Lue keskustelun säännöt.
Mikä erosta tekee sellaisen peikon?
05.03.2020 |
Päivittäin saa kuulla juttuja toinen toistaan karmeammista avioliitoista, joissa vain kitkutellaan hampaat irvessä. Ei ole seksiä, ei läheisyyttä, ei puhuta... Vain lapset yhdistää ja niiden takia muka pysytellään yhdessä.
Erotkaa hyvät ihmiset!!!
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Minusta on outoa ajatella, että ero itsessään ei olisi trauma, vaan PELKÄSTÄÄN vanhempien liiton ongelmat ennen eroa. Vai ajatteletko, että jos vanhempien liitto näyttäytyy lapsille tavallisena ja ongelmattomana, ja he sitten yhtäkkiä ilmoittavat eroavansa, se ei olisi lapsille trauma? Jos he eivät ole aiemmin edes riidelleet lasten nähden?
Ei tarvitse heittäytyä hölmöksi. Mun on vaikea kuvitella sellaista parisuhdetta ja lapsiperhettä, jossa suhteen ongelmat eivät näkyisi nimenomaan lapsille kristallinkirkkaina. Tai edes sitä, että yleensä ottaen täysipäiset ihmiset eroaisivat kuin salama kirkkaalta taivaalta, jos on lapsia ja kaikki.
Voidaan tietysti sanoa, että JOS tuollaista tapahtuisi, niin se olisi lapsille shokki ja ehkä traumatisoisi heitä enemmän kuin eroamatta jättäminen Voidaan myös sanoa, että KUN lapselliset avioparit eroavat, tuollaisesta ei käytännössä KOSKAAN ole kyse.
Jokaisessa suhteessa on ongelmia välillä. On myös huonoja aikoja, jotka varmasti näyttäytyvät myös lapsille. Mutta riitely ei ole vaarallista. Lapset näkevät, että kukaan ei lähde, vaikka joskus olisi riitaa ja asiat kyllä pystyy useimmiten selvittämään.
Riitely on osa elämää.
Tämä. Mieheni perheessä ei koskaan riidelty (asunut kahdestaan äitinsä kanssa) ja mieheni pelkää konfliktitilanteita niin että ryömii melkein sohvan alle kun tulee riitaa. Anoppi myös kuvittelee heti että meillä on ero tulossa jos pikkuisenkaan on kireä ääni kun jotain sanoo hänen kuullensa. Aivan hysteeristä. Riitely on normaalia. Ei mikään astioiden heittely, mutta se että voi näyttää että ärsyttää. Sen jälkeen sovitaan. Näin meillä eletään. Kenellekkään ei tapahdu mitään pahaa, ketään ei haukuta eikä nimitellä, mutta asioista riidellään jos siltä tuntuu. Toivon että omat lapset ei luiki seiniä myöten karkuun omissa suhteissaan kun tulee ongelmia tai jaa saman tien lusikoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Minusta on outoa ajatella, että ero itsessään ei olisi trauma, vaan PELKÄSTÄÄN vanhempien liiton ongelmat ennen eroa. Vai ajatteletko, että jos vanhempien liitto näyttäytyy lapsille tavallisena ja ongelmattomana, ja he sitten yhtäkkiä ilmoittavat eroavansa, se ei olisi lapsille trauma? Jos he eivät ole aiemmin edes riidelleet lasten nähden?
Ei tarvitse heittäytyä hölmöksi. Mun on vaikea kuvitella sellaista parisuhdetta ja lapsiperhettä, jossa suhteen ongelmat eivät näkyisi nimenomaan lapsille kristallinkirkkaina. Tai edes sitä, että yleensä ottaen täysipäiset ihmiset eroaisivat kuin salama kirkkaalta taivaalta, jos on lapsia ja kaikki.
Voidaan tietysti sanoa, että JOS tuollaista tapahtuisi, niin se olisi lapsille shokki ja ehkä traumatisoisi heitä enemmän kuin eroamatta jättäminen Voidaan myös sanoa, että KUN lapselliset avioparit eroavat, tuollaisesta ei käytännössä KOSKAAN ole kyse.
Jokaisessa suhteessa on ongelmia välillä. On myös huonoja aikoja, jotka varmasti näyttäytyvät myös lapsille. Mutta riitely ei ole vaarallista. Lapset näkevät, että kukaan ei lähde, vaikka joskus olisi riitaa ja asiat kyllä pystyy useimmiten selvittämään.
Riitely on osa elämää.
Tässä puhutaankin riitelystä joka on niin vakavaa, että johtaa eroon. Ei mistään satunnaisesta kerran vuodessa verhojen vaihdosta kinastelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Minusta on outoa ajatella, että ero itsessään ei olisi trauma, vaan PELKÄSTÄÄN vanhempien liiton ongelmat ennen eroa. Vai ajatteletko, että jos vanhempien liitto näyttäytyy lapsille tavallisena ja ongelmattomana, ja he sitten yhtäkkiä ilmoittavat eroavansa, se ei olisi lapsille trauma? Jos he eivät ole aiemmin edes riidelleet lasten nähden?
Ei tarvitse heittäytyä hölmöksi. Mun on vaikea kuvitella sellaista parisuhdetta ja lapsiperhettä, jossa suhteen ongelmat eivät näkyisi nimenomaan lapsille kristallinkirkkaina. Tai edes sitä, että yleensä ottaen täysipäiset ihmiset eroaisivat kuin salama kirkkaalta taivaalta, jos on lapsia ja kaikki.
Voidaan tietysti sanoa, että JOS tuollaista tapahtuisi, niin se olisi lapsille shokki ja ehkä traumatisoisi heitä enemmän kuin eroamatta jättäminen Voidaan myös sanoa, että KUN lapselliset avioparit eroavat, tuollaisesta ei käytännössä KOSKAAN ole kyse.
Lähes kaikki onnellisetkin pari riitelevät silloin tällöin. Minkä ikäinen lapsi kykenee mielestäsi tulkitsemaan, milloin on kyse tavallisesta riitelystä ja milloin vakavammasta? Olettaen, että kyse on normaaleista, toisiaan kunnioittavista aikuisista, eikä kiukuttelevista ja passiivisaggressiivisista aikuislapsista. Jos siis oletuksena on, että normaalit ja sivistyneetkin yksilöt voivat erota.
Vierailija kirjoitti:
Koska en saa tarpeeksi lainaa yksin, että saisin ostettua vaimon ulos talosta. Tai voisihan sitä käydä kysymässä pankista, mutta en usko heidän näyttävän vihreää valoa.
Arki menee periaatteessa ihan ok, mutta ollaan kuin kämppiksiä. Molemmilla omat puuhat ja aika vähän oikeastaan edes tärmätään arjessa.
Kaipa se on ihan oma laiskuus. Ei jaksa alkaa siihen kaikkeen rumbaan.
Ei kannata antaa seinille liian suurta painoarvoa elämässään. Ne on vaan seiniä. Jossain vaiheessa kuitenkin se talo puretaan, tai pommitetaan tai joku pyromaani päähänpiston saa. Tavarat ei ole ikuisia.
Miksi pitää elää sellaisessa suhteessa missä riidellään koko ajan? Alussa tietenkin särmiä hiotaan mutta se riidaton suhde pitäisi tulla nopeasti tai se ihminen ei ole oikea. Jos koko suhde on jotain vääntöä eikä mistään päästä sopuun niin se pitää lopettaa. Lapsille on tuhoisaa jos suhde on sairas ja pitää vääntää koko ajan jostain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
No ei kyllä ole, kun eron hoitaa kunnialla ja lapset näkevät tasaisesti molempia vanhempiaan. Riitely ja jatkuva tappelu ne traumat aiheuttaa.
Lapset eivät myöskään ole tyhmiä, kyllä ne huomaavat vanhempien huonot välit, vaikkei huutoriitoja olisikaan. Se on paljon pahempaa, kun joutuu itse miettimään mistä on kyse.
Jos lapsille selittää lapsille sopivalla tavalla eron syyn ja seuraukset, kyllä ne siihen sopeutuu.T. 6-vuotiaana vanhempien eron kokenut
Minunkin vanhempani erosivat kun olin 6-vuotias ja yhä edelleen 35-vuotiaana toivon, että he olisivat yhä yhdessä ja kaipaan ydinperhettäni enkä ole sopeutunut ikinä kokonaan elämään tätä elämää, jossa minulla on isäpuoli, äitipuoli, puolisisaruksia.
Itse en halua samaa lapsilleni.
No tottakai minäkin toivon, että vanhemmat olisivat voineet olla yhdessä, mutta kyllä sitä viimeistään aikuisena ymmärtää, että jos on tarve erota niin silloin se ero on kaikkien kannalta parempi. Syyllinen olo minulle olisi tullut, jos vanhemmat olisivat olleet vain minun takia yhdessä.
Tietysti ero tuntuu lapsesta pahalta, sitä en kiistänytkään, mutta harvoin pelkkä eroaminen itsessään aiheuttaa nimenomaan trauman. Ero vaan pitää hoitaa kunnialla.
Ja kuten aiemmin sanoin, lapsi kyllä aistii vanhempien huonot välit, joten jos vanhemmat ovat yhdessä vain lapsen takia, vaikutus lapseen voi olla paljon pahempi kuin erotessa. Eihän nyt kukaan halua, että kodissa on ahdistava ilmapiiri ja pahimmillaan jatkuvaa riitelyä. Onhan moni täälläkin kommentoinut, että lapsena jopa toivoi vanhempien eroa. Pointtini on se, että jos vanhemmat ovat yhdessä, se ei tarkoita automaattisesti lapsen onnea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos suhteessa on esim. pettämistä, niin luuleeko joku riitelevänsä tästä niin taidokkaasti suljettujen ovein takana, että lapset eivät sitä huomaa? Kyllä lapset vaan huomaa! Kumpi sitten on raskaampaa, olla jatkuvasti varpaillaan vai päästä elämään vakaata eroperheen elämää?
Ei kaikki edes riitele tuollaisesta. Asia todetaan ja sitten mietitään mitä sitten tapahtuu. Älkää kuvitelko että kaikki toimii kuten itse toimitte.
Pitää olla pyhimys, jollei pettäminen aiheuta riitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ihmeessä voi tulla syyllinen olo omien vanhempiensa päätöksestä... Kyllä minunkin vanhemmat olivat joitain vuosia yhdessä vain lasten takia. Minulla ei todellakaan mitenkään voisi olla syyllinen olo siitä, sehän oli heidän päätös. Päin vastoin, olen kiitollinen siitä, että laittoivat omat tarpeensa sivuun ja ajattelivat meitä lapsia. Sain muutamia vuosia lisää hyviä lapsuusmuistoja ja ydinperhe-elämää.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
Yksi useimmin toistetuista väitteistä on, että vain onnellinen vanhempi pystyy tarjoamaan onnellisen lapsuuden. Erotutkimuksen pioneerin Judith Wallersteinin mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Usein onnettomaan avioliittoon jääneet vanhemmat ovat yllättyneitä kuullessaan, että heidän lapsensa ovat myöhemmin pitäneet lapsuuttaan varsin onnellisena. Lasta ei välttämättä haittaa vaikka avioliitto on kylmä ja vanhemmat nukkuvat eri huoneissa.
*
Eli jos ei ole väkivaltaa tmv. ja ilmapiiri on ihan ok, vanhemmat kohtelevat toisiian kunnioittavasti (mutta tunteet, seksielämä on kuollutta), niin LASTEN kannalta ero on usein se huonompi vaihtoehto.
Mutta ihmiset on niin julmetin itsekkäitä nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos suhteessa on esim. pettämistä, niin luuleeko joku riitelevänsä tästä niin taidokkaasti suljettujen ovein takana, että lapset eivät sitä huomaa? Kyllä lapset vaan huomaa! Kumpi sitten on raskaampaa, olla jatkuvasti varpaillaan vai päästä elämään vakaata eroperheen elämää?
Ei kaikki edes riitele tuollaisesta. Asia todetaan ja sitten mietitään mitä sitten tapahtuu. Älkää kuvitelko että kaikki toimii kuten itse toimitte.
Pitää olla pyhimys, jollei pettäminen aiheuta riitaa.
Tai pahasti tunnevammainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos suhteessa on esim. pettämistä, niin luuleeko joku riitelevänsä tästä niin taidokkaasti suljettujen ovein takana, että lapset eivät sitä huomaa? Kyllä lapset vaan huomaa! Kumpi sitten on raskaampaa, olla jatkuvasti varpaillaan vai päästä elämään vakaata eroperheen elämää?
Ei kaikki edes riitele tuollaisesta. Asia todetaan ja sitten mietitään mitä sitten tapahtuu. Älkää kuvitelko että kaikki toimii kuten itse toimitte.
Pitää olla pyhimys, jollei pettäminen aiheuta riitaa.
Se riippuu siitä suhteen dynamiikasta. Jos suhde on enemmän henkistä kuin seksuaalista sorttia, niin mitä siitä riitelemään. Onhan tälläkin palstalla jatkuvasti juttua siitä miten seksi ei ole kaikille tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Minusta on outoa ajatella, että ero itsessään ei olisi trauma, vaan PELKÄSTÄÄN vanhempien liiton ongelmat ennen eroa. Vai ajatteletko, että jos vanhempien liitto näyttäytyy lapsille tavallisena ja ongelmattomana, ja he sitten yhtäkkiä ilmoittavat eroavansa, se ei olisi lapsille trauma? Jos he eivät ole aiemmin edes riidelleet lasten nähden?
Ei tarvitse heittäytyä hölmöksi. Mun on vaikea kuvitella sellaista parisuhdetta ja lapsiperhettä, jossa suhteen ongelmat eivät näkyisi nimenomaan lapsille kristallinkirkkaina. Tai edes sitä, että yleensä ottaen täysipäiset ihmiset eroaisivat kuin salama kirkkaalta taivaalta, jos on lapsia ja kaikki.
Voidaan tietysti sanoa, että JOS tuollaista tapahtuisi, niin se olisi lapsille shokki ja ehkä traumatisoisi heitä enemmän kuin eroamatta jättäminen Voidaan myös sanoa, että KUN lapselliset avioparit eroavat, tuollaisesta ei käytännössä KOSKAAN ole kyse.
Lähes kaikki onnellisetkin pari riitelevät silloin tällöin. Minkä ikäinen lapsi kykenee mielestäsi tulkitsemaan, milloin on kyse tavallisesta riitelystä ja milloin vakavammasta? Olettaen, että kyse on normaaleista, toisiaan kunnioittavista aikuisista, eikä kiukuttelevista ja passiivisaggressiivisista aikuislapsista. Jos siis oletuksena on, että normaalit ja sivistyneetkin yksilöt voivat erota.
Tässä puhutaankin riitelystä joka on niin vakavaa, että johtaa eroon. Ei mistään satunnaisesta kerran vuodessa verhojen vaihdosta kinastelusta. Lapsi aistii ilmapiirin herkästi. Ei siinä ole mitään ikärajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
No ei kyllä ole, kun eron hoitaa kunnialla ja lapset näkevät tasaisesti molempia vanhempiaan. Riitely ja jatkuva tappelu ne traumat aiheuttaa.
Lapset eivät myöskään ole tyhmiä, kyllä ne huomaavat vanhempien huonot välit, vaikkei huutoriitoja olisikaan. Se on paljon pahempaa, kun joutuu itse miettimään mistä on kyse.
Jos lapsille selittää lapsille sopivalla tavalla eron syyn ja seuraukset, kyllä ne siihen sopeutuu.T. 6-vuotiaana vanhempien eron kokenut
Minunkin vanhempani erosivat kun olin 6-vuotias ja yhä edelleen 35-vuotiaana toivon, että he olisivat yhä yhdessä ja kaipaan ydinperhettäni enkä ole sopeutunut ikinä kokonaan elämään tätä elämää, jossa minulla on isäpuoli, äitipuoli, puolisisaruksia.
Itse en halua samaa lapsilleni.
No tottakai minäkin toivon, että vanhemmat olisivat voineet olla yhdessä, mutta kyllä sitä viimeistään aikuisena ymmärtää, että jos on tarve erota niin silloin se ero on kaikkien kannalta parempi. Syyllinen olo minulle olisi tullut, jos vanhemmat olisivat olleet vain minun takia yhdessä.
Tietysti ero tuntuu lapsesta pahalta, sitä en kiistänytkään, mutta harvoin pelkkä eroaminen itsessään aiheuttaa nimenomaan trauman. Ero vaan pitää hoitaa kunnialla.
Ja kuten aiemmin sanoin, lapsi kyllä aistii vanhempien huonot välit, joten jos vanhemmat ovat yhdessä vain lapsen takia, vaikutus lapseen voi olla paljon pahempi kuin erotessa. Eihän nyt kukaan halua, että kodissa on ahdistava ilmapiiri ja pahimmillaan jatkuvaa riitelyä. Onhan moni täälläkin kommentoinut, että lapsena jopa toivoi vanhempien eroa. Pointtini on se, että jos vanhemmat ovat yhdessä, se ei tarkoita automaattisesti lapsen onnea.
Valitettavasti tuo kuulostaa pelkältä mutuilulta ja selittelyltä, että miksi kannattaa erota. Ilman eroa lapsen elämä olisi jopa pahempaa? Varmasti juu yksittäistapauksissa, mutta niitä ei kai nyt käsitellä. Ero ei aiheita traumaa, koska sinä sanot niin? Vaikka sen eron hoitaisi kuinka kunnialla niin lapsi joutuu silti luopumaan äidistä ja isästä, jotka asuvat yhdessä ja joiden luona on lapsen koti. Siitä lähtien lapsella on kaksi kotia ja siihen on totuttava halusi tai ei.
Kannattaa oikeasti erotessa miettiä näitä asioita lapsen kannalta, koska vaikka se lapsi näyttää reippaalta niin ei välttämättä sitä ole vaan haluaa miellyttää vanhempaansa. Eron tiimellyksessä monilta vanhemmilta unohtuu se, että lapsikin siinä kärsii eikä vain vanhempi. Lapselle se ero melko harvoin on oikeasti helpotus kuten vanhemmalle voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
No ei kyllä ole, kun eron hoitaa kunnialla ja lapset näkevät tasaisesti molempia vanhempiaan. Riitely ja jatkuva tappelu ne traumat aiheuttaa.
Lapset eivät myöskään ole tyhmiä, kyllä ne huomaavat vanhempien huonot välit, vaikkei huutoriitoja olisikaan. Se on paljon pahempaa, kun joutuu itse miettimään mistä on kyse.
Jos lapsille selittää lapsille sopivalla tavalla eron syyn ja seuraukset, kyllä ne siihen sopeutuu.T. 6-vuotiaana vanhempien eron kokenut
Minunkin vanhempani erosivat kun olin 6-vuotias ja yhä edelleen 35-vuotiaana toivon, että he olisivat yhä yhdessä ja kaipaan ydinperhettäni enkä ole sopeutunut ikinä kokonaan elämään tätä elämää, jossa minulla on isäpuoli, äitipuoli, puolisisaruksia.
Itse en halua samaa lapsilleni.
No tottakai minäkin toivon, että vanhemmat olisivat voineet olla yhdessä, mutta kyllä sitä viimeistään aikuisena ymmärtää, että jos on tarve erota niin silloin se ero on kaikkien kannalta parempi. Syyllinen olo minulle olisi tullut, jos vanhemmat olisivat olleet vain minun takia yhdessä.
Tietysti ero tuntuu lapsesta pahalta, sitä en kiistänytkään, mutta harvoin pelkkä eroaminen itsessään aiheuttaa nimenomaan trauman. Ero vaan pitää hoitaa kunnialla.
Ja kuten aiemmin sanoin, lapsi kyllä aistii vanhempien huonot välit, joten jos vanhemmat ovat yhdessä vain lapsen takia, vaikutus lapseen voi olla paljon pahempi kuin erotessa. Eihän nyt kukaan halua, että kodissa on ahdistava ilmapiiri ja pahimmillaan jatkuvaa riitelyä. Onhan moni täälläkin kommentoinut, että lapsena jopa toivoi vanhempien eroa. Pointtini on se, että jos vanhemmat ovat yhdessä, se ei tarkoita automaattisesti lapsen onnea.Valitettavasti tuo kuulostaa pelkältä mutuilulta ja selittelyltä, että miksi kannattaa erota. Ilman eroa lapsen elämä olisi jopa pahempaa? Varmasti juu yksittäistapauksissa, mutta niitä ei kai nyt käsitellä. Ero ei aiheita traumaa, koska sinä sanot niin? Vaikka sen eron hoitaisi kuinka kunnialla niin lapsi joutuu silti luopumaan äidistä ja isästä, jotka asuvat yhdessä ja joiden luona on lapsen koti. Siitä lähtien lapsella on kaksi kotia ja siihen on totuttava halusi tai ei.
Kannattaa oikeasti erotessa miettiä näitä asioita lapsen kannalta, koska vaikka se lapsi näyttää reippaalta niin ei välttämättä sitä ole vaan haluaa miellyttää vanhempaansa. Eron tiimellyksessä monilta vanhemmilta unohtuu se, että lapsikin siinä kärsii eikä vain vanhempi. Lapselle se ero melko harvoin on oikeasti helpotus kuten vanhemmalle voi olla.
Tietenkin kannattaa miettiä. Kun tuo edellinenkin mietti eroa nimenomaan lasten kannalta, niin mikä sai sinut nyt provosoitumaan tällaiseen älähdykseen, että yksittäistapaukisa ja plaa plaa. Ihan yhtä mutulla sinä itsekin vedät. Kaikki erot ovat yksittäistapauksia. Ihan varmasti melkein aina lapsiperheessä eroamisen harkitseminen tarkoittaa sitä, että asioita mietitään paljon ja jopa ensi sijassa lasten kannalta. Uskoisin että äärimmäisen harvassa ovat tapaukset, joissa lapsia ei lainkaan ajatella. Eroaminen tapahtuu siten silloin, kun se on lasten(kin) kannalta parempi ratkaisu kuin yhdessä pysyminen. Silloin, kun se eron traumatisoiva vaikutus jää pienemmäksi kuin yhdessä pysymisen. Kukaan ei kiistä, etteikö ero olisi raskas koettelemus lapsille, mutta pointti näissä pohdinnoissa on nyt nimenomaan se, että siltikin ero voi olla pienempi paha. Elämä ei ole aina ihanteellista, monesti ihmisten täytyy tehdä valintoja huonojen vaihtoehtojen välillä. Kun parisuhde on jo kuralla, sitä ei välttämättä voi valita korjata ihanneidylliksi. Kaikki asiat eivät koskaan muutu.
Tuo siis tapauksissa, joissa eroamista oikeasti harkitaan. Asia erikseen sitten nämä sankarit, jotka vaan löytävät uuden ja lähtevät jättäen entisen perheensä sen kummemmitta ihmettelyittä taakseen.
Sivusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos suhteessa on esim. pettämistä, niin luuleeko joku riitelevänsä tästä niin taidokkaasti suljettujen ovein takana, että lapset eivät sitä huomaa? Kyllä lapset vaan huomaa! Kumpi sitten on raskaampaa, olla jatkuvasti varpaillaan vai päästä elämään vakaata eroperheen elämää?
Ei kaikki edes riitele tuollaisesta. Asia todetaan ja sitten mietitään mitä sitten tapahtuu. Älkää kuvitelko että kaikki toimii kuten itse toimitte.
Pitää olla pyhimys, jollei pettäminen aiheuta riitaa.
Se riippuu siitä suhteen dynamiikasta. Jos suhde on enemmän henkistä kuin seksuaalista sorttia, niin mitä siitä riitelemään. Onhan tälläkin palstalla jatkuvasti juttua siitä miten seksi ei ole kaikille tärkeää.
Sitten on varmaan vapaa suhde ja panot ok.
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla tuntemillani ihmisillä ero on lopulta (huom. ei heti, mutta lopulta) parantanut elämän laatua.
Vaikka se vanhemmilla parantaisikin elämää, mutta lapset oireilevat vielä aikuisinakin vanhempien eroa.
Eivät itsekkään pysty solmimaan hyviä turvallisia ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos suhteessa on esim. pettämistä, niin luuleeko joku riitelevänsä tästä niin taidokkaasti suljettujen ovein takana, että lapset eivät sitä huomaa? Kyllä lapset vaan huomaa! Kumpi sitten on raskaampaa, olla jatkuvasti varpaillaan vai päästä elämään vakaata eroperheen elämää?
Ei kaikki edes riitele tuollaisesta. Asia todetaan ja sitten mietitään mitä sitten tapahtuu. Älkää kuvitelko että kaikki toimii kuten itse toimitte.
Pitää olla pyhimys, jollei pettäminen aiheuta riitaa.
Se riippuu siitä suhteen dynamiikasta. Jos suhde on enemmän henkistä kuin seksuaalista sorttia, niin mitä siitä riitelemään. Onhan tälläkin palstalla jatkuvasti juttua siitä miten seksi ei ole kaikille tärkeää.
Sitten on varmaan vapaa suhde ja panot ok.
Aivan, eikä silloin voi edes puhua pettämisestä. Sivusta. Useimmille pettäminen kuitenkin on vakava loukkaus ja parisuhdekriisin paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla tuntemillani ihmisillä ero on lopulta (huom. ei heti, mutta lopulta) parantanut elämän laatua.
Vaikka se vanhemmilla parantaisikin elämää, mutta lapset oireilevat vielä aikuisinakin vanhempien eroa.
Eivät itsekkään pysty solmimaan hyviä turvallisia ihmissuhteita.
Selavii. Siitä huoliatta saattaisivat oireila enemmän, jos olisi väkisin pidetty kuliiseja pystyssä ja koko perhe kärsinyt kamalasta parisuhteesta. Sivusta.
ihminen tajuaa luonnostaan, että eroaminen on syntiä. Jeesus kielsi eroamasta ja sanoi, että ihmistä ei ole luotu eroamaan. Jos ei ole avioliittoon sopiva luonne, niin sitten pitää skipata naimisiin meno kokonaan ( ja samalla tietenkin myös seksi). Ja jos olosuhteitten pakosta on ihan pakko erota niin ainakaan ei saa etsiä uutta suhdetta.
Minulla ainakin teki lapsien elämän muuttumisen pelko. Yritin kovasti tehdä erosta lapsien kannalta niin kivuttoman kuin mahdollista, mutta edelleen syytän itseäni siitä, miten olen heidän elämäänsä hankaloittanut. Nyt vuosien jälkeen ja kun lapset ovat jo teini-ikäisiä, ei enää tunnu pahalta. Mutta kyllä silloin alkuun itkin monet yöt, kun olin vuorotyössä ja lapsia piti heitellä ees ja taas. Se oli lapsille varmasti ihan kamalaa, kun joka päivä piti kalenterista tarkistaa, kuka tänään hakee koulusta ja missä nukutaan ensi yö.
Koska en saa tarpeeksi lainaa yksin, että saisin ostettua vaimon ulos talosta. Tai voisihan sitä käydä kysymässä pankista, mutta en usko heidän näyttävän vihreää valoa.
Arki menee periaatteessa ihan ok, mutta ollaan kuin kämppiksiä. Molemmilla omat puuhat ja aika vähän oikeastaan edes tärmätään arjessa.
Kaipa se on ihan oma laiskuus. Ei jaksa alkaa siihen kaikkeen rumbaan.