Lue keskustelun säännöt.
Kuinka pahalta huominen tuntuu ystävättömistä?
13.02.2020 |
Monella ei ole yhtään todellista ystävää - johtuen moninaisista syistä. Ei ketään, jota muistaisi huomenna, joka muistaisi hänet. Tähän ei nyt toivota jenkkischeissea- kommentteja, vaan ihan aitoja fiiliksiä ja ehkä myös kertomuksia ystävättömyyden syistä.
❤️
Kommentit (109)
Miksi tuntuisi? Kyseessä on yksittäinen päivä, joka yrittää saada ihmiset tukemaan suklaateollisuutta, syömään ravintoloissa tai ostamaan kukkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosi pahaltahan se tuntuu, mutta asiaan on turtunut vuosien saatossa. Nyt tosin tuli vähän karmivia fiiliksiä, kun luin tuota juttua viherkasveille juttelevista yksinäisistä vanhuksista. Kuinka kauan oma pää oikeasti tätä kestää vaikka muuta itselleni todistelenkin.
Ei ne yksinäisyyttään kasveille juttele, vaan ihan järkisyistä. Kun ihminen puhuu kasville, niin kasvi saa siitä tarvitsemaansa hiilidioksidia.
Olen huippuyksinäinen osin omasta valinnasta eli erakkomainen luonne ja minulla on kyllä kumppani joka on paras ystäväni, mutta koska ikää on alkanut tulla niin se tässä pelottaa että esim. jos kumppani minut jättää niin kuka huolehtii minut hautaan joskus. Jos kumppani jättää niin hautajaisiini ei ole tulossa esim. yhtään ihmistä. Tämä siis faktaa, ei mitään marttyyriasennetta.
Olisin hyvä ja luotettava ystävä mutta minun on vaikea luottaa toisiin ihmisiin koska kaikki ystävät ovat elämän varrella pettäneet eli juorunneet asioista ja kääntyneet jotenkin minua vastaan. Joten olen valinnut tämän yksinäisen tien. Olisihan mukava jakaa asioita puolin ja toisin jonkun ihmisen kanssa mutta yleensä minulle vaan tilitetään ja valitetaan elämän ongelmista jne mutta muuten minulla ei ole kellekkään mitään väliä eikä pyydetä mihinkään yhteisiin asioihin mukaan. Eli ystävyydestä tulee aina jotenkin yksipuoleista ja saan puukkoa vaan selkääni.
Huominen näyttää siis aika synkältä kaikin puolin.
Onhan se kaupallinen päivä, mutta silti tuntuu pahalta, kun ei ole ketään jonka kanssa voisi päivän viettää, oli se sitten ystävä tai kumppani. Toki voin toivotella äidilleni ja sisaruksille hyvää ystävänpäivää, mutta ei se ole ollenkaan sama asia. Töissäkin voin heittää saman toivotuksen, mutta eivät työkaverit ole minulle ystäviä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Romanttisessa mielessä en ole voinut ystävänpäivää viettää, koska ei ole koskaan ollut miesystävää.
Miulla ei ole koskaan ollut ns. oikeita ystäviä enkä tämän vuoksi ole koskaan viettänyt ystävänpäivääkään millään tavoin.
Se on vaan yksi päivä muiden joukossa eikä mitään muuta.
Ystävättömyyteen olen jo oppinut tottumaan sen verta hyvin, että sekin on miulle jo ihan normi asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moneen ystävätön ottaa huomenna yhteyttä? Lähettää viestin, kortin jne?
Kuinka voi ottaa ”yhteyttä” jos ei ole ystäviä? Ystävyys on vastavuoroista, et voi yksinäsi ”päättää” olla jonkun ystävä.
Ihan samalla tavalla otetaan yhteyttä tuttuihin. Vai eikö ole niitäkään? Sitten kannattaa kävellä ulos huoneestaan, harrastaa jotakin.
Sınulla on varmaan 1500 ystävää? Kaikki joiden kanssa olet ollut joskus tekemisissä tai joiden kanssa olet puhunut lasketaan ystäviksi? Sen kuin vain harrastaa tai soittaa tuttaville ja voi sanoa, että itsellä on ystäviä?
Yksinäisyyttä ei poista se, että 30 sekuntia juttelet kassalle tai kysyt kirjaston hoitajalta neuvoja tai samassa prismassa on 100 ihmistä samaanaikaan ostoksilla. Voit jutella jokaiselle vastaantulevalle, mutta se ei heistä tee sinun ystäviäsi. Voit tyrkyttää jokaiselle numeroasi, mutta jos he eivät vastaa puheluihisi, eivätkä soita takaisin, niin mitä.ystävyyttä se on?
Monella ihmisellä ei ole varaa kuin harrastaa näitä yksinäisten ihmisten harrastuksia. Marjastamista, hiihtoa, juoksemista, uimista ja kävelyä. Eikä jotain ilmaisia juoksukouluja ym. ja ryhmiä ole kuin suurissa kaupungeissa. Köyhyys ja työttömyys on suurimmat eristäjät.
Mutta töissäkäyviä ihmisten on tätä vaikea ymmärtää. He puhuvat joka päivä työkavereiden ja asiakkaiden kanssa ja illalla he eivät jaksaisi enää ketään, eikä puhua mitään ja ihmettelevät miksei kokopäivän yksin ollut ei osaa nauttia, kun voi olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi pahaltahan se tuntuu, mutta asiaan on turtunut vuosien saatossa. Nyt tosin tuli vähän karmivia fiiliksiä, kun luin tuota juttua viherkasveille juttelevista yksinäisistä vanhuksista. Kuinka kauan oma pää oikeasti tätä kestää vaikka muuta itselleni todistelenkin.
Ei ne yksinäisyyttään kasveille juttele, vaan ihan järkisyistä. Kun ihminen puhuu kasville, niin kasvi saa siitä tarvitsemaansa hiilidioksidia.
Luitko tuon jutun, missä henkilö itse kertoi asiasta? Varmasti on ihmisiä, jotka juttelevat kasvoille hiilidioksidin takia, mutta se ei tarkoita silti kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan pahalta jos keskittyy vain siihen, että ”voi mua raukkaa, kun ei ole yhtään ystävää ja tänään on vielä ystävänpäivä”.
Omaa ajatteluaan voi kuitenkin muuttaa, ehkä siitä läheltä löytyy kuitenkin joku tuttava josta voi iloita että hän on siinä elämässä jotenkin mukana.
Oikeasti ystävyys on yliarvostettua. Selkäänpuukottamista, lupauksien pettämisiä, juoruamista, kateutta, mustasukkaisuutta. Lapsuudessa ystävyys on ehkä ollut aitoa, mutta sielläkin tulee niitä porukasta poissuljemisua, haukkumista ja kiusaamista. Ihan turha juhlimisen aihe.
Muualla maailmassa juhlittava rakastavaisten päivä olisi osuvampi.
Jos lasket sen, että joskus voi puhua jonkun kanssa ystävyydeksi, niin kenelläkään ei ole hätää. Kassat, myyjät, bussissa istuvat vierustoverit ym. Kyllähän kaikille voi suunsa avata ja puhua, mutta onko se nyt oikeasti ystävyyttä? Voimme kaikki iloita, kuinka samassa porraskäytävässä asuu 50 ihmistä, jota voimme moikata ja kertoa miltä sää tänään vaikuttaa ja kuinka samassa koulussa 25 vuotta sitten kävi 500 tuttavaamme.
Ehkä jopa soittaa jollekin heistä? Joku saattaa vielä muistaa sinut.
Ystävyys on tosiaan asia, josta enää harva saa nauttia. Muille jää yksinäisyys ja selkäänpuukottavat ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kaupallinen päivä, mutta silti tuntuu pahalta, kun ei ole ketään jonka kanssa voisi päivän viettää, oli se sitten ystävä tai kumppani. Toki voin toivotella äidilleni ja sisaruksille hyvää ystävänpäivää, mutta ei se ole ollenkaan sama asia. Töissäkin voin heittää saman toivotuksen, mutta eivät työkaverit ole minulle ystäviä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Romanttisessa mielessä en ole voinut ystävänpäivää viettää, koska ei ole koskaan ollut miesystävää.
Ystävättömän kannattaa muistaa, että ei monet niistäkään, joilla on ystäviä, vietä ystävänpäivää. Ei edes ystävänpäivätoivotusten muodossa. Ystävättömyys sinänsä on varmaan raskasta, mutta ei ystävänpäivä ole suomalaisille sen kummempi päivä kuin Halloweenkaan. Jotkut vietää, jotkut ei.
Mulla on 4 "ystävää" - heitä näen n 3 kertaa vuodessa ja he ovat rakkaita JA kouluajasta alkaen tunteneet minut.
Sen lisäksi minulla on ziljoona tuollaista nykyistä ja entistä työkaveria, mutsikaveria lasten futiskentän laidalta, moikkatuttua harrastuksista jne.
Luulen, että syvä ystävyys on lähes mahdotonta löytö enää aikuisena - olemme kaikki jo jumiutuneet poteroihimme. Ystävyyden muodostuminen myös vaatii paljon aikaa ja yhteisiä kokemuksia ja sitä että molemmat näyttävät oman haavoittuvaisuutensa.
Annan muutamalle kaverille Kismet-ystäväsuklaan huomenna (no kaikille käytännössä jotka näen) mutta eivät he minun ystäviäni ole, joku jonka kanssa zumbataan vierekkäin jne.
Mutta siis, ylös ulos ja kommunikoimaan ihmisten kanssa. Harrastukset on paras paikka (vaikka joku työväenopiston kurssi... sieltä niitä toisia ihmisiä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä viettänyt mitään ystävänpäivää.
Kysyttiinkö tätä? Aivan.
Oletko ystävätön? He ovat usein juuri tuollaisia kettumaisia tyyppejä, pilkunviilaajia ja omahyväisiä nirppanokkia, joille mikään ei kelpaa. Ei kannata ihmetellä ystävien puutetta, jos tuolla tavalla vastailee jo täälläkin. Ihmiset eivät tarvitse elämäänsä yhden yhtä ikävää ihmistä, mutta oikeasti mukavilla ja asiallisilla on yleensä aina ystäviä ja kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi pahaltahan se tuntuu, mutta asiaan on turtunut vuosien saatossa. Nyt tosin tuli vähän karmivia fiiliksiä, kun luin tuota juttua viherkasveille juttelevista yksinäisistä vanhuksista. Kuinka kauan oma pää oikeasti tätä kestää vaikka muuta itselleni todistelenkin.
Miksi ihmeessä SINÄ et mene juttelemaan niiden yksinäisten vanhusten kanssa? Miksi sinä et voi parantaa maailmaa yksi vanhus kerrallaan?
Minulla on nyt kaksi vanhusta ystävänä ja teen vapaaehtoistyötä heidän kanssaan. Heitä oli kolme vielä muutama viikko sitten, mutta yksi ihana rouva kuoli. En saa ystävyydestä rahaa senttiäkään, mutta saan hyvin paljon kaikkea muuta hyvää ja kun näen ystävävanhuksen ilon tullessani kylään, on se enemmän kuin upeaa.
Tuo on erittäin hyvä kysymys. Ja samaten haluaisin tietää nuorilta yksinäisiltä, että miksi he eivät hae itselleen ystävää SPR:n tai vastaavan ystäväpalvelun kautta. Tai jos koko elämä on muutenkin solmussa niin miksi ei voi ottaa yhteyttä Etsivään nuorisotyöhön? Jos on terve ja toimintakykyinen, ei pitäisi olla mitään syytä olla menemättä ystäväksi yksinäiselle vanhukselle tai vapaaehtoistyöhön, missä saa uusia tuttavia ja ehkä ystäviäkin. Tehtäviä löytyy varmasti vaikka heti tulevalle viikonlopulle vapaaehtoistyo.fi sivustolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kaupallinen päivä, mutta silti tuntuu pahalta, kun ei ole ketään jonka kanssa voisi päivän viettää, oli se sitten ystävä tai kumppani. Toki voin toivotella äidilleni ja sisaruksille hyvää ystävänpäivää, mutta ei se ole ollenkaan sama asia. Töissäkin voin heittää saman toivotuksen, mutta eivät työkaverit ole minulle ystäviä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Romanttisessa mielessä en ole voinut ystävänpäivää viettää, koska ei ole koskaan ollut miesystävää.
Ystävättömän kannattaa muistaa, että ei monet niistäkään, joilla on ystäviä, vietä ystävänpäivää. Ei edes ystävänpäivätoivotusten muodossa. Ystävättömyys sinänsä on varmaan raskasta, mutta ei ystävänpäivä ole suomalaisille sen kummempi päivä kuin Halloweenkaan. Jotkut vietää, jotkut ei.
Juuri näin. Ystävänpäivä on minulle ainakin vähän niin kuin naistenpäivä, eli kun naistenpäivänä toivotan vaikka työpaikan naisille hyvää naistenpäivää, niin ystävänpäivänä saatan toivottaa hyvää ystävänpäivää. Se on mukava päivä muiden joukossa, ei mitään muuta. Tai ehkä saatan ostaa itselleni suklaata, kun kivoja tarjouksia eteen tulee...
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 4 "ystävää" - heitä näen n 3 kertaa vuodessa ja he ovat rakkaita JA kouluajasta alkaen tunteneet minut.
Sen lisäksi minulla on ziljoona tuollaista nykyistä ja entistä työkaveria, mutsikaveria lasten futiskentän laidalta, moikkatuttua harrastuksista jne.
Luulen, että syvä ystävyys on lähes mahdotonta löytö enää aikuisena - olemme kaikki jo jumiutuneet poteroihimme. Ystävyyden muodostuminen myös vaatii paljon aikaa ja yhteisiä kokemuksia ja sitä että molemmat näyttävät oman haavoittuvaisuutensa.
Annan muutamalle kaverille Kismet-ystäväsuklaan huomenna (no kaikille käytännössä jotka näen) mutta eivät he minun ystäviäni ole, joku jonka kanssa zumbataan vierekkäin jne.
Mutta siis, ylös ulos ja kommunikoimaan ihmisten kanssa. Harrastukset on paras paikka (vaikka joku työväenopiston kurssi... sieltä niitä toisia ihmisiä löytyy.
Olen löytänyt muutaman hyvän ystävän aikuisena. Itse asiassa nyt pars naispuolinen ystäväni on ollut ystäväni noin 11 vuotta, eli olin silloin 35 vuotias, kun toisemme löysimme. Ikä tai aikuisuus ei todellakaan ole este ystävien löytymiselle, vaan omat rajoittimet ja ne eivät ole muiden syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moneen ystävätön ottaa huomenna yhteyttä? Lähettää viestin, kortin jne?
Kuinka voi ottaa ”yhteyttä” jos ei ole ystäviä? Ystävyys on vastavuoroista, et voi yksinäsi ”päättää” olla jonkun ystävä.
Ihan samalla tavalla otetaan yhteyttä tuttuihin. Vai eikö ole niitäkään? Sitten kannattaa kävellä ulos huoneestaan, harrastaa jotakin.
Näinhän se on, mutta ystävättömät ovat vaikeita ihmisiä kaikin tavoin. Omasta mielestään heidän ei tarvitse vaivautua tekemään mitään, vaan heidät pitäisi löytää. Heidän mielestään myös muut ihmiset ovat pahoja ja ilkeitä, joten ystävättömät saavat olla vihamielisiä kaikkia kohtaan.
Kun on kohdeltu pitkään kaltoin, niin sitä muuttuu varautuneeksi.
Ymmärrätkö tämän?
Ei hetkauta. Tiedän olevani ADDni takia niin epämiellyttävä ihminen että tein jo ajat sitten päätöksen olla ystävystymättä ihmisiin. Tänään ja huomenna menen harrastuksiini juttelemaan pinnallista liibalaabaa ja olemaan mukava harrastuskavereilleni ja tekemään parhaani harrastuksen toimivuuden ja sujuvuuden eteen, mutta ei sellainen mitään ystävyyttä ole.
1500 ystävää?
Just. Noinhan se tietysti meneekin.
Köyhyys ja tylttömyys on syy mennä kouluun ja töihin. Jos on jo niin vanha että ei kannata, jää vaan harrastukset, kuten ystävätoiminta.
Yksinäinen voisi mennä ilahduttamaan muita yksinäisiä, vaikka jo huomenna.
Jo kuuluu älykkäimpiin on yksinäisyys yleistä ja vapaaehtoista sillä ei vaan jaksa.
Kyllä vastauksista taas näkee miksi näin on : Suomi _on_ kiusaajien maa, Vaasa johtotähtenä.