Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsen irtaantumaan raadollisesta suhteesta? Olen niin ahdistunut, jopa peloissani. Inhoan itseäni.
12.02.2020 |
Viha on kääntynyt minuun, toisinaan tunnen vihaa myös miestä kohtaan. Elämä on harmaata ja ottaa päähän valinnat joita olen tehnyt suhteen aikana. En ole elänyt itselleni vaan toisen ehdoilla.
Suhde etenkin liian nopeasti, yritin jarrutella useaan otteeseen mutta lopulta aika vain vei ja heittäydyin tilanteeseen.
Mies kiusaa, mitätöi, pitää itseään mahtavana saaliina ja sitten taas epäilee jäänkö vai en, kehuu naisilla joita riittäisi, uhkailee lähes joka viikko erolla tai vihjaa jotain ympäripyöreää suhteemme jatkuvuudesta ja nauraa päälle. Silittää ja sanoo, etten saa loukkaantua.
Haluaa hyötyä minusta aika selvästi. Kuten kotityöt, seksi yms.
Mies on alkanut etoomaan, se kaikki kura mitä sieltä suusta tulee ja hämmentää. Vaikea suhtautua kun kaikki pitäisi ottaa kuin ei mitään.
Sitten on toinen puoli.
Uskoo minuun, kehuu paljon, antaa läheisyyttä, huomioi seksissä, lahjoo taloudellisesti(tosin ei hyvä juttu enää), tekee paljon töitä ja haluaa tulevaisuuden kanssani saman katon alla.
Mutta minä en voi luottaa mihinkään. Käytös on niin ristiriitaista ja ahdistaa, mieleni on sekaisin.
Olen yrittänyt olla hyvä hänelle mutta myös puolustautua tilanteissa joissa mitätöi.
Kaikki menee kuitenkin lopulta huumorin piikkiin ja minun herkkyyteen tai sitten mies sanoo, ettei edes ymmärrä loukkaavansa, eikä minun tule välittää.
Silti joskus naureskelee ja sanoo että kiusaa minua ja silti aina palaan.
Hiton ylimielistä käytöstä.
Toisena hetkenä taas anteeksipyyntöjä ja että enhän lähde hänen luotaan.
Tämän miehen myötä työkuvioni ovat menneet sekaisin, päihteitä kuluu luvattoman paljon(mies ei halua lopettaa vielä vaan haluaa olla viihteellä vapaat) ja minäkin olen sitten keventänyt ajatusmaailmaani.
Nyt tosin en tahtoisi enää, koko terveys menee ja tämä on todella paskaa koska tuntuu, etten osaa päättää enää mitä mieltä mistään asiasta olen.
Olenko itse sekaisin ja liian tuomitseva tai herkkä.
Ahdistaa kun mies laittaa viestiä kun on ikävä jne. Asumme siis erillämme ja aika kaukana toisistamme.
Pelkään jotain, mies on niin arvaamaton ja toisaalta joskus en usko, että hän on oikeasti paha, pelkästään vaan väsynyt ja masentunut ja purkaa sitä minuun.
Käytös on niin ailahtelevaa..
Kommentit (424)
"Yksi oli muuten myös ammattini...
Senkin mies lyttäsi, kaiken osaamiseni jossain vaiheessa. Hän on kuulemma parempi ja olen liikaa sitä tai tuota...
Ei osannut arvostaa kuinka hyödynsin tietoani tai käytin aikaani meidän arjessa ammattini myötä. Loppuen lopuksi en edes enää välittänyt tai tehnyt ja myöskin anmatillinen itsetunto sekä arvostus pieni..
Vaikka olen haluttu tekijä ja aika hyvin menestynyt, sekä töitä riittää."
Olin akateeminen "pers ee seen pani ja", syntynyt kultalusikka suussa, enkä osannut mitään. Hänen mielestään korkeakoulututkintoni oli noussut päähäni ja hän toisteli, ettei edes usko tutkintooni. Hän sitä vastoin oli monen alan ammattilainen. Myöhemmin tajusin, etten tiedä suorittiko koskaan edes peruskoulua. Omasta elämästään hän oli toisaalta faktojen osalta hyvin vaitonainen, mutta epäloogisten, suureellisten tarinoiden valossa moniosaaja ja kaikkien toivoma työmies. Pitkäaikaistyöttömyys olikin sitten vain minun syytäni, myös tapaamistamme edeltänyt ja salattu työttömyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut on lytätty harrastusteni vuoksi. Hylkäsin mm. kirjojen lukemisen moneksi vuodeksi narsistiaviomieheni takia. Mieheni mielestä olin idiootti koska luin kirjoja ja pakenin muka todellisuutta niihin. Aivopesu onnistui. En ymmärtänyt enää miksi luin kirjoja. Se tuntui typerältä. Sairaalta kuulostaa mutta se oli minun elämää... Ja akateemisuuteni oli toinen johon mies tarttui.. Kirjaviisaaksi kutsuikin. Jälkikäteen sanon:Kateellinenhan hän vain oli ja typerys.
Kiinnostaisi kuulla lisää tarinoita kun narsistimies on upottanut kyntensä teille uhreille tärkeisiin asioihin. Miten selvisitte? Löysittekö mielenkiinnon asioita kohtaan takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla lisää tarinoita kun narsistimies on upottanut kyntensä teille uhreille tärkeisiin asioihin. Miten selvisitte? Löysittekö mielenkiinnon asioita kohtaan takaisin?
Olen luopunut lemmikkikoirastani koska ex-mieheni ei pitänyt siitä ja sanoi sen pilaavan kiinteistömme :( en nähnyt muuta vaihtoehtoa koska olin asuntovelallinen ja avioliittohelvetissä... Onneksi koira pääsi rakastavaan kotiin, rakkaan ystäväni luokse ja eli siellä hyvän loppuelämän..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla lisää tarinoita kun narsistimies on upottanut kyntensä teille uhreille tärkeisiin asioihin. Miten selvisitte? Löysittekö mielenkiinnon asioita kohtaan takaisin?
Olen luopunut lemmikkikoirastani koska ex-mieheni ei pitänyt siitä ja sanoi sen pilaavan kiinteistömme :( en nähnyt muuta vaihtoehtoa koska olin asuntovelallinen ja avioliittohelvetissä... Onneksi koira pääsi rakastavaan kotiin, rakkaan ystäväni luokse ja eli siellä hyvän loppuelämän..
Huhh itse valitsisin koiran. Aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää keskustelu palautti mun uskon yhteisöllisen naiseuden voimaan.
Kirjoitinkin jossain välissä tähän ketjuun ja kyseenalaistin omaa osuuttani nykyisen parisuhteeni dynamiikassa: olenko itse uhri vai onko puolisoni, kuten hän sanoo. Tässä muutamia huomioita omassa suhteessani:
1. Meidän suhteessamme mies on liki alusta saakka järjestelmällisesti rikkonut rajojani, tehnyt minulle asioita, joista olen sanonut etten ehdottomasti halua minulle tehtävän tietyllä tavalla. Ei, en halua, on hänelle kuin punainen vaate, jota vastaan on toimittava. Samoin, jos jokin asia on minulle tärkeä, tyydyttäisi minun tarpeitani. Tämä on ikävää sikäli, että olen vasta viime vuosina opetellut ilmaisemaan tarpeitani, toiveitani ja rajojani, ja tässä suhteessa tulen poljetuksi, ei-nähdyksi ja -kuulluksi.
2. Joku muukin mainitsi huomanneensa aivan kuin miehessä olisi kaksi puolta, jotka ilmenevät vuorotellen. Sama on nykyisessä miehessäni. Välillä hän on mitä suloisin, huumorintajuinen, lämmin, lähestyttävä. Muutos tapahtuu usein kuin veitsellä leikaten, enkä itsekään tajua mitä tapahtui, kun mies yhtäkkiä käyttäytyy kylmästi, etäisesti, aivan kuin en olisi olemassakaan. Suhteen alussa tämä käytös herätti minussa lapsuuden hylkäämiskokemuksen ja aloin kerjätä huomiota, todellakin kerjäämään... suorastaan hävettää oma käytös. En siis kerjää enää.
3. Aina kun olisi lähtö jonnekin, mies järjestää jonkin kiukuttelu/riidanhaastamis/kylmyyskohtauksen, jonka johdosta lähdöt ja useimmiten koko reissut ovat menneet piloille. Enää en uskalla käydä hänen kanssaan missään, en edes kylillä/lähikaupassa.
4. Painostus ja pakottaminen ovat olleet vastenmielisimpiä. Hän ei yksinkertaisesti ota huomioon, miltä tuollainen käytös toisesta ihmisestä voi tuntua, kunhan vain hänen asiansa, mielipiteensä, tarpeensa, tulevaisuuden haaveensa, aivan mikä tahansa toteutuu, ja senhän on tapahduttava jollain lailla minun kustannuksellani. Kompromissi on tuntematon käsite hänelle, eikä neuvotteluvaraa ole. Asiat on mustavalkoisia.
5. Hän kääntää sanojani minua itseäni vastaan. ”Riitoihin” vedetään menneisyyteni, persoonani, jopa omat epähuomiossa ääneenlausumani analyysit itsestäni. Ongelmat johtuvan aina niistä, ei hänen huonosta käytöksestä. Ei koskaan.
6. Epämääräinen huono olo hänen seurassaan. En saa siitä kunnolla kiinni, mutta se on läikkynyt välillämme liki koko suhteen ajan niitä lyhyitä hyviä hetkiä lukuunottamatta.
7. Jos huomautan jostain asiasta hänelle, on se hänen mielestään henkistä väkivaltaa. Kun ensimmäisen kerran kuulin tämän hänen suustaan olin suoraan sanottuna järkyttynyt. Yksinkertaisesti en voinut käsittää, miten hän voi nähdä oman osuutensa asioihin niin vääristyneellä tavalla. Mutta tehtävänsä tämäkin heitto ajoi ja olen tuosta lähtien alkanut epäilemään itseäni narsistipsykopaatiksi, joka viis veisaa muiden rajoista, tarpeista ja toiveista.
Kiitos vielä minunkin puolestani kaikille ketjuun osallistuneille. On tärkeää tuoda tätäkin puolta esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
nipsnips ...olen tuosta lähtien alkanut epäilemään itseäni narsistipsykopaatiksi, joka viis veisaa muiden rajoista, tarpeista ja toiveista. nips
Ei kannata enää epäillä, oireet ovat niin selvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla lisää tarinoita kun narsistimies on upottanut kyntensä teille uhreille tärkeisiin asioihin. Miten selvisitte? Löysittekö mielenkiinnon asioita kohtaan takaisin?
Olen luopunut lemmikkikoirastani koska ex-mieheni ei pitänyt siitä ja sanoi sen pilaavan kiinteistömme :( en nähnyt muuta vaihtoehtoa koska olin asuntovelallinen ja avioliittohelvetissä... Onneksi koira pääsi rakastavaan kotiin, rakkaan ystäväni luokse ja eli siellä hyvän loppuelämän..
Huhh itse valitsisin koiran. Aina.
Niinhän sitä luulisi, mutta kun olet mahtavan manipuloijan pauloissa ei asia enää mene niin ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla lisää tarinoita kun narsistimies on upottanut kyntensä teille uhreille tärkeisiin asioihin. Miten selvisitte? Löysittekö mielenkiinnon asioita kohtaan takaisin?
Olen luopunut lemmikkikoirastani koska ex-mieheni ei pitänyt siitä ja sanoi sen pilaavan kiinteistömme :( en nähnyt muuta vaihtoehtoa koska olin asuntovelallinen ja avioliittohelvetissä... Onneksi koira pääsi rakastavaan kotiin, rakkaan ystäväni luokse ja eli siellä hyvän loppuelämän..
Huhh itse valitsisin koiran. Aina.
Niinhän sitä luulisi, mutta kun olet mahtavan manipuloijan pauloissa ei asia enää mene niin ;)
Aloin epäillä onkohan mieheni narsisti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
EI noita erokeskusteluja kannata yrittää käydä. Asioita ja riitoja ei ole saatu koskaan selväksi suhteen aikana eikä niitä todellakaan saada selväksi suhteen päättyessä, entistä pienemmällä todennäköisyydellä. Lyhyt eroilmoitus ja no contact on paras. Haavat voi sitten nuolla yksin ja puida asiat ystävien ja/tai terapeutin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
EI noita erokeskusteluja kannata yrittää käydä. Asioita ja riitoja ei ole saatu koskaan selväksi suhteen aikana eikä niitä todellakaan saada selväksi suhteen päättyessä, entistä pienemmällä todennäköisyydellä. Lyhyt eroilmoitus ja no contact on paras. Haavat voi sitten nuolla yksin ja puida asiat ystävien ja/tai terapeutin kanssa.
Kyllä, juuri näin, jos lapsia ei ole.
Kirjallisuus on myös hyvä apu, sillä läpikäytävää riittää. Ystäville se voi käydä rankaksikin tai voi käydä niinkin, että he rohkaisevat "jos nyt kuitenkin vielä juttelisitte, sopisitte". Oikeastaan muutoin kuin omien kokemusten kautta näiden ihmisten vaarallisuutta ei voi ymmärtää ja hyväntahtoisetkin kehotukset syyllistävät uhria. Terapeutit puolestaan ovat kalliita ja huomasinpa eräästä yrityksestäkin, jossa myös terapiapalveluita tarjotaan, että ehkäpä luonnettani ja rankkaa menneisyyttäni käytettiin hyväksi ja rahastettiin. Hyviäkin varmasti toki on, mutta rikkinäisenä täytyy olla erityisen varovainen, ettei haavoittuvuutta käytetä hyväksi.
MUTTA jos teillä on yhteisiä lapsia, varautukaa pitkäaikaiseen h e l v e t t i i n. Kuten täälläkin mainitussa kirjassa jossakin tarinassa kerrotaan sosiaalipuolen painostaneen väkivaltaisen isän tapaamisten tukemiseen. Älä odota saavasi tukea. Jos pidät rajat ja yrität turvata lastesi ja oman turvallisuutesi, sinua syytetään yhteistyökyvyttömyydestä ja huonosta vanhemmuudesta. Sairaita tarinoita sairaasta menneisyydestä ei uskota, onhan isä valloittava, rauhallinen ja kertoo rakastavansa lapsia. Hän mustamaalaa sinut, syyttää vieraannuttamisesta ja hän on se, jota uskotaan. Hän kohtelee lapsia huonosti kostaakseen sinulle. Hän ei suostu aikatauluihin ja muuttelee niitä jatkuvasti. Hän pyrkii kotiisi ja elämääsi lasten kautta, koska ei kestä kontrollin menetystä. Hän kuulustelee lapsia, haukkuu heille sinut ja elämänne ja kaiken mitä sinä edustat. Hän todennäköisesti kiristää sinua lasten menetyksellä ja kiusaa taloudellisesti turhilla oikeudenkäynneillä. Lapset syyllistyvät välinpitämättömyydestä, mitätöinnistä, raivokohtauksista ja yrittävät sanoittaa sitä samaa epämääräistä pahan tunnetta, jonka sinä tunnet ihan liiankin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin mukamas kunto salille vain esittelemään itseäni muille miehille. Eks-Mies epäili että petän salilla.. Miksi muuten valitsisin vaatteet sinne niin tarkkaan ja ostaisin hienoja salikamoja.. Mies myös sanoi että narsistejen yleisin harrastus on kuntosalilla käynti ja kysyi olenko koskaan miettinyt olevani narsisti kun kovin salilla käyn. Silloin aloin sitä miettimään ja luulin jopa itseäni narsistiksi. Se meni niin pitkälle että kävin ammattiauttajalla.
Vierailija kirjoitti:
Menin mukamas kunto salille vain esittelemään itseäni muille miehille. Eks-Mies epäili että petän salilla.. Miksi muuten valitsisin vaatteet sinne niin tarkkaan ja ostaisin hienoja salikamoja.. Mies myös sanoi että narsistejen yleisin harrastus on kuntosalilla käynti ja kysyi olenko koskaan miettinyt olevani narsisti kun kovin salilla käyn. Silloin aloin sitä miettimään ja luulin jopa itseäni narsistiksi. Se meni niin pitkälle että kävin ammattiauttajalla.
Meilläkin oli samaa, oltiin nuoria aikuisia. Mies oli sitä mieltä, että käyn salilla flirttailemassa ja katsomassa treenattuja miehiä. Sanoin, että oikein mielelläni ottaisin hänet mukaan, mutta ei suostunut tulemaan, koska saliharrastus nyt on taas jotenkin rahvaanomainen tai joka tapauksessa hoitaisin flirttailuni jollain muulla tavalla. Oltiin jo niin lähellä eroa siinä vaiheessa, että kävin salilla joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Menin mukamas kunto salille vain esittelemään itseäni muille miehille. Eks-Mies epäili että petän salilla.. Miksi muuten valitsisin vaatteet sinne niin tarkkaan ja ostaisin hienoja salikamoja.. Mies myös sanoi että narsistejen yleisin harrastus on kuntosalilla käynti ja kysyi olenko koskaan miettinyt olevani narsisti kun kovin salilla käyn. Silloin aloin sitä miettimään ja luulin jopa itseäni narsistiksi. Se meni niin pitkälle että kävin ammattiauttajalla.
Ja töissä isketään työkavereita, näin se kuvio menee. Huonoitsetuntoisia kun ovat.
Vierailija kirjoitti:
Menin mukamas kunto salille vain esittelemään itseäni muille miehille. Eks-Mies epäili että petän salilla.. Miksi muuten valitsisin vaatteet sinne niin tarkkaan ja ostaisin hienoja salikamoja.. Mies myös sanoi että narsistejen yleisin harrastus on kuntosalilla käynti ja kysyi olenko koskaan miettinyt olevani narsisti kun kovin salilla käyn. Silloin aloin sitä miettimään ja luulin jopa itseäni narsistiksi. Se meni niin pitkälle että kävin ammattiauttajalla.
Liikunta oli aina ollut osa elämääni. Mutta yhtäkkiä en saanutkaan harrastaa mitään. Kaikki liikunta tähtäsi vain ja ainoastaan siihen, että haluan näyttää ja tuntua paremmalta muille miehille. Toinen liikuntaan liittyvä asia oli, että jos kerran olen jaksanut urheilla tai edes tehdä jotakin hyötyliikuntaan rinnastettavaa (jossa siinäkin minulla täytyi olla joku mies apuna, enhän heiveröisenä naisena pystyisi itse, vaan siis touhusin kaikenlaista muiden miesten kanssa silloinkin) niin jaksan myös harrastaa s e k s i ä. Jos yritin vedota väsymykseen, oli pettämisen liittyminen liikuntaan vielä päivänselvempää. Oikea syy haluttomuuten oli tietenkin suhteen hirveä tila ja se, että pelkäsin miestä niin paljon.
En tietenkään liikkunut sitten yhtään.
Ensimmäinen lenkki "vapaana" oli mieletön kokemus. Tosin sitäkin jäi varjostamaan häpeä ja syyllisyys: Miksi annoin kohdella itseäni niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menin mukamas kunto salille vain esittelemään itseäni muille miehille. Eks-Mies epäili että petän salilla.. Miksi muuten valitsisin vaatteet sinne niin tarkkaan ja ostaisin hienoja salikamoja.. Mies myös sanoi että narsistejen yleisin harrastus on kuntosalilla käynti ja kysyi olenko koskaan miettinyt olevani narsisti kun kovin salilla käyn. Silloin aloin sitä miettimään ja luulin jopa itseäni narsistiksi. Se meni niin pitkälle että kävin ammattiauttajalla.
Liikunta oli aina ollut osa elämääni. Mutta yhtäkkiä en saanutkaan harrastaa mitään. Kaikki liikunta tähtäsi vain ja ainoastaan siihen, että haluan näyttää ja tuntua paremmalta muille miehille. Toinen liikuntaan liittyvä asia oli, että jos kerran olen jaksanut urheilla tai edes tehdä jotakin hyötyliikuntaan rinnastettavaa (jossa siinäkin minulla täytyi olla joku mies apuna, enhän heiveröisenä naisena pystyisi itse, vaan siis touhusin kaikenlaista muiden miesten kanssa silloinkin) niin jaksan myös harrastaa s e k s i ä. Jos yritin vedota väsymykseen, oli pettämisen liittyminen liikuntaan vielä päivänselvempää. Oikea syy haluttomuuten oli tietenkin suhteen hirveä tila ja se, että pelkäsin miestä niin paljon.
En tietenkään liikkunut sitten yhtään.
Ensimmäinen lenkki "vapaana" oli mieletön kokemus. Tosin sitäkin jäi varjostamaan häpeä ja syyllisyys: Miksi annoin kohdella itseäni niin.
Minun haluttomuuden syyksi mies väitti salasuhdetta. Pan#n miehiä salaa ja siksi en halua miestäni. .
Mua jopa syyllistettiin siitä että opiskelin sairaanhoitajaksi. Halusin ammattiin(miehen tulkinta) vain että pääsisin keikistelemään muille miehille. Suuttui kun en kotonamme halunnut leikkiä roolileikkinä sairaanhoitajaleikkejä...
Jatkan vielä tuohon edelliseen. Miksi se ei vain lähde - kirjassa oli näistä kipeimmistä kokemuksista, jotka ei välttämättä muille aukea. Se ei ole välttämättä se kokemus, joka on ollut pelottavin, väkivaltaisin tms. Meillä oli kerran mahdollisuus piipahtaa lapsuuden kotipaikalleni. Hänen hirviö-puoli ei ollut tullut silloin vielä esiin. Esittelin mm. lapsuuden leikkipaikkoja, kotipaikan joka oli minulle rakas. Koulun jota olin käynyt. Hän kyseli ja oli kiinnostunut. Kerroin myös kokemastani koulukiusaamisesta ja paljastin jotakin tosi herkkää itsestäni. Koko se viikonloppu oli onnistunut ja sanoinkin, että tulen muistamaan sen koko loppuelämän. Siihen liittyi myös erittäin iso itseni ylittäminen minulle tärkeässä asiassa. Jossakin erolla uhkailu -episodissa hän otti tämän esille, että tajusi siellä minun kotipaikallani, kuinka erilaisia ollaan ja meillä ei ole tulevaisuutta yhdessä. Hän ei sitä perustellut sen enempää, kuin että sellainen tunne siellä tuli. Tämä on minulle se kohta, joka sattuu ihan hirveästi ja muistelu saa aina itkemään. En ole osannut siitä onnistuneesta suorituksestanikaan nauttia, kun siihenkin tuli sellainen ikävä maku. Olin onneni kukkuloilla ja sai minut häpeämään, vaikka en tiedä edes mitä.