Lue keskustelun säännöt.
Mikä erosta tekee sellaisen peikon?
05.03.2020 |
Päivittäin saa kuulla juttuja toinen toistaan karmeammista avioliitoista, joissa vain kitkutellaan hampaat irvessä. Ei ole seksiä, ei läheisyyttä, ei puhuta... Vain lapset yhdistää ja niiden takia muka pysytellään yhdessä.
Erotkaa hyvät ihmiset!!!
Kommentit (96)
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikilla tuntemillani ihmisillä ero on lopulta (huom. ei heti, mutta lopulta) parantanut elämän laatua.
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kaverini erosi neljä vuotta sitten. Ero tuli kylläkin yllättäen miehen puolelta, mutta kaveri on edelleen masentunut eikä ole saanut elämästään minkäänlaista otetta, vaikka on käynyt alusta saakka terapiassa. En voi käsittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Myös vanhempien jatkuva riitely ja huono ilmapiiri kotona lisää lapsen riskiä pahoinvointiin. Asia ei ole kovin yksiselitteinen. Ettei olisi aikuisen omistushalu puolisoonsa voimakkaampi kuin lasten etu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sepäs. Kun on niin ihana olla sinnikäs onnistunut pitkän liiton pariskunta jota kaikki varauksettomasti ihailevat kun ei anneta _heti_ ekassa vaikeassa tilanteessa periksi.
No mä olen tällainen _heti_ ekassa vaikeassa tilanteessa periksi antanut. Olin naimisissa 21 vuotta että ihan ”heti” tosiaan luovutin kun eka vastoinkäyminen tuli :D. Väleissä ollaan eksän kanssa sen verran että kaikki lasten asiat hoituu ja lapset ovat edelleen tasapainoisia ja hyvinvoivia. Toki ero oli heille surun paikka ja kriisi, sellaisiahan elämässä kaikille tulee.
Onneksi erosin. Ihailen ihmisiä jotka uskaltavat erota enemmän kuin sellaisia jotka marttyyreina sinnittelevät epäsopivan kumppanin kanssa, oma lukunsa ne joilla on tarpeeksi sopiva kumppani eivätkä tajua että kaikilla ei ole ja kaikki ei ole vain tahdon asioita...
No onneksi on myös fiksuja ihmisiä, enimmäkseen.
Missä ap päivittäin tällaista kuulee? Olen liki viiskymppinen enkä ole koskaan kuullut kenenkään valittavan avioliittonsa tilaa. Jotkut ovat eronneet, mutta eivät silti ole valitelleet ääneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Tottakai ero kannattaa jos suhteessa on väkivaltaa, alkoholismia tms, mutta sellaista ei aloituksessa mainittu vaan esim. seksin puute.
Kyllä ihan se ero on lapselle syvä trauma, siinä katoaa turvallisuudentunne kun pysyvä yksikkö eli oma perhe hajoaa. Se nyt vaan on surullinen tosiasia.
Ihmiset raahaa niitä ongelmiaan mukanaan uusiin suhteisiin. Ei ero auta mitään, jos samat ongelmat on edessä seuraavankin ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Tottakai ero kannattaa jos suhteessa on väkivaltaa, alkoholismia tms, mutta sellaista ei aloituksessa mainittu vaan esim. seksin puute.
Kyllä ihan se ero on lapselle syvä trauma, siinä katoaa turvallisuudentunne kun pysyvä yksikkö eli oma perhe hajoaa. Se nyt vaan on surullinen tosiasia.
Luulen että aikuiset ei helposti pysty samaistumaan lapsen kokemukseen siitä miltä tuntuu kun joku jonka luulit olevan pysyvää, ei olekaan sitä. Kaikelta tippuu pohja. Miten sen jälkeen pystyy luottamaan mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska useimmiten lapsille se ero on iso trauma, josta selviämiseen menee vuosia. Monille se voi olla tärkeämpi asia kuin peittojen heiluttelu.
Minä toivoin esiteininä vanhempien eroa. Ikävä kyllä eivät eronneet. Tuskin olen ainut!
Kirjoitinkin että useimmiten ja siitä on kyllä tutkimuksia, että vanhempien ero lisää lapsen riskiä mm. mielenterveysongelmiin jne. Joskus toki ero voi olla myös helpotus kaikille.
Mitenkä tuota sitten on tutkittu? Jokainen perhe on yksilöllinen tapaus eikä ole mahdollista verrata rinnakkaistodellisuuteen, jossa eroa ei tapahtunut. Lonkalta heittäisin, että eroon päätynyt pari itsessään vanhempina tai toisen osalta on se alkusyy. Ei niinkään ero sinänsä. Riitely saati pahoinpitelyt yms vaikuttavat lapsiin. Ero voi olla seikka, joka ehkäisee pahempaa oireilua viime kädessä.
Tottakai ero kannattaa jos suhteessa on väkivaltaa, alkoholismia tms, mutta sellaista ei aloituksessa mainittu vaan esim. seksin puute.
Kyllä ihan se ero on lapselle syvä trauma, siinä katoaa turvallisuudentunne kun pysyvä yksikkö eli oma perhe hajoaa. Se nyt vaan on surullinen tosiasia.
Sinä luit aloituksesta seksin puutteen, minä taas puhumattomuuden, joka on väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on ihan hyvä, että nykypäivänäkin jotkut vielä harkitsevat tarkkaan eroa. Lasten ydinperheen voi rikkoa vain kerran, ja vanhempien ero on lapselle tutkitusti aina trauma, joka vaikuttaa mm. itsetuntoon. Joillain enemmän, joillain vähemmän. Ja sanoin, että vain kerran, koska lapsen maailma ehtii järkkyä vakavasti, vaikka vanhemmat joskus palaisivat yhteen. Tämä ei tarkoita, että eroaminen olisi aina väärin, sillä ydinperheessä voi olla sellaiset olosuhteet, että siinä eläminen on lapsille vieläkin vahingollisempaa. Puhumattomuus tai jatkuva huuto ja riitely vuodesta toiseen ovat tietysti tällaisia seikkoja, puhunattakaan vaikkapa pettämisestä, hakkaamisesta tai juopottelusta. Lapset eivät kuitenkaan traumatisoidu siitä, jos vanhempiensa makuuhuone-elämä ei ole kiihkeää, tai jos näiden kiinnostuksenkohteet tai arvomaailmat ovat ajautuneet erilleen. Olettaen siis, että vanhemmat kykenevät kohtelemaan toisiaan asiallisesti ja kunnioittavasti.
Ihmiset yliarvioivat lastensa jaloutta ja henkistä kypsyyttä. Tunnen ihmisen, joka oikeasti luuli, että lapsensa olisivat pohjimmiltaan onnellisia hänen puolestaan, kun hänellä on kuuma ja tulinen uusi suhde, jonka hän vaihtoi lasten rakkaaseen isään, jota kohtaan äidin tunteet olivat laimentuneet. Eihän hän itsekään pystynyt joustamaan ja olemaan onnellinen lasten puolesta siitä, kun nämä saivat elää yhdessä vanhempiensa kanssa. Hänen mielestään lasten tarve elää lapsuus tuttujen ja turvallisten vanhempiensa kanssa on pienempi kuin hänen tarpeensa elää tässä ja nyt uuden, ihanan miehen kanssa.
Puhun nyt siis tosiaan avioliitoista, jotka ovat muuten ok, mutta väljähtyneet, mutta molemmat kykenevät yhä kohtelemaan toisiaan kunnioittavasti. Kaikki eivät tähän pysty, tai oikeasti ole motivoituneita laittamaan lasten etua edelle. Moni alkaa purkaa turhautumistaan siihen puolisoon ja jopa lapsiinsa, paljastaen lapsille tuntemuksensa, että nämä ovat oman onnen tiellä. Mutta näin sen kuuluukin olla, vanhemman tulisi priorisoida lasten tarpeet omiensa edelle, jos on lapsia mennyt tekemään. Lapsuus on kuitenkin aika lyhyt aika, mutta sitäkin merkittävämpi ihmisen kehitykselle. Kumpi on suurempi urhaus, lapsen kokema uhraus vanhempien erotessa, vai aikuisen uhraus sen suhteen, että antaa lasten kasvaa ydinperheessä? Tämä on tietysti tapauskohtausta, enkä sano, että yhdessä pysyminen olisi aina lapsille parempi. Mutta kaikkien "lapsi on onnellinen kun äityli/isukki on onnellinen" -tyyppien kannattaisi oikeasti pysähtyä miettimään.
Ja korostan vielä, että en tuomitse kaikkia eroja, olosuhteita on erilaisia. Ja siihen kunnioittavaan ja asialliseen ilmapiiriin, siihen tahtotilaan, siihen tarvitaan kaksi. Ei riitä, että yksin haluaa yrittää lasten takia, jos toinen on jo luovuttanut ja vetänyt läskiksi. Ja isommat ongelmat (väkivalta, pettäminen, ilkeys jne) ovat tietysti aivan oma lukunsa.
Linkittäkää nyt näitä tutkimuksia, joiden mukaan vain ero on pahaksi lapsille, ei esim. kodin riitaisuus.
Miten te voisitte tukea lapsianne erossa, jos ette edes suostu hyväksymään sen vaikutuksia lapsiinne?
Ero on peikko, koska ihminen on itse valinnut puolisonsa, sitoutunut tähän ajatuksella että ollaan elämä yhdessä. On itse tehnyt valintoja jotka on muokanneet yhteisen elämän sellaiseksi kuin se nyt on. Erotessa joutuu myöntämään että oma kumppaninvalinta meni pieleen, oma tosissaan tehty sitoutumislupaus ei kestänytkään, omat valinnat on olleet huonoja ja on itse käytöksellään ja valinnoillaan ajanut suhteen siihen tilaan missä se on.
Ja jos sen myöntää, niin joutuu miettimään sitäkin, että ovatko omat ajatukset, valinnat ja päätökset eronkaan suhteen oikeita. Tai onnistuuko parisuhde sen paremmin jonkun toisen kanssa.
Puhumattakaan lapsista, joiden ydinperheen rikkominen on peikko hyvästä syystä. Paraskin uusperhekuvio hyvissä väleissä olevine eksine ja nyksineen on aina vaikea, ja usein välit ei edes ole hyvät.
Onhan siinä peikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Miten te voisitte tukea lapsianne erossa, jos ette edes suostu hyväksymään sen vaikutuksia lapsiinne?
Tässä vaiheessa syytetään toista vanhempaa, että hän jotenkin aiheuttaa sen pahan olon.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi erosin. Ihailen ihmisiä jotka uskaltavat erota enemmän kuin sellaisia jotka marttyyreina sinnittelevät epäsopivan kumppanin kanssa, oma lukunsa ne joilla on tarpeeksi sopiva kumppani eivätkä tajua että kaikilla ei ole ja kaikki ei ole vain tahdon asioita...
No onneksi on myös fiksuja ihmisiä, enimmäkseen.
Juuri näin. Muistan kun vaikean eron jälkeen, loppuaikoina vaikeasta suhteesta, istuin sohvalla hörppimässä teetä, ja kuuntelin puhelimesta peräkkäin kahden ystäväni avautumista hankalista suhteistaan. Olin ollut pitkään melko down ja yksinäinen tietysti kun pitkäaikainen suhde oli päättynyt, mutta sen toisen puhelin puolivälissä tajusin, että eihän mulla ole mitään hätää. Saan olla yksin, rauhassa ja olo onkin viimein oikein seesteinen, eikä minun tarvitse enää omassa elämässäni käydä näitä tismalleen samoja aiheita ja riitoja läpi, enää koskaan, jos en halua.
Olin ylpeä itsestäni. Tietenkään en tätä hieronut ystävieni naamaan siinä puhelun aikana, mutta se oivaltaminen tapahtui siinä hetkessä.
Marttyyrius on aina pop.