Millaiset somepäivitykset ovat vaivaannuttavimpia?
Millaiset somepäivitykset ovat vaivaannuttavimpia?
Kommentit (1164)
Oma mielipiteeni on, että älykkäimmät ovat jo lähteneet somesta. Joten turha tässä haukkua niitä, jotka vielä siellä jaksavat pyöriä.
En myöskään ymmärrä miten teitä voi ärsyttää kaikki mahdollinen. Mitä siellä somessa sitten pitäisi mielestänne olla? Minulle täysin samantekevää mitä ihmiset sinne laittavat.
Vierailija kirjoitti:
Yksi kaverini kirjoittaa kiiltokuvamaisia päivityksiä:
”Ihaninta tässä lomassa on ollut kiireetön yhdessäolo lasten kanssa, vaikka olemme toki ehtineet myös luistella, kiipeillä, käydä uimassa ja pelata kaikki talon lautapelit läpi. Sen verran rankkaa on kuitenkin ollut kokata koko porukalle viisi täysipainoista ateriaa päivässä, ettei töihinpaluukaan enää niin rankalta ajatukselta tunnu ❤️”
Fakta on kuitenkin, että tämä ihminen käytti lomaviikkonsa aikana lapset lähes joka päivä syömässä isovanhempien luona ja kahdesti meillä iltapalalla kun osa lapsista oli meillä myös hoidossa monta tuntia. Ihmettelin, miksei tätä mainittu päivityksessä.
Selkeä valehtelu on tietenkin aika ärsyttävää. Kiinnitti kylläkin huomion tuo "kokata viisi täysipainoista ateriaa päivässä". Siis todellako? Joka kertako pitää aina erikseen kokata kokkaamalla? Ja monenkohan ruokalajin aterioita nämä ovat? Kai nyt vähintään alku-, pää -ja jälkiruoka sentään joka kerta, niin ja vastaleivotut leivät myös... hohhoi. Ripaus uskottavuutta olisi vähemmän läpinäkyvää.
Lasten tuominen julki ja rahan ansaitseminen yhteistyöpostauksilla.
Ihmiset jotka näkee itsensä laihempana ja kauniimpana kuin ovat. Ottavat selfieitä, kokovartalopeilikuvia tiukoissa vaatteissa selkä mutkalla vaikka vartalo on kuin virtahevolla.
Vanhemmat (toisinaan elämänkoululaiset) jotka avautuu erityislapsistaan ja siitä kuinka taas sai minkäkin tahon kanssa tapella jostain asiasta ja kuinka monta viikkoa asiasta on nyt väännetty.
Kouluruokailu, terveyskeskus, sossu, opettaja tarhan ohjaaja..
Ollaan sokeita omille elämäntavoille ja niiden vaikutuksille, ja päivityksistä näkee että päivittäjä itse on erittäin hankala ja yhteistyökyvytön ihminen..
(En tarkoita tällä päivityksiä joilla asiallisesti tuodaan esiin epäkohtia.)
Kuva terkkarin odotushuoneesta.
Teksti: Täällä taas! Jännittää.
Joku kysyy ystävällisesti, mitä on tapahtunut?
Vastaus: En viitsi kertoa julkisesti.
Ja ihan on aikuinen ihminen kyseessä.
Muut on kaikki sellaisia mutta minäpä olen tällainen - päivitykset.
Suomalaiset Burleski taiteilijat...
30+ mamma, joka postaa huulet tötteröllä selfieitään varustettuna pätkällä jonkun biisin sanoja. Täysin mahdotonta yhdistää näitä laulun pätkiä häneen tai hänen elämäänsä, vaikka kyseessä hyvinkin tuttu ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Oma mielipiteeni on, että älykkäimmät ovat jo lähteneet somesta. Joten turha tässä haukkua niitä, jotka vielä siellä jaksavat pyöriä.
En myöskään ymmärrä miten teitä voi ärsyttää kaikki mahdollinen. Mitä siellä somessa sitten pitäisi mielestänne olla? Minulle täysin samantekevää mitä ihmiset sinne laittavat.
Itse käytän vain facebookia (instassa ottamiani luonto ym harrastuskuvia), siksi että näen kaukana asuvien kavereiden kuulumisia. En ole soittelijatyyppi eikä ole jatkuvasti aikaa viestejäkään näpytellä. Minusta on hauska nähdä tuttujen elämää ja useampaa tuntuu myös minun päivitykseni kiinnostavan.
Jatkuvat filtteröidyt selfiet, päivittäiset "testitulokset" ja tehtyjen arkiasioiden listaamiset toki puuduttaa.
Sairaanhoitajat jotka jakaa työhön liittyviä päivityksiä.
Ankkatöröhuulet ja kauneusklinikoiden mainostus vaikka tuloksista näkee että metsään on menty.
Jatkuvat naama- ja vartalokuvajulkaisut - ilmeisesti tarve kertoa jatkuvasti että on vielä olemassa/elossa. Narsismin yksi muoto?
M51 kirjoitti:
Jatkuvat naama- ja vartalokuvajulkaisut - ilmeisesti tarve kertoa jatkuvasti että on vielä olemassa/elossa. Narsismin yksi muoto?
Ehkä pitää itseään kauniina kun tykkäyksiä satelee
Vierailija kirjoitti:
M51 kirjoitti:
Jatkuvat naama- ja vartalokuvajulkaisut - ilmeisesti tarve kertoa jatkuvasti että on vielä olemassa/elossa. Narsismin yksi muoto?
Ehkä pitää itseään kauniina kun tykkäyksiä satelee
Niin, narsismia?
Oman havaintoni mukaan kiusallisimmat päivitykset ovat "somepappien" käsialaa. Kiemurtelen myötähäpeästä, kun katson kuvaa arkusta ja luen tekstin "tänään siunasin hautaan ikäiseni [n.30v] nuoren. Teki tiukkaa ja pohdin elämän vääryyttä, mutta onneksi voin heittäytyä suurempien käsivarsien varaan." Oisko siellä siunaustilaisuudessa ehkä joku, jolle tilanne olisi vähän vaikeampi. Ihmeellistä huomion kääntämistä itseensä...
Vierailija kirjoitti:
Se, kun persoonallisuudeltaan häilyvä tyyppi taas jakaa sadannetta kertaa pohdintojaan ja mainostaa, minkälainen persoona nyt tällä hetkellä on. Ennen oli taiteilija, sijoittaja, markkinoija, poliitikko ja nyt rock. On löytänyt itsensä useita kertoja ihmisenä ja jakaa taas kaikille sitä samaa.
Surullista. Tuntuu pahalta seurata henkistä pahoinvointia.
Mullakin on tällainen henkilöbrändääjä kavereissa. On niin pihalla, ettei itse taida tuntea itseäänkään. Pahinta on tällaiset samanlaiset keksityt roolit, joita toteuttaa ja jakaa tosissaan muille Facessä. Ja valehtelu, josta jää kiinni. Ihan feikki koko ihminen.
Aktiivisimmat somettajat on narsisteja.
M51 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M51 kirjoitti:
Jatkuvat naama- ja vartalokuvajulkaisut - ilmeisesti tarve kertoa jatkuvasti että on vielä olemassa/elossa. Narsismin yksi muoto?
Ehkä pitää itseään kauniina kun tykkäyksiä satelee
Niin, narsismia?
Sosiaalinen mediahan on tutkimusten mukaan todistetusti narsistien leikkikenttä.
Siellä saa rakentaa milloin minkäkinlaista omakuvaa ja jää helpoiten koukkuun tykkäyksiin, koska narsistilla on huono itsetunto. Sekä tietysti siellä saa loputtomasti kertoa itsestään, jakaa omakuvia ja olla niin itsekeskeinen kuin vain kehtaa...
Uusiperheen äitylit joita kiinnostaa uusi nyxä enemmän kuin oma penska.