Mikä vaivaa kroonista myöhästelijää? Myöhästyy pienten syiden takia tärkeistä jutuista
Tällaiset ihmiset kuin minä siis. Yleensä tilanne on, että juoksen ja juuri ja juuri ennätän junaan tai bussiin. Aika useasti käy niin, että myöhästyn ihan pikkuisen ja kärsin sitten myöhemmin kiireestä ja loppupäivä saattaa mennä aika pitkällekin pilalle tämän takia, että se alkuperäinen myöhästyminen aiheuttaa kierteen. Kotoa lähtiessä olen tätä lajia; laitan ja pakkaan kaiken ihan hyvin valmiiksi, mutta sitten kello on yhtäkkiä paljon. Sen JÄLKEEN kumminkin alan miettiä, että olisi tosi hyvä jos olisi korvatulpat tai parempi hiuslenkki tai vesipullo mukana. Aina jälkeenpäin ajatellen olisi ollut 10 kertaa helpompi ostaa se unohtunut vesipullo matkalla, kuin myöhästyttää itsensä.
Mitä mieltä?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Monissa kulttuureissa myöhästely on aivan normaalia ja niissä ei oteta suurta stressiä ajasta.
Eli tälläinen ihminen on vain sattunut syntymään väärään maahan, vaikka täällä vihjailtaisiin, että kyseessä on ilmeinen mt-ongelma.
Ja näin oli myös muutama vuosikymmen sitten Suomessa, eikä siitä kukaan paheksunut, eikä vain ihmiset, vaan junat, bussit, taksit, opettajat jne. Nyt jos juna on puoli tuntia myöhässä, syntyy hirveää haloo, vaikka matkustusaika on puolittunut.
Ja jos joku myöhäistyi, puhuttiin vain akateemisesta vartista ja odotettiin sen ajan jotta joku kokous pääsi alkamaan tai tavattiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa kulttuureissa myöhästely on aivan normaalia ja niissä ei oteta suurta stressiä ajasta.
Eli tälläinen ihminen on vain sattunut syntymään väärään maahan, vaikka täällä vihjailtaisiin, että kyseessä on ilmeinen mt-ongelma.
Tuon yhden testin mukaan mun olisikin pitänyt syntyä Espanjaan. Olen täällä Suomessa monin tavoin ihan vääränlaisessa kulttuurissa ja joudun törmäyskurssille aina välillä.
Tuo ettei oteta stressiä ajasta. Okei, mutta entä kun se kone kuitenkin lähtee tiettyyn aikaan? Ja kun se ratsastustunti alkaa ja loppuu tiettyyn aikaan? Jos et ota stressiä, vaan olet niin ihanan vapaa ja ulkomaalainen, ratsastatkin vaan puoli tuntia tunnin sijasta (maksat tietenkin koko tunnilta). Ja kun et ota stressiä, vaan olet boheemi ja ah niin rento, myöhästyt lomalennolta ja loma on peruttu. Ja sillä ei sitten kai ole mitään väliä, koska tärkeintä on olla pingottamatta tylsästi ajasta?
No ei siitäkään silloin oteta stressiä, että kone meni, vaan sitten keksitään jotain muuta. Maailma ei tohon kaadu.
Eihän se kaadukaan. Ainahan voi lähteä Keravalle katsomaan junia sen kahden viikon aurinkoloman sijaan.

Erikoista ettei isompi rahanmeno harmita, tai se että odotettu matka jää tekemättä.

No tuskin nyt Keravalle lähtisin. Ja aurinkolomalta voi tulla tuliaisena ihosyöpä, jolloin se Keravakin on jo varteenotettava vaihtoehto.
Minä taas stressaan myöhästymistä toisella tapaa. Mitä jos matkalla ajaa traktori hitaasti edessä, enkä pääse ohi. Mitä jos sitä, mitä jos tätä ja sitten myöhästyn. Lasken kaikki ne yhteen, lähden tosi ajoissa, ja sitten olen jossain 30 tai 45 tai jopa tunnin ajoissa. On kiva odotella.
Jos vaikka aamulla on aikainen lähtö niin laittakaa, myöhästelijät, hitto vieköön jo illalla valmiiksi kamat mitä tarttette! Esim. seuraavan päivän vaatteet, työlaukku, avaimet taskuun jne. Säästätte omia ja muiden hermoja.

Minulla tuo ei auta, siis vaikka laittaisin kaiken valmiiksi, saatan silti myöhästyä, koska en ole varma, että olen eilen ollut niin tilanteen tasalla, että olen varma, että olen pakannut oikein. Saatan tarkistaa yli 10 kertaa, että joku asia on varmasti mukana. Vaikka olisin siis juuri tarkistanut,on minun tarkastettava uudestaan. Jossain vaiheessa on vain pakko lähteä, ja sitten tarkastan vielä bussissa monta kertaa. Että siellä se lippu nyt vaan on. Sitten on tarkistettava, etten ottanut sitä epähuomiossa pois laukusta tai ettei se tipahtanut tarkistaessa. Ja sitten tarkistan taas. Ja taas. Taidan olla hullu.
Saatan valmistautua tunteja-päiviä, mutta se ei auta myähästelyyn.
Itse vihaan juoksemista kiireen takia ja olen paikalla vaikka puoli tuntia etukäteen sovitusta kuin myöhässä. Tekisi mieleni repiä hiukseni päästä näiden pitää käydä vielä vessassa, oota kun kirjotan tän viestin, taidan vaihtaa vielä housut -tyyppien takia. Joka kerta sama juttu, muutenkin tiukalla aikataululla ja sitten keksitään jos jonkinlaista puuhaa, kun pitäisi olla jo ovesta ulkona. Otan tämän henkilökohtaisena loukkauksena ja osoituksena, ettei toinen kunnioita muita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa kulttuureissa myöhästely on aivan normaalia ja niissä ei oteta suurta stressiä ajasta.
Eli tälläinen ihminen on vain sattunut syntymään väärään maahan, vaikka täällä vihjailtaisiin, että kyseessä on ilmeinen mt-ongelma.
Tuon yhden testin mukaan mun olisikin pitänyt syntyä Espanjaan. Olen täällä Suomessa monin tavoin ihan vääränlaisessa kulttuurissa ja joudun törmäyskurssille aina välillä.
Tuo ettei oteta stressiä ajasta. Okei, mutta entä kun se kone kuitenkin lähtee tiettyyn aikaan? Ja kun se ratsastustunti alkaa ja loppuu tiettyyn aikaan? Jos et ota stressiä, vaan olet niin ihanan vapaa ja ulkomaalainen, ratsastatkin vaan puoli tuntia tunnin sijasta (maksat tietenkin koko tunnilta). Ja kun et ota stressiä, vaan olet boheemi ja ah niin rento, myöhästyt lomalennolta ja loma on peruttu. Ja sillä ei sitten kai ole mitään väliä, koska tärkeintä on olla pingottamatta tylsästi ajasta?
No ei siitäkään silloin oteta stressiä, että kone meni, vaan sitten keksitään jotain muuta. Maailma ei tohon kaadu.
Just tämä. Jos ei ehdi ajoissa lentokoneeseen niin sitten ei ehdi. Aina ei muutenkaan saa kaikkea mitä haluaa. Joskus joutuu luopumaan.
Mulla on yleensä aina varasuunnitelma. Jos jostakin syystä en pääse tai ehdi oaikkaan x, niin sitten menen paikkaan y.

Joo ja aina sitä menee uusi lentokonekin. Ei se mikään maailmanloppu ole. En ymmärrä, mitä muita häiritsee tällaisetkin myöhästelyt, jotka on vain myöhästyjältä itseltä pois.
Itseä ei koskaan ole haitannut odottaa ketään. Selaan vaikka av:ta kun kaverilla kestää tulla kaljalle. Ei ongelmaa.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Monissa kulttuureissa myöhästely on aivan normaalia ja niissä ei oteta suurta stressiä ajasta.
Eli tälläinen ihminen on vain sattunut syntymään väärään maahan, vaikka täällä vihjailtaisiin, että kyseessä on ilmeinen mt-ongelma.
Jep, mun olisi pitänyt syntyä esim. Italiaan. Itse olem tosin perfektionisti ja ehkä pientä pakko-oirettakin, mutta siis yleensä myöhästyn noin 5 minuuttia huipputärkeistä asioista. Ja jos jonnekin olisin menossa kylään esim. klo 14, niin olen perillä ehkä joskus klo 15:30, mutta toisaalta enpä enää juurikaam kyläile tai ketään treffailekaan. Epäilen, että mulla on myös ADD, sillä esim. aamuisin ajantaju katoaa täysin (ratkaisuna rytmitän aikaa kännykkähälytyksin).
Edellinen jatkaa...
Siis *olen
Kännykällä tuli typo.
Juurikaan
Ajan taju
T. Edellinen OCD ADD
Loma jää väliin kun et ehdi kentälle?? Tuskinpa vaan. Olet vaan itsekäs etkä välitä vaikka muut joutuvat toistuvasti Sinua odottamaan. Omiin tärkeisiin ehditään kyllä - niinkuin lomalennolle.
Paras strategia AP:n kaltaisten kanssa toimimiseen on se ettei odota. Jos ei tyyppi ole ajoissa niin odottaa vähän aikaa ja lähtee lätkimään. AP sitten ilmestyy kun ilmestyy ja suoriutuu tilanteesta miten parhaaksi katsoo.
Missään tapauksessa ei pidä soittaa ja kysyä koska sillpin AP tulee ’ihan kohta’ (eli ehkä tunnin päästä) vaan kävellä pois ilman että huutelee perään.
Jatkuva myöhästely tärkeistäkin tapahtumista on selvä osoitus huonosta elämänhallinnasta, oli siihen syynä mikä tahansa. Lisäksi se on keskisormen näyttö niille jotka joutuvat jatkuvasti odottamaan. Meillä päin loppuu kaverit nopeasti jos käyttäytyy tuolla lailla.

Juuri näin. Jos kerran myöhästyy, niin sen voi vielä ymmärtää. Mutta kroonisia myöhästelijöitä en jää odottamaan: jos et aikaani sen vertaa kunnioita, että tulisit sovittuun aikaan, niin sitten ei tarvitse tulla. Varsinkin jos alat jauhamaan jotain bulls*ittiä että kuinka pikkujuttu se myöhästyminen on. Sori, sinä et päätä sitä mun puolestani onko odottamaan joutuminen pikkujuttu vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Paras strategia AP:n kaltaisten kanssa toimimiseen on se ettei odota. Jos ei tyyppi ole ajoissa niin odottaa vähän aikaa ja lähtee lätkimään. AP sitten ilmestyy kun ilmestyy ja suoriutuu tilanteesta miten parhaaksi katsoo.
Missään tapauksessa ei pidä soittaa ja kysyä koska sillpin AP tulee ’ihan kohta’ (eli ehkä tunnin päästä) vaan kävellä pois ilman että huutelee perään.
Jatkuva myöhästely tärkeistäkin tapahtumista on selvä osoitus huonosta elämänhallinnasta, oli siihen syynä mikä tahansa. Lisäksi se on keskisormen näyttö niille jotka joutuvat jatkuvasti odottamaan. Meillä päin loppuu kaverit nopeasti jos käyttäytyy tuolla lailla.
Mitä jos se krooninen myöhästelijä on oma pomo? 10 tai jopa 20 kallispalkkaista työntekijää odottelee monta kertaa viikossa, että pomo tulee paikalle. Usein on turha aloittaa kokousta ennen häntä, kun kaikki pitää sitten kerrata.
Olen miestäni tarkkaillut ja hän ilmeiseti toimii aika samoin kuin sinä, sitä tukkaa sännätään korjaamaan kun pitäisi ovesta mennä ja jää siihen tajuamatta että minuutit juoksee, sitten etsitään vielä ne kuulokkeet ja jotain muita turhuuksia.
On tullut tapa että minä pakkaan hänelle kaiken täysin turhan kassiin mutta se ei auta, käyttää ajan johonkin muuhun palloiluun. Päättelen että lähtöstressi on yksi syy, aina pitää varmistaa jotain, ihan vaan jotain, ennen kuin lähtee. Ja tietysti ajantajun puute, ei osaa hahmottaa kun ne minuutit valuu.
Myös jatkuva myöhästelijä ja lopulta muut lähtivät sitten tasan reikä,reikä ja kummasti oppi tulemaan ajoissa.