Kuinka pahalta huominen tuntuu ystävättömistä?

Ei se erityisen pahalta tunnu. Hieman olen aprikoinut muistaisinko (entistä) ystävääni viestillä koska paljon on jäänyt sanottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on 4 "ystävää" - heitä näen n 3 kertaa vuodessa ja he ovat rakkaita JA kouluajasta alkaen tunteneet minut.

Sen lisäksi minulla on ziljoona tuollaista nykyistä ja entistä työkaveria, mutsikaveria lasten futiskentän laidalta, moikkatuttua harrastuksista jne.

Luulen, että syvä ystävyys on lähes mahdotonta löytö enää aikuisena - olemme kaikki jo jumiutuneet poteroihimme. Ystävyyden muodostuminen myös vaatii paljon aikaa ja yhteisiä kokemuksia ja sitä että molemmat näyttävät oman haavoittuvaisuutensa.

Annan muutamalle kaverille Kismet-ystäväsuklaan huomenna (no kaikille käytännössä jotka näen) mutta eivät he minun ystäviäni ole, joku jonka kanssa zumbataan vierekkäin jne.

Mutta siis, ylös ulos ja kommunikoimaan ihmisten kanssa. Harrastukset on paras paikka (vaikka joku työväenopiston kurssi... sieltä niitä toisia ihmisiä löytyy.

Monen ongelma on juuri tuo, että he eivät malta tutustua. Ystävä pitäisi saada heti. Kirjoitin jo aiemmin, että ystävyyden syntyminen kestää kauan, jopa vuosia. Ystävyyden edellyttämiä yhteisiä kokemuksia kun ei synny hetkessä vaan ne syntyvät vuosien kuluessa. Samoin oman haavoittuvuutensa näyttäminen tapahtuu vasta sitten, kun ollaan jo siirtymässä kaveriasteelta ystäväasteelle. Moni torppaa mahdollisuutensa ystäviin sillä, että ovat liian hätäisiä. Eivät halua olla ensin tuttuja, sitten kavereita ja vasta joskus vuosien päästä ystäviä. Aikuisena saa kyllä ystäviä, kun ymmärtää tämän. Ja lisäksi ymmärtää, että ystävä ei ole aviopuoliso, joten ystävälle ei todellakaan tarvitse asettaa samanlaista määrää vaatimuksia kuin aviopuolisolle. 

Komppaan joka ikistä sanaa kirjoituksessasi.

Kiire ja hätäily on yksi pahimpia asioita ystävyydessäkin. Samoin se, että joillakin on aivan liikaa odotuksia siitä, minkälaista ystävyyden pitäisi olla. Tai toiselle asetetaan erilaisia ahtaita kriteereitä ja määritellään mielessä vaikka ystävän sukupuoli, ikä, koulutus, perhetausta, siviilisääty, pukeutuminen, ajatukset ja ihan kaikki. Joskus ystävyyden odotetaan olevan myös juuri sellaista lapsekasta paita ja persus -ystävyyttä, jossa kiehnätään ystävinä koko ajan yhdessä, toinen on ihan koko ajan käytettävissä ja että hänellä ei ole muita "kilpailevia ystäviä". Ei se vaan niin mene, vaan jokaisen tarina on erilainen, jokaisella on oma elämänsä ja historiansa, jota ystävä ei voi määrittää. Jokainen ihminen ja ystävyyssuhde on myös erilainen. On sama onko ystävänä mies, nainen tai vaikka koira, niin kenestäkään ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä toiseen. Me kaikki olemme erilaisia ja onneksi näin onkin, eli ystävyys on jokaisen kanssa erilaista. Koko juttu aloitetaan siis puhtaalta pöydältä molemmin puolin. Toisella saa myös olla muita ystäviä ja heistä ei tule olla mustis ollenkaan tai lähteä kilpailemaan siitä parhaimman ystävän tittelistä.

Kaikkien kanssa ei pääse ystäväksi asti, ei vaikka antaisi ajan kulua, mutta toisaalta taas joku ihminen saattaa tuntua ystävältä jo heti kättelyssä. Molemminpuolisen luottamuksen syntymiseen tarvitaan kuitenkin aikaa ja silloin pitää unohtaa minäminä asenne kokonaan. Hiljaa hyvä tulee ja samalla pitää antaa toiselle tilaa ja muistaa, että vaikka itsellä olisikin takanaan huonoja kokemuksia, niin tämä ihmissuhde on uusi ja menneisyyden haamut ovat menneisyyttä. Esimerkiksi joku kiusattuna oleminen ei määritä ihmistä, vaan hän olet paljon muutakin kuin kiusattu.

Jos ihmissuhteesta ei tulekaan ystävää, niin mielestäni jo kaveruussuhde on hyvä. Ehkä aika ei vain ollut juuri silloin sopiva ystävyydelle, vaan perhe, työ ja kaikki vievät aikaa ja energiaa niin paljon, että sitä laittaa vapaa-aikaansa ennemmin vaikka lepäämiseen kuin kahvitteluun. Viiden vuoden päästä tilanne voi olla erilainen.

Tästä tuli varmasti sekava vuodatus, mutta ystävyydessä on niin paljon erilaisia asioita, joita ei voi tarkasti määrittää. Ystävyyteen pitää suhtautua avoimin odottavin mielin. Itseään ei saa unohtaa ja ajautua ystävyyteen, joka ei tunnu oikealta.

Hyvältä tuntuu - nukun puolille päiville, käyn ulkona syömässä ja sitten korkkaan kaapista jonkun hyvän calvadoksen. Kuuntelen radiosta Puhelinlangat Laulaa-ohjelman ja käyn nukkumaan kun siltä alkaa tuntumaan.

M 45

Ystäviä ei oikeasti ole olemassa. Ei oikeita ystäviä.

En edes muistanut että huomenna on ystävänpäivä... ihan sama periaatteessa sehän on vaan yksi päivä vuodessa. Mulle samanlaista arkea.

Hah. Kuka oikeasti ”viettää” ystävänpäivää??

Vierailija kirjoitti:

Kavereita on joitakin, mutta ei mulla ikinä ole ollut sellaista sielunkumppaniystävää, jolle voisi kertoa kaiken ja joka ymmärtäisi täysin. Olen tämän hyväksynyt aikoja sitten - olen liian erilainen oman tieni kulkija, ja ei-niin-ruusuinen elämä on tehnyt minusta myös varautuneen. Viihdyn itsekseni enkä oikein osaa kaivata sellaista, mitä ei ole ikinä ollutkaan.

Täh? Onko ystävyys mielestäsi siis sitä, että voisit vuodattaa hänen niskaansa ihan kaiken? Ja että ystävän pitäisi ymmärtää sinua täydellisesti kaikessa, mukailla sinua ja olla sinun klooni? Kuinka vanha olet? 12 vuotiasko? Tekstisi oli todella lapsellinen.

Mitä sinulla olisi sitten antaa ystävällesi? Olisitko sinä valmis kuuntelemaan ystäväsi huolia ja tukemaan häntä vaikka hän ajattelisi eri tavoin kuin sinä, olisi kokenut erilaisia asioita ja tulevaisuuskin olisi erilainen? Ehkä sinä et todellakaan tarvitse ystävää, vaan peili on riittävä kumppani ja kuuntelija. Peilikuva nyökyttää kun sinäkin nyökyttelet ja on kauhistuneen näköinen täsmälleen samaan aikaan sinun kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Ystäviä ei oikeasti ole olemassa. Ei oikeita ystäviä.

On niitä, mutta vain hyvillä ihmisillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moneen ystävätön ottaa huomenna yhteyttä? Lähettää viestin, kortin jne?

Kuinka voi ottaa ”yhteyttä” jos ei ole ystäviä? Ystävyys on vastavuoroista, et voi yksinäsi ”päättää” olla jonkun ystävä.

Ihan samalla tavalla otetaan yhteyttä tuttuihin. Vai eikö ole niitäkään? Sitten kannattaa kävellä ulos huoneestaan, harrastaa jotakin.

Näinhän se on, mutta ystävättömät ovat vaikeita ihmisiä kaikin tavoin. Omasta mielestään heidän ei tarvitse vaivautua tekemään mitään, vaan heidät pitäisi löytää. Heidän mielestään myös muut ihmiset ovat pahoja ja ilkeitä, joten ystävättömät saavat olla vihamielisiä kaikkia kohtaan.

Kun on kohdeltu pitkään kaltoin, niin sitä muuttuu varautuneeksi.

Ymmärrätkö tämän?

Varautuneisuus on varsinkin meissä suomalaisissa ihan tavallinen ominaisuus. Poikkeuksena jotkut rajattomat, jotka hölöttävät kaiken elämästään jokaiselle, joka vaan viitsii kuunnella, ja lähtevät kenen kelkkaan tahansa. Varautuneisuus on myös tärkeä ominaisuus ihan eloonjäämisen vuoksi. Ei ole järkevää luottaa sokeasti jokaiseen ja tehdä asioita, joiden seurauksena pahimmassa tapauksessa pääsee hengestään. Varautuneisuus on osa itsesuojeluvaistoa. 

Uusiin ihmisiin tutustutaan vähitellen. Alussa jutellaan niitä näitä. Itsensä esittelyyn toiselle riittää pelkästään etunimi. Työpaikalla ehkä sukunimikin. Vaikka toista ei epäilisikään heti kättelyssä sarjamurhaajaksi, silti ei tarvitse kertoa osoitettaan, puhelinnumeroaan, parisuhdetilannettaan, lastensa lukumäärää  eikä mitään muutakaan yksityisyyteen liittyvää asia. Ei edes omaa ikäänsä, jos sitä ei kysytä. Eikä silloinkaan, vaikka kysyttäisiin, jos ei halua. Puhutaan asioista, joita siinä ympärillä on tai tapahtuu sekä muista yleisistä asioista, mitä Suomessa tai maailmalla tapahtuu tai mistä puhutaan.

Kun samaa ihmistä on tavannut useamman kerran ja ollaan todettu, että on ihan kiva jutella, voidaan alkaa puhua omista kiinnostuksenkohteista. Vaikka mitä harrastaa, millaisia kirjoja lukee, omistaako kissan tai koiran jne. Mutta ei edelleenkään mennä omaan  henkilöhistoriaan sairauksineen, menetyksineen ja mahdollisine traumoineen. Ne kuuluvat puheenaiheiksi vasta joskus vuosia myöhemmin, jos ihmissuhde tähän toiseen jatkuu ja suhde on syventynyt ystävyydeksi. Eikä välttämättä silloinkaan. Monesti on pelkästään hyvä olla sellaisia ihmissuhteita, joissa menneisyyden haamut ei kummittele lainkaan. Ihmissuhteita, joihin lapsuuden tai nuoruuden traumat eivät kuulu. 

Jos lähtökohtaisesti pitää kaikkia muita kuin itseään pahiksina ja vain itseään hyviksenä, varmasti on ongelmia tutustua kehenkään. Saatika ystävystyä. Mutta miksi maailman ainoa hyvis edes haluaisi ystävystyä pahisten kanssa? 

Miks se ystävänpäivä ois erilainen muiden päivien lomassa? Vuodessa on 365 päivää, jolloin yksinäinen ihminen on yksin, ei se ystävyyden ja rakkauden juhlistaminen muiden toimesta tarkoita sitä, ettei se yksinäinen tuntisi pahaa oloa yksinolostaan niinä muuna 364 päivänä. 

Vierailija kirjoitti:

Hah. Kuka oikeasti ”viettää” ystävänpäivää??

Minä kyllä viettäisin ihan innoissani jos olisi ystävä. Keittäisin kahvit ja leipoisinkin. Itse en pääse tällä hetkellä liikkumaan. Ystävyys on arvokasta ja päivänsä ansainnut.

Vierailija kirjoitti:

Kavereita on joitakin, mutta ei mulla ikinä ole ollut sellaista sielunkumppaniystävää, jolle voisi kertoa kaiken ja joka ymmärtäisi täysin. Olen tämän hyväksynyt aikoja sitten - olen liian erilainen oman tieni kulkija, ja ei-niin-ruusuinen elämä on tehnyt minusta myös varautuneen. Viihdyn itsekseni enkä oikein osaa kaivata sellaista, mitä ei ole ikinä ollutkaan.

Ethän sä itsekään ymmärtäisi ketään täysin. Miksi jonkun muun pitäisi ymmärtää sinua täysin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah. Kuka oikeasti ”viettää” ystävänpäivää??

Minä kyllä viettäisin ihan innoissani jos olisi ystävä. Keittäisin kahvit ja leipoisinkin. Itse en pääse tällä hetkellä liikkumaan. Ystävyys on arvokasta ja päivänsä ansainnut.

Mulla on ystäviä, mutta huomenna on työpäivä. En siis vietä ystävänpäivää mitenkään. 

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtään miltään. Mulla ei ole ystäviä, koska viihdyn yksin. Minkäänlaista katkeruutta en ole tuntenut koskaan juuri tämän takia. Mulla on joskus ollut ystäviä, mutta huomasin, etten ole yhtään sen tyyppinen, että hengailisin ison ystäväporukan kanssa. Olen paljon onnellisempi näin :). Mua ystävyyssuhteet kuormitti.

Just näin! Olen yksin, mutta en yksinäinen. En ole katkera, enkä ruikuta asioista. Ei vaan jaksa kiinnostaa se ihmisten parku milloin mistäkin asiasta.

Milloin olen syystä tai toisesta ihmisten kanssa tekemisissä, jaksan kyllä olla iloinen, auttavainen ja positiivinen.

Ei kaikki yksin eläjät ole ilkeitä, marisijoita eikä katkeria. ( meitä ei ilmeisesti vaan huomata ja hyvä niin)

Eläkää omaa elämäänne ja antakaa toisten elää omaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moneen ystävätön ottaa huomenna yhteyttä? Lähettää viestin, kortin jne?

Kuinka voi ottaa ”yhteyttä” jos ei ole ystäviä? Ystävyys on vastavuoroista, et voi yksinäsi ”päättää” olla jonkun ystävä.

Ihan samalla tavalla otetaan yhteyttä tuttuihin. Vai eikö ole niitäkään? Sitten kannattaa kävellä ulos huoneestaan, harrastaa jotakin.

Sınulla on varmaan 1500 ystävää? Kaikki joiden kanssa olet ollut joskus tekemisissä tai joiden kanssa olet puhunut lasketaan ystäviksi? Sen kuin vain harrastaa tai soittaa tuttaville ja voi sanoa, että itsellä on ystäviä?

Yksinäisyyttä ei poista se, että 30 sekuntia juttelet kassalle tai kysyt kirjaston hoitajalta neuvoja tai samassa prismassa on 100 ihmistä samaanaikaan ostoksilla. Voit jutella jokaiselle vastaantulevalle, mutta se ei heistä tee sinun ystäviäsi. Voit tyrkyttää jokaiselle numeroasi, mutta jos he eivät vastaa puheluihisi, eivätkä soita takaisin, niin mitä.ystävyyttä se on?

Monella ihmisellä ei ole varaa kuin harrastaa näitä yksinäisten ihmisten harrastuksia. Marjastamista, hiihtoa, juoksemista, uimista ja kävelyä. Eikä jotain ilmaisia juoksukouluja ym. ja ryhmiä ole kuin suurissa kaupungeissa. Köyhyys ja työttömyys on suurimmat eristäjät.

Mutta töissäkäyviä ihmisten on tätä vaikea ymmärtää. He puhuvat joka päivä työkavereiden ja asiakkaiden kanssa ja illalla he eivät jaksaisi enää ketään, eikä puhua mitään ja ihmettelevät miksei kokopäivän yksin ollut ei osaa nauttia, kun voi olla yksin.

Köyhyys, työttömyys ja asuinpaikka. Isommilla paikkakunnilla on vaikka minkälaista toimintaa myös niille, jotka eivät ole työelämässä ja joilla ei ole varaa maksullisiin harrastuksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kavereita on joitakin, mutta ei mulla ikinä ole ollut sellaista sielunkumppaniystävää, jolle voisi kertoa kaiken ja joka ymmärtäisi täysin. Olen tämän hyväksynyt aikoja sitten - olen liian erilainen oman tieni kulkija, ja ei-niin-ruusuinen elämä on tehnyt minusta myös varautuneen. Viihdyn itsekseni enkä oikein osaa kaivata sellaista, mitä ei ole ikinä ollutkaan.

Täh? Onko ystävyys mielestäsi siis sitä, että voisit vuodattaa hänen niskaansa ihan kaiken? Ja että ystävän pitäisi ymmärtää sinua täydellisesti kaikessa, mukailla sinua ja olla sinun klooni? Kuinka vanha olet? 12 vuotiasko? Tekstisi oli todella lapsellinen.

Mitä sinulla olisi sitten antaa ystävällesi? Olisitko sinä valmis kuuntelemaan ystäväsi huolia ja tukemaan häntä vaikka hän ajattelisi eri tavoin kuin sinä, olisi kokenut erilaisia asioita ja tulevaisuuskin olisi erilainen? Ehkä sinä et todellakaan tarvitse ystävää, vaan peili on riittävä kumppani ja kuuntelija. Peilikuva nyökyttää kun sinäkin nyökyttelet ja on kauhistuneen näköinen täsmälleen samaan aikaan sinun kanssasi.

Ohis...moni yksinäinen tuntuu kaipaavan enemmän terapeuttia kuin ystävää. Ja tämänkin pitäisi olla vielä täsmälleen samanlainen kuin yksinäinen itsekin on. Kokenut samat asiat ja elänyt samanlaisen elämän. Paitsi että ei saa olla yksinäinen, koska yksinäiset eivät halua ystävystyä toisten yksinäisten kanssa. 

Ystävänpäivä on ystävättömälle varmaan samanlainen päivä kuin äitienpäivä tai isänpäivä lapsettomalle, joka ei toiveistaan huolimatta ole saanut lapsia. Nykyisin on myös lapsettomien päivä, joten pitäisikö olla myös ystävättömien päivä?

Ytävättömänä olen toiminut "terapeuttina" täällä palstallakin, ei se ole minulle ongelma. Toki oikean ystävyyden pitää olla vastavuoroista.

Ihan ok, päivä muiden seassa. Lapsille ja miehelle ostan ehkä jotkut sydänpullat. Kortteja, pehmoleluja tai hömppärientoja en kaipaa. Ystävyydet ovat laimentuneet vuosien mittaan muuttuneiden tilanteiden takia. En koe jääväni mistään paitsi. Olen onnellinen itsekseni ja perheen kanssa.

Ystävänpäivää olen pitänyt aina kaupallisena juhlana, joka ei ole erityisesti noteeraamisen arvoinen. (Myös silloin, kun sosiaalinen elämäni oli vilkasta.) Muut juhlikoon, jos haluavat, ei se minua haittaa.

Olen itse valinnut yksinäisyyden. Ei huominen tunnu sen kummemalta kuin joulu tai juhannus. Tai pääsiäinen tai ruotsalaisuuden päivä. Tai mikään muukaan "merkki"päivä.