Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Professori: korona-paniikki täysin liioiteltua, ei pahempi kuin kausi-influenssa

Vierailija
14.03.2020 |

Infektiotautiopin emeritusprofessori Heikki Peltola sanoo olevansa hämmentynyt koronaviruksen aiheuttamasta paniikista.

– Koronavirus on yksi hengitystieinfektioiden aiheuttaja monen muun joukossa. Meillä on 135 000 tautitapausta maailmanlaajuisesti ja noin 4 000-5 000 kuollut. Tavallinen influenssaepidemia tappaa maailmanlaajuisesti noin puoli miljoonaa, Peltola suhteuttaa Ylen tv1:n Ykkösaamussa.

– Olen edelleenkin täysin pöyristynyt, kuinka tällainen asia voi aiheuttaa näin suuren kaaoksen. Minusta siihen ei ole mitään eväitä, Peltola arvioi.

Hän muistuttaa, että tapana on toki aiemminkin ollut ennakolta suurennella tauteja – esimerkiksi sarsia, josta ei laajaa epidemiaa sittemmin tullutkaan.

Peltolalta kysyttiin, että miksi koronaa sitten pelätään niin paljon.

– Olen hämmästellyt sitä itse kovin paljon. Kysymyksessä on yleensä lievä tauti, joka sairastetaan useimmiten kotona. Me olemme nähneet monta epidemiaa aikaisemminkin. En näe tässä minkäänlaista kauhun syytä.

https://www.verkkouutiset.fi/infektiotautiopin-emeritusprofessori-olen-…

Kommentit (441)

Vierailija
361/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Peltola valehtelee suoraan. Korona ei ole influenssaviruksille mitään sukua!

Älkää hyvät ihmiset uskoko näitä, varsinkaan jos teillä on lapsia.

terv. tuo "Korona ei ole linfluenssa jne." ketjun kirjoittaja

Lapsia😅Ei tämä ole todellakaan vaarallinen lapsille,mistä näitä sekopäitä sikiää tänne!!!

Niin, mutta se sun penska tai sukulaises penska voi joutua pahaan kolariin siinä vaiheessa kun koko terveydenhuoltojärjestelmä on ylikuormittunut eikä tehohoitoa/ leikkausta voida suorittaa. Niin mitäpä lottoat, vieläkö naureskelet siinä vaiheessa kun valitset muistokirjoitusta adressiin?

Vierailija
362/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta että vielä tässä vaiheessa joku jankuttaa että korona on joku normiflunssa. Pandemia, talous sakkaa , konkurssiaalto alkanut, ja mammat tietää että kaikki on vaan liioittelua 😡😡

Konkurssiaallon ja laman aiheuttavat massapsykoosiin mukaan menneet poliitikot. Koronan vuoksi vaarassa ovat riskiryhmä joille normi kausi influenssatkin ovat vaarallisia. Jos poliitikot vajoavat hysteriaan ja unohtavat tärkeimmän eli yhteiskunnan toimintojen turvaamisen nämä voidaan vaihtaa. Venäläinem taloustieteilijä Kalugin sanoi suoraan ettei 145 miljoonan asukkaan maata. Ja elintärkeään teollisuuden tuotantoa voi sulkea nykypäivänä. Hän ihmetteli miten joku päättävässä asemassa oleva voi edes puhua tallaista. Lentoyhtiö SAS lomauttaa yksistöän 10 000. Tajuatteko mitkä ovat seuraukset. Tajuatteko mitä tarkoittaa jos todella mennään syvään lamaan. Sen takia että sairaaloiden teho osastot olivat kuukauden pari ylityöllistettyjä. Massapsykoosissa olevat poliitikot leikkivät kansakunnan tulevaisuudella. Onko 90-luvun lama jo unohtunut.? Siihen verrattuna muutama sata influenssa kuolemaa ei ole mitään.

Kyllä, on unohtunut. Huomaat kai, että vastuuministerit ovat syntyneet vasta 90-luvulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
363/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

https://medium.com/@tomaspueyo/coronavirus-act-today-or-people-will-die…

Artikkelin kirjoittaja ei ole terveydenhuollon ammattilainen ja hänen tietonsa joistain asioista, mm. oireettomien tartuttajien ja kosketuspintojen merkityksestä, poikkeavat muiden lähteiden antamista. Suhtautuisin tähän artikkeliin suurella varauksella näiden asioiden takia. Tieteellisen näköiset käyrät eivät tee tekstistä luotettavaa.

Vierailija
364/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onkohan professori tietoinen, että suomalaisissa on poikkeuksellisen paljon sellaisia riskiryhmäläisiä, joille korona on tappava... perusterveistäkään ei tiedä. Osalle oireettomatkin voi tulla jälkitautina vaikkapa kuumeton keuhkokuume, joka lopulta aiheuttaa äkkikuoleman. Siksi en suhtautuisi oireettomanakaan kovin kevyesti tähän.

On varmasti. Hyvän terveydenhuollon vuoksi keski ikä on noussut. Ja on paljon vanhuksia joille jo flunssa voi olla vaarallinen. Sille ei vain voi mitään kun iän myötä ihmisen kyky selviytyä sairauksista heikkenee. Ihan tavallinen vatsatautikin vie vanhuksia hautaan. Teoriassahan heidät voisi eristää kaikilta taudeilta. Mutta joskus päivät kuitenkin päättyvät. Eikä keuhkokuumessa pois nukkuminen ole suinkaan huonoin vaihtoehto.

Vierailija
365/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Peltola valehtelee suoraan. Korona ei ole influenssaviruksille mitään sukua!

Älkää hyvät ihmiset uskoko näitä, varsinkaan jos teillä on lapsia.

terv. tuo "Korona ei ole linfluenssa jne." ketjun kirjoittaja

Lapsia😅Ei tämä ole todellakaan vaarallinen lapsille,mistä näitä sekopäitä sikiää tänne!!!

Niin, mutta se sun penska tai sukulaises penska voi joutua pahaan kolariin siinä vaiheessa kun koko terveydenhuoltojärjestelmä on ylikuormittunut eikä tehohoitoa/ leikkausta voida suorittaa. Niin mitäpä lottoat, vieläkö naureskelet siinä vaiheessa kun valitset muistokirjoitusta adressiin?

Kyllä voidaan. Tarvitaan vain priorisointi. Sitten huonoennusteinen potilas heivataan pihalle teho osastolta. Se nyt on selvää ettei 80v pari sydänkohtausta saanut vie lapsen tarvitsemia resursseja. Kun ylikuormitus uhkaa iäkkäimpiä heikkoennusteisia ei oteta kuin tavalliselle vuodeosastolle.

Vierailija
366/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti paniikki on täysin aiheellinen. Emme tiedä koronaviruksesta muuta kuin sen, että se on tappanut jo enemmän ihmisiä kuin esim. sikainfluenssa ja SARS-keuhkokuume, ja sitä ei voida pysäyttää!

Ihan oikeasti ihmiset. Älkää menkö ulos, voitte päästä pahimmillanne hengestänne! Missään ei nyt ole turvallista.

Höpö, höpö. Korona on vain yksi influenssavirus muiden joukossa. Ei tämä ole ensimmäinen eläimistä ihmisiin siirtynyt influenssa. Nyt on suurempi kysymys miten on syntynyt tällainen massapsykoosi.

Höpö höpö itsellesi. WHO on jo viikkoja painottanut erityisen voimakkaasti, että kyseessä EI ole influenssa.

Nykytiedon valossa noin 30 kertaa tappavampi ja lähes kaksi kertaa tarttuvampi kuin mikään kausi-influenssa: https://twitter.com/VirusesImmunity?s=09

Älä puhu sontaa. Tämä ei ole tappanut tähän mennessä vielä edes kymmenesosaa tavallisesta kausi-influenssasta vaikka laskettaisiin vain pelkästään euroopan asukasluku.  Kausi-influenssaan kuolee satoja tuhansia vuosittain ja sinun koronaasi hätäiset 10 000 korkeintaan siihen mennessä kun päästään kesähelteille.

Kuinka monen eurooppalaisen terveys kärsii massapsykoosin aiheuttaman työttömyyden vuoksi? Kun sinulla ei ole varaa ostaa lääkkeitä, käydä hammaslääkärissä, ruuan kanssakin voi olla tiukkaa yms. Hourupäiset hysteerisen poliitikot tuhoavat kansalta elinolot.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
367/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei Suomessa ole kukaan kuollut tähän, päinvastoin, osa on jo parantunut hyvin.

Vierailija
368/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Italiassa on kuollut koronaepidemian seurauksena 368 ihmistä vuorokaudessa, kerrottiin sunnuntai-iltana. Uhrien määrä 24 tunnin aikana on suurempi kuin koskaan tähän mennessä epidemian aikana.

Koronavirus on vaatinut Italiassa jo yli 1 800 ihmisen hengen. Vahvistettuja tartuntatapauksia on tällä hetkellä virallisten tilastojen mukaan lähes 25 000.

Koronaepidemia on vaatinut Italiaa enemmän uhreja vain Kiinassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
369/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan professori tietoinen, että suomalaisissa on poikkeuksellisen paljon sellaisia riskiryhmäläisiä, joille korona on tappava... perusterveistäkään ei tiedä. Osalle oireettomatkin voi tulla jälkitautina vaikkapa kuumeton keuhkokuume, joka lopulta aiheuttaa äkkikuoleman. Siksi en suhtautuisi oireettomanakaan kovin kevyesti tähän.

On varmasti. Hyvän terveydenhuollon vuoksi keski ikä on noussut. Ja on paljon vanhuksia joille jo flunssa voi olla vaarallinen. Sille ei vain voi mitään kun iän myötä ihmisen kyky selviytyä sairauksista heikkenee. Ihan tavallinen vatsatautikin vie vanhuksia hautaan. Teoriassahan heidät voisi eristää kaikilta taudeilta. Mutta joskus päivät kuitenkin päättyvät. Eikä keuhkokuumessa pois nukkuminen ole suinkaan huonoin vaihtoehto.

Kummallinen käsitys, että vain ikäihmisillä on sairauksia. Samoin keuhkokuume ei ole se, mihin kuolee tässä, vaan keuhkot alkavat vuotaa verta myös ihon läpi sen lisäksi että veri tulee myös suusta. Käytännössä hukkuu omaan vereen.

Vierailija
370/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuossapa tietoa tämän pikkuflunssan seurauksista

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006440507.html

Huomioikaa, että elvytystä tarvitsee myös muut kuin koronapotilaat. Ehkä sinä tai läheisesi parin viikon kuluttua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
371/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Peltola valehtelee suoraan. Korona ei ole influenssaviruksille mitään sukua!

Älkää hyvät ihmiset uskoko näitä, varsinkaan jos teillä on lapsia.

terv. tuo "Korona ei ole linfluenssa jne." ketjun kirjoittaja

Lapsia😅Ei tämä ole todellakaan vaarallinen lapsille,mistä näitä sekopäitä sikiää tänne!!!

Niin, mutta se sun penska tai sukulaises penska voi joutua pahaan kolariin siinä vaiheessa kun koko terveydenhuoltojärjestelmä on ylikuormittunut eikä tehohoitoa/ leikkausta voida suorittaa. Niin mitäpä lottoat, vieläkö naureskelet siinä vaiheessa kun valitset muistokirjoitusta adressiin?

Kyllä voidaan. Tarvitaan vain priorisointi. Sitten huonoennusteinen potilas heivataan pihalle teho osastolta. Se nyt on selvää ettei 80v pari sydänkohtausta saanut vie lapsen tarvitsemia resursseja. Kun ylikuormitus uhkaa iäkkäimpiä heikkoennusteisia ei oteta kuin tavalliselle vuodeosastolle.

Miksi oletat, että nuo on e vaihtoehdot? Entä kun on 2 lasta, kumpi valitaan elvytettäväksi? Kaksi perustervettä aikuista kolarissa, kumpi pääsee leikkaukseen? Joko hoksaat?

Vierailija
372/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AV:lla tiedetään taas paremmin kuin kouluja käynyt ihminen. On tämä mahtavaa aikaa, kun kuka tahansa näppäinhiiri voi kumota toisen monen vuoden koulutuksen vain inttämällä, että "ei toi mitään tajuu, mä tiedän paremmin."

Ja kaikki tämä ilman, että tarvitsee todistaa yhtään mitään. 

Koulutushan ei ole tae mistään, on se huomattu monessa muussakin asiassa. 

t. Pirjo, Pate ja Chastity, elämämKoululaiset !!1!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
373/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Peltola valehtelee suoraan. Korona ei ole influenssaviruksille mitään sukua!

Älkää hyvät ihmiset uskoko näitä, varsinkaan jos teillä on lapsia.

terv. tuo "Korona ei ole linfluenssa jne." ketjun kirjoittaja

Lapsia😅Ei tämä ole todellakaan vaarallinen lapsille,mistä näitä sekopäitä sikiää tänne!!!

Niin, mutta se sun penska tai sukulaises penska voi joutua pahaan kolariin siinä vaiheessa kun koko terveydenhuoltojärjestelmä on ylikuormittunut eikä tehohoitoa/ leikkausta voida suorittaa. Niin mitäpä lottoat, vieläkö naureskelet siinä vaiheessa kun valitset muistokirjoitusta adressiin?

Kyllä voidaan. Tarvitaan vain priorisointi. Sitten huonoennusteinen potilas heivataan pihalle teho osastolta. Se nyt on selvää ettei 80v pari sydänkohtausta saanut vie lapsen tarvitsemia resursseja. Kun ylikuormitus uhkaa iäkkäimpiä heikkoennusteisia ei oteta kuin tavalliselle vuodeosastolle.

Miksi oletat, että nuo on e vaihtoehdot? Entä kun on 2 lasta, kumpi valitaan elvytettäväksi? Kaksi perustervettä aikuista kolarissa, kumpi pääsee leikkaukseen? Joko hoksaat?

No tämäpä just on se miksi jokainen jolla on yhtään järkeä tajuaa miksi koronassa ei ole kyse pelkästä normiflunssasta.

Vierailija
374/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sitä pelätään, koska se romahduttaa terveyden huollon.

Suomessa nyt niin vähän tapauksia ettei myönnetä epidemiaa, eikä ole tarvetta juuri mihinkään toimenpiteisiin.

Kuitenkin terveydenhuolto tukossa. Mitä se on 2 viikon kuluttua kun tapaukset lasketaan tuhansissa?

Nyt vaan iranista kyselemään parhaat vinkit joukkohautojen tekoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
375/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etelä-Koreassa on kuolleisuus vain alle prosentin kun testattuja on lukematon määrä.

Tämä on järkevin arvio kaikista julkisuudessa olevista luvuista, vaikkei olekaan niin raflaava.

Vierailija
376/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myös Hussin ylilääkäri samaa mieltä tämän proffan kanssa. Sanoo, pitkälti samaa mieltä, vain sillä erotuksella, koronaan ei ihmisillä vielä vastustuskykyä joten leviää helpommin. Sanokaa mitä sanotte, väitän HUSsin ylilääkärin ja infektiotautien emeritusprofessorin tietävän aika paljon asiasta enemmän kuin te! Toki tämä pitää kuriin saada, mutta se täys paniikki joka nyt Suomessa, on ylimitoitettua.

Vierailija
377/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naskk kirjoitti:

Myös Hussin ylilääkäri samaa mieltä tämän proffan kanssa. Sanoo, pitkälti samaa mieltä, vain sillä erotuksella, koronaan ei ihmisillä vielä vastustuskykyä joten leviää helpommin. Sanokaa mitä sanotte, väitän HUSsin ylilääkärin ja infektiotautien emeritusprofessorin tietävän aika paljon asiasta enemmän kuin te! Toki tämä pitää kuriin saada, mutta se täys paniikki joka nyt Suomessa, on ylimitoitettua.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006440507.html

Vierailija
378/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä dokumentista selviää hyvin, miten nuo vahapatukka tiedemiehet asian näkee. Näyttää titysti epäilyttävältä kun ttämä on venäläinen. Tuossa ihan alussa vielä höpistään outoja, mutta tässä ei ole mitään salaliitto tuubaa tai muutakaan outoa jos viitsii katsoa. Intron editoija on vaan ollut vähäjärkinen. Suositellaan maskejakin ym.

Vierailija
379/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaa, mitäköhän sitten italiassa tapahtuu. On varmaan ihan eri planeetalla koko Italia.

Vierailija
380/441 |
15.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Proffa nyt unohtaa että ko. tauti tappaa reilut 3% ja jättää isolle osalle pysyviä keuhkovaurioita.

Se ei todellakaan ole mikä tahansa kausiflunssa.

Tuo 3 prosenttia on kuolleisuus todetuista sairastapauksista. Todetut sairastapaukset pitävät sisällään ne vaikeimmat tapaukset, jotka hakeutuvat hoitoon. Lieviä oireita kokevat eivät hakeudu hoitoon. Kausi-influenssaan kuolee n. 100 100000:sta sairastuneesta. 3 prosentin kuolleisuudella 100 kuolee 3333 sairaustuneesta. Jos todetut koronatapaukset ovat vain jäävuoren huippu ja diagnosoimattomia sairastapauksia on vaikkapa 50000 tai 70000, niin ollaan jo aika lähellä kausi-influenssan kuolleisuutta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme yhdeksän