18-vuotiaana äidiksi. Mitä haluaisit kysyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritätkö nyt vakuuttaa itseäsi enenmän kuin meitä muita?

Yritän vakuuttaa enemmän teitä muita koska vähän aikaa sitten luin täällä ilkeää keskustelua SuperMarjon tyttärestä Sarasta josta on tulossa nuorena äiti. Ne kommentit oli ihan käsittämättömiä! Pakkohan sitä on takoa järkeä päähän ääliöille!

Älä koskaan nosta itseäsi av-mammojen yläpuolelle, mikäli haluat levittää ilosanomaa

Ei pitäis, mutta kun ei viitsi jäädä turhan ilkeilyn alapuolellekkaan. Siitähän vasta riemu repeäisi, että hei mä sain loukattua tota ihmistä!

Erilainen mielipide ei ole auttamatta yritys loukata.

Kysymys on siitä että miten sen esität. Täällä muutkin ihmiset huomasi sen että mulle ilkeillään ja mua tylytetään kovalla kädellä ilman hyvää syytä. Joten tuskin olimme aivan väärässä ja ainut virhe jonka näiden tylyttäjien silmissä olen tehnyt, on se että olen tullut 18-vuotiaana äidiksi ja en ole akateeminen. Sillä sitten oikeutetaan tylytys ja ilkeily, mietippä sitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen ainakin aina huomaa, että koulutus jää jos hankkii lapset liian aikaisin.

Multa ei oo ainakaan jäänyt, olen käynyt ammattikoulun ja työskentelen tarjoilijana. Enkä tajua miksi koulutus jäisi keltään muultakaan kun vanhemmaksi tulon jälkeen voi myös opiskella.

Eli koulutus on jäänyt. Sen huomaa myös aloituksestasi, kuten täällä pari jo sanoi.

Joo aloituksenihan on ihan hirveän huono kun se puolustaa ihmisen vapautta elämässä valita ja sellaista asennetta että lähtökohtaisesti se kaikki on oikein mikä ei satuta muita. Tätä samaa asennetta opetan myös lapselleni ja koen etten todellakaan opeta väärin! Sun elämässä selkeästi pinnallisuus rulettaa, pidät yllä tätä akateemiset vs duunarit, haluat lietsoa riitaa ihmisten välille, ihmettelet miksi jotkut duunarit eivät ole onnellisia työssään kun heitä halveksutaan.

Todellakin opetat väärin. Kaikkia ihmisen valintoja ei voi ehdoitta puolustaa.

No kerro miksi nuorena äidiksi tuloa ei pitäisi puolustaa?

Kompensoidakseen omaa epävarmuuttaan?

Epävarma en ole, päinvastoin. Kannatan nuorena äidiksi tuloa koska tulet raskaaksi helpommin, nuorena saat myös todennäköisesti terveempiä lapsia, palaudut raskaudesta ja synnytyksestä paremmin, sulla riittää enemmän energiaa kestää yövalvomiset ja leikkiä lapsen kanssa, sulla on todennäköisesti pidempi yhteinen elämä lapsesi kanssa.

Suurin osa nuorista ei vaan ole psyykkisesti, henkisesti, eikä taloudellisesti sillä tasolla että heidän kannattaisi tehdä lapsia. Se vanhemmuus kun on muutakin kuin vain biologiaa.

No me oltiin myös henkisesti kypsiä vanhemmuuteen ja rahallisestikkin selvittiin, joten uskon siihen että on myös muita joilla on yhtä hyvä tilanne. Mä kannan aina kunnialla loppuun asti vastuun siitä mitä teen, varsinkin olisi noloa olla epäkypsä äidiksi ja mokata näin tärkeässä asiassa.

Että voi olla keskenkasvuinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen ainakin aina huomaa, että koulutus jää jos hankkii lapset liian aikaisin.

Multa ei oo ainakaan jäänyt, olen käynyt ammattikoulun ja työskentelen tarjoilijana. Enkä tajua miksi koulutus jäisi keltään muultakaan kun vanhemmaksi tulon jälkeen voi myös opiskella.

Eli koulutus on jäänyt. Sen huomaa myös aloituksestasi, kuten täällä pari jo sanoi.

Joo aloituksenihan on ihan hirveän huono kun se puolustaa ihmisen vapautta elämässä valita ja sellaista asennetta että lähtökohtaisesti se kaikki on oikein mikä ei satuta muita. Tätä samaa asennetta opetan myös lapselleni ja koen etten todellakaan opeta väärin! Sun elämässä selkeästi pinnallisuus rulettaa, pidät yllä tätä akateemiset vs duunarit, haluat lietsoa riitaa ihmisten välille, ihmettelet miksi jotkut duunarit eivät ole onnellisia työssään kun heitä halveksutaan.

Todellakin opetat väärin. Kaikkia ihmisen valintoja ei voi ehdoitta puolustaa.

No kerro miksi nuorena äidiksi tuloa ei pitäisi puolustaa?

Kompensoidakseen omaa epävarmuuttaan?

Epävarma en ole, päinvastoin. Kannatan nuorena äidiksi tuloa koska tulet raskaaksi helpommin, nuorena saat myös todennäköisesti terveempiä lapsia, palaudut raskaudesta ja synnytyksestä paremmin, sulla riittää enemmän energiaa kestää yövalvomiset ja leikkiä lapsen kanssa, sulla on todennäköisesti pidempi yhteinen elämä lapsesi kanssa.

Suurin osa nuorista ei vaan ole psyykkisesti, henkisesti, eikä taloudellisesti sillä tasolla että heidän kannattaisi tehdä lapsia. Se vanhemmuus kun on muutakin kuin vain biologiaa.

No me oltiin myös henkisesti kypsiä vanhemmuuteen ja rahallisestikkin selvittiin, joten uskon siihen että on myös muita joilla on yhtä hyvä tilanne. Mä kannan aina kunnialla loppuun asti vastuun siitä mitä teen, varsinkin olisi noloa olla epäkypsä äidiksi ja mokata näin tärkeässä asiassa.

Me ollaan sankareita kaikki kun omin silmin katsotaan. Me ollaan sankareita ajanvietteenä käytettävällä palstalla niin paljon parempia kuin kaikki muut. Me eletään niin erinomaista elämää että meitä oksettaa muiden typeryys.

Koska saamme lukea tarinasi iltapäivälehdistä? Tämä on ihan sitä samaa, kun jaetaan rehellinen kuva juuri synnyttäneen vartalosta. Huomatkaa minut, kehukaa minua...Masentuneelle aika tyypillistä käytöstä hakea sitä positiivista palautetta, joka parantaa sitä minärakennetta ja pääseehän sitä purkamaan omiakin paineita, kuin voi mennä sen taakse, että minäkin voin nyt haukkua muita, kun minuakin haukutaan ja näin voi yrittää osoittaa oman paremmuutensa. En minä koskaan, mutta nyt...

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö, mikä minua ärsyttää tässä kommentoinnissasi? Se, että teet 18v äitiydestä normaalia ja tavoiteltavaa ja kannustat muita siihen. Olen oikeasti onnellinen puolestasi, että olet onnistunut noin hyvin, mutta itse paljon nuoria alle 20v äitejä nähneenä voin sanoa, että kuulut hyvin pieneen prosenttiin, jonka elämä on tasaista ja turvallista 7 vuotta lapsen syntymän jälkeen. Ja voin vakuuttaa, että vielä enemmän on näitä täysin heitteillä olevia nuorten äitien lapsia, kun seilaavat äidin mukana parisuhteesta toiseen ja katselevat milloin mitäkin biletystä.

Ei siis ole mitään vikaa olla nuori äiti, jos ei yritä vääntää siitä kaikille sopivaa mallia. Nyrkkisääntönä sanoisin, että lasta ei kannata tehdä tuoreeseen parisuhteeseen eikä silloin, kun oma kasvuprosessi on kesken. Vaikka itse koet olleesi kypsä ja valmis lapseen 18-vuotiaana, niin fakta on, että aivosi ovat olleet vielä keskeneräiset, identiteettisi rakentaminen on ollut kesken ja jopa kehon muutokset ovat olleet vielä kesken. Ihminen muuttuu aikuisenakin mutta alle parikymppisen muutokset ovat huomattavasti mittavampia ehkä vaihdevuosi-ikää lukuunottamatta ja se, ettet näe itseäsi kehittyneenä ja kasvaneena johtuu kenties siitä että olet vieläkin nuori ja katselet itseäsi liian läheltä. Takaan, että kymmenen vuoden päästä tajuat, miten erilainen olet 18-vuotiaana ollutkaan ja miten hyvä tuuri sinulla on käynyt, että kaikki suuret päätöksesi onnistuivatkin noin hyvin.

En pidä tästä nykynuorten "kaikki mulle heti tässä ja nyt"-mentaliteetista, jossa itselle ei anneta aikaa kasvaa vaan kaikki pitää olla koettuna ennen kahtakymppiä. Juuri parhaillaan katselen vierestä yhden nuoren äidin kehitystä, lapsi hankittiin "vakaaseen" parisuhteeseen ja nimenomaan kummankin tahdosta mutta kahta vuotta myöhemmin parisuhde on kariutunut ja tämä nuori äiti on raskaana seuraavalle nuorelle miehelle (ovat nyt juuri 18-vuotiaita). Mikä vakaa parisuhde sellainen on, jossa on seurusteltu alle vuoden? Jos on muuttanut omilleen 16-vuotiaana ja on 17-vuotiaana raskaana, niin ei siinä ole totutellut yksin asumiseen eikä parisuhteeseen eikä mihinkään vaan kaikki totuttelut lasketaan viikoissa, ei vuosissa.

Ei kaikkien tarvitse olla yhtä varovaisia ja tehdä asiat tietyn kaavan mukaan mutta ei kannata myöskään mainostaa erittäin riskialttiita valintoja sellaisina, jotka muka olisivat sopivia suurimmalle osalle. Ei ole. Molemmille lapsille (sille, joka on raskaana alaikäisenä ja sille, joka syntyy tälle alaikäiselle) on parasta, jos parisuhdetta on kestänyt vuosia, yhdessä asumiseen on totuteltu muutaman vuoden ja talous on kunnossa eikä heittäydytä yhteiskunnan kukkarolle heti täysi-ikäisyydestä alkaen. On parasta, jos vanhempina on ihmisiä, joilla on näkemystä ja kokemusta muustakin kuin peruskoulusta.

Poimin kommentistasi muutamia kohtia jotka osui mun silmään ja annan niihin näkemykseni.

- 18v äidiksi tulo on normaalia, ajattelen että silloin on normaalia tulla äidiksi kun on täysi-ikäinen ja ei ole holhouksen alainen.

- Mistään elämän asiasta en yritä vääntää kaikille sopivaa mallia. Tiedän että ihmiset ovat yksilöitä ja haluavat eri asioita. Se mitä olen tässä keskustelussa yrittänyt vääntää niin sitä että nuorena vanhemmaksi tullut ei ansaitse ilkeitä kommentteja pelkästään sen takia että on tullut nuorena äidiksi tai isäksi, ilkeyteen tarvitaan perusteltu syy se että on loukattu jotain ihmistä henkilökohtaisesti.

- Nythän 25v mun aivot pitäisi olla valmiit ja kyllä näen että olen muuttunut ja kasvanut henkisesti siitä mitä olin 18v, mutta ei se silti minusta huonoa äitiä tee, hommani oon hoitanut hyvin vaikka aivot oli keskeneräiset.

- Tiedän nyt ja olen tiennyt pidemmän aikaa että mulla on käynyt hyvä tuuri elämässä kun lähes kaikki haaveeni ovat toteutuneet ja olen kiitollinen siitä, kuten yhdessä kommentissani jo mainitsin! Kun vertaa siihen että on kodittomia juoppoja niin tuskin he ovat sellaista elämää halunneet, mitä lie sitten tapahtunut kun elämä on mennyt tuohon pisteeseen. Oisko syy tämä liiallinen ihmisten ilkeys jota tälläkin palstalla esiintyy?

- En usko että kaikilla nuorilla on " kaikki heti mulle nyt " - mentaliteettia. Kyllä heistä varmaan suurin osa etenee silleen että vasta 30v saa esikoisen yms, mutta se ei sopinut mulle, koin itselleni parhaimmaksi elämäntyyliksi sen että halusin nuorena saavuttaa mahdollisimman monia asioita ja sit kun ne on saavutettu niin elellä leppoista ja tasapainoista elämää loppuelämä. Enkä tykkää pumpulikasvatuksesta että lapsia pidetään mahdollisimman pitkään pumpulissa ja lapsina, aion kasvattaa lapsestani omatoimisen ja että hän itsenäistyy varhain, noloa pitää lasta mahdollisimman pitkään lapsena!

- En ole myöskään luonteeltani sellainen että pomppisin parisuhteesta toiseen ja tekisin lapsia sinne sun tänne eli lapseni saa ja on saanut vakaat kasvuolosuhteet. Tiedän että semmoinen tee lapsen psyykkeelle hyvää jos äidillä tai isällä vaihtuu kumppani jatkuvasti, biletetään joka viikonloppu tai ollaan kännissä lasten läsnäollessa. Miksi muutenkaan hyvää hellua vaihtaisin?

- Ei yksinasumisessa mitään vaikeaa ollut. Vuoden kerkesin asua yksin jonka jälkeen mies muutti luokseni, joten ei siinä enempää mitään totuttelua tarvinnut.

- 17v kun olin raskaana niin en myöskään enää ollut lapsi, vaan teini, lapsi on silmissäni alle 13v.

- Kaikkien ei tarvitse vuosia olla parisuhteessa tehdäkseen lapsia, kaikki ei halua odottaa niin kauan, vuodessa esimerkiksi oppii tuntemaan toisen niin hyvin että tietää kyllä haluaako tämän ihmisen kanssa loppuelämän viettää ja tehdä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö, mikä minua ärsyttää tässä kommentoinnissasi? Se, että teet 18v äitiydestä normaalia ja tavoiteltavaa ja kannustat muita siihen. Olen oikeasti onnellinen puolestasi, että olet onnistunut noin hyvin, mutta itse paljon nuoria alle 20v äitejä nähneenä voin sanoa, että kuulut hyvin pieneen prosenttiin, jonka elämä on tasaista ja turvallista 7 vuotta lapsen syntymän jälkeen. Ja voin vakuuttaa, että vielä enemmän on näitä täysin heitteillä olevia nuorten äitien lapsia, kun seilaavat äidin mukana parisuhteesta toiseen ja katselevat milloin mitäkin biletystä.

Ei siis ole mitään vikaa olla nuori äiti, jos ei yritä vääntää siitä kaikille sopivaa mallia. Nyrkkisääntönä sanoisin, että lasta ei kannata tehdä tuoreeseen parisuhteeseen eikä silloin, kun oma kasvuprosessi on kesken. Vaikka itse koet olleesi kypsä ja valmis lapseen 18-vuotiaana, niin fakta on, että aivosi ovat olleet vielä keskeneräiset, identiteettisi rakentaminen on ollut kesken ja jopa kehon muutokset ovat olleet vielä kesken. Ihminen muuttuu aikuisenakin mutta alle parikymppisen muutokset ovat huomattavasti mittavampia ehkä vaihdevuosi-ikää lukuunottamatta ja se, ettet näe itseäsi kehittyneenä ja kasvaneena johtuu kenties siitä että olet vieläkin nuori ja katselet itseäsi liian läheltä. Takaan, että kymmenen vuoden päästä tajuat, miten erilainen olet 18-vuotiaana ollutkaan ja miten hyvä tuuri sinulla on käynyt, että kaikki suuret päätöksesi onnistuivatkin noin hyvin.

En pidä tästä nykynuorten "kaikki mulle heti tässä ja nyt"-mentaliteetista, jossa itselle ei anneta aikaa kasvaa vaan kaikki pitää olla koettuna ennen kahtakymppiä. Juuri parhaillaan katselen vierestä yhden nuoren äidin kehitystä, lapsi hankittiin "vakaaseen" parisuhteeseen ja nimenomaan kummankin tahdosta mutta kahta vuotta myöhemmin parisuhde on kariutunut ja tämä nuori äiti on raskaana seuraavalle nuorelle miehelle (ovat nyt juuri 18-vuotiaita). Mikä vakaa parisuhde sellainen on, jossa on seurusteltu alle vuoden? Jos on muuttanut omilleen 16-vuotiaana ja on 17-vuotiaana raskaana, niin ei siinä ole totutellut yksin asumiseen eikä parisuhteeseen eikä mihinkään vaan kaikki totuttelut lasketaan viikoissa, ei vuosissa.

Ei kaikkien tarvitse olla yhtä varovaisia ja tehdä asiat tietyn kaavan mukaan mutta ei kannata myöskään mainostaa erittäin riskialttiita valintoja sellaisina, jotka muka olisivat sopivia suurimmalle osalle. Ei ole. Molemmille lapsille (sille, joka on raskaana alaikäisenä ja sille, joka syntyy tälle alaikäiselle) on parasta, jos parisuhdetta on kestänyt vuosia, yhdessä asumiseen on totuteltu muutaman vuoden ja talous on kunnossa eikä heittäydytä yhteiskunnan kukkarolle heti täysi-ikäisyydestä alkaen. On parasta, jos vanhempina on ihmisiä, joilla on näkemystä ja kokemusta muustakin kuin peruskoulusta.

Poimin kommentistasi muutamia kohtia jotka osui mun silmään ja annan niihin näkemykseni.

- 18v äidiksi tulo on normaalia, ajattelen että silloin on normaalia tulla äidiksi kun on täysi-ikäinen ja ei ole holhouksen alainen.

- Mistään elämän asiasta en yritä vääntää kaikille sopivaa mallia. Tiedän että ihmiset ovat yksilöitä ja haluavat eri asioita. Se mitä olen tässä keskustelussa yrittänyt vääntää niin sitä että nuorena vanhemmaksi tullut ei ansaitse ilkeitä kommentteja pelkästään sen takia että on tullut nuorena äidiksi tai isäksi, ilkeyteen tarvitaan perusteltu syy se että on loukattu jotain ihmistä henkilökohtaisesti.

- Nythän 25v mun aivot pitäisi olla valmiit ja kyllä näen että olen muuttunut ja kasvanut henkisesti siitä mitä olin 18v, mutta ei se silti minusta huonoa äitiä tee, hommani oon hoitanut hyvin vaikka aivot oli keskeneräiset.

- Tiedän nyt ja olen tiennyt pidemmän aikaa että mulla on käynyt hyvä tuuri elämässä kun lähes kaikki haaveeni ovat toteutuneet ja olen kiitollinen siitä, kuten yhdessä kommentissani jo mainitsin! Kun vertaa siihen että on kodittomia juoppoja niin tuskin he ovat sellaista elämää halunneet, mitä lie sitten tapahtunut kun elämä on mennyt tuohon pisteeseen. Oisko syy tämä liiallinen ihmisten ilkeys jota tälläkin palstalla esiintyy?

- En usko että kaikilla nuorilla on " kaikki heti mulle nyt " - mentaliteettia. Kyllä heistä varmaan suurin osa etenee silleen että vasta 30v saa esikoisen yms, mutta se ei sopinut mulle, koin itselleni parhaimmaksi elämäntyyliksi sen että halusin nuorena saavuttaa mahdollisimman monia asioita ja sit kun ne on saavutettu niin elellä leppoista ja tasapainoista elämää loppuelämä. Enkä tykkää pumpulikasvatuksesta että lapsia pidetään mahdollisimman pitkään pumpulissa ja lapsina, aion kasvattaa lapsestani omatoimisen ja että hän itsenäistyy varhain, noloa pitää lasta mahdollisimman pitkään lapsena!

- En ole myöskään luonteeltani sellainen että pomppisin parisuhteesta toiseen ja tekisin lapsia sinne sun tänne eli lapseni saa ja on saanut vakaat kasvuolosuhteet. Tiedän että semmoinen tee lapsen psyykkeelle hyvää jos äidillä tai isällä vaihtuu kumppani jatkuvasti, biletetään joka viikonloppu tai ollaan kännissä lasten läsnäollessa. Miksi muutenkaan hyvää hellua vaihtaisin?

- Ei yksinasumisessa mitään vaikeaa ollut. Vuoden kerkesin asua yksin jonka jälkeen mies muutti luokseni, joten ei siinä enempää mitään totuttelua tarvinnut.

- 17v kun olin raskaana niin en myöskään enää ollut lapsi, vaan teini, lapsi on silmissäni alle 13v.

- Kaikkien ei tarvitse vuosia olla parisuhteessa tehdäkseen lapsia, kaikki ei halua odottaa niin kauan, vuodessa esimerkiksi oppii tuntemaan toisen niin hyvin että tietää kyllä haluaako tämän ihmisen kanssa loppuelämän viettää ja tehdä lapsia.

- Ennen lapsen saantia minulla oli kokemusta seuraavista asioista: mielisairas äiti ja alkoholisti isä. usein riitaa kotona. ollessani 5v muutin isovanhemmilleni perheongelmien vuoksi, ollessani 6v vanhempani erosivat ja sen jälkeen en ole äitiä paljon nähnyt (olen aina ollut enemmän isän tyttö), isäni hakeutui tuolloin myös hoitoon alkoholismin vuoksi ja on ollut raittiina vuodesta 2001 lähtien. Ollessani 7v isäni tapasi äitipuoleni joka tuli pian raskaaksi. Ollessani 8v minusta tuli isosisko kahdelle pienelle pojalle ja muutin takaisin isäni luo asumaan. 11-12v koin koulussa kiusaamista ja siinä koulussa minulla ei ollut enää yhtään ystävää, onneksi ystäviä löytyi kuitenkin muualta. 13v aloin seurustelemaan ensirakkauteni kanssa, josta tuli myöhemmin aviomieheni ja lapseni isä, aloitin tuolloin myös dokaamaan joten 18v mennessä olin kerennyt bilettää tarpeeksi... 16v sain oppisopimuspaikan, kävin ahkerana koulua/työtä samaan aikaan, muutin omilleni koska tienasin palkkaa. Kun olin 17 niin 21v ystäväni kuoli huumeiden yliannostukseen. Luulen että kun olen kokenut paljon kipua elämässäni niin se kasvatti minut henkisesti nopeammin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen ainakin aina huomaa, että koulutus jää jos hankkii lapset liian aikaisin.

Multa ei oo ainakaan jäänyt, olen käynyt ammattikoulun ja työskentelen tarjoilijana. Enkä tajua miksi koulutus jäisi keltään muultakaan kun vanhemmaksi tulon jälkeen voi myös opiskella.

Tulen jotenkin surulliseksi, kun luen kolmikymppisen tekevän vielä, jotain lähinnä opiskelijoille tarkoitettua työtä, kun ajattelee sitä miten paljon joku oikeasti on tehnyt työtä sen eteen, että nainen voi olla muutakin kuin vain rouva Virtanen. Ja nyt tämä nainen yrittää kannustaa naisia takaisin siihen rooliin ja tekemään lapsia nuorena, kun hän on siinä onnistunut ja nauttii siitä. Ja onnistunut vielä kouluttautumaan matalapalkka alalle, joka saa taas tilastot näyttämään siltä, että naiset on taas altavastaajia suhteutettuna miehiin ja voidaan taas huutaa sitä vääryyttä naisen eurosta. Kauhistuttaa ajatus siitä onko tällä naisella mitään selustan turvaa, jos sairastuu, jää työttömäksi, tulee ero, jne...Ne hyvät ajat kun ei ole kenellekään ikuiseksi ajoksi ansaittuja, vaikka kuinka luullaan olevan kuolemattomia, kun ollaan tähänkin asti pärjätty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen ainakin aina huomaa, että koulutus jää jos hankkii lapset liian aikaisin.

Multa ei oo ainakaan jäänyt, olen käynyt ammattikoulun ja työskentelen tarjoilijana. Enkä tajua miksi koulutus jäisi keltään muultakaan kun vanhemmaksi tulon jälkeen voi myös opiskella.

Koulutetulla ihmisellä pääsääntöisesti tarkoitetaan vähän muuta kuin ammattikoulun käynyttä.

Itsekin olen sitä mieltä, että koulutettu ihminen = korkeakoulutettu, mutta en silti ymmärrä miksi sitten juurin teininä äidiksi tulleita leimataan koulut kesken jättäneiksi. Eihän enemmistö muutenkaan ole korkeakoulutettuja vaan ihan kaiken ikäisenä äidiksi tulleita sekä lapsettomia löytyy myös ”ammattikoulutasolta”. Kun ei kaikilla ole koskaan tarkoituskaan pyrkiä korkeakouluun niin jotenkin vähän hassu sanavalinta, että koulut jää kesken, kun on kuitenkin ammatti hankittu. Siitä olen samaa mieltä, että helposti jää koulut. Ja sillä tarkoitan, ettei ole edes amista käyty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö, mikä minua ärsyttää tässä kommentoinnissasi? Se, että teet 18v äitiydestä normaalia ja tavoiteltavaa ja kannustat muita siihen. Olen oikeasti onnellinen puolestasi, että olet onnistunut noin hyvin, mutta itse paljon nuoria alle 20v äitejä nähneenä voin sanoa, että kuulut hyvin pieneen prosenttiin, jonka elämä on tasaista ja turvallista 7 vuotta lapsen syntymän jälkeen. Ja voin vakuuttaa, että vielä enemmän on näitä täysin heitteillä olevia nuorten äitien lapsia, kun seilaavat äidin mukana parisuhteesta toiseen ja katselevat milloin mitäkin biletystä.

Ei siis ole mitään vikaa olla nuori äiti, jos ei yritä vääntää siitä kaikille sopivaa mallia. Nyrkkisääntönä sanoisin, että lasta ei kannata tehdä tuoreeseen parisuhteeseen eikä silloin, kun oma kasvuprosessi on kesken. Vaikka itse koet olleesi kypsä ja valmis lapseen 18-vuotiaana, niin fakta on, että aivosi ovat olleet vielä keskeneräiset, identiteettisi rakentaminen on ollut kesken ja jopa kehon muutokset ovat olleet vielä kesken. Ihminen muuttuu aikuisenakin mutta alle parikymppisen muutokset ovat huomattavasti mittavampia ehkä vaihdevuosi-ikää lukuunottamatta ja se, ettet näe itseäsi kehittyneenä ja kasvaneena johtuu kenties siitä että olet vieläkin nuori ja katselet itseäsi liian läheltä. Takaan, että kymmenen vuoden päästä tajuat, miten erilainen olet 18-vuotiaana ollutkaan ja miten hyvä tuuri sinulla on käynyt, että kaikki suuret päätöksesi onnistuivatkin noin hyvin.

En pidä tästä nykynuorten "kaikki mulle heti tässä ja nyt"-mentaliteetista, jossa itselle ei anneta aikaa kasvaa vaan kaikki pitää olla koettuna ennen kahtakymppiä. Juuri parhaillaan katselen vierestä yhden nuoren äidin kehitystä, lapsi hankittiin "vakaaseen" parisuhteeseen ja nimenomaan kummankin tahdosta mutta kahta vuotta myöhemmin parisuhde on kariutunut ja tämä nuori äiti on raskaana seuraavalle nuorelle miehelle (ovat nyt juuri 18-vuotiaita). Mikä vakaa parisuhde sellainen on, jossa on seurusteltu alle vuoden? Jos on muuttanut omilleen 16-vuotiaana ja on 17-vuotiaana raskaana, niin ei siinä ole totutellut yksin asumiseen eikä parisuhteeseen eikä mihinkään vaan kaikki totuttelut lasketaan viikoissa, ei vuosissa.

Ei kaikkien tarvitse olla yhtä varovaisia ja tehdä asiat tietyn kaavan mukaan mutta ei kannata myöskään mainostaa erittäin riskialttiita valintoja sellaisina, jotka muka olisivat sopivia suurimmalle osalle. Ei ole. Molemmille lapsille (sille, joka on raskaana alaikäisenä ja sille, joka syntyy tälle alaikäiselle) on parasta, jos parisuhdetta on kestänyt vuosia, yhdessä asumiseen on totuteltu muutaman vuoden ja talous on kunnossa eikä heittäydytä yhteiskunnan kukkarolle heti täysi-ikäisyydestä alkaen. On parasta, jos vanhempina on ihmisiä, joilla on näkemystä ja kokemusta muustakin kuin peruskoulusta.

Poimin kommentistasi muutamia kohtia jotka osui mun silmään ja annan niihin näkemykseni.

- 18v äidiksi tulo on normaalia, ajattelen että silloin on normaalia tulla äidiksi kun on täysi-ikäinen ja ei ole holhouksen alainen.

- Mistään elämän asiasta en yritä vääntää kaikille sopivaa mallia. Tiedän että ihmiset ovat yksilöitä ja haluavat eri asioita. Se mitä olen tässä keskustelussa yrittänyt vääntää niin sitä että nuorena vanhemmaksi tullut ei ansaitse ilkeitä kommentteja pelkästään sen takia että on tullut nuorena äidiksi tai isäksi, ilkeyteen tarvitaan perusteltu syy se että on loukattu jotain ihmistä henkilökohtaisesti.

- Nythän 25v mun aivot pitäisi olla valmiit ja kyllä näen että olen muuttunut ja kasvanut henkisesti siitä mitä olin 18v, mutta ei se silti minusta huonoa äitiä tee, hommani oon hoitanut hyvin vaikka aivot oli keskeneräiset.

- Tiedän nyt ja olen tiennyt pidemmän aikaa että mulla on käynyt hyvä tuuri elämässä kun lähes kaikki haaveeni ovat toteutuneet ja olen kiitollinen siitä, kuten yhdessä kommentissani jo mainitsin! Kun vertaa siihen että on kodittomia juoppoja niin tuskin he ovat sellaista elämää halunneet, mitä lie sitten tapahtunut kun elämä on mennyt tuohon pisteeseen. Oisko syy tämä liiallinen ihmisten ilkeys jota tälläkin palstalla esiintyy?

- En usko että kaikilla nuorilla on " kaikki heti mulle nyt " - mentaliteettia. Kyllä heistä varmaan suurin osa etenee silleen että vasta 30v saa esikoisen yms, mutta se ei sopinut mulle, koin itselleni parhaimmaksi elämäntyyliksi sen että halusin nuorena saavuttaa mahdollisimman monia asioita ja sit kun ne on saavutettu niin elellä leppoista ja tasapainoista elämää loppuelämä. Enkä tykkää pumpulikasvatuksesta että lapsia pidetään mahdollisimman pitkään pumpulissa ja lapsina, aion kasvattaa lapsestani omatoimisen ja että hän itsenäistyy varhain, noloa pitää lasta mahdollisimman pitkään lapsena!

- En ole myöskään luonteeltani sellainen että pomppisin parisuhteesta toiseen ja tekisin lapsia sinne sun tänne eli lapseni saa ja on saanut vakaat kasvuolosuhteet. Tiedän että semmoinen tee lapsen psyykkeelle hyvää jos äidillä tai isällä vaihtuu kumppani jatkuvasti, biletetään joka viikonloppu tai ollaan kännissä lasten läsnäollessa. Miksi muutenkaan hyvää hellua vaihtaisin?

- Ei yksinasumisessa mitään vaikeaa ollut. Vuoden kerkesin asua yksin jonka jälkeen mies muutti luokseni, joten ei siinä enempää mitään totuttelua tarvinnut.

- 17v kun olin raskaana niin en myöskään enää ollut lapsi, vaan teini, lapsi on silmissäni alle 13v.

- Kaikkien ei tarvitse vuosia olla parisuhteessa tehdäkseen lapsia, kaikki ei halua odottaa niin kauan, vuodessa esimerkiksi oppii tuntemaan toisen niin hyvin että tietää kyllä haluaako tämän ihmisen kanssa loppuelämän viettää ja tehdä lapsia.

- Ennen lapsen saantia minulla oli kokemusta seuraavista asioista: mielisairas äiti ja alkoholisti isä. usein riitaa kotona. ollessani 5v muutin isovanhemmilleni perheongelmien vuoksi, ollessani 6v vanhempani erosivat ja sen jälkeen en ole äitiä paljon nähnyt (olen aina ollut enemmän isän tyttö), isäni hakeutui tuolloin myös hoitoon alkoholismin vuoksi ja on ollut raittiina vuodesta 2001 lähtien. Ollessani 7v isäni tapasi äitipuoleni joka tuli pian raskaaksi. Ollessani 8v minusta tuli isosisko kahdelle pienelle pojalle ja muutin takaisin isäni luo asumaan. 11-12v koin koulussa kiusaamista ja siinä koulussa minulla ei ollut enää yhtään ystävää, onneksi ystäviä löytyi kuitenkin muualta. 13v aloin seurustelemaan ensirakkauteni kanssa, josta tuli myöhemmin aviomieheni ja lapseni isä, aloitin tuolloin myös dokaamaan joten 18v mennessä olin kerennyt bilettää tarpeeksi... 16v sain oppisopimuspaikan, kävin ahkerana koulua/työtä samaan aikaan, muutin omilleni koska tienasin palkkaa. Kun olin 17 niin 21v ystäväni kuoli huumeiden yliannostukseen. Luulen että kun olen kokenut paljon kipua elämässäni niin se kasvatti minut henkisesti nopeammin.

Tyypillinen teiniäidin tarina, kuinka tehdään se oma lapsi korjaamaan omat lapsuuden vääryydet ja tehdään joku joka rakastaa ja tarvitsee. Eli teit lapsen omiin narsistisiin tarpeisiisi.

#pahanolonpalsta :(

Kamalaa luettavaa koko 1. sivu, pidemmälle ei edes kiinnosta lukea.. noista kommenteista saisi lähes kaikki ilmiantaa asiattomana ja aiheeseen kuulumattomana.

Vierailija kirjoitti:

#pahanolonpalsta :(

Kamalaa luettavaa koko 1. sivu, pidemmälle ei edes kiinnosta lukea.. noista kommenteista saisi lähes kaikki ilmiantaa asiattomana ja aiheeseen kuulumattomana.

Jäi vähän epäselväksi mitä sinä haluat aloittajalta kysyä?

Vierailija kirjoitti:

#pahanolonpalsta :(

Kamalaa luettavaa koko 1. sivu, pidemmälle ei edes kiinnosta lukea.. noista kommenteista saisi lähes kaikki ilmiantaa asiattomana ja aiheeseen kuulumattomana.

Omaa pahaa oloaan näköjään aloittajakin purkaa muiden pahan olon varjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö, mikä minua ärsyttää tässä kommentoinnissasi? Se, että teet 18v äitiydestä normaalia ja tavoiteltavaa ja kannustat muita siihen. Olen oikeasti onnellinen puolestasi, että olet onnistunut noin hyvin, mutta itse paljon nuoria alle 20v äitejä nähneenä voin sanoa, että kuulut hyvin pieneen prosenttiin, jonka elämä on tasaista ja turvallista 7 vuotta lapsen syntymän jälkeen. Ja voin vakuuttaa, että vielä enemmän on näitä täysin heitteillä olevia nuorten äitien lapsia, kun seilaavat äidin mukana parisuhteesta toiseen ja katselevat milloin mitäkin biletystä.

Ei siis ole mitään vikaa olla nuori äiti, jos ei yritä vääntää siitä kaikille sopivaa mallia. Nyrkkisääntönä sanoisin, että lasta ei kannata tehdä tuoreeseen parisuhteeseen eikä silloin, kun oma kasvuprosessi on kesken. Vaikka itse koet olleesi kypsä ja valmis lapseen 18-vuotiaana, niin fakta on, että aivosi ovat olleet vielä keskeneräiset, identiteettisi rakentaminen on ollut kesken ja jopa kehon muutokset ovat olleet vielä kesken. Ihminen muuttuu aikuisenakin mutta alle parikymppisen muutokset ovat huomattavasti mittavampia ehkä vaihdevuosi-ikää lukuunottamatta ja se, ettet näe itseäsi kehittyneenä ja kasvaneena johtuu kenties siitä että olet vieläkin nuori ja katselet itseäsi liian läheltä. Takaan, että kymmenen vuoden päästä tajuat, miten erilainen olet 18-vuotiaana ollutkaan ja miten hyvä tuuri sinulla on käynyt, että kaikki suuret päätöksesi onnistuivatkin noin hyvin.

En pidä tästä nykynuorten "kaikki mulle heti tässä ja nyt"-mentaliteetista, jossa itselle ei anneta aikaa kasvaa vaan kaikki pitää olla koettuna ennen kahtakymppiä. Juuri parhaillaan katselen vierestä yhden nuoren äidin kehitystä, lapsi hankittiin "vakaaseen" parisuhteeseen ja nimenomaan kummankin tahdosta mutta kahta vuotta myöhemmin parisuhde on kariutunut ja tämä nuori äiti on raskaana seuraavalle nuorelle miehelle (ovat nyt juuri 18-vuotiaita). Mikä vakaa parisuhde sellainen on, jossa on seurusteltu alle vuoden? Jos on muuttanut omilleen 16-vuotiaana ja on 17-vuotiaana raskaana, niin ei siinä ole totutellut yksin asumiseen eikä parisuhteeseen eikä mihinkään vaan kaikki totuttelut lasketaan viikoissa, ei vuosissa.

Ei kaikkien tarvitse olla yhtä varovaisia ja tehdä asiat tietyn kaavan mukaan mutta ei kannata myöskään mainostaa erittäin riskialttiita valintoja sellaisina, jotka muka olisivat sopivia suurimmalle osalle. Ei ole. Molemmille lapsille (sille, joka on raskaana alaikäisenä ja sille, joka syntyy tälle alaikäiselle) on parasta, jos parisuhdetta on kestänyt vuosia, yhdessä asumiseen on totuteltu muutaman vuoden ja talous on kunnossa eikä heittäydytä yhteiskunnan kukkarolle heti täysi-ikäisyydestä alkaen. On parasta, jos vanhempina on ihmisiä, joilla on näkemystä ja kokemusta muustakin kuin peruskoulusta.

Poimin kommentistasi muutamia kohtia jotka osui mun silmään ja annan niihin näkemykseni.

- 18v äidiksi tulo on normaalia, ajattelen että silloin on normaalia tulla äidiksi kun on täysi-ikäinen ja ei ole holhouksen alainen.

- Mistään elämän asiasta en yritä vääntää kaikille sopivaa mallia. Tiedän että ihmiset ovat yksilöitä ja haluavat eri asioita. Se mitä olen tässä keskustelussa yrittänyt vääntää niin sitä että nuorena vanhemmaksi tullut ei ansaitse ilkeitä kommentteja pelkästään sen takia että on tullut nuorena äidiksi tai isäksi, ilkeyteen tarvitaan perusteltu syy se että on loukattu jotain ihmistä henkilökohtaisesti.

- Nythän 25v mun aivot pitäisi olla valmiit ja kyllä näen että olen muuttunut ja kasvanut henkisesti siitä mitä olin 18v, mutta ei se silti minusta huonoa äitiä tee, hommani oon hoitanut hyvin vaikka aivot oli keskeneräiset.

- Tiedän nyt ja olen tiennyt pidemmän aikaa että mulla on käynyt hyvä tuuri elämässä kun lähes kaikki haaveeni ovat toteutuneet ja olen kiitollinen siitä, kuten yhdessä kommentissani jo mainitsin! Kun vertaa siihen että on kodittomia juoppoja niin tuskin he ovat sellaista elämää halunneet, mitä lie sitten tapahtunut kun elämä on mennyt tuohon pisteeseen. Oisko syy tämä liiallinen ihmisten ilkeys jota tälläkin palstalla esiintyy?

- En usko että kaikilla nuorilla on " kaikki heti mulle nyt " - mentaliteettia. Kyllä heistä varmaan suurin osa etenee silleen että vasta 30v saa esikoisen yms, mutta se ei sopinut mulle, koin itselleni parhaimmaksi elämäntyyliksi sen että halusin nuorena saavuttaa mahdollisimman monia asioita ja sit kun ne on saavutettu niin elellä leppoista ja tasapainoista elämää loppuelämä. Enkä tykkää pumpulikasvatuksesta että lapsia pidetään mahdollisimman pitkään pumpulissa ja lapsina, aion kasvattaa lapsestani omatoimisen ja että hän itsenäistyy varhain, noloa pitää lasta mahdollisimman pitkään lapsena!

- En ole myöskään luonteeltani sellainen että pomppisin parisuhteesta toiseen ja tekisin lapsia sinne sun tänne eli lapseni saa ja on saanut vakaat kasvuolosuhteet. Tiedän että semmoinen tee lapsen psyykkeelle hyvää jos äidillä tai isällä vaihtuu kumppani jatkuvasti, biletetään joka viikonloppu tai ollaan kännissä lasten läsnäollessa. Miksi muutenkaan hyvää hellua vaihtaisin?

- Ei yksinasumisessa mitään vaikeaa ollut. Vuoden kerkesin asua yksin jonka jälkeen mies muutti luokseni, joten ei siinä enempää mitään totuttelua tarvinnut.

- 17v kun olin raskaana niin en myöskään enää ollut lapsi, vaan teini, lapsi on silmissäni alle 13v.

- Kaikkien ei tarvitse vuosia olla parisuhteessa tehdäkseen lapsia, kaikki ei halua odottaa niin kauan, vuodessa esimerkiksi oppii tuntemaan toisen niin hyvin että tietää kyllä haluaako tämän ihmisen kanssa loppuelämän viettää ja tehdä lapsia.

- Ennen lapsen saantia minulla oli kokemusta seuraavista asioista: mielisairas äiti ja alkoholisti isä. usein riitaa kotona. ollessani 5v muutin isovanhemmilleni perheongelmien vuoksi, ollessani 6v vanhempani erosivat ja sen jälkeen en ole äitiä paljon nähnyt (olen aina ollut enemmän isän tyttö), isäni hakeutui tuolloin myös hoitoon alkoholismin vuoksi ja on ollut raittiina vuodesta 2001 lähtien. Ollessani 7v isäni tapasi äitipuoleni joka tuli pian raskaaksi. Ollessani 8v minusta tuli isosisko kahdelle pienelle pojalle ja muutin takaisin isäni luo asumaan. 11-12v koin koulussa kiusaamista ja siinä koulussa minulla ei ollut enää yhtään ystävää, onneksi ystäviä löytyi kuitenkin muualta. 13v aloin seurustelemaan ensirakkauteni kanssa, josta tuli myöhemmin aviomieheni ja lapseni isä, aloitin tuolloin myös dokaamaan joten 18v mennessä olin kerennyt bilettää tarpeeksi... 16v sain oppisopimuspaikan, kävin ahkerana koulua/työtä samaan aikaan, muutin omilleni koska tienasin palkkaa. Kun olin 17 niin 21v ystäväni kuoli huumeiden yliannostukseen. Luulen että kun olen kokenut paljon kipua elämässäni niin se kasvatti minut henkisesti nopeammin.

Eli perhe oli se sinun pelastusrengas, joka pelasti sinut siltä kaikelta mitä tuon kaiken käsitteliminen vaatisi. Se tulee sinulle eteen vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö, mikä minua ärsyttää tässä kommentoinnissasi? Se, että teet 18v äitiydestä normaalia ja tavoiteltavaa ja kannustat muita siihen. Olen oikeasti onnellinen puolestasi, että olet onnistunut noin hyvin, mutta itse paljon nuoria alle 20v äitejä nähneenä voin sanoa, että kuulut hyvin pieneen prosenttiin, jonka elämä on tasaista ja turvallista 7 vuotta lapsen syntymän jälkeen. Ja voin vakuuttaa, että vielä enemmän on näitä täysin heitteillä olevia nuorten äitien lapsia, kun seilaavat äidin mukana parisuhteesta toiseen ja katselevat milloin mitäkin biletystä.

Ei siis ole mitään vikaa olla nuori äiti, jos ei yritä vääntää siitä kaikille sopivaa mallia. Nyrkkisääntönä sanoisin, että lasta ei kannata tehdä tuoreeseen parisuhteeseen eikä silloin, kun oma kasvuprosessi on kesken. Vaikka itse koet olleesi kypsä ja valmis lapseen 18-vuotiaana, niin fakta on, että aivosi ovat olleet vielä keskeneräiset, identiteettisi rakentaminen on ollut kesken ja jopa kehon muutokset ovat olleet vielä kesken. Ihminen muuttuu aikuisenakin mutta alle parikymppisen muutokset ovat huomattavasti mittavampia ehkä vaihdevuosi-ikää lukuunottamatta ja se, ettet näe itseäsi kehittyneenä ja kasvaneena johtuu kenties siitä että olet vieläkin nuori ja katselet itseäsi liian läheltä. Takaan, että kymmenen vuoden päästä tajuat, miten erilainen olet 18-vuotiaana ollutkaan ja miten hyvä tuuri sinulla on käynyt, että kaikki suuret päätöksesi onnistuivatkin noin hyvin.

En pidä tästä nykynuorten "kaikki mulle heti tässä ja nyt"-mentaliteetista, jossa itselle ei anneta aikaa kasvaa vaan kaikki pitää olla koettuna ennen kahtakymppiä. Juuri parhaillaan katselen vierestä yhden nuoren äidin kehitystä, lapsi hankittiin "vakaaseen" parisuhteeseen ja nimenomaan kummankin tahdosta mutta kahta vuotta myöhemmin parisuhde on kariutunut ja tämä nuori äiti on raskaana seuraavalle nuorelle miehelle (ovat nyt juuri 18-vuotiaita). Mikä vakaa parisuhde sellainen on, jossa on seurusteltu alle vuoden? Jos on muuttanut omilleen 16-vuotiaana ja on 17-vuotiaana raskaana, niin ei siinä ole totutellut yksin asumiseen eikä parisuhteeseen eikä mihinkään vaan kaikki totuttelut lasketaan viikoissa, ei vuosissa.

Ei kaikkien tarvitse olla yhtä varovaisia ja tehdä asiat tietyn kaavan mukaan mutta ei kannata myöskään mainostaa erittäin riskialttiita valintoja sellaisina, jotka muka olisivat sopivia suurimmalle osalle. Ei ole. Molemmille lapsille (sille, joka on raskaana alaikäisenä ja sille, joka syntyy tälle alaikäiselle) on parasta, jos parisuhdetta on kestänyt vuosia, yhdessä asumiseen on totuteltu muutaman vuoden ja talous on kunnossa eikä heittäydytä yhteiskunnan kukkarolle heti täysi-ikäisyydestä alkaen. On parasta, jos vanhempina on ihmisiä, joilla on näkemystä ja kokemusta muustakin kuin peruskoulusta.

Poimin kommentistasi muutamia kohtia jotka osui mun silmään ja annan niihin näkemykseni.

- 18v äidiksi tulo on normaalia, ajattelen että silloin on normaalia tulla äidiksi kun on täysi-ikäinen ja ei ole holhouksen alainen.

- Mistään elämän asiasta en yritä vääntää kaikille sopivaa mallia. Tiedän että ihmiset ovat yksilöitä ja haluavat eri asioita. Se mitä olen tässä keskustelussa yrittänyt vääntää niin sitä että nuorena vanhemmaksi tullut ei ansaitse ilkeitä kommentteja pelkästään sen takia että on tullut nuorena äidiksi tai isäksi, ilkeyteen tarvitaan perusteltu syy se että on loukattu jotain ihmistä henkilökohtaisesti.

- Nythän 25v mun aivot pitäisi olla valmiit ja kyllä näen että olen muuttunut ja kasvanut henkisesti siitä mitä olin 18v, mutta ei se silti minusta huonoa äitiä tee, hommani oon hoitanut hyvin vaikka aivot oli keskeneräiset.

- Tiedän nyt ja olen tiennyt pidemmän aikaa että mulla on käynyt hyvä tuuri elämässä kun lähes kaikki haaveeni ovat toteutuneet ja olen kiitollinen siitä, kuten yhdessä kommentissani jo mainitsin! Kun vertaa siihen että on kodittomia juoppoja niin tuskin he ovat sellaista elämää halunneet, mitä lie sitten tapahtunut kun elämä on mennyt tuohon pisteeseen. Oisko syy tämä liiallinen ihmisten ilkeys jota tälläkin palstalla esiintyy?

- En usko että kaikilla nuorilla on " kaikki heti mulle nyt " - mentaliteettia. Kyllä heistä varmaan suurin osa etenee silleen että vasta 30v saa esikoisen yms, mutta se ei sopinut mulle, koin itselleni parhaimmaksi elämäntyyliksi sen että halusin nuorena saavuttaa mahdollisimman monia asioita ja sit kun ne on saavutettu niin elellä leppoista ja tasapainoista elämää loppuelämä. Enkä tykkää pumpulikasvatuksesta että lapsia pidetään mahdollisimman pitkään pumpulissa ja lapsina, aion kasvattaa lapsestani omatoimisen ja että hän itsenäistyy varhain, noloa pitää lasta mahdollisimman pitkään lapsena!

- En ole myöskään luonteeltani sellainen että pomppisin parisuhteesta toiseen ja tekisin lapsia sinne sun tänne eli lapseni saa ja on saanut vakaat kasvuolosuhteet. Tiedän että semmoinen tee lapsen psyykkeelle hyvää jos äidillä tai isällä vaihtuu kumppani jatkuvasti, biletetään joka viikonloppu tai ollaan kännissä lasten läsnäollessa. Miksi muutenkaan hyvää hellua vaihtaisin?

- Ei yksinasumisessa mitään vaikeaa ollut. Vuoden kerkesin asua yksin jonka jälkeen mies muutti luokseni, joten ei siinä enempää mitään totuttelua tarvinnut.

- 17v kun olin raskaana niin en myöskään enää ollut lapsi, vaan teini, lapsi on silmissäni alle 13v.

- Kaikkien ei tarvitse vuosia olla parisuhteessa tehdäkseen lapsia, kaikki ei halua odottaa niin kauan, vuodessa esimerkiksi oppii tuntemaan toisen niin hyvin että tietää kyllä haluaako tämän ihmisen kanssa loppuelämän viettää ja tehdä lapsia.

- Ennen lapsen saantia minulla oli kokemusta seuraavista asioista: mielisairas äiti ja alkoholisti isä. usein riitaa kotona. ollessani 5v muutin isovanhemmilleni perheongelmien vuoksi, ollessani 6v vanhempani erosivat ja sen jälkeen en ole äitiä paljon nähnyt (olen aina ollut enemmän isän tyttö), isäni hakeutui tuolloin myös hoitoon alkoholismin vuoksi ja on ollut raittiina vuodesta 2001 lähtien. Ollessani 7v isäni tapasi äitipuoleni joka tuli pian raskaaksi. Ollessani 8v minusta tuli isosisko kahdelle pienelle pojalle ja muutin takaisin isäni luo asumaan. 11-12v koin koulussa kiusaamista ja siinä koulussa minulla ei ollut enää yhtään ystävää, onneksi ystäviä löytyi kuitenkin muualta. 13v aloin seurustelemaan ensirakkauteni kanssa, josta tuli myöhemmin aviomieheni ja lapseni isä, aloitin tuolloin myös dokaamaan joten 18v mennessä olin kerennyt bilettää tarpeeksi... 16v sain oppisopimuspaikan, kävin ahkerana koulua/työtä samaan aikaan, muutin omilleni koska tienasin palkkaa. Kun olin 17 niin 21v ystäväni kuoli huumeiden yliannostukseen. Luulen että kun olen kokenut paljon kipua elämässäni niin se kasvatti minut henkisesti nopeammin.

Se, että tekee lapsen nuorena ei tee kenestäkään henkisesti kypsää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö, mikä minua ärsyttää tässä kommentoinnissasi? Se, että teet 18v äitiydestä normaalia ja tavoiteltavaa ja kannustat muita siihen. Olen oikeasti onnellinen puolestasi, että olet onnistunut noin hyvin, mutta itse paljon nuoria alle 20v äitejä nähneenä voin sanoa, että kuulut hyvin pieneen prosenttiin, jonka elämä on tasaista ja turvallista 7 vuotta lapsen syntymän jälkeen. Ja voin vakuuttaa, että vielä enemmän on näitä täysin heitteillä olevia nuorten äitien lapsia, kun seilaavat äidin mukana parisuhteesta toiseen ja katselevat milloin mitäkin biletystä.

Ei siis ole mitään vikaa olla nuori äiti, jos ei yritä vääntää siitä kaikille sopivaa mallia. Nyrkkisääntönä sanoisin, että lasta ei kannata tehdä tuoreeseen parisuhteeseen eikä silloin, kun oma kasvuprosessi on kesken. Vaikka itse koet olleesi kypsä ja valmis lapseen 18-vuotiaana, niin fakta on, että aivosi ovat olleet vielä keskeneräiset, identiteettisi rakentaminen on ollut kesken ja jopa kehon muutokset ovat olleet vielä kesken. Ihminen muuttuu aikuisenakin mutta alle parikymppisen muutokset ovat huomattavasti mittavampia ehkä vaihdevuosi-ikää lukuunottamatta ja se, ettet näe itseäsi kehittyneenä ja kasvaneena johtuu kenties siitä että olet vieläkin nuori ja katselet itseäsi liian läheltä. Takaan, että kymmenen vuoden päästä tajuat, miten erilainen olet 18-vuotiaana ollutkaan ja miten hyvä tuuri sinulla on käynyt, että kaikki suuret päätöksesi onnistuivatkin noin hyvin.

En pidä tästä nykynuorten "kaikki mulle heti tässä ja nyt"-mentaliteetista, jossa itselle ei anneta aikaa kasvaa vaan kaikki pitää olla koettuna ennen kahtakymppiä. Juuri parhaillaan katselen vierestä yhden nuoren äidin kehitystä, lapsi hankittiin "vakaaseen" parisuhteeseen ja nimenomaan kummankin tahdosta mutta kahta vuotta myöhemmin parisuhde on kariutunut ja tämä nuori äiti on raskaana seuraavalle nuorelle miehelle (ovat nyt juuri 18-vuotiaita). Mikä vakaa parisuhde sellainen on, jossa on seurusteltu alle vuoden? Jos on muuttanut omilleen 16-vuotiaana ja on 17-vuotiaana raskaana, niin ei siinä ole totutellut yksin asumiseen eikä parisuhteeseen eikä mihinkään vaan kaikki totuttelut lasketaan viikoissa, ei vuosissa.

Ei kaikkien tarvitse olla yhtä varovaisia ja tehdä asiat tietyn kaavan mukaan mutta ei kannata myöskään mainostaa erittäin riskialttiita valintoja sellaisina, jotka muka olisivat sopivia suurimmalle osalle. Ei ole. Molemmille lapsille (sille, joka on raskaana alaikäisenä ja sille, joka syntyy tälle alaikäiselle) on parasta, jos parisuhdetta on kestänyt vuosia, yhdessä asumiseen on totuteltu muutaman vuoden ja talous on kunnossa eikä heittäydytä yhteiskunnan kukkarolle heti täysi-ikäisyydestä alkaen. On parasta, jos vanhempina on ihmisiä, joilla on näkemystä ja kokemusta muustakin kuin peruskoulusta.

Poimin kommentistasi muutamia kohtia jotka osui mun silmään ja annan niihin näkemykseni.

- 18v äidiksi tulo on normaalia, ajattelen että silloin on normaalia tulla äidiksi kun on täysi-ikäinen ja ei ole holhouksen alainen.

- Mistään elämän asiasta en yritä vääntää kaikille sopivaa mallia. Tiedän että ihmiset ovat yksilöitä ja haluavat eri asioita. Se mitä olen tässä keskustelussa yrittänyt vääntää niin sitä että nuorena vanhemmaksi tullut ei ansaitse ilkeitä kommentteja pelkästään sen takia että on tullut nuorena äidiksi tai isäksi, ilkeyteen tarvitaan perusteltu syy se että on loukattu jotain ihmistä henkilökohtaisesti.

- Nythän 25v mun aivot pitäisi olla valmiit ja kyllä näen että olen muuttunut ja kasvanut henkisesti siitä mitä olin 18v, mutta ei se silti minusta huonoa äitiä tee, hommani oon hoitanut hyvin vaikka aivot oli keskeneräiset.

- Tiedän nyt ja olen tiennyt pidemmän aikaa että mulla on käynyt hyvä tuuri elämässä kun lähes kaikki haaveeni ovat toteutuneet ja olen kiitollinen siitä, kuten yhdessä kommentissani jo mainitsin! Kun vertaa siihen että on kodittomia juoppoja niin tuskin he ovat sellaista elämää halunneet, mitä lie sitten tapahtunut kun elämä on mennyt tuohon pisteeseen. Oisko syy tämä liiallinen ihmisten ilkeys jota tälläkin palstalla esiintyy?

- En usko että kaikilla nuorilla on " kaikki heti mulle nyt " - mentaliteettia. Kyllä heistä varmaan suurin osa etenee silleen että vasta 30v saa esikoisen yms, mutta se ei sopinut mulle, koin itselleni parhaimmaksi elämäntyyliksi sen että halusin nuorena saavuttaa mahdollisimman monia asioita ja sit kun ne on saavutettu niin elellä leppoista ja tasapainoista elämää loppuelämä. Enkä tykkää pumpulikasvatuksesta että lapsia pidetään mahdollisimman pitkään pumpulissa ja lapsina, aion kasvattaa lapsestani omatoimisen ja että hän itsenäistyy varhain, noloa pitää lasta mahdollisimman pitkään lapsena!

- En ole myöskään luonteeltani sellainen että pomppisin parisuhteesta toiseen ja tekisin lapsia sinne sun tänne eli lapseni saa ja on saanut vakaat kasvuolosuhteet. Tiedän että semmoinen tee lapsen psyykkeelle hyvää jos äidillä tai isällä vaihtuu kumppani jatkuvasti, biletetään joka viikonloppu tai ollaan kännissä lasten läsnäollessa. Miksi muutenkaan hyvää hellua vaihtaisin?

- Ei yksinasumisessa mitään vaikeaa ollut. Vuoden kerkesin asua yksin jonka jälkeen mies muutti luokseni, joten ei siinä enempää mitään totuttelua tarvinnut.

- 17v kun olin raskaana niin en myöskään enää ollut lapsi, vaan teini, lapsi on silmissäni alle 13v.

- Kaikkien ei tarvitse vuosia olla parisuhteessa tehdäkseen lapsia, kaikki ei halua odottaa niin kauan, vuodessa esimerkiksi oppii tuntemaan toisen niin hyvin että tietää kyllä haluaako tämän ihmisen kanssa loppuelämän viettää ja tehdä lapsia.

- Ennen lapsen saantia minulla oli kokemusta seuraavista asioista: mielisairas äiti ja alkoholisti isä. usein riitaa kotona. ollessani 5v muutin isovanhemmilleni perheongelmien vuoksi, ollessani 6v vanhempani erosivat ja sen jälkeen en ole äitiä paljon nähnyt (olen aina ollut enemmän isän tyttö), isäni hakeutui tuolloin myös hoitoon alkoholismin vuoksi ja on ollut raittiina vuodesta 2001 lähtien. Ollessani 7v isäni tapasi äitipuoleni joka tuli pian raskaaksi. Ollessani 8v minusta tuli isosisko kahdelle pienelle pojalle ja muutin takaisin isäni luo asumaan. 11-12v koin koulussa kiusaamista ja siinä koulussa minulla ei ollut enää yhtään ystävää, onneksi ystäviä löytyi kuitenkin muualta. 13v aloin seurustelemaan ensirakkauteni kanssa, josta tuli myöhemmin aviomieheni ja lapseni isä, aloitin tuolloin myös dokaamaan joten 18v mennessä olin kerennyt bilettää tarpeeksi... 16v sain oppisopimuspaikan, kävin ahkerana koulua/työtä samaan aikaan, muutin omilleni koska tienasin palkkaa. Kun olin 17 niin 21v ystäväni kuoli huumeiden yliannostukseen. Luulen että kun olen kokenut paljon kipua elämässäni niin se kasvatti minut henkisesti nopeammin.

Se, että tekee lapsen nuorena ei tee kenestäkään henkisesti kypsää.

Eikä henkisesti kypsät pyöri aihe vapaalla puolustelemassa omia heikkouksiaan. :D

Perhe ei ole minulle mikään pelastusrengas, enkä tehnyt lasta omiin narsistisiin tarpeisiini kun en ole ensinnäkään millään tasolla myöskään narsisti ja kolmanneksi aikuinen olin kun lapseni sain ihan lainkin silmissä, nuori nainen, enkä mikään teiniäiti!

Teiniäiteinä pidän äitejä jotka saa ala-ikäisenä lapsen. Kuten aikoinaan siinä teiniäidit ohjelmassa esiintyi Teija ja Tanja jotka olivat 16-vuotiaana saanut lapsen.

Oman rikkinäisen lapsuuteni olen käsitellyt, enkä ole lapselleni rikkinäistä lapsuutta luonut, joten voitaisko tehdä nyt niin että meitä joilla on rosoinen lapsuus ei pidettäisi aina viallisina ihmisinä? Perheen perustin liittyen samaan haaveeseen kuin muutkin, onhan se mukavaa jatkaa sukua ja rakastan lapsia. Anteeksi siitä, että isäni ei esimerkiksi onnistunut aina olemaan täydellinen ihminen ja suorittaja, alkoholismi on sairaus, mutta sen voin sanoa että kun muutin takaisin isäni luokse 8v ja sain ihanat kaksosveljet ja äitipuoleni on myös aivan ihana ihminen jota pidän enemmän äitinäni kuin biologista äitiäni koskaan, niin 8v jälkeen mulla on ollut aivan tavallinen keskiluokkainen perhe!

Minulla oli myös rajat eli se että aloitin alkoholin juomisen 13v ei johtunut mitenkään siitä että perheeni ois sallinut sen, oon kovapäinen niin minähän uhmasin rajoja ja tahdoin elää kuin aikuinen! Että se kuului teininä tehtyihin typeriin valintoihin aloittaa dokaaminen noin nuorena. Mutta niin sitä dokas monet muutkin samanikäiset ja kelpo kansalaisia meistä on tullut.

Perhe-elämä nuorena on ollut yksi suurimmista unelmistani. Se on mukavaa ja tasapainoista elämää.

Okei...taustaksi paljastui tässäkin tarinassa se rikkinäinen lapsuus.

Vierailija kirjoitti:

Perhe ei ole minulle mikään pelastusrengas, enkä tehnyt lasta omiin narsistisiin tarpeisiini kun en ole ensinnäkään millään tasolla myöskään narsisti ja kolmanneksi aikuinen olin kun lapseni sain ihan lainkin silmissä, nuori nainen, enkä mikään teiniäiti!

Teiniäiteinä pidän äitejä jotka saa ala-ikäisenä lapsen. Kuten aikoinaan siinä teiniäidit ohjelmassa esiintyi Teija ja Tanja jotka olivat 16-vuotiaana saanut lapsen.

Oman rikkinäisen lapsuuteni olen käsitellyt, enkä ole lapselleni rikkinäistä lapsuutta luonut, joten voitaisko tehdä nyt niin että meitä joilla on rosoinen lapsuus ei pidettäisi aina viallisina ihmisinä? Perheen perustin liittyen samaan haaveeseen kuin muutkin, onhan se mukavaa jatkaa sukua ja rakastan lapsia. Anteeksi siitä, että isäni ei esimerkiksi onnistunut aina olemaan täydellinen ihminen ja suorittaja, alkoholismi on sairaus, mutta sen voin sanoa että kun muutin takaisin isäni luokse 8v ja sain ihanat kaksosveljet ja äitipuoleni on myös aivan ihana ihminen jota pidän enemmän äitinäni kuin biologista äitiäni koskaan, niin 8v jälkeen mulla on ollut aivan tavallinen keskiluokkainen perhe!

Minulla oli myös rajat eli se että aloitin alkoholin juomisen 13v ei johtunut mitenkään siitä että perheeni ois sallinut sen, oon kovapäinen niin minähän uhmasin rajoja ja tahdoin elää kuin aikuinen! Että se kuului teininä tehtyihin typeriin valintoihin aloittaa dokaaminen noin nuorena. Mutta niin sitä dokas monet muutkin samanikäiset ja kelpo kansalaisia meistä on tullut.

Perhe-elämä nuorena on ollut yksi suurimmista unelmistani. Se on mukavaa ja tasapainoista elämää.

Sinä et ollut kuin vuotta vanhempi kun tulit raskaaksi ja ymmärsit elämästä sen mikä nenästä suuhun valui. Eikä sinulla ole vieläkään sitä elämän kokemusta, että voisit opettaa miten muiden pitäisi ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe ei ole minulle mikään pelastusrengas, enkä tehnyt lasta omiin narsistisiin tarpeisiini kun en ole ensinnäkään millään tasolla myöskään narsisti ja kolmanneksi aikuinen olin kun lapseni sain ihan lainkin silmissä, nuori nainen, enkä mikään teiniäiti!

Teiniäiteinä pidän äitejä jotka saa ala-ikäisenä lapsen. Kuten aikoinaan siinä teiniäidit ohjelmassa esiintyi Teija ja Tanja jotka olivat 16-vuotiaana saanut lapsen.

Oman rikkinäisen lapsuuteni olen käsitellyt, enkä ole lapselleni rikkinäistä lapsuutta luonut, joten voitaisko tehdä nyt niin että meitä joilla on rosoinen lapsuus ei pidettäisi aina viallisina ihmisinä? Perheen perustin liittyen samaan haaveeseen kuin muutkin, onhan se mukavaa jatkaa sukua ja rakastan lapsia. Anteeksi siitä, että isäni ei esimerkiksi onnistunut aina olemaan täydellinen ihminen ja suorittaja, alkoholismi on sairaus, mutta sen voin sanoa että kun muutin takaisin isäni luokse 8v ja sain ihanat kaksosveljet ja äitipuoleni on myös aivan ihana ihminen jota pidän enemmän äitinäni kuin biologista äitiäni koskaan, niin 8v jälkeen mulla on ollut aivan tavallinen keskiluokkainen perhe!

Minulla oli myös rajat eli se että aloitin alkoholin juomisen 13v ei johtunut mitenkään siitä että perheeni ois sallinut sen, oon kovapäinen niin minähän uhmasin rajoja ja tahdoin elää kuin aikuinen! Että se kuului teininä tehtyihin typeriin valintoihin aloittaa dokaaminen noin nuorena. Mutta niin sitä dokas monet muutkin samanikäiset ja kelpo kansalaisia meistä on tullut.

Perhe-elämä nuorena on ollut yksi suurimmista unelmistani. Se on mukavaa ja tasapainoista elämää.

Sinä et ollut kuin vuotta vanhempi kun tulit raskaaksi ja ymmärsit elämästä sen mikä nenästä suuhun valui. Eikä sinulla ole vieläkään sitä elämän kokemusta, että voisit opettaa miten muiden pitäisi ajatella.

Minulla on aivan tarpeeksi elämänkokemusta siihen, että muiden sylkykuppina en suostu olemaan ja tulen pitämään pääni aina siinä asiassa että se mikä ei satuta muita ei ole väärin! 16-vuotiaan ja 18-vuotiaan kypsyydessä voi olla selkeitä eroja, pari vuotta voi tuossa iässä merkitä paljonkin ja kysymys on myös periaatteesta, lasta ei pidä saada silloin kun on ala-ikäinen ja vielä itsekkin huoltajan vastuulla. Minä en enää ollut, vaikka nippanappa 18v rajan ylitin. Joten mä sanon näin että kunhan olet 18-50v niin ei väliä missä iässä äidiksi tulet.