Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsen irtaantumaan raadollisesta suhteesta? Olen niin ahdistunut, jopa peloissani. Inhoan itseäni.
12.02.2020 |
Viha on kääntynyt minuun, toisinaan tunnen vihaa myös miestä kohtaan. Elämä on harmaata ja ottaa päähän valinnat joita olen tehnyt suhteen aikana. En ole elänyt itselleni vaan toisen ehdoilla.
Suhde etenkin liian nopeasti, yritin jarrutella useaan otteeseen mutta lopulta aika vain vei ja heittäydyin tilanteeseen.
Mies kiusaa, mitätöi, pitää itseään mahtavana saaliina ja sitten taas epäilee jäänkö vai en, kehuu naisilla joita riittäisi, uhkailee lähes joka viikko erolla tai vihjaa jotain ympäripyöreää suhteemme jatkuvuudesta ja nauraa päälle. Silittää ja sanoo, etten saa loukkaantua.
Haluaa hyötyä minusta aika selvästi. Kuten kotityöt, seksi yms.
Mies on alkanut etoomaan, se kaikki kura mitä sieltä suusta tulee ja hämmentää. Vaikea suhtautua kun kaikki pitäisi ottaa kuin ei mitään.
Sitten on toinen puoli.
Uskoo minuun, kehuu paljon, antaa läheisyyttä, huomioi seksissä, lahjoo taloudellisesti(tosin ei hyvä juttu enää), tekee paljon töitä ja haluaa tulevaisuuden kanssani saman katon alla.
Mutta minä en voi luottaa mihinkään. Käytös on niin ristiriitaista ja ahdistaa, mieleni on sekaisin.
Olen yrittänyt olla hyvä hänelle mutta myös puolustautua tilanteissa joissa mitätöi.
Kaikki menee kuitenkin lopulta huumorin piikkiin ja minun herkkyyteen tai sitten mies sanoo, ettei edes ymmärrä loukkaavansa, eikä minun tule välittää.
Silti joskus naureskelee ja sanoo että kiusaa minua ja silti aina palaan.
Hiton ylimielistä käytöstä.
Toisena hetkenä taas anteeksipyyntöjä ja että enhän lähde hänen luotaan.
Tämän miehen myötä työkuvioni ovat menneet sekaisin, päihteitä kuluu luvattoman paljon(mies ei halua lopettaa vielä vaan haluaa olla viihteellä vapaat) ja minäkin olen sitten keventänyt ajatusmaailmaani.
Nyt tosin en tahtoisi enää, koko terveys menee ja tämä on todella paskaa koska tuntuu, etten osaa päättää enää mitä mieltä mistään asiasta olen.
Olenko itse sekaisin ja liian tuomitseva tai herkkä.
Ahdistaa kun mies laittaa viestiä kun on ikävä jne. Asumme siis erillämme ja aika kaukana toisistamme.
Pelkään jotain, mies on niin arvaamaton ja toisaalta joskus en usko, että hän on oikeasti paha, pelkästään vaan väsynyt ja masentunut ja purkaa sitä minuun.
Käytös on niin ailahtelevaa..
Kommentit (424)
Ihan selkeä ja klassinen narsistin kylmää-kuumaa leikki..Ei parane, pahenee vaan ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä teitä vaivaa? Taidatte olla itse yhtä sekaisin, kun jäätte tuollaisiin suhteisiin.
Hei ap,
Suhteesta pääsee eroon sanomalla suhteen toiselle osapuolelle, että suhde on päättynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko kyllä myöntää, että onhan tuo kyllä ollut henkistä väkivaltaa.
Sitä on niin vaikea tunnistaa, varsinkin jos ehtii tottumaan tietynlaiseen käyttäytymiseen ja selittämään sen vain osana miehen luonnetta.
Kontrollointi on aika selvää, esimerkiksi juuri ne tilanteet kun mitätöi minua huumorin merkeissä ja siitä loukkaantuessani uhkaa jättää, sekin tietysti huumoria hänen mielestään mutta aina sama juttu. Siksi olen alkanut varomaan sanomasta omia mielipiteitä, näyttämästä todellisia tunteitani. Lähinnä nauran vain ja jätämme asian sikseen ja kaikki etenevät normaalisti.
Joskus sanon mielipiteeni suoraankin ja mies saattaa itsekin tajuta menneensä liian pitkälle ja jotenkin yrittää muuttaa käytöstään asiallisemmaksi, hetkeksi.
Sitten on miehen ailahtelevaisuus.
Yksi kerta jäi erityisesti mieleen. Minulla oli vapaapäivä ja mies oli töissä. Meille tuli vieraita syömään. Siivosin koko talon, niin kun normaalistikin jos minulla on vapaata ja olen yksin hänen luonaan. Tein ruuan myös vieraille, katoin pöydän ja odotin, että mieskin saapuu kotiin.
Meni hetkeksi sänkyyn pitkälleen töistä tultuaan, menin hänen viereensä ja sanoin, että ruoka olisi valmis ja yritin antaa läheisyyttä.
Mies sitten vain oli todella kylmä, sanoi ettei jaksa minua ja että olen vain koe-ajalla.
Hämmennyin vaan, kyyneleet tuli silmiin ja jotenkin jäädyin. En viitsinyt kuin vaan koota itseni koska meillä oli muitakin.
"Mee keittään kahvia" sanoi ja olin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sitten tunnin päästä mies oli taas ihan eri ihminen ja ohimennen sanoi jotain, että kyllä mä sua oikeesti tarvitsen.
Nimenomaan tämä tarvitsevuus on miehelle kovin tärkeää. Kaikki katsotaan suunnilleen hyväksikäytön kautta, senkin olen myöntänyt vasta hiljalleen itselleni.
Sitten vielä täytyy mainita, että mies puhuu kuinka hänen olisi parempi vain poistua maailmasta, jospa hän vain menehtyisi. Kun enhän minä tarvitse häntä edes mihinkään, joten mitä väliä.
Elämä on niin raskasta ja synkkää, hänen on parempi vain...
En tiedä mitä tuokin on olevinaan.
Tiedän, ettei oikeasti tekisi mitään mutta aina välillä puhuu siitä ja odottaa reaktiooni.
Nämä jutut laittaa sitten teston piikkiin, kuulemma vajausta siitä ja sanoo, että sitten kun se on kunnossa niin on ihan eri ihminen, lupaa.
Aina syy on jossain hänen käytöksessään, syy on jossain muualla kun itsessään.
Ja aina se sitten kun........
Onhan näitä muitakin juttuja. Nöyryyttää kavereidensa kuullen tai käskyttää.
Onneksi olen kieltäytynyt mutta joka tapauksessa hänessä huokuu sellainen, että hän määrää ja odottaa minun toimivan halunsa mukaa ja nostavan hänen egoaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Pakko kyllä myöntää, että onhan tuo kyllä ollut henkistä väkivaltaa.
Sitä on niin vaikea tunnistaa, varsinkin jos ehtii tottumaan tietynlaiseen käyttäytymiseen ja selittämään sen vain osana miehen luonnetta.Kontrollointi on aika selvää, esimerkiksi juuri ne tilanteet kun mitätöi minua huumorin merkeissä ja siitä loukkaantuessani uhkaa jättää, sekin tietysti huumoria hänen mielestään mutta aina sama juttu. Siksi olen alkanut varomaan sanomasta omia mielipiteitä, näyttämästä todellisia tunteitani. Lähinnä nauran vain ja jätämme asian sikseen ja kaikki etenevät normaalisti.
Joskus sanon mielipiteeni suoraankin ja mies saattaa itsekin tajuta menneensä liian pitkälle ja jotenkin yrittää muuttaa käytöstään asiallisemmaksi, hetkeksi.Sitten on miehen ailahtelevaisuus.
Yksi kerta jäi erityisesti mieleen. Minulla oli vapaapäivä ja mies oli töissä. Meille tuli vieraita syömään. Siivosin koko talon, niin kun normaalistikin jos minulla on vapaata ja olen yksin hänen luonaan. Tein ruuan myös vieraille, katoin pöydän ja odotin, että mieskin saapuu kotiin.
Meni hetkeksi sänkyyn pitkälleen töistä tultuaan, menin hänen viereensä ja sanoin, että ruoka olisi valmis ja yritin antaa läheisyyttä.
Mies sitten vain oli todella kylmä, sanoi ettei jaksa minua ja että olen vain koe-ajalla.
Hämmennyin vaan, kyyneleet tuli silmiin ja jotenkin jäädyin. En viitsinyt kuin vaan koota itseni koska meillä oli muitakin.
"Mee keittään kahvia" sanoi ja olin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sitten tunnin päästä mies oli taas ihan eri ihminen ja ohimennen sanoi jotain, että kyllä mä sua oikeesti tarvitsen.Nimenomaan tämä tarvitsevuus on miehelle kovin tärkeää. Kaikki katsotaan suunnilleen hyväksikäytön kautta, senkin olen myöntänyt vasta hiljalleen itselleni.
Sitten vielä täytyy mainita, että mies puhuu kuinka hänen olisi parempi vain poistua maailmasta, jospa hän vain menehtyisi. Kun enhän minä tarvitse häntä edes mihinkään, joten mitä väliä.
Elämä on niin raskasta ja synkkää, hänen on parempi vain...
En tiedä mitä tuokin on olevinaan.
Tiedän, ettei oikeasti tekisi mitään mutta aina välillä puhuu siitä ja odottaa reaktiooni.
Nämä jutut laittaa sitten teston piikkiin, kuulemma vajausta siitä ja sanoo, että sitten kun se on kunnossa niin on ihan eri ihminen, lupaa.
Aina syy on jossain hänen käytöksessään, syy on jossain muualla kun itsessään.Ja aina se sitten kun........
Onhan näitä muitakin juttuja. Nöyryyttää kavereidensa kuullen tai käskyttää.
Onneksi olen kieltäytynyt mutta joka tapauksessa hänessä huokuu sellainen, että hän määrää ja odottaa minun toimivan halunsa mukaa ja nostavan hänen egoaan.Ap
Kuulostaa tutulta. Aina saa pelätä miehen reaktiota. En koskaan, en koskaan itke miehen nähden. Silloin se vasta alkaa epävakaaksi sättiminen.. Menen aina itkemään lenkille tai autoon. Niin ja mieheni myös puhuu itsetuhoisia , mutta kääntää nekin puheet minun syykseni. Minä aiheutan hänen elämäänsä ahdingon, koska olen niin hirveä ihminen, suorastaan s*atanasta syntynyt. Kavereiden kuullen on myös nöyryytetty ja jopa huudettu keskellä vilkasta toria kuinka tyhmä taas olin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-olkaa onnellisia jos teillä ei ole syntynyt lapsia noista suhteista! silloin teillä on jonkinlainen mahdollisuus päästä miehestä ja sen suvusta eroon-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mies tuosta muutu. Todennäköisesti vain pahenee. Olet tunnekoukussa, johon tuon kaltainen suhde usein vetää ihmisen. Multa meni perhesuunnitelmat ja ura tuollaisessa tunnevyöryssä sekä melkein ystävät. Ehkä tästä taas nousen, ehkä en.
Mä muutin lopulta ulkomaille töihin ja ennen paluuta sitten puoli vuotta uhkailin miestä häädöllä jne. jollei muuta pois. Lopulta muutti ja mä sain vapauteni. Pitää minuun päivittäin yhteyttä yli vuoden eron jälkeen. Viestiä ja puhelua tuuttaa jatkuvasti. Laitoin estot jossain vaiheessa, mutta saan aina tiedon operaattorilta, että on soittanut.
Ole onnellinen, että asut omillasi! Ota ystäviä tai vanhempasi mukaan hakemaan tavarasi ja pistä sen jälkeen estot, että mies ei saa yhteyttä. Vaihdata myös ovikoodisi, jos on, ja tarvittaessa sarjoita lukot uudelleen. Pidä kirjaa, jos mies alkaa vainoamaan ja tee rikosilmoitus.
Voi ei, sun tilanne oli jo hyvin vakava. Olit todella rohkea lopulta ja olen onnelinen puolestasi, että olet nyt ymmärtääkseni turvassa. Voimia vielä kaiken prosessoinnin kanssa ja paljon onnea tulevaan.
Henkilökohtaisesti en usko, että mies alkaa vaanimaan minua. Ei ole sen tyyppinen vaan pikemminkin haluaa ylpeillä tulevilla piirityksillään. Hakee ehkä samana iltana uuden naisen tms. Jatkaa elämäänsä minusta välittämättä. Ehkä jotain itkuviestiä voi tulla mutta koskaan mies ei noin tekisi.
Lisätään tähän vielä, että vaikka mies on moukka useimmiten johtuen varmaan huonosta itsetunnosta niin hän kuitenkin on exiensä kanssa suht. hyvissä väleissä. Olemme siis puhuneet paljon heistä ja hän on näyttänyt viestejä. Eli syytä pelkoon ei ole.
Lähinnä miehestä kuorituu vain omasta mielestään hyljätty ja satutettu pelimies ja haluaa näyttää sen ehkä minulle, nostaa egoaan tms mutta se ei minua ahdista, olen läpikäynyt jo ajatukset toisista naisista suhteemme aikana hiljalleen kun on niitä kuolannut ääneen ja antanut aihetta huolestua.
Enää ei jaksa sitäkään.
ApMinun mies sanoi ettei jää perääni itkemään koska maailma on pullollaan minua parempia halukkaampia ja kauniimpia naisia.
Eiköhän ne halukkaammat paremmat ja kauniimmat naiset tule kokemaan saman kohtalon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kun vastailette, ihanaa saada tukea ja teidän omia kokemuksia.
Onhan tämä ihan sekopäistä, en edes tiedä mitä pelkään. Lisäksi olen aina ollut itsenäinen ihminen ja tullut toimeen omillani, joten yksinäisyyden ei pitäisi pelottaa minua.
Joku osa minussa sanoo, että olen oikeasti turhan herkkä mutta myöskin hälytyskellot pyytävät jo poistumaan. Olen jo aika maassa.Sitten kun olen maassa tai niin sanotusti kiukuttelen, näytän vihaa tai etten jaksa hänen käytöstään niin joko on ylimielinen, sanoo vievänsä minut kotiin koska olen niin lapsellinen neiti tai sitten vain alkaa se loputon kerjääminen, etten lähtisi sekä selittää esim. "Anteeksi kulta, älä välitä, en tosissani ole. Sua on vaan joskus hauska kiusata mutta en mä tarkoita sillä mitään" ja huumorilla selvitään näistä tilanteista.
Hohhojjaa..
Ap
Tähän tartuin: "Joku osa minussa sanoo, että olen oikeasti turhan herkkä". Eli ensinnäkin saatat olla herkkä, jopa erityisherkkä, tai sitten et. Siinäkään ei kuitenkaan ole mitään vikaa, siinä tapauksessa vain olet erityisherkkä etkä siitä muutu. Mutta yritä miettiä tältä kannalta: kannattaako erityisherkän ihmisen olla tuollaisen kumppanin kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä ap näet itsesi vuoden kuluttua? Pian miehesi alkaa käyttää nyrkkejään, tuo henkinen väkivalta viittaa halveksuntaan ja siitä ei ole pitkä matka kun seisot pää seinää vasten miehen mukiloitavana. Kokeneena samaa, teen lähtöä suhteesta joka antaa vain pahan mielen (miehen mielestähän sekin omaa syytä).
LUE:
Miksi se ei vain lähde ja psykopaatit ympärillämme.
Saat ne molemmat esim. Nex t orysta tai jostain muusta verkkokirjapalvelusta. Ne voi myös kuunnella äänikirjoina.
Tuskin olet kärsinyt vielä tarpeeksi kuitenkaan. On niin vaikeaa lähteä. Ne hyvät hetket sekoittavat mielen. Mutta ihminen on juuri se, mikä se milläkin hetkellä on. Ihminen ei ole mielikuva ja toivo hyvistä hetkistä tai hänen omat puheensa siitä, kuinka sinä provosoit hänessä ikävää käytöstä. Kun hän on julma, ilkeä, arvaamaton, paha niin hän on juuri sitä eikä sitä tosiasiaa lievennä se, että välillä on toisin.
Aito rakkaus ei myöskään satuta. Ei koskaan.
Tuhlaat elämääsi. Eron jälkeinen tyhjiö tai taloudellisten lahjojen taikka kauniiden sanojen (jotka eivät ole totta, ne ovat keino hallita sinua) kaipaus eivät koskaan ole niin isoja asioita kuin se, miten itsetuntosi murskautuu tässä kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kyllä myöntää, että onhan tuo kyllä ollut henkistä väkivaltaa.
Sitä on niin vaikea tunnistaa, varsinkin jos ehtii tottumaan tietynlaiseen käyttäytymiseen ja selittämään sen vain osana miehen luonnetta.Kontrollointi on aika selvää, esimerkiksi juuri ne tilanteet kun mitätöi minua huumorin merkeissä ja siitä loukkaantuessani uhkaa jättää, sekin tietysti huumoria hänen mielestään mutta aina sama juttu. Siksi olen alkanut varomaan sanomasta omia mielipiteitä, näyttämästä todellisia tunteitani. Lähinnä nauran vain ja jätämme asian sikseen ja kaikki etenevät normaalisti.
Joskus sanon mielipiteeni suoraankin ja mies saattaa itsekin tajuta menneensä liian pitkälle ja jotenkin yrittää muuttaa käytöstään asiallisemmaksi, hetkeksi.Sitten on miehen ailahtelevaisuus.
Yksi kerta jäi erityisesti mieleen. Minulla oli vapaapäivä ja mies oli töissä. Meille tuli vieraita syömään. Siivosin koko talon, niin kun normaalistikin jos minulla on vapaata ja olen yksin hänen luonaan. Tein ruuan myös vieraille, katoin pöydän ja odotin, että mieskin saapuu kotiin.
Meni hetkeksi sänkyyn pitkälleen töistä tultuaan, menin hänen viereensä ja sanoin, että ruoka olisi valmis ja yritin antaa läheisyyttä.
Mies sitten vain oli todella kylmä, sanoi ettei jaksa minua ja että olen vain koe-ajalla.
Hämmennyin vaan, kyyneleet tuli silmiin ja jotenkin jäädyin. En viitsinyt kuin vaan koota itseni koska meillä oli muitakin.
"Mee keittään kahvia" sanoi ja olin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sitten tunnin päästä mies oli taas ihan eri ihminen ja ohimennen sanoi jotain, että kyllä mä sua oikeesti tarvitsen.Nimenomaan tämä tarvitsevuus on miehelle kovin tärkeää. Kaikki katsotaan suunnilleen hyväksikäytön kautta, senkin olen myöntänyt vasta hiljalleen itselleni.
Sitten vielä täytyy mainita, että mies puhuu kuinka hänen olisi parempi vain poistua maailmasta, jospa hän vain menehtyisi. Kun enhän minä tarvitse häntä edes mihinkään, joten mitä väliä.
Elämä on niin raskasta ja synkkää, hänen on parempi vain...
En tiedä mitä tuokin on olevinaan.
Tiedän, ettei oikeasti tekisi mitään mutta aina välillä puhuu siitä ja odottaa reaktiooni.
Nämä jutut laittaa sitten teston piikkiin, kuulemma vajausta siitä ja sanoo, että sitten kun se on kunnossa niin on ihan eri ihminen, lupaa.
Aina syy on jossain hänen käytöksessään, syy on jossain muualla kun itsessään.Ja aina se sitten kun........
Onhan näitä muitakin juttuja. Nöyryyttää kavereidensa kuullen tai käskyttää.
Onneksi olen kieltäytynyt mutta joka tapauksessa hänessä huokuu sellainen, että hän määrää ja odottaa minun toimivan halunsa mukaa ja nostavan hänen egoaan.Ap
Kuulostaa tutulta. Aina saa pelätä miehen reaktiota. En koskaan, en koskaan itke miehen nähden. Silloin se vasta alkaa epävakaaksi sättiminen.. Menen aina itkemään lenkille tai autoon. Niin ja mieheni myös puhuu itsetuhoisia , mutta kääntää nekin puheet minun syykseni. Minä aiheutan hänen elämäänsä ahdingon, koska olen niin hirveä ihminen, suorastaan s*atanasta syntynyt. Kavereiden kuullen on myös nöyryytetty ja jopa huudettu keskellä vilkasta toria kuinka tyhmä taas olin :)
Mm kyllä...
Ihan hirveää käytöstä. Sitä vain jotenkin jäädyttää itsensä vaikka sisällä sellainen kamala aalto valtaa koko kehon. Päättää vain jotenkin kuolettaa itsensä hetkellisesti, kai sitä defenssiksi kutsutaan?
Hyvin tuttua myös tuo tyhmäksi haukkuminen. Se ei liity vain minuun vaan naisiin ylipäätään.
Toisinaan myös puhuu lapsilleenkin alentavasti. Hänen tyttönsä esimerkiksi ihmetteli yhtä asiaa, on vielä nuori lapsi ja minusta on mitä normaalimpaa, että kysyy asioihin neuvoa mitä ei tiedä.
Mies sitten vastasi jotenkin töykeästi lapselle, että älä ole tyhmä, ei asia nyt noin ole! Hitto teidän naisten kanssa....
Sitten äksyilin takaisin, että eihän tuossa ole mitään pahaa kun ei tiedä, hyvä kun oppi tänään jotain uutta.
Vastasi, että hän vain kouluttaa...
Puolustin lasta. Yritän muutenkin olla todella mukava ja ystävällinen lapselle, kehun häntä ja olemme läheisiä. Lapsi on aika itsenäinen ja reipas ikäisekseen, toivon ettei isänsä jätä jälkiä itsetuntoon vaikka on todella suorasanainen joskus ja toisinaan taas todella ihana ja kannustava.
Minulla olisi vielä seksuaalisestakin väkivallasta kirjoitettavaa, liittyy siis minuun.
En tiedä mitä yksi kerta tapahtui mutta siitäkään ei ole sen koommin keskusteltu.
Uskoakseni hän ra*skasi minut nyt kun olen vihdoin valmis katsomaan asiaa rehellisesti.
Tämä lyhkäiayydessään tapahtui niin, että illalla meillä oli riitaa johon liittyi miehen suoranaista karjumista pää punaisena ja ovien paiskomista, hän sekosi ensimmäistä kertaa eikä toiseen kertaan ole tuollainen ollut onneksi.
Sovimme kuitenkin jotenkuten, menimme nukkumaan.
Aamulla heräsin siihen kun mies on päälläni, ei sano sanaakaan ja minulla ei ole voimia avata edes suutani. Oli vielä niin paha maku viime illasta ja tuo jotenkin vielä pahensi oloani, tärisin ja itkin huomaamattomasti ja velttona vaan olin mukana, menin tolaltani kun mies p*nee minua eikä sano sanaakaan.
Sen jälkeen en edes muista mitä tapahtui. Jäinkö sänkyyn itkemään vai nousinko kun ei mitään. Muistan vain pelänneeni koska tilanne oli muutenki jo todella vaikea viime illan jäljiltä. Ei ehkä rai"kaus mutta ei tuo kyllä mitenkään hyvältä tuntunut, taas piti kadota todellisuudesta siinä hetkessä.
Olen yrittänyt lähteä suhteesta joitakin kertoja. Uskokaa pois...
Mies on kuitenkin saanut minut jäämään jollain verukkeella.
Nyt en kyllä enää tahdo. Olen niin rikki jo ja valmis kohtaamaan kaiken niin kuin ne ovat oikeasti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kun vastailette, ihanaa saada tukea ja teidän omia kokemuksia.
Onhan tämä ihan sekopäistä, en edes tiedä mitä pelkään. Lisäksi olen aina ollut itsenäinen ihminen ja tullut toimeen omillani, joten yksinäisyyden ei pitäisi pelottaa minua.
Joku osa minussa sanoo, että olen oikeasti turhan herkkä mutta myöskin hälytyskellot pyytävät jo poistumaan. Olen jo aika maassa.Sitten kun olen maassa tai niin sanotusti kiukuttelen, näytän vihaa tai etten jaksa hänen käytöstään niin joko on ylimielinen, sanoo vievänsä minut kotiin koska olen niin lapsellinen neiti tai sitten vain alkaa se loputon kerjääminen, etten lähtisi sekä selittää esim. "Anteeksi kulta, älä välitä, en tosissani ole. Sua on vaan joskus hauska kiusata mutta en mä tarkoita sillä mitään" ja huumorilla selvitään näistä tilanteista.
Hohhojjaa..
Ap
Toi on kun minun elämää, paitsi että on yhteinen asunto. Mies nailjailee päivittäin; ”mitäs se mun pikku pullero” (olen hoikka), ja sit ihmettelee kun loukkaannun, pitäisihän mun huumoria kestää! Suuttuessaan haukkuu h u o r a k si ja lehmäksi ja vihan laannuttua pyytää anteeksi. Kehuskelee myös että naisia on jonossa asti (mikä tietty pitää paikkaansa koska mies on komea ja varakas). Kun on seksiä, tyydyttää omat halut ja pyytää hoitamaan itseni jos en saanut saman aikaan..ei hellyyttä, ei kunnioitusta. Joo pakkaanko kamat.. minne menen kun on yhteinen asunto, ikää jo 45 ja ei energiaa enää mihinkään.
"Joku osa minussa sanoo, että olen oikeasti turhan herkkä mutta myöskin hälytyskellot pyytävät jo poistumaan. Olen jo aika maassa."
Ap, tiedätkö mitä?
En usko, että olet ollenkaan liian herkkä, päinvastoin. Olet jo nostanut sietokynnystäsi kerta toisensa jälkeen ja kestät ja siedät paljon enemmän kuin ikinä pitäisi.
Mutta toisaalta, vaikka olisitkin yliherkkä, niin sinua oikeasti rakastava ihminen ottaisi herkkyytesi huomioon. Hän osaisi olla varovainen, tunnustelisi tunteitasi ja pysähtyisi kuuntelemaan, kun kerrot niistä. Minulla on kokemus hirviön kanssa elämisestä. Se jätti todella, todella syvät jäljet, eikä toipumista ole helpottanut eron jälkeinen vaino ja yhteiskunnan kyvyttömyys tunnistaa sitä. Nykyinen mieheni tietää, tuntee ja välittää. Hän ei ole tokikaan ansainnut sitä, että kaikesta tulee takaumia, ihan pienistäkin asioista. Mutta hänen sylinsä ei halveksi, ei hauku, ei arvostele, ei ehkä aina ymmärräkään, mutta hyväksyy.
Voin tukea sinua erossa, jos haluat.
Se että näitä sairaita miehiä riittää, ei sinänsä ihmetytä, kun miettii millaisia monet miehet olivat 50 vuotta sitten. Nämä on niiden miesten jälkeläisiä. Silloin naisilla ei ollut kirjaimellisesti varaa valita. Persoonallisuushäiriöt ja alttius niille on aika selkeästi perinnöllisiä, mitä olen saanut itse nähdä ja kokea. Nämä miehet pitää jättää ilman lapsia, antaa luonnon valita ko. yksilöt pois geenipankista. Yksikään nainen ei saisi olla niin epätoivoinen, että hankkii lapsia narsistimiehen kanssa. Toki joskus sitä on hankala välttää, mikäli narsistimies on erityisen älykäs näyttelemään, kunnes kuin on liian myöhäistä. Minun neuvoni kaikille naisille on se, että kannatta kuunnella, mitä lähipiiri miehestä sanoo, ja uskoa siihen omaan intuitioon. Lähes aina se on oikeassa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kun vastailette, ihanaa saada tukea ja teidän omia kokemuksia.
Onhan tämä ihan sekopäistä, en edes tiedä mitä pelkään. Lisäksi olen aina ollut itsenäinen ihminen ja tullut toimeen omillani, joten yksinäisyyden ei pitäisi pelottaa minua.
Joku osa minussa sanoo, että olen oikeasti turhan herkkä mutta myöskin hälytyskellot pyytävät jo poistumaan. Olen jo aika maassa.Sitten kun olen maassa tai niin sanotusti kiukuttelen, näytän vihaa tai etten jaksa hänen käytöstään niin joko on ylimielinen, sanoo vievänsä minut kotiin koska olen niin lapsellinen neiti tai sitten vain alkaa se loputon kerjääminen, etten lähtisi sekä selittää esim. "Anteeksi kulta, älä välitä, en tosissani ole. Sua on vaan joskus hauska kiusata mutta en mä tarkoita sillä mitään" ja huumorilla selvitään näistä tilanteista.
Hohhojjaa..
ApToi on kun minun elämää, paitsi että on yhteinen asunto. Mies nailjailee päivittäin; ”mitäs se mun pikku pullero” (olen hoikka), ja sit ihmettelee kun loukkaannun, pitäisihän mun huumoria kestää! Suuttuessaan haukkuu h u o r a k si ja lehmäksi ja vihan laannuttua pyytää anteeksi. Kehuskelee myös että naisia on jonossa asti (mikä tietty pitää paikkaansa koska mies on komea ja varakas). Kun on seksiä, tyydyttää omat halut ja pyytää hoitamaan itseni jos en saanut saman aikaan..ei hellyyttä, ei kunnioitusta. Joo pakkaanko kamat.. minne menen kun on yhteinen asunto, ikää jo 45 ja ei energiaa enää mihinkään.
Lue sinäkin: Miksi se ei vain lähde ja psykopaatit ympärillämme.
Saat ne molemmat esim. Nex t orysta tai jostain muusta verkkokirjapalvelusta. Ne voi myös kuunnella äänikirjoina.
Vierailija kirjoitti:
"Joku osa minussa sanoo, että olen oikeasti turhan herkkä mutta myöskin hälytyskellot pyytävät jo poistumaan. Olen jo aika maassa."
Ap, tiedätkö mitä?
En usko, että olet ollenkaan liian herkkä, päinvastoin. Olet jo nostanut sietokynnystäsi kerta toisensa jälkeen ja kestät ja siedät paljon enemmän kuin ikinä pitäisi.
Mutta toisaalta, vaikka olisitkin yliherkkä, niin sinua oikeasti rakastava ihminen ottaisi herkkyytesi huomioon. Hän osaisi olla varovainen, tunnustelisi tunteitasi ja pysähtyisi kuuntelemaan, kun kerrot niistä. Minulla on kokemus hirviön kanssa elämisestä. Se jätti todella, todella syvät jäljet, eikä toipumista ole helpottanut eron jälkeinen vaino ja yhteiskunnan kyvyttömyys tunnistaa sitä. Nykyinen mieheni tietää, tuntee ja välittää. Hän ei ole tokikaan ansainnut sitä, että kaikesta tulee takaumia, ihan pienistäkin asioista. Mutta hänen sylinsä ei halveksi, ei hauku, ei arvostele, ei ehkä aina ymmärräkään, mutta hyväksyy.
Voin tukea sinua erossa, jos haluat.
Kiitos sinulle, olipa ihana ja kannustava viesti.
Olen onnellinen puolestasi, että olet löytänyt nyt kumppanin joka on todellista ja hyväksyvää rakkautta. Se jotenkin koskettaa kun ihmiset jotka ovat eläneet huonoissa suhteissa ja löytävät ansaitsemansa hyvä parisuhteen, luo toivoa näihin tilanteisiin kun siitä huonosta suhteesta vasta selviydytään.
Tuki on todella tervetullutta. On tässä niin paljon tapahtunut melko lyhyen ajan sisään, voimavaroja käytetty aivan liikaa jo kaiken muun elämän kustannuksella.
Nyt tuntuu ettei ole voimia paljon mihinkään.
Hävettää vähän kertoa mutta kun olen nyt keskittynyt prosessoimaan tätä eroa ja selviytymiseen siitä, niin voimat ovat totaalisen kadoksissa ollut tämän viikon. Harvemmin haen sairaslomaa mutta nyt hain muutaman päivän. En kestä mitään hälinää ympärilläni, tahdon vain puida tätä, itkeä ja miettiä parempaa tulevaisuutta.
Työtkin ovat kärsineet. Niin kuin moni muukin suhteen ulkopuolinen asia.
Onneksi saan teiltä tukea, olen siitä todella otettu, kiitos
Ap
https://www.nollalinja.fi/kysymyksia-ja-vastauksia/