Lue keskustelun säännöt.
Ammattitaidotonta hoitoa YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA. Olen pyöristynyt!
Marja
10.03.2020 |
Oma muistisairas äitini on ollut lonkkaleikkauksen takia vuodeosastolla ja itse olen viettänyt siellä myös paljon aikaa osallistumalla mm. lääkärin kiertoihin, koska äidille ei tuon muistisairauden vuoksi jää kaikki kerrottu mieleen.
Kaikkia juttuja ja epäkohtia en edes ala kertoilla, mutta pahimmista haluan kertoa ja herättää keskustelua. Nyt kun vanhushoidon epäkohdat ovat olleet pinnalla paljonkin. Tämä tapahtunut siis yliopistollisen sairaalan vuodeosastolla, ei missään hoitolaitoksessa.
Kahdesti kun olen mennyt paikalle, niin äidillä on ollut ulosteet vaipassa. Lisäksi kerran oli vaippa puettu väärin päin päälle niin, että vaipan "vyön" kiinnityskohta oli selän takana. Vaippa on ollut siis ihan hyödytön väärin päin. Monta kertaa on ollut niin, että potilas sänkyjen välinen verho on jäänyt vetämättä eteen, kun äidille on mm. vaihdettu vaippaa.
Kipulääkkeitä annetaan liian harvakseltaan ja miten sattuu, vaikka äiti on tosi kipeä ison leikkauksen takia. Olen aina tiedustellut, että milloin on seuraava lääkkeiden anto kun äiti on valitellut minulle kipuaan ja vastaus on ollut luokkaa: "Noin tunnin/kahden tunnin päästä". Vasta silloin! Kipeälle vanhukselle!
Yhden hoitajan kanuloinnin jälkeen oli koko vasen käsi mustelmilla ja oikeaan käteen tuli tipasta suuri patti. Sen mitä ymmärsin hoitajan puheesta, niin ilmeisesti se kanuuli oli VÄÄRIN laitettu!!! Tästä aion ollakin yhteydessä ylempään tahoon. Ymmärtääkseni voi olla hyvin vaarallista, jos tippa menee kudokseen. Nyt onneksi selvittiin vain säikähdyksellä.
Lisäksi kerran oli kanuuli ihan vaan paljaana. En tiedä osaanko maallikkona selittää tätä, mutta kanuulin päässä ei ollut mandriinia eikä letkua, jolloin ymmärtääkseni vaarana on että suonistoon menee ilmaa!! Tästä sanoin heti hoitajalle ja myös lääkärin kierrolla, mutta eipä lääkäri juuri ottanut kantaa. Hoitajakin puolusteli kollegaansa, joka oli sen kanuulin paljaaksi jättänyt. Tästäkin onneksi selvittiin säikähdyksellä. Äidistä kyllä otettiin keuhko-kuvat sen jälkeen, koska alkoi rohista ja kuumeilla pian tämän jälkeen, mutta keuhkoissa ei ainakaan todettu ilmaa. Liekkö kuumeilu ja rohina ollut kuitenkin tuon kanuulin paljaaksi jättämisen takia? Jos suonistoon on joku bakteeri kuitenkin päässyt.
Yksi pöyristyttävä tapaus oli juurikin tänään lääkärin kierrolla, kun oli puhetta Klexanesta joka äidillä jatkuu ja hoitaja heitti kysymyksen: "Kuinkas kauan SE sitä syö?" Menin aika hämilleni tuosta niin en heti osannut sanoa mitään, mutta tein kyllä selväksi sen jälkeen, etten halua tuon hoitajan hoitavan äitiäni joka ei edes lääkkeiden annostelua osaa ja minä maallikkona voisin jopa väittää osaavani paremmin. Muutenkin tuo hoitaja on puhunut ylimieliseen sävyyn minulle.
Muitakin juttuja on, mutta tässä räikeimmät epäkohdat. Ai niin, ja kerran oli äidin aamupala jätetty vaan IKKUNALAUDALLE, josta hän ei vuodepotilaana tietenkään sitä saanut. Joku oli vasta huomannut sen siirtää lähemmäs pöydälle sitten, kun puuro oli jo jääkylmää. Itse en ollut tuolloin valitettavasti paikalla, mutta näin äiti jälkeen päin kertoi. Äidillä on ruokahalu muutenkin huono ja jos puuro on jääkylmää, niin kuka sitä muka haluaa syödä! En minä ainakaan söisi!
Hoitajista taas voisin sanoa sen verran, että kiire ei kyllä näy painavan, eli aikaa olisi kyllä huolehtia potilaiden syöminen ja tarkastaa kanuulit, jotka paljaana ollessaan voivat olla tavaton bakteeri-reitti.
Keskustelua haluan herättää. Millaisiin epäkohtiin olette itse törmänneet potilaana tai kun läheisenne on ollut potilaana ja veittekö asian eteenpäin ylemmälle taholle?
Kommentit (261)
Sh kirjoitti:
Tuosta hoitajien asenteesta haluan sanoa sen verran, että ihan niin kuin kaikilla aloilla, on myös hoitoalalla tökeröitä ja töksäytteliviä ihmisiä. Niin ei tietenkään saisi olla, mutta valitettavasti näin on.
Itse yritän olla mahdollisimman ystävällinen ja empaattinen ja omaan rautaiset hermot, mutta omallekin kohdalleni on osunut liian usein tilanteita, joissa olen valitettavasti ollut töykeä tai lyhytsanainen. Olen juuri saattanut olla hoitamassa todella vaativaa potilasta ja seuraavan potilaan kipulääke olisi pitänyt antaa jo puoli tuntia aiemmin, toisen dreenipussi tyhjentää ja yksi odottaa vessaan pääsyä ja lääkärille pitäisi soittaa usemmankin potilaan asioissa pikaisesti.
Kukaan meistä ei ole kone. Resurssit valitettavasti ovat mitä ovat ja vaikka resurssit olisivatkin kohdallaan, voi jo yhdestä poikkeavasta tilanteesta syntyä ketjureaktio ja asiat ovat yhtä juoksemista ja kaaosta. Siinä yrittää parhaansa mukaan sammutella tulipaloja ja valitettavasti hoitajan hermot, henkilökohtaiset resurssit ja voimavarat joutuvat todella koetukselle.
Mikään ei oikeuta olemaan asiaton, laiminlyömään potilaan hoitoa tai toimimaan epäeettisesti. Uskon, että suurin osa kuitenkin yrittää parhaansa.
Kaikista pahinta on syyttävä omainen. Tarkoitan, että syytetään jo ennen kuin asiaa on yritetty selvittää asiallisesti. Monesti asioille löytyy järkevä selitys ja omaisen kritiikki saattaa olla oikeasti täysin aiheeton, joka on tuotu vain omaa ymmärtämättömyyttään esille ensin kysymättä asian laitaa. Yksilöllisille hoivalle ja huomiolle harvoin sairaalamaailmassa on kauheasti resursseja ja tämä voi omaisen kannalta osoittautua piittamattomuutena. Hoitaja ei myöskään voi muistaa jokaisen potilaan yksilöllisiä tarpeita (mieltymyksiä tai tapoja toimia) , kun potilaat vaihtuvat päivittäin.
Näin varmaan paikoin onkin. Mutta on myös osastokohtaisia työkulttuurieroja. Äitini oli muutaman viikon paikassa, jossa hoitajat olivat enimmäkseen toimistossa koneillaan. Ehkä raportit veivät aikaa, mutta tuskin enemmän, kuin hoitotyö. Jos potilas soitti kelloa, hoitaja saattoi avata ovea 20cm ja huutaa sieltä: Mitä asiaa. Siinä vanhukset sitten yrittivät selvittää asiaansa muun kuuden potilaan ja heidän vieraiden kuullen.
Äitini vierestä poistettiin ikkunaverhot. Hän kysyi hoitajalta, miksi ne poistettiin. Hänelle vastattiin, ettei verhoja koskaan ole ollutkaan. Vasta kun me otimme asian puheeksi, vastaus oli, että ne vietiin pestäväksi.
Kysyin, mitä rauhottavia äitini saa. Vastaus oli: Ei mitään. Ihmettelin äidin sekavuutta, vastaus oli olkapäiden kohautus. parin päivän päästä keskustelin lääkärin kanssa ja hän kertoi, että äitini rauhoittavat oli edellispäivänä lopetettu.
Ei mitään suurta virhettä tapahtunut, mutta asenne oli toisilla todella ylimielinen ja välinpitämätön. Onneksi silläkin osastolla oli hyviä ja välittäviä hoitajia, jotka äitini oppi tuntemaan kaiken sekavuuden keskellä. Tosin sekavuus loppui, kun rauhoittavat lopetettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun aloitin untuvikkona hoitotyön, ensimmäinen saamani työ oli yliopistollisessa sairaalassa. Ja ihan sen työn opettelin vasta siellä. Vastuu oli painajaismainen, mokia tein kiireessä ja tietämättömänä mutta tietääkseni useimmat säilyivät hengissä minun jäljiltäni. Nyt mietin palatako takaisin pitkän tauon jälkeen. Kynnys palata hoitotyöhön on todella suuri, se alkutilanne, kun paiskataan uimataidoton uimaan kylmiltään syvään päähän pelastamaan muita.. Se on hirveää. Missään muussa työssä en ole sellaiseen yhtäkkiseen vastuuseen koulutuksen jälkeenkin yhä osaamattomana, törmännyt.
Tämä. Opiskeluaikana aloitin kotihoidossa, 2 päivää perehdytystä ja sit yksin matkaan reppu selässä. Eikä edes ollut samat asiakkaat, vaan vähän joka päivälle erit. Perehdytyksessä ei myöskään käyty läpi esim yhtään haavanhoitoa, peg-ruokintaa, katetrointijuttuja. Joskus sai joltain collegalta kysyttäessä neuvoa, mutta usein olin esim. googlen varassa. Toki minulla myös koulusta on tietotaitoa, mutta käytäntö on aina oma juttunsa.
En siis todellakaan esim tiennyt potilaiden lääkityksiä, tapoja, en kunnolla edes sitä millaisessa kunnossa ovat ja mitä heiltä voi odottaa. Lääkitykset toki tarkistetaan sitten papereista mutta vaatii tosiaan niihin katsomisen. Muut jutut tulee sit pitkälti vasta kun oppii tuntemaan asiakkaan, alussa on vaan pakko kysellä ja luovia kirjauksissa on jotain, toisaalta usein siellä on myös väärää tai vanhentunutta tietoa.
Mutta kun ei meitä vasta-alkajia parempiakaan nyt oikein ole tarjolla, niin meihin lienee tyytyminen.
T. Tuore sh
Vierailija kirjoitti:
Olet pyöristynyt?
Tällaisia palautteita missä edes oikeinkirjoitus ei suju, ei oikein voi ottaa tosissaan...
Eikä näin tylyn ihmisen mielipidettä mistään...
Mun mummu kuoli lonkkaleikkauksen jälkeiseen komplikaatioon. Mummulla hirveät kivut mutta kukaan ei huomioinut.
Vierailija kirjoitti:
Ap ja muut, jotka valitatte hoitajista. Tehkää kuten minä, opiskelkaa alalle ja hoitakaa itse paremmin. Ei tuosta valittamisesta ole kenellekään mitään hyötyä. Sitten kun olette niitä hyviä hoitajia ja silti otatte joka päivä vastaan tällaista palautetta, teitä hävettää kaikki se mitä olette suustanne päästäneet.
Jos ei ole kiinnostusta opiskella alalle vaikka näette mikä tilanne on, niin keskittykää omaan työhönne ja pitäkää tekosyynne. Tulkaa katsomaan omaisianne, osallistukaa hoitoon olemalla seurana ja antamalla aikaa, koska sitä me hoitajat emme ehdi tehdä. Kunhan ainakaan ette tule kuormittamaan lisää heitä jotka hoitavat teidän vanhuksianne. Vaikeat omaiset tekevät potilaalle hallaa monin eri tavoin, opiskelkaa ja menkää katsomaan laitoksiin ja sairaaloihin, niin ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan.
Anteeks mitä?? Ei saa valittaa, ellei itse kouluttaudu alalle? Sanotko noin myös niille, joiden lasten opettaja on koulussa oppilailleen tyly, väheksyvä ja ilkeä? Että vanhempien on turha valittaa opettajan käytöksestä, ellei ite ensin ole opettaja. Tämä vain esimerkkinä. Tottakai saa valittaa, jos on valittamista! Kun on kohdannut (itsekin potilaana) sekä hyviä hoitajia ja sit niitä toisia, niin osaan arvostaa niitä ammattilaisia. Oli kiire kuinka kova hyvänsä, ikävää asennetta ei selitä mikään. Jos ei työtään jaksa oikealla asenteella, pitää miettiä vaihtoehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
'en toivoisi että tekoniveliä tällaisille kustannetaan.'
Niin että kivulias liikkuminen kaupan päälle, jos ei muistikaan ole täydessä terässä?
Minulla sukulainen sai kaihileikkauksen, vaikka sairasta alzheimeria.
Virkistää ja nostaa elämänlaatua, kun näkee lukea lehteä.
Tämä rahassa arvottamisen asenne teki kylmää kyllä. Onko nykyisessä sairaanhoidossamme sellainen salainen suunnitelma, että jos potilas on tietyn ikäinen tai sairastaa tiettyä asiaa, niin antaa kuolla vaan, säästyy rahaa ja vaivaa, elämästä viis!
Oma hyväkuntoinen, touhukas ja omatoiminen 70-vuotias läheiseni päätyi äkillisen kohtauksen (aivoinfarkti, syy rytmihäiriöperäinen) vuoksi sairaalaan. Seuraavana päivänä oli kuumetta ja keuhkokuumeen riski. Suhtautuminen ylihoitajalla oli rivien välissä sitä, että jos keuhkokuume kunnolla tulisi, niin anti mennä, kun kyseessä kuitenkin on huonokuntoinen vanhus. Anteeksi vaan, tuo ihminen oli reipas, älykäs ja kyvykäs eläkeläinen ennen kyseistä kohtausta. Tuskin kukaan nuorempikaan twerkkailisi seuraavana päivänä ko. tilanteessa?
Onneksi kaikki meni hyvin ja tuo potilas voi tänä päivänä hyvin ja elää itsenäistä, reipasta ja hyvää elämää. Hoito oli siis onnistunutta, mutta tietty tappo- ja hyötyasenne kylmäsi näin lähiomaisena. Ollaanko tosiaan siinä pisteessä, että ihmiset arvotetaan hyödyn mukaan? Yksityisesti ja omalla rahalla siis saisi parempaa hoitoa, oikeasti?
Voi, kuulostaa niin tutulta! Kun äitini siirrettiin polilta toipumaan, oli hän kuin eri ihminen, ennen kohtausta. Ja häneen suhtauduttiin, kuin höperöön vanhukseen, joka ei ymmärrä yhtään, mitä ympärillä tapahtuu. Onneksi hänkin toipui entiselleen ja pääsi vielä vuosiksi kotiin. Mutta se kohtelu sairaalassa oli kamalaa.
Pääsin yllättäen julkiselle osastolle pariksi päivää. Hoitajien aliresursointi ja kiire näkyi ja kuului. Mut hoitohenkilökunta oli silti inhimillistä, ystävällistä ja jokseenkin osaavaa. (En ole alalla, niin en voi täydellisesti arvioida ammattitaitoaan.) Ihmeen kivoja lekurit ja hoitsut, vaikka tekevät töitä taatusti karmean prässin alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
u
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa omaltakin alaltani, että kaiken siitä työstä paremmin tietäviä besserwissereitä ja vinkujia riittää, mutta jo työnantajankin ohjeistuksen mukaan se ei saa vaikuttaa palvelun laatuun, vaikka kuinka vtuttaisi. Outoa, jos sairaanhoidossa toimitaan eri lähtökohdista. Valita vähänkin, niin hoitosi on huonoa, niinkö?
Huonoa palautetta ei saa lakaista maton alle, vaan asiat korjataan ja otetaan opiksi. Alhaiset hoitajamitoitukset eivät ole potilaiden vika, eikä seurauksia saa kaataa heidän niskaansa.Aamen! Opetetaanko hoitoalan koulussa asiakaspalvelun perusteita? Ilmeisesti ei ja mielestäni pitäisi.[/quote
Siellä opetetaan hoitotyötä, ei asiakaspalvelua.
Hoitaja ei ole asiakas- eikä mikään muukaan palvelija, palvelija tekee sen mitä et itse viitsi, hoitaja hoitaa kun et itse pysty, lisäksi hoitaja kannustaa kuntoutumaan, että itse pystyisit jatkossa tai säilyttäisit edes olemassa olevan toimintakyvyn.
Aika monelle tuntematonta.Eli ihmissuhdetaidot ovat aika puutteelliset.
Ai hoitajilla?
No kyllä, hoitajilla. Kaikki ihmisten kanssa tehtävä työ on omalla tavallaan asiakaspalvelua, halusi sitä tai ei. Onko se yllätys, että hoitoalallakin on osattava käyttäytyä? Asiat voi sanoa niin monella tapaa, ja toimenpiteet tehdä kylmästi ja tunteetta, tai sitten sitä potilasta kuunnellen. Varsinkin vauvan sairaanhoidosta minulla on ankea kokemus, kun minulle silmä kirkkaana väitettiin, että ei vauva kipuaan huuda. Juuei, muutenhan tuo vain kirkui kivuliaassa toimenpiteessä.
Kyllä!! Kaikkien ihmistyötä tekevien pitäisi omata myös inhimmilliset tavat! Omituinen asenne hoitajalta, ettei ole palvelija (aiemmin joku näin kirjoitti). Ei kai nyt siitä ole kyse. Jos lääkärikin hoitaa vain sairautta, eikä osaa kohdata potilasta, voi moni tärkeäkin asia jäädä huomiotta. Ystävällisyys ja potilaan kuunteleminen kantaa pitkälle. Edistää toimumista. Lyhentää sairausaikaa. Vähentää riskejä. Ja näin SÄÄSTÄÄ myös rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
u
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa omaltakin alaltani, että kaiken siitä työstä paremmin tietäviä besserwissereitä ja vinkujia riittää, mutta jo työnantajankin ohjeistuksen mukaan se ei saa vaikuttaa palvelun laatuun, vaikka kuinka vtuttaisi. Outoa, jos sairaanhoidossa toimitaan eri lähtökohdista. Valita vähänkin, niin hoitosi on huonoa, niinkö?
Huonoa palautetta ei saa lakaista maton alle, vaan asiat korjataan ja otetaan opiksi. Alhaiset hoitajamitoitukset eivät ole potilaiden vika, eikä seurauksia saa kaataa heidän niskaansa.Aamen! Opetetaanko hoitoalan koulussa asiakaspalvelun perusteita? Ilmeisesti ei ja mielestäni pitäisi.[/quote
Siellä opetetaan hoitotyötä, ei asiakaspalvelua.
Hoitaja ei ole asiakas- eikä mikään muukaan palvelija, palvelija tekee sen mitä et itse viitsi, hoitaja hoitaa kun et itse pysty, lisäksi hoitaja kannustaa kuntoutumaan, että itse pystyisit jatkossa tai säilyttäisit edes olemassa olevan toimintakyvyn.
Aika monelle tuntematonta.Oletko leipääntynyt hoitaja? Kuulostat siltä. Jos potilas on hoidossa, hän tuskin on palvelijan palveluita vaatimassa. Kahden vanhuksen "kuntoutusta" seuranneena jäin ihmettelemään sitä, mitä se kuntoutus on. Heitä makuutettiin, koska eivät saaneet liikkua ilman apua ja apua ei saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pääsin yllättäen julkiselle osastolle pariksi päivää. Hoitajien aliresursointi ja kiire näkyi ja kuului. Mut hoitohenkilökunta oli silti inhimillistä, ystävällistä ja jokseenkin osaavaa. (En ole alalla, niin en voi täydellisesti arvioida ammattitaitoaan.) Ihmeen kivoja lekurit ja hoitsut, vaikka tekevät töitä taatusti karmean prässin alla.
Hienoa kuulla, että tällaistakin on, kiireestä huolimatta! Asenteesta se on kiinni, ei mistään muusta.
Vierailija kirjoitti:
Sh kirjoitti:
Tuosta hoitajien asenteesta haluan sanoa sen verran, että ihan niin kuin kaikilla aloilla, on myös hoitoalalla tökeröitä ja töksäytteliviä ihmisiä. Niin ei tietenkään saisi olla, mutta valitettavasti näin on.
Itse yritän olla mahdollisimman ystävällinen ja empaattinen ja omaan rautaiset hermot, mutta omallekin kohdalleni on osunut liian usein tilanteita, joissa olen valitettavasti ollut töykeä tai lyhytsanainen. Olen juuri saattanut olla hoitamassa todella vaativaa potilasta ja seuraavan potilaan kipulääke olisi pitänyt antaa jo puoli tuntia aiemmin, toisen dreenipussi tyhjentää ja yksi odottaa vessaan pääsyä ja lääkärille pitäisi soittaa usemmankin potilaan asioissa pikaisesti.
Kukaan meistä ei ole kone. Resurssit valitettavasti ovat mitä ovat ja vaikka resurssit olisivatkin kohdallaan, voi jo yhdestä poikkeavasta tilanteesta syntyä ketjureaktio ja asiat ovat yhtä juoksemista ja kaaosta. Siinä yrittää parhaansa mukaan sammutella tulipaloja ja valitettavasti hoitajan hermot, henkilökohtaiset resurssit ja voimavarat joutuvat todella koetukselle.
Mikään ei oikeuta olemaan asiaton, laiminlyömään potilaan hoitoa tai toimimaan epäeettisesti. Uskon, että suurin osa kuitenkin yrittää parhaansa.
Kaikista pahinta on syyttävä omainen. Tarkoitan, että syytetään jo ennen kuin asiaa on yritetty selvittää asiallisesti. Monesti asioille löytyy järkevä selitys ja omaisen kritiikki saattaa olla oikeasti täysin aiheeton, joka on tuotu vain omaa ymmärtämättömyyttään esille ensin kysymättä asian laitaa. Yksilöllisille hoivalle ja huomiolle harvoin sairaalamaailmassa on kauheasti resursseja ja tämä voi omaisen kannalta osoittautua piittamattomuutena. Hoitaja ei myöskään voi muistaa jokaisen potilaan yksilöllisiä tarpeita (mieltymyksiä tai tapoja toimia) , kun potilaat vaihtuvat päivittäin.
Näin varmaan paikoin onkin. Mutta on myös osastokohtaisia työkulttuurieroja. Äitini oli muutaman viikon paikassa, jossa hoitajat olivat enimmäkseen toimistossa koneillaan. Ehkä raportit veivät aikaa, mutta tuskin enemmän, kuin hoitotyö. Jos potilas soitti kelloa, hoitaja saattoi avata ovea 20cm ja huutaa sieltä: Mitä asiaa. Siinä vanhukset sitten yrittivät selvittää asiaansa muun kuuden potilaan ja heidän vieraiden kuullen.
Äitini vierestä poistettiin ikkunaverhot. Hän kysyi hoitajalta, miksi ne poistettiin. Hänelle vastattiin, ettei verhoja koskaan ole ollutkaan. Vasta kun me otimme asian puheeksi, vastaus oli, että ne vietiin pestäväksi.
Kysyin, mitä rauhottavia äitini saa. Vastaus oli: Ei mitään. Ihmettelin äidin sekavuutta, vastaus oli olkapäiden kohautus. parin päivän päästä keskustelin lääkärin kanssa ja hän kertoi, että äitini rauhoittavat oli edellispäivänä lopetettu.
Ei mitään suurta virhettä tapahtunut, mutta asenne oli toisilla todella ylimielinen ja välinpitämätön. Onneksi silläkin osastolla oli hyviä ja välittäviä hoitajia, jotka äitini oppi tuntemaan kaiken sekavuuden keskellä. Tosin sekavuus loppui, kun rauhoittavat lopetettiin.
Koneellahan ei istuta pelkästään raportilla vaan myös silloin kun kirjataa mitä on tehty. Osa hoitos on myös esim. hoito- tai kuntoutussuunnitelmien laatiminen. Sen lisäksi koneella "joutuu" istumaan kun omainen soittaa ja kysyy potilaan vointia. Hoitaja ei voi tietää eikä muistaa kaikkien potilaiden veriarvoja, kuumeita, lääkkeitä, syömisiä yms jos niitä ei ole kirjattu ja jos niitä ei katso koneelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sh kirjoitti:
Tuosta hoitajien asenteesta haluan sanoa sen verran, että ihan niin kuin kaikilla aloilla, on myös hoitoalalla tökeröitä ja töksäytteliviä ihmisiä. Niin ei tietenkään saisi olla, mutta valitettavasti näin on.
Itse yritän olla mahdollisimman ystävällinen ja empaattinen ja omaan rautaiset hermot, mutta omallekin kohdalleni on osunut liian usein tilanteita, joissa olen valitettavasti ollut töykeä tai lyhytsanainen. Olen juuri saattanut olla hoitamassa todella vaativaa potilasta ja seuraavan potilaan kipulääke olisi pitänyt antaa jo puoli tuntia aiemmin, toisen dreenipussi tyhjentää ja yksi odottaa vessaan pääsyä ja lääkärille pitäisi soittaa usemmankin potilaan asioissa pikaisesti.
Kukaan meistä ei ole kone. Resurssit valitettavasti ovat mitä ovat ja vaikka resurssit olisivatkin kohdallaan, voi jo yhdestä poikkeavasta tilanteesta syntyä ketjureaktio ja asiat ovat yhtä juoksemista ja kaaosta. Siinä yrittää parhaansa mukaan sammutella tulipaloja ja valitettavasti hoitajan hermot, henkilökohtaiset resurssit ja voimavarat joutuvat todella koetukselle.
Mikään ei oikeuta olemaan asiaton, laiminlyömään potilaan hoitoa tai toimimaan epäeettisesti. Uskon, että suurin osa kuitenkin yrittää parhaansa.
Kaikista pahinta on syyttävä omainen. Tarkoitan, että syytetään jo ennen kuin asiaa on yritetty selvittää asiallisesti. Monesti asioille löytyy järkevä selitys ja omaisen kritiikki saattaa olla oikeasti täysin aiheeton, joka on tuotu vain omaa ymmärtämättömyyttään esille ensin kysymättä asian laitaa. Yksilöllisille hoivalle ja huomiolle harvoin sairaalamaailmassa on kauheasti resursseja ja tämä voi omaisen kannalta osoittautua piittamattomuutena. Hoitaja ei myöskään voi muistaa jokaisen potilaan yksilöllisiä tarpeita (mieltymyksiä tai tapoja toimia) , kun potilaat vaihtuvat päivittäin.
Näin varmaan paikoin onkin. Mutta on myös osastokohtaisia työkulttuurieroja. Äitini oli muutaman viikon paikassa, jossa hoitajat olivat enimmäkseen toimistossa koneillaan. Ehkä raportit veivät aikaa, mutta tuskin enemmän, kuin hoitotyö. Jos potilas soitti kelloa, hoitaja saattoi avata ovea 20cm ja huutaa sieltä: Mitä asiaa. Siinä vanhukset sitten yrittivät selvittää asiaansa muun kuuden potilaan ja heidän vieraiden kuullen.
Äitini vierestä poistettiin ikkunaverhot. Hän kysyi hoitajalta, miksi ne poistettiin. Hänelle vastattiin, ettei verhoja koskaan ole ollutkaan. Vasta kun me otimme asian puheeksi, vastaus oli, että ne vietiin pestäväksi.
Kysyin, mitä rauhottavia äitini saa. Vastaus oli: Ei mitään. Ihmettelin äidin sekavuutta, vastaus oli olkapäiden kohautus. parin päivän päästä keskustelin lääkärin kanssa ja hän kertoi, että äitini rauhoittavat oli edellispäivänä lopetettu.
Ei mitään suurta virhettä tapahtunut, mutta asenne oli toisilla todella ylimielinen ja välinpitämätön. Onneksi silläkin osastolla oli hyviä ja välittäviä hoitajia, jotka äitini oppi tuntemaan kaiken sekavuuden keskellä. Tosin sekavuus loppui, kun rauhoittavat lopetettiin.
Koneellahan ei istuta pelkästään raportilla vaan myös silloin kun kirjataa mitä on tehty. Osa hoitos on myös esim. hoito- tai kuntoutussuunnitelmien laatiminen. Sen lisäksi koneella "joutuu" istumaan kun omainen soittaa ja kysyy potilaan vointia. Hoitaja ei voi tietää eikä muistaa kaikkien potilaiden veriarvoja, kuumeita, lääkkeitä, syömisiä yms jos niitä ei ole kirjattu ja jos niitä ei katso koneelta.
Varmaan joo kaikenlaista joutuu koneella tekemään. Mut ainoa osasto, jossa sitä aikaa noin paljon siellä viettivät. Muilla osastoilla hoitajat näin harvoin toimistolla, yleensä potilastyössä. Äitini ehti olla sairaaloissa useampaan otteeseen ennen kuolemaansa.
Vierailija kirjoitti:
Oho, mähän oon ihan yllättynyt, kuinka moni soimaakaan ap:tä siitä, että jaksaa valittaa äitinsä huononnäköisestä kohtelusta sairaalassa! Jännä siksi se huomata, kun kuitenkin me suomalaiset paljon maksetaan veroja sen vuoksi, että saisimme hyvää ja asianmukaista palvelua tarpeen vaatiessa.
Yllättävää myös, miten monelle on ok hoitajan töykeä käyttäytyminen, minusta nimenomaan ja erityisesti hoitohenkilökunnan pitäisi olla ihmistä lähellä olevaa ja empaattista, sen ammatinhan tarkoitus on nimenomaan auttaa niitä, jotka eniten apua tarvitsevat! On tosi harmillista, että alalle hakeutuu myös sellaisia, joilla ei ole oikeasti kutsumasta AUTTAMISTYÖHÖN.
Terveisin: Hoitajan työtä itsekin tekevä, välillä on kiire, mutta asiakkaan kohtaan aina ihmisenä.
Ps. Paljon voimia ao, tekstistäsi huokuu kuinka tärkeä ja rakas äitisi on sinulle ja miten huolissasi hänestä olet <3 Hyvää vointia Sinulle ja Äidillesi<3
Hyvä kirjoitus! Yllättävän moni peukuttaa alas
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mummu kuoli lonkkaleikkauksen jälkeiseen komplikaatioon. Mummulla hirveät kivut mutta kukaan ei huomioinut.
Vierailija kirjoitti:
"Yksi pöyristyttävä tapaus oli juurikin tänään lääkärin kierrolla, kun oli puhetta Klexanesta joka äidillä jatkuu ja hoitaja heitti kysymyksen: "Kuinkas kauan SE sitä syö?" Menin aika hämilleni tuosta niin en heti osannut sanoa mitään, mutta tein kyllä selväksi sen jälkeen, etten halua tuon hoitajan hoitavan äitiäni joka ei edes lääkkeiden annostelua osaa ja minä maallikkona voisin jopa väittää osaavani paremmin. Muutenkin tuo hoitaja on puhunut ylimieliseen sävyyn minulle."
En ole hoitaja tai mikään mukaan, mutta oletatko, että hoitajat ulkoa muistavat kaikkien potilaiden lääkityksen ja miten kauan HE sitä syövät?
Lääkärihän se määrää, kauanko Klexanea jatketaan, oli oikein fiksu hoitaja, kun kysyi, jos lääkäri ei kerran huomannut mainita. Klexanea ei kyllä kukaan syö, se annostellaan pistoksena navan seutuun.
Niin, se keittis taitaa olla keittosuolaa, vai?
Olen itse ollut vähän sairaalassa, mutta vain yksi hoitaja on ollut töykeä minua kohtaa.Hän oli thaimaalainen. Lääkäreistä useampi. He ovat olleet tästä lähempää Venäjältä tai Virosta.
Omaisilla ei ole oikeutta vaatia yhtään mitään nykyisillä palkoilla. Ei voi olla kenelläkään yllätys ettei ketään motivoi tuollaiset hommat 2 k€ surkupalkoilla, joista inflaatio syö vuoden loppuun mennessä pari satasta pois. Jos oma vanhuus pelottaa, kannattaa mennä suosiolla ju nan alle, niin aion tehdä itsekin sitten kun aika on kypsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sh kirjoitti:
Tuosta hoitajien asenteesta haluan sanoa sen verran, että ihan niin kuin kaikilla aloilla, on myös hoitoalalla tökeröitä ja töksäytteliviä ihmisiä. Niin ei tietenkään saisi olla, mutta valitettavasti näin on.
Itse yritän olla mahdollisimman ystävällinen ja empaattinen ja omaan rautaiset hermot, mutta omallekin kohdalleni on osunut liian usein tilanteita, joissa olen valitettavasti ollut töykeä tai lyhytsanainen. Olen juuri saattanut olla hoitamassa todella vaativaa potilasta ja seuraavan potilaan kipulääke olisi pitänyt antaa jo puoli tuntia aiemmin, toisen dreenipussi tyhjentää ja yksi odottaa vessaan pääsyä ja lääkärille pitäisi soittaa usemmankin potilaan asioissa pikaisesti.
Kukaan meistä ei ole kone. Resurssit valitettavasti ovat mitä ovat ja vaikka resurssit olisivatkin kohdallaan, voi jo yhdestä poikkeavasta tilanteesta syntyä ketjureaktio ja asiat ovat yhtä juoksemista ja kaaosta. Siinä yrittää parhaansa mukaan sammutella tulipaloja ja valitettavasti hoitajan hermot, henkilökohtaiset resurssit ja voimavarat joutuvat todella koetukselle.
Mikään ei oikeuta olemaan asiaton, laiminlyömään potilaan hoitoa tai toimimaan epäeettisesti. Uskon, että suurin osa kuitenkin yrittää parhaansa.
Kaikista pahinta on syyttävä omainen. Tarkoitan, että syytetään jo ennen kuin asiaa on yritetty selvittää asiallisesti. Monesti asioille löytyy järkevä selitys ja omaisen kritiikki saattaa olla oikeasti täysin aiheeton, joka on tuotu vain omaa ymmärtämättömyyttään esille ensin kysymättä asian laitaa. Yksilöllisille hoivalle ja huomiolle harvoin sairaalamaailmassa on kauheasti resursseja ja tämä voi omaisen kannalta osoittautua piittamattomuutena. Hoitaja ei myöskään voi muistaa jokaisen potilaan yksilöllisiä tarpeita (mieltymyksiä tai tapoja toimia) , kun potilaat vaihtuvat päivittäin.
Näin varmaan paikoin onkin. Mutta on myös osastokohtaisia työkulttuurieroja. Äitini oli muutaman viikon paikassa, jossa hoitajat olivat enimmäkseen toimistossa koneillaan. Ehkä raportit veivät aikaa, mutta tuskin enemmän, kuin hoitotyö. Jos potilas soitti kelloa, hoitaja saattoi avata ovea 20cm ja huutaa sieltä: Mitä asiaa. Siinä vanhukset sitten yrittivät selvittää asiaansa muun kuuden potilaan ja heidän vieraiden kuullen.
Äitini vierestä poistettiin ikkunaverhot. Hän kysyi hoitajalta, miksi ne poistettiin. Hänelle vastattiin, ettei verhoja koskaan ole ollutkaan. Vasta kun me otimme asian puheeksi, vastaus oli, että ne vietiin pestäväksi.
Kysyin, mitä rauhottavia äitini saa. Vastaus oli: Ei mitään. Ihmettelin äidin sekavuutta, vastaus oli olkapäiden kohautus. parin päivän päästä keskustelin lääkärin kanssa ja hän kertoi, että äitini rauhoittavat oli edellispäivänä lopetettu.
Ei mitään suurta virhettä tapahtunut, mutta asenne oli toisilla todella ylimielinen ja välinpitämätön. Onneksi silläkin osastolla oli hyviä ja välittäviä hoitajia, jotka äitini oppi tuntemaan kaiken sekavuuden keskellä. Tosin sekavuus loppui, kun rauhoittavat lopetettiin.
Koneellahan ei istuta pelkästään raportilla vaan myös silloin kun kirjataa mitä on tehty. Osa hoitos on myös esim. hoito- tai kuntoutussuunnitelmien laatiminen. Sen lisäksi koneella "joutuu" istumaan kun omainen soittaa ja kysyy potilaan vointia. Hoitaja ei voi tietää eikä muistaa kaikkien potilaiden veriarvoja, kuumeita, lääkkeitä, syömisiä yms jos niitä ei ole kirjattu ja jos niitä ei katso koneelta.
Olen itse ammattini puolesta ollut lääkärin kierrolla mukana terveyskeskusosastolla. Hyvin paljon tulee puheluita omaisilta voinnista, tutkimustuloksista ja lääkärin kommenteista siinä vaiheessa, kun kierto on vielä kesken eikä labravastauksiakaan ole vielä valmiina.
No ei todellakaan ole ainakaan täällä päin. Olen töissä paljon parjatun Attendon tehostetun palveluasumisen yksikössä. Aina välillä asukkaita on tk:n osastolla hoidossa ja niin monta kertaa sieltä on sitten tultu takaisin haavaisten kantapäiden, takamusten tms. kanssa kun osastolla ei ilmeisesti tunneta asentohoitoa. Me sitten hoidamme ne haavat kuntoon suurella työllä ja vaivalla.