Lue keskustelun säännöt.
Ystävästäni tuli kapeakatseinen idiootti lapsen saamisen jälkeen
26.02.2020 |
Olen tuntenut ystäväni kymmenen vuotta. Hänen kanssaan on ollut mukava viettää aikaa ja jutut ovat käyneet hyvin yksiin. Ainoa ystävyyttä varjostava asia on ollut silloin tällöin kumpuava kateus ystäväni puolelta (esim. saamaani opiskelupaikkaan tai joihinkin ulkoisiin tekijöihin liittyviin juttuihin) , mutta hän on hyvin pystynyt sanoittamaan tunteitaan ja asiat eivät ole jääneet jäytämään välejämme. Koko tuntemisemme ajan tämä ystäväni on ollut saman miehen kanssa eikä sekään ole vaikuttanut hänen olemiseensa mitenkään. Kaikki kuitenkin muuttui sen jälkeen kun hän sai tältä vihkisormuksen sormeensa. Elämä alkoi pyöriä pelkän vaimouden ympärillä. Ja kaikki tämä toiminta vielä korostui sen jälkeen kun ystäväni alkoi odottaa heidän yhteistä lastaan ja täysin höperöksi homma meni sen jälkeen kun lapsi syntyi. Ystäväni ei ole enää mistään muusta kiinnostunut kuin vaimona olemisesta ja äitiydestä. On jopa vaihtanut instagramiinkin kuvauksen itsestään kuulumaan ainoastaan "mom and wife". Muuta ei taida olla jäljellä... Ymmärrän, että oma lapsi on tärkeintä maailmassa ja eka vuosi voi mennä vauvakuplassa, mutta tämä taapero täyttää tänä vuonna jo 2v ja ystäväni on edelleen tiukasti kuplassa. Muiden kuulumiset eivät kiinnosta yhtään ja kun häneltä utelee kuulumisia, alkaa hän puhua välikausihaalarien hinnoista. Kun yrittää keskustella jostain, hän keskeyttää ja ryhtyy kertomaan taaperosta tai vaimoudestaan. Lisäksi hän kauhistelee muunlaisia elämänvalintoja: joku aika sitten meillä tuli puheeksi minun sinkkuuteni ja kun sanoin, että viihdyn vallan hyvin yksin, hän lähes kirkui silmät lautasen kokoisina että "MITEN SÄ ET HALUA PARISUHDETTA? SÄHÄN OOT KOKO AJAN YKSINÄINEN?!" Selitin rauhallisesti että olen pitkässä parisuhteessa ja kihloissakin kyllä ollut, se ei ollut minun juttuni ja kaikki eivät välttämättä halua ja että minulla on hyvä näin. Tämä tieto kuitenkin järkytti häntä syvästi. Hänen elämänpiirinsä ja kiinnostuksenkohteensa tuntuvat rajoittuvan nykyään vain hääohjelmien katsomiseen, kavereiden polttareiden järjestelystä intoiluun ja Gugguu-merkkisistä vaatteista höpöttämiseen. Gugguu ja Metsola, niitä pitää olla. Myös vähän Tommy Hilfigeriä.
En ymmärrä mihin ystäväni on kadonnut. Muillakin ystävilläni on lapsia ja vauvakuplan helpotettua asiat ovat palanneet ns. normaalimpaa, mutta ystäväni vaikuttaa siltä kuin hänet olisi jotenkin riivattu.
Ja ei, en ole kateellinen ja katkera, ennen kuin joku ehtii siitä sanoa. Ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista, mutta en saa ystävästäni mitään irti. Ei tunnu kovin kovin mieltä ylentävältä että kun vaikka itse hakee tukea suruunsa (toinen ystäväni kuoli hetki sitten) ja laittaa tälle äitiystävälleen viestiä niin sieltä ei kommentoida viestiini liittyen yhtään mitään, vaan saan kuvasarjan hänen taaperostaan ja sen tekemisistä.
Tiedän, että tämä aloitus nyt varmaan ärsyttää suurta osaa ihmisistä ja varsinkin äideistä ja haluankin painottaa, että tiedän, etteivät kaikki vaimot ja äiti-ihmiset käyttäydy näin. Mutta mikä ihme ystävääni on mennyt?
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän kyllä, että perheen perustamisen jälkeen ei ole yhtään kiinnostanut kuunnella lapsettomien jaaritteluja turistikohteissa pyörimisestä, kännisekoiluista eli "viiniharrastuksesta", kirppislöydöistä, vaateostoksista, eettisistä dilemmoista ja muista tyhjän elämän täyttämisyrityksistä. Lasten myötä tuli rauha ja vapaus.
Nostat itsesi ällöttävällä tavalla jalustalle.
Miksi perheettömien ihmisten puheet ovat aiheesta riippumatta "jaaritteluja". Ei saatana että rupesi vituttamaan tuo ylemmyydentunne jota monet persehedelmän ulos puskeneet naiset harjoittavat.Myötätuntoa täältä sinulle ap! Olen itse kahden pienen lapsen äiti, mutta jopa vauvakuplassa olen pyrkinyt pysymään niin aktiivisena sosiaalisesti kuin mahdollista. Tunnen, että ystäväni ovat pitäneet minut järjissään, kun olen saanut kuulla muutakin kuin vauvajuttuja. Vauvan kanssahan nimenomaan on helppo vierailla kavereiden luona ja käydä kahviloissa.
Sen sijaan mammaryhmät olen jättänyt väliin, olen varmaan ennakkoluuloinen, mutta kuvittelen niiden olevan sellaisia pönkityspiirejä, kuka imettää pisimpään ja kuka tarjoaa vain luomuruokaa jne. Uskon itse, että omille lapsilleni parasta on, kun minunkin aivoni saavat vähän tuulettua lapsiaiheista. Onneksi lähipiirissäni on muitakin äitejä, joille voin tarvittaessa avautua äitiyteen liittyvistä asioista. En oleta, että sinkkuystäviäni ne juurikaan kiinnostaisi.
En osaa antaa neuvoja sinulle ap, harmi että ystävyytesi on muuttunut tuollaiseksi :( ystäväsi ei ehkä ymmärrä, että ystävyyden säilyttämiseksi pitäisi nähdä vaivaa. Lähinnä herättää sääliä, jos jonkun elämässä tärkeintä ovat lapsen merkkivaatteet.
Itselleni vauvaryhmät olivat viikon tärkeimpiä hetkiä. En tiedä, osuinko vain hyviin ryhmiin, mutta niissä ei kyllä mitään pönkitetty, vaan sai jakaa aitoja kuulumisiaan. Jos jokin asia vaivasi, niin sai puhuttua siellä ja huomata, että olikin ihan normaali asia jne.
Ja ennenkaikkea sai puhua siitä vauva-arjesta.
Kun etenkään lapsettomien ystävien kanssa ilmeisesti vauvaa ei saisi likimain edes mainita, kun on jo "pelkkää lapsesta puhumista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää haukkuko täällä ystäviänne, jos kerran he eivät kuitenkaan ole teille mitään pahaa tehneet.
Elämäntilanteet vaihtelee kaikilla ja sen myötä kiinnostuksen kohteet.
On ihan oikeinkin, että kun on äiti, niin ykkösasia on oma lapsi. Nykyään äideiltä vielä tunnutaan vaativan kaikkea mahdollista enemmän kuin ennen. Kun oma lapseni oli pieni, kaikille kelpasi ihan hyvin niin kotikutoiset kuin halpakaupoistakin ostetut vermeet, saati ne kaikki mitkä vielä kierrätettiin vuosikausia lapsilta toisille. En muista että edes olisi ollut mitään lasten merkkivaatteita. Ehkä jotain Tuttaa oli, mutta ei sitä mielletty miksikään merkkituotteeksi.
Nykyään äidit on melkoisessa pyörityksessä. Lapsille pitää olla sitä ja tätä. Ei nykyään enää lapsi vain "mene siinä sivussa."
Minulle tuo ap: kirjoitus toi auttamatta mieleen sen, että hän nyt pitää itseään tätä äidiksi tullutta ystäväänsä fiksumpana. Niin ei saa ajatella. Olette ihan erilaisessa elämäntilanteessa. Ehkä teidän ei ole tarkoitus olla niin kovasti keskenänne tekemisissäkään näinä aikoina. Jos et tunne, että ystäväsi on kanssasi samalla aaltopituudella, niin sinun tehtäväsi on väistyä syrjään siitä sitten. Varmasti sinulla on itsesi kaltaisia ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa.
Tuntuisi siis siltä, että ystäväsi haluaisi jakaa kanssasi omaa elämäänsä ja lapsiarkeaan, mutta sinua ei kiinnosta. Miksi sitten edes yrität?
Totta kai lapsi saa ja hänen täytyykin olla äitinsä ykkösprioriteetti. Sen ei silti tarvitsisi tarkoittaa sitä, että omien ystävien asiat sivuutetaan ja nollataan jatkuvilla lapsijutuilla, tai että toisenlaisessa elämäntilanteessa olevia kauhistellaan ja arvostellaan. Lisäksi tuo, että ystävän kertoessa suru-uutisen ei vastaukseksi tule edes osanottoa vaan pelkkä kuvasarja omasta taaperosta, on jo aika hävytöntä eikä sitä pysty perustelemaan "niin mutku mun lapsi on mulle maailman tärkein asia!" -kommentilla.
Vähän - tai ei itse asiassa ihan vähääkään - alkaa vaikuttaa tämän ketjun kommenttien perusteella siltä, että moni tunnisti ap:n kuvauksesta itsensä ja käy nyt hyökkäyspuolustukseen. Jos oikeasti näkemys asiasta on tuo, että ap pitää itseään parempana sillä perusteella, että on väsynyt itsekeskeiseen ja fanaattiseen mammakaveriinsa, niin joko ei lukenut aloitusta ajatuksen kanssa lainkaan tai sitten jokin siinä osui ja syvälle. Jos jostakusta saa sen kuvan, että pitää itseään parempana, niin se on tämä ap:n ystävä. Omaa äitiyttään pitää hehkuttaa niin, että edes osanottoa ei toisen suruun vaivaudu esittämään. Veikkaan, että suurin osa äideistäkin katkaisisi tai vähintäänkin viilentäisi välit näin tilannetajuttomaan ja minäkeskeiseen ihmiseen.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai lapsi saa ja hänen täytyykin olla äitinsä ykkösprioriteetti. Sen ei silti tarvitsisi tarkoittaa sitä, että omien ystävien asiat sivuutetaan ja nollataan jatkuvilla lapsijutuilla, tai että toisenlaisessa elämäntilanteessa olevia kauhistellaan ja arvostellaan. Lisäksi tuo, että ystävän kertoessa suru-uutisen ei vastaukseksi tule edes osanottoa vaan pelkkä kuvasarja omasta taaperosta, on jo aika hävytöntä eikä sitä pysty perustelemaan "niin mutku mun lapsi on mulle maailman tärkein asia!" -kommentilla.
Vähän - tai ei itse asiassa ihan vähääkään - alkaa vaikuttaa tämän ketjun kommenttien perusteella siltä, että moni tunnisti ap:n kuvauksesta itsensä ja käy nyt hyökkäyspuolustukseen. Jos oikeasti näkemys asiasta on tuo, että ap pitää itseään parempana sillä perusteella, että on väsynyt itsekeskeiseen ja fanaattiseen mammakaveriinsa, niin joko ei lukenut aloitusta ajatuksen kanssa lainkaan tai sitten jokin siinä osui ja syvälle. Jos jostakusta saa sen kuvan, että pitää itseään parempana, niin se on tämä ap:n ystävä. Omaa äitiyttään pitää hehkuttaa niin, että edes osanottoa ei toisen suruun vaivaudu esittämään. Veikkaan, että suurin osa äideistäkin katkaisisi tai vähintäänkin viilentäisi välit näin tilannetajuttomaan ja minäkeskeiseen ihmiseen.
AAMEN! 🙌🏻
Eettisten dilemmojen pohdiskelu tyhjän elämän täyttämisyritystä? Joko yrität nyt trollata vähän liian kovilla panoksilla tai sitten olet totaalisen sokea itsellesi ja ajatusmaailmallesi. Rauhan ja vapauden löytänyt ihminen ei tapaa paheksua ja irvailla muiden ihmisten elämänvalintoja ja puheenaiheita.