Lapsi ei nuku yöllä, koska päiväkodin hoitajat haluavat laiskotella!
Ongelma on siis se, että olen sanonut päiväkotiin, ettei lapseni (täyttää pian 4v) tarvitsisi nukkua enää mitään kahden tunnin päiväunia, koska sitten se vaikuttaa jo hänen yöuniinsa. Myös neuvolassa sanottiin, että tämä ok. Päiväkodin hoitajat eivät kuitenkaan suostu rajoittamaan päiväunia selittäen, että koska lapseni nukahtaa päivällä niin hän myös tarvitsee nuo unet, vaikka tiedän kyllä, että oikea syy on se, että se on heidän ainut hengähdystaukonsa päivän aikana, että kaikki lapset nukkuvat eivätkä halua tietenkään luopua moisesta tauosta. Minä taas en pysty kuvitella, miten tulen jaksamaan itse töissä, kun yöt ovat yhtä h*lvettiä, kun lapsi ei nuku. Viikonloput menevät paremmin, en vie lasta päiväunille, mutta saa pitää lepotauon - nukahtaakin, jos siltä tuntuu. Yleensä hänelle riittää n. puoli tuntia pötköttelyä sohvalla ja öisin nukkuu sitten normaalisti ja putkeen 10 tuntia, kuten kuuluu. Päiväkoti koittaa selittää, että koska lapseni nukahtaa päivällä, niin hän selvästi tarvitsee ne unet. Ja kun hän on nukkunut yön huonosti ja sitten nukkunut päivällä tuntikausia, niin toki se synnyttää viikottaisen noidan kehän, että hän tarvitsee ne unet päiväkodissa vain koska yö on mennyt huonosti, koska hän on edellisenä päivänä nukkunut parin tunnin unet päivällä. Minä tosin tunnen lapseni paremmin ja tiedän, että hän kyllä nukahtaa ihan mihin tahansa aikaan päivästä, jos hänet vain laittaa nukkumaan ja hän voi nukkua vaikka 3 tuntia, jos antaa nukkua eikä herätä. Mutta tottakai tällainen vaikuttaa heti yöuniin. Miten saisin kommunikoitua päiväkotiin, ettei lapsen tarvitsisi nukkua päivällä vaikka hänellä onkin ominaisuutenaan kyky nukahtaa päivällä nukkumaanlaittaessa tarkoittamatta sitä, että hän nuo unet tarvitsisi? En tiedä, saako tästä sepustuksesta mitään selvää, mielenterveys kohta ihan riekaleina näiden yöriekkumisten takia.
Kommentit (282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten teidän mielestä 4-vuotias pitää/pitäisi nukuttaa illalla?
Rutiineilla. Päiväkodin jälkeen päivällinen, ulkoilua, iltapala ja rauhoittuminen.
+ valojen himmentäminen tuntia ennen nukkumaan menoa. Kun täällä takerrutaan nyt pikkuasioihin se nukkuttaminen alkaa jo siitä kotiin tulosta. Ei meillä jäädä sinne lapsen huoneeseen hengailemaan vaan sanotaan hyvää yötä ja poistutaan. Eli pidetään selkeä rajat, että nukkumaan meno on nukkumaan menoa, eikä esim. juttelutuokio. Rouhoittumisen aikaan, kun annetaan sitä huomioita, luetaan, jne...ei lapsen tarvitse enää hakea sitä huomiota.
Lapsi kyllä nukahtaa muutamassa minuutissa iltasadun jälkeen ja nukkuu rauhakseen 2-3h, mutta sitten alkaa heräily ja pyöriminen. Tätä ongelmaa ei ole viikonloppuisin, kun ei nuku päiväunia. Pitää lepohetken ja yöllä vetelee sikeitä 10h putkeen ja katkotta, kuten kuuluukin ja tämän olen kertonutkin jo aiemmin täällä. -Ap
Niin eihän se lapsi voi olla väsynyt sen arkiviikon jälkeen, että nukkuisi paremmin viikonloppuisin?
Nukkuuko siis lapsi edelleen teidän huoneessa?
Olen yksinhuoltaja ja asuntomme on pieni kaksio. Makuuhuoneessa minun sänky ja lapsen sänky vierekkäin. Viime aikoina olen välillä yöllä siirtynyt olohuoneeseen sohvalle nukkumaan. -Ap
Sama piina koettu meidän perheessä. Helpotti vasta sitten kun lapsi lakkasi nukahtamassa päiväkodissa. Tämä tapahtui n. 4 v 8 kk iässä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli joskus tuota samaa ongelmaa, juurikin 4 vuotiaan kanssa. Lapselle itselleen se ei aiheuttanut ongelmaa, koska hän nukkui riittävästi. Mutta minä olin väsynyt, koska omat yöuneni jäivät liian lyhyiksi lapsen lyhyiden yöunien vuoksi. Meillä siis lapsi nukkui 9 tuntia vuorokaudessa. Kun hän siis nukkui päiväkodissa 2 tuntia, jäi yöllä vain 7 tuntia, joka ei riitä minulle.
Teillä sentään jää lapselle 8 tuntia yöunta, joten voitte mennä lapsen kanssa samaan aikaan nukkumaan, ja kumpikin saa sen 8 tunnin unen, minkä tarvitsee.
Toinen vaihtoehto on, että järjestät illalla valmiiksi aamua varten lapselle jotain hiljaista tekemistä siksi aikaa kun hän on jo hereillä, mutta sinä vielä nukut.
Kolmas vaihtoehto on, että vaihdatte päiväkotia, sellaiseen, missä hoitajat ymmärtävät, että vaikka lapsella on hyvät unenlahjat, se ei tarkoita, että hän tarvitsisi paljon unta.
Oikeasti, nämä pakkonukutukset ovat yleensä yhden hoitajan päätös, jota muut peesaavat, kun eivät uskalla sanoa vastaan. Jos tämä yksi hoitaja lähtee muualle, muuttuu koko ryhmän toimintaperiaate kertaheitolla.
8 tuntia unta putkeen on täysin eri asia kuin 8 tuntia, jonka aikana heräilee monta kertaa.
Meillä tammikuussa 4v täyttänyt useimmiten(kerran pari kuukaudessa jättää unet väliin) nukkuu päivähoidossa, koska se on vakiintunut rutiini siellä. Monesti sitten nukutaan kotonakin vapaapäivisin parin tunnin päikkärit.
Sen huomasin omakohtaisesti viime syksynä ekaa kertaa, että jos oli viikossa liikaa tekemistä ja menemistä(hoitopäiviä, kauppa-ja mummolakäyntejä ja kaverikyläilyjä), eikä riittävästi perheen kesken rauhallista oleilua, yhdessä leikkimistä, lukemista ja juttelua, niin yöt on pyörimistä/kitinää.
Läsnäolo oli se taikasana meillä, ei rytmit. Nyt toisen lapsen kohdalla on aivan erilaista:tämä tulokas vaatii niin tarkat rytmit jo tässä 2kk iässä, tai suuttuu samantien,jos ei pääse yöunille klo 20.00 että on ollut itselläkin opettelua uuteen tyyliin😅
Kokeilisitko jos lisäisit yhteisen ajan viettoa ja annat tuon päiväuniasian olla toistaiseksi? Nyhjäätte sohvalla sylikkäin ja luette yhdessä tai vain juttelette?
Lapsi ei nukahda,jos ei ole väsynyt.Edes pväkodissa.ja jos on väsynyt,tarvitsee unta.
Ongelma on vanhemmat,jotka eivät halua viettää lastensa kanssa aikaa,vaan pakottavat nukkumaan seitsemältä.
Lapset sitten kukkuu jo yöllä ja heräilee kukonlaulun aikaan.
Näin on!
Minäkin laiskotellut tämän viikon lepoaikoina mm seuraavasti: ma valvoin toisen ryhmän leppariaikaa heidän tiimipalaverinsä vuoksi klo12-14 josta ekat lapset heräsivät 30min.jälkeen ja lapsia ryhmässä 22kpl, kahvin join ryhmässä.
Ti luin omassa lepparissa satua n.30min jonka jälk laitoin valmiiksi iltapvän tuokion juttuja ja kävin wcssä ja ekat heräsi, kahvin join ryhmässä koska sijaisia ei saatu eikä kahvitauolle oikein päässyt liukenemaan.
Ke meni liki 30min kuravaatteiden ym kääntelyissä ja järkkäämisissä ulkoilun jäljiltä jotta olisivat kuivia ennen iltapäivää ja hoidin parit paperit kouluun lähtevien pinosta ja kävin ekan kerran tällä viikolla istahtamassa kahvihuoneessa ja peräti 15min ajan.
To meni melkein 1h soitellen eskari ym puheluita+erään canhemman puheluun reagoiden ja takaisin ryhmään jossa olikin jo 6 lasta hereillä.
Tänään 38,5 kuumeessa kotona, laiskotellen.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei nukahda,jos ei ole väsynyt.Edes pväkodissa.ja jos on väsynyt,tarvitsee unta.
Ongelma on vanhemmat,jotka eivät halua viettää lastensa kanssa aikaa,vaan pakottavat nukkumaan seitsemältä.
Lapset sitten kukkuu jo yöllä ja heräilee kukonlaulun aikaan.
Niin se lapsi on väsynyt päiväkodissa, koska se ei ole nukkunut yöllä, koska on nukkunut edellisenä päivänä tunteja päiväkodissa. On täysin loogista, että jos nukkuu päivällä pitkään niin yöllä ei välttämättä saa nukutuksi tai ainakaan yhtä hyvin. Ihan seko tekstisi on muutenkin. Lapseni on 8-16 välillä päiväkodissa ja päiväkodin jälkeen vietän kaiken ajan lapsen kanssa, leikitään, touhutaan, pelataan, jutellaan, luetaan, piirretään, maalataan, sylitellään aina siihen saakka, että menee kello 21 nukkumaan. Jotain kotitöitä teen siinä lomassa toki, mutta lapsi saa osallistua, koska haluaa. Eli arkipäivinä meille jää 5 tuntia aikaa yhdessäoloon päiväkodin jälkeen ja luonnollisesti kaikki viikonloput. -Ap
Tampereella ollaan nyt tarkkoja ettei lapsia makuuteta. Ihan 2v takaperinkin kaikki lapset olivat sängyssään sen 2-2.5h nukkui tai ei. Nykyisin ollaan tarkkoja siitä että kaikki lepäävät n.30min, jonka jälkeen hereillä olevat saavat nousta ja monet perheet ovat toivoneet ettei lapsi nukkuisi pitkään kun vaikuttaa yöuniin, niin nekin lapset sitten herätellään. Tuo on just se vaihe kun lapsi ei enää tarvis päikkäreitä jos yöuniin vaikuttaa..eihän pienen vauvankaan anneta nukkua posottaa neljän tunnin päikkäreitä, jos yöt ovat katkonaista vaan vauva herätetään esim 2h unien jälkeen ja ollaan valveilla hetki illasta ennen nukkumaanmenoa.
Se on aina nää tietyt vanhemmat,kun valittaa päiväunista!
Lapsi on umpiväsynyt ja nukahtaa kun pää osuu tyynyyn.Pidä nyt siinä sitten väkisin hereillä.
Mutta onhan se tietty hirveää,kun lapsi nukkuu päikkärit.Sitähän joutuu sitten illalla viettämään sen kanssa ihan aikaa,eikä saakkaan tuupattua heti yöunille.
Ja lapsenhan pitää myös syödä joka ateria pväkodissa,autossa ootellaan että ruoka aika ohi,jos sattuu hiukka aiemmin pväkodilla olemaan.
Ja parin tunnin ulkoilu tietty oltava hoidettuna,ettei vaan itse joudu menemään ulos!
Täyshoitoa!siitähän sitä maksetaan.vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten teidän mielestä 4-vuotias pitää/pitäisi nukuttaa illalla?
Rutiineilla. Päiväkodin jälkeen päivällinen, ulkoilua, iltapala ja rauhoittuminen.
+ valojen himmentäminen tuntia ennen nukkumaan menoa. Kun täällä takerrutaan nyt pikkuasioihin se nukkuttaminen alkaa jo siitä kotiin tulosta. Ei meillä jäädä sinne lapsen huoneeseen hengailemaan vaan sanotaan hyvää yötä ja poistutaan. Eli pidetään selkeä rajat, että nukkumaan meno on nukkumaan menoa, eikä esim. juttelutuokio. Rouhoittumisen aikaan, kun annetaan sitä huomioita, luetaan, jne...ei lapsen tarvitse enää hakea sitä huomiota.
Lapsi kyllä nukahtaa muutamassa minuutissa iltasadun jälkeen ja nukkuu rauhakseen 2-3h, mutta sitten alkaa heräily ja pyöriminen. Tätä ongelmaa ei ole viikonloppuisin, kun ei nuku päiväunia. Pitää lepohetken ja yöllä vetelee sikeitä 10h putkeen ja katkotta, kuten kuuluukin ja tämän olen kertonutkin jo aiemmin täällä. -Ap
Niin eihän se lapsi voi olla väsynyt sen arkiviikon jälkeen, että nukkuisi paremmin viikonloppuisin?
Nukkuuko siis lapsi edelleen teidän huoneessa?
Olen yksinhuoltaja ja asuntomme on pieni kaksio. Makuuhuoneessa minun sänky ja lapsen sänky vierekkäin. Viime aikoina olen välillä yöllä siirtynyt olohuoneeseen sohvalle nukkumaan. -Ap
Anna lapsen nukkua päiväunet, pyöriä yöllä ja nuku itse eri huoneessa. Ensi syksynä hän ei enää päiväunia nuku, joten koittakaa selvitä siihen saakka näillä nukkumisjärjestelyillä.

No juurikin näin! Ainiin tuli vielä yksi tilanne mieleen. Hain lasta päiväkodista, niin hoitaja kertoi, että lapseni oli herännyt noin puolen tunnin päiväunien jälkeen ja naureskellen kertoi, että oli vaan sanonut lapselle, että nuku vaan ja lapsi oli sitten nukahtanut uudestaan. Oli sitten jouduttu herättää. Kuten kerroin, niin lapseni on hyvä nukahtamaan, mutta se on eri asia, että tarviiko hän niitä unia päivällä. Rytmi menee ihan sekaisin ja yöt hyöritään. - Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten teidän mielestä 4-vuotias pitää/pitäisi nukuttaa illalla?
Rutiineilla. Päiväkodin jälkeen päivällinen, ulkoilua, iltapala ja rauhoittuminen.
+ valojen himmentäminen tuntia ennen nukkumaan menoa. Kun täällä takerrutaan nyt pikkuasioihin se nukkuttaminen alkaa jo siitä kotiin tulosta. Ei meillä jäädä sinne lapsen huoneeseen hengailemaan vaan sanotaan hyvää yötä ja poistutaan. Eli pidetään selkeä rajat, että nukkumaan meno on nukkumaan menoa, eikä esim. juttelutuokio. Rouhoittumisen aikaan, kun annetaan sitä huomioita, luetaan, jne...ei lapsen tarvitse enää hakea sitä huomiota.
Lapsi kyllä nukahtaa muutamassa minuutissa iltasadun jälkeen ja nukkuu rauhakseen 2-3h, mutta sitten alkaa heräily ja pyöriminen. Tätä ongelmaa ei ole viikonloppuisin, kun ei nuku päiväunia. Pitää lepohetken ja yöllä vetelee sikeitä 10h putkeen ja katkotta, kuten kuuluukin ja tämän olen kertonutkin jo aiemmin täällä. -Ap
Niin eihän se lapsi voi olla väsynyt sen arkiviikon jälkeen, että nukkuisi paremmin viikonloppuisin?
Nukkuuko siis lapsi edelleen teidän huoneessa?
Olen yksinhuoltaja ja asuntomme on pieni kaksio. Makuuhuoneessa minun sänky ja lapsen sänky vierekkäin. Viime aikoina olen välillä yöllä siirtynyt olohuoneeseen sohvalle nukkumaan. -Ap
Anna lapsen nukkua päiväunet, pyöriä yöllä ja nuku itse eri huoneessa. Ensi syksynä hän ei enää päiväunia nuku, joten koittakaa selvitä siihen saakka näillä nukkumisjärjestelyillä.
Onko päiväunet sun mielestä tärkeämmät lapsen aivojen kehitykselle kuin yöunet? Vai onko tästä jotain tutkimustietoa, että päiväunilla lapsen aivot kehittyy jotenkin enemmän kuin öisin?
Vierailija kirjoitti:
Se on aina nää tietyt vanhemmat,kun valittaa päiväunista!
Lapsi on umpiväsynyt ja nukahtaa kun pää osuu tyynyyn.Pidä nyt siinä sitten väkisin hereillä.
Mutta onhan se tietty hirveää,kun lapsi nukkuu päikkärit.Sitähän joutuu sitten illalla viettämään sen kanssa ihan aikaa,eikä saakkaan tuupattua heti yöunille.
Ja lapsenhan pitää myös syödä joka ateria pväkodissa,autossa ootellaan että ruoka aika ohi,jos sattuu hiukka aiemmin pväkodilla olemaan.
Ja parin tunnin ulkoilu tietty oltava hoidettuna,ettei vaan itse joudu menemään ulos!
Täyshoitoa!siitähän sitä maksetaan.vai mitä?
Siitä se vasta riemu ratkeaakin, jos lapsi ei ole paikalla tilatulla aterialla tai häntä tullaan hakemaan kesken ruokailun. Parempi kyyhöttää siellä autossa ettei vaan sotke päiväkodin päivärytmiä.
Vierailija kirjoitti:
Se on aina nää tietyt vanhemmat,kun valittaa päiväunista!
Lapsi on umpiväsynyt ja nukahtaa kun pää osuu tyynyyn.Pidä nyt siinä sitten väkisin hereillä.
Mutta onhan se tietty hirveää,kun lapsi nukkuu päikkärit.Sitähän joutuu sitten illalla viettämään sen kanssa ihan aikaa,eikä saakkaan tuupattua heti yöunille.
Ja lapsenhan pitää myös syödä joka ateria pväkodissa,autossa ootellaan että ruoka aika ohi,jos sattuu hiukka aiemmin pväkodilla olemaan.
Ja parin tunnin ulkoilu tietty oltava hoidettuna,ettei vaan itse joudu menemään ulos!
Täyshoitoa!siitähän sitä maksetaan.vai mitä?
No aion järjestää asiat sillä tavalla, että jatkossa lapsi saa nukkua niin myöhään aamulla, kun nukuttaa ja vien vasta sen jälkeen päiväkotiin, jottei nuku siellä ollenkaan ja yöt rauhoittuvat ja rytmi asettuu oikeaan uomaansa. Sitten ei tarvikaan "valittaa" enää mistään. -Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten teidän mielestä 4-vuotias pitää/pitäisi nukuttaa illalla?
Rutiineilla. Päiväkodin jälkeen päivällinen, ulkoilua, iltapala ja rauhoittuminen.
+ valojen himmentäminen tuntia ennen nukkumaan menoa. Kun täällä takerrutaan nyt pikkuasioihin se nukkuttaminen alkaa jo siitä kotiin tulosta. Ei meillä jäädä sinne lapsen huoneeseen hengailemaan vaan sanotaan hyvää yötä ja poistutaan. Eli pidetään selkeä rajat, että nukkumaan meno on nukkumaan menoa, eikä esim. juttelutuokio. Rouhoittumisen aikaan, kun annetaan sitä huomioita, luetaan, jne...ei lapsen tarvitse enää hakea sitä huomiota.
Lapsi kyllä nukahtaa muutamassa minuutissa iltasadun jälkeen ja nukkuu rauhakseen 2-3h, mutta sitten alkaa heräily ja pyöriminen. Tätä ongelmaa ei ole viikonloppuisin, kun ei nuku päiväunia. Pitää lepohetken ja yöllä vetelee sikeitä 10h putkeen ja katkotta, kuten kuuluukin ja tämän olen kertonutkin jo aiemmin täällä. -Ap
Niin eihän se lapsi voi olla väsynyt sen arkiviikon jälkeen, että nukkuisi paremmin viikonloppuisin?
Nukkuuko siis lapsi edelleen teidän huoneessa?
Olen yksinhuoltaja ja asuntomme on pieni kaksio. Makuuhuoneessa minun sänky ja lapsen sänky vierekkäin. Viime aikoina olen välillä yöllä siirtynyt olohuoneeseen sohvalle nukkumaan. -Ap
Anna lapsen nukkua päiväunet, pyöriä yöllä ja nuku itse eri huoneessa. Ensi syksynä hän ei enää päiväunia nuku, joten koittakaa selvitä siihen saakka näillä nukkumisjärjestelyillä.
Onko päiväunet sun mielestä tärkeämmät lapsen aivojen kehitykselle kuin yöunet? Vai onko tästä jotain tutkimustietoa, että päiväunilla lapsen aivot kehittyy jotenkin enemmän kuin öisin?
Ohis. Mielestäni on ihan tutkittu, että yhtenäiset yöunet ovat tärkeämmät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on aina nää tietyt vanhemmat,kun valittaa päiväunista!
Lapsi on umpiväsynyt ja nukahtaa kun pää osuu tyynyyn.Pidä nyt siinä sitten väkisin hereillä.
Mutta onhan se tietty hirveää,kun lapsi nukkuu päikkärit.Sitähän joutuu sitten illalla viettämään sen kanssa ihan aikaa,eikä saakkaan tuupattua heti yöunille.
Ja lapsenhan pitää myös syödä joka ateria pväkodissa,autossa ootellaan että ruoka aika ohi,jos sattuu hiukka aiemmin pväkodilla olemaan.
Ja parin tunnin ulkoilu tietty oltava hoidettuna,ettei vaan itse joudu menemään ulos!
Täyshoitoa!siitähän sitä maksetaan.vai mitä?No aion järjestää asiat sillä tavalla, että jatkossa lapsi saa nukkua niin myöhään aamulla, kun nukuttaa ja vien vasta sen jälkeen päiväkotiin, jottei nuku siellä ollenkaan ja yöt rauhoittuvat ja rytmi asettuu oikeaan uomaansa. Sitten ei tarvikaan "valittaa" enää mistään. -Ap
Varaudu sitten siihen että sinulle valitetaan siitä, miten lapsi ”ei pääse mukaan päivärytmiin”.
Tästä otsikosta ymmärtää,miksi hoitajat on aliarvostettuja ja palkka huono.
Itse en todellakaan laiskottele.Kaikki aika menee työntekoon,myös nukkariaikana.
Ne pari kuppia kahvia,jotka juon työpäivän aikana,juon lasten kanssa pöydän ääressä.
Taukoja ei ehdi pitää.
Mietinkin uutta koulutusta ja alanvaihtoa.on käsittämätöntä,että vanhemmat,joiden lapsia hoidetaan päivät pitkät,eivät arvosta yhtään.
Minulla oli joskus sama ongelma, josta sai vääntää päiväkodin kanssa. Kyllähän lapsi tai kuka tahansa nyt voi nukahtaa päivällä jos on pakko maata tuntikausia hiljaa sängyssä, mutta eihän se todellakaan tarkoita, että hän oikeasti olisi väsynyt ja levon tarpeessa. Ihan turhaan menee sitten yörytmi sekaisin tällaisella lapsella. Ymmärrän, että hoitajat haluavat saada taukonsa, mutta ihan turha selitellä että tietävät paremmin minun lapseni unitarpeet. Samanlainen yökukkuja kuin minäkin olen aina ollut.
Taisi meidänkin päiväkodissa sitten tulla jossain vaiheessa mahdollisuus että ne jotka eivät halua nukkua, voivat puuhata toisessa tilassa jotain rauhallista ja ongelma poistui.
Vierailija kirjoitti:
Tästä otsikosta ymmärtää,miksi hoitajat on aliarvostettuja ja palkka huono.
Itse en todellakaan laiskottele.Kaikki aika menee työntekoon,myös nukkariaikana.
Ne pari kuppia kahvia,jotka juon työpäivän aikana,juon lasten kanssa pöydän ääressä.
Taukoja ei ehdi pitää.
Mietinkin uutta koulutusta ja alanvaihtoa.on käsittämätöntä,että vanhemmat,joiden lapsia hoidetaan päivät pitkät,eivät arvosta yhtään.
Huomaa kyllä, että et ole lukenut tästä ketjusta muuta kuin otsikon.
Mä olin kiltti lapsi ja makasin päiväkodissa valveilla sen nukkuma-ajan. Kai toisaalta halusin lepuuttaa ajatuksiakin.