Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Professori: korona-paniikki täysin liioiteltua, ei pahempi kuin kausi-influenssa

Vierailija
14.03.2020 |

Infektiotautiopin emeritusprofessori Heikki Peltola sanoo olevansa hämmentynyt koronaviruksen aiheuttamasta paniikista.

– Koronavirus on yksi hengitystieinfektioiden aiheuttaja monen muun joukossa. Meillä on 135 000 tautitapausta maailmanlaajuisesti ja noin 4 000-5 000 kuollut. Tavallinen influenssaepidemia tappaa maailmanlaajuisesti noin puoli miljoonaa, Peltola suhteuttaa Ylen tv1:n Ykkösaamussa.

– Olen edelleenkin täysin pöyristynyt, kuinka tällainen asia voi aiheuttaa näin suuren kaaoksen. Minusta siihen ei ole mitään eväitä, Peltola arvioi.

Hän muistuttaa, että tapana on toki aiemminkin ollut ennakolta suurennella tauteja – esimerkiksi sarsia, josta ei laajaa epidemiaa sittemmin tullutkaan.

Peltolalta kysyttiin, että miksi koronaa sitten pelätään niin paljon.

– Olen hämmästellyt sitä itse kovin paljon. Kysymyksessä on yleensä lievä tauti, joka sairastetaan useimmiten kotona. Me olemme nähneet monta epidemiaa aikaisemminkin. En näe tässä minkäänlaista kauhun syytä.

https://www.verkkouutiset.fi/infektiotautiopin-emeritusprofessori-olen-…

Kommentit (441)

Vierailija
101/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan professori lukenut sanomalehdestä mitä Italiassa tapahtuu?

Onkohan sinulla enemmän tietämystä aiheesta kuin infektiotautien emeritusprofessorilla?

Ei taida olla näillä suomalaisilla proffillakaan kun sitkeästi verrataan influensaan ja puhutaan päin vastoin kuin mitä maailmalta saa lukea. Proffat pitävät sitkeästi kiinni asioista, jotka ovat lukeneet kirjoista joskus 60-luvulla tajuamatta, että kyseessä UUSI ja aiemmin tuntematon koronavirus, jonka käyttäytymisestä ei vielä tiedetä paljonkaan. Varsinkaan sen pitkäaikaisemmista vaikutuksista tai jälkitaudeista.

Ja sinä ylennät itsesi emeritusprofessoria älykkäämmäksi?

Ja niputat kaikki professorit samaan menneisyyteen kiinni jääneeseen massaan? 

Mutta jatka toki satuiluasi. Me muut uskotaan mieluummin asiasta edes jotakin tietäviä.

Täällä on osa porukkaa vakaasti sitä mieltä, että ministerit eivät tiedä mitään, asiantuntijat eivät tiedä mitään ja kuka tahansa nettiä satunnaisesti kaiveleva pölvästi on heitä viisaampi heidän työssään. Jepjep.

Vierailija
102/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko Suomessa sitten vain niin ylivertaiset asiantuntijat muihin maihin verrattuna? Pitäisikö WHO:n johto korvata THL:n johdolla ja muilla suomalaisasiantuntijoilla, jotta saataisiin paras tieto ihan maailman maailmanlaajuisesti käyttöön? Loppuisi ehkä nuo italialaislääkäreidenkin fake newssit siitä, että Italiassa olisi muka jokin terveydenhuollon kriisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona panikoitsijoille:

https://www.talouselama.fi/uutiset/italian-karmeille-koronaluvuille-pal…

Kuolleiden keski-ikä yli 80v, kaikilla kuolleilla 2 tai useampi perussairaus. 2 hiukan alle 40v on Italiassa kuollut mutta ovat valmiiksi olleet hyvin sairaita ja sairaalahoidossa.

Nyt rauha ihmiset.

Kausi-influenssa ja korona ovat eri sairauksia, mutta miettikää nyt!: Kausi-influenssaan kuolee joka vuosi 300 000- 1 000 000 ihmistä ja nyt koronaan on kuollut 4500 ihmistä maailmanlaajuisesti ja näistä 99,99% ovat yli 75 vuotiaita joilla on perussairauksia pohjalla. Nämä ihmiset olisivat kuolleet seuraavaan influenssaan, keuhkokuumeeseen, rs-virukseen tai ihan tavalliseen flunssaan.

Eli olet sitä mieltä, että antaa vaan kuolla kaikkien vanhojen ihmisten? Heillä ei ole mitään väliä kun kuolisivat muutenkin kohta? Tämäkö on logiikkasi?

Entäpä nuoremmat perussairaat? Diabeetikot, astmaatikot, syöpäpotilaat? Antaa mennä vaan - näinkö ajattelet? Olisivat kuolleet muutenkin kuitenkin.

Ei kukaan ole näin sanonut. Sitä vain sanoin, että asiasta on turha panikoida, koska asia ei ole niin vakava kuin annetaan ymmärtää. Logiikka tässä on se, että turhaan pelotellaan lapsia ja työikäisiä ihmisiä, että "ku*lette kun korona iskee" maailmanloppu on lähellä kun tosiasia on se, että korona ei tapa eikä tule tappamaan yhtä paljoa kuin kausi-influenssa ja tauti ei kohdistu nuoriin ja työikäisiin vahvasti. Tottakai jokainen elämä on tärkeä, mutta jos kuolleiden keski-ikä on korkeampi kuin eliniän ajan ennuste niin on todennäköistä että olisivat kuolleet muutenkin pian.

Meitä mediassa ei kiinnosta pätkääkään totuus, vaan pelonlietsonta. Harvahan meitä enää uskoo, mutta sinnikkäästi me yritämme pahimpamme minkä keksimme.

Vierailija
104/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onkohan professori lukenut sanomalehdestä mitä Italiassa tapahtuu?

Kaikki professoritkaan ei ole joka asiassa oikeassa, edes omalla alallaan.

Tuohan tosin vain väittikin ettei tämä juurikaan eroa influenssasta ja siinä tuo on tavallaan oikeassa niin kauan kuin ei määritellä niitä eroja ja niiden merkitystä aivan tarkalleen.

Tässä on kuitenkin kyse siitä että tauti on uusi ja sille ei ole vastustuskykyä kun taas influenssoille on aika hyvin, plus rokotteita. Niinpä kyse on siitä että hillitään hieman taudin leviämisnopeutta että (säästömentaliteetilla tuunattu) hoitojärjestelmä pysyy mukana edes jotenkuten eikä tarvitse tehdä päätöksiä siitä ettei esim. yli 80v hoideta tai jotain. 

Vierailija
105/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä ihmettelen vähän, että juuri Suomessa alan asiantuntijat vähättelevät näin kovasti pandemiaksi luokiteltua tautia. Kenties toimet ovat ylimitoitettuja, mutta mielestäni on aika selvää että esimerkiksi Italia ja Espanja ovat todellisessa kriisissä heidän terveydenhuollon kapasiteetin vuoksi.

Ja vertaaminen tässä vaiheessa kausi-influenssaan on outoa myös. Kausi-influenssasta tiedetään paljon enemmän kuin tästä taudista, ja tämä tauti on ollut liikkeellä hyvin vähän aikaa. Tästä on varsinkin ulkomaalaisten asiantuntijoiden lausuntoja paljon.

Eikö teistä muista nuo ole outoja kommentteja alan selvästikin hyvässä asemassa olevalta asiantuntijalta? Kun lähes poikkeuksetta muualla puhutaan paljon vakavammin aiheesta? En itse jaksa uskoa, että me suomalaiset omaamme paremmat infektiolääkärit ja -tohtorit kuin muualla maailmassa. Vai omaammeko sitten?

Ihan aidosti itse mietin, että näkyykö tässä muiden maiden tapa liioitella asioita vai suomalaisten tapa vähätellä? Onko tässä mukana kenties sitä suomalaisten epäempaattisuutta? Mitä olette mieltä?

Olen huomannut, että Suomen kansa on selkeästi vähättelevää kansaa. En tosin tiedä johtuuko tuo professorin kommentti siitä.

Vierailija
106/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona panikoitsijoille:

https://www.talouselama.fi/uutiset/italian-karmeille-koronaluvuille-pal…

Kuolleiden keski-ikä yli 80v, kaikilla kuolleilla 2 tai useampi perussairaus. 2 hiukan alle 40v on Italiassa kuollut mutta ovat valmiiksi olleet hyvin sairaita ja sairaalahoidossa.

Nyt rauha ihmiset.

Kausi-influenssa ja korona ovat eri sairauksia, mutta miettikää nyt!: Kausi-influenssaan kuolee joka vuosi 300 000- 1 000 000 ihmistä ja nyt koronaan on kuollut 4500 ihmistä maailmanlaajuisesti ja näistä 99,99% ovat yli 75 vuotiaita joilla on perussairauksia pohjalla. Nämä ihmiset olisivat kuolleet seuraavaan influenssaan, keuhkokuumeeseen, rs-virukseen tai ihan tavalliseen flunssaan.

Eli olet sitä mieltä, että antaa vaan kuolla kaikkien vanhojen ihmisten? Heillä ei ole mitään väliä kun kuolisivat muutenkin kohta? Tämäkö on logiikkasi?

Entäpä nuoremmat perussairaat? Diabeetikot, astmaatikot, syöpäpotilaat? Antaa mennä vaan - näinkö ajattelet? Olisivat kuolleet muutenkin kuitenkin.

Ei kukaan ole näin sanonut. Sitä vain sanoin, että asiasta on turha panikoida, koska asia ei ole niin vakava kuin annetaan ymmärtää. Logiikka tässä on se, että turhaan pelotellaan lapsia ja työikäisiä ihmisiä, että "ku*lette kun korona iskee" maailmanloppu on lähellä kun tosiasia on se, että korona ei tapa eikä tule tappamaan yhtä paljoa kuin kausi-influenssa ja tauti ei kohdistu nuoriin ja työikäisiin vahvasti. Tottakai jokainen elämä on tärkeä, mutta jos kuolleiden keski-ikä on korkeampi kuin eliniän ajan ennuste niin on todennäköistä että olisivat kuolleet muutenkin pian.

Meitä mediassa ei kiinnosta pätkääkään totuus, vaan pelonlietsonta. Harvahan meitä enää uskoo, mutta sinnikkäästi me yritämme pahimpamme minkä keksimme.

putinin sönköttäjätkin heräsi ketjuun mukaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan professori lukenut sanomalehdestä mitä Italiassa tapahtuu?

Onkohan sinulla enemmän tietämystä aiheesta kuin infektiotautien emeritusprofessorilla?

No kuulostaahan se varmaan melko oudolta, jos väkeä kuolee ja sairaalat ovat täynnä tehohoidossa olevia flunssa potilaita?

Mediahan mässäilee vain niillä sairaalahoidossa olevilla ja sairaalakuvilla! Suurin osa sairastaa hiljaa kotona, mitta eihän heistä uutisoimalla klikkauksia saa! Samalla hysteria leviää ja kansa saa kuvan, että lähes kaikki sairastuneet kytketään hengityskoneeseen.

Vierailija
108/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä ihmettelen vähän, että juuri Suomessa alan asiantuntijat vähättelevät näin kovasti pandemiaksi luokiteltua tautia. Kenties toimet ovat ylimitoitettuja, mutta mielestäni on aika selvää että esimerkiksi Italia ja Espanja ovat todellisessa kriisissä heidän terveydenhuollon kapasiteetin vuoksi.

Ja vertaaminen tässä vaiheessa kausi-influenssaan on outoa myös. Kausi-influenssasta tiedetään paljon enemmän kuin tästä taudista, ja tämä tauti on ollut liikkeellä hyvin vähän aikaa. Tästä on varsinkin ulkomaalaisten asiantuntijoiden lausuntoja paljon.

Eikö teistä muista nuo ole outoja kommentteja alan selvästikin hyvässä asemassa olevalta asiantuntijalta? Kun lähes poikkeuksetta muualla puhutaan paljon vakavammin aiheesta? En itse jaksa uskoa, että me suomalaiset omaamme paremmat infektiolääkärit ja -tohtorit kuin muualla maailmassa. Vai omaammeko sitten?

Ihan aidosti itse mietin, että näkyykö tässä muiden maiden tapa liioitella asioita vai suomalaisten tapa vähätellä? Onko tässä mukana kenties sitä suomalaisten epäempaattisuutta? Mitä olette mieltä?

On olemassa syy miksi heitä kutsutaan asiantuntijoiksi ja sinua ei. Vai montako lääketieteen tohtoritutkintoa ja professuuria sinulla on infektiotaudeista?

Ei yhtään.

Kyllä mä peruskoulun oon käynyt ja sitten vaan mediaan töihin ihmisiä häiriköimään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan professori lukenut sanomalehdestä mitä Italiassa tapahtuu?

Onkohan sinulla enemmän tietämystä aiheesta kuin infektiotautien emeritusprofessorilla?

Ei taida olla näillä suomalaisilla proffillakaan kun sitkeästi verrataan influensaan ja puhutaan päin vastoin kuin mitä maailmalta saa lukea. Proffat pitävät sitkeästi kiinni asioista, jotka ovat lukeneet kirjoista joskus 60-luvulla tajuamatta, että kyseessä UUSI ja aiemmin tuntematon koronavirus, jonka käyttäytymisestä ei vielä tiedetä paljonkaan. Varsinkaan sen pitkäaikaisemmista vaikutuksista tai jälkitaudeista.

Ja sinä ylennät itsesi emeritusprofessoria älykkäämmäksi?

Ja niputat kaikki professorit samaan menneisyyteen kiinni jääneeseen massaan? 

Mutta jatka toki satuiluasi. Me muut uskotaan mieluummin asiasta edes jotakin tietäviä.

Täällä on osa porukkaa vakaasti sitä mieltä, että ministerit eivät tiedä mitään, asiantuntijat eivät tiedä mitään ja kuka tahansa nettiä satunnaisesti kaiveleva pölvästi on heitä viisaampi heidän työssään. Jepjep.

Ministerit ei välttämättä tiedäkään mitään. Noilla on poliittisen broilerin elämän- ja työkokemus joten tavallisen kansan elämää nuo ei ole päässeet kokemaan muuten kuin sivusta seuraamalla jos sitäkään.

Lisäksi osan noista sokeuttaa ideologia yhdistettynä jääräpäiseen idiotismiin eli faktat ei kelpaa edes hopeatarjottimella tarjoiltuna kun ei sovi maailmankuvaan.

Enkä nyt puhu tästä taudista tai edes persujen mieliaiheesta. 

Vierailija
110/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Virustartunnan on virallisten tietojen perusteella saanut 120000 ihmistä. Kuolleita on yli 4300 ihmistä. Kuolleisuusprosentti näyttäisi olevan siis 3,5% joka on 35-kertainen normi influenssan 0,1% kuolleisuuteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Proffa nyt unohtaa että ko. tauti tappaa reilut 3% ja jättää isolle osalle pysyviä keuhkovaurioita.

Se ei todellakaan ole mikä tahansa kausiflunssa.

Tauti tappaa korkeintaan 3 % ja keuhkovaurioita ei varmasti tule isolle osalle. 

Varsin turha puhua enää edes mistään prosenteista tautiin kuolleisuuden osalta, sillä valtaosa sairastaa taudin flunsaakin lieväoireisempana kotonaan ilman että tulee koskaan tilastoiduksi koronaan sairastuneena & siitä parantuneena.

Aivan, minullakin 100% korona oireet ja olen ihan kotona ollut sairastamassa viimeisen kuukauden. Kaupassa käynyt vain jos pakko. Käsiä pessyt ja käsidesiä käyttänyt. Koska terveyskeskus vaan totesi oudoksi flunssaksi niin sillä mennään. Ei tilastoidu minnekään jos vaikka onkin. Kellään en ole paikkakunnalla kuullut olevan samanlaista tautia joten en ole levittänyt. Nyt jo hyvällä matkaa tervehtymiseen mitä keuhkot juilii vielä. Muuten hyvässä kunnossa. Varmasti meitä on paljon, on pakko olla. Onhan tälläkin palstalla pitkin talvea kyselty mikä tämä outo flunssa on, kun ihmiset on sairastelleet eikä ole sopinut mihinkään mitä ennen on sairastanut. No ehkä meillä kaikilla on ollut korona virus ja se on menossa ohi ja nyt sitten vasta keksittiin alkaa hysteerisiksi kun media sai aivopestyä. Juuri viime metreillä kansa sekaisin taudista joka on jo ollut. 

Vierailija
112/441 |

Mun on pakko kysyä, eikä millään pahalla, miten noin tyhmiä ihmisiä on olemassa? Mitä pitää elämässä tapahtua, että aivotoiminta ja päättelykyky jää tuolle tasolle?

Saanko arvata, sun idoli on Greta ja Suomen pitää muuttua hiilineutraaliksi valtioksi ensimmäisenä maailmassa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan professori lukenut sanomalehdestä mitä Italiassa tapahtuu?

Onkohan sinulla enemmän tietämystä aiheesta kuin infektiotautien emeritusprofessorilla?

No kuulostaahan se varmaan melko oudolta, jos väkeä kuolee ja sairaalat ovat täynnä tehohoidossa olevia flunssa potilaita?

Etenkin kun länsimailla olisi ollut kaksi kuukautta aikaa tehdä jtn estääkseen.

Mitään ei vaivauduttu tekemään.

Kiina ei ehtinyt varautumaan.

Kiinalla on ollut aikaa varautua tämmösiin jo tuhansia vuosia. Nyt olisi aika tehdä korjausliike ja parantaa elintarvikehygieniaa ihan ratkaisevasti. Siis jos tämä sieltä Wuhanin ruokatorilta lähti liikkeelle ja jos on aivan pakko syödä kaikkea, mikä vähänkään ryömii tai värähtää. Maailma on muuttunut, ihmiset lentelevät pitkin poikin ympäri maapalloa ihan huvikseenkin ja taudit leviävät hetkessä kaikkialle. Ei tätä panikoimalla saada kuriin.

Vierailija
114/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja silti maa yksi toisensa jälkeen sulkee rajansa... Muka pelkän flunssan takia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Virustartunnan on virallisten tietojen perusteella saanut 120000 ihmistä. Kuolleita on yli 4300 ihmistä. Kuolleisuusprosentti näyttäisi olevan siis 3,5% joka on 35-kertainen normi influenssan 0,1% kuolleisuuteen.

Mun on pakko kysyä, eikä millään pahalla, miten noin tyhmiä ihmisiä on olemassa? Mitä pitää elämässä tapahtua, että aivotoiminta ja päättelykyky jää tuolle tasolle?

Saanko arvata, sun idoli on Greta ja Suomen pitää muuttua hiilineutraaliksi valtioksi ensimmäisenä maailmassa?

Harmittaa olla väärässä?

Vierailija
116/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Proffa nyt unohtaa että ko. tauti tappaa reilut 3% ja jättää isolle osalle pysyviä keuhkovaurioita.

Se ei todellakaan ole mikä tahansa kausiflunssa.

Tauti tappaa korkeintaan 3 % ja keuhkovaurioita ei varmasti tule isolle osalle. 

Varsin turha puhua enää edes mistään prosenteista tautiin kuolleisuuden osalta, sillä valtaosa sairastaa taudin flunsaakin lieväoireisempana kotonaan ilman että tulee koskaan tilastoiduksi koronaan sairastuneena & siitä parantuneena.

Aivan, minullakin 100% korona oireet ja olen ihan kotona ollut sairastamassa viimeisen kuukauden. Kaupassa käynyt vain jos pakko. Käsiä pessyt ja käsidesiä käyttänyt. Koska terveyskeskus vaan totesi oudoksi flunssaksi niin sillä mennään. Ei tilastoidu minnekään jos vaikka onkin. Kellään en ole paikkakunnalla kuullut olevan samanlaista tautia joten en ole levittänyt. Nyt jo hyvällä matkaa tervehtymiseen mitä keuhkot juilii vielä. Muuten hyvässä kunnossa. Varmasti meitä on paljon, on pakko olla. Onhan tälläkin palstalla pitkin talvea kyselty mikä tämä outo flunssa on, kun ihmiset on sairastelleet eikä ole sopinut mihinkään mitä ennen on sairastanut. No ehkä meillä kaikilla on ollut korona virus ja se on menossa ohi ja nyt sitten vasta keksittiin alkaa hysteerisiksi kun media sai aivopestyä. Juuri viime metreillä kansa sekaisin taudista joka on jo ollut. 

Kauanko olet sairastanut?

Itse olen köhinyt viimepäivät pahasti ja viime yön jouduin kiskomaan kohtauslääkettä parin tunnin välein. Aamulla raskas olo keuhkoissa ja keksin vihdoin että onko tämä nyt se korona ja ahdistus pahensi hengitysoireita entisestään. En enää osaa sanoa toimiiko keuhkot normaalisti vai ei. Lämpöä tai muita oireita ei ole.

Jotain hyvää että olen työtön erakko.

Vierailija
117/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on aivan vastaava ilmiö kuin ilmastoalarmismi.

Media ja poliitikot rummuttavat ja karjalauma tanssii mukana.

Vierailija
118/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Proffa nyt unohtaa että ko. tauti tappaa reilut 3% ja jättää isolle osalle pysyviä keuhkovaurioita.

Se ei todellakaan ole mikä tahansa kausiflunssa.

Tauti tappaa korkeintaan 3 % ja keuhkovaurioita ei varmasti tule isolle osalle. 

Varsin turha puhua enää edes mistään prosenteista tautiin kuolleisuuden osalta, sillä valtaosa sairastaa taudin flunsaakin lieväoireisempana kotonaan ilman että tulee koskaan tilastoiduksi koronaan sairastuneena & siitä parantuneena.

Aivan, minullakin 100% korona oireet ja olen ihan kotona ollut sairastamassa viimeisen kuukauden. Kaupassa käynyt vain jos pakko. Käsiä pessyt ja käsidesiä käyttänyt. Koska terveyskeskus vaan totesi oudoksi flunssaksi niin sillä mennään. Ei tilastoidu minnekään jos vaikka onkin. Kellään en ole paikkakunnalla kuullut olevan samanlaista tautia joten en ole levittänyt. Nyt jo hyvällä matkaa tervehtymiseen mitä keuhkot juilii vielä. Muuten hyvässä kunnossa. Varmasti meitä on paljon, on pakko olla. Onhan tälläkin palstalla pitkin talvea kyselty mikä tämä outo flunssa on, kun ihmiset on sairastelleet eikä ole sopinut mihinkään mitä ennen on sairastanut. No ehkä meillä kaikilla on ollut korona virus ja se on menossa ohi ja nyt sitten vasta keksittiin alkaa hysteerisiksi kun media sai aivopestyä. Juuri viime metreillä kansa sekaisin taudista joka on jo ollut. 

Mulla oli outo flunssa jo joulukuun alussa. Osana siitä oli melkein kuukauden kestänyt yskiminen ja se ettei ääni kestänyt puhumista pidempään. Sisaruksista yhdellä oli samantapainen samoihin aikoihin vaikka tuo asuu eri kaupungissa eikä oltu tavattu siten että se olisi meidän välillä levinnyt.

Eli siis erilaisia ja erikoisia flunssia on liikkeellä muitakin kuin korona etkä voi siten leimata oudoksi kokemaasi flunssaa suorilta käsin koronaksi. Ei tällä ole median aivopesun kanssa mitään tekemistä ja hokemalla tuota todistat että olet itse joku propagandapas** levittävä venäjäntrolli luultavasti, tai idiootti joka toistelee noiden sanomaa hölmöyttään.

Sitäpaitsi venäjä itse valehtelee omista tautiluvuistaan joten ehkä kannattaisi katsella sinne kotimaahan tarkemmin ennen kuin tulet jauhamaan soopaasi ulkomaille. 

Vierailija
119/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Virustartunnan on virallisten tietojen perusteella saanut 120000 ihmistä. Kuolleita on yli 4300 ihmistä. Kuolleisuusprosentti näyttäisi olevan siis 3,5% joka on 35-kertainen normi influenssan 0,1% kuolleisuuteen.

Mun on pakko kysyä, eikä millään pahalla, miten noin tyhmiä ihmisiä on olemassa? Mitä pitää elämässä tapahtua, että aivotoiminta ja päättelykyky jää tuolle tasolle?

Saanko arvata, sun idoli on Greta ja Suomen pitää muuttua hiilineutraaliksi valtioksi ensimmäisenä maailmassa?

onko sulla korona vai miten tuo trollaus ei tunnu oikein lähtevän tänään?

Vierailija
120/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Iranin ex-pressa ottaa kantaa:

Mahmoud Ahmadinejad

@Ahmadinejad1956

It is clear to the world that the mutated coronavirus was produced in lab, manufactured by the warfare stock houses of biological war belonging to world powers,& that it constitutes a threat on humanity more destructive than the other weapons that target humanity.

Mahmoud Ahmadinejad

@Ahmadinejad1956

"The WHO must immediately identify the lab that produced and spread the virus, as well as the other centers that supported the biological war against humanity."

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kuusi kaksi