Nöyryyttävimmät työpaikan virkistäytymispäivät

Kauheita kokemuksia olen saanut lukea.

Meillä on onneksi vain 4-5 vuodessa illallinen pomon ja työkavereiden kesken.

Piikki auki arki-iltana on  varmaankin pomolle huojennus, paitsi tuntityöläisten osalta, mikäli ei seuraavana aamuna ole työvuoro.

Ihan kivoja iltamia joka tapauksessa.

Työpaikkamme järjesti kerran TYKY -teemapäivän erääseen saareen, jonne piti mennä vesibussilla.  Päivän teema oli merirosvous ja matkan aikana jaettiin rekvisiitta-asuja, joilla kaikkien piti pukeutua muka merirosvoksi. 

Sitten mentiin saaren autiotalon pirttiin istumaan penkeille, kun osaston johtaja näytti videotykillä perinteiset tunnusluvut valkokankaalle. Pihamaalla ryskytti aggregaatti sähköä AV tarpeisiin.

Oli äärimmäisen kiusallista istua niissä pelle-tamineissa se parituntinen.

Sitten käytiin saunassa ja joimme itsemme humalaan. Ja jotain kai syötiinkin.

En pukenut edes sitä silmälappua enää.

Vielä 20 vuoden jälkeenkin minua kummastuttaa ja ilettää se "pirates"- teema.

Että miksi? Miksi? 

Mieheni työkavereineen lennätettiin jonnekin Lappiin ihmeellisiin Asterix-henkisiin teemabileisiin vuonnA 1996 ihan ex tempore kesken työpäivän.

Kun oli tuohon ratkiriemukkaaseen tempaukseen rahaa, olisi varmaan ollut hammasharjoihinkin...

Meillä oli myös entisessä työpaikassani tuollainen hierotaan vierustoverin hartioita-ohjelmanumero. Välillä piti vielä nousta penkiltä ja hieroa jotain uutta "uhria". Vierustoveri saattoi olla joku aivan random tyyppi saman työnantajan eri organisaatiosta. 

Olin vuosien ajan kiltisti alistunut vastaavaan toimintaan sellaisen sattuessa kohdalle satunnaisesti, ja olin kokenut sen ahdistavana. Mutta kun tällainen leikki taas kerran tuli vastaan, jotenkin valaistuin ja totesin, että toisin kuin jossain päiväkodin kutitusleikissä, minähän olen aikuinen ihminen ja saan päättää kuka minuun fyysisesti koskee ja ketä minä kosken. 

Kun hierontaa sisältävä aktiviteetti oli käynnissä, tokaisin vierustoverilleni, etten halua hierontaa, ja lisäsin, ettei kyse ole hänestä. Sain osakseni hölmistyneen katseen, mutta myöhemmin työkaverit kiittelivät minua rohkeudesta. 

Tuollaiset kosketus- ja kimppakivaleikit ovat niin ysäriä tai 2000-luvun alkua.

------

Altmodisch.

------

Minkä ihmeen vuoksi ihmisen pitäisi (jopa omalla ajallaan) osallistua johonkin, jos ei halua?

Minkä ihmeen vuoksi ihminen ei saisi tehdä töitään sillä ajalla, kun muu jengi lentää Lappiin, kiipeilee seinien yli, naurujoogaa pää tuntemattoman haaroissa tai silittelee kiviä?

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ollut nöyryyttävää tai ehkä olisi ollut jos asian olisi niin ottanut.

Kokonnuttiin johonkin urheiluopistolle ja isoon jumppasalin oli koottu koko 400 päinen yksikön väki ja nuori mies ilmeisesti pääkonttorilta kertoili jotain käppyrä ennustuksia, jotka toteutuvat jos ja kun sekä huuhaa.

Olimme osaston kanssa salin takarivissä ja hössö sihteerimme oli pari viikkoa surrut urheilujalkineita, joita ei omistanut, eikä halunnut ostaa muutamaa tuntia varten. Oli päätynyt lainaamaan miehensä 45 kokoisia omaa 36 jalkaansa. Kun hän sitten esitteli esitelmän kesken jalkineita repesimme kaikki nauramaan, josta esitelmöitsijä loukkaantui ja moitti meitä kuin yläkoulun ganstereita, olemaan edes nauramatta jos ei kiinnosta, tämä taas aiheutti ihan hirveän poskien puremisen kun yritimme olla lisää nauramatta, lauma keski-ikäisiä tätejä, suurin osa teinien äitejä, 15v nuoremman nuoren miehen moitittavana.

Nauran täällä pimeässä huoneessa ääneen tyrskien

Jestas sentään kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kokemus ei varmasti muiden mielestä ollut noloa, mutta minusta kylläkin. Meidän työpaikalla kävi esiintymässä eräs tv:stäkin hyvin tuttu stand-up koomikko ja ujona jännitin sitä, että koomikko alkaisi heittää juttua jostakusta yleisössä istuvasta. Jännitin asiaa niin paljon, ettei sen jutut naurattaneet yhtään, joten istuin vaivaantuneen näköisenä naama vakavana samalla kun muut nauroivat kovaan ääneen. No eikös vaan koomikkokin huomannut tämän ja heitti täysin yllättäen minulle jonkun mukahauskan kysymyksen (en enää edes muista minkä), johon änkytin jotain noloa vastaukseksi naama punaisena. Oli todella piinaava puolituntinen ja jatkossa jää kyllä stand-upit multa väliin.

Oliko se Johansson, Hedberg vai Kataja? Ei kai niitä enempää edes ole tässä maassa? Eikä nuokaan kyllä mitenkään huisin hauskoja ole, ei sen puoleen.

Ei tarvitse vastata, kunhan tapan aikaa kirjoittelemalla tänne jonninjoutavia.

Pikkasen nyt epäilen, miten on oikeesti käynyt.

Kaikki 3 ovat kovan tason ammattilaisia. Mukaan juttuun otetaan yleisöstä niitä, jotka selkeesti haluavat tulla mukaan. Eikä niitä, jotka selkeesti eivät.

Vierailija kirjoitti:

Mun entisessa tyopaikassa oli keski-ikainen nainen, joka oli vahan tyrkky, eika ollenkaan kainostellut esitella "kurvikasta" kroppaansa - eika siina mitaan, antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, mut toimistotyossa vois pukeutua muuhunkin kun minihameeseen ja olkaimettomaan toppiin.

No han tykkas jarjestella kaikenmaailman kissanristiaisia toissa, ja yks mieleenpainuvimmista leikeista oli se kun han lahetti kaikille sahkopostia (olisko ollut joku 80 tyontekijaa) ja pyysi jokaista tuomaan jonkun alusvaatteen (kylla, alusvaatteen) toihin. Ne laitettais sitten pyykkinaruun roikkumaan numerolapun kanssa, ja muut sais sitten arvailla numeroidulle lapulle, etta mitka on kenenkin pikkarit/bokserit/rintaliivit, ja eniten oikein arvannut voitti sitten jotain.

No arvaatte varmaan, etta montaakaan kappaletta ei alkkareita kokoon saatu, joten han toi sitten omiaan. Siella roikkui pyykkinarulla hanen seksikkain kokoelmansa ja mukaan mahtui babydoll asu, sukkanauhoja, stringeja ja rintaliivit. Joku muu oli vitsilla tuonut valkoiset bokserit johon oli (toivottavasti) varjatty jarrujaljet ja joku muu toi sukat. Ma en oo koskaan kuullut vastaavaa. Se oli samaan aikaan niin kiusallista ja absurdia, et aikuinen ihminen halus tuoda omat alusvaatteensa naytille. Tyopaikalle. Kaikkien tyokavereiden eteen.

Kaikkea sitä on kuultu mutta tämä oli kyllä yliveto! kauhistuttavia kokemuksia ja anteeksi nyt, mutta nauran aivan hervottomasti näille.

Meillä on pakollinen tiimi päivä 2 x vuodessa.

Johtuu jostain työajan siirrosta. Vaihtoehto on osallistua tähän tai tehdä tunnit sisään.

Myös la lasketaan la lisä 50%. Helpommalla pääsee, kun tulee näihin.

Budjetti on 0 euroa ja kaikki pitää itse kustantaa.

Yhtenä vuotena sain laivalta näitä tax free lappuja ja päästiin niillä koko tiimi, 20 henkeä. Jouduttiin maksamaan satamamaksu/vero ? pari euroa ja satamassa selvisi parilla ei ollut passia. Tämä oli käyty läpi etukäteen. He joutuivat korvaamaan työajan.

Kaikilla oli omat eväät mukana, tai joku taisi mennä buffaan. Mulla oli termarissa kahvia ja paperin sisällä voileipiä. Hymy oli herkässä.

Tallinnassa sitten tehtiin kierros vanhassa kaupungissa. Olin netistä etsinyt faktoja ja toimin oppaana.

Jokaisella oli pari h vapaa-aikaa ja paluussa oli tietokilpailu ja voittaja sai jonkun jutun, missä oli työpaikan logo.

Meillä jokainen tiimi vuoronperään tekee ohjelman ja tässä oli meidän vuoro.

Pomo tykkäs, päästiin ulkomaille.

ylipäätään kaikki ryhmäytymis ja luottamus tai itsensäylittämisleikit ja sitten rinkipuhuminen (siis että laitetaan tuolit rinkiin ja aletaan puhumaan jostain asiasta vurotellen. ihan  sama oliko puheenaiheena "mitä piditte tästä päivästä, jäikö teille mitään mieleen, kertokaa jotain itsestänne". en vain yksinkertaisesti jaksa. osaan ja kykenen kertomaan näitä asioita myös työpaikalla esimerkiksi kahvitunnilla, en tarvitse siihen ohjattua "miltä susta tuntuu, ai kun kiva, että kerroit tunteesi, kiitos siitä" -shittiä.

joskus huvittelen mielessäni että laittaisin leikiksi ja alkaisin kertoa noissa tuoliringeissä, että "päivisn töitä tehdessäni riisun mielessäni juhan kelteisilleen ja fantasioin siitä että rakastelemme intohimoisesti työpöydällä ja sitten leikimme ruoalla ja siihen liittyy sitten myös mukaan pasi ja heikki" ja jäisin katsomaan työkavereiden ilmeitä ja koittaisin selvitää kuka uskoi ja kuka räjähti nauramaan. ne, jotka räjähtivät nauramaan saisivat minun luottamukseni ja tietäisin, että heillä on hyvä huumorintaju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä naurujoogassa ja pussijuoksussa nyt on oikeasti niin nöyryyttävää? Monilta ihmisiltä tuntuu kokonaan kyky heittäytyä ja hassuttella. Ei elämän oikeasti tarvitse olla aina vakavaa.

Minä ainakin tykkään heittäytyä ja hassutella, mutta haluan tehdä sen itse valitsemassani seurassa silloin kun siltä tuntuu, en siksi että esimies käskee. Ajatus siitä, että jollakin ylemmällä taholla on valta päättää, miten, missä, milloin ja kenen kanssa rentoudun ja pidän hauskaa, on aika nöyryyttävä.

Kuvastaa palstan käyttäjäkuntaa. Kolmannen maailman ongelmia. Ymmärrätkö että työelämässä joskus joutuu menemään sinne mukavuusalueen ulkopuolelle, tai elämässä ylipäätään? Tuntuu että kaikki on ihmisille nykyään niin HIRVEÄN vakavaa :--D

Kokeilepa joskus ottaa avoimin mielin ne jutut vastaan etkä ennakkoasenteella ''vit t u mitä paskaa ja emmä haluu ku on noloo''.

Kyllä, työssäni joudun useasti menemään mukavuusalueen ulkopuolelle (ja elämässä muutenkin), mutta miksi ihmeessä tämä tapahtuma on nimetty "virkistyspäiväksi" jos sielläkin täytyy suoriutua? Nykypäivänä työelämä on oikeasti melko vaativaa ja raskasta, mielestäni virkistyspäivä saisi olla vastapainona rentouttava ja rauhallinen tapahtuma. Ilman sitä jatkuvaa suorittamista.

"rentouttava ja rauhallinen". Täällähän on torpattu kaikki joogat ja hieronnat aika yksimielisesti? Ei taida tuollaista virkistyspäivää olla olemassakaan joka kelpaisi teille tosikoille ja täyttäisi teidän kaikki pikkutarkat toiveet

Pohdintaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli kuntopiiri, ja sitten vuoden päästä uusi kuntopiiri ja tarkistettiin kenen tulos on parantunut ja kenen laskenut! :D

Ja nämä tietysti viikonloppuna eikä saanut jäädä pois ellei ollut vähintään hautajaisia sinä päivänä.

Nää fitnesshihhuloinnit on kyllä ihan kauheita! Miksei koskaan ole galleriakierrosta, näyttelyä ymv. kultturellia? Tai kasvihuonekierrosta? Ihminenhän joutuu ihan tutkitusti psykoosiin, jos hänet eristetään tarpeeksi pitkäksi aikaa luonnosta (ei siis edes kuvia tai ääniä tyylin linnun viserrys, postikortti auringonkukasta). Jos ollaan terveydestä huolissaan tykyissä niin miksei koskaan tehdä mitään mielenterveydelle hyödyllistä? :D Pitääkö se kroppa vaan pitää kunnossa, että jaksaa tehdä firmalle tulosta?

No meillä on ollut käyntiä lintutornissa, kasvitieteellisessä puutarhassa ja kävelyä kansallispuistossa. Itse tykkäsin noista, mutta ihmisille jotka ei tykkää luonnosta, nuo oli ehkä ikäviä. Nuo päivät ideoinut pomo keksi myös, että kesäisin pidetään viikkopalaverit työpaikan vieressä olevassa puistossa sään salliessa. Olihan se kiva päästä ulos. Mutta varmaan ei kaikista. Joillekin esim. se nurmelle levitetylle viltille istuminen ja sieltä ylös nousu näytti olevan hankalaa.

"Joillekin esim. se nurmelle levitetylle viltille istuminen ja sieltä ylös nousu näytti olevan hankalaa."

Noin minäkin aliarvioin itseäni fyysisesti heikompikuntoisia ihmisiä aiemmin. Oli helppoa puistella heille salaa päätään silmiä pyöritellen ja naureskellen, kun itse oli elämänsä kunnossa.

Sitten minuun iskikin muutama kunnon kremppa ja yhtäkkiä olin itse fyysisesti huonokuntoinen, aivan kuten he.

Ulkoilmassa oleilu hyvässä säässä on varmasti sinällään erittäin tervetullutta vaihtelua toimistossa työskenteleville, mutta eikö toimistolle voisi hankkia kokoontaitettavia retkituoleja tuollaisia tilaisuuksia varten? Ne voisi kuljettaa vetokärry(i)ssä edestakaisin.

Tottakai viltiltä, maan tasalta, nouseminen on paljon haasteellisempaa ja jopa kivuliaampaa krempoista kärsiville kuin ns. kivuttomille. Eikä ne krempat aliarvioimisella mihinkään häviä.

Voisiko esimieheltänne kysyä mahdollisuutta hankkia niitä retkituoleja ja vetokärry(j)ä, vai onko se jo ajatuksena täysin naurettava ja mahdoton? Jos tarkoitus on, että kaikki toimistonne työntekijät nauttisivat aidosti tilaisuudesta päästä ulkoilmaan, niin kai se koskee myös toimistonne hiljaa kärsiviäkin?

Siis onko tää ihan tosissaan kirjoitettu? Millainen ihminen ei pääse maahan istumaan ja siitä ylös? Pitäisikö sitä painoa vähän pudottaa ennen kuin tilanne pääsee noin pahaksi? Ja näille tankkereille pitäisi sitten erikseen ostaa v*ttu tuoleja kun ei onnistu liike joka on ollut osa ihmisen arkielämää satoja tuhansia vuosia?

Niin nivelsairauksia tai muuta liikeratoihin vaikuttavaahan ei vaan VOI olla kenelläkään.

Järkyttävä kommentti. Melkein toivon, et putoaisit yläkerran rapuista, kuten minä, saaden polvivamman. Keräät kerran heittämäsi kivet.

Vierailija kirjoitti:

Virkistyspäivän ohjelmana mysteeri-illallinen. Kuulostaa kivalta ja jännältä, mutta eipäs olekaan kun jostain syystä syrjäänvetäytyvä ja hiljainen ihminen valitaan yhdeksi murhaajaehdokkaaksi. Roolit oli siis etukäteen valittu meidän luonteiden perusteella ja en voinut kuvitellakaan, että olisin saanut mitään muuta kuin jonkun "seinäruusun" roolin. Tämä illallinen kesti 3,5 tuntia, joista me syytetyt ei saatu olla hetkeäkään rauhassa. Etsivä, joka oli siis näyttelijä, sekä muut pelissä mukana olevat tarkkailivat meitä syytettyjä koko ajan herkeämättä ja  piinasivat meitä kysymyksillä ja huomioilla. Muut saivat halutessaan rauhassa juoda viiniä, syödä, jutella keskenään ja tutustua murha-aineistoon. Menin monta kertaa täysin lukkoon kaikkien edessä, kun etsivä tenttasi minua ja on niin käsittämätöntä, ettei tämä mysteeri-illallisia työkseen tekevä näyttelijä älynnyt, että mut olis jotenkin pitänyt improvisoida ulos tästä. Löytää vaikka joku todiste, että olisin päässyt pois epäilyistä. Olin niin nöyryytetty, että en saanut koko yönä unta.

Olen pahoillani puolestasi.

Itsekin olen huomannut, että joillakin ei vain ole pelisilmää tällaisissa tilanteissa, vaikka itse pidän sitä vahvasti arvossaan. Ihan uskomatonta tuollainen arvostelukyvyn puute.

Toivottavasti ei muuten ollut tahallinen veto, jotta saivat nauraa toisen pelolle ja arkuudelle..... Ei olisi ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa.....

Vierailija kirjoitti:

Pohdintaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli kuntopiiri, ja sitten vuoden päästä uusi kuntopiiri ja tarkistettiin kenen tulos on parantunut ja kenen laskenut! :D

Ja nämä tietysti viikonloppuna eikä saanut jäädä pois ellei ollut vähintään hautajaisia sinä päivänä.

Nää fitnesshihhuloinnit on kyllä ihan kauheita! Miksei koskaan ole galleriakierrosta, näyttelyä ymv. kultturellia? Tai kasvihuonekierrosta? Ihminenhän joutuu ihan tutkitusti psykoosiin, jos hänet eristetään tarpeeksi pitkäksi aikaa luonnosta (ei siis edes kuvia tai ääniä tyylin linnun viserrys, postikortti auringonkukasta). Jos ollaan terveydestä huolissaan tykyissä niin miksei koskaan tehdä mitään mielenterveydelle hyödyllistä? :D Pitääkö se kroppa vaan pitää kunnossa, että jaksaa tehdä firmalle tulosta?

No meillä on ollut käyntiä lintutornissa, kasvitieteellisessä puutarhassa ja kävelyä kansallispuistossa. Itse tykkäsin noista, mutta ihmisille jotka ei tykkää luonnosta, nuo oli ehkä ikäviä. Nuo päivät ideoinut pomo keksi myös, että kesäisin pidetään viikkopalaverit työpaikan vieressä olevassa puistossa sään salliessa. Olihan se kiva päästä ulos. Mutta varmaan ei kaikista. Joillekin esim. se nurmelle levitetylle viltille istuminen ja sieltä ylös nousu näytti olevan hankalaa.

"Joillekin esim. se nurmelle levitetylle viltille istuminen ja sieltä ylös nousu näytti olevan hankalaa."

Noin minäkin aliarvioin itseäni fyysisesti heikompikuntoisia ihmisiä aiemmin. Oli helppoa puistella heille salaa päätään silmiä pyöritellen ja naureskellen, kun itse oli elämänsä kunnossa.

Sitten minuun iskikin muutama kunnon kremppa ja yhtäkkiä olin itse fyysisesti huonokuntoinen, aivan kuten he.

Ulkoilmassa oleilu hyvässä säässä on varmasti sinällään erittäin tervetullutta vaihtelua toimistossa työskenteleville, mutta eikö toimistolle voisi hankkia kokoontaitettavia retkituoleja tuollaisia tilaisuuksia varten? Ne voisi kuljettaa vetokärry(i)ssä edestakaisin.

Tottakai viltiltä, maan tasalta, nouseminen on paljon haasteellisempaa ja jopa kivuliaampaa krempoista kärsiville kuin ns. kivuttomille. Eikä ne krempat aliarvioimisella mihinkään häviä.

Voisiko esimieheltänne kysyä mahdollisuutta hankkia niitä retkituoleja ja vetokärry(j)ä, vai onko se jo ajatuksena täysin naurettava ja mahdoton? Jos tarkoitus on, että kaikki toimistonne työntekijät nauttisivat aidosti tilaisuudesta päästä ulkoilmaan, niin kai se koskee myös toimistonne hiljaa kärsiviäkin?

Siis onko tää ihan tosissaan kirjoitettu? Millainen ihminen ei pääse maahan istumaan ja siitä ylös? Pitäisikö sitä painoa vähän pudottaa ennen kuin tilanne pääsee noin pahaksi? Ja näille tankkereille pitäisi sitten erikseen ostaa v*ttu tuoleja kun ei onnistu liike joka on ollut osa ihmisen arkielämää satoja tuhansia vuosia?

No ota aamulla kotoa lähtiessäsi se oma lohtuviltti kainaloosi ja kiikuta se sinne työpaikkasi puistopiiriin! Kuka sinua estää?

Muistat vaan tehdä illalla kunnon punkkitarkastuksen takapuolesi alueelle, niin kyllä se siitä. Tai pyydät äiskääsi tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Niin nivelsairauksia tai muuta liikeratoihin vaikuttavaahan ei vaan VOI olla kenelläkään.

Siis no ei voi! Sitäpaitsi ihmiset on vuosituhansien ajan istunu perjantaipalaveeraamassa vilttien päällä tossa puistossa!

- Lotta Luupää, melkein 21 v, toimiston kävelevä sanakirja

Mentiin johonkin hemmetin esteradalle jossa piti juosta ja vuoroin kivetä jonkin esteen yli, vuoroin mennä ali ja yhdessä kohtaa oli mutaa jonka läpi täytyi kahlata. Minulla on ollut ongelmia polven kanssa ja eräs työtoverini painoi  arviolta 120 kg, jäätiin  tämän naisen kanssa jälkeen ja muut  sitten huutelivat että "Miia ja Sanna, hopi hopi!" Tämä työkaveri repesi lopulta itkuun kun ei päässyt yhden seinämän yli   ja minullakin oli vaikeaa  kun polvea särki joten ilmoitin että, "tämä loppui meiltä nyt tähän!" Jälkeenpäin kuultiin olevamme ilonpilaajia ja vailla ryhmähenkeä.

Vierailija kirjoitti:

Mentiin johonkin hemmetin esteradalle jossa piti juosta ja vuoroin kivetä jonkin esteen yli, vuoroin mennä ali ja yhdessä kohtaa oli mutaa jonka läpi täytyi kahlata. Minulla on ollut ongelmia polven kanssa ja eräs työtoverini painoi  arviolta 120 kg, jäätiin  tämän naisen kanssa jälkeen ja muut  sitten huutelivat että "Miia ja Sanna, hopi hopi!" Tämä työkaveri repesi lopulta itkuun kun ei päässyt yhden seinämän yli   ja minullakin oli vaikeaa  kun polvea särki joten ilmoitin että, "tämä loppui meiltä nyt tähän!" Jälkeenpäin kuultiin olevamme ilonpilaajia ja vailla ryhmähenkeä.

Olisitte jättäneet kokonaan väliin. Miia ja Sanna eivät olisi voineet pakottaa teitä osallistumaan. Aivottomien kotkotuksiin ei pidä alistua edes ryhmäpaineen alla.

Vierailija kirjoitti:

Pohdintaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli kuntopiiri, ja sitten vuoden päästä uusi kuntopiiri ja tarkistettiin kenen tulos on parantunut ja kenen laskenut! :D

Ja nämä tietysti viikonloppuna eikä saanut jäädä pois ellei ollut vähintään hautajaisia sinä päivänä.

Nää fitnesshihhuloinnit on kyllä ihan kauheita! Miksei koskaan ole galleriakierrosta, näyttelyä ymv. kultturellia? Tai kasvihuonekierrosta? Ihminenhän joutuu ihan tutkitusti psykoosiin, jos hänet eristetään tarpeeksi pitkäksi aikaa luonnosta (ei siis edes kuvia tai ääniä tyylin linnun viserrys, postikortti auringonkukasta). Jos ollaan terveydestä huolissaan tykyissä niin miksei koskaan tehdä mitään mielenterveydelle hyödyllistä? :D Pitääkö se kroppa vaan pitää kunnossa, että jaksaa tehdä firmalle tulosta?

No meillä on ollut käyntiä lintutornissa, kasvitieteellisessä puutarhassa ja kävelyä kansallispuistossa. Itse tykkäsin noista, mutta ihmisille jotka ei tykkää luonnosta, nuo oli ehkä ikäviä. Nuo päivät ideoinut pomo keksi myös, että kesäisin pidetään viikkopalaverit työpaikan vieressä olevassa puistossa sään salliessa. Olihan se kiva päästä ulos. Mutta varmaan ei kaikista. Joillekin esim. se nurmelle levitetylle viltille istuminen ja sieltä ylös nousu näytti olevan hankalaa.

"Joillekin esim. se nurmelle levitetylle viltille istuminen ja sieltä ylös nousu näytti olevan hankalaa."

Noin minäkin aliarvioin itseäni fyysisesti heikompikuntoisia ihmisiä aiemmin. Oli helppoa puistella heille salaa päätään silmiä pyöritellen ja naureskellen, kun itse oli elämänsä kunnossa.

Sitten minuun iskikin muutama kunnon kremppa ja yhtäkkiä olin itse fyysisesti huonokuntoinen, aivan kuten he.

Ulkoilmassa oleilu hyvässä säässä on varmasti sinällään erittäin tervetullutta vaihtelua toimistossa työskenteleville, mutta eikö toimistolle voisi hankkia kokoontaitettavia retkituoleja tuollaisia tilaisuuksia varten? Ne voisi kuljettaa vetokärry(i)ssä edestakaisin.

Tottakai viltiltä, maan tasalta, nouseminen on paljon haasteellisempaa ja jopa kivuliaampaa krempoista kärsiville kuin ns. kivuttomille. Eikä ne krempat aliarvioimisella mihinkään häviä.

Voisiko esimieheltänne kysyä mahdollisuutta hankkia niitä retkituoleja ja vetokärry(j)ä, vai onko se jo ajatuksena täysin naurettava ja mahdoton? Jos tarkoitus on, että kaikki toimistonne työntekijät nauttisivat aidosti tilaisuudesta päästä ulkoilmaan, niin kai se koskee myös toimistonne hiljaa kärsiviäkin?

Siis onko tää ihan tosissaan kirjoitettu? Millainen ihminen ei pääse maahan istumaan ja siitä ylös? Pitäisikö sitä painoa vähän pudottaa ennen kuin tilanne pääsee noin pahaksi? Ja näille tankkereille pitäisi sitten erikseen ostaa v*ttu tuoleja kun ei onnistu liike joka on ollut osa ihmisen arkielämää satoja tuhansia vuosia?

Tässä huomaa nuoren, vähän yksinkertaisen ihmisen ajatusmaailman. Ihan kaikki eivät sentään nuorenakaan ole noin kapeakatseisia. Nivelrikko, reuma, muut sairaudet voivat aiheuttaa lihaskunnon alenemista ja tietty ikäkin. Ei tarvitse olla ylipainoinen. Ylipainoakin voi kertyä vaikka kortisonilääkityksestä, insuliinista jne. Työpaikan virkistyspäivät eivät saisi olla kenenkään fanaatikkojen suunnittelemia.