Lue keskustelun säännöt.
Pariskunnille helpompaa kestää poikkeusoloaika kuin yksinäisille :(
19.03.2020 |
Asun yksin, mutta paljon tykännyt viettää aikaa vanhempieni luona, koska tällä hetkellä työttömänäkin. Auttanut äitiä kotitöissä ja muussakin. Nyt kuitenkin kielletään kaikki sosiaaliset kontaktit. Ahdistaa siksi tämä tilanne :( Ymmärrän terveyden olevan tärkeintä, mutta koen silti olevani painostuksen alla, koska siskoni toistuvasti sanonut, etten saisi matkustaa niin paljon ja hän voisi tarvittaessa hakea postini ollessani vanhempieni luona. Ymmärrettävästi hän on huolissaan hieman yli 70 vuotiaista vanhemmistani etenkin, kun isälläni ollut pari vuotta sitten syöpä ja astmaakin siskoni epäillyt. Mutta olisko riski, jos matkustaisin 40 minuutin bussimatkan tai 15 minuutin junamatkan kerran viikossa saadakseni edes välillä omaa rauhaa eikä mielenterveyteni järkkyisi? Koska mistä tietää riittääkö edes hallituksen nyt päättämän poikkauslain aika :( Siskoni on parisuhteessa eli hänellä on sentään joku tukenaan.
Tiedän, että taas joku täällä syyttää itsekkääksi, mutta ymmärrystäkin kaipaisin. Edes, että olisiko kaukoliikennejunan 15 minuutin matka turvallisempi ratkaisu tähän tilanteeseen, vaikkakin hesalaisia saattaakin olla samassa junassa, mutta vain hetken ja ehkä saisin olla hyvällä tuurilla täysin tyhjässä vaunussa? Pää vain tuntuu hajoavan :(
Kommentit (57)
No ihan järkyttävä olo, kun tuli yhtäkkinen ero, vaikka oli toki ollut ongelmia, mistä normi-ihminen olisi yrittänyt eroon, siis niistä ongelmista vähän fiksummilla ja erilaisilla tavoilla, mutta en minä ja mun traumat, ehen..
Toisaalta nyt ne on kohdattava piste. Eikä pysty juoksemaan ongelmia pakoon.
Mutta jäätävä ikävä ja hajotus. Välillä mä vihaan kaikkea, ja puolisoani(en laita ex, enkä on,? on hyvä ehkä) ja välillä itken ikävästä, ja kaikki se hyvä, se on jotakin sellaista, että välillä mä vaan rakastan loputtomasti maailman ääriin eniten ikinä.
Mitään, en mitään vastaavaa ole koskaan, en ikinä kokenut, ja että corona, no ihan pienesti muutti elämää. Huhhuh. Kai mä vielä sekoan, siis ihan oikeasti sekoan. Taidan laittaa corona tatuoinnin. Ei ois oikeesti paha :) <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan riippuu siitä, millainen se parisuhde ja puoliso on. Olisi varmaan ahdistavaa, jos joutuisi tällaisissa poikkeusoloissa olemaan jatkuvasti neljän seinän sisällä puolison kanssa, joka joisi alkoholia harva se päivä ja olisi päihtynyt, tai sellaisen puolison kanssa, joka hermoilisi tilanteesta ja olisi koko ajan vihainen.
Se on harmi, jos ei viihdy yksin tai jos yksin oleminen ahdistaa. Toisaalta kannattaa muistuttaa itseään siitä, että nämä poikkeusolot ovat tilapäinen juttu. Ole puhelimitse tai netin kautta säännöllisesti yhteydessä läheisiisi.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minä ajattelen että kultaakin kalliimpi on nyt miesystävä ja parisuhde.
Ei asuta yhdessä vielä, mutta suhde vakaalla pohjalla. Tulisin hulluksi yksin. Töissä alkaa yt neuvottelut ja tämä tilanne muutenkin... ihan hirveää tämä epävarmuus. Ihanaa että on mies jonka kainalossa olla. On niin rauhallinen ja vakaa että tulee itsellekin parempi olla. Arvostan:)
Kunnioitan kumppaniani ja arvostan häntä. Hän on perushyvä mies. Mutta tämäkin kriisi on vaan tuonut esiin sen kuinka mieheni pitää minua itsestäänselvyytenä. Monta kuukautta on nauranut koronalle ja vähätellyt sitä ja siihen liittyvää. Minä olen käsitellyt asiaa henkisesti jo monta kuukautta. Mitään tukea ei saa millekään ajatukselle tai pohdinnalle. Mies on kuin seinille puhuisi. Toki hänen asioitaan pitäisi aina jaksaa kuunnella.
Mies vaan mitätöi ja tölvii eikä kiitä mistään. Kaikki pienet huomionosoitukset ja pienet hyvät teot saa hänet vaan huomauttelemaan negatiivisesti. Kaikki mitä sanon tai teen on väärin. Mikään ei kelpaa. Pitää itseään ylifiksuna ja luomakunnan kuninkaana vaikka on hädin tuskin selvinnyt peruskoulusta lävitse.
Kun tämä koronakriisi on ohitse niin harkitsen vakavasti omilleni muuttamista. Parisuhdetta en halua enää koskaan.
Ap, en ole lukenut vielä koko ketjua, joten ehkä tätä on ehdotettukin:
Mene vanhempiesi luo asumaan toistaiseksi. Joudut matkustamaan, mutta pidä etäisyyttä muihin, käytä kertakäyttöhansikkaita ja heitä ne roskiin tultuasi perille jne. Sen jälkeen olet avuksi vanhemmillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin myöntää, että koen itseni onnekkaaksi, kun on hyvä ja rakastava puoliso. Se on ilo nyt, kun ollaan terveitä, ja se tuo turvaa sen varalle, jos tauti iskee. Tilaakin on onneksi niin paljon, että jos toisen naama alkaa v*tuttaa niin toinen voi muuttaa vaikka piharakennukseen muutamaksi päiväksi.
Ihminen on hyvin yksilöllinen otus, eikä parisuhde ole ihan kaikille ratkaisu voittaa pelot, ahdistukset ja turvattomuuden tunteet. Tai se, että toinen kykenisi toimimaan paniikkitilanteissa. SAati ymmärtäisi, että nyt pitäisi toinen viedä sairaalaan.
Telkun ääressä voi kutvottaa ja pitää toisilleen seuraa, niin kuin aina, mutta jos arki perustuu siihen että kummatkin lähtevät töihin ja muualle on haasteensa jaksaa päivistä toisiin vain keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ajattelisin asian olevan toisin päin, kuten moni muukin täällä. Yhteyksiä muihin ihmisiin, jos niitä elämässä on, voi kuitenkin pitää puhelimitse, netitse ja niin edelleen. Sen sijaan aivan kauhealta kuulostaisi joutua katselemaan saman ihmisen naamaa päivästä toiseen, aamusta iltaan. Kyllä on monet vaimot ja lapset lumihangessa tänä aikana.
Terveisin Tällä hetkellä onnellinen sinkku
P.S. Olen kyllä haaveillut kriisiajan viestittelykaverista, jos vaikka syntyisi kirjeromanssi!
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelen että kultaakin kalliimpi on nyt miesystävä ja parisuhde.
Ei asuta yhdessä vielä, mutta suhde vakaalla pohjalla. Tulisin hulluksi yksin. Töissä alkaa yt neuvottelut ja tämä tilanne muutenkin... ihan hirveää tämä epävarmuus. Ihanaa että on mies jonka kainalossa olla. On niin rauhallinen ja vakaa että tulee itsellekin parempi olla. Arvostan:)
Siinähän se heti tulikin: "ei asuta yhdessä vielä". On hippasen eri asia kun just tässä seitsemän vuoden kriisi vai mikälie menossa ja mietin, että kuinkahan moni nyt katuu, ettei ole tullut laitettua eroon vauhtia ennen tätä eristyskidutusta. Lomiin sentään pystyy varautumaan ja keksimään menoa, ja silti tekevät usein tiukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt on perjantai. Se tarkoittaa surullisen monille pariskunnille ja lapsiperheille kännihelvettiä Suomessa. Nyt eivät muut perheenjäsenet ulos ja vaikka mummille pääse. Mieti ap tätä.
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitan kumppaniani ja arvostan häntä. Hän on perushyvä mies. Mutta tämäkin kriisi on vaan tuonut esiin sen kuinka mieheni pitää minua itsestäänselvyytenä. Monta kuukautta on nauranut koronalle ja vähätellyt sitä ja siihen liittyvää. Minä olen käsitellyt asiaa henkisesti jo monta kuukautta. Mitään tukea ei saa millekään ajatukselle tai pohdinnalle. Mies on kuin seinille puhuisi. Toki hänen asioitaan pitäisi aina jaksaa kuunnella.
Mies vaan mitätöi ja tölvii eikä kiitä mistään. Kaikki pienet huomionosoitukset ja pienet hyvät teot saa hänet vaan huomauttelemaan negatiivisesti. Kaikki mitä sanon tai teen on väärin. Mikään ei kelpaa. Pitää itseään ylifiksuna ja luomakunnan kuninkaana vaikka on hädin tuskin selvinnyt peruskoulusta lävitse.
Kun tämä koronakriisi on ohitse niin harkitsen vakavasti omilleni muuttamista. Parisuhdetta en halua enää koskaan.
Tuo mitätöinti on just pahinta. Se syö ihmistä ja se tunne, kun ei pysty muuttumaan enää yhtään pienemmäksi eikä se silti riitä... Voimia, toivon, että pystyt lähtemään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs sitten vaikkei asuta yhdessä? Silti mies on kultaakin kalliimpi. Eikö tätä saisi sanoa? Olkaa te katkerana huonon kumppanin kanssa jos siltä tuntuu. Minä olen onnellisena hyvän kanssa asuttiin yhdessä tai ei, nyt tai myöhemmin tai ei koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelen että kultaakin kalliimpi on nyt miesystävä ja parisuhde.
Ei asuta yhdessä vielä, mutta suhde vakaalla pohjalla. Tulisin hulluksi yksin. Töissä alkaa yt neuvottelut ja tämä tilanne muutenkin... ihan hirveää tämä epävarmuus. Ihanaa että on mies jonka kainalossa olla. On niin rauhallinen ja vakaa että tulee itsellekin parempi olla. Arvostan:)Siinähän se heti tulikin: "ei asuta yhdessä vielä". On hippasen eri asia kun just tässä seitsemän vuoden kriisi vai mikälie menossa ja mietin, että kuinkahan moni nyt katuu, ettei ole tullut laitettua eroon vauhtia ennen tätä eristyskidutusta. Lomiin sentään pystyy varautumaan ja keksimään menoa, ja silti tekevät usein tiukkaa.
20 vuotta avioliittoa ja ihan mukavaa on ollut, vaikka jo viikkoja ollaan oltu eristyksissä. Ollaan tehty palapelejä, juotu teetä, tehty ruokaa, katseltu filmejä ja surffailtu sängyssä vierekkäin älylaitteet kädessä. Lapset tekevät aamuisin läksyjään ja pelailevat tietokoneella. Ei kyllästytä, vaan mukavaa, että on toinen siinä. Pelkkien lasten kanssa menisi varmaan hermot, mutta puolisoon ei. Niinkauan kun ruokaa riittää ja sähköt toimii, niin ei ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari viikkoa ollaan oltu eristyksissä ja tämä on aivan ihanaa ❤️ Miehen kanssa arki on upeaa ja parisuhde voi oikein hyvin. Yhteistä taivalta miehen kassa takana jo yli 10 vuotta. Arjessa nautimme pienistä asioista - yhteisistä aamupaloista, ruoanlaitosta ja viikonlopun nuotiomakkarasta tai metsäkahveista. Samalla aika lasten kanssa on lisääntynyt, mikä myös on vain positiivista, vaikka etätöiden teolle nuo alle 5-vuotiaat ovat oma haasteensa.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs sitten vaikkei asuta yhdessä? Silti mies on kultaakin kalliimpi. Eikö tätä saisi sanoa? Olkaa te katkerana huonon kumppanin kanssa jos siltä tuntuu. Minä olen onnellisena hyvän kanssa asuttiin yhdessä tai ei, nyt tai myöhemmin tai ei koskaan.
Taidat olla nuori, naiivi, ilkeä tai kaikkea tätä. "Eikö tätä saisi sanoa", voi luoja... Ikävä keskustelija ainakin olet. Etkä muuten kuulosta kovin onnelliselta.
Vierailija kirjoitti:
Pari viikkoa ollaan oltu eristyksissä ja tämä on aivan ihanaa ❤️ Miehen kanssa arki on upeaa ja parisuhde voi oikein hyvin. Yhteistä taivalta miehen kassa takana jo yli 10 vuotta. Arjessa nautimme pienistä asioista - yhteisistä aamupaloista, ruoanlaitosta ja viikonlopun nuotiomakkarasta tai metsäkahveista. Samalla aika lasten kanssa on lisääntynyt, mikä myös on vain positiivista, vaikka etätöiden teolle nuo alle 5-vuotiaat ovat oma haasteensa.
Kuulostaapa ihanalta! :)
Tästä syystä juuri tulin tänne :D Mies ei enää puhu minulle ja kun lapset meni nukkumaan niin kaipasin aikuisjuttuseuraa. Ja mitä se on nyt ollut etätöissä, 5 päivää? Vaikka kyllä ymmärrän, että hankala pienessä kämpässä yrittää keskittyä hommiin. Ollaan kyllä lasten kanssa pihalla niin paljon kuin mahdollista, mutta kun puistotkin on nyt niin täynnä väkeä että eihän niihin kai oikeasti edes saisi mennä.