Polyamorinen Paula elää suhteessa kahden miehen kanssa
Kommentit (96)
Pikkolo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tällä hetkellä suhteessa kahden miehen kanssa, jotka tietävät toisistaan, mutten luokittele itseäni polyamoriseksi. Tilanne ei ole toiselle miehelle miellyttävä, mutta hän sietää sen ja on halunnut jatkaa kanssani näin. Toista taas ei haittaa tämän toisen olemassaolo. Keskenään miehet eivät ole missään tekemisissä.
Kaksi heikkoa miestä. Oikea mies ei jaa koskaan naista. Kaksi vaihtoehtoa, antaa naisen olla tai hoidella toinen osapuoli pois pelistä.
Sama. En ikinä ottaisi miestä joka suostuu tähän. Ei mikään oikea mies vaan itsestään epävarma.
Ja hei alaklikkaajat totta kai menkää ja tehkää kimppaa kolmeen ja neljään ja kymmeneen. Tosiasia vain on, että meitä muita ei kiinnosta. Ei taivastella eikä paheksuta. Senkus teette. Kukaan ei välitä.
Ruokavalio ainakin on ihan rempallaan koko porukalla. Raskasta ruokaa, jättiannoksia ja herkkuja. Lapsellekin tungettiin jo _vauvana_ suuhun suklaat, keksit ja muut mässyt (tämä informaatio on peräisin julkisista somekanavista).
Kannattaa perehtyä polyamoriaan ennen kuin puhuu. Läheskään kaikissa ei olla millään lailla kimpassa eikä bi. Esim. omassani jaan aikani ja rakkauteni kahden miehen kesken mutta emme ole kolmistaan. Nainen
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse olen Paulan blogia lukenut, niin vaikuttaa hyvin vahvalta persoonalta jolla on nuo miehet ns. talutusnuorassaan. Hänellä ilmeisesti on kaikenlaista (ylipainosta johtuvaa) terveyskremppaa, eikä itsenäisesti edes kykenisi pyörittämään arkea. Blogin lukeminen on mun mielestä ahdistavaa, siellä esimerkiksi haukutaan surutta ihmisiä, joiden kanssa Paulalla on tullut jotakin erimielisyyttä. Jopa omien miestensä henk.koht.asioista avautuu blogiin.
Ja omia sukulaisiaan haukkuu, tunnen osan niistä. Luulee olevansa jotain parempaa vaikka ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa perehtyä polyamoriaan ennen kuin puhuu. Läheskään kaikissa ei olla millään lailla kimpassa eikä bi. Esim. omassani jaan aikani ja rakkauteni kahden miehen kesken mutta emme ole kolmistaan. Nainen
No siis näin meilläkin.
Vierailija kirjoitti:
jos jossain esitellään itselle vieras tai epäsopiva aate tai elämäntapa,niin miksi silloin pitää alkaa haukkua sen aatteen edustavan ihmisen ulkonäköä? Kasvakaa aikuisiksi...
minusta nuo kolme ovat ihan normaalin näköisiä ihmisiä.
Niinpä. Ihan kuin saisi haastatella vain eri aatteiden kauneimpia edustajia. Tai sitä odotetaan, ja sitten kun sattuukin se umpitavis jota ei Prismassa muista erota, niin ai kauheeta. Stop the press, polyamoriset ei olekaan missejä ja hunkseja.

Jep. Ikään kuin jokainen monosuhteessa elävä tai sinkku olisi hollywood-tähden näköinen. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tiettävästi asu enää.167
Lähde?
Henkilön oma fb ja blogi.
Niiden talo on kooltaan jotain 60 neliötä, ei suihkua sisällä. Siellä on asunut kolme (kookasta) aikuista, lapsi sekä koiria ja kissoja. Ei ihme, jos yksi miehistä on halunnut muuttaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin mennä polyamoriseen suhteeseen Jason Momoan ja Russell Brandin kanssa...
N26
DB:n vuoksiko?
Miten Deutsche Bahn tähän liittyy?
Jossain haastattelussa nämä kertoivat, että Paula harrastaa seksiä miesten kanssa niin, että toinen on samassa huoneessa. Perjantai-dokkarista sai sen käsityksen, että Paula oli enemmän innoissaan "uudesta" miehestä kuin omasta aviopuolisostaan. Nyt tosiaan se uudempi mies on muuttanut pois yhteisestä huushollista.
Vierailija kirjoitti:
Ruokavalio ainakin on ihan rempallaan koko porukalla. Raskasta ruokaa, jättiannoksia ja herkkuja. Lapsellekin tungettiin jo _vauvana_ suuhun suklaat, keksit ja muut mässyt (tämä informaatio on peräisin julkisista somekanavista).
Ja sitten Paula joskus valitti, kun tuota vauvan syöttämistä oli kritisoitu somessa. Haloo, miksi täytyy antaa suklaata yms. alle 1-vuotiaalle vauvalle?!
Itse nainen ei omien sanojensa mukaan kykene enää liikkumaan juuri lainkaan, silti kalorien saanti on varmasti vähintään raskasta ruumiillista työtä tekevän miehen tasolla. Somessa iso osa päivityksistä liittyy ruokaan ja herkkuihin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse olen Paulan blogia lukenut, niin vaikuttaa hyvin vahvalta persoonalta jolla on nuo miehet ns. talutusnuorassaan. Hänellä ilmeisesti on kaikenlaista (ylipainosta johtuvaa) terveyskremppaa, eikä itsenäisesti edes kykenisi pyörittämään arkea. Blogin lukeminen on mun mielestä ahdistavaa, siellä esimerkiksi haukutaan surutta ihmisiä, joiden kanssa Paulalla on tullut jotakin erimielisyyttä. Jopa omien miestensä henk.koht.asioista avautuu blogiin.
Blogi tuntuu olevan koston väline, varsinkin kun mustamaalattu henkilö ei pääse kertomaan omaa näkemystään asioista.
Tästä porukasta on tehty Perjantai-dokkarin "mitä heille kuuluu nyt?" -jakso. Oletteko katsoneet?
Pitäisin kauniin ja timmin kroppani ja nauttisin elämästäni komean ja timmin miehen kanssa kahdestaan ja meillä molemmilla olisi tasapainoiset kauniit mielet ja rakastaisimme toisiamme. Vanhenesimme yhdessä, tukisimme toisiamme, kokisimme seikkailuja yhdessä, tuoksuisimme edelleen hyviltä, kemiamme kohtaisivat jne.
Luotan nimittäin siihen, että terve sielu asuu terveessä kehossa! Muu on turn off!
Vierailija kirjoitti:
Tästä porukasta on tehty Perjantai-dokkarin "mitä heille kuuluu nyt?" -jakso. Oletteko katsoneet?
Sinänsä mukavan oloinen perhe ja Paula puhui asiaa kaikenlaisten perhemuotojen hyväksymisestä ja huolestaan tyttären tulevaan koulunkäyntiin liittyen. Kuitenkin samalla mietin, että toivottavasti lapselle ei periytetä epäterveellisiä ruokailutottumukset/riippuvuutta ruokaan.