Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Humanistinen koulutus, työttömyys ja tulevaisuuden epävarmuus

Vierailija
14.10.2026 |

En oikein tiedä, löytyykö täältä keneltäkään neuvoja omaan tilanteeseeni, mutta ajattelin kirjoittaa tänne ajatuksiani. Ehkä jo se, että saan sanottua nämä asiat ääneen, helpottaa edes hieman. Valmistuin yliopistosta humanistiselta alalta joitakin vuosia sitten, ja jälkikäteen ajateltuna tuntuu, että tein väärän valinnan. 

Jos voisin palata ajassa taaksepäin, valitsisin todennäköisesti aivan toisenlaisen koulutuksen. 

 

Opintoni venyivät yli vuosikymmenen, osittain oman saamattomuuteni ja motivaation puutteen vuoksi. En oikein tiennyt, mitä halusin tehdä, mutta en myöskään saanut itseäni vaihtamaan suuntaa. Lopulta suoritin tutkinnon lähinnä siksi, että olin jo käyttänyt siihen niin paljon aikaa. Valmistumisen jälkeen työelämään pääseminen on ollut todella vaikeaa. Olen ollut suurimman osan ajasta työttömänä, vaikka olen välillä saanut lyhyitä työjaksoja esimerkiksi siivouksessa ja asiakaspalvelussa. 

 

Päivät kuluvat ilman varsinaista päämäärää, eikä tulevaisuudelta oikein osaa odottaa mitään. Välillä tuntuu, että yritän vain päästä päivästä toiseen ajattelematta liikaa omaa tilannettani. Haluaisin tietää, miten tällaisesta umpikujasta voisi päästä eteenpäin. 

 

Uuden tutkinnon suorittaminen ei tunnu realistiselta vaihtoehdolta. Jo nykyisten opintojen loppuun saattaminen vei minulta kohtuuttoman kauan, joten epäilen vahvasti, että pärjäisin paremmin jollakin toisella alalla. En myöskään tällä hetkellä tiedä, mikä ala edes kiinnostaisi tarpeeksi, jotta jaksaisin aloittaa kaiken alusta.

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
14.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tsemppiä! Kohtalotovereita on.

Vierailija
2/5 |
14.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen/olin samassa tilanteessa: humanistisen alan koulutus, joka ei todellisuudessa kiinnostanut valtavasti, mutta eipä sitä mitään muutakaan oikein jaksanut tehdä. Oli sentään jotain puuhastelua. Nyt sitten työttömänä ja uudelleenkoulutus mielessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
14.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse tein niin, että ensimmäinen yliopistotutkinto oli työllistymistä varten ja seuraavat sitten enemmän sivistyksen vuoksi. Aloittajan tilanteessa menisin varmaan amikseen sähkärilinjalle tavoitteena saada työllistävä ammatti ok palkalla ja siitä sitten monimuoto-opintoja esim. inssiksi.

Vierailija
4/5 |
14.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kouluttautuisin lastenhoitajaksi tai bussikuskiksi. Joku työllistävä koulutus täytyy olla.

Vierailija
5/5 |
14.10.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse tein niin, että ensimmäinen yliopistotutkinto oli työllistymistä varten ja seuraavat sitten enemmän sivistyksen vuoksi. Aloittajan tilanteessa menisin varmaan amikseen sähkärilinjalle tavoitteena saada työllistävä ammatti ok palkalla ja siitä sitten monimuoto-opintoja esim. inssiksi.

Sähkärilinja kuulostaa aika oudolle valinnalle humanistille. Hoitoalalla ja kuljetusalalla olisi töitä. Jopa ihan siivousalalla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän kaksi