Eikö olisi ollut helpompaa antaa viruksen kiertää ja sairastuttaa ne, jotka ovat sairastuakseen, kuin raunioittaa ja halvaannuttaa koko yhteiskunta?
Varsinkaan, kun ei voida olla varmoja, etteikö kuukausien halvaannuksen jälkeen iske uusi aalto.
Kommentit (94)
Ruotsissa on nyt siihen laamasuojaan perustuva ihmiskoe käynnissä, sieltä voi seurata tapahtumia, jos haluaa tietää, kumpi on parempi tapa.
Uusimmat mallinnukset näyttävät, että se "antaa tarttua kaikkiin ja enemmän kuolla", koska hoitoon ei silloin pääsisi kuin osa, toimisi varsin huonosti sekä inhimilliseltä, että taloudelliselta kannalta. Eli edelleenkään tämä ei ole mikään tuhkarokko. jolle tulee suoja kun sen on sairastanut.
Vielä ei edes tiedetä sitä immuniteettiasiaa. ilmeisesti osalle tulee ainakin joksikin aikaa, mutta juuri alkaa paljastua, että virus onkin vähän komplisempi kuin on ajateltu ja olisi hyvä, jos mahdollisimman moni vain jäisi sairastumatta tautiin.
Ja jotenkin uskon, että tutkijat ovat asian sisäistäneet ja jos koko Eurooppa sulkee rajat ja koulut, niin se on jo niin iso asia, että ei sellaista tehdä kevyin perustein.
Nuoret eivät myöskään ole turvassa, niinkuin Euroopassa on jo nähty.
Vierailija kirjoitti:
Alan olemaan samoilla linjoilla ap:n kanssa. Terveydenhuollolla on ollut aikaa varautua koronavirukseen. Kuolleisuutta tulee olemaan joka tapauksessa ja lähinnä yli 70 -vuotiaiden keskuudessa ja muutenkin vakavasti sairaiden joukossa. Minkä verran terveydenhuollon kuormittuminen vaikuttaa loppujen lopuksi kuolleisuuteen? Koronakriisin vaikutukset talouteen (konkurssit, lomautukset, irtisanomiset, lama) jäisivät sitä vähäisemmiksi mitä nopeammin yhteiskunta pääsisi takaisin normaalitilaan.
Voi kuulostaa julmalta, mutta pitkitämmekö ainoastaan väistämätöntä? Kuinka paljon pitkästä rajoitusten ajasta tulee olemaan vahinkoa verrattuna lyhyempään aikaan? Olisiko kuolleisuudessa merkittävää eroa?
Ajattele vielä vähän pidemmälle kuin kuolleisuus ja terveydenhuolto. Mitenköhän se pandemia oikein voisi vaikuttaa....Onneksi yrityselämä oli hereillä jopa ennen Suomen hallitusta ja monet yritykset alkoivat toimimaan.
Nyt valittu tie on huonoin mahdollinen. Talous lamaantuu korjaamattomasti ja kaikkein kallein kansanosa yritetään väkisin pitää hengissä.
Ne maat joissa virus saa riehua vapaasti tulevat olemaan ennen pitkää voittajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti olisi ollut paras. Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä.
Ai parempi, että terveydenhuolto romahtaa rytisemällä ja potilaat jää hoidotta, kuin että järjestelmä kitisee, mutta kestää?
Mitä tarkoittaa "romahtaa" tässä? Että terveydenhuolto laittaa ovet kiinni ja väki lähtee kalaan? Luulisin, että hoitoa annetaan resurssien puitteissa ja ylimääräisille myydään eioota. Ei se ole mikään romahdus, se on normaali kysynnän ja tarjonnan laki.
Kuolee paljon myös nuorempia ihmisiä. Ihan turha ajatus, että vain yli 70-vuotiaita kuolee. Kiinan tilastoissa näkyi muistaakseni, että kolmasosa kuolleista oli työikäisiä. Siitä puhuttiin myös täällä. Ja ei kai sitä kukaan tiedä miten olisi paras toimia. Voi olla, että kuolinluvut tulee olemaan samat kaikista toimista huolimatta, mutta olisi se aika hurjaa päästää tauti leviämään vapaasti ja katsoa miten käy. Valitettavasti köyhissä maissa siinä tulee käymään niin. On tämä kauhea juttu.
Tästä varmaan puhutaan koko meidän loppu elinaika, kuten sota-ajasta aiemmin. Mutta vaarallisen viruksen leviäminen on kyllä ollut yksi skenaario vuosia omassa mielessä, joka saa maailman sekaisin.
Mitä jos tämä virus käyttäytyy kuin denguekuume? Silloin se iskisi seuraavassa aallossa tappavammin jo kertaalleen sairastuneeseen. Laumasuojan saamiset, ovat vain hakuammuntaa.
Luuletko sinä ihan oikeasti, etteivätkö viranomaiset ole laskeneet ajalliseti ja määrällisesti missä tahdissa korona saa levitä? Mallia muista maista on riittävästi, miten ei kannata ja miten kannattaa toimia. Tavoite on, että saataisiin noin miljoona tartuntaa kesään mennessä. Se kuulema riittäisi väestömme immuniteetin vahvistamiseksi? Näin ollen poikkeusolomme on virallisesti huhtikuuhun ja muita rajoitteita noudatamme kesään asti ihan vain siksi,e ttä kun sun naapurin mummo kiikutetaan teholle nyt voidaan meidän naapurin mummo viedä teholle vasta kuukauden kuluttua kun virus riehuukin vielä teidän kulmilla. Näin kaikki mummot saavat apua. Tai sinä tai minä tai joku muu, eikä tarvitse jonotella hengityskoneeseen.
Kannattaa tutustua, mitä tarkoittaa immuniteetti. Se avaa tämän koronamystiikan sinulle terveestä näkökulmasta.
Missä on tullut varmistus siitä, että immuniteetin saa? Olisko luotettavia lähteitä? Älä linkkaa THLn juttuja tähän.
Hallituksen päätös sulkea julkiset tilat mutta yksityiselle sektorille pelkkä kehoitus sulkea on pahin mahdollinen tilanne.
Jos vaikka ravintolassa tai parturissa ei käy asiakkaita ja yrittäjä laittaa ovet kiinni koronan ajaksi niin keskeytysvakuutus ei korvaa kun viranomainen ei ole määrännyt sulkea ovia. Eli Force Majeure syy puuttuu.
Miksi hallitus uhraa pienyrittäjät vakuutusyhtiöiden kustannuksella?
Lisäksi Ruotsi tukee yrityksiä noin 28 miljardilla ja Suomi vain 0,5 miljardilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti olisi ollut paras. Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä.
Ai parempi, että terveydenhuolto romahtaa rytisemällä ja potilaat jää hoidotta, kuin että järjestelmä kitisee, mutta kestää?
Mitä tarkoittaa "romahtaa" tässä? Että terveydenhuolto laittaa ovet kiinni ja väki lähtee kalaan? Luulisin, että hoitoa annetaan resurssien puitteissa ja ylimääräisille myydään eioota. Ei se ole mikään romahdus, se on normaali kysynnän ja tarjonnan laki.
Tarkoitan tilannetta, jossa terveydenhuollon henkilöstö tekee töitä vuorotta niin kauan, kunnes eivät enää jaksa tai sairastuvat itsekin, eläkkeellä olevat tulee paikkaamaan ja tekemään niin kauan kunnes eivät enää jaksa tai sairastuvat. Potilaita makailee jokaisella mahdollisella paikalla ja jokainen happipullo on käytössä, osa kuolee hoidon puutteen takia kun kaikille sitä ei vain riitä. Kuten Italiassa.
Kysynnän ja tarjonnan laki kuuluu markkinatalouteen, ei sivistyneen maan terveydenhuoltoon.
Te ajattelette vain coronaa ja sen kuormittavuutta sairaaloille. Ymmärrättekö, että samaan aikaan pitäisi pystyä hoitamaan myös mm. kolariuhrit, sydänkohtauksen saaneet, syöpäpotilaat, rikosten uhrit jne. Kuolleisuus siis lisääntyy myös muiden kuin coronan aiheuttamien tehohoitoa tarvitsevien potilaiden osalta. Kyllä sitä tehohoitoreserviä on aina ollut, mutta ei moninkertaista määrää. Mieti, jos sairaalassa on keskimäärin vaikkapa viisi tehohoitoa tarvitsevaa potilasta kuukaudessa, miksi he ylläpitäisivät viittäkymmentä? Samaanaikaan nyt myös hoitohenkilökuntaa sairastuu ja jo sille viidellekin paikalle on vaikea saada hoitajia. Haluaisitko joutua kolariin juuri nyt?
Samoin on turha valittaa coronan testamattoomuudesta. Se ikävä tosiasia on, ettei testejä yksinkertaisesti riitä kaikille. Rajojen kiinnilaittaminen estää myös uusien testikittejen valmistamisen nopeammin, koska materiaaleja niihin ei yksinkertaisesti enää saada. Ja tuo testi ei ole yksinkertainen sylkäise tähän ja väri kertoo, onko sinulla corona. Se testi etsii coronaviruksen dna:ta ja tuo tutkimus jo itsessään vaatii päiviä ja osaavaa henkilökuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoidon kestokyky on rajallinen. Mikäli kaikki sairastuvat yhtä aikaa, ei ole resursseja vaikeimmin oireilevien hoitoon ja kuolleisuus kasvaa. Joudutaan valikoimaan ne, jotka saavat mahdollisuuden elää ja ne, jotka joutuvat kuolemaan.
Hidastamalla tartuntojen leviämistä saadaan hoidettua potilaat asiallisesti, kun ne eivät ole kaikki kerralla kipeinä.
Musta on typerää, kun jengi hokee, että kuolleisuus on niin pieni, miksi vouhotetaan, se on vaan flunssa.
Kuka tahansa voi saada niitä vakavja oireita. Ja kun niitä saa, niin tarttee hoitoa. Usein tehohoitoa ja hengityskoneen apua.
Sitten siinä vaiheessa, kun ne vähät tehohoitopaikat ja hengityskoneet on täynnä vakavia koronatapauksia, tilanne on vaarallinen KAIKKILLE.
Kelle tahansa voi käydä onnettomuus, voi joutua kolariin tai joku voi ajaa päälle tai joutua keskellä päivää vaikka puukotuksen uhriksi tai saada yhtäkkisen sairauskohtauksen (myös nuoret ihmiset saa niitä). Siinä vaiheessa jos kaikki tehopaikat on täynnä, eikä yhtään niistä (oliko niitä koko suomessa joku 80?!) hengityskoneista ole vapaana, niin joku joutuu päättämään, oletko se sinä, joka jätetään kuolemaan.
Se on aika paha tilanne, koska ei ne muut henkeä uhkaavat sairaskohtaukset, väkivallanteot, onnettomuudet ja myrkytykset mihinkään häviä koronaepidemian ajaksi.
SIKSI nää rajoitukset on tehty. Että sitä potilaspiikkiä ei tulisi niin isona pienessä ajassa, että kaikkia hoitoa tarvitsevat sitä saisivat.
Vierailija kirjoitti:
Alan olemaan samoilla linjoilla ap:n kanssa. Terveydenhuollolla on ollut aikaa varautua koronavirukseen. Kuolleisuutta tulee olemaan joka tapauksessa ja lähinnä yli 70 -vuotiaiden keskuudessa ja muutenkin vakavasti sairaiden joukossa. Minkä verran terveydenhuollon kuormittuminen vaikuttaa loppujen lopuksi kuolleisuuteen? Koronakriisin vaikutukset talouteen (konkurssit, lomautukset, irtisanomiset, lama) jäisivät sitä vähäisemmiksi mitä nopeammin yhteiskunta pääsisi takaisin normaalitilaan.
Voi kuulostaa julmalta, mutta pitkitämmekö ainoastaan väistämätöntä? Kuinka paljon pitkästä rajoitusten ajasta tulee olemaan vahinkoa verrattuna lyhyempään aikaan? Olisiko kuolleisuudessa merkittävää eroa?
Voi hyvänen aika, ei se terveydenhuoltojärjestelmän varautuminen auta mitään jos he, jotka sitä pyörittävät, sairastuvat tai kuolevat koronaan. Yksinkö ja itsestäänkö ne terveydenhuoltolaitokset toimivat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti olisi ollut paras. Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä.
Ai parempi, että terveydenhuolto romahtaa rytisemällä ja potilaat jää hoidotta, kuin että järjestelmä kitisee, mutta kestää?
Mitä tarkoittaa "romahtaa" tässä? Että terveydenhuolto laittaa ovet kiinni ja väki lähtee kalaan? Luulisin, että hoitoa annetaan resurssien puitteissa ja ylimääräisille myydään eioota. Ei se ole mikään romahdus, se on normaali kysynnän ja tarjonnan laki.
Tarkoitan tilannetta, jossa terveydenhuollon henkilöstö tekee töitä vuorotta niin kauan, kunnes eivät enää jaksa tai sairastuvat itsekin, eläkkeellä olevat tulee paikkaamaan ja tekemään niin kauan kunnes eivät enää jaksa tai sairastuvat. Potilaita makailee jokaisella mahdollisella paikalla ja jokainen happipullo on käytössä, osa kuolee hoidon puutteen takia kun kaikille sitä ei vain riitä. Kuten Italiassa.
Kysynnän ja tarjonnan laki kuuluu markkinatalouteen, ei sivistyneen maan terveydenhuoltoon.
Orjatyö ja pakkotyö kuuluu kommunismiin, ei sivistyneen maan työelämään. Se hoidetaan mikä pystytään ja muille se on eioo.
Joo olis vanhustenhuolto-ongelmat kerralla hoidettu
Eihän tämä epidemia lopu ennen kuin riittävä määrä ihmisiä on sairastanut taudin tai rokote tulee käyttöön.
Leviämistä jarruttamalla pyritään vaan jakamaan sairastumisia siten että tehohoitopaikkoja riittäisi kaikille, jotka sitä tarvitsevat. Jos kaikki sairastuisi samaan aikaan, niin ihmiset eivät pääsisi hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Joo olis vanhustenhuolto-ongelmat kerralla hoidettu
Eläkepommin purkutalkoon
Palvelualan konkurssit on väistämättömiä ja myös kaupan alan. Tehtaatkin pysähtyy