Lue keskustelun säännöt.
Mikä erosta tekee sellaisen peikon?
05.03.2020 |
Päivittäin saa kuulla juttuja toinen toistaan karmeammista avioliitoista, joissa vain kitkutellaan hampaat irvessä. Ei ole seksiä, ei läheisyyttä, ei puhuta... Vain lapset yhdistää ja niiden takia muka pysytellään yhdessä.
Erotkaa hyvät ihmiset!!!
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
No ei kyllä ole, kun eron hoitaa kunnialla ja lapset näkevät tasaisesti molempia vanhempiaan. Riitely ja jatkuva tappelu ne traumat aiheuttaa.
Lapset eivät myöskään ole tyhmiä, kyllä ne huomaavat vanhempien huonot välit, vaikkei huutoriitoja olisikaan. Se on paljon pahempaa, kun joutuu itse miettimään mistä on kyse.
Jos lapsille selittää lapsille sopivalla tavalla eron syyn ja seuraukset, kyllä ne siihen sopeutuu.
T. 6-vuotiaana vanhempien eron kokenut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi erosin. Ihailen ihmisiä jotka uskaltavat erota enemmän kuin sellaisia jotka marttyyreina sinnittelevät epäsopivan kumppanin kanssa, oma lukunsa ne joilla on tarpeeksi sopiva kumppani eivätkä tajua että kaikilla ei ole ja kaikki ei ole vain tahdon asioita...
No onneksi on myös fiksuja ihmisiä, enimmäkseen.
Juuri näin. Muistan kun vaikean eron jälkeen, loppuaikoina vaikeasta suhteesta, istuin sohvalla hörppimässä teetä, ja kuuntelin puhelimesta peräkkäin kahden ystäväni avautumista hankalista suhteistaan. Olin ollut pitkään melko down ja yksinäinen tietysti kun pitkäaikainen suhde oli päättynyt, mutta sen toisen puhelin puolivälissä tajusin, että eihän mulla ole mitään hätää. Saan olla yksin, rauhassa ja olo onkin viimein oikein seesteinen, eikä minun tarvitse enää omassa elämässäni käydä näitä tismalleen samoja aiheita ja riitoja läpi, enää koskaan, jos en halua.
Olin ylpeä itsestäni. Tietenkään en tätä hieronut ystävieni naamaan siinä puhelun aikana, mutta se oivaltaminen tapahtui siinä hetkessä.
Miten niille ystävien hankalille suhteille sitten kävi?
Koska kukaan ei halua olla epäonnistunut eroluuseri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
No ei kyllä ole, kun eron hoitaa kunnialla ja lapset näkevät tasaisesti molempia vanhempiaan. Riitely ja jatkuva tappelu ne traumat aiheuttaa.
Lapset eivät myöskään ole tyhmiä, kyllä ne huomaavat vanhempien huonot välit, vaikkei huutoriitoja olisikaan. Se on paljon pahempaa, kun joutuu itse miettimään mistä on kyse.
Jos lapsille selittää lapsille sopivalla tavalla eron syyn ja seuraukset, kyllä ne siihen sopeutuu.T. 6-vuotiaana vanhempien eron kokenut
Minunkin vanhempani erosivat kun olin 6-vuotias ja yhä edelleen 35-vuotiaana toivon, että he olisivat yhä yhdessä ja kaipaan ydinperhettäni enkä ole sopeutunut ikinä kokonaan elämään tätä elämää, jossa minulla on isäpuoli, äitipuoli, puolisisaruksia.
Itse en halua samaa lapsilleni.
Mä luulen että tässä on usein kyse siitä, että kuvitellaan kaiken olevan "kuten pitääkin olla". Eli pitää olla naimisissa, olla lapsia, koti, jne jne. Sitten siitä ei osata päästää irti/nähdä metsää puilta jos koko homma onkin täyttä helvettiä, koska näinhän asioiden "kuuluu olla".
Itsekin olin pitkään se sinnittelevä idiootti joka luuli että naimisissa pitää pysyä vain sen takia että se kuuluu asiaan. Vasta sitten kun huomasin miten rajusti lapset alkoivat oireilla kodin karmivaa ilmapiiriä tajusin että asioiden pitää muuttua.
Nyt vuoden omassa kodissa, lapset voivat hyvin, me vanhemmat voidaan hyvin. Vihdoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
No ei kyllä ole, kun eron hoitaa kunnialla ja lapset näkevät tasaisesti molempia vanhempiaan. Riitely ja jatkuva tappelu ne traumat aiheuttaa.
Lapset eivät myöskään ole tyhmiä, kyllä ne huomaavat vanhempien huonot välit, vaikkei huutoriitoja olisikaan. Se on paljon pahempaa, kun joutuu itse miettimään mistä on kyse.
Jos lapsille selittää lapsille sopivalla tavalla eron syyn ja seuraukset, kyllä ne siihen sopeutuu.T. 6-vuotiaana vanhempien eron kokenut
Mitä se sopeutuminen käytännössä on? Tottakai elämä jatkuu jos ei kukaan kuole. On iloisia päiviä ja on surullisia päiviä. Kuitenkin kun se perusturvallisuus on kerran järkkynyt, niin se kokemus on siellä jossain kaiken alla. Se pistää olemaan vähän varpaillaan, tekee sen että on vaikea luottaa, vaikuttaa mahdollisesti lasten omiin parisuhteisiin aikuisena... et voi nollata eron syviä vaikutuksia sillä että lapsilla menee päällisin puolin ihan hyvin. Jos on pakko erota, niin sitten on, mutta se on joka tapauksessa lapsille traumaattinen kokemus ja kannattaa harkita hyvin huolellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Minusta on outoa ajatella, että ero itsessään ei olisi trauma, vaan PELKÄSTÄÄN vanhempien liiton ongelmat ennen eroa. Vai ajatteletko, että jos vanhempien liitto näyttäytyy lapsille tavallisena ja ongelmattomana, ja he sitten yhtäkkiä ilmoittavat eroavansa, se ei olisi lapsille trauma? Jos he eivät ole aiemmin edes riidelleet lasten nähden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska ero on aina epäonnistuminen. Se suhde jonka ajatteli loppuelämän mittaiseksi, ei sitten ollutkaan sitä. Lasten ydinperheen voi menettää vain kerran.
Paljon siinä on asioita, joista pitää samalla luopua. Kenties kodista, jossa on asunut pitkään. Joistakin ystävistäkin, sillä usein eron jälkeen sakki jakaantuu kahtia - aina ei käy näin, mutta ainakin minulle kävi.
Silti pitää ymmärtää että onnelliset parit eivät eroa. Suhteessa on jotain ongelmaa ollut, että siihen eroon on lopulta päädytty. Useimmiten parit sinnittelevät hyvinkin pitkään yhdessä suhteessa josta ei enää ole voimavaraksi vaan joka on taakka. Sinnitellään, koska ajatellaan että kyllä se siitä vielä hyvksi muuttuu. Ei se aina muutu.
a
Toisten ihmisten parisuhteista ja eroista ei kannata lausua mitään, kun ei voi ikinä tietää millaista se elämä siellä kodin seinien sisäpuolella on ollut. Omassa avioliitossani oli perheen arvoasteikossa se alimmainen. Olen tämän tajunnut vasta kun uudessa parisuhteessani kumppani on ristiriitatilanteissa minun puolellani.
En kehoita ketään eroamaan kevyesti, ei nimittäin ole mikään helppo kokemus. Mutta joskus sen tietää, että polku on kuljettu loppuun ja että tästä ei enää kannata jatkaa. Silloin voi olla itselleen ja sille toiselle armollinen, ja päästää molemmat vapauteen. Mahdollistaa eron jälkeen uuden suhteen jossa kenties voi taas olla onnellinen? Tai sitten elämän ilman sitä jatkuvaa tappelua.
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen että tässä on usein kyse siitä, että kuvitellaan kaiken olevan "kuten pitääkin olla". Eli pitää olla naimisissa, olla lapsia, koti, jne jne. Sitten siitä ei osata päästää irti/nähdä metsää puilta jos koko homma onkin täyttä helvettiä, koska näinhän asioiden "kuuluu olla".
Itsekin olin pitkään se sinnittelevä idiootti joka luuli että naimisissa pitää pysyä vain sen takia että se kuuluu asiaan. Vasta sitten kun huomasin miten rajusti lapset alkoivat oireilla kodin karmivaa ilmapiiriä tajusin että asioiden pitää muuttua.
Nyt vuoden omassa kodissa, lapset voivat hyvin, me vanhemmat voidaan hyvin. Vihdoin.
Juuri puhuttiin tästä exän kanssa muutama päivä sitten. Todellakin tuo "pitää olla" on tosi monen takaraivossa nuoresta lähtien. Eletään kulisseissa toisia varten!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Tottakai ero kannattaa jos suhteessa on väkivaltaa, alkoholismia tms, mutta sellaista ei aloituksessa mainittu vaan esim. seksin puute.
Kyllä ihan se ero on lapselle syvä trauma, siinä katoaa turvallisuudentunne kun pysyvä yksikkö eli oma perhe hajoaa. Se nyt vaan on surullinen tosiasia.
Lisään tähän vain että ero on lapselle trauma ja lapsen turvallisuuden tunne tulee takaisin kun huomaa että vanhemmat rakastavat yhä ja kaikki jatkuu muuten tärkeimmiltä osin turvallisesti ennallaan paitsi että vanhemmat eivät ole ja asu enää yhdessä.
Seksin puute on ihan hyvä syy seksuaaliselle ihmiselle eroamiseen. Sehän on aivan valtava asia jos parisuhteessa ei saa tällaista siihen kuuluvaa tärkeää läheisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Minusta on outoa ajatella, että ero itsessään ei olisi trauma, vaan PELKÄSTÄÄN vanhempien liiton ongelmat ennen eroa. Vai ajatteletko, että jos vanhempien liitto näyttäytyy lapsille tavallisena ja ongelmattomana, ja he sitten yhtäkkiä ilmoittavat eroavansa, se ei olisi lapsille trauma? Jos he eivät ole aiemmin edes riidelleet lasten nähden?
Ei ole olemassa eroa, joka ei näyttäytyisi jo etukäteen kitkana pariskunnan väleissä. Jos kunnioitus puuttuu suhteesta, niin se näkyy kyllä lapsille. Voi siinä samalla miettiä, että millaisen mallin parisuhteesta lapsillensa näyttää. Ostin eron jälkeen auton itselleni, ja hiukan hätkähdytti kun lapseni kysyi että mitä minä sillä teen? Mitä isänsä autolla tekee? Mitä muut ihmiset tekevät autolla, ja miksi lapsellani on käsitys että muilla voi olla auto muttei minulla? Tai että käsitys että tarvitsen sitä jotenkin vähemmän kuin muut.
Asenteet näkyvät, ja lapset oppivat ne asenteet vaikka et haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus tulee vähän sellainen olo että eronneet ikään kuin kaupustelee sitä eroa ratkaisuna vähän joka asiaan. Että vain eroamalla voit todistaa olevasi henkisesti vahva ja se että haluat ratkaista ongelmat joita liitossa on, on tyytymistä ja alistumista. Luulen että omilla ystävilläni ainakin on hankaluuksia myös siinä etteivät vetäisi yhtäläisyysmerkkejä minun ja mieheni ongelmien ja omien suhteidensa ongelmien välille. Olisi kiva puhua omista elämän ristiriidoista ystäville ja saada tukea, mutta olen huomannut että se ei kannata. Sieltä tulee kannustusta eroamiseen, ei ongelmien ratkaisemiseen ja kun sitten ei eroa niin vaikuttavat vähän pettyneiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Minusta on outoa ajatella, että ero itsessään ei olisi trauma, vaan PELKÄSTÄÄN vanhempien liiton ongelmat ennen eroa. Vai ajatteletko, että jos vanhempien liitto näyttäytyy lapsille tavallisena ja ongelmattomana, ja he sitten yhtäkkiä ilmoittavat eroavansa, se ei olisi lapsille trauma? Jos he eivät ole aiemmin edes riidelleet lasten nähden?
Ei tarvitse heittäytyä hölmöksi. Mun on vaikea kuvitella sellaista parisuhdetta ja lapsiperhettä, jossa suhteen ongelmat eivät näkyisi nimenomaan lapsille kristallinkirkkaina. Tai edes sitä, että yleensä ottaen täysipäiset ihmiset eroaisivat kuin salama kirkkaalta taivaalta, jos on lapsia ja kaikki.
Voidaan tietysti sanoa, että JOS tuollaista tapahtuisi, niin se olisi lapsille shokki ja ehkä traumatisoisi heitä enemmän kuin eroamatta jättäminen Voidaan myös sanoa, että KUN lapselliset avioparit eroavat, tuollaisesta ei käytännössä KOSKAAN ole kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suhteessa on esim. pettämistä, niin luuleeko joku riitelevänsä tästä niin taidokkaasti suljettujen ovein takana, että lapset eivät sitä huomaa? Kyllä lapset vaan huomaa! Kumpi sitten on raskaampaa, olla jatkuvasti varpaillaan vai päästä elämään vakaata eroperheen elämää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen että tässä on usein kyse siitä, että kuvitellaan kaiken olevan "kuten pitääkin olla". Eli pitää olla naimisissa, olla lapsia, koti, jne jne. Sitten siitä ei osata päästää irti/nähdä metsää puilta jos koko homma onkin täyttä helvettiä, koska näinhän asioiden "kuuluu olla".
Itsekin olin pitkään se sinnittelevä idiootti joka luuli että naimisissa pitää pysyä vain sen takia että se kuuluu asiaan. Vasta sitten kun huomasin miten rajusti lapset alkoivat oireilla kodin karmivaa ilmapiiriä tajusin että asioiden pitää muuttua.
Nyt vuoden omassa kodissa, lapset voivat hyvin, me vanhemmat voidaan hyvin. Vihdoin.
Juuri puhuttiin tästä exän kanssa muutama päivä sitten. Todellakin tuo "pitää olla" on tosi monen takaraivossa nuoresta lähtien. Eletään kulisseissa toisia varten!
Oma kokemukseni melkein päin vastainen. Nykyään pitää erota. Vain siten olet voimaantunut ja vahva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Minusta on outoa ajatella, että ero itsessään ei olisi trauma, vaan PELKÄSTÄÄN vanhempien liiton ongelmat ennen eroa. Vai ajatteletko, että jos vanhempien liitto näyttäytyy lapsille tavallisena ja ongelmattomana, ja he sitten yhtäkkiä ilmoittavat eroavansa, se ei olisi lapsille trauma? Jos he eivät ole aiemmin edes riidelleet lasten nähden?
Ei ole olemassa eroa, joka ei näyttäytyisi jo etukäteen kitkana pariskunnan väleissä. Jos kunnioitus puuttuu suhteesta, niin se näkyy kyllä lapsille. Voi siinä samalla miettiä, että millaisen mallin parisuhteesta lapsillensa näyttää. Ostin eron jälkeen auton itselleni, ja hiukan hätkähdytti kun lapseni kysyi että mitä minä sillä teen? Mitä isänsä autolla tekee? Mitä muut ihmiset tekevät autolla, ja miksi lapsellani on käsitys että muilla voi olla auto muttei minulla? Tai että käsitys että tarvitsen sitä jotenkin vähemmän kuin muut.
Asenteet näkyvät, ja lapset oppivat ne asenteet vaikka et haluaisi.
Niin, kiteytät ensin, että ei ole olemassa eroja, joissa ei olisi näkyvää kitkaa sitä ennen, ja "todistat" tämän selittelemällä omasta entisestä liitostasi, jossa ex-puolisosi on puhunut sinusta ja sinulle epäkunnioittavasti lasten kuullen. Mistä sinä tiedät, ovatko kaikki lapset aina huomanneet vanhempiensa suhteen olevan vakavasti huonolla tolalla? Kyllähän kaikkiin suhteisiin liittyy joskus näkyvää kitkaa. Ja tosiaan, on olemassa myös eroja suhteista, joihin ei liity halveksuntaa ja vallankäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Jos suhteessa on esim. pettämistä, niin luuleeko joku riitelevänsä tästä niin taidokkaasti suljettujen ovein takana, että lapset eivät sitä huomaa? Kyllä lapset vaan huomaa! Kumpi sitten on raskaampaa, olla jatkuvasti varpaillaan vai päästä elämään vakaata eroperheen elämää?
Ei kaikki edes riitele tuollaisesta. Asia todetaan ja sitten mietitään mitä sitten tapahtuu. Älkää kuvitelko että kaikki toimii kuten itse toimitte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Minusta on outoa ajatella, että ero itsessään ei olisi trauma, vaan PELKÄSTÄÄN vanhempien liiton ongelmat ennen eroa. Vai ajatteletko, että jos vanhempien liitto näyttäytyy lapsille tavallisena ja ongelmattomana, ja he sitten yhtäkkiä ilmoittavat eroavansa, se ei olisi lapsille trauma? Jos he eivät ole aiemmin edes riidelleet lasten nähden?
Ei tarvitse heittäytyä hölmöksi. Mun on vaikea kuvitella sellaista parisuhdetta ja lapsiperhettä, jossa suhteen ongelmat eivät näkyisi nimenomaan lapsille kristallinkirkkaina. Tai edes sitä, että yleensä ottaen täysipäiset ihmiset eroaisivat kuin salama kirkkaalta taivaalta, jos on lapsia ja kaikki.
Voidaan tietysti sanoa, että JOS tuollaista tapahtuisi, niin se olisi lapsille shokki ja ehkä traumatisoisi heitä enemmän kuin eroamatta jättäminen Voidaan myös sanoa, että KUN lapselliset avioparit eroavat, tuollaisesta ei käytännössä KOSKAAN ole kyse.
Jokaisessa suhteessa on ongelmia välillä. On myös huonoja aikoja, jotka varmasti näyttäytyvät myös lapsille. Mutta riitely ei ole vaarallista. Lapset näkevät, että kukaan ei lähde, vaikka joskus olisi riitaa ja asiat kyllä pystyy useimmiten selvittämään.
Riitely on osa elämää.
Kukaan järkevä ei mene naimisiin.
Ihmettelen kanssa tuota kruunun kiillotusta sillä "sinnikkyydellä" ja "en luovuta helposti" -mentaliteetilla, sillä usein vain pettää itseään ja muut näkee kyllä, ettei hommassa ole mitään järkeä.
Itse eroperheen lapsena kyllä olen sitä mieltä, että ero on parempi kuin riidat ja raskas ilmapiiri kotona.