Poissulkeminen naisten ystäväporukasta?

Syitä on yhtä monia kuin porukoitakin. Voi olla, että poissuljettu henkilö on alettu kokea jostain syystä epämiellyttävänä ja ryhmän yhteishenkeä rapauttavana. Jos esimerkiksi porukasta yksi on sellainen, joka viihteellä tai juhlissa vetää aina tolkuttomat kännit, oksentelee ympäriinsä ja haastaa riitaa, niin on ymmärrettävää, jos juhlakutsuja ei hänelle enää haluta laittaa. Toisaalta joskus jossain porukan jäsenessä voi tapahtua jokin niin perustavanlaatuinen muutos, että muut eivät osaa suhtautua siihen ja jotenkin puolitahattomasti sulkevat tämän ulos menoistaan. Esimerkiksi uskoon tulo voi olla tällainen muutos.

Sitten on niitä stereotyyppisiä mutta ikävän todellisia klikkejä, jotka perustuvat hierarkioille ja sille, että jokainen tietää "paikkansa". Jos arvoasteikossa alhaalla oleva ryhmän hiljainen nainen tai outolintu rupeaa pistämään liiderille kampoihin, niin kurinpalautus on taattu. Tällaisille porukoille on tyypillistä sekin, että niissä ei sallita ihmisen luonnollista muuttumista - etenkin, jos muutos on jollain tapaa positiivinen - eikä sitä, että ajattelee joistain asioista eri tavalla kuin ryhmän muut jäsenet. Omaa persoonaa ei saisi tuoda esiin, jollei satu olemaan porukan pomo tai tämän lähin hännystelijä.

Valitettavasti, kuten joku jo mainitsi, joskus kyseessä voi olla selkeän narsistinen ihminen,  joka kylvää pahaa oloa ympärilleen mutta ei itse näe toiminnassaan mitään väärää ja suuttuu tai uhriutuu, jos asian ottaa hänen kanssaan puheeksi. Tällaisessa tapauksessa on parempi ghostata toinen kokonaan. Jätin itse hiljattain yhden porukan, missä keskushenkilö oli tällainen herkkää ja sydämellistä leikkivä piilonarsisti, jonka seurassa sai koko ajan varoa sanojaan ja joka katsoi oikeudekseen ojentaa muita mutta ei itse kyennyt ottamaan mitään kritiikkiä vastaan. Tiedän, että jotkut palvovat häntä ja häntä tuskin siksi aiotaan sulkea pois porukasta, joten päätin ottaa itse hatkat.

Aika usein isommat porukat pitävät sisällään yhden tai useamman pienemmän porukan. Näillä pienemmillä porukoilla voi jäsentensä kesken olla jotain sellaista yhteistä, mitä muilla isompaan porukkaan kuuluvilla ei ole. He siis muodostavat tiiviimmän porukan kuin mitä isompi porukka muodostaa. Kaikkea ei ole tarkoituskaan tehdä isolla porukalla vaan pienemmällä. Kun ihmiset ja elämäntilanteet muuttuvat, pienempi porukka tiivistyy ja isompi alkaa hajota. 

Vierailija kirjoitti:

Minä erosin ja sen jälkeen en ole kuulunut enää rouvaporukkaan, jossa kaikki asuvat omakotitaloissa, ajavat kahdella autolla ja tapailevat ystäväperheinä. Minulta puuttuu nykyisin se aviomies, ja omakotitalo, että kuuluisin joukkoon.

En ole köyhä, mutta ilmeisesti jotenkin epäilyttävä. 

Tuollaiseen on yleensä kaksi syytä. Joko rouvat eivät halua sinkkunaista miestensä seuraan, tai sitten mies ja tämän uusi puolison on valittu seurueen jäseniksi.

Ovatko katkaisseet kokonaan yhteydenpidon? Se tuntuu aika julmalta ilman minkäänlaista selitystä. Ihmissuhteen hidas hiipuminen sen sijaan on osa elämää. Jossain kohtaa kiinnostuksen kohteet ja vapaa-ajanvietto osuvat hyvin yhteen ja toisena hetkenä taas ei. 

Vierailija kirjoitti:

Anuli kirjoitti:

Mulle on tapahtunut juurikin noin. Kiusaamistahan se on.

Miksi sitten noin tapahtuu? Koska naisten agressio ei ole suoraa koska sitä ei hyväksytä niin se saa epäsuoria muotoja, kiusaamista ja seläntakana puhumista.

Joskus niin voi tapahtua myös siksi että jossakussa henkilössä saattaa olla narsistisia piirteitä, usein ryhmän johtaja. Muut jäsenet ovat ikäänkuin hänen hovinsa, niinkuin Monni ja Pilli ja Pulla. Jos olet erimieltä tai vastustat narsistia, tämä kostetaan eristämällä sinut. Lopultaan hommaan ei tarvita enää narsistia vaan hänen alaisensa hoitavat likaisen työn hänen puolestaan.

Kun itse tajusin tuon kiusaamiskuvion, helpotti suunnattomasti ja aloin elää omaa elämääni ilman noita epäterveitä ihmisiä. Elämänlaatu ja onnellisuus nousi kertaheitolla. Nyt ovat yrittäneet mielistellä ja nuolla p*r* että tulisin takaisin mutta en mene.

Tällaiset naiset kärsivät pahasta alemmuuden tunteesta ja heistä kannattaa pysyä erossa. Naisia jotka tukevat toisiaan, on myös olemassa ja hakeudu heidän seuraansa.

Ei se välttämättä aina kiusaamista ole vaan ihmisten kyvyttömyyttä nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista suoraan. Aika useinhan tuossa on kyse siitä, että yksi henkilöistä on muuttunut liikaa, eikä enää sovi kyseiseen ryhmään, mutta kukaan ei vaan kehtaa sanoa sitä ääneen.

Minua on aina ihmetyttänyt tämä selitys. Mutta ilmeisesti tällöin ei ole kysymys ystävistä, vaan jostain pinnallisemmista ryhmistä, hieman jostain teinimeiningin tyylisistä bileryhmistä, joissa ihmissuhteet ovat sellaista hyötysuhdekamaa ja joissa pitäydytään sellaisella pinnallisella tasolla. Koska ystävien keskenhän kasvetaan ja muututaan, tuetaan vaikeuksissa ja iloitaan onnistumisista. Luojan kiitos en ole koskaan kuulunut tuollaisiin pinnallisiin ryhmiin.   

No, eihän naisporukassa tarvi, kuin yhden laihtua, niin puukko on selässä melko välittömästi 😂😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anuli kirjoitti:

Mulle on tapahtunut juurikin noin. Kiusaamistahan se on.

Miksi sitten noin tapahtuu? Koska naisten agressio ei ole suoraa koska sitä ei hyväksytä niin se saa epäsuoria muotoja, kiusaamista ja seläntakana puhumista.

Joskus niin voi tapahtua myös siksi että jossakussa henkilössä saattaa olla narsistisia piirteitä, usein ryhmän johtaja. Muut jäsenet ovat ikäänkuin hänen hovinsa, niinkuin Monni ja Pilli ja Pulla. Jos olet erimieltä tai vastustat narsistia, tämä kostetaan eristämällä sinut. Lopultaan hommaan ei tarvita enää narsistia vaan hänen alaisensa hoitavat likaisen työn hänen puolestaan.

Kun itse tajusin tuon kiusaamiskuvion, helpotti suunnattomasti ja aloin elää omaa elämääni ilman noita epäterveitä ihmisiä. Elämänlaatu ja onnellisuus nousi kertaheitolla. Nyt ovat yrittäneet mielistellä ja nuolla p*r* että tulisin takaisin mutta en mene.

Tällaiset naiset kärsivät pahasta alemmuuden tunteesta ja heistä kannattaa pysyä erossa. Naisia jotka tukevat toisiaan, on myös olemassa ja hakeudu heidän seuraansa.

Ei se välttämättä aina kiusaamista ole vaan ihmisten kyvyttömyyttä nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista suoraan. Aika useinhan tuossa on kyse siitä, että yksi henkilöistä on muuttunut liikaa, eikä enää sovi kyseiseen ryhmään, mutta kukaan ei vaan kehtaa sanoa sitä ääneen.

Minua on aina ihmetyttänyt tämä selitys. Mutta ilmeisesti tällöin ei ole kysymys ystävistä, vaan jostain pinnallisemmista ryhmistä, hieman jostain teinimeiningin tyylisistä bileryhmistä, joissa ihmissuhteet ovat sellaista hyötysuhdekamaa ja joissa pitäydytään sellaisella pinnallisella tasolla. Koska ystävien keskenhän kasvetaan ja muututaan, tuetaan vaikeuksissa ja iloitaan onnistumisista. Luojan kiitos en ole koskaan kuulunut tuollaisiin pinnallisiin ryhmiin.   

Ehkä olet ollut onnekas, teidän porukassa ei ole tapahtunut liian isoja muutoksia. On vaikeaa olla ystävä, kun muut kasvavat ja aikuistuvat ja yksi on edelleen teinimäisen kateellinen, rehentelevä ja oikukas. Hyvien ominaisuuksien takia haluaisi olla edelleen ystävä, mutta jossain vaiheessa ei jaksaisi enää odottaa, milloin ystävä kasvaa aikuiseksi. 

Ikävät puolet vielä tulevat esiin asioina, joihin vaikea tarttua: äänensävynä, tylyinä lausahduksina, kiinnostuksen puutteena muiden asioihin. Miten sellaiseen tarttuu järkevästi? "Et kuunnellut kuin puhuin lapseni vaikeuksista ja aloit vaan selittää teidän tulevasta lomamatkasta." 

On myös ihmisiä, joiden maailmankuva muuttuu, jos nyt ei täysin, niin paljon, kun puoliso vaihtuu. Entinen viherhippi hyppää uuden rakkaan kanssa lentokoneeseen ja kiitää shoppailulomalle Pariisiin. Ei sitä kovin monta kierrosta jaksa katsella. 

Ja joskus lasten saaminen voi rikkoa ystävyyden. Toiset hurahtavat äitiyteen ja tahaton lapsettomuus voi tehdä hyvin raskaaksi pikkulapsiperheiden kanssa kyläilyn. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anuli kirjoitti:

Mulle on tapahtunut juurikin noin. Kiusaamistahan se on.

Miksi sitten noin tapahtuu? Koska naisten agressio ei ole suoraa koska sitä ei hyväksytä niin se saa epäsuoria muotoja, kiusaamista ja seläntakana puhumista.

Joskus niin voi tapahtua myös siksi että jossakussa henkilössä saattaa olla narsistisia piirteitä, usein ryhmän johtaja. Muut jäsenet ovat ikäänkuin hänen hovinsa, niinkuin Monni ja Pilli ja Pulla. Jos olet erimieltä tai vastustat narsistia, tämä kostetaan eristämällä sinut. Lopultaan hommaan ei tarvita enää narsistia vaan hänen alaisensa hoitavat likaisen työn hänen puolestaan.

Kun itse tajusin tuon kiusaamiskuvion, helpotti suunnattomasti ja aloin elää omaa elämääni ilman noita epäterveitä ihmisiä. Elämänlaatu ja onnellisuus nousi kertaheitolla. Nyt ovat yrittäneet mielistellä ja nuolla p*r* että tulisin takaisin mutta en mene.

Tällaiset naiset kärsivät pahasta alemmuuden tunteesta ja heistä kannattaa pysyä erossa. Naisia jotka tukevat toisiaan, on myös olemassa ja hakeudu heidän seuraansa.

Ei se välttämättä aina kiusaamista ole vaan ihmisten kyvyttömyyttä nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista suoraan. Aika useinhan tuossa on kyse siitä, että yksi henkilöistä on muuttunut liikaa, eikä enää sovi kyseiseen ryhmään, mutta kukaan ei vaan kehtaa sanoa sitä ääneen.

Minua on aina ihmetyttänyt tämä selitys. Mutta ilmeisesti tällöin ei ole kysymys ystävistä, vaan jostain pinnallisemmista ryhmistä, hieman jostain teinimeiningin tyylisistä bileryhmistä, joissa ihmissuhteet ovat sellaista hyötysuhdekamaa ja joissa pitäydytään sellaisella pinnallisella tasolla. Koska ystävien keskenhän kasvetaan ja muututaan, tuetaan vaikeuksissa ja iloitaan onnistumisista. Luojan kiitos en ole koskaan kuulunut tuollaisiin pinnallisiin ryhmiin.   

Mä taas ymmärrän tuon selityksen. Ihminen voi muuttua niin, ettei enää haluakaan tehdä samoja asioita kuin mitä muu porukka haluaa. Sitten pitäisi alkaa tekemään tämän yhden vuoksi jotain kompromisseja. Okei, kun ollaan oltu ystäviä, tehdään kompromisseja. Kuitenkin osa porukasta alkaa jättää osallistumatta asioihin, jotka eivät heitä kiinnosta. Osallistuvat ehkä sitten, kun porukka järjestää jotain heitäkin kiinnostavaa. Jos näitä tyyppejä on useampia, he saattavat tehdä asiaa B muiden tehdessä kompromissiasiaa A. A asiaa tehneitä taas vähän harmittaa, kun oikeasti olisivat halunneet olla mukana tekemässä asiaa B. Porukka alkaa rakoilla.

Kyse ei ole välttämättä edes siitä, että tämä yksi olisi ihmisenä muuttunut. Voi olla, että vain hänen elämäntilanteensa on muuttunut. Otetaan esimerkki. Porukassa on pystytty sovittamaan aikatauluja yhteen hyvin, koska jollain ei ole lapsia lainkaan ja muilla taas on joko puoliso tai muut tukiverkostot, joille lapset saa helposti hoitoon. Kaikilla on myös varaa tehdä näitä asioita. Yhden elämäntilanne muuttuu eron myötä. Hän alkaa - olosuhteiden pakosta - määritellä aikatauluja, kosa hänen on vaikeampi saada lapsenvahtia. Lisäksi yhdessä tehtävät asiat pitää olla sellaisia, että myös hänellä on juuri silloin rahaa osallistua. Asioista pitää alkaa sopia aiempaa aikaisemmin, jotta tämä yksi ehtii varmistaa lapsenvahdin ja rahatilanteensa. Ja alustavasti sovittua juttua on siirrettävä toiseen ajankohtaan, jos tämä yksi saakin lapsenvahdin kylläillaksi X, mutta ei illaksi Y. 

Ystävyyssuhteet eivät ole stabiili tila, vaan ne muokkautuvat elämäntilanteiden mukaan. Tulee parisuhteita, eroja, lapsia, työpaikanvaihdoksia ja elämän kriisejä. Olisihan se hienoa, jos se sama ystävä pysyisi rinnalla koko elämän kaaren, mutta joskus niin vain ei käy, etenkin jos elämä vie ystävää toiseen suuntaan. Olisiko väkisin roikotettava mukana ystäviä, joiden kanssa ei ole oikein mitään juteltavaa ja joista ei välttämättä enää edes pidä? Ja vain sen takia, että on joskus oltu ystäviä?

Miehillä ystävyyssuhteet ovat luonnostaan pinnallisempia, joten heillä ei myöskään ole niin suurta riskiä ystävyyden kriisiytymiseen. Mutta kyllä hekin "ulkoistavat" kaveripiiristään tarvittaessa ihmisiä, joiden kanssa eivät halua enää viettää aikaa. Siitä vain ei tule niin helposti draamaa, koska ystävyyssuhde ei alunperinkään ole ollut niin läheinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anuli kirjoitti:

Mulle on tapahtunut juurikin noin. Kiusaamistahan se on.

Miksi sitten noin tapahtuu? Koska naisten agressio ei ole suoraa koska sitä ei hyväksytä niin se saa epäsuoria muotoja, kiusaamista ja seläntakana puhumista.

Joskus niin voi tapahtua myös siksi että jossakussa henkilössä saattaa olla narsistisia piirteitä, usein ryhmän johtaja. Muut jäsenet ovat ikäänkuin hänen hovinsa, niinkuin Monni ja Pilli ja Pulla. Jos olet erimieltä tai vastustat narsistia, tämä kostetaan eristämällä sinut. Lopultaan hommaan ei tarvita enää narsistia vaan hänen alaisensa hoitavat likaisen työn hänen puolestaan.

Kun itse tajusin tuon kiusaamiskuvion, helpotti suunnattomasti ja aloin elää omaa elämääni ilman noita epäterveitä ihmisiä. Elämänlaatu ja onnellisuus nousi kertaheitolla. Nyt ovat yrittäneet mielistellä ja nuolla p*r* että tulisin takaisin mutta en mene.

Tällaiset naiset kärsivät pahasta alemmuuden tunteesta ja heistä kannattaa pysyä erossa. Naisia jotka tukevat toisiaan, on myös olemassa ja hakeudu heidän seuraansa.

Ei se välttämättä aina kiusaamista ole vaan ihmisten kyvyttömyyttä nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista suoraan. Aika useinhan tuossa on kyse siitä, että yksi henkilöistä on muuttunut liikaa, eikä enää sovi kyseiseen ryhmään, mutta kukaan ei vaan kehtaa sanoa sitä ääneen.

Minua on aina ihmetyttänyt tämä selitys. Mutta ilmeisesti tällöin ei ole kysymys ystävistä, vaan jostain pinnallisemmista ryhmistä, hieman jostain teinimeiningin tyylisistä bileryhmistä, joissa ihmissuhteet ovat sellaista hyötysuhdekamaa ja joissa pitäydytään sellaisella pinnallisella tasolla. Koska ystävien keskenhän kasvetaan ja muututaan, tuetaan vaikeuksissa ja iloitaan onnistumisista. Luojan kiitos en ole koskaan kuulunut tuollaisiin pinnallisiin ryhmiin.   

Ehkä olet ollut onnekas, teidän porukassa ei ole tapahtunut liian isoja muutoksia. On vaikeaa olla ystävä, kun muut kasvavat ja aikuistuvat ja yksi on edelleen teinimäisen kateellinen, rehentelevä ja oikukas. Hyvien ominaisuuksien takia haluaisi olla edelleen ystävä, mutta jossain vaiheessa ei jaksaisi enää odottaa, milloin ystävä kasvaa aikuiseksi. 

Ikävät puolet vielä tulevat esiin asioina, joihin vaikea tarttua: äänensävynä, tylyinä lausahduksina, kiinnostuksen puutteena muiden asioihin. Miten sellaiseen tarttuu järkevästi? "Et kuunnellut kuin puhuin lapseni vaikeuksista ja aloit vaan selittää teidän tulevasta lomamatkasta." 

On myös ihmisiä, joiden maailmankuva muuttuu, jos nyt ei täysin, niin paljon, kun puoliso vaihtuu. Entinen viherhippi hyppää uuden rakkaan kanssa lentokoneeseen ja kiitää shoppailulomalle Pariisiin. Ei sitä kovin monta kierrosta jaksa katsella. 

Ja joskus lasten saaminen voi rikkoa ystävyyden. Toiset hurahtavat äitiyteen ja tahaton lapsettomuus voi tehdä hyvin raskaaksi pikkulapsiperheiden kanssa kyläilyn. 

No omassa ystäväporukassani "liian isoja muutoksia" eivät ole olleet esim. syöpään sairastuminen, parit avioerot, ulkomaille muuttaminen muutamaksi vuodeksi noin niinkuin muutamia asioita mainitakseni. Mutta niinkuin sanoin, ryhmiä on monenlaisia ja -tasoisia. Jos jotkut "ystävä"ryhmät rikkoutuu perheen perustamiseen ja maailmankuvan muuttumiseen, niin en nyt välttämättä kutsuisi niitä ihmisiä ystäviksi, vaan paremminkin tuttaviksi. Tosiystävyyttä on se, ettei ystävien tarvitse olla täysin samanlaisia kuin itse, samanlaisessa elämäntilanteessa ja juuri samoin ajatusmaailmoin. Toki ihmisiä yhdistää samankaltaiset elämäntilanteet, mutta ei se pelkästään riitä mielestäni ystävyyden perustaksi. Jotenkin itselle ihan käsittämätön ajatus, että aina jos elämäntilanne ei ole sama kuin ystävillä, niin ystävät menee vaihtoon?? Mutta toisaalta, sehän on juuri sitä hyötysuhde"ystävyyttä", mistä puhuin jo tuossa ekassa kommentissani. Eikä siinäkään ole tietenkään mitään väärää, jokainen elää kuten haluaa. Aika kertakäyttöistä ja pinnallista minun mielestäni, jonkun toisen mielestä varmaan ihan normimeininkiä.   

Teillä on omituisia ystäväporukoita leadereineen ja tämän seuraajineen. Niissä porukoissa joiden kanssa minä hengaan kaikki on samalla tasolla ja ystäviä ollaan vapaaehtoisesti. Minua ei kiinnosta pätkän vertaa missä muissa whatsappryhmissä omat ystävät on ja minkä vuoksi. Miten näistä edes saa tietää? Elämässäni on sen verran muutakin etten ennätä kyyläämään huomioidaanko minut joka suhteessa niinkuin arvolleni kuuluu. Ihmiset saa ihan ilman minun lupaani käydä reissussa , ko.serteissa ja bruncheilla keskenään jos niin haluavat.

En jaksa naisporukoita. Mulle riittäisi muutama luottoystävä, ei heidän tarvitse tuntea toisiaan. Itse olen myös samaa mieltä että tosiystävyyden pitäisi kestää kaikki elämänmuutokset jne, mutta todellisuus on se että vaikka itseä ei haittaisi muiden muutokset, kaikki ei ajattelekaan samoin. Mutkin on jätetty kun olen muuttunut, luullut jotain hyväksi ystäväksi, mutta ystävä onkin alkanut piikitellä tai vaihtaa seuraa. Olisi ihanaa että ois joku luottoystävä joka pysyy mutta en ole ollut niin onnekas että sellaista olisi koskaan löytynyt. Tai on mulla yksi mutta ei olla tosi läheisiä, mutta se riittää mulle. Tämä ystävä ei dissaa. Olin ennen koulukiusattu joten vanhat kaverit halusi pitää mut siinä samassa roolissa. Siinä että olen reppana jota saa vähän tölviä. Ei kiitos. Jättäytynyt itse porukoista joissa meno tuollaista. Ja nuorempana mut jätettiin koska en ollut muiden mielestä tarpeeksi cool. Siis joo olisi ihanaa kun olisi tosiystäviä ja hyvä porukka, muttakun ei sellainen ole itsestäänselvyys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anuli kirjoitti:

Mulle on tapahtunut juurikin noin. Kiusaamistahan se on.

Miksi sitten noin tapahtuu? Koska naisten agressio ei ole suoraa koska sitä ei hyväksytä niin se saa epäsuoria muotoja, kiusaamista ja seläntakana puhumista.

Joskus niin voi tapahtua myös siksi että jossakussa henkilössä saattaa olla narsistisia piirteitä, usein ryhmän johtaja. Muut jäsenet ovat ikäänkuin hänen hovinsa, niinkuin Monni ja Pilli ja Pulla. Jos olet erimieltä tai vastustat narsistia, tämä kostetaan eristämällä sinut. Lopultaan hommaan ei tarvita enää narsistia vaan hänen alaisensa hoitavat likaisen työn hänen puolestaan.

Kun itse tajusin tuon kiusaamiskuvion, helpotti suunnattomasti ja aloin elää omaa elämääni ilman noita epäterveitä ihmisiä. Elämänlaatu ja onnellisuus nousi kertaheitolla. Nyt ovat yrittäneet mielistellä ja nuolla p*r* että tulisin takaisin mutta en mene.

Tällaiset naiset kärsivät pahasta alemmuuden tunteesta ja heistä kannattaa pysyä erossa. Naisia jotka tukevat toisiaan, on myös olemassa ja hakeudu heidän seuraansa.

Ei se välttämättä aina kiusaamista ole vaan ihmisten kyvyttömyyttä nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista suoraan. Aika useinhan tuossa on kyse siitä, että yksi henkilöistä on muuttunut liikaa, eikä enää sovi kyseiseen ryhmään, mutta kukaan ei vaan kehtaa sanoa sitä ääneen.

Minua on aina ihmetyttänyt tämä selitys. Mutta ilmeisesti tällöin ei ole kysymys ystävistä, vaan jostain pinnallisemmista ryhmistä, hieman jostain teinimeiningin tyylisistä bileryhmistä, joissa ihmissuhteet ovat sellaista hyötysuhdekamaa ja joissa pitäydytään sellaisella pinnallisella tasolla. Koska ystävien keskenhän kasvetaan ja muututaan, tuetaan vaikeuksissa ja iloitaan onnistumisista. Luojan kiitos en ole koskaan kuulunut tuollaisiin pinnallisiin ryhmiin.   

Mä taas ymmärrän tuon selityksen. Ihminen voi muuttua niin, ettei enää haluakaan tehdä samoja asioita kuin mitä muu porukka haluaa. Sitten pitäisi alkaa tekemään tämän yhden vuoksi jotain kompromisseja. Okei, kun ollaan oltu ystäviä, tehdään kompromisseja. Kuitenkin osa porukasta alkaa jättää osallistumatta asioihin, jotka eivät heitä kiinnosta. Osallistuvat ehkä sitten, kun porukka järjestää jotain heitäkin kiinnostavaa. Jos näitä tyyppejä on useampia, he saattavat tehdä asiaa B muiden tehdessä kompromissiasiaa A. A asiaa tehneitä taas vähän harmittaa, kun oikeasti olisivat halunneet olla mukana tekemässä asiaa B. Porukka alkaa rakoilla.

Kyse ei ole välttämättä edes siitä, että tämä yksi olisi ihmisenä muuttunut. Voi olla, että vain hänen elämäntilanteensa on muuttunut. Otetaan esimerkki. Porukassa on pystytty sovittamaan aikatauluja yhteen hyvin, koska jollain ei ole lapsia lainkaan ja muilla taas on joko puoliso tai muut tukiverkostot, joille lapset saa helposti hoitoon. Kaikilla on myös varaa tehdä näitä asioita. Yhden elämäntilanne muuttuu eron myötä. Hän alkaa - olosuhteiden pakosta - määritellä aikatauluja, kosa hänen on vaikeampi saada lapsenvahtia. Lisäksi yhdessä tehtävät asiat pitää olla sellaisia, että myös hänellä on juuri silloin rahaa osallistua. Asioista pitää alkaa sopia aiempaa aikaisemmin, jotta tämä yksi ehtii varmistaa lapsenvahdin ja rahatilanteensa. Ja alustavasti sovittua juttua on siirrettävä toiseen ajankohtaan, jos tämä yksi saakin lapsenvahdin kylläillaksi X, mutta ei illaksi Y. 

Aika kylmää toimintaa mielestäni, jos ystävä pudotetaan ulkopuolelle siksi ettei saa yhtä helposti lapsenvahtia kuin aikaisemmin. Kertoo mielestäni juurikin tuosta kertakäyttöisestä oma napa edellä tyyppisistä ihmissuhteista, joissa tosiaan ajatellaan aina ensin se, miten minä tästä tapaamisesta hyödyn. Ei edes oikeasti haluta olla yhdessä, tapaamiset on vain joku performanssi, millä tavoitellaan valtaa suhteessa toisiin. 

Tuo kommentin alkukin on kuvaava. Eihän se ystävyys tarkoita sitä, että kyhjätään kaikki aika yhdessä, tai että ei "saa" tehdä mitään ilman toisia. Ei se ystävyys siitä vähene, että ystävyksillä on omia, toisistaan poikkeavia kiinnostuksen kohteita! Ystävyys on sellaista todellista läsnäoloa, että silloin kun nähdään, niin aidosti ollaan kiinnostuttu toisesta ja hänen jutuistaan. Mutta on aika lapsellista odottaa että pienenkin ystäväporukan kaikki kiinnostuksen kohteet ovat aina samoja ja että porukka "hajaantuu", jos näin ei ole. Todelliset ystävät eivät hätäänny, jos välillä kokoonnutaan eri kokoonpanoilla riippuen mikä ketäkin kiinnostaa. Sen sijaan tuollainen yhden ihmisen ulos sulkeminen kertoo mielestäni siitä, ettei kyseessä ole oikea ystävyys, vaan yhteisen elämäntilanteen ympärille kerääntynyt tuttavaporukka, joka pitää yhtä pinnallisista syistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anuli kirjoitti:

Mulle on tapahtunut juurikin noin. Kiusaamistahan se on.

Miksi sitten noin tapahtuu? Koska naisten agressio ei ole suoraa koska sitä ei hyväksytä niin se saa epäsuoria muotoja, kiusaamista ja seläntakana puhumista.

Joskus niin voi tapahtua myös siksi että jossakussa henkilössä saattaa olla narsistisia piirteitä, usein ryhmän johtaja. Muut jäsenet ovat ikäänkuin hänen hovinsa, niinkuin Monni ja Pilli ja Pulla. Jos olet erimieltä tai vastustat narsistia, tämä kostetaan eristämällä sinut. Lopultaan hommaan ei tarvita enää narsistia vaan hänen alaisensa hoitavat likaisen työn hänen puolestaan.

Kun itse tajusin tuon kiusaamiskuvion, helpotti suunnattomasti ja aloin elää omaa elämääni ilman noita epäterveitä ihmisiä. Elämänlaatu ja onnellisuus nousi kertaheitolla. Nyt ovat yrittäneet mielistellä ja nuolla p*r* että tulisin takaisin mutta en mene.

Tällaiset naiset kärsivät pahasta alemmuuden tunteesta ja heistä kannattaa pysyä erossa. Naisia jotka tukevat toisiaan, on myös olemassa ja hakeudu heidän seuraansa.

Ei se välttämättä aina kiusaamista ole vaan ihmisten kyvyttömyyttä nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista suoraan. Aika useinhan tuossa on kyse siitä, että yksi henkilöistä on muuttunut liikaa, eikä enää sovi kyseiseen ryhmään, mutta kukaan ei vaan kehtaa sanoa sitä ääneen.

Minua on aina ihmetyttänyt tämä selitys. Mutta ilmeisesti tällöin ei ole kysymys ystävistä, vaan jostain pinnallisemmista ryhmistä, hieman jostain teinimeiningin tyylisistä bileryhmistä, joissa ihmissuhteet ovat sellaista hyötysuhdekamaa ja joissa pitäydytään sellaisella pinnallisella tasolla. Koska ystävien keskenhän kasvetaan ja muututaan, tuetaan vaikeuksissa ja iloitaan onnistumisista. Luojan kiitos en ole koskaan kuulunut tuollaisiin pinnallisiin ryhmiin.   

Minuakin ihmetyttäisi, ellei olisi asiasta kokemusta. Ei tarvi olla teini, tapahtuu kaikenikäisille.

Äidilläni, nyt 81 v, oli naapurustossa ystävärouva, jonka kanssa soittelivat pitkiä puheluita, ulkoilivat yhdessä, kävivät joskus syömässä. Olivat vuosia ystäviä, elämäntilanne yhdisti. Molemmat olivat jääneet nuorina leskeksi, kolme lasta, sama elämäntilanne. Kunnes naapurinrouva kertoi ostaneensa kaupungista osakkeen, jonne muuttaa. Siihen äitini, joka ei koskaan puhu raha-asioistaan, oli todennut, että hänelläkin on samalla seudulla osake, joka on vuokrattuna. Joku aika myöhemmin hän oli eri yhteydessä tiuskaissut, että sä aina leveilet tolla omaisuudellasi;) Rouva ei ole sen koomin antanut kuulua itsestään.

Oma kokemus johtaa myös kateuteen. Olin viime kesänä iltaa istumassa ystäväni ja hänen hyvän ystävänsä kanssa. Huomasin monestakin merkistä, että asioitani on puitu selkäni takana. Kyseltiin kesä-ja lomasuunnitelmia ja kerroin että teetän piharemppaa. Ei voinut olla huomaamatta silmienpyörittelyä ja suoranaista piikittelyä leikin varjolla. Vedin tästä illasta johtopäätökseni, ja päätin vastedes keskittyä todellisiin ystäviini, joita minulla on kaksi. Heidän kanssaan on tunnettu 35 vuotta. Olen kyllä viestitellyt tuonkin kaverin kanssa, mutta harvemmin, enkä viitsi kovin avoimesti asioistani kertoa.

Taustaksi tähä , että ko. Kaveri oli pitkään työttömänä, ja yritin häntä tukea ja auttaa. Tässä on kai se kiitos, kun on hän nyt jaloilleen päässyt.

Vierailija kirjoitti:

Minä erosin ja sen jälkeen en ole kuulunut enää rouvaporukkaan, jossa kaikki asuvat omakotitaloissa, ajavat kahdella autolla ja tapailevat ystäväperheinä. Minulta puuttuu nykyisin se aviomies, ja omakotitalo, että kuuluisin joukkoon.

En ole köyhä, mutta ilmeisesti jotenkin epäilyttävä. 

Ne pelkää, että sä viet niiden miehet.

Ei tartte hylätyssä olla mitään vikaa. Ihmiset on tuollaisia, ikävä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anuli kirjoitti:

Mulle on tapahtunut juurikin noin. Kiusaamistahan se on.

Miksi sitten noin tapahtuu? Koska naisten agressio ei ole suoraa koska sitä ei hyväksytä niin se saa epäsuoria muotoja, kiusaamista ja seläntakana puhumista.

Joskus niin voi tapahtua myös siksi että jossakussa henkilössä saattaa olla narsistisia piirteitä, usein ryhmän johtaja. Muut jäsenet ovat ikäänkuin hänen hovinsa, niinkuin Monni ja Pilli ja Pulla. Jos olet erimieltä tai vastustat narsistia, tämä kostetaan eristämällä sinut. Lopultaan hommaan ei tarvita enää narsistia vaan hänen alaisensa hoitavat likaisen työn hänen puolestaan.

Kun itse tajusin tuon kiusaamiskuvion, helpotti suunnattomasti ja aloin elää omaa elämääni ilman noita epäterveitä ihmisiä. Elämänlaatu ja onnellisuus nousi kertaheitolla. Nyt ovat yrittäneet mielistellä ja nuolla p*r* että tulisin takaisin mutta en mene.

Tällaiset naiset kärsivät pahasta alemmuuden tunteesta ja heistä kannattaa pysyä erossa. Naisia jotka tukevat toisiaan, on myös olemassa ja hakeudu heidän seuraansa.

Ei se välttämättä aina kiusaamista ole vaan ihmisten kyvyttömyyttä nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista suoraan. Aika useinhan tuossa on kyse siitä, että yksi henkilöistä on muuttunut liikaa, eikä enää sovi kyseiseen ryhmään, mutta kukaan ei vaan kehtaa sanoa sitä ääneen.

Minua on aina ihmetyttänyt tämä selitys. Mutta ilmeisesti tällöin ei ole kysymys ystävistä, vaan jostain pinnallisemmista ryhmistä, hieman jostain teinimeiningin tyylisistä bileryhmistä, joissa ihmissuhteet ovat sellaista hyötysuhdekamaa ja joissa pitäydytään sellaisella pinnallisella tasolla. Koska ystävien keskenhän kasvetaan ja muututaan, tuetaan vaikeuksissa ja iloitaan onnistumisista. Luojan kiitos en ole koskaan kuulunut tuollaisiin pinnallisiin ryhmiin.   

Mä taas ymmärrän tuon selityksen. Ihminen voi muuttua niin, ettei enää haluakaan tehdä samoja asioita kuin mitä muu porukka haluaa. Sitten pitäisi alkaa tekemään tämän yhden vuoksi jotain kompromisseja. Okei, kun ollaan oltu ystäviä, tehdään kompromisseja. Kuitenkin osa porukasta alkaa jättää osallistumatta asioihin, jotka eivät heitä kiinnosta. Osallistuvat ehkä sitten, kun porukka järjestää jotain heitäkin kiinnostavaa. Jos näitä tyyppejä on useampia, he saattavat tehdä asiaa B muiden tehdessä kompromissiasiaa A. A asiaa tehneitä taas vähän harmittaa, kun oikeasti olisivat halunneet olla mukana tekemässä asiaa B. Porukka alkaa rakoilla.

Kyse ei ole välttämättä edes siitä, että tämä yksi olisi ihmisenä muuttunut. Voi olla, että vain hänen elämäntilanteensa on muuttunut. Otetaan esimerkki. Porukassa on pystytty sovittamaan aikatauluja yhteen hyvin, koska jollain ei ole lapsia lainkaan ja muilla taas on joko puoliso tai muut tukiverkostot, joille lapset saa helposti hoitoon. Kaikilla on myös varaa tehdä näitä asioita. Yhden elämäntilanne muuttuu eron myötä. Hän alkaa - olosuhteiden pakosta - määritellä aikatauluja, kosa hänen on vaikeampi saada lapsenvahtia. Lisäksi yhdessä tehtävät asiat pitää olla sellaisia, että myös hänellä on juuri silloin rahaa osallistua. Asioista pitää alkaa sopia aiempaa aikaisemmin, jotta tämä yksi ehtii varmistaa lapsenvahdin ja rahatilanteensa. Ja alustavasti sovittua juttua on siirrettävä toiseen ajankohtaan, jos tämä yksi saakin lapsenvahdin kylläillaksi X, mutta ei illaksi Y. 

Aika kylmää toimintaa mielestäni, jos ystävä pudotetaan ulkopuolelle siksi ettei saa yhtä helposti lapsenvahtia kuin aikaisemmin. Kertoo mielestäni juurikin tuosta kertakäyttöisestä oma napa edellä tyyppisistä ihmissuhteista, joissa tosiaan ajatellaan aina ensin se, miten minä tästä tapaamisesta hyödyn. Ei edes oikeasti haluta olla yhdessä, tapaamiset on vain joku performanssi, millä tavoitellaan valtaa suhteessa toisiin. 

Tuo kommentin alkukin on kuvaava. Eihän se ystävyys tarkoita sitä, että kyhjätään kaikki aika yhdessä, tai että ei "saa" tehdä mitään ilman toisia. Ei se ystävyys siitä vähene, että ystävyksillä on omia, toisistaan poikkeavia kiinnostuksen kohteita! Ystävyys on sellaista todellista läsnäoloa, että silloin kun nähdään, niin aidosti ollaan kiinnostuttu toisesta ja hänen jutuistaan. Mutta on aika lapsellista odottaa että pienenkin ystäväporukan kaikki kiinnostuksen kohteet ovat aina samoja ja että porukka "hajaantuu", jos näin ei ole. Todelliset ystävät eivät hätäänny, jos välillä kokoonnutaan eri kokoonpanoilla riippuen mikä ketäkin kiinnostaa. Sen sijaan tuollainen yhden ihmisen ulos sulkeminen kertoo mielestäni siitä, ettei kyseessä ole oikea ystävyys, vaan yhteisen elämäntilanteen ympärille kerääntynyt tuttavaporukka, joka pitää yhtä pinnallisista syistä. 

No se lapsenvahditon tipahtaa joukosta pois, jos sillä ei ole mahdollisuutta enää osallistua muiden juttuihin tai osallistuu vain harvoin. Muut kuitenkin jatkavat sillä kokooonpanolla, mikä on mahdollista. Ja tosiaan ei voi edellyttää, että muutkaan eivät tapaisi enää toisiaan tai harventaisivat tapaamisiaan, jos yhden on vaikea päästä osallistumaan 

Ap:lle vinkki: kysy niiltä. Jos olet kerran kaikkien kanssa ystävä, varmaan tapaat heitä tai ainakin viestittelet heille ihan kahdestaankin eikä aina ryhmänä. Valitse porukasta se, jonka kanssa sulla on aina ollut kaikista läheisin ystävyyssuhde ja ehdota vaikka kahvilassa tai ravintolassa syömistä. Ja sitten kysyt häneltä, mitä on tapahtunut. 

Vanha aloitus, mutta itselle ajankohtainen.

Minulla on naapuri, josta tuli minulle todella tärkeä. Saimme samaan aikaan esikoiset ja rakensimme vierekkäiset talot samaan aikaan. Lapset tykkäävät toisistaan ja me lenkkeilimme yhdessä ja vietimme muutenkin aikaa.

Kerkesimme asumaan naapureina pari vuotta, kunnes eräs naapurin perhe alkoi viettää heidän kanssaan aikaa. Eihän siinä mitään, mutta kun tämä uusi nainen (minua ilmeisesti paljon vanhempi) ei puhunut minulle. Tavallaan aina puhui minun ylitseni ja ei vastannut minulle. Myös hänen lapsensa on aika.. no kiusaa pienempiään. Yritin kohteliaisuuttani pitää juttua yllä, mutta hän ei vain vastannut tai käänsi selän. Ei osaa myöskään moikata, jos tulen seuraan.

Yritin jatkaa ystävyyttämme tämän kivan naapurin kanssa, mutta hyvin nopeasti huomasin, että minua ei kaivata. Tai tämä kiva naapuri on kahdenkesken oikein mukava ja entisenlainen, mutta tämä ns. uusi nainen tavallaan vei paikkani ja en halunnut häntä nähdä, koska pahoitin mieleni hänen käytöksestään. Hän käyttäytyy kuin minua ei olisikaan.

Tähän ihan lähelle muutti myös uusi perhe, jossa nainen on myös hurjan mukava ja lyöttäytyi tämän porukan mukaan. Itse olen ottanut asenteen, että en näytä pahaa oloani, vaan juttelen iloisena heille kaikille. Olen seurassa lähinnä lasteni takia, koska esikoiselleni nämä lapset ovat tärkeitä ystäviä. Silti se tuntuu pahalta, kun näen somesta miten he hehkuttavat tätä kolmen poppoota, pitävät naapurissa yhteisiä naapuri juhlia (joihin ei kyllä meidän perhettä kutsuta) ja hehkuttavat onneaan.

Onneksi talomme on nyt myynnissä. En enää koskaan tutustu naapureihin. Tuntuu vain niin pahalta, kun lapsi haluaisi aina mennä naapuriin (4v) ja itse saan aina kerätä sisua, että kestän sen kaiken.

ompeluseura, jos kaikki paikalla niin hiljaista