Professori: korona-paniikki täysin liioiteltua, ei pahempi kuin kausi-influenssa
Infektiotautiopin emeritusprofessori Heikki Peltola sanoo olevansa hämmentynyt koronaviruksen aiheuttamasta paniikista.
– Koronavirus on yksi hengitystieinfektioiden aiheuttaja monen muun joukossa. Meillä on 135 000 tautitapausta maailmanlaajuisesti ja noin 4 000-5 000 kuollut. Tavallinen influenssaepidemia tappaa maailmanlaajuisesti noin puoli miljoonaa, Peltola suhteuttaa Ylen tv1:n Ykkösaamussa.
– Olen edelleenkin täysin pöyristynyt, kuinka tällainen asia voi aiheuttaa näin suuren kaaoksen. Minusta siihen ei ole mitään eväitä, Peltola arvioi.
Hän muistuttaa, että tapana on toki aiemminkin ollut ennakolta suurennella tauteja – esimerkiksi sarsia, josta ei laajaa epidemiaa sittemmin tullutkaan.
Peltolalta kysyttiin, että miksi koronaa sitten pelätään niin paljon.
– Olen hämmästellyt sitä itse kovin paljon. Kysymyksessä on yleensä lievä tauti, joka sairastetaan useimmiten kotona. Me olemme nähneet monta epidemiaa aikaisemminkin. En näe tässä minkäänlaista kauhun syytä.
https://www.verkkouutiset.fi/infektiotautiopin-emeritusprofessori-olen-…
Kommentit (441)
ei ole aihetta panikkiin.ota panadolia,jos tulee kuume.ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA BURANAA TAI IBUSALIA.tää on verratavassa myyräkuumeeseen.
ei tarvii olla proffa että ymmärtää ettei kuumetauti ole mitään sen ihmeellisempää, ei se kiva tietty ole etenkään riskiryhmässä oleville mutta ei sen ihmeellisempi kuin muutkaan virukset
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti paniikki on täysin aiheellinen. Emme tiedä koronaviruksesta muuta kuin sen, että se on tappanut jo enemmän ihmisiä kuin esim. sikainfluenssa ja SARS-keuhkokuume, ja sitä ei voida pysäyttää!
Ihan oikeasti ihmiset. Älkää menkö ulos, voitte päästä pahimmillanne hengestänne! Missään ei nyt ole turvallista.
Höpö, höpö. Korona on vain yksi influenssavirus muiden joukossa. Ei tämä ole ensimmäinen eläimistä ihmisiin siirtynyt influenssa. Nyt on suurempi kysymys miten on syntynyt tällainen massapsykoosi.
Vierailija kirjoitti:
25% Koronan sairastaneilla ja siitä parantuneilla todettu pysyviä muutoksia keuhkokapasiteetissa
Näin lyhyellä seuranta-ajalla ei voi sanoa ovatko seuraukset pysyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan professori lukenut sanomalehdestä mitä Italiassa tapahtuu?
Onkohan sinulla enemmän tietämystä aiheesta kuin infektiotautien emeritusprofessorilla?
No kuulostaahan se varmaan melko oudolta, jos väkeä kuolee ja sairaalat ovat täynnä tehohoidossa olevia flunssa potilaita?
Voidaan maailman tappiin asti väitellä tästä mutta faktaa on se että:
- koronavirukseen ei ole vastustuskyky ja siksi se infektoi todennäköisesti suuremman joukon väestöä kuin influenssavirukset tähän asti
- kuolleisuus on suurempaa kuin tavallisessa influenssassa, Italiassa yli 4%
- emme tiedä miten infektiot jatkuvat parin kuukauden kuluttua
- emme varmasti tiedä miten vastustuskykyisiksi parantuneet tulevat
- Italian tehohoidon rajallisuus tuli varmasti kaikille yllätyksenä, miten kävi Iranissa
Viruksen leviämiselle emme enää mitään voi, nyt voidaan vain hidastaa sen leviämisnopeutta ja siten antaa tehohoidolle aikaa.
"""Siihen mihin ei voi vaikuttaa, ei kannata määrättömästi kantaa huolta"""
Tsemppiä kaikille.
Fakta on, että italian, kuten muidenkin kuolleisuusluvut on vain testatuista ja positiivisista potilaista, ei kaikista sairastuneista. Nuo kuolleisuusprosentit ovat todellisuudessa pienempiä. Sama tulee pätemään myös suomeen, missä pian voimme odotella ensimmäistä tapausta. Edes arvioiden esittäminen faktoina ei ole suotavaa ja tämä ei ole edes arvio, vaan otanta vakavammin oireista kärsivistä.
miten vastaat siihen, että Italian tehohoitoyksiköt ylikuormittuivat ja hoitoa jouduttiin priorisoimaan henkilöille joilla oli suurempi todennäköisyys selvitä. Koska näin on käynyt kausi-influenssan kohdalla? Ihan vaan tavallista kausinuhaa, vai?
Hoidon priorisointi on normaalia. Luulitko että joku 90v monisairas kroonikko laittaa teholle hengityskoneeseen normaalistikaan.
Uskomatonta että vielä tässä vaiheessa joku jankuttaa että korona on joku normiflunssa. Pandemia, talous sakkaa , konkurssiaalto alkanut, ja mammat tietää että kaikki on vaan liioittelua 😡😡
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti paniikki on täysin aiheellinen. Emme tiedä koronaviruksesta muuta kuin sen, että se on tappanut jo enemmän ihmisiä kuin esim. sikainfluenssa ja SARS-keuhkokuume, ja sitä ei voida pysäyttää!
Ihan oikeasti ihmiset. Älkää menkö ulos, voitte päästä pahimmillanne hengestänne! Missään ei nyt ole turvallista.
Höpö, höpö. Korona on vain yksi influenssavirus muiden joukossa. Ei tämä ole ensimmäinen eläimistä ihmisiin siirtynyt influenssa. Nyt on suurempi kysymys miten on syntynyt tällainen massapsykoosi.
Eikä myöskään ensimmäinen Corona-virus kyseessä. Voi kun ihmiset olisi vähän fiksumpia... uh no ei voi mitään panikoikoon jos haluaa saada stressistään syövän.

Ja sä kirkkain silmin uskot että joku virus saa maailman johtajavaltiot polvilleen? Harhainen much?
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta että vielä tässä vaiheessa joku jankuttaa että korona on joku normiflunssa. Pandemia, talous sakkaa , konkurssiaalto alkanut, ja mammat tietää että kaikki on vaan liioittelua 😡😡
Professorihan oli myös tätä mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Proffa nyt unohtaa että ko. tauti tappaa reilut 3% ja jättää isolle osalle pysyviä keuhkovaurioita.
Se ei todellakaan ole mikä tahansa kausiflunssa.
Tauti tappaa korkeintaan 3 % ja keuhkovaurioita ei varmasti tule isolle osalle.
Varsin turha puhua enää edes mistään prosenteista tautiin kuolleisuuden osalta, sillä valtaosa sairastaa taudin flunsaakin lieväoireisempana kotonaan ilman että tulee koskaan tilastoiduksi koronaan sairastuneena & siitä parantuneena.
Aivan, minullakin 100% korona oireet ja olen ihan kotona ollut sairastamassa viimeisen kuukauden. Kaupassa käynyt vain jos pakko. Käsiä pessyt ja käsidesiä käyttänyt. Koska terveyskeskus vaan totesi oudoksi flunssaksi niin sillä mennään. Ei tilastoidu minnekään jos vaikka onkin. Kellään en ole paikkakunnalla kuullut olevan samanlaista tautia joten en ole levittänyt. Nyt jo hyvällä matkaa tervehtymiseen mitä keuhkot juilii vielä. Muuten hyvässä kunnossa. Varmasti meitä on paljon, on pakko olla. Onhan tälläkin palstalla pitkin talvea kyselty mikä tämä outo flunssa on, kun ihmiset on sairastelleet eikä ole sopinut mihinkään mitä ennen on sairastanut. No ehkä meillä kaikilla on ollut korona virus ja se on menossa ohi ja nyt sitten vasta keksittiin alkaa hysteerisiksi kun media sai aivopestyä. Juuri viime metreillä kansa sekaisin taudista joka on jo ollut.
Mä sairastuin kolme viikkoa sitten kummalliseen tautiin. Meni heti keuhkoihin, ei kuumetta eikä muutenkaan kipeää oloa. Vaan yskää ysköksineen, astman lievä paheneminen on enää jäljellä. Mikä lie, en ole hysteerinen ja astman lievä paheneminen menee oikealla lääkityksellä ja normaali elämän jatkamisella ajallaan ohi. Koskaan ei oo näin kummaa tautia ollut, mutta on mitä on. Enkä enää tartuta, kun jäljellä on pelkkä astma.
AV:lla tiedetään taas paremmin kuin kouluja käynyt ihminen. On tämä mahtavaa aikaa, kun kuka tahansa näppäinhiiri voi kumota toisen monen vuoden koulutuksen vain inttämällä, että "ei toi mitään tajuu, mä tiedän paremmin."
Ja kaikki tämä ilman, että tarvitsee todistaa yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti paniikki on täysin aiheellinen. Emme tiedä koronaviruksesta muuta kuin sen, että se on tappanut jo enemmän ihmisiä kuin esim. sikainfluenssa ja SARS-keuhkokuume, ja sitä ei voida pysäyttää!
Ihan oikeasti ihmiset. Älkää menkö ulos, voitte päästä pahimmillanne hengestänne! Missään ei nyt ole turvallista.
Anteeksi että lietson paniikkia, mutta tilastollisesti kotiin kuolee yli 90 prossaa ihmisistä. Koti jos mikä on vaarallinen paikka 😄.
Vierailija kirjoitti:
AV:lla tiedetään taas paremmin kuin kouluja käynyt ihminen. On tämä mahtavaa aikaa, kun kuka tahansa näppäinhiiri voi kumota toisen monen vuoden koulutuksen vain inttämällä, että "ei toi mitään tajuu, mä tiedän paremmin."
Ja kaikki tämä ilman, että tarvitsee todistaa yhtään mitään.
Koulutushan ei ole tae mistään, on se huomattu monessa muussakin asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
25% Koronan sairastaneilla ja siitä parantuneilla todettu pysyviä muutoksia keuhkokapasiteetissa
Näin lyhyellä seuranta-ajalla ei voi sanoa ovatko seuraukset pysyviä.
Kyllä palstahullu voi.
Etkö ole huomannut hänen ilmiömäisen vakuuttavaa artikulointiaan? Ei tuollaisen asaintuntijuuden edessä voi kuin todeta, että kyllä, täydellisen vakuuttavaa faktaa kirjoitti hän jälleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti paniikki on täysin aiheellinen. Emme tiedä koronaviruksesta muuta kuin sen, että se on tappanut jo enemmän ihmisiä kuin esim. sikainfluenssa ja SARS-keuhkokuume, ja sitä ei voida pysäyttää!
Ihan oikeasti ihmiset. Älkää menkö ulos, voitte päästä pahimmillanne hengestänne! Missään ei nyt ole turvallista.
Höpö, höpö. Korona on vain yksi influenssavirus muiden joukossa. Ei tämä ole ensimmäinen eläimistä ihmisiin siirtynyt influenssa. Nyt on suurempi kysymys miten on syntynyt tällainen massapsykoosi.
Eikä myöskään ensimmäinen Corona-virus kyseessä. Voi kun ihmiset olisi vähän fiksumpia... uh no ei voi mitään panikoikoon jos haluaa saada stressistään syövän.
Vai aiheuttaa stressi syöpää, johan on taas asiantuntija liikkeellä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
italia? Kiina?
Ruotsi.Infektiotautien emeritusprofessori.
Sinun ammattisi?
Voinhan minäkin sanoa olevani matemaatikko ja että yksi plus yksi on kolme. Se on siis totta, koska olenhan matemaatikko. Ihan maallikko jo voi päätellä, että tässä ei ole kyse kausi-influenssasta, vaikka jotain samoja piirteitä on. Koronan kaikkia vaikutuksia ei edes vielä tiedetä, se on sen verran tuore juttu. En nyt kannata mitään hysteriaa, mutta ei monia, isoja tapahtumia peruta ihan tuosta noin vain.
Toisaalta isojen tapahtumien peruminen ym. reagointi on varmasti osaksi julkisen paineen seurausta. On pakko reagoida, koska kansa niin vaatii ja muuallakin reagoidaan.
Lisäksi näyttävät toimenpiteet saavat ihmiset toimimaan ja huolehtimaan hygieniastaan. Tavanomaisella uutisoinnilla ei niitä päin naamaa yskijöitä saataisi millään kuriin. Nyt saadaan ehkä edes vähän.
Saatan yskiä päin naamaa, jos tulet lähelleni voimakkaasti tuoksuen. Saan nimittäin toisinaan niistä astmakohtauksen. Sama homeen, pölyn jne. kanssa. Että ihan lepo vaan, kaikki yskiviä ei tartte kivittää hen-gil-tä etenkin jos toisen astmakohtaus on osittain omaa syytäsi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti paniikki on täysin aiheellinen. Emme tiedä koronaviruksesta muuta kuin sen, että se on tappanut jo enemmän ihmisiä kuin esim. sikainfluenssa ja SARS-keuhkokuume, ja sitä ei voida pysäyttää!
Ihan oikeasti ihmiset. Älkää menkö ulos, voitte päästä pahimmillanne hengestänne! Missään ei nyt ole turvallista.
Höpö, höpö. Korona on vain yksi influenssavirus muiden joukossa. Ei tämä ole ensimmäinen eläimistä ihmisiin siirtynyt influenssa. Nyt on suurempi kysymys miten on syntynyt tällainen massapsykoosi.
Höpö höpö itsellesi. WHO on jo viikkoja painottanut erityisen voimakkaasti, että kyseessä EI ole influenssa.
Nykytiedon valossa noin 30 kertaa tappavampi ja lähes kaksi kertaa tarttuvampi kuin mikään kausi-influenssa: https://twitter.com/VirusesImmunity?s=09
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta että vielä tässä vaiheessa joku jankuttaa että korona on joku normiflunssa. Pandemia, talous sakkaa , konkurssiaalto alkanut, ja mammat tietää että kaikki on vaan liioittelua 😡😡
Professorihan oli myös tätä mieltä.
Niin, tämä yksi.
Ei tosiaan ole mikään yleinen linja asiantuntijoiden keskuudessa.
H1N1-virustakin pelättiin vuonna 2009 todella paljon, mutta itse rokote oli lopulta kohtalokkaampi. Narkolepsiaa aiheutti muun muassa, miettikää että niin monen lapsen ja nuoren elämä tuhoutui rokotteen takia. :(