Naiset, jotka vaihtavat sukunimeään mennessään naimisiin?

Vierailija:

...sovimme raskausaikana, että jos tulee poika, lapset menevät miehen nimelle ja jos tulee tyttö, minun nimelleni. Reilu peli. Ja koska esikoinen oli poika, asia oli harvinaisen selvä.

Olimme jopa miettineet, että jos lapsen sukupuolesta ei ota selvää, arvomme sukunimen kolikolla... :-)

Kyllä pitää ihmisen keksiä kummallisia asioita!

Minulle sama sukunimi oli tapa osoittaa, että me mennään nyt samaan suuntaan ja me olemme perhe. Lapset liitetään meihin sukunimen vuoksi, he kuuluvat meidän perheeseen. Sitä on vaikea selittää ihmisille, joka ei näe asiaa samalla tavalla. Annoin avioliitossa ikään kuin kaiken peliin.



Minä olen itsenäinen nainen, mutta perheeni sisällä ja ehdoilla. Teen valintani niin, että ne tukevat perhettäni. Joustan töissä (niin tekee myös mieheni) lasten takia, perheen takia.



MINUA ei enää ole siinä muodossa kuin ennen parisuhdetta ja perhettä. En mene ja tule niin kuin haluan. Olen nyt eri ihminen, koska huolehdin myös kolmesta muusta ja minulla on perheeseen liittyvät vastuut ja velvollisuudet. Ja mieheni huolehtii meistä. Jos haluaa olla parisuheessa, ei voi olla itsekäs, mutta voi olla itsenäinen.



Et sinä ap tätä tajua, koska näet, että nainen sitoutuessan perheeseen menettää jotain. Toki menettääkin, mutta myös saa tilalle paljon enemmän kuin on antanut pois.

Itse pidin oman sukunimeni naimisiin mentyäni, eikä ole mielestäni ollut yhtään hankalaa tämä perhe-elo näinkään.

Esimerkiksi sellaiset naiset, joilla ei ole mitään intohimoisia tunteita omaa tyttönimeään kohtaan ja jotka haluaa perheelle yhteisen nimen.



Itse odotin naimisiin pääsyä jo 15v. iästä, jolloin kyllästyin sukunimeni tavaamiseen joka helkkarin tilanteessa... Nimi on täysin suomalainen, tylsä nimi, mutta ikävä kyllä juuri kukaan ei osaa sitä kirjoittaa. Joten totta helkkarissa otin mieheni nimen kun naimisiin menimme! Meille oli itsestään selvää, että perheellä on sama sukunimi ja tuosta kirjoitusasun vaikeudesta johtuen oma tyttönimeni ei ollut vaihtoehto ollenkaan.



Mun taas on vaikea tajuta sitä, että mistä sikiää näitä, vain omaa näkökulmaansa päivästä toiseen puolustavia naisia. Minulle on ihan se ja sama, miten muut ihmiset valitsee sukunimensä. Ottaako miehen nimen vai mies naisen vai pitääkö molemmat omansa. Mitäs se muille kuuluu!!!

Jos minulla olisi ollut kauniimpi sukunimi kuin miehelläni, olisimme antaneet sen myös lapsillemme. Mies olisi silti varmaan pitänyt oman nimensä, en tiedä...

Kiitos, sain hyvät naurut.



Siis ensimmäinen lapsi määräsi tietysti koko loppupesueen sukunimen. Johan lakikin niin sanoo :-)



Ei hyvää päivää...



t: Ap

En koskaan pitänyt tyttönimestäni ja häpesin sitä. Minulla on myös harvinainen etunimi. Inhosin sitä, että nimeäni ihmeteltiin, naureskeltiinkin ja kirjoitettiin väärin. Olin tyytyväinen päästessäni edes sukunimestä eroon ja otin mieheni sukunimen, joka on paljon yleisempi. Ihanaa, kun ei tarvitse enää kuulla kommentointia eikä korjailla väärinkirjoitettua nimeä! Ihanaa, kun voi olla samanniminen tuhansien muiden kanssa eikä tarvitse enää erottua joukosta! Sittemmin erosin miehestäni, mutta en ole ottanut tyttönimeä takaisin, koska en halua sitä enää vaivoikseni! Mieluummin olen ex:n nimellä - kuten lapsenikin muuten ovat. Jos nykyisen miehen kanssa joskus selvittäisiin naimisiin asti, ottaisin hänen nimensä, koska se on kaunis, sopisi hyvin etunimeni kanssa enkä haluaisi olla ex:n nimellä naimisissa hänen kanssaan.

Kirjoituksistasi henkii asenne, että olet parempi ihminen, kun olet itsenäisempi oman sukunimesi kanssa. Olet myös viisaampi, koska osaat tehdä oikeita nimivalintoja. Olet ylempänä muita, koska sinulla on kunnon perustelut valinnoillesi, toisin kuin toisin valinneilla. Jne.



Pieni ihminen olet.

*perheelle yhteinen sukuinimi (en ennä halunnut, että minun nimeni on suluissa lapsen sukunimen perässä luokkakavereiden listalla)

Miehen nimi on harvinaisempi ku mitä omani oli. Halusin et perheellä on yhteinen nimi ja varmaan vaikutti sekin et niin " irtauduin" isäni nimestä.

Kaksosasta nimee harkitsin koska miehen ex piti sukunimen erossa mut koska mulla nimiä on ihan tarpeeks ja vähän liikaakin niin en kokenut tarpeelliseks.

Musta ei sovi esim Virtanen-Sjögren yhteen ja tämän tyylinen nimihirviö olis meidän nimistä tullu.

me olemme yhtenainen yksikko, ei mitaan epamaaraisia sukulaisuussuhteita, lapsipuolia tai aitipuolia.. nimesta voi paatella kuka on kenenkin aiti ja isa.

Minulla ei käynyt mielessäkään naimisiin mennessä pohtia sukunimivaihtoehtoja noin " syvällisesti" . Katsos, minulle oli tärkeämpää yhteinen elämä ja tein vaan niin kuin perinteenä vielä silloin oli. Enkä kyllä tähän päivään mennessä ole jaksanut asialla mieltäni vaivata, minulla on näes muutakin ajateltavaa, toisin kuin ilmeisesti sinulla...

Arvostan sitä, että vielä niinkin moni sitoutuu avioliittoon täysillä hyväksymällä itselleen miehen nimen.

Vierailija:

ei tarvitse lapsille rupea selittelemään miksi äiti on jääräpäisenä akkana halunnut pitää tyttönimensä ja miksi lapsilla on eri sukunimi kuin äidillä!

Ainakin siinä vaiheessa kun omani ovat siinä iässä, että osaisivat mokomaa ihmetellä, taitaa olla harvinaisempaa, että nainen vaihtaisi nimensä. Uusioperheissä voi olla 3-4 sukunimeä ja nekin yleistyvät koko ajan. Maailma muuttuu eskoseni.

Minulle asia ei ollut kovin merkittävä, koska tyttönimeni oli aina minusta isäni nimi (äidin suku on paljon läheisempää). Mies ei halunut vaihtaa, ja molemmista perheellä pitää olla sama nimi. Siis meillä, muut tietysti tekevät niinkuin tykkäävät.



Kaksoisnimi ei tullut kyseeseen, tyttönimeni on pitkä (12 kirjainta), miehen 9 kirjainta ja molemmat vielä nen-loppuisia. Juuei...



Lisäksi miehen nimeä on käytössä vajaa 100, joten ihan kannatuksen vuoksikin sen otin mielelläni.



Ja en ole reppana, jolle avioliitto on koko elämä ja tavoite.

itse pidin oman nimeni ja lapset on isän nimellä. En ymmärrä tätä pointtia, että on hankalaa asioida lasten kanssa esim neuvolassa, kun on eri nimi. Ei ole haitannut missään vaiheessa.



Jotenkin vastauksista huokuu, että tottakai se on nainen, joka vaihtaa nimensä. Miksei ihan yhtä hyvin nimenvaihtaja voisi olla mies. Tai että asiasta edes keskusteltaisiin niin että se olisi täysin tasavertainen vaihtoehto.



Itse siis pidin nimeni. Olin ollut jo lähes 30v tällä nimellä. Nimenvaihto olisi ollut aika raju identiteetin muutos, sillä oma nimi ja oma myös on minulle tärkeitä. Aivan sama, jos olisi pitänyt vaihtaa etunimi toiseksi. (kärjistetysti sanottuna)

Ja jos perheen yhteys on pelkästä nimestä kiinni, niin huh huh!



Eri ihmisillä on toki eri perusteet nimivalinnalleen. Ihan ok, omapa on asiansa. Kaikille oma nimi ei ole niin tärkeä ja olisiko niin, että osa tytöistä ei ole koskaan " kiintynytkään" omaan nimeensä, koska " siitä kuitenkin täytyy luopua" .

Vierailija:

Jotenkin vastauksista huokuu, että tottakai se on nainen, joka vaihtaa nimensä. Miksei ihan yhtä hyvin nimenvaihtaja voisi olla mies. Tai että asiasta edes keskusteltaisiin niin että se olisi täysin tasavertainen vaihtoehto.

Meillä asiasta juuri keskustellaan. Selvää on, että haluamme yhteisen nimen. Mutta kumman? Saattaa mennä kivi-sakset-paperi -linjalle :D

Minusta eri nimillä asiointi ei ole hankalaa, mutta yhteinen nimi koko perheellä luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Olen itse kasvanut kaksinimisessä perheessä ja aina sitä " miks sun äidillä/veljellä/siskolla on eri sukunimi kun sulla?" -kysymystä sai selitellä.

että elämä olisi jotenkin vaikeampaa, jos on eri nimi kuin lapsilla; tai ainakin, että elämä on helpompaa/selkeämpää kun on sama nimi. Kukaan ei ole koskaan pystynyt perustelemaan väitettä mitenkään. Minä en ole koskaan törmännyt minkäänlaisiin vaikeuksiin. Eipä ole tullut mieleen itsellenikään kyseenalaistaa omaa äitiyttäni, eikä nähtävästi kellekään muullekaan. Nykypäivänä on niin tavallista, että öidillä on eri nimi kuin lapsilla, että ei siitä olla missään millänsäkään (ehkä jossain lestadiolaiskunnissa??).

mies olisi ollut valmis vaihatmaan, jos tilanne olisi ollut toisinpäin...



ja todellakaan meille avioliitto ei ole mikään elämän päämäärä, ei olla konservatiivisia ja itsetuntokin on mainio

Tämä on minun tuntemukseni, eikä luonnollisestikaan saa hyväksyntää toisin valinneiden naisten keskuudessa.