Miten usein tapailuvaiheessa viestitellään?

Minä en kaipaa mitään päivittäistä viestittelyä, mutta osaan kyllä kertoa mikä on liian vähän: olen nimittäin ihastunut mieheen, jonka kanssa viestitellään ehkä 1–2 kertaa KUUSSA, jos sitäkään. 

Tyyppi on todella omalaatuinen, ihan heittämällä yksi erikoisimmista tuntemistani ihmisistä. Suhteemmekin on vähän merkillinen, mutta kiinnostusta on (ja se on ihan ääneenkin molempien osalta sanottu). Viestittelemme harvoin, ja tapaamme vielä harvemmin. Kuitenkin tunnen jollain jännällä tavalla yhteyttä häneen, vaikka meinaankin tulla hulluksi koska miehestä ei ikinä kuulu mitään. (Miehessä on vähän erakon vikaa ja on aika lailla ikisinkku, joten siinä taisi olla hänellä vähän sulateltavaa kun aloin ilmaista varovasti kiinnostusta.)

Niin että juu, sellaista täällä. Ei pahemmin puhelin kilahtele ja hermo on meinannut mennä jo pari kertaa kun ajattelen että ei se kuitenkaan minusta tykkää, valehteli vaan lämpimikseen. Ajattelen silti että katsellaan nyt toistaiseksi, ei tässä ole varsinaisesti kiire mihinkään eikä muutenkaan mitään kosijoiden jonoa oven takana. Kerta viikkoon yhteydenpitoa olisi minun mielestäni jo ihan kiva, mutta en aio alkaa vaatia mitään tiistaipuhelua tms. koska silloin tyyppi ahdistuu ihan varmasti enkä tykkää sellaisesta itsekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ite ajattelen, että nimenomaan tuossa tapailuvaiheessa viestittely on toiseen tutustumista sekä kiinnostuksen ja arvostuksen osoittamista toista kohtaan. Se, että kuinka isossa arvossa näitä asioita pitää, niin se varmaan ohjaa viestittelyn määrää. Kuten joku jo aiemmin totesi: kun oikea osuu kohdalle, niin sitä tuskin tarvitsee edes miettiä, viestitelläänkö sopivasti. 

Jos viestittelyn perusteella olisi joku tehnyt päätelmiä kiinnostuksesta ja arvostuksesta minun ja puolisoni välillä, niin hän olisi luultavasti olettanut, ettei niitä ole. Ei nimittäin olisi tullut mieleenkään käyttää aikaa viestittelyyn. Molemmilla työt ja harrastukset, ystävät ja omat menot. Ei niiden aikana näpytellä viestejä.

Sen sijaan lähes alusta alkaen meille tuli tavaksi soitella joka ikinen ilta toisillemme.

Ah ihanaa pilkun viilausta! Yhteydenpidosta on kyse, ei pelkästä viestittelystä, mutta aloituksessa kysyttiin viestittelystä, niin muotoilin kysymyksen niin. 

Ihan seurustelun alkuvaiheessa viestiteltiin 1-3 kertaa päivässä. Aika nopeasti vakiintui siihen, että lähetetään vain iltaisin yksi viesti päivän kuulumisista ja hyvänyöntoivotukset, ellei mitään muuta erityistä tule päivän aikana. Emme soittele toisillemme koskaan. Ollaan seurusteltu yli vuosi ja kahden aikuisen liitossa, jossa ei ole tarkoitus muuttaa yhteen, ainakaan ennen kuin lapset ovat lentäneet pois pesästä.

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä, useamman kerran päivässä. Jos harvemmin, niin sitten ei oikeesti kiinnosta, vaan roikotetaan toista mukana samalla kun etitään parempaa. Seuraava vaihe on ghostaus.

Ennen oli ehkä eri meininki, mutta nykyään sometetaan koko ajan, ja tämä näkyy jo tapailussakin.

Kyllä tässäkin ketjussa on moni vastannut ettei nykyäänkään viestittele koko ajan. Ihmiset on erilaisia.

Omassa tapauksessani sovimme viesteillä vain näkemiset eikä muuten kuulla välissä lainkaan. Sopii meille. Ei kiinnosta viestit vaan kasvotusten kohtaamiset.

En oikein ymmärrä miten onnistuu se, että viestitellään ihan koko ajan.

Työt, ystävät, asioilla käyminen, oma aika jne?

Kiva on muutama kerta päivässä, joskus kerran, mutta ei missään nimessä koko ajan. Hui kauhistus, johan siinä ahdistuisi ja kyllästyisi nopeasti. Tulisi mieleen, että joka askel ja minuuttiko pitää tarkistaa ja olla selvillä.

Vaikka ei ole mitään salattavaa niin ihmisellä on oikeus myös omaan oloon.

Rakkautta on antaa toiselle tilaa. Vaikka ollaan kuinka rakastuneita tai juuri sen vuoksi.

Parin päivän välein, välillä vaikka monta kertaa päivässä. Kun tuntuu aiheelliselta. 

Päivittäin jos haluaa vakavampaa

Mies täällä. Rakastan jutella, oon romantikko ja vain tosissani jos johonkin juttuun ryhdyn naisen kanssa. Mutta siltikään, en mä voi kirjoitella jotain viestejä päivät pitkät. Mulla on työ, vastuu, tarvitsee välillä untakin, liikuntaa, ja syödä. Voi mennä kyllä viikkokin että ehdin vastata viesteihin, kun ei vaan voi tehdä kaikkea, mutta ei se tarkoita ettenkö pitäisi, arvostaisi ja tykkäisi kommunikaatiosta. Haluaako naiset sellaisen miehen jonka elämässä ei ole mitään tärkeää tai tavoitteita, senkun vaan päivät pitkät naputtelee jonnin joutavia?

Ihan sama kuinka usein viestitellään. Tärkeämpää on se, että silloin kun itse laittaa viestin, siihen saa myös vastauksen suht nopeasti, esim. tunnin sisällä. Mikään ei ole hirveämpää kuin ihastuneena odottaa vastausta viestiin. Nykyinen kumppanini on ainoa mies, jonka viestiä mun ei koskaan tarvinnut epävarmana odottaa. Nyt 7 vuotta yhdessä, häät tulossa ja yhteinen lapsikin on.

Up

Ihan sikan

Tapailuaika tarkoittaa sitä ajanjaksoa, joka sulla menee tekemään päätös, haluatko "vakavamman" suhteen tapailemasi henkilön kanssa: romanssin, seurustelua, ystävyyttä, missä raja sitten kulkeekin... Minun vastaukseni kysymykseesi on, että kysymyksesi on väärä - älä tieten tahtoen hyväksy jämähtämistä! On varmasti ihan pitkittää jännitystä, saada ilmaisia juttuja jne. mutta mieti oikeasti TUNTUUKO hänen seuransa sen verran mukavalta, että olet valmis ottamaan aikuisen vastuun parisuhteesta. Muuten olet laskelmoiva eikä siinäkään mitään väärää ole, että myyt aikaasi, kunhan et vain teeskentele olevasi päättämätön (saadaksi edut samalla, kun vältät vastuun).

Vierailija kirjoitti:

Mun miesystävä on ollut extroverttiydestään huolimatta aina harvaan viestivä. Eroa ei sinänsä ole tapailuvaiheessa ja nyt kun seurustellaan. Jos en laita miehelle itse viestiä, voi kulua monta päivää, että kuulen hänestä. Vastaa kyllä viesteihin nopeasti. Koska olen itse tiheämpää kontaktia kaipaava, olen ottanut asian puheeksi ja nyt useamman kuukauden suhteen jälkeen hän pitää paremmin yhteyttä. Meillä ei viestittelytiheys liity mitenkään kiinnostuksen tasoon, mies vain ei kasva kiinni puhelimessaan, mikä on vain hyvä juttu. Kun nähdään, ei hän juuri koskaan näprää puhelinta vaan minua. Aina myös on sovittuna seuraava tapaamiskerta eli ei nyt tarvi sitäkään olla viestein sopimassa.

Tämä. Mua häiritsi jossain vaiheessa kun mies ei laittanut viestiä ensin koskaan, aloin miettiä, että kelle se oikein kirjoittelee. Sitten aloin huomaamaan, että ei hän kyllä seurusteluvaiheeseen siirryttyämme laittanut koskaan viestejä kenellekään, vastasi kyllä. Lisäksi käytti suhteen edetessä puhelinta seurassani aina vaan vähemmän, nykyisin ei oikeastaan ollenkaan käytä kun nähdään. Vastaa toki viesteihin, jos niitä saa.

Joten tämähän sen määrittelee, että millainen puhelinkäyttäytyminen on livenä. Olisi epäilyttävää, jos olisi luurissa kiinni aina tavatessa mutta minulle ei vastaisi koskaan.

Ja juuri tuo, että vastaa nopeasti, vaikka ei itse viestisi, viittaa siihen että välittää. Jos ei välitä, ei vastaa. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu, missä kohtaa tapailua. Tapailin miestä, joka alkuun viestitteli parin päivän välein. Oli innokas ja epävarma kuin teinipoika, vaikka oli nelikymppinen mies.

Se tahto oli ok. Mutta kun oli pari kertaa harrastettu seksiä (tai noh, jäi häneltä yritykseksi molemmilla kerroilla kun ei kunnolla ottanut eteensä) pidin selvänä, että esim. seuraavana päivänä viestittelisi. Ja kun meni pari päivää tuosta sekstailusta ilman mitään noteeraamista, nin ilmoitin, että kiitos, se oli tässä. Jos mies on kunnolla kiinnostunut, niin on yhteydessä. Mitään puoliksi kiinnostunutta en halua.

Kun ei saanut seksiä, niin minulla ei ollut enää käyttöä.

Erektiovaikeudet on varmaan miehestä tuntunut tosi nolostuttavalta. On voinut senkin takia jahkailla soittamisen kanssa kun on pelännyt, että pidätkö sinä häntä ihan luuserina. Todennäköisesti hän jäi siihen uskoon, että jätit hänet erektio-ongelman takia.

Vierailija kirjoitti:

Mies täällä. Rakastan jutella, oon romantikko ja vain tosissani jos johonkin juttuun ryhdyn naisen kanssa. Mutta siltikään, en mä voi kirjoitella jotain viestejä päivät pitkät. Mulla on työ, vastuu, tarvitsee välillä untakin, liikuntaa, ja syödä. Voi mennä kyllä viikkokin että ehdin vastata viesteihin, kun ei vaan voi tehdä kaikkea, mutta ei se tarkoita ettenkö pitäisi, arvostaisi ja tykkäisi kommunikaatiosta. Haluaako naiset sellaisen miehen jonka elämässä ei ole mitään tärkeää tai tavoitteita, senkun vaan päivät pitkät naputtelee jonnin joutavia?

En kaipaa päivittäistä viestittelyä, mutta jos viikko menee, ennen kuin mies ehtii viestiini vastaamaan, tulkitsen sen kyllä kiinnostuksen puutteeksi. Ei todellakaan tarvitse joka päivä naputella jonninjoutavia, mutta kyllä miehen elämässä aika moni juttu selvästi menee seurustelun ja kumppanin edelle, jos ei viikkoon löydä aikaa yhtä viestiä laittaa. Kannattaako suhdetta edes hakea, jos sille ei tunnu olevan aikaa?

Muiden kommentteja lukematta vastaan, että päivittäin. Minulle tapailu ainakin merkitsee sitä, että toisesta on kiinnostunut ja hän on sillä hetkellä se pääasiallinen kiinnostuksen kohde, johon keskitytään, eikä yksi monista kiinnostavista ihmisistä. Silloin toinen luonnollisesti on mielessä usein ja olisi omituista, ellei toinenkin tahtoisi vähintään pari viestiä päivässä vaihtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tuota tapailu sanaa edes. Miksi tapailla yhdentekevää ihmistä? Jos kummallakaan ei ole tunteita, miksi tapailla? Jos ei ole mitään sanottavaa, miksi vääntää väkisin jotain sanottavaa?

Jos mies on kiinnostunut, hän ottaa yhteyttä.

Katosos kun pitäähän ne tarpeet jotenkin saada tyydytettyä. Aivan sama kiinnostaako se toinen vai ei.

Itsehän tuhlasin kuukausia äijään, josta sitten paljastuikin ettei mitään kiinnostusta ollut koskaan ollutkaan. Saattoi olla hieman vedätetty olo siinä kohtaa.

Puhuiko tämä mies sinulle, että on sinuun äärettömän ihastunut ja haluaa edetä suhteeseen jne.? Vai oliko sellainen, että vältteli kaikkia tunnekeskusteluja?

Olen eri, mutta itse olen ainakin saanut vaikka mitä kliseisiä rakkaudentunnustuksia, siis aivan liiallisia tilanteeseen ja tutustumisen syvyyteen nähden. Sitten kun olen oikeasti koettanut jutella asioista, mies sanoo, että "oon tosi huono näissä" ja vänkää, ettei vaan osaa puhua tunteista. Sittenpä käykin ilmi, että ei siellä ole ollut mitään puhuttavaakaan ja ne ladotut kliseet todella ovat jostakin hiton oppikirjasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen ei ole kiinnostunut jos ei tunne tarvetta olla yhteydessä rakkaimpaansa. Saatika ”ettei ole sanomista, eikä kiinnosta toisenkaan peruspäiväjutut”. En oikeasti halua edes tietää mikä kiinnostaa - tai tietäähän sen. Minä en halua sellaista suhdetta.

Rakkain ja tapailuvaihe ei minusta sovi yhteen. Tapailuksi lasken, kun ei ole toiseen edes ihastunut, vain kiinnostunut tutustumaan.

Miksi kukaan lähtisi tapailemaan ihmistä, johon ei ole yhtään ihastunut? "Rakkain" on tietysti liioittelua, mutta...

Vierailija kirjoitti:

Rakkain ja tapailuvaihe ei minusta sovi yhteen. Tapailuksi lasken, kun ei ole toiseen edes ihastunut, vain kiinnostunut tutustumaan.

Ai, minusta tuo taas on ihan tutustumista, mutta minulla onkin miehiä ihan ystävinä eikä pelkästään poikaystävinä. En minä ainakaan koe tapailleeni kaikkia niitä miehiä, joiden kanssa olen joskus tutustunut ja kahvitellut, ellei siinä ole jonkinlaista romanssin poikasta ollut.

Vierailija kirjoitti:

Mies täällä. Rakastan jutella, oon romantikko ja vain tosissani jos johonkin juttuun ryhdyn naisen kanssa. Mutta siltikään, en mä voi kirjoitella jotain viestejä päivät pitkät. Mulla on työ, vastuu, tarvitsee välillä untakin, liikuntaa, ja syödä. Voi mennä kyllä viikkokin että ehdin vastata viesteihin, kun ei vaan voi tehdä kaikkea, mutta ei se tarkoita ettenkö pitäisi, arvostaisi ja tykkäisi kommunikaatiosta. Haluaako naiset sellaisen miehen jonka elämässä ei ole mitään tärkeää tai tavoitteita, senkun vaan päivät pitkät naputtelee jonnin joutavia?

Ehdin jo antaa tykkäyksen kunnes luin, että voi mennä viikkokin, että ehtii vastata viesteihin. Minäkään en jaksaisi naputella viestejä pitkin päivää ja oli seurusteluvaiheessa työt, luottamustehtävät, harrastukset, lemmikit ja ystävät, jotka veivät aikaa. Silti minulla oli kyllä joka ilta aikaa (satunnaisia matkoja tai iltamenoja lukuun ottamatta) ja halua vaihtaa soittamalla kuulumiset kumppanini kanssa. Joskus puhuimme vain muutaman minuutin, joskus lähemmäs tunnin. Minulle se oli tärkeää ja niin ymmärtääkseni kumppanillenikin, koska hän sen käytännössä myös aloitti.