Aiotteko käydä koronaepidemian aikana kampaajalla?
Kommentit (39)
Hammaslääkäriaikakin on, eikä ole peruttu. Miksi peruisi kampaamon, ellei ole yli 70 vuotias tai kampaamo todella iso ( yli 10 hlö)
Kuka miettii jotain hiuksia tälläisessä tilanteessa?
En aio käydä.
"Miksi peruisi kampaamon, ellei ole yli 70 vuotias tai kampaamo todella iso ( yli 10 hlö)"
Jo yksi oireeton tartunnan saanut ihminen voi tartuttaa edelleen.
Käyn ellei kampaaja sairastu tai muuten peru. Kahdestaanhan siellä ollaan, ja fiksuna naisena kampaajani osaa huolehtia tarvittavasta puhdistuksesta ja desinfioinnista.
En aio mutta ei johdu koronasta vaan siitä että muutenkin käyn max kerran vuodessa kampaajalla.
Oli tarkoitus käydä tässä keväällä, mutta siirtyy nyt. Mitä iloa hienoista hiuksista olisi kun missään ei voi liikkua... kotona on ihan sama millainen tukka on.
Just tässä mietittiin tätä, kun lapselle on varattuna kampaamoaika perjantaiksi. Jos tuo nyt ehkä sinne kuitenkin voisi mennä, jos kampaamo vain on auki.
Kävin eilen.
Ennen käyntiä puhuttiin puhelimessa, kumpikin kertoi kuntonsa eli oireeton, muutahan ei varmaksi tiedä. Lisäksi kerroin että 2,5vko sitten palasin ulkomailta, että olen ollut terve ja lähinnä kotosalla 2,5vko, ja että kampaaja saa tietenkin päättää ottaako asiakkaaksi tällä tiedolla.
En käy, vaikka olisi oikeastaan pitänyt käydä jo hetki. Ehtii sitä sitten myöhemminkin.
Peruin jo, luulin eilisen perusteella, että ne suljetaan kuitenkin viimeistään huomenna, mutta eikö sit? Ja toinen just tuo, että pelkäisin itse vahingossa tartuttavani mahd.koronaa niin lähellä ollessa/kampaaja mua:/ Ehkä nyt vaan viisaampaa odottaa myöhemmäksi ja/tai operoida itse.
Olen eilisillasta asti miettinyt, pitäisikö varata kampaamoaika. Ihan vain siksi, että saisin tuettua suosikkikampaamoani, kun ihmiset nyt hysteerisinä peruu aikojaan. Surkeaa, jos menee konkurssiin tämän takia.
Olen menossa tänään, koska eivät ole kampaamosta peruneet mun aikaani. Tiedotteen sain, että uusia varauksia eivät ota vastaan.
Kampaajat ja muut palveluntarjoajat voisivat käyttää hengityssuojaimia.
En, olen aina kammannut hiukseni itse.
Kyllä nyt on itse tartuttava saksiin. Riskiryhmäläisenä hoidan vain välttämättömät menot, muuten pysyn visusti kotona.
Käyn. Menen myös jalkahoitoon, johon minulle on varattu aika. Haluan tukea vaikeassa tilanteessa olevia pienyrittäjiä. Heillä menee firmat konkurssiin, jos kaikki peruvat aikansa.
En. Kotona olen ja tukka saa olla sekaisin