Lue keskustelun säännöt.
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus?
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus? Kuinka monta vuotta haluaisit olla kotona? Mahdollisuudella tarkoitan taloudellisesti turvattua tulevaisuutta ja taloudellista mahdollisuutta. Jos jäisit, millä alalalla työskentelet ja mikä on koulutuksesi?
Kommentit (650)
Jäisin ja jäinkin ja se oli elämäni parhaimpia päätöksiä <3 Hoitoon laitettiin päiväkotiin lapset, kun vanhempi meni eskariin ja pienempi 4v. Mutta tein töitä myös välillä, mutta hoitoon ei tarvinnut laittaa ku vasta tuolloin, nyt olen kiitollinen että onnistui tehdä näin, kerhoiltiin, puistotreffailtiin jne, oli mukavaa aikaa ,<3
Se on kyllä niin totta, että työelämässä kerkeää olla, mutta lasten lapsuusvuosina ei saa takaisin. Itse halusin olla läsnä ja kotona lasten varhaislapsuuden vuosina. Ja onneksi se onnistui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jäisin, ja jäinkin. Tai tavallaan jäin. Jäin töistä pois hoitamaan lapsia. Meillä ei ole omia lapsia, mutta kyllä nämä lapsukaiset äidiksi sanovat.
Ei ole ollut tylsää, päinvastoin, on ollut aikoja ettei tahdo tunnit vuorokaudessa riittää. Erityistä arkea. Palaverejä, tapaamisia (alkuun meillä kotona) sittemmin muualla. Terapiaan kuljettamista. Koulun alettua auttamista vähän kaikessa edelleen. Tuon ja vien, läksyt yhdessä jne.
Pohjakoulutus minulla on luovalle alalle, jolla olisi ollut freelancer-töitä. Olen kyllä luovuutta saanut käyttää tässä lasten kanssa. Älyllistä haastetta myös saa, opiskelen ja luen iltaisin erityistarpeista, kehityspsykologiaa, traumatisoituneen lapsen tukemista ym ym, niitä ilman olisin aika hukassa, paljon täytyy opetella ja miettiä toimintatapoja. Kirjoista, netistä, terapeuteilta.
Yksinäistä tämä kyllä on. Introvertille sopivaa. Mutta ymmärrän jos jonkun luonne ei sovi, kun ei ole sitä työyhteisöä. Toisaalta tästä omasta (erityis-)kuplasta on vaikea käsittää, miten lapsiarjessakaan voi tylsistyä. Itseäänhän voi kehittää vaikka kuinka paljon. Ihan missä asiassa / alalla vain, myös tässä kotivanhempana toimimisessa.
Niin, millä tahansa alalla voi itseään kehittää, mutta toisaalta myös työelämässä voi tylsistyä siihen työhönsä, eipä se kotiäitiyteen tylsistyminen lopulta siitä juuri eroa. Kotiäitiydessä on vielä se, ettei siihen kuulu juuri taukoja tai lomia, vaan se on sitä samaa aina vaan. Ja työyhteisön puute ja yksinäisyys on myös iso osa ongelmaa, ei itsenäinen, yksin tehtävä työ vaan kaikille sovi.
Olisin jäänyt mielelläni. Yksinhuoltajana olen tehnyt paljon töitä. Mieluummin olisin ollut lapsen kanssa kotona. Tosin olin kyllä 2,5 vuotta lapsen syntymän jälkeen kotona, on kai sekin jo jotain. Olisin voinut olla paljon pidempäänkin, mutta halusin meille paremman elämän ja paremmat puitteet. Ja olenkin hyvin saanut järjestettyä kaiken ja tehnyt mielenkiintoisia työhommia. Ihan hyvin kai kaikki meni kuitenkin, vaikka välillä kadehdin niitä, jotka saavat olla vuosia lasten kanssa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin aikanaan. Olin vuosikausia kotiäitinä eikä kaduta vähääkään. Eläke ei kovin iso tule olemaan, mutta olen säästänyt eläkepäiviä varten. Asuttiin vuokralla silloin, kun olin kotiäiti. Mies oli töissä keskipalkkaisena, itse sain kotihoidontuen ja lapsilisät ja maksoin jopa opintolainaa. Silti pärjättiin niin hyvin, ettei mistään ollut puutetta. Yksikään lapsistamme ei ollut kodin ulkopuolella hoidossa ja silti tai vaikkapa siksi pärjäsivät koulussa loistavasti. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto ja kotiäitivuosien jälkeen olen ollut kokopäivätöissä ilman työttömyysjaksoja.
Minä olin myös 8 vuotta kotona. Eläkkeen olen tienannut takaisin tekemällä ylitöitä hyvällä korvauksella, kun lapset muutti kotoa pois.
Kotivuodet oli ihania. Oli aikaa urheilla kunnolla ja muutenkin harrastaa omia juttuja. Olin huippukunnossa ja mielikin pysyi virkeänä, kun ei väsyttänyt ja ollut kiireSinulle kävi hyvin. Minulle ei ihan yhtä hyvin ainakaan toistaiseksi. Olin kotiäitinä 28-vuotiaasta 36-vuotiaaksi. Minulla on ollut sydämessä useammanlaista vikaa. Verenpainetauti todettiin jo 43-vuotiaana. Lapset oli silloin 10- ja 15-vuotiaita. Sitten todettiin läppävika, joka korjattiin. Se oireili pitkään niin, että oli väsymystä, hengästymistä, rytmihäiriöitä, joita alkuun pidettiin vaarattomina. Sen läppäleikkauksen jälkeen olin niin sairas, että lähes vuoden kokonaan tai osittain töistä poissa. Verenpaineetkin heitteli. Pystyin palaamaan töihin 50% ja lopulta v. 2018 alusta 100%.
Pieni infarkti yllättäen sydämessä v. 2020. Verihyytymä oli sepelvaltimossa ja pallolaajennus tehtiin välittömästi. Periaatteessa se oli äärimmäisen huonoa tuuria. Olen ollut poissa työelämästä siitä alkaen. Voisin tehdä jotain työtä, mutta stressiä pitää välttää ja noudattaa terveellisiä elämäntapoja ja säännöllistä rytmiä. Käyn joka päivä 5-7 km kävelylenkin, syön terveellisesti ja vältän myöhään valvomista.
Eläkekertymä ei ole kummoinen. Olin niin monta vuotta kotiäitinä, että työura on jäänyt lyhyeksi. Mietin joka päivä, mikä olisi se työ, joka olisi stressitön ja kuitenkin suht hyvä palkka. Ja kuka palkkaa ihmisen, jolla on ollut sydänsairauksia jo vuosia.
Harmi. Sairaudet on sellaisia, joille ei voi mitään ja vaikuttavat kyllä tuloihin ja eläkkeeseen.
Minulla oli siinä mielin tuuria, että olen terve ja hyväkuntoinen.
Olin siis ollut työelämässä 12 vuotta, ennen kuin jäin äitiyslomalle. Olin kotona ikävuodet 32-40. Urheilu on ollut minulle aina intohimo ja siksi nautin kotiäiti vuosittain, kun kerrankin oli aikaa treenata kunnolla, mutta oli myös aikaa hoitaa muut arkiset asiat. Lapsia oli kolme.
Jään kohta eläkkeelle ja työssäni on ollut mahdollista tehdä ylitöitä, joilla olen saanut vuositulot nostettua korkeammalle, joten eläkkeellä tulen pärjäämään. Mies on jo jäänyt eläkkeelle, joten elämämme tulee taas muuttumaan toisenlaiseksi.
Kaikkea hyvää sinulle t. Se 8 vuotta kotiäitinä ollut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jäisi, kuolisin tylsyyteen. Luovalla alalla.
No, siinä pitää käyttää luovuutta kun keksii tekemustä pirpanoille👍
Eiköhän se ole enemmän tylsien rutiinien toistamista. Luovuus vaatii vapautta ja lapselle boheemius ei ole hyväksi. Parempi laittaa päikkyyn.
Huomaan että olet lapseton. Lasten kanssa pitää käyttää luovuutta. Turvalliseksi rutiiniksi käy pysyvä , sama ihminen joka häntä hoitaa. Eli isä tai äiti. Ja nukkumaanmenoaika.
Me kaikki ei inspiroiduta siitä, mitä kaikkea pahvilaatikolla voi tehdä. Osa ihmisistä viihtyy lasten kanssa kotona hyvin, osa ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Mä ihmettelen myös tylsistyjiä. Ja muuta eivät keksi vastapainoksi kuin töihin menon? Mä kyllä keksin miljoona kivempaa tekemistä kuin töissäpätemisen. Työ itselleni on kyllä osa elämää - aikansa kutakin - mutta lapset tärkeämpi osa ja aikaa olen heidän kanssaan halunnut viettää vauva- ja taaperovuosina. On taannut rauhalliset koululais- ja teinivuodet kun on kiintymyssuhteet kunnossa.
Varmaan siksi, että osa saa töistä aika paljon virikettä, työtehtävät on mielenkiintoisia ja työyhteisö mukava.
En... Tykkään palkkatyöstäni enkä halua elää miehen varassa. Lisäksi haluan, että mieskin on tasavertainen vanhempi. Tradenomi olen koulutukseltani enkä siis mikään uraohjus, mutta työni on mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En. Haluan, että mies osallistuu ihan kaikkeen tylsään kotihommiin... En ole siivooja.
Just tämä. En halua olla mikään kotipiika. Siihen se yleensä menee tällaisissa tapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Mä ihmettelen myös tylsistyjiä. Ja muuta eivät keksi vastapainoksi kuin töihin menon? Mä kyllä keksin miljoona kivempaa tekemistä kuin töissäpätemisen. Työ itselleni on kyllä osa elämää - aikansa kutakin - mutta lapset tärkeämpi osa ja aikaa olen heidän kanssaan halunnut viettää vauva- ja taaperovuosina. On taannut rauhalliset koululais- ja teinivuodet kun on kiintymyssuhteet kunnossa.
Jos väität, että lapsen kanssa kotona ei ole välillä kuolettavan tylsää niin oletan sinut epärehelliseksi joko itsellesi tai muille. Kysymys onkin siitä, onko se silti sen arvoista? Omalla kohdallani ei ole.
No ei todellakaan ole, paitsi jos olet erakkoluonne etkä mene mihinkään etkä halua tutustua uusiin ihmisiin.
-eriMuihin mammoihin ja puheenaiheena vaipat ja soseet?
En todellakaan ole erakkoluonne, ja siksi haluankin nähdä ihania ystäviäni ilman että tarvii huolehtia samalla jälkikasvusta. Leikkitreffit ovat kuolettavan tylsiä.
Etkö oikeasti tunne yhtään "muita mammoja"? Eiköhän ne vaipat ja soseet ole nopeasti käsitelty, kyllä siellä porukassa puheenaiheita riittää. Etkö itse keksi muuta puhuttavaa? Itse löysin papin, sairaanhoitajan, teknikon, ekonomin, lastenhoitajan, lääkärin ja opiskelijan kanssa paljonkin yhteisiä keskustelunaiheita vauvajuttujen lisäksi. Paljon laajemmat aihepiirit kuin töissä lähinnä teknistä jargoniaa ja valitusta pomoista.
On joillakin kavereillani lapsia, mutta emme puhu vaipoista ja soseista. Emme ota lapsia mukaan, kun vietämme hauskaa aikaa keskenämme. Toki eri asia jos joku meistä olisi yh.
En vietä aikaa työkavereidenkaan kanssa, kaverit tunnen ihan muualta. En ymmärrä miksi minun pitäisi väkisin viettää aikaa teknikkojen ja lääkärien kanssa rupatellen vain siksi että meillä on samanikäinen lapsi? Miksi se olisi peruste kaverustua?
Sulla ei taida olla paljon psykologista ymmärrystä ihmisluonnosta? Vertaistuki - never heard?
Vertaistuki toimii ainakin omalla kohdallani vain, jos ollaan samalla aaltopituudella. Samassa tilanteessa olo ei vielä automaattisesti tarkoita, että asiat kokee samalla tavalla, ja sitä tukea saan tai osaan antaa.
Olen introvertti, ja vaikka olen ihan normaalit sosiaaliset kyvyt omaava, en todellakaan jaksa kaikkien ihmisten seuraa vain siksi, että ovat samassa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaksoset ja olin tavallaan kotiäiti, he menivät 2v 9kk iässä päiväkotiin. Itse tosin kyllä pidin äitiysloman ja vanhempainvapaiden päälle sitten opintovapaata ja nostin aikuiskoulutustukea, joten en ollut täysin kotona, mutta yliopistossa opiskelu oli paljon vapaampaa kuin työelämän 8-16. Luin tentteihin päivällä kun he nukkuivat ja kävin tenteissä ja luennoilla iltaisin.
Vierailija kirjoitti:
En. En halua elätiksi.
Tuo on tosi rumasti sanottu, ajattelisit vähän! Jos lapset hoidetaan kotona on se ihan täyttä työtä ja ehkä tylsääkin riippuen onko sulla mitään tukiverkkoa. Ilman tukiverkkoa käyt jopa gynellä pienten lasten kanssa. Ja jos mies vielä työn takia reissaa/vuorotyö, niin ei ole herkkua.
Oikeisiin töihin meno oli yhtä juhlaa, melkein itkin ilosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Minustakin on mielikuvituksen puutetta, jos tylsistyy kotona. Minulla oli kotiäitinä aina tekemistä. Joka päivä siivosin ja laitoin lapsille ruokaa. Leivoimme, askartelimme, piirtelimme, soitimme musiikkia, luimme kirjoja jne. Kävin lasten kanssa joka päivä tunnin kävelylenkillä ja poikkesimme leikkipuistoissa. Itse lauloin kuorossa, kävin kuntosalilla ja opiskelin avoimessa kaikkea mielenkiintoista. Isompaa lasta vein muskariin, askartelukerhoon ja liikuntaleikkikouluun. Kävimme usein uimahallissa ja kirjastossa. Lisäksi innostuin ompelemaan lapsille vaatteita ja kutomaan ja virkkaamaan kaikkea kivaa. Mammakerhot kyllä kiersin kaukaa.
Ihan turhaa ennakkoluuloa. Itse muutin uudelle paikkakunnalle kun lapset olivat pieniä. Seurakunnan äiti-Lapsi kerhosta löysin heti seuraa ja vieläpä parhaimmat ystävätkin.
Kaikki eivät ole sen tyyppisiä ihmisiä, että nauttisivat seurakunnan äiti-lapsi kerhoista. Niihin voidaan mennä hammasta purren lapsen edun takia joo, mutta mikään itselle kiva harrastus ei se ole.
Mulla on onneksi mies joka haluaa viettää paljon aikaa lasten kanssa, joten voi harrastaa aikuisten juttuja, kun en noista nauti.
En tajua! Mitä "nautintoa" mahdat tarkoittaa? Sinne mennään etsimään samanhenkisiä, samanlaisessa elämäntilanteessa olevia aikuisia, joiden kanssa juttu luistaa ja voi lähteä kehittymään jopa ystävyydeksi. Helposti voi tehdä puistotreffejä ja saa päiväkahviseuraa, voi katsoa vastavuoroisesti toistensa mukuloita, että pääsee piipahtamaan hammaslääkärissä jne.
Juuri tuollainen ei kuulosta ollenkaan houkuttelevalta. Miksi olisimme "samanhenkisiä" siksi että mulla on lapsi? Ja mihin tarvitsen samassa tilanteessa oloa jos voin harrastaa omia juttujani ihan missä tilanteessa tahansa olevan kanssa?
En halua puistotreffejä tai päiväkahveja, ei houkuttele ollenkaan. Käsitykseni hauskasta ajanvietosta on täysin erilainen.
Vastavuoroinen lapsenhoito kuulostaa kätevältä käytännön järjestelyltä, mutta ei sinänsä yhtään sen vähemmän tylsältä.
Siis sun arkeen ei siis kuulu tylsyys ja töissä ei ole tylsää? Hauska ajanviete ei ollut mikään alkuperäinen kysymys vaan arkinen kotiäitiys ilman rahahuolia. Sun mielestä tylsää koska et halua tutustua uusiin ihmisiin, et halua tutustua omaan lapseenkaan, et halua kehittää itseäsi, kasvaa ihmisenä eikä sun mielikuvitus riitä järjestämään mielekästä elämää status quon ulkopuolella. Asia selvä!
Hienosti olet keksinyt satuja päästäsi. Ilmeisesti joillekin on vaikea käsittää, että aika monille se kotiäitiys ei ole mikään unelma.
Ilmaiset itseäsi huonosti. Mitä satuja? Minusta tylsyyden hokeminen on satua. Ei sen tarvitse olla mikään unelma, mutta joku tylsyyskuittailu ei vakuuta. Tai huono omatunto vaiennetaan "oli niin tylsää, pää ei kestä, olen töissä parempi äiti" höpinällä.
Sun on vaikea käsittää ilmeisesti, että kotonaolo voi osalle ihmisistä olla rankkaa, koska se ei tarjoa tarpeeksi virikettä ja innostusta? Mistä sinä voit tietää, miten ihminen kotonaolon kokee? Vain, koska sulla ei ole ollut tylsää?
Jos vaikka ottaisit ihmisten kokemukset ja tuntemukset sellaisena, kuin ne sulle kerrotaan, etkä ala selitteleen siihen omiasi. Eiköhän se ihminen itse tiedä paremmin, mitä ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Minustakin on mielikuvituksen puutetta, jos tylsistyy kotona. Minulla oli kotiäitinä aina tekemistä. Joka päivä siivosin ja laitoin lapsille ruokaa. Leivoimme, askartelimme, piirtelimme, soitimme musiikkia, luimme kirjoja jne. Kävin lasten kanssa joka päivä tunnin kävelylenkillä ja poikkesimme leikkipuistoissa. Itse lauloin kuorossa, kävin kuntosalilla ja opiskelin avoimessa kaikkea mielenkiintoista. Isompaa lasta vein muskariin, askartelukerhoon ja liikuntaleikkikouluun. Kävimme usein uimahallissa ja kirjastossa. Lisäksi innostuin ompelemaan lapsille vaatteita ja kutomaan ja virkkaamaan kaikkea kivaa. Mammakerhot kyllä kiersin kaukaa.
Ihan turhaa ennakkoluuloa. Itse muutin uudelle paikkakunnalle kun lapset olivat pieniä. Seurakunnan äiti-Lapsi kerhosta löysin heti seuraa ja vieläpä parhaimmat ystävätkin.
Kaikki eivät ole sen tyyppisiä ihmisiä, että nauttisivat seurakunnan äiti-lapsi kerhoista. Niihin voidaan mennä hammasta purren lapsen edun takia joo, mutta mikään itselle kiva harrastus ei se ole.
Mulla on onneksi mies joka haluaa viettää paljon aikaa lasten kanssa, joten voi harrastaa aikuisten juttuja, kun en noista nauti.
En tajua! Mitä "nautintoa" mahdat tarkoittaa? Sinne mennään etsimään samanhenkisiä, samanlaisessa elämäntilanteessa olevia aikuisia, joiden kanssa juttu luistaa ja voi lähteä kehittymään jopa ystävyydeksi. Helposti voi tehdä puistotreffejä ja saa päiväkahviseuraa, voi katsoa vastavuoroisesti toistensa mukuloita, että pääsee piipahtamaan hammaslääkärissä jne.
Juuri tuollainen ei kuulosta ollenkaan houkuttelevalta. Miksi olisimme "samanhenkisiä" siksi että mulla on lapsi? Ja mihin tarvitsen samassa tilanteessa oloa jos voin harrastaa omia juttujani ihan missä tilanteessa tahansa olevan kanssa?
En halua puistotreffejä tai päiväkahveja, ei houkuttele ollenkaan. Käsitykseni hauskasta ajanvietosta on täysin erilainen.
Vastavuoroinen lapsenhoito kuulostaa kätevältä käytännön järjestelyltä, mutta ei sinänsä yhtään sen vähemmän tylsältä.
Siis sun arkeen ei siis kuulu tylsyys ja töissä ei ole tylsää? Hauska ajanviete ei ollut mikään alkuperäinen kysymys vaan arkinen kotiäitiys ilman rahahuolia. Sun mielestä tylsää koska et halua tutustua uusiin ihmisiin, et halua tutustua omaan lapseenkaan, et halua kehittää itseäsi, kasvaa ihmisenä eikä sun mielikuvitus riitä järjestämään mielekästä elämää status quon ulkopuolella. Asia selvä!
Ovatko myös isät, jotka eivät jää kotiin huonoja ihmisiä jotka eivät halua tutustua omaan lapseensa tai kehittää itseään? - Sivusta kiinnostunut
Toki, mutta otsikossa puhutaan kotiäitiydestä. Tai tietysti iskäkin voi jäädä kotiäidiksi, mutta en itse fanita tätä sanojen merkitysten hämärtämistä.
Nämä palstapoliisit ovat kyllä huvittavia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäisin kotiäidiksi mielelläni, mutta mieheni ei halua elättää minua.
Niin ja koulutus on DI. t. edellinen
Annu kirjoitti:
Jäin aikoinaan kymmeneksi vuodeksi kotiäidiksi. Minulla on neljä lasta. Nykyään toimin lähihoitajana. Koko perheen kannalta oli hyvä, että olin kotiäitinä.
Mitä tarkoittaa, että koko perheen kannalta oli hyvä? Miten tämä näkyi? Auttaisi paremmin ymmärtämään, jos vähän avaisit tätä?
En todellakaan jäisi. En halua olla loinen ja elää miehen rahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä joku yrittää ylipuhua ja syyllistää muita naisia kotiäideiksi? Miksi kiinnostaa niin paljon toisten perheiden järjestelyt?
Meillä jos jompi kumpi jäisi kotiin, sen kannattaisi ehdottomasti olla isä. Sopisi hänelle paremmin. Mulle sitä kotiäitiyttä silti vain sukulaisetkin tyrkyttää.. Olen sanonut miehelle että jos haluaa jäädä kotiin niin mielellään tuen kaikin tavoin ja muuten päiväkoti odottaa.
Siksi että joillekin on vaikea käsittää, että kaikille naisille se kotiäitiys ei ole kaikkien unelmien täyttymys. Eikä sellainen nainen halua välttämättä uhrautua ja jäädä silti kotiäidiksi vaan haluaa sellaisen elämän jossa itsekin on onnellinen.
Kaiken kukkuraksi lapsistakin tulee täyspäisempiä, kun kotiäitiyteen sopimaton äiti ei ala marttyyriksi. Ehkä saavat jopa pelottavan "modernin" mieskuvan, kun hoitovastuu jakautuu tasaisemmin.
Miksi tällainen nainen, joka katsoo oman jälkikasvun kanssa vietetyn ajan uhriutumiseksi, tekee lapsia?
Voihan sen noinkin vääntää, jos välttämättä haluaa. Samaa voisi kysyä miehiltä, miksi sellainen mies, joka mieluummin menee töihin, kuin viettäisi lastensa kanssa aikaa, tekee lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KTM, kotona kohta 9v ja lapsia kolme. Tämä on mahdollistanut perheellemme pitkät yhteiset lomat, harrastuksia, minimaalisen stressin, itsetehdyt ruuat, vilkkaan sosiaalisen elämän ja läheiset suhteet perheen sisällä.
Elämä on peliä. Vaikka mieheni jättäisi/menehtyisi ei se poista näitä yhteisiä vuosia ja kaikkea sitä yhdessä vietettyä aikaa joka uraa tehdessä olisi jäänyt viettämättä. Jos kaikki menee hyvin niin tässä on yksinomaan voitettu. Jos koittaa köyhä vanhuus niin onpa ollut mukava keski-ikä eikä mitään ruuhkavuosia.
Raha ei itselleni ole elämässä kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Sitä tietenkin olisi enemmän jos olisin tehnyt enemmän töitä. Kolmatta lasta tuskin olisi ja hän nyt on kultaakin kalliimpi.
Kuraa saa tietenkin niskaansa, mutta kukapa sitä ei saisi? Jokainen tekee jotain väärin "yhteiskunnan" mielestä.
Ihmettelen myös näitä kotona tylsistyviä. Minulla ei todellakaan ole tylsää?! Minulla on paljon ystäviä ja aikaa heidän heille.
Minustakin on mielikuvituksen puutetta, jos tylsistyy kotona. Minulla oli kotiäitinä aina tekemistä. Joka päivä siivosin ja laitoin lapsille ruokaa. Leivoimme, askartelimme, piirtelimme, soitimme musiikkia, luimme kirjoja jne. Kävin lasten kanssa joka päivä tunnin kävelylenkillä ja poikkesimme leikkipuistoissa. Itse lauloin kuorossa, kävin kuntosalilla ja opiskelin avoimessa kaikkea mielenkiintoista. Isompaa lasta vein muskariin, askartelukerhoon ja liikuntaleikkikouluun. Kävimme usein uimahallissa ja kirjastossa. Lisäksi innostuin ompelemaan lapsille vaatteita ja kutomaan ja virkkaamaan kaikkea kivaa. Mammakerhot kyllä kiersin kaukaa.
Ihan turhaa ennakkoluuloa. Itse muutin uudelle paikkakunnalle kun lapset olivat pieniä. Seurakunnan äiti-Lapsi kerhosta löysin heti seuraa ja vieläpä parhaimmat ystävätkin.
Kaikki eivät ole sen tyyppisiä ihmisiä, että nauttisivat seurakunnan äiti-lapsi kerhoista. Niihin voidaan mennä hammasta purren lapsen edun takia joo, mutta mikään itselle kiva harrastus ei se ole.
Mulla on onneksi mies joka haluaa viettää paljon aikaa lasten kanssa, joten voi harrastaa aikuisten juttuja, kun en noista nauti.
En tajua! Mitä "nautintoa" mahdat tarkoittaa? Sinne mennään etsimään samanhenkisiä, samanlaisessa elämäntilanteessa olevia aikuisia, joiden kanssa juttu luistaa ja voi lähteä kehittymään jopa ystävyydeksi. Helposti voi tehdä puistotreffejä ja saa päiväkahviseuraa, voi katsoa vastavuoroisesti toistensa mukuloita, että pääsee piipahtamaan hammaslääkärissä jne.
Juuri tuollainen ei kuulosta ollenkaan houkuttelevalta. Miksi olisimme "samanhenkisiä" siksi että mulla on lapsi? Ja mihin tarvitsen samassa tilanteessa oloa jos voin harrastaa omia juttujani ihan missä tilanteessa tahansa olevan kanssa?
En halua puistotreffejä tai päiväkahveja, ei houkuttele ollenkaan. Käsitykseni hauskasta ajanvietosta on täysin erilainen.
Vastavuoroinen lapsenhoito kuulostaa kätevältä käytännön järjestelyltä, mutta ei sinänsä yhtään sen vähemmän tylsältä.
Siis sun arkeen ei siis kuulu tylsyys ja töissä ei ole tylsää? Hauska ajanviete ei ollut mikään alkuperäinen kysymys vaan arkinen kotiäitiys ilman rahahuolia. Sun mielestä tylsää koska et halua tutustua uusiin ihmisiin, et halua tutustua omaan lapseenkaan, et halua kehittää itseäsi, kasvaa ihmisenä eikä sun mielikuvitus riitä järjestämään mielekästä elämää status quon ulkopuolella. Asia selvä!
Ovatko myös isät, jotka eivät jää kotiin huonoja ihmisiä jotka eivät halua tutustua omaan lapseensa tai kehittää itseään? - Sivusta kiinnostunut
Toki, mutta otsikossa puhutaan kotiäitiydestä. Tai tietysti iskäkin voi jäädä kotiäidiksi, mutta en itse fanita tätä sanojen merkitysten hämärtämistä.
Kiinnostavaa! Eli jokainen vanhempi, joka ei jää lastensa kanssa kotiin on jollain tavalla huono ihminen? Ymmärsinkö oikein?
Ei vaan jokainen, joka ei halua kasvattaa ja hoivata omia jälkeläisiään on huono vanhempi. Jokainen joka asettaa uran ja mammonan haalimisen lapsensa edelle on huono ihminen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta valita ja se on surullista, mutta ymmärrettävää.
Pitääkö tämä nyt ymmärtää, että mielestäsi ihminen, joka haluaa käydä myös töissä, ei halua kasvattaa jälkikasvuaan? Se, että haluaa käydä töissä, ei tarkoita sitä, että rakentaa uraa, tai pistää sen lastensa edelle.
Jäisin, ja jäinkin. Tai tavallaan jäin. Jäin töistä pois hoitamaan lapsia. Meillä ei ole omia lapsia, mutta kyllä nämä lapsukaiset äidiksi sanovat.
Ei ole ollut tylsää, päinvastoin, on ollut aikoja ettei tahdo tunnit vuorokaudessa riittää. Erityistä arkea. Palaverejä, tapaamisia (alkuun meillä kotona) sittemmin muualla. Terapiaan kuljettamista. Koulun alettua auttamista vähän kaikessa edelleen. Tuon ja vien, läksyt yhdessä jne.
Pohjakoulutus minulla on luovalle alalle, jolla olisi ollut freelancer-töitä. Olen kyllä luovuutta saanut käyttää tässä lasten kanssa. Älyllistä haastetta myös saa, opiskelen ja luen iltaisin erityistarpeista, kehityspsykologiaa, traumatisoituneen lapsen tukemista ym ym, niitä ilman olisin aika hukassa, paljon täytyy opetella ja miettiä toimintatapoja. Kirjoista, netistä, terapeuteilta.
Yksinäistä tämä kyllä on. Introvertille sopivaa. Mutta ymmärrän jos jonkun luonne ei sovi, kun ei ole sitä työyhteisöä. Toisaalta tästä omasta (erityis-)kuplasta on vaikea käsittää, miten lapsiarjessakaan voi tylsistyä. Itseäänhän voi kehittää vaikka kuinka paljon. Ihan missä asiassa / alalla vain, myös tässä kotivanhempana toimimisessa.