Naiset, jotka vaihtavat sukunimeään mennessään naimisiin?

Sitäpaitsi tyttönimeni oli ruotsinkielinen >:p

Pidin oman nimeni. Olisi ollut mukavaa, että perheellä olisi ollut yhteinen sukunimi, mutta mies ei halunnut vaihtaa omaansa.



Ongelmia eri sukunimistä ei vuosikymmenen äitiyden aikana ole tullut, ei virastoissa, neuvoloissa eikä kouluissa.



Miehellä oli kauniimpi ja erikoisempi nimi, mutta en halunnut omaani silti vaihtaa. Lapset isän nimellä, koska se oli hänelle tärkeempi juttu. Mua kiinnostaa oma nimeni, ei paineita muiden nimistä.



Mulle mun nimi on tärkeä, vaikka se onkin isältä saatu ja näin siis jatkan patriarkaalista perinnettä. Olen syntynyt tällä nimellä ja menen hautaan tällä nimellä.



Kaikille nimi ei ole tärkeä ja heille sen vaihtaminen on helppoa esim. avioituessa. Hyvä niin, se valinnanvapaus on näet se, mitä puolustan, ei oman nimen ehdoton pitäminen.



Ja vielä. Jos saan postia väärällä, miehen sukunimellä, vaikka lähettäjä varmasti tietää mun sukunimen, pahoitan mieleni. Kyllä se varmaan rasittaa, kun ei voi kirjoittaa ' Lahtiset' , mutta minä olen eri niminen.

Vierailija:

Kun laitetaan tälle perheelle esim joulukortti, niin ei siihen kyllä käydä erikseen kirjoittamaan Matti Virtanen ja Maija Mäkinen ja muksut se ja se ja se Virtanen. Vaan kirjoitetaan Matti, Maija ja muksut Virtanen.

Ihan sama mitä tämä " Maija ei-Virtanen" tästä tykkää!

Onneksi sentään kaksi vanhinta lasta ovat minun tyttönimelläni, joka taas on isäni äidin tyttönimi... Monimutkaiset ovat kuviot ja tärkeintä tässä on se, että pojalla on juuri SE sukunimi, joka tässä polveutuu äidiltä pojalle. :D



Asiaan. Onhan noita syitä vaihtaa sukunimensä, toisilla on niin ruma nimi, toiset taas pitävät nimen vaihtoa vihkimisen yhteydessä itsestään selvänä, joku toinen vaihtaa, se on miehelle tärkeää ja itselle ei, joillekin se on perheen yhdistävä tekijä.



Meidän perheessä on isä, äiti ja yhteinen lapsi " tusinasukunimellä" ja kahdella vanhemmalla lapsella taas ei ole yhteistä nimeä isänsä eikä äitinsä kanssa. Heillä on harvinainen sukunimi, joka irroittaa heidät isänsä suvusta ja liittävät heidän minun sukuuni, jonka täysivaltaisia jäseniä he ovat. Toisille nimiasiat merkitsee jotakin, minulle oma nimi ei, lasten kyllä.

ja kylläpä oikeesti monelle äitiys ja vaimona olo ovat todella tärkeitä ylepilyn aiheita

Kuitenkin lähes poikkeuksetta ystäväni, serkkuni yms. ovat ottaneet aina miehen nimen ja muuttuneet käytännössä tyyliin virtanen tai korhonen vaikka oma tyttönimi olisi ollut paljon erikoisempi tai mielenkiintoisempi. Selityksiä kyllä löytyy. Vaikka vapaa maahan tämä on, jokainen tehköön kuten tykkää.



Näistä asioista he eivät oikeastaan juuri puhu, se on itsestäänselvyys: " sama nimi koko perheelle..." Ja höpö höpö. Varsinaista alemmuudentuntoa ja itsepetosta, jos/kun nainen miettii että kyllä se sulhasen ryynänen taitaa olla sittenkin " hienompi ja helpommin kirjoitettava" kuin se oma saastamoinen.



Joku mielestään edistyksellinen tosin saattaa päätyä yhdistelmänimeen =D Ja mieleenkään ei tule että naisen nimi voitaisiin valita yhteiseksi nimeksi; mitä ne sukulaisetkin ajattelisivat..???



Ihmettelen lähinnä sitä eikö useimmille naisille omat juuret ja historia kaikkineen merkitse enää mitään niin pian kun se sopiva kaksilahkeinen ilmaantuu puremaetäisyydelle? Onko niin paljon " hienompaa" näyttää nimessään kaikille että on sitä tämä tyttö päässyt ihan naimisiin asti ;)



No juu, yksi tuttava kyllä on avioliitostaan huolimatta pitänyt nimensä, vaikka molemmilla puolisoilla on tasapuolisesti kivat sukunimet. Ja lapset heillä ovat myös äidin nimellä. Kuten myös meillä, joskin perheessämme tilanne on vaaksan verran monimutkaisempi -- tilanne, jossa vaalitaan muutakin kuin " kaikilla sama sukunimi" -arvoja.

Itsestään selvää oli se, että sama nimi meille tulee. Me olemme ME. Molempien nimiä mietitittiin ja sitten päädyttiin miehen nimeen, koska sen jatkajia ei enää olisi ollut. Minun sukuni taas on iso ja potentiaalisia sukunimen / suvun jatkajia on useita.



Miksi olla niin itsekäs, että vaatia saada pitää oma nimi???

sellaiset naiset, jotka ovat konservatiiveja ja vanhoihin tapoihin kangistuneita

ja kylläpä oikeesti monelle äitiys ja vaimona olo ovat todella tärkeitä ylepilyn aiheita





Avioliitto ja perhe ovat pyhiä asioita. Ne eivät ole hauska juttu, josta voi luopua koska vaan. Jos elän vielä 40 vuoden päästä onnellisessa liitossa nykyisen mieheni kanssa (kuten vanhempani ja mieheni vanhemmat), huudan sen kaikille ylpeänä ääneen. Olen saavuttanut silloin tärkeimmän: luonut lapsilleni sen oikean kodin.

Vierailija:

Avioliitto ja perhe ovat pyhiä asioita. Ne eivät ole hauska juttu, josta voi luopua koska vaan. Jos elän vielä 40 vuoden päästä onnellisessa liitossa nykyisen mieheni kanssa (kuten vanhempani ja mieheni vanhemmat), huudan sen kaikille ylpeänä ääneen. Olen saavuttanut silloin tärkeimmän: luonut lapsilleni sen oikean kodin.

Vierailija:

Vierailija:

Kun laitetaan tälle perheelle esim joulukortti, niin ei siihen kyllä käydä erikseen kirjoittamaan Matti Virtanen ja Maija Mäkinen ja muksut se ja se ja se Virtanen. Vaan kirjoitetaan Matti, Maija ja muksut Virtanen.

Ihan sama mitä tämä " Maija ei-Virtanen" tästä tykkää!

postikorttiin, jos niikseen tulee.

Sanoimme, että kumpikin pitää omansa. Käytännöllistä ja järkevää, koska kummallkin on menneisyys (ja tulevaisuus) omalla nimellään. Eihän monessa muussakaan maassa vaihdeta nimeä kun mennään naimisiin. Enkä todellahkaan halua olla kuollessani Minna Virtanen, ent. Lehtonen, ent. Saarinen omaa sukua Lagerqvist......

Älä lyhentele viestejä, sisältö muuttuu.



Niin minullekin. Vaikka pidin nimeni, en aliarvosta avioliittoa ja perheyhteyttä. Ihan eri asioita.

Vierailija:

Naimisiin mennessä yksi heistä otti yhdistelmänimen ja kaksi miehen nimen. Muutaman vuoden kuluttua kaikki ottivat tyttönimensä takaisin. oli helpompaa, kauniimpi nimi, oli tottunut...



Toki useimmat ystävistäni ovat ottaneet miehen nimen tai pitäneet oman nimensä. Itse pidin ilman muuta oman nimeni, koska se on harvinainen ja kiva nimi. Miehen nimellä on Vrk:n mukan noin 1000 suomalaista.

Minusta naimisiin mennessä jaetaan kaikki - myös sukunimi. Meillä ei ollut mitenkään varmaa, että juuri minä - nainen - otan mieheni nimen, oli kyllä ihan pohdinnassa ottaisiko mieheni minun sukunimeni.



Vaan minäpä olin aina inhonnut omaa sukunimeäni, joten halusin ehdottomasti ottaa mieheni nimen.



Ja hei - onko mitään älyttömämpää, että ollaan naimisissa ja sitten äidillä ja lapsilla on eri sukunimet?



Ja ihan vaan näin käytännön kokemuksesta voin sanoa, etteivät lapsetkaan sitä ymmärrä. Siis jos perheessä on monta eri sukunimeä tai edes kaksi. Minun esikoiseni ei ainakaan sitä ymmärtänyt (hänellä eri isä kuin muilla lapsillani) ja ei suostunut edes opettelemaan omaa sukunimeään, ennen kuin se vaihdettiin samaksi, kuin koko muullakin perheellä.

Vierailija:

Ja hei - onko mitään älyttömämpää, että ollaan naimisissa ja sitten äidillä ja lapsilla on eri sukunimet?

.

Jos oikein saivarrellaan, sun oma sukunimesihän on isäsi nimi. (Ehkä tämä on jo käsitelty, en jaksa koko ketjua lukea).

Minä vaan halusin pitää oman nimeni. Mies olisi halunnut perheelle yhteisen nimen. Sopii minulle, ilmoitin, senkus vaihdat. Ei vaihtanut, eli kenen omanarvontunto olikaan tässä tapauksessa nimestä kiinni?



Isälläni ja äidilläni oli sama sukunimi syntyessäni, eli heiltä molemmilta nimeni syntymässä sain. Yhtä rakas ja tärkeä olisi ollut äidin syntymänimi, jos hänellä olisi se vielä ollut ja sen mulle antanut. Siihen aikaan vaan ei ollut mahdollista naisen sekä mennä naimisiin että pitää omaa sukunimeään.

jos oma sukunimeni olisi ollut vähänkin erikoisempi, olisin pitänyt sen. Mutta mulla todella tavallinen nimi, miehellä taas " hienompi" (aatelissuku) ja oikeasti oli hienoa saada toi nimi omaan käyttöön :) Omaan ideologiaan muutoin olisi sopinut paremmin oman nimen pitäminen ja toivonkin, et meidän tyttäret sitten aikoinaan pitävät oman nimensä :)

Vierailija:

Kenen omanarvontunto voi riippua siitä, että pitää oman sukunimen ?

No vaikka melkein kaikkien avioituvien miesten

vaikka ovat naimisiin mennessään LUULLEET haluavansa miehen nimen. Nimensä vaihtaneet eivät ole eronneet myöhemmin. Itse pidin oman sukunimeni, koska mieheni ensimmäinen vaimo piti mieheni nimen erotessa eikä ottanut takaisin tyttönimeään (HÖLMÖ!!!). en halunnut todellakaan olla rouva Ville Virtanen no 2!!!