Lue keskustelun säännöt.
Lapset tappelee koko ajan. En jaksa enää. Mitä voisin tehdä, kun kaikkea on yritetty eikä mikään auta?
04.03.2020 |
Olen kohta 40-vuotias yh ja kahden tyttären äiti. Tytöt ovat 12- ja 11-vuotiaat ja heillä on vain 1,5 vuotta ikäeroa. Erosin kun tytöt olivat pieniä, isä asuu ulkomailla ja pitää kyllä yhteyttä tyttöihin, mutta käytännön syistä heidän suhde on aika etäinen.
Tytöt eivät ole koskaan tulleet toimeen keskenään. Riitoja, kiusaamista puolin ja toisin, tappeluita, mustasukkaisuutta, raivareita, pelkkää myrskyä ja sotaa kymmenen vuotta.
Nyt tyttöjen lähestyessä murrosikää tilanne on tullut ihan mahdottomaksi. Asumme ahtaasti mutta mukavasti kauniissa kodissa Hgin keskustassa. Meillä on kaksi huonetta ja keittiö, yhteensä 89 m2. Ongelma on se, että tytöt joutuvat jakamaan huoneen keskenään, mistä aiheutuu jatkuvaa riitaa ja tappelua. Hätäratkaisuna olen muuttanut nukkumaan keittiön sivustavedettävälle sohvalle ja vanhempi tyttäreni on saanut minun makuuhuoneeni. Pidemmän päälle tämä on kestämätön tilanne mutta toistaiseksi se takaa jonkinlaisen välirauhan.
Emme kukaan halua muuttaa ja vuokra on niin halpa, ettemme saa samalla rahalla kaksiota suurempaa mistään päin pääkaupunkiseutua. Olen hakenut isompaa kaupungin vuokra-asuntoa mutta turhaan.
Minulla on miesystävä, jonka luona voisin viettää enemmän aikaa, mutta tytöt eivät pärjää yksin tai keskenään edes yhtä yötä ilman että jotain särkyy tai tulee sairaalareissu. Kokemusta on.
Miten saisin rauhan pieneen perheeseemme? Tämä on ihan lähtenyt käsistä, enkä tiedä mitä tekisin! Auttakaa!
Kommentit (84)
Luonnekysymys. Eivät kaikki sisarukset välitä toisistaan. Vanhemmilla vaan on sellainen kuvitelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rangaistuksia. Lisää vain uhmaa ja epäluottamusta. Googlaa "Toimiva perhe". Yritä uudestaan perheneuvolaan.
No ei todellakaan lisää uhmaa eikä epäluottamusta.
Lapsikin ymmärtää, että jos sääntöjä rikkoo niin siitä on luonnollista tulla rangaistus tai muu seuraamus. Rangaistus ei siis ole epäoikeudenmukainen vaan päinvastoin erittäin oikeudenmukainen.
Sen sijaan rangaistuksettomuus lisää uhmaa ja epäluottamusta. Se kun opettaa ihmiselle sitä, että voi vapaasti uhmata ilman seurauksia ja, ettei auktoriteetti oikeasti ole auktoriteetti. Lapsi tarvitsee elämäänsä luotettavan auktoriteetin (=äiti ja/tai isä) jotta kasvaisi tasapainoiseksi.
Rangaistuksella ja seuraamuksella on vissi ero, vaikka niiden rajallekin mahtuu paljon tavaraa. Esim. jos pääsy jonnekin evätään siksi että aiemman kokemuksen perusteella ei voi luottaa että lapsi käyttäytyy kunnolla tai pitää itsensä turvassa, vaan todetaan että lapsi tarvitsee enemmän ohjausta/valvontaa kuin siellä olosi tarjolla, se on seuraamus. Jos pääsy evätään siksi että ei vienyt pyykkejä koriin ajoissa tms. täysin asiaan liittymätöntä, kyseessä on rangaistus (kosto, irrallinen painostuskeino). Joskus rangaistuksetkin toimii, mutta niiden pitää silloin olla etukäteen sovittuja ja yhdessä hyväksyttyjä, yhteiseen tavoitteeseen pyrkiviä, ja vain osa (muutoin positiivisen vahvistamiseen keskittyvää) muutokseen pyrkivää työkaluvalikoimaa, jolloin ne tuntuvat reiluilta.
Aikuisen asettamat rangaistukset perinteisessä mielessä tutkitusti lisää uhmaa käytösoireilevilla, rikkoo yhteistyötä ja heikentää lapsen/nuoren valmiuksia muutokseen.
Terkkuja lastenpsykiatrialta
Terkkuja positiivisen kasvatuksen ideologiasta toisin sanoen...
Mitä kielletyn teon sekä rangaistuksen/seuraamuksen väliseen asiayhteyteen tulee, niin ei sellaista asiayhteyttä pysty useinkaan luomaan ihan käytännön syistä. Siksi tarvitaan yleispäteviä rangaistuksia kuten vaikka jäähyä tai arestia. Jos yleispäteviä rangaistuksia ei ole käytössä, niin silloin päädytään monesti siihen tilanteeseen, että lapsi pääsee kuin koira veräjästä jonkin asian suhteen. Pelkkä puhuminen lapsen kanssa kun ei yleensä riitä tilanteen ratkaisemiseksi varsinkaan sellaisten lasten kohdalla, jotka ovat oppineet sen asenteen, että määräyksiä voi rikkoa vailla seurauksia.
Mitä kurinpitoon muuten tulee, niin se on pääsääntöisesti tahtojen taistelu. Eikä niinkään mitään "yhteiseen tavoitteeseen pyrkimistä". Jos vanhempi tai muu lasta hoitava henkilö sen taistelun häviää, niin anarkian portit aukeavat.
Sinä olet niin väärässä kuin voi väärässä ihminen olla. Nimenomaan lasta EI KUULU kyykyttää mielivaltaisesti aikuisen halujen mukaan, vaan saada noudattamaan yhteisiä sääntöjä koska hän HALUAA noudattaa, ei siksi että pelkää vanhempaa. Ei todellakaan mitään tahtojen taistelua, voi hyvä luoja..
Sellainen perhe tai yhteiskunta missä sääntöjen noudattaminen on vain kiinni jokaisen halusta on käytännössä sama kuin anarkia.
Niin ja aikuinen on perheen esivalta joka päättää säännöt. Ei lapsi. Toki lasta on hyvä kuunnella siltä varalta, jos lapsella on jotain perusteltua sanottavaa asiaan.
Tämän päivän ongelmien juurisyy on kädettömät vanhemmat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rangaistuksia. Lisää vain uhmaa ja epäluottamusta. Googlaa "Toimiva perhe". Yritä uudestaan perheneuvolaan.
No ei todellakaan lisää uhmaa eikä epäluottamusta.
Lapsikin ymmärtää, että jos sääntöjä rikkoo niin siitä on luonnollista tulla rangaistus tai muu seuraamus. Rangaistus ei siis ole epäoikeudenmukainen vaan päinvastoin erittäin oikeudenmukainen.
Sen sijaan rangaistuksettomuus lisää uhmaa ja epäluottamusta. Se kun opettaa ihmiselle sitä, että voi vapaasti uhmata ilman seurauksia ja, ettei auktoriteetti oikeasti ole auktoriteetti. Lapsi tarvitsee elämäänsä luotettavan auktoriteetin (=äiti ja/tai isä) jotta kasvaisi tasapainoiseksi.
Rangaistuksella ja seuraamuksella on vissi ero, vaikka niiden rajallekin mahtuu paljon tavaraa. Esim. jos pääsy jonnekin evätään siksi että aiemman kokemuksen perusteella ei voi luottaa että lapsi käyttäytyy kunnolla tai pitää itsensä turvassa, vaan todetaan että lapsi tarvitsee enemmän ohjausta/valvontaa kuin siellä olosi tarjolla, se on seuraamus. Jos pääsy evätään siksi että ei vienyt pyykkejä koriin ajoissa tms. täysin asiaan liittymätöntä, kyseessä on rangaistus (kosto, irrallinen painostuskeino). Joskus rangaistuksetkin toimii, mutta niiden pitää silloin olla etukäteen sovittuja ja yhdessä hyväksyttyjä, yhteiseen tavoitteeseen pyrkiviä, ja vain osa (muutoin positiivisen vahvistamiseen keskittyvää) muutokseen pyrkivää työkaluvalikoimaa, jolloin ne tuntuvat reiluilta.
Aikuisen asettamat rangaistukset perinteisessä mielessä tutkitusti lisää uhmaa käytösoireilevilla, rikkoo yhteistyötä ja heikentää lapsen/nuoren valmiuksia muutokseen.
Terkkuja lastenpsykiatrialta
Terkkuja positiivisen kasvatuksen ideologiasta toisin sanoen...
Mitä kielletyn teon sekä rangaistuksen/seuraamuksen väliseen asiayhteyteen tulee, niin ei sellaista asiayhteyttä pysty useinkaan luomaan ihan käytännön syistä. Siksi tarvitaan yleispäteviä rangaistuksia kuten vaikka jäähyä tai arestia. Jos yleispäteviä rangaistuksia ei ole käytössä, niin silloin päädytään monesti siihen tilanteeseen, että lapsi pääsee kuin koira veräjästä jonkin asian suhteen. Pelkkä puhuminen lapsen kanssa kun ei yleensä riitä tilanteen ratkaisemiseksi varsinkaan sellaisten lasten kohdalla, jotka ovat oppineet sen asenteen, että määräyksiä voi rikkoa vailla seurauksia.
Mitä kurinpitoon muuten tulee, niin se on pääsääntöisesti tahtojen taistelu. Eikä niinkään mitään "yhteiseen tavoitteeseen pyrkimistä". Jos vanhempi tai muu lasta hoitava henkilö sen taistelun häviää, niin anarkian portit aukeavat.
Sinä olet niin väärässä kuin voi väärässä ihminen olla. Nimenomaan lasta EI KUULU kyykyttää mielivaltaisesti aikuisen halujen mukaan, vaan saada noudattamaan yhteisiä sääntöjä koska hän HALUAA noudattaa, ei siksi että pelkää vanhempaa. Ei todellakaan mitään tahtojen taistelua, voi hyvä luoja..
Sellainen perhe tai yhteiskunta missä sääntöjen noudattaminen on vain kiinni jokaisen halusta on käytännössä sama kuin anarkia.
Niin ja aikuinen on perheen esivalta joka päättää säännöt. Ei lapsi. Toki lasta on hyvä kuunnella siltä varalta, jos lapsella on jotain perusteltua sanottavaa asiaan.
Näinpä juuri. Aikuisetkin toimivat seuraamuksien miettien, eivät mitenkään luonnostaan hyvin. Miettikää vaikka liikennettä. Ilman poliiseja, tutkia ja sakkoja meno olisi vähän erilaista. Samoin töissä ilman potkujen pelkoa aikuiset toimisivat eri tavoin. Miten lasten oletetaan toimivan luontaisesti ja vain sääntöjä noudattamalla oikein, ilman uhkaa seuraamuksista?
Sanot niille lapsikullille, että jos tulee riita, niin lapset joutuvat vuoroviikoin asumaan keittiössä. Ja toinen makuuhuone on sinun. Toinen makuuhuone on heitä varten. Jos eivät sinne mahdu, vuorotelkoot keittiössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ole kaksio, jos on kaksi makuuhuonetta. Ellei ap sitten tarkottanut olohuonetta omalla huoneellaan. Olohuoneesta ei puhuttu mitään.
Mutta jos on kaksi makuuhuonetta, olohuone ja keittiö, se on kolmio.
Ihan välihuomautuksena vaan. Kyllä sen kokoinen asunto on ihan sopiva kolmelle ihmiselle. Miksi täällä jotkut huutelee että pitäis isompi hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kaksio, jos on kaksi makuuhuonetta. Ellei ap sitten tarkottanut olohuonetta omalla huoneellaan. Olohuoneesta ei puhuttu mitään.
Mutta jos on kaksi makuuhuonetta, olohuone ja keittiö, se on kolmio.Ihan välihuomautuksena vaan. Kyllä sen kokoinen asunto on ihan sopiva kolmelle ihmiselle. Miksi täällä jotkut huutelee että pitäis isompi hankkia.
Keskusta-asunnot on usein isoja kaksioita. Juurikin tuollaisia: 89 neliötä, kaksi huonetta ja keittiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sivusta huomannut, että jos lapsilla on noin pieni ikäero, niillä harvoin on lämpimät välit.
Muistan lapsuudesta esim kun olin kaverini kanssa ja sen vuotta vanhempi veli oli paikalla, niin ne tappelivat niin kovaa, että kuului oikein nyrkkien lätinät ihoon ja tukat lähti päästä kaverilla ja molemmat melkein tappoivat toisensa, sitä oli järkyttävä katsoa. Itse olin isosisko 4 vuotta nuoremmalle siskolleni ja olen aina suojellut sitä ja koskaan ei ole tapeltu fyysisesti eikä oikein muutoinkaan, oli vaikea uskoa että sisarukset vihasivat toisiaan, minusta sisarusten kuuluu rakastaa ja puolustaa toisiaan.
Mutta kuten sanottu, taitaa liian pieni ikäero altistaa kilpailulle ja jonkunlaiselle sisaruskateudelle.Jokatapauksessa, toivottavasti tilanteeseen tulee jotain apua. Itse en osaa auttaa, muuten kuin neuvoa että kokeile että uhkailet niitä jollain, uhkailu tehoaa useimpiin lapsiin. Ja koita keksiä jotain tosi kivaa perheen kesken, suunnitella jotain kivaa, että tytöillä ois jotain odotettavaa, ja jos eivät käyttäydy, niin se ei ehkä onnistukaan.
Oon huomannut saman. Mun lapsuuden parhaalla kaverilla oli vajaa 2 vuotta vanhempi veli ja ne nyrkkitappeli ja repi toisiaan hiuksista ja tämä isoveli kiusasi ja härnäsi kaveriani aina kun vanhemmat ei olleet kotona. Öisin koputteli huoneiden välistä seinää, että kaveri ei saanut nukuttua. Heidän vanhempansa antoivat oman huoneensa veljelle, kaverilleni tehtiin huone takkahuoneeseen niin kauas veljen uudesta huoneesta kuin mahdollista ja he tekivät itselleen siihen väliin uuden huoneen puhkaisemalla kahden pienen makuuhuoneen väliseinän.
Olet ap siis kymmenen vuotta kasvattanut kauniisti pikku tyttöjäsi. Ollut rauhallinen , et huutanut, etkä korottanut ääntäsi päivittäin . Ja tytöt sen kun vaan tappelee ja riitelee keskenään , jopa rikkovat tavaroita.
Tuota ei usko vanha erkkikään.
Kantsis katsoa peiliin.
Millaiset käytöstavat aloittajalla itsellään on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rangaistuksia. Lisää vain uhmaa ja epäluottamusta. Googlaa "Toimiva perhe". Yritä uudestaan perheneuvolaan.
No ei todellakaan lisää uhmaa eikä epäluottamusta.
Lapsikin ymmärtää, että jos sääntöjä rikkoo niin siitä on luonnollista tulla rangaistus tai muu seuraamus. Rangaistus ei siis ole epäoikeudenmukainen vaan päinvastoin erittäin oikeudenmukainen.
Sen sijaan rangaistuksettomuus lisää uhmaa ja epäluottamusta. Se kun opettaa ihmiselle sitä, että voi vapaasti uhmata ilman seurauksia ja, ettei auktoriteetti oikeasti ole auktoriteetti. Lapsi tarvitsee elämäänsä luotettavan auktoriteetin (=äiti ja/tai isä) jotta kasvaisi tasapainoiseksi.
Rangaistuksella ja seuraamuksella on vissi ero, vaikka niiden rajallekin mahtuu paljon tavaraa. Esim. jos pääsy jonnekin evätään siksi että aiemman kokemuksen perusteella ei voi luottaa että lapsi käyttäytyy kunnolla tai pitää itsensä turvassa, vaan todetaan että lapsi tarvitsee enemmän ohjausta/valvontaa kuin siellä olosi tarjolla, se on seuraamus. Jos pääsy evätään siksi että ei vienyt pyykkejä koriin ajoissa tms. täysin asiaan liittymätöntä, kyseessä on rangaistus (kosto, irrallinen painostuskeino). Joskus rangaistuksetkin toimii, mutta niiden pitää silloin olla etukäteen sovittuja ja yhdessä hyväksyttyjä, yhteiseen tavoitteeseen pyrkiviä, ja vain osa (muutoin positiivisen vahvistamiseen keskittyvää) muutokseen pyrkivää työkaluvalikoimaa, jolloin ne tuntuvat reiluilta.
Aikuisen asettamat rangaistukset perinteisessä mielessä tutkitusti lisää uhmaa käytösoireilevilla, rikkoo yhteistyötä ja heikentää lapsen/nuoren valmiuksia muutokseen.
Terkkuja lastenpsykiatrialta
Terkkuja positiivisen kasvatuksen ideologiasta toisin sanoen...
Mitä kielletyn teon sekä rangaistuksen/seuraamuksen väliseen asiayhteyteen tulee, niin ei sellaista asiayhteyttä pysty useinkaan luomaan ihan käytännön syistä. Siksi tarvitaan yleispäteviä rangaistuksia kuten vaikka jäähyä tai arestia. Jos yleispäteviä rangaistuksia ei ole käytössä, niin silloin päädytään monesti siihen tilanteeseen, että lapsi pääsee kuin koira veräjästä jonkin asian suhteen. Pelkkä puhuminen lapsen kanssa kun ei yleensä riitä tilanteen ratkaisemiseksi varsinkaan sellaisten lasten kohdalla, jotka ovat oppineet sen asenteen, että määräyksiä voi rikkoa vailla seurauksia.
Mitä kurinpitoon muuten tulee, niin se on pääsääntöisesti tahtojen taistelu. Eikä niinkään mitään "yhteiseen tavoitteeseen pyrkimistä". Jos vanhempi tai muu lasta hoitava henkilö sen taistelun häviää, niin anarkian portit aukeavat.
Sinä olet niin väärässä kuin voi väärässä ihminen olla. Nimenomaan lasta EI KUULU kyykyttää mielivaltaisesti aikuisen halujen mukaan, vaan saada noudattamaan yhteisiä sääntöjä koska hän HALUAA noudattaa, ei siksi että pelkää vanhempaa. Ei todellakaan mitään tahtojen taistelua, voi hyvä luoja..
Sellainen perhe tai yhteiskunta missä sääntöjen noudattaminen on vain kiinni jokaisen halusta on käytännössä sama kuin anarkia.
Niin ja aikuinen on perheen esivalta joka päättää säännöt. Ei lapsi. Toki lasta on hyvä kuunnella siltä varalta, jos lapsella on jotain perusteltua sanottavaa asiaan.
Näinpä juuri. Aikuisetkin toimivat seuraamuksien miettien, eivät mitenkään luonnostaan hyvin. Miettikää vaikka liikennettä. Ilman poliiseja, tutkia ja sakkoja meno olisi vähän erilaista. Samoin töissä ilman potkujen pelkoa aikuiset toimisivat eri tavoin. Miten lasten oletetaan toimivan luontaisesti ja vain sääntöjä noudattamalla oikein, ilman uhkaa seuraamuksista?
Jos haluat verrata aikuisten maailmaan, kummanko arvelet noudattavan lakeja ja työyhteisön pelisääntöjä paremmin:
Henkilö A, joka joka kokee lakien ja sääntöjen ja niistä seuraavien seurausten/rangaistusten olevan yhteisön toiminnan kannalta perusteltuja, ennakoitavia, kohtuullisia ja reiluja. Ennen seurausten asettamista A:lla on oikeus tulla kuulluksi ja häntä ei voida tuomita ilman todisteita. Henkilö A:lla on myös kokemus siitä että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa ja tulla kuulluksi säännöistä sovittaessa ja yhteisössä muutenkin. Hän kokee järjestelmän toimivan yhteisen hyvän eteen, vaikka säännöt ei aina itseä miellyttäisi. A saa yhteisössään voittopuoleisesti hyväksyvää palautetta.
Henkilö B:n kokemus on, että hän ei ole osa järjestelmää joka säännöt ja rangaistukset laatii, vaan ne tulevat ylhäältä päin, mahdollisesti B:n näkökulmasta ennakoimattomasti ja pahimmassa tapauksessa ilman todistusaineistoa. Hän ei ole olevansa yhteisössään osallinen tai voivansa vaikuttaa siihen millä säännöillä tätä peliä pelataan. Jos B saa palautetta, se on negatiivista.
Vierailija kirjoitti:
Olet ap siis kymmenen vuotta kasvattanut kauniisti pikku tyttöjäsi. Ollut rauhallinen , et huutanut, etkä korottanut ääntäsi päivittäin . Ja tytöt sen kun vaan tappelee ja riitelee keskenään , jopa rikkovat tavaroita.
Tuota ei usko vanha erkkikään.
Kantsis katsoa peiliin.Millaiset käytöstavat aloittajalla itsellään on.
Olen julkaissut kymmenessä vuodessa satoja selfieitä someen ja niistä näkee että olen rauhallinen, enkä huuda ja elämäni on täydellistä. Etumukseni ja takamukseni näyttävät kuvissa oikein hyviltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa keino on SÄÄNNÖISTÄ PIDETÄÄN KIINNI !
Tehdään säännöt ja niitä noudatetaan. Kun on esim nukkumaanmenoajat, kännykän käyttöajat jne...
niistä ei lipsuta ! Se on ilmiselvää että lapset kokeilevat rajojen rikkomista, mutta SIIHEN TARVITAANKIN aikuista pitämään rajoista kiinni.
Isompana lapset ovat lopulta tyytyväisiä että heillä oli rajat kotona.
Mutta. Toki yksittäisiä poikkeuksia saa olla, esim. juhlat, matkat, vierailut ym ym ym... jolloin VOI LIPSUA
säännöistä niiden ko. olevan tapahtuman kunniaksi. Muuten säännöt on pysyviä.
Miten ihmisille tulee yllätyksenä et sisarukset tappelee, ETENKIN jos joutuu jakamaan huoneen? Kyllä se loppuu sit aikuisena ehkä :D ainakin ovat läheisiä jos kehtaavat tapella. Älä mee väliin tappeluihin, anna niitten ite selvittää hommansa. Laita vaikka peltorit päähän ja tee omia juttujas. Ne on normaaleja kun tappelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan selvää, mikä tässä on ongelma: liian pieni ja ahdas asunto. Kolmea henkilöä ei ole tarkoitettu asumaan kaksiossa!
Hanki perheellesi kunnon koti! 3 h ja iso keittiö on ehdoton minimi, mieluummin 4 h ja keittiö sekä 2 kph.
Ongelmienne syy on se, että teillä ei ole kellään omaa, rauhallista tilaa. Äiti nukkuu keittiössä, oikeesti Ap?
Ja miten ajattelit noin niin kuin käytännössä ylläpitää parisuhdetta tuossa tilanteessa. Juuri niin, et paljon mitenkään!
Olen ihan varma tuon kuvauksesi perusteella, ettei lasten koulukaan mene kovin hyvin, koska heillä ei ole omaa, yksityistä tilaa.
Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja hankit teille vaikka 4 h ja k rivarin jostain Vantaalta mihin sulla varmasti on varaa, jos kerran on 90 neliöön Hgin keskustassa! Lapset kulkee junalla tai bussilla vanhaan kouluunsa, jollei Vantaan koulut kelpaa.
Ja mammat täällä suosittelee häpeänurkkaa, Ei phliiiiis!
Hanki ja hanki? Hohhoijaa.
Mitä "häpeänurkkaan" tulee niin ei se ole mikään häpeärangaistus vaan idea on se, että siinä on erittäin epämiellyttävä seistä seinää tuijottaen. Ihan lastenkodeissakin on käytössä vastaava seinän vieressä seisomisrangaistus, ja myös teineillä.
Olen se, joka alunperin ehdotti sitä nurkassaseisomista. Syy on juuri tuo, että se rangaistus on epämiellyttävä ja rangaistuksen tulee ollakin sitä. Se on myös nopea ja helppo toteuttaa sekä valvoa.
Luovu makkaristasi niin saat rauhan. En ikinä olisi laittanut meidän poikia samaan huoneeseen, varsinkin murrosiässä.
Pienenä tappelivat usein mutta ei enää ja nyt ovat 16 ja 18 vuotta.
Ihan hirvee ajatus olisi kaksi teiniä samassa huoneessa. Sota suttyisi ja se yksityisyyden tarve on.
Ihme lässytyksiä. Ongelma on sama huone. Äiti voi nukkua keittiössä.
Mietin miten teillä voi olla noin iso kaksio 89 neliötä kun meillä neliö rivitalossa ja 93 neliötä.
On sauna ja kodinhoitohuone ja kaikki makkarit normaalin kokoisia.
Jokin ei täsmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole kaksio, jos on kaksi makuuhuonetta. Ellei ap sitten tarkottanut olohuonetta omalla huoneellaan. Olohuoneesta ei puhuttu mitään.
Mutta jos on kaksi makuuhuonetta, olohuone ja keittiö, se on kolmio.Ihan välihuomautuksena vaan. Kyllä sen kokoinen asunto on ihan sopiva kolmelle ihmiselle. Miksi täällä jotkut huutelee että pitäis isompi hankkia.
Keskusta-asunnot on usein isoja kaksioita. Juurikin tuollaisia: 89 neliötä, kaksi huonetta ja keittiö.
Eli yhden huoneen voi jakaa. Meillä 4 neliötä enemmän ja neliö eikä ahdasta ole.
Aloittavatko molemmat lapset riitoja, vai aloittaako vain toinen ja toinen lähtee siihen mukaan?
Oletko selvittänyt mistä riita lähtee liikkeelle?
Miten sinä suhtaudut riitoihin? Teettekö kahdestaan tekemisen lisäksi asioita myös perheenä?
Onko lapsien mahdollista vetäytyä koulun jälkeen/halutessaan eri tiloihin?
Kuinka paljon luulet että oireilu johtuu erostanne/eroa edeltävästä ajasta?
Perheneuvola! Ei tarvitse lähetettä. Siellä kun käy pari kertaa keskustelemassa, jatkossa riittää usein pelkkä muistutus että jos ei meno muutu niin perheneuvola kutsuu. Sieltä saa aikuinen tukea kasvatukseen ja henkistä voimaa jaksaa. Lapsi toisaalta myös saa tukea, mutta lapset myös usein inhoavat kaiken maailman keskustelu-selvittelyrinkejä eivätkä mielellään vaihda vapaa-aikaansa perheneuvolakäyntiin.
Meillä on esikoisen käytöksen vuoksi käyty perheneuvolassa ja aivan mahtavasti on auttanut. Lisäksi jos tappelut sisarusten kesken meinaa kärjistyä jatkuviksi niin nuoremmatkin tietää, että perheneuvolassa istutaan keskustelemassa tarvittaessa koko porukka. Siellä on ainakin meidän kaupungissa tosi ammattilaisia ja nopeasti on saanut ajan tarvittaessa. Kaikkien etu, että asioihin puututaan ennen kuin tilanne eskaloituu ja lapset alkaa oireilla pahemmin.
Oletko harkinnut kasvatusta?