Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsen irtaantumaan raadollisesta suhteesta? Olen niin ahdistunut, jopa peloissani. Inhoan itseäni.
12.02.2020 |
Viha on kääntynyt minuun, toisinaan tunnen vihaa myös miestä kohtaan. Elämä on harmaata ja ottaa päähän valinnat joita olen tehnyt suhteen aikana. En ole elänyt itselleni vaan toisen ehdoilla.
Suhde etenkin liian nopeasti, yritin jarrutella useaan otteeseen mutta lopulta aika vain vei ja heittäydyin tilanteeseen.
Mies kiusaa, mitätöi, pitää itseään mahtavana saaliina ja sitten taas epäilee jäänkö vai en, kehuu naisilla joita riittäisi, uhkailee lähes joka viikko erolla tai vihjaa jotain ympäripyöreää suhteemme jatkuvuudesta ja nauraa päälle. Silittää ja sanoo, etten saa loukkaantua.
Haluaa hyötyä minusta aika selvästi. Kuten kotityöt, seksi yms.
Mies on alkanut etoomaan, se kaikki kura mitä sieltä suusta tulee ja hämmentää. Vaikea suhtautua kun kaikki pitäisi ottaa kuin ei mitään.
Sitten on toinen puoli.
Uskoo minuun, kehuu paljon, antaa läheisyyttä, huomioi seksissä, lahjoo taloudellisesti(tosin ei hyvä juttu enää), tekee paljon töitä ja haluaa tulevaisuuden kanssani saman katon alla.
Mutta minä en voi luottaa mihinkään. Käytös on niin ristiriitaista ja ahdistaa, mieleni on sekaisin.
Olen yrittänyt olla hyvä hänelle mutta myös puolustautua tilanteissa joissa mitätöi.
Kaikki menee kuitenkin lopulta huumorin piikkiin ja minun herkkyyteen tai sitten mies sanoo, ettei edes ymmärrä loukkaavansa, eikä minun tule välittää.
Silti joskus naureskelee ja sanoo että kiusaa minua ja silti aina palaan.
Hiton ylimielistä käytöstä.
Toisena hetkenä taas anteeksipyyntöjä ja että enhän lähde hänen luotaan.
Tämän miehen myötä työkuvioni ovat menneet sekaisin, päihteitä kuluu luvattoman paljon(mies ei halua lopettaa vielä vaan haluaa olla viihteellä vapaat) ja minäkin olen sitten keventänyt ajatusmaailmaani.
Nyt tosin en tahtoisi enää, koko terveys menee ja tämä on todella paskaa koska tuntuu, etten osaa päättää enää mitä mieltä mistään asiasta olen.
Olenko itse sekaisin ja liian tuomitseva tai herkkä.
Ahdistaa kun mies laittaa viestiä kun on ikävä jne. Asumme siis erillämme ja aika kaukana toisistamme.
Pelkään jotain, mies on niin arvaamaton ja toisaalta joskus en usko, että hän on oikeasti paha, pelkästään vaan väsynyt ja masentunut ja purkaa sitä minuun.
Käytös on niin ailahtelevaa..
Kommentit (424)
Kumman kanssa seurustelet, isäs vai äitis? Olen ihan tosissani.
Tutustu psykologiseen ilmiöön nimeltä "toistamispakko". Myös se on hyvin tiedossa että kotoa saatuja traumoja toistetaan pakonomaisesti parisuhteiden kautta. Puhun nyt myös omasta kokemuksesta, sillä olen itse joutunut pohjamutia myöten käymään läpi sen miksi jämähdän suhteisiin joissa joku muu ei suostuisi olemaan päivääkään ja kuvittelin sitä rakkaudeksi. Olin jo nelikymppinen kun tajusin: Jokainen mies oli äitini toisinto. Vasta sen näkeminen sai silmäni avautumaan ja lopettamaan kierteen jossa en päässyt kulloisestakin luonnevikaisesta miehestä eroon.
On asia jota et halua nähdä, ja se on luultavasti lapsuudesta peräisin. Kun suostut kohtaamaan sen, lakkaat yrittämästä korjata sitä väärällä tavalla ja ymmärrät että lapsuutta ei voi korjata, sen voi vain hyväksyä ja oppia siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on nyt joku ihminen oikeuttamassa henkistä väkivaltaa parisuhteessa. Joko itse sitä harjoittava tai uhri joka yrittää oikeuttaa tilanteen itselleen.
Niin on. Tässä ketjussa on myös oikeasti vaikeaa elämäntilannetta eläviä. Tämä tai nämä kommentoijat ovat nyt oikeasti mukana vahvistamassa väkivallan oikeutusta. Jos hänellä/heillä olisi empatiakykyä, niin pysyisivät pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on nyt joku ihminen oikeuttamassa henkistä väkivaltaa parisuhteessa. Joko itse sitä harjoittava tai uhri joka yrittää oikeuttaa tilanteen itselleen.
Niin on. Tässä ketjussa on myös oikeasti vaikeaa elämäntilannetta eläviä. Tämä tai nämä kommentoijat ovat nyt oikeasti mukana vahvistamassa väkivallan oikeutusta. Jos hänellä/heillä olisi empatiakykyä, niin pysyisivät pois.
Tässä ketjussa on myösnihmisiä jotka näkevät tilanteensa hyvin eri tavalla kuin ulkopuoliset. Ehkä taustalla on pelkoa ja jotain muuta..?
Mitä kaikkia ilmaisia tukipalveluita on joihin voi ottaa yhteyttä jos haluaa selvittää omia ajatuksiaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole jatkamassa suhdetta.
Olen tosi väsynyt ja ahdistaa mutta kuitenkin tiedän mikä on oikea ratkaisu eikä yksinäisyys pelota, ei koska ymmärrän voivani paremmin yleisesti kun ei tarvitse olla jatkuvassa hätätilassa miettimässä mitä seuraavaksi tapahtuu.
En edes tiedä onko tämä miehen vika ainakaan pelkästään, edelleen mietin, että onko vika minussa ja herkkyydessäni.
Silti vaikka olisikin niin minua ei ole luotu suhteeseen koska en voi lainkaan hyvin. Pelkään ihan koko terveyteni puolesta.Tosi hyviä pointteja ja kertomuksia tullut. Ainakaan tällä hetkellä en jaksa kenenkään viestiin tarttua erikseen ja pohtia syvällisemmin.
Tarvitsen vain lepoa ja yksinoloa.
ApViimeiset viestit ovat suurimmalta osaltaan olleet sinulle vahingollisia. Tässä sekoitetaan nyt ikävää käytöstä ja lähtökohtaisesti laskelmoitua, toistuvaa tuhoavaa, vahingollista, epäempaattista ja itsekästä, vaarallista toimintatapaa. Myös syyllistetään uhria.
Olin ymmärtänyt, ehkä väärin, että avaisit viikonlopun tapahtumia vielä lisää. Olen kuitenkin nyt sitä mieltä, että sinun kannattaa poistua lukemasta tätä ketjua. Tänne on eksynyt kyseenalaistavia ihmisiä. Uhrin syyllistäminen tai asioiden ymmärtämiskyvyn/tajuamisen kyseenalaistaminen eivät missään tapauksessa ole eroa pohtiessa sinua vahvistavia asioita.
Kuuntelee aloittamaasi kirjaa lisää. Ehkä kuuntelet myös "psykopaatit ympärillämme". Kirjallisuutta narsismistakin on jo jonkun verran. Niistäkin voi tulla ajatuksia.
Vielä kerran:
Mietit, oletko yliherkkä. Se ei ole sinun vikasi, vaikka olisitkin. JOS mies rakastaisi sinua oikeasti, hän tuntisi ja tietäisi, että olet sellainen. Hän ottaisi sen huomioon omassa käytöksessään. Ymmärrätkö? Hän EI KOSKAAN käyttäisi sitä aseena.
Luulen sitäpaitsi, että et edes ole, mutta sittenkin. Muista tämä. Sinua oikeasti rakasta mies olisi tietoinen yliherkkyydestäsi ja se olisi osa sitä, mitä kaikkea hän sinussa rakastaa. Hän suojelisi sinua alitajuisestikin niin, että et pahoittaisi mieltäsi.
Voimia sinulle. Kuvittelen tietäväni, miltä sinusta tuntuu ja toivon yhä, että jaksaisit repiä itsesi tuosta irti.
Tähän liittyen minulla olisi kysymys tai ihmettely. Olen itsekin jollain lailla väkivaltaisessa suhteessa, siis siltä tämä ainakin tuntuu. Silloin kun vielä yritin kertoa miehelle tiettyjen asioiden aiheuttavan minulle mielipahaa, mies itse koki sanomiseni kontrollointina ja henkisenä vakivaltana, tuloksena vihaa ja lihava riita.
Voin tässä suhteessa huonosti ja olen myös hyvin herkkä, enkä nykyään enää puhu tuntemuksistani, joita miehen käytös minussa aiheuttaa. Viestini tarkoitus oli vain kysyä, mistä minä tiedän onko se väkivaltainen sittenkin minä ja mieheni viaton uhri, jota pyrin sanomisillani ja tuntemuksiani ilmaisemalla muuttamaan.
Mitä väliä sillä on, jos te yhdessä olette vahingollinen yhdistelmä?
Minäkin syytin itseäni ja pallottelin samoja kysymyksiä ja mietin, enkö ole yrittänyt tarpeeksi jne. Eron jälkeen asia sitten valkeni, kun mielenterveysongelmani lakkasivat (alkoivat suhteen aikana) ja aloin taas olla tasapainoisempi oma itseni. Seuraavassa suhteessa näin, miten rakentava ja tasapainoinen todellakin osaan olla eikä minussa ole mitään perustavanlaatuista vikaa. Toivon, että eksäkin olisi kokenut samanlaisen muutoksen päästyään minusta eroon, mutta valitettavasti hänen vaimonsa näyttää aika depressoituneelta ja alistuneelta.
Ja sitten ihan vaan kevyt ja itsekäs näkökulma: eikö suhteessa tulisi olla kivaa? Yhdessäolo helppoa ja mukavaa? Nautittavaa? Vapaata? Aitoa läheisyyttä ja välittämistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena sitä on sellainen ajatus että elämä jatkuu ikuisesti ja vasta lähempänä viittäkymmentä iskeytyy tajuntaan että elämä onkin todellisuudessa lyhyt eikä valinnoille olekaan elämässä loputtomasti aikaa ja tilaisuuksia. Tulee päivä jolloin valintojen laari tyhjenee. Jokainen narsistin kanssa vietetty päivä on liikaa.
En ole lukenut ketjua läpi koska jo aloituksen lukemisesta tuli niin paha olo.
Ap lue kirja "Why does he do that: inside the minds of angry and controlling men" (Lundy Bancroft). Löytyy googlaamalla helposti.
Mitä koet on henkinen väkivalta ja mies käyttää sitä sinuun. Olen kokenut samaa mutta onneksi pääsin karkuun lähes vuoden päivittäisen itkemisen jälkeen. Menetin tuon vuoden aikana itseluottamukseni, elämäniloni ja paljon muutakin. Onneksi minulle vinkattiin ko. kirjasta silloin.
Ap kitti. Ne hyvät hetket eivät ole sen arvoisia mitä joudut suhteessasi muuten kokemaan ja itkemään. Osta ihan ensiksi tuo kirja ja lue se ajatuksella jos olet jo niin syvällä ettei osaa vaan muuten lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatiin juuri siskoni lopullisesti pois tuollaisen hullun luota. Pariin otteeseen aiemmin saatiin hänet sieltä pois, mutta tyyppi sai houkuteltua hänet aina uudestaan takaisin. Selvä narsisti kyseessä tässäkin tapauksessa. Luojan kiitos se on ohi nyt.
Joskus on ihan ok luovuttaa. Joskus on ihan ok rikkoa annetut valat ja lupaukset. Ainakin silloin, kun kysessä on suhde, jota on hartiavoimin yrittänyt korjata ja tulee kerta toisensa jälkeen rikotuksi. Ja kun todellisuus on osoittautunut ihan muuksi, mihin alunperin itse kuvitteli lähtevänsä mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet onnellinen kun pääset irti tuosta suhteesta. Tuo suhde vain musertaa ja tuhoaa sinut.
Yksinkertaisista asioista ei kannata tehdä liian monimutkaisia. Sinulla on yksi elämä. YKSI. Yhtään päivää et saa takaisin ja loppu voi tulla ihan koska tahansa. Haluatko viettää ainoan elämäsi suhteessa, jota kuvaamaan valitset sanan raadollinen? Suhteessa, joka saa sinut pelkäämään ja ahdistuneeksi ja inhoamaan itseäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos en olisi kaksivitosena tajunnut jättää silloista kihlattuani, en olisi ikinä päässyt elämässäni tähän pisteeseen. Elämäni on rauhallista ja tasapainoista, kauniissa kodissa, hyvä auto. Minulla on hyviä ystäviä paljon. Lemmikki.
Olen edennyt urallani tavalla, mikä ei koskaan olisi ollut mahdollista hänen kanssaan, koska hän söi uskon itseeni. Olen huomannut, että ilman häntä tutustun uusiin ihmisiin ja minusta pidetään. Sekin usko oli minulta kateissa. Onnellisuudentunne täyttää minut lähes päivittäin.
En saanut koskaan lapsia, koska kynnys uudelle suheelle oli muodostunut niin korkeaksi. Silti parempi ilman lapsia kuin perhehelv***ssä kärsivien lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisää kirjallisuutta aiheesta?
Turvakodista sain vinkin, joka koitui pelastuksekseni:
Rusz Eva
Vaarallinen rakkaus - Naimisissa luonnehäiriöisen kanssa
(Minerva)
Käytännönläheinen teos kaikille, jotka ovat eläneet läheisessä suhteessa luonnehäiriöisen kumppanin kanssa. Kirjassa seurataan neljän naisen tapauskertomuksia siitä, miten he ovat ajautuneet suhteeseen luonnehäiriöisen kanssa ja miten he ovat siitä selvinneet. Suhteen alussa kumppani tuntuu "täydelliseltä", mutta vähitellen suhde alkaa muuttua ja kumppanin luonteen häiriöt paljastua. Kirja kuvaa luonnehäiriöitä ja niiden taustoja narsismista aina vakavaan psykopatiaan saakka.
Jatkoin keskustelua, tein tästä keskustelusta vol 2 mutta ehkä parempi, että tämä pysyy sitten tässä yhdessä ketjussa kun kaikki oleellinen tosiaan löytyy tästä yhdestä.
Kopioin nyt sieltä miten viikonloppu vielä jatkui ja mihin se päättyi.
Nyt olen siis poissa miehen luota.
Tässä kopioini kertomasta:
Siis seuraavan iltana näimme taas ystäviä.
Kävimme kaupassa, kävimme yhdessä maisemapaikassa, nautimme toistemme seurasta ja oli hauskaa. Ei mitään merkkejä mitään poikkeavasta, ihan normaalia ja kaksi pariskuntaa keskustelevat ja heittävät huumoria.
He jäivät vielä syömään luoksemme, tein ruoan ja tarjosin lasin viiniä toiselle heistä.
Mieheni oli jo juonut paljon eikä nukkunut montaa tuntia edellisyönä. Tosin en minäkään.
Yhtäkkiä sanoi, että "Täytä ystäväni lasi viinillä. Hei tarjoilija! Tee se! Tarjoile ystävälle lisää viiniä!"
En tehnyt niin koska tyyppi ei edes tahtonut lisää ja oli lähes puolilasia vielä jäljellä.
Mies vain alkoi hokemaan kuinka hirveä ämmä olen kun en tarjoile, miksi palvelijana en voi tehdä niin, miksi kieltäydyn noin helposta hommasta enkä kuuntele miestä.
Huusi vain ja haukkui, hoki minun olevan palvelija.
Kuulemma minun olisi pitänyt painua he"vettiin ja katsoa millä kulkuvälineellä pääsen nopeiten kotipaikkakunnalleni.
Olin saastaa ja huonoa seuraa, huono palvelija ja hävytön kun en suostunut miehen pyyntöön.
Vielä kun ystävät olivat aivan ihania eikä kyseinen ihminen edes halunnut lisää sitä viiniä., lähinnä vaivaantui ja nolostui miehen käytöksestä. Tottakai...
Lisäksi mies vielä kaatoi lisää ja tavallaan pakotti juomaan toisenkin lasin.
Itse karkasin hetkeksi näkyviltä, jotta mies rauhottuisi ja kun vieraat olivat lähdössä, niin kysyin onhan heillä kaikki hyvin.
Kuulemma oli ja kysyivät samaa minulta. Sanoin, että on mutta eniten harmitti heidän todistuksensa tilanteesta ja lähtivät pois.
Hävetti niin paljon. Oli vain jatkettava normaalisti ja mies oli yhtäkkiä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Seuraavana päivänä selostin tilanteen miehelle. Sanoi puolustukseksi, ettei muista mitään.
Sanoi myös, että hänellä on ollut tosi rankkaa ja se kärjistyi noin.
Kun sanoin, että harmittaa vieraiden puolesta ja hänen on syytä pyytää anteeksi niin vastaus oli että: "kyllä he mut tuntevat"
Ei siis mitään vastuuta, ei anteeksipyyntöö, ei katumuksen merkkejä...
Ei mitään.
Paitsi, että mies vain sanoi rakastavansa minua ja sanoi, että kuin rankkaa on ollut ja sanoi, ettei kiusaa enää, hieman naureskellen.
Itse en koskaan käyttäytisi noin nöyryyttävästi, tuskin missään humalatilassa ja jos niin tekisin niin kyllä pyytäisin anteeksi useasti ja olisin aivan kauheissa omatunnontuskissa. Haluaisin korvata asian jne....
Mutta tää oli kyllä sellainen tilanne että ottaa päähän taas.
Tavarat pakattu ja pian on omaan kotiin lähtö edessä eikä paluuta ole.
Ap
Ap pidä tämä ketju tallessa. Lue/kuuntele paljon tähän aiheeseen liittyvää materiaalia. Minulla on omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka vaikea on erota näin pään sekoittavasta suhteesta. Mutta mitä enemmän työstät asiaa päässäsi, sitä enemmän pääset irti.
Miehen käytös on todella nöyryyttävää. Mieti millaista se olisi, jos asuisitte saman katon alla. Nyt siinä on vielä vieraskoreutta mukana. Käytös pahenee muutenkin ajan kanssa. Ihminen ei voi elää koskaan täysin ilman stressiä, joten kilahtelu on hänen mielestään oikeutettua. Entä isommat vastoinkäymiset, mihin ne oikeuttaa. Normaali ihminen ei pura pahaa oloaan toiseen.
Tässä ketjussa on nyt joku ihminen oikeuttamassa henkistä väkivaltaa parisuhteessa. Joko itse sitä harjoittava tai uhri joka yrittää oikeuttaa tilanteen itselleen.