Miten näet/ajattelet kuolleet mielessäsi?
Mua ahdistaa kun "näen" kuolleet läheiseni makaamassa haudassaan välillä kun ajattelen heitä. Etenkin nuorempien kohdalla se mielikuva on niin surullinen, tuolla se makaa eikä pääse ylös vaikka kuuluisi olla vielä täällä. Toki näen heistä myös muistoja, todellisia sekä kuviteltuja, mutta ne "kuvat" on jotenkin haalistuneita.
Kommentit (10)
Minä muistan läheiseni elävänä haudallakin käydessäni.
En mitenkään. Muistan millaisia he olivat eläessään. Useimmat läheiseni on tuhkattu, joten eipä siitä kuolleesta fyysisesti ole mitään erityistä.
Hän on tuolla tähtenä taivaalla ja kaikki on viimein hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Hän on tuolla tähtenä taivaalla ja kaikki on viimein hyvin.
The truth is out there.
Kun ajattelen heitä, niin ajattelen sitä elävää versiota heistä.
Sellaisena kuin eläessään tietysti.
Eipä ole koskaan tullut mieleenkään ajatella heitä ruumiina. Ei se ihminen ole enää siinä ruumiissa, joka on haudassa. Ajattelen kuolleita kuten muitakin ihmisiä, joita en enää ole vuosiin nähnyt eli yhteisten muistojen kautta.
Mä näen ne elämässäni, eri tavoin kyllä. Se kuollut voi olla just se orava, joka heittelee omenia puista mun lähelleni, tai kärpänen, joka istuu kädelleni. Mulle ne tärkeimmät ihmiset on aina läsnä, kuoltuaankin 😊
Yleensä ihan sellaisina kuin olivat elävänä, mutta ei ala ahdistaa jos mietin heitä kuolleina maatuvina ruumiina. Näin toisen pappani kuolleena sairaalapedissä ja ei tullut traumoja, sellaista tää elämä on, siihen kuuluu myös kuolema ja kehon hajoaminen.
Näen heidät taivaassa eli toisella puolella, tullut uusi hyvä elämä. Paitsi jotkut maanpinnalle jääneet liikkuvat henkenä tai ovat jossain paikoissa.