohjaa sosiaalityöntekijä tämän psykiatrille/lääkärille. Jos nuori tarvitsee esimerkiksi työhön liittyviä asioita, silloin työkkäriin. Etuusasioissa sosiaalityöntekijä ohjaa hakemaan oikeaa etuutta itselleensä.
Sosiaalityö ei ole yhä hoitotyötä. Se kuuluu enemmän psykologeille.
Arvelen, ettet itse sosiaalityöntekijä, kun käsityksesi eroaa niin suuresti työnkuvastani. Toki vaihtelua voi olla myös kunnittain hoidon järjestämisessä, mutta alueellani toimitaan kuvaamallani tavalla. Kertomasi ei kuitenkaan mielestäni kuulosta hyvältä potilaan näkökulmasta, kun itse olen saanut nähdä aidon moniammatillisen yhteistyön edut potilaan kokonaisvaltaisen tilanteen huomioinnissa. Yhteispalaverit eivät ole ajanhukkaa, vaan päin vastoin tehostavat tiedonkulkua ja vähentävät päällekkäistä työtä. Onneksi tämä on muuttumassa parempaan suuntaan ja yhteistyön merkitys huomioidaan jo eri ammattialojen koulutuksessakin yhä laajemmin.
Harkinnanvaraisia etuuksia myönnettäessä ei katsota ainoastaan taloudellista tilannetta, laskennallinen perustoimeentulotuki kuuluu nykyisin Kelalle. Siinä huomioidaan nimenomaan asiakkaan/perheen kokonaistilanne silloin kun laskennallisesti tukeen ei oikeutta synny. Perusteena voi hyvinkin usein olla sairaudesta tai muusta toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvat ongelmat tai tukeminen hankalassa elämäntilanteessa.
Jos olet sosiaalityöntekijä, ryhdy ihmeessä kehittämään työtäsi osallistuvampaan ja vaikuttavampaan suuntaan. Jos et ole, pohdi miksi luulet omaavasi kompetenssia arvioida sinulle vieraan alan työtehtäviä, tavoitteita ja metodeja ymmärtämättä profession juuria, kehitystä ja tarkoitusta.
Epäilyttää tuo sinun "olen sosiaalityöntekijä" ihan vain sen takia, että kunnallisella ei yksinkertaisesti riitä aika sosiaalityöntekijöillä olla mukana kaikessa, varsinkaan jossain mielenterveydenpuolella. Siellä harvoin työskentelee yhtä tai kahta sossua enenpää, ja heillä on jatkuvasti taloudellisissa ongelmissa olevia asiakkaita, joiden juttuja pitää työstää.
Kuvailemasi kuulostaa siltä haaveelta, mitä ihmiset toivovat sosiaalityön olevan, mutta heräävät sitten lopulta siihen karuun todellisuuteen, mitä se sosiaalityö todellakin on.
Kuvailemani on mielenterveyspuolella osasto- ja poliklinikkatyöstä erikoissairaanhoidossa suuressa kunnassa. Psykiatriassa yhteistyö korostuu verrattuna somatiikkaan, jossa vastuualueet laajempia. Psykiatrialla aina aamupalaveri työryhmän kesken, jossa sovitaan mihin kukakin osallistuu. Hoidon aloituspalavereissa olen ollut mukana pääsääntöisesti kartoittamassa sosiaalista tilannetta. Tämäkin eroaa psykologeista, joilla alueita usein enemmän yhdellä työntekijällä, jolloin heitä konsultoidaan tarvittaessa. Riippuu varmasti työryhmistäkin, kuinka yhteistyöhön suhtaudutaan.
Niin monenlaista voi alalla tehdä ja onneksi myös työpaikkoissa on liikkuvuutta ja työtä helpohko vaihtaa. Pienemmän kunnan aikuissosiaalityö ollut myös hyvin verkosto- ja asiakaskeskeistä ja paljon osallistutaan suunnitelmien tekoon eri toimijoiden kanssa.
Haavetta tämä suorastaan minulle on, viihdyn työssäni. Joillekin sopii ja toisille ei. Pidän jopa pienestä kiireestä, menee työpäivät nopeammin ja työn vaihtelevuus on plussaa. Rakastan ongelmanratkaisua ja erilaiset ihmiset kiinnostavat. Tietenkään ihan helpoin työ tämä ei ole, johtuen näköalasta myös elämän synkempiin puoliin.
Pääosin kollegat kuuluemani mukaan myös tyytyväisiä itse työhön, eniten hiertää alan johtajuuden ongelmat sekä organisaatiomuutokset. Lasu on vaativuudessaan oma maailmansa ja kärsii eniten juuri organisaatio-ongelmista työolojen suhteen. Vastuu suuri.
Eli alalle aikoville, en tiedä yhtään sosiaalityöntekijää, joka katuisi alavalintaansa kokonaisuudessaan. Monet ihan tykkäävät. Työpaikoissa sen sijaan on eroja. Jos toisaalta haluaa ensisijaisesti helpon ja rauhallisen työn, ala ei ehkä ole paras valinta. Vaatii välillä sellaista kädet "mutaan" -meininkiä :)
Kuopioon ainakin tuli monta lisäpaikkaa sos.työhön. Onko teidän todistusjonossa olevien varasijat liikkunu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko Turun, Tampereen tai Helsingin osalta tullut tietoa mahdollisista lisäpaikoista?
Vierailija kirjoitti:
Onko Turun, Tampereen tai Helsingin osalta tullut tietoa mahdollisista lisäpaikoista?
https://www.helsinki.fi/fi/opiskelijaksi/opiskelijavalinnat-koronavirus… Tuolta näkyy tämän päivän aikana, miten Helsingin paikat jaetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Turun, Tampereen tai Helsingin osalta tullut tietoa mahdollisista lisäpaikoista?
https://www.helsinki.fi/fi/opiskelijaksi/opiskelijavalinnat-koronavirus… Tuolta näkyy tämän päivän aikana, miten Helsingin paikat jaetaan.
Kiitos linkistä! Pidetään peukkuja pystyssä, että sosiaalityöhön avautuisi edes muutama lisäpaikka.
Tulisipa myös Tampereelle paikkoja ^^
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://valtioneuvosto.fi/documents/1410845/4449678/Yliopistojen+ilmoit…
Tampereelle 10 lisäpaikkaa! Olisi kiva tietää, ovatko nuo kaikki paikat tälle vuodelle, ja kuinka suuri osuus varataan ensikertalaisille.
Helsinkiin oli tullu tosi kivasti kans. Ei-ensikertalaisena mieltä lämmitti kovasti, että tässä kiintiössä valintakoepaikat oli kasvanu kolmesta viiteen. 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuopioon ainakin tuli monta lisäpaikkaa sos.työhön. Onko teidän todistusjonossa olevien varasijat liikkunu?
Montako sinne tuli? Entä isompiin kaupunkeihin?
Kyllähän tää lisää monelle toivoa päästä sisälle. Itsellä essee oli tönkkö ja jäi pahasti kesken, mutta sisällössä pitäisi edes jotain oikeaa olla. Mutta haastattelussa jäädyin ja en kerennyt tajua kysymystä siinä ajassa. Ja menin möläyttämään, etten tainnut ihan tähän vastata esseessä ja sitten vain kerroin mitä kirjoitin esseessä. Voi kun ei saisi hylättyä siitä.
"Ministeriö toivoi, että huomioon otettaisiin erityisesti logopedien, sairaanhoitajien, varhaiskasvatuksen opettajien, farmaseuttien ja sosiaalityöntekijöiden osaajapula sekä ilmastonmuutoksen, energiamurroksen, kiertotalouden ja puurakennusalan osaamistarpeet."
Nyt on hyvä juhannuslahja hallitukselta, että todennäköisyys päästä Helsinkiin melkein kaksinkertaistui ei-ensikertalaisille. Olen jo aloittanut opiskelun, että saan hyvän lähdön opintoihin, jos tulen valituksi ja jos en tällä kertaa pääse, parin vuoden päästä minulla on kasassa tarpeeksi avoimen opintoja maisterivaiheeseen hakemiseen, jos aloitan nyt jo niiden kasaamisen. Oikeastaan helpompi reitti tutkinnon suorittaneille työmäärän puolesta on hakea suoraan maisterivaiheeseen ja opiskella sivuaineet jo myös osittain valmiiksi avoimessa, jos jää siihen aikaa pääaineen opinnoilta. Vuodessa en usko, että onnistuu, jos ei tee päätoimisesti, mutta kahdessa vuodessa ei taida olla liian rankkaa muun työn tai opiskelun ohessa. Gradunkin voi aloittaa jo tässä samalla. Minusta on mukava lueskella muiden graduja ja miettiä, millaisen gradun itse kirjoittaa sitten parin vuoden päästä. Graduissa on usein hyvät lähdeluettelot, joista löytää ajankohtaista kirjallisuutta.
Eikö Turkuun ja Jyväskylään tule lisäpaikkoja:(
Vierailija kirjoitti:
Tuun nyt keskeyttämään tän psyka vs. sosiaalityö -homman ja kysyn, moniko on kiinnostunut sosiaalityön tohtoriopinnoista? Hain sosiaalityöhön siksi, koska tohtoriopinnot ja tutkimus kiinnostaa ja ainakin sosiaalityöstä tehdyt väitöskirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta Onko jollain kokemusta täällä sosiaalityön tohtoriopinnoista? Tai muita vinkkejä?
Mä oon kans menossa sostyötä opiskelemaan sillä ajatuksella, että jatkan tohtoriopintoihin ja tutkijaksi. Asiakastyö on lähinnä kiva lisä jos ei muuta työtä ole tarjolla, mutta tutkimus ensisijainen tavoite. Tosin ajattelin painottaa sivuaineissa sosiaalipolitiikkaa.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalityöntekijä on hoitava taho silloin kun työskentelee osana terveydenhuollon moniammatillista työryhmää. Lääkäri diagnosoi, psykologi tekee omat tutkimuksensa ja sosiaalityöntekijä arvioi etuuksien ja palvelujen tarvetta sekä informoi työryhmää, mitä tukipalveluita on saatavilla, mikä potilaalle soveltuisi. Joskus tehdään sosiaalinen tutkimus lääkärinlausuntoa tukemaan. Tämän jälkeen lri kirjoittaa tarvittavat lausunnot etuuksien ja kuntouksen hakemiseksi perustuen kaikkien ammattiryhmien kirjauksiin. Kaikki osallistuvat kuntoutus- ja hoitosuunnitelman tekemiseen.
Työnjako on tietysti oltava, muut ammattiryhmät eivät niin tiedä kuntouspoluista ja etuuksista, eikä niihin tarvittavista lausunnoista. Mm. sairausloman pituudesta keskustellaan jatkuvasti lääkärin kanssa, jotta varmistetaan, että potilas saa toimeentulon sairausloman ajalta, näihin on omat vaatimuksensa ja rajoituksensa.
Sosiaalityöntekijän työ ei missään nimessä ole pelkkää palveluohjausta, vaikka saattaa sellaiseksi typistyä esimerkiksi päivystyksessä, jossa vaihtuvuus suurta ja kontaktit lyhyitä. Sosiaalityöntekijät eivät ohjaa asiakkaita hoitokontakteihin, koska näihin tarvitaan lähete, toki lääkäri voi konsultoida mm. päihdehuollon asioissa.
Sosiaalityön tehtäväksi on kuitenkin nimetty ammattikuvauksessa, kuten psykologeillakin, yksilöiden ja ryhmien ohjaaminen ja tukeminen ongelma- ja kriisitilanteissa sekä menetyksissä ja tämä toteutuukin keskusteluina ja ryhminä.
Toisaalta terveydenhuolto on sosiaalityölle hieman vieras ympäristö, jossa sen tarpeeseen on alettu vasta havahtua ihmisten ongelmien mutkistuessa. On myös tuoreempi tieteellisenä professiona kuin moni perinteinen ammattiryhmä ja siksi hieman huonosti yleisesti tunnettu muilta kuin kunnan sosiaalihuollon osalta. Tämä ketjukin on täynnä urbaanilegendoja, jossa muut kertovat sosiaalityöntekijöille, mitä he tekevät työkseen tietämättä alasta juurikaan.
Lastensuojelu, vammais- tai vanhustyö sensijaan ei ole palveluohjausta, vaan ovat palveluista päättävä ja niitä toteuttava elin.