Vantaan lastensuojelun kriisi, wtf?

Vierailija kirjoitti:

Pöytäkirjoja työkseni laativana ovat nämä lastensuojelun raportit aivan käsittämättömiä. 

Miten on mahdollista, että voidaan kirjoittaa niin "mitä sattuu"? Antaako tosiaan lainsäädäntö täysin vapaat kädet tällaiselle? Ja vielä se, että hyväksytään ylimalkaiset ja virheitä sisältävät raportit siksi, että on niin kiire?

Joku lainoppinut tai muu tietäjä: Miten tällainen raportointi ja raporttien rekisteröinti ylipäätään voi olla luvallista?

Missä kohtaa viranomaisen tekemä kirjaus / asiakirja / asiakasmerkintä muuttuu asiakirjaväärennökseksi? Kuinka väärää ja vääristeltyä tietoa ja kuinka paljon sitä saa viranomaisen rekistereihin kirjata ilman, että siitä on työntekijälle mitään seuraamuksia?

Kirjauksia ja raportteja tekevät myös lastensuojeluun ostopalveluja tuottavien yritysten työntekijät. Onko heillä mitään vastuuta tuottamistaan asiakirjoista?

Täytyy muistaa, että asiakkaalla ei voi mennä kovin hyvin, koska silloin loppuu bisnes ja asiakirjan tekijän oma työkin siinä samalla.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu aivan kummalliselta lukea tätä vauhkoamistanne. Olen aivan satavarma, että keneltäkään ei tässä maassa lapsia huostaanoteta turhaan.

Tahdonvastaisina huostaanotot menevät aina hallinto-oikeuteen asti. Jos perheessänne oikeasti on kaikki kunnossa, sitä toista kotikäyntiä ei varmasti tule.

Itse otan mieluusti toimivan lastensuojelun vuoksi sen mahdollisen turhankin lasun ja kotikäynnin vastaan. Miksi pelkäisin ihmisiä, jotka tekevät työtään lastemme parhaaksi? Meille saisi tulla milloin vain, ei ole salattavaa.

Eikö pääasia ja tärkeintä lasten hyvinvoinnin ja oikeusturvan kannalta juurikin ole se, että lastensuojelu toimii ja tarkistaa 100% kaikki ilmoitukset?

Näen aihepiiriä työni vuoksi erittäin läheltä. En ole sosiaalityöntekijä itse. Mutta tiedän, että Suomessa nykyään huostaanotettujen lasten vanhemmat ovat perinpohjin ja kroonisesti kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan ja usein edes itsestäänkään.

Sehän on sitten jo taas aivan toisen tason asia, onko tällaisilla vanhemmilla omasta mielestään kykyä vanhemmuuteen. Siitä, mitä he sanovat ja miten he itse asian kokevat, ei voida vetää supria johtopäätöksiä siihen, miten asiat de facto ovat.

Ikävä kyllä kaikilla meillä ei ole pienintäkään itsereflektion taito tai edes sen murusta - eikä montaa muutakaan taitoa. Kaikkien moraalinen tai psyykkinen kehitys ei ole samassa vaiheessa jne.

Jos esim. tutustutte Lokakuun liikkeen julkaisuihin, huostaanotettujen lasten vanhemmat siellä ovat kaikki mielestään monin tavoin pahojen suunnilleen ihmishirviö-viranomaisten salaliittojen viattomia uhreja :( Vaikka he ihan itse ovat ainoa syy siihen, että lapsi tai lapset eivät kanssaan voi asua.

Mikäli vanhemmalla ei ole itsellä motivaatiota muuhun kuin uhrautumiseen, niin kukaan ei voi auttaa. Mikäli ihminen SAA vuoden verran lastensuojelun ammattilaisilta kotiin asti tuotua ilmaista keskustelu- ja muuta tukea, hän ei kykene näkemään siinäkään mitään muuta kuin uhkia ja toisteb ihmisten vikoja.

Ei siis yhteiskunta voi esimerkiksi laadukkaimmallakaan sosiaalityöllä - jollaista tosin se ei aina ole - kovin laajalti vaikuttaa siihen, että kaikkien lasten eväsreput kotoa eivät ole lähimainkaan samat.

Tämä sama kierre hyvässä ja pahassa sitten aikanaan jatkuu ja kulkeutuu sukupolvelta toiselle. Ääritapauksissa sitten on yhteiskunnan ikävänä velvollisuutena lapsen huostaanotto, jotta lapset saisivat ylipäänsä elää - ja voisivat elää ja kehittyä normaalisti.

A. Sata tuhatta ilmoitusta vuodessa on aiheettomia. Silti viranomainen uhkailee ja kiduttaa. Ja se on sinusta oikein?

B. Lastensuojelun toimet eivät auta eivätkä tue.

Kaikki maksaa saatanasti.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu aivan kummalliselta lukea tätä vauhkoamistanne. Olen aivan satavarma, että keneltäkään ei tässä maassa lapsia huostaanoteta turhaan.

Tahdonvastaisina huostaanotot menevät aina hallinto-oikeuteen asti. Jos perheessänne oikeasti on kaikki kunnossa, sitä toista kotikäyntiä ei varmasti tule.

Itse otan mieluusti toimivan lastensuojelun vuoksi sen mahdollisen turhankin lasun ja kotikäynnin vastaan. Miksi pelkäisin ihmisiä, jotka tekevät työtään lastemme parhaaksi? Meille saisi tulla milloin vain, ei ole salattavaa.

Eikö pääasia ja tärkeintä lasten hyvinvoinnin ja oikeusturvan kannalta juurikin ole se, että lastensuojelu toimii ja tarkistaa 100% kaikki ilmoitukset?

Näen aihepiiriä työni vuoksi erittäin läheltä. En ole sosiaalityöntekijä itse. Mutta tiedän, että Suomessa nykyään huostaanotettujen lasten vanhemmat ovat perinpohjin ja kroonisesti kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan ja usein edes itsestäänkään.

Sehän on sitten jo taas aivan toisen tason asia, onko tällaisilla vanhemmilla omasta mielestään kykyä vanhemmuuteen. Siitä, mitä he sanovat ja miten he itse asian kokevat, ei voida vetää supria johtopäätöksiä siihen, miten asiat de facto ovat.

Ikävä kyllä kaikilla meillä ei ole pienintäkään itsereflektion taito tai edes sen murusta - eikä montaa muutakaan taitoa. Kaikkien moraalinen tai psyykkinen kehitys ei ole samassa vaiheessa jne.

Jos esim. tutustutte Lokakuun liikkeen julkaisuihin, huostaanotettujen lasten vanhemmat siellä ovat kaikki mielestään monin tavoin pahojen suunnilleen ihmishirviö-viranomaisten salaliittojen viattomia uhreja :( Vaikka he ihan itse ovat ainoa syy siihen, että lapsi tai lapset eivät kanssaan voi asua.

Mikäli vanhemmalla ei ole itsellä motivaatiota muuhun kuin uhrautumiseen, niin kukaan ei voi auttaa. Mikäli ihminen SAA vuoden verran lastensuojelun ammattilaisilta kotiin asti tuotua ilmaista keskustelu- ja muuta tukea, hän ei kykene näkemään siinäkään mitään muuta kuin uhkia ja toisteb ihmisten vikoja.

Ei siis yhteiskunta voi esimerkiksi laadukkaimmallakaan sosiaalityöllä - jollaista tosin se ei aina ole - kovin laajalti vaikuttaa siihen, että kaikkien lasten eväsreput kotoa eivät ole lähimainkaan samat.

Tämä sama kierre hyvässä ja pahassa sitten aikanaan jatkuu ja kulkeutuu sukupolvelta toiselle. Ääritapauksissa sitten on yhteiskunnan ikävänä velvollisuutena lapsen huostaanotto, jotta lapset saisivat ylipäänsä elää - ja voisivat elää ja kehittyä normaalisti.

Eli jos minä nyt perustan bisneksen jonka toiminnan markkinoin tällaisen eettisen sumuverhon kuin "lapsen etu, lastensuojelu" alla niin se menee sinulle ihan kritiikittömästi läpi koska lastensuojeluahan minä vain pyyteettömästi teen. Kenenkään ei tarvi valvoa tai jos joku asiakas valittaa niin se on vaan turha nillittäjä. Ihmiset ei myöskään koskaan tee virheitä. Etenkään systeemissa jossa saavat valvomatonta valtaa. Just.

"Näen aihepiiriä työni vuoksi erittäin läheltä. En ole sosiaalityöntekijä itse. Mutta tiedän, että Suomessa nykyään huostaanotettujen lasten vanhemmat ovat perinpohjin ja kroonisesti kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan ja usein edes itsestäänkään."

Mikä työ on tällainen jossa salassapidettävää tietoa vuotaa noin paljon asiaan osallistumattomalle? Vai laverteleeko sossut? Todella epäeettistä.

Ikävä kyllä oman kokemuksen perusteella nämä "pyyteettömät lastensuojelijat" ovat usein niitä pahimpia. Taustalla on varmaan jotain munchausen by proxy tyyppistä, jossa tekevät lapsesta uhrin, itsestään pelastajan ja luotettavan aikuisen ja lapsen perheestä pahoinpitelijän. Tämä on se heidän sekavassa päässään oleva asetelma.

Näitä on niin sosiaalityöntekijöissä, harrastusohjaajissa, psykologeissa ja kaikissa ammateissa jossa korostuu pääsy kahden lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

"Näen aihepiiriä työni vuoksi erittäin läheltä. En ole sosiaalityöntekijä itse. Mutta tiedän, että Suomessa nykyään huostaanotettujen lasten vanhemmat ovat perinpohjin ja kroonisesti kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan ja usein edes itsestäänkään."

Mikä työ on tällainen jossa salassapidettävää tietoa vuotaa noin paljon asiaan osallistumattomalle? Vai laverteleeko sossut? Todella epäeettistä.

Lastensuojelun moniammatillisissa tiimeissä työskentelee sosiaalityöntekijöiden lisäksi sosiaaliohjaajia, psykologeja, psykiatreja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Näen aihepiiriä työni vuoksi erittäin läheltä. En ole sosiaalityöntekijä itse. Mutta tiedän, että Suomessa nykyään huostaanotettujen lasten vanhemmat ovat perinpohjin ja kroonisesti kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan ja usein edes itsestäänkään."

Mikä työ on tällainen jossa salassapidettävää tietoa vuotaa noin paljon asiaan osallistumattomalle? Vai laverteleeko sossut? Todella epäeettistä.

Lastensuojelun moniammatillisissa tiimeissä työskentelee sosiaalityöntekijöiden lisäksi sosiaaliohjaajia, psykologeja, psykiatreja.

Ja sossun lisäksi te kaikki lörpöttelette iloisesti uhrien asioita siellä sun täällä?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu aivan kummalliselta lukea tätä vauhkoamistanne. Olen aivan satavarma, että keneltäkään ei tässä maassa lapsia huostaanoteta turhaan.

Tahdonvastaisina huostaanotot menevät aina hallinto-oikeuteen asti. Jos perheessänne oikeasti on kaikki kunnossa, sitä toista kotikäyntiä ei varmasti tule.

Itse otan mieluusti toimivan lastensuojelun vuoksi sen mahdollisen turhankin lasun ja kotikäynnin vastaan. Miksi pelkäisin ihmisiä, jotka tekevät työtään lastemme parhaaksi? Meille saisi tulla milloin vain, ei ole salattavaa.

Eikö pääasia ja tärkeintä lasten hyvinvoinnin ja oikeusturvan kannalta juurikin ole se, että lastensuojelu toimii ja tarkistaa 100% kaikki ilmoitukset?

Näen aihepiiriä työni vuoksi erittäin läheltä. En ole sosiaalityöntekijä itse. Mutta tiedän, että Suomessa nykyään huostaanotettujen lasten vanhemmat ovat perinpohjin ja kroonisesti kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan ja usein edes itsestäänkään.

Sehän on sitten jo taas aivan toisen tason asia, onko tällaisilla vanhemmilla omasta mielestään kykyä vanhemmuuteen. Siitä, mitä he sanovat ja miten he itse asian kokevat, ei voida vetää supria johtopäätöksiä siihen, miten asiat de facto ovat.

Ikävä kyllä kaikilla meillä ei ole pienintäkään itsereflektion taito tai edes sen murusta - eikä montaa muutakaan taitoa. Kaikkien moraalinen tai psyykkinen kehitys ei ole samassa vaiheessa jne.

Jos esim. tutustutte Lokakuun liikkeen julkaisuihin, huostaanotettujen lasten vanhemmat siellä ovat kaikki mielestään monin tavoin pahojen suunnilleen ihmishirviö-viranomaisten salaliittojen viattomia uhreja :( Vaikka he ihan itse ovat ainoa syy siihen, että lapsi tai lapset eivät kanssaan voi asua.

Mikäli vanhemmalla ei ole itsellä motivaatiota muuhun kuin uhrautumiseen, niin kukaan ei voi auttaa. Mikäli ihminen SAA vuoden verran lastensuojelun ammattilaisilta kotiin asti tuotua ilmaista keskustelu- ja muuta tukea, hän ei kykene näkemään siinäkään mitään muuta kuin uhkia ja toisteb ihmisten vikoja.

Ei siis yhteiskunta voi esimerkiksi laadukkaimmallakaan sosiaalityöllä - jollaista tosin se ei aina ole - kovin laajalti vaikuttaa siihen, että kaikkien lasten eväsreput kotoa eivät ole lähimainkaan samat.

Tämä sama kierre hyvässä ja pahassa sitten aikanaan jatkuu ja kulkeutuu sukupolvelta toiselle. Ääritapauksissa sitten on yhteiskunnan ikävänä velvollisuutena lapsen huostaanotto, jotta lapset saisivat ylipäänsä elää - ja voisivat elää ja kehittyä normaalisti.

Se turha lasu ja kotikäynti lähtevät vääristä lähtökohdista. Haetaan vahvistusta sen kiusallaan tehdyn ilmoituksen tietoihin. Kuten sosiaalityön johtajakin Hesarissa sanoi: "Kyllä sieltä jotain löytyy, johon tarttua". 

Huostaanottotutkimuksessa oli sellainenkin vanhemmuuden virhe kuin vanhemman toiminnan ohjaamisen vaikeus. Myös epämääräiset liian ankara tai liian rajaton kasvatus voivat johtaa jatkotarkasteluun tai jopa sijoitukseen. Tosiasia on, että mikäli aiheeton ilmoitus on saanut kaikupohjaa jossakin työntekijän ennakkokäsityksessä tai stereotyyppisessä ajatusmallissa, olet kunnollisenakin vanhempana erittäin heikoilla. Erityisesti vaarassa ovat kunnolliset, mutta haastavissa tilanteissa elävät, kuten esimerkiksi väkivaltaisista suhteista eronneet väkivallattomat. On todella vaikeaa, ellei mahdotonta esiintyä, olla, puhua, vastailla, kertoa, reflektoida niin, että saisit kunnioittavaa, asiallista ja ystävällistä palvelua. Kovin helposti olet ainakin vaikeasti ohjattava vanhempi.

Tämä on totuus.

"Lastensuojelun moniammatillisissa tiimeissä työskentelee sosiaalityöntekijöiden lisäksi sosiaaliohjaajia, psykologeja, psykiatreja."

Lisäksi "verkostoon" voi kuulua koulutoimen edustajia kuten opettaja ja rehtori, terveydenhuollon muuta henkilöstöä, terapeutteja jne.

Sitten tämä verkosto vatvoo lapsen asioita yhdessä valtavana konklaavina "moniammatillisesti".

Verkostopalavereihin ei tule virallista kutsua, niissä ei ole asialistaa, ei puheenjohtajaa, ei sihteeriä, ei pöytäkirjaa. Lastensuojelu kirjaa papereihinsa mitä lystää, ja perustelee jatkotoimia sillä, mitä on "verkostossa sovittu".

Yritysmaailmassa tällaiset toimintatavat eivät tulisi ikinä kuuloonkaan.

Lapsella ja perheellä ei ole mitään oikeusturvaa.

Minusta tuntuu aivan kummalliselta lukea tätä vauhkoamistanne. Olen aivan satavarma, että keneltäkään ei tässä maassa lapsia huostaanoteta turhaan.

Hyvin suuri ja loppuelämää leimaava päätös on erityisesti äidin riistäminen lapselta. Esimerkiksi yksi lasten tyypillisistä peloista on se, että äidille tapahtuisi jotain pahaa - ja tämä riippumatta siitä, minkälainen se äiti on.

Väittäisin, että satavarmasti Suomessa huostaanotetaan lapsia turhaan. Väittäisin, että päätöksiä tekevillä on inhoa, ainakin alitajuista, useita niitä vanhempia kohtaan, joihin he tämän toimenpiteen kohdistavat. Väittäisin, ettei ymmärrystä tai halua aitoon välittämiseen ja auttamiseen ole. Ne ovat huonoja lähtökohtia työhön. Väittäisin, että lapsen tilanne ei huostaanotolla muutu yhtään paremmaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu aivan kummalliselta lukea tätä vauhkoamistanne. Olen aivan satavarma, että keneltäkään ei tässä maassa lapsia huostaanoteta turhaan.

Hyvin suuri ja loppuelämää leimaava päätös on erityisesti äidin riistäminen lapselta. Esimerkiksi yksi lasten tyypillisistä peloista on se, että äidille tapahtuisi jotain pahaa - ja tämä riippumatta siitä, minkälainen se äiti on.

Väittäisin, että satavarmasti Suomessa huostaanotetaan lapsia turhaan. Väittäisin, että päätöksiä tekevillä on inhoa, ainakin alitajuista, useita niitä vanhempia kohtaan, joihin he tämän toimenpiteen kohdistavat. Väittäisin, ettei ymmärrystä tai halua aitoon välittämiseen ja auttamiseen ole. Ne ovat huonoja lähtökohtia työhön. Väittäisin, että lapsen tilanne ei huostaanotolla muutu yhtään paremmaksi. 

Kiteytit koko tämän huostaanottokulttuurin perimmäisen häiritsevyyden hyvin.

Se kansalaisjärjestön aloite että valtion pitää selvittää lastensuojelun tilanne siten että puolueeton taho haastattelee sijoitetut lapset on todella hyvä.

Kannatan!

Vierailija kirjoitti:

"Lastensuojelun moniammatillisissa tiimeissä työskentelee sosiaalityöntekijöiden lisäksi sosiaaliohjaajia, psykologeja, psykiatreja."

Lisäksi "verkostoon" voi kuulua koulutoimen edustajia kuten opettaja ja rehtori, terveydenhuollon muuta henkilöstöä, terapeutteja jne.

Sitten tämä verkosto vatvoo lapsen asioita yhdessä valtavana konklaavina "moniammatillisesti".

Verkostopalavereihin ei tule virallista kutsua, niissä ei ole asialistaa, ei puheenjohtajaa, ei sihteeriä, ei pöytäkirjaa. Lastensuojelu kirjaa papereihinsa mitä lystää, ja perustelee jatkotoimia sillä, mitä on "verkostossa sovittu".

Yritysmaailmassa tällaiset toimintatavat eivät tulisi ikinä kuuloonkaan.

Lapsella ja perheellä ei ole mitään oikeusturvaa.

Tee kantelu tällaisesta toimintakulttuurissa/menettelytavoista, sillä osaat hyvin osoittaa sen tuomittavuuden. Itse en osannut kantelussani tehdä tuollaista vertailua; yleisesti vain ihmettelin..

Sekoitatte nyt vauhkoamisessanne asioita keskenään.

Kyllä. Jotkut tekevät bisnestä lastensuojelulla (=yksityiset perhekodit). Harmillista.

Ryhdymmekö siis kaikki työmme ja lastemme hoidon lisäksi sijaisvanhemmiksi? Niin, arvelinkin, ettei kiinnosta. Hatunnosto heille, jotka ryhtyvät.

Ei kuitenkaan se tarkoita sitä etteikö kodin ulkopuolelle sijoittamisen ja huostaanoton tarvetta silti olisi.

Tämän arvion ja päätöksen tekevät ihmiset, jotka eivät itse taloudellisesti hyödy mitenkään siitä että sijoituksia ja huostaanottoja tapahtuu.

Kausaliteettia ei ole! Umpihuonoja vanhempia on

.

Vierailija kirjoitti:

Sekoitatte nyt vauhkoamisessanne asioita keskenään.

Kyllä. Jotkut tekevät bisnestä lastensuojelulla (=yksityiset perhekodit). Harmillista.

Ryhdymmekö siis kaikki työmme ja lastemme hoidon lisäksi sijaisvanhemmiksi? Niin, arvelinkin, ettei kiinnosta. Hatunnosto heille, jotka ryhtyvät.

Ei kuitenkaan se tarkoita sitä etteikö kodin ulkopuolelle sijoittamisen ja huostaanoton tarvetta silti olisi.

Tämän arvion ja päätöksen tekevät ihmiset, jotka eivät itse taloudellisesti hyödy mitenkään siitä että sijoituksia ja huostaanottoja tapahtuu.

Kausaliteettia ei ole! Umpihuonoja vanhempia on

.

Umpihuonoja vanhempia sinun mielestä on muttei umpihuonoja sossuja?

Vierailija kirjoitti:

Sekoitatte nyt vauhkoamisessanne asioita keskenään.

Kyllä. Jotkut tekevät bisnestä lastensuojelulla (=yksityiset perhekodit). Harmillista.

Ryhdymmekö siis kaikki työmme ja lastemme hoidon lisäksi sijaisvanhemmiksi? Niin, arvelinkin, ettei kiinnosta. Hatunnosto heille, jotka ryhtyvät.

Ei kuitenkaan se tarkoita sitä etteikö kodin ulkopuolelle sijoittamisen ja huostaanoton tarvetta silti olisi.

Tämän arvion ja päätöksen tekevät ihmiset, jotka eivät itse taloudellisesti hyödy mitenkään siitä että sijoituksia ja huostaanottoja tapahtuu.

Kausaliteettia ei ole! Umpihuonoja vanhempia on

.

Ja mitä enemmän heitä löydetään, sitä paremmin sossuille on töitä. Kunnilla, valtiolla, hoitokodeissa, yrittäjinä, terapiapalvelujen tuottajina jne.

Selkeä syy-seuraus-suhde on.

Väite ja toimintakulttuuri: Umpihuonoja vanhempia on.

Väite ja toimintakulttuuri: Umpihuonoja sos.työntekijöitä ei ole.

Väite ja toimintakulttuuri: Umpihuonoja ilmoittelijoita ei ole.

Sitä paitsi, vaikka vakavasti puutteellista vanhemmuutta onkin, ei varmasti auta ketään, mikäli terminologia näistä vanhemmista on umpihuonot vanhemmat - edes alitajuisesti. Tällainen inhon ja vihan ja syyllistämisen  kulttuuri sekä itsensä ylentämisen toisia alentamalla eivät todellakaan sovi yhteen auttamisidean kanssa. Siitä kai eniten olisi lastensuojelussa kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Väite ja toimintakulttuuri: Umpihuonoja vanhempia on.

Väite ja toimintakulttuuri: Umpihuonoja sos.työntekijöitä ei ole.

Väite ja toimintakulttuuri: Umpihuonoja ilmoittelijoita ei ole.

Sitä paitsi, vaikka vakavasti puutteellista vanhemmuutta onkin, ei varmasti auta ketään, mikäli terminologia näistä vanhemmista on umpihuonot vanhemmat - edes alitajuisesti. Tällainen inhon ja vihan ja syyllistämisen  kulttuuri sekä itsensä ylentämisen toisia alentamalla eivät todellakaan sovi yhteen auttamisidean kanssa. Siitä kai eniten olisi lastensuojelussa kysymys.

Niinpä! Tiedän muutaman tuolla kentällä toimivan ja he jaksavat jauhaa vapaa-ajallaankin paskaa näistä autettavistaan "sossuperheistä". Mietin vaan miten sillä asenteella ketään autetaan. Jopa pieniin lapsiin saattavat suhtautua hyvin negatiivisesti nähden ne tulevina nuorisorikollisina. Siis 2-vuotiaat.

Oikeusvaltio on parempi kuin hyvinvointivaltio. Se tässä nyt on selväksi tullut.

Täydellistähän ei tule olemaan. Joka niin väittää yrittää vain suistaa ihmiset onnettomuuteen.

Oma apu paras apu, ystävän apu kullanarvoista.

Alas ’palkkapapit’!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekoitatte nyt vauhkoamisessanne asioita keskenään.

Kyllä. Jotkut tekevät bisnestä lastensuojelulla (=yksityiset perhekodit). Harmillista.

Ryhdymmekö siis kaikki työmme ja lastemme hoidon lisäksi sijaisvanhemmiksi? Niin, arvelinkin, ettei kiinnosta. Hatunnosto heille, jotka ryhtyvät.

Ei kuitenkaan se tarkoita sitä etteikö kodin ulkopuolelle sijoittamisen ja huostaanoton tarvetta silti olisi.

Tämän arvion ja päätöksen tekevät ihmiset, jotka eivät itse taloudellisesti hyödy mitenkään siitä että sijoituksia ja huostaanottoja tapahtuu.

Kausaliteettia ei ole! Umpihuonoja vanhempia on

.

Umpihuonoja vanhempia sinun mielestä on muttei umpihuonoja sossuja?

Kukaan sossu ei päätä yksin. Jokaisella on esimies. Huostaanottojen kaltaiset ratkaisut sitä paitsi päättää hallinto-oikeus, mikäli ne ovat tahdonvastaisia. Huostaanottoihin ei mennä kevyin perustein. Sitä ennen on yleensä oltu avohuollon asiakkuudessa vuosia, istuttu valtavasti asiakasneuvotteluita, käyty läpi valtava määrä erilaisten avopuolen tukipalveluita läpi. Perheen asioihin on siinä vaiheessa puuttunut todennäköisesti lukuisa määrä sossuja, perhetyöntekijöitä, psykologeja jne. Huostaanotto on ratkaisu kun mikään muu ei toimi ja lapsen asuminen kotona ei onnistu turvallisesti ja hänen kehitystään tukevasti mitenkään.