Lue keskustelun säännöt.
Kiukutteleva lapsi ja lastensuojeluilmoitus?
08.02.2020 |
Perheessämme on kaksi pientä lasta ja he toisinaan itkevät/kiukuttelevat kotona tai kotoa ulos lähtiessä. Olen pelännyt lähes hysteerisesti niitä heidän itkukohtauksiaan, sillä talossani naapuriin ilmeisesti kuuluu ääntä joskus ja naapuri alkaa kolistella yläkerran huonekaluja sen itkun seurauksena. Toinen naapuri on vanhempi mummeli, joka avaa oven ja tulee kurkkimaan käytävään, jos lapsi inahtaakin liian kovaa käytävässä. Pelkään niitä naapureita ja olen koettanut opettaa lapsia olemaan hipihiljaa käytävässä ja itkemään ja purkamaan turhautumistaan tai sisaruusnahisteluitaan hyvin maltillisesti kotonakin, sillä painajaiseni olisi se, että jotkut sosiaalitädit olisivat ovella lapsen kiukkukohtauksen seurauksena. Onko sellaisen toteutuminen yleistä?
Kommentit (200)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen vähänkin järjissään oleva sosiaalitäti, ainakin jos on itsekin äiti, tietää että jotkut lapset eivät kertakaikkiaan suostu lähtemään ulos, mutta yhtä vähän suostuvat lähtemään sisäänkään.
"Sosiaalitäti, ainakin jos on itse äiti..."
Eihän ne kaikki ole. Siellä on myös niitä parikymppisiä vastavalmistuneita joiden osaaminen on pelkkää teoriaa. Huono tuuri jos sattuu sellainen kohdalle.
Suurin osa on vielä opiskelijoita, ei edes valmistuneita, ja hekin sitten vielä vaihtuu koko ajan eli käytännössä asioita penkoo leegio lapsettomia opiskelijoita, jotka vasta harjoittelee esim kirjauksia ja joilla on usein todella mustavalkoiset käsitykset elämästä ja vanhemmuudesta. Ja ylväät kuvitelmat siitä "tuesta" jota he tai ne muut "auttavat tahot" mukatarjoavat.
Tuo ylväs kuvitelma "tuesta" jota tarjoavat on hyvä pointti. Todellisuudessahan se on luokatonta ja perheitä hajottavaa pahimmillaan. Sitä apua mitä tarvitsee ei saa, mutta nämä ripustautuvat omaan täysin harhaiseen kuvitelmaansa että lapsi on heti kaikkivoimaisen ja parhaan tuen piirissä kun on lasuasiakkuus. Not. Samojen passkojen julkisten palveluiden piirissä kuin vanhukset.
Nyt kun tapetilla on tämä erityislapsiasia niin lasuasiakkuus ei voi olla keino taata perheelle tukea eikä se missään nimessä ole paras tuki. Koska vaikka lapsi olisi laajempien tukimuotojen piirissä, vanhemmat ovat oikeusturvansa heikennyksen piirissä. Täysin kestämätöntä! Tuota systeemiä ei siis ole alunperinkään suunniteltu erityislapsille vaan lapsille joita vanhemmat pahoinpitelee. Systeemin lähtökohta on paha vanhempi. Tuo ei muutu kuin koko systeemi uudistamalla.
Ja jos vanhempi on paha lapselle, on se poliisiasia/rikos. Jos perhettä halutaan tukea, mahdollisimman hyvin voiva perhe on paras kasvuympäristö lapselle (myös tilastojen mukaan, kun taas sijoitetuille/huostaanotetuille poikalapsille käy tilastollisesti vielä huonommin kuin "ongelmaperheissä" kasvaneille poikalapsille). Ei sellainen, jossa lyödään kiilaa vanhempien välille ja kannustetaan avioeroon ratkaisuna ongelmiin tai stressataan/ahdistellaan syyttömiä vuosia jatkuvalla seurannalla.
Luulisi jonkun oikeasti jo puuttuvan tuohon. Meillä tosiaan on systeemi jossa vanhempia kannustetaan/kiristetään eroamaan viranomaisten toimesta. Syy voi siis olla niin pieni kuin kannabista käyttävä puoliso. Lapsen edun kanssa ei mitään tekemistä.
Vielä sairaampaa kuviosta tekee se, että kun eroat painostettuna ja syyllistettynä ilman tukea narsistisesta ja väkivaltaisesta puolisosta, niin sen jälkeen sos.toimessa käännetään takki ja aletaan syyllistää, jos lähivanhempi ei myötävaikuta tapaamisten toteutumiseen. Lapsi joutuu yksin kärsimään ilman lähivanhemman suojaa hirviömäisestä vanhemmasta, mutta lastensuojelu, -valvoja, perheneuvola tai käytännössä kukaan ei tätä osaa nähdä ollenkaan.
Lastensuojelu ei myöskään suojaa perhettä narsistisukulaiselta. Meillä oli tällaista ihmistä vastaan laajennettu lähestymiskielto, ja lastensuojelu vaati meitä sinne "sukulaisneuvonpitoon".
Uskoi estoitta aivan kaiken mitä höpö mummeli keksi keksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten suhtauduttaisiin vanhempaan, joka vastaisi sos.henkilön kuulusteluun: "En kommentoi" tai "Käytän oikeutta olla kommentoimatta". Ehkä sellaista oikeutta ei lastensuojeluilmoitusten palvelutarpeen arviointiprosessissa olekaan.
On kuitenkin todella rankkaa esimerkiksi jo lähtökohtaisesti yhteiskunnan pohjasakkana eli yksinhuoltajana lähteä kumoamaan perusteettomia ilmoituksia. En usko, että juuri kukaan yksinhuoltaja kokee itsensä vanhemmuudessa vahvaksi aina tai että kaikki sujuisi kuten toivoisi. Itse ruoskii itseään ja kyseenalaistaa välillä ihan kaiken. Silti yrittää parhaansa, joka päivä ja lapset ovat elämän tärkein asia. Puun ja kuoren välissä lastensuojelun kuulustelussa on todella heikko olo, eikä ole ihme, jos on vaikeaa pysyä kasassa. Kamelinselkä voi katketa ilmoitukseen ja siitä seuraavaan kyseenalaistamiseen.
Kuitenkaan "oikeita" tapauksia ei edes uskalleta hoitaa. Kun kookas, valehtelemaan paatunut päihdeisä kertoo kaiken olevan kunnossa, hommat jatkuvat. Yksinhuoltajaäidin tapauksista saadaan helposti kirjattua toimenpiteitä ja puuttumista, että tilastot näyttävät paremmilta: osa ilmoituksista toden totta johtavat tukitoimiin.
Tuo on todellinen ongelma.
Iso, tatuoitu, aggressiivisen oloinen liivijengiläismies saa varsin mielistelevää ja korostetun asiallista käytöstä.
Yh äitiin voidaan sitten purkaa tämä puuttumisen tarve.
Sama juttu köyhät/rikkaat, tavikset/julkkikset/tutut
Olen myös huomannut tämän kun näiden lasujen kanssa olen ollut tekemisissä, että kohtelias ja yhteistyökykyinen käytös johtaa vainoamiseen ja uhkien keksimiseen. Asiakkuus pitkittyy ja pitkittyy, vaikka mitään syytä sille ei ole. Riippuu ihan koulun ja päivähoidon omasta asenteesta ja ammattitaidosta meneekö ne myös mukaan kun sossut soittelee ja keksii uhkia ja mörköjä. Jos vastaanottavassa päässä on kovin henkisesti lepsu yksilö niin se helposti adoptoi näitä tuulesta temmattuja uhkakuvia. Kummastakin kokemus. Yksi johti lasten sijoitukseen ja toinen johti lasuasiakkuuden loppumiseen kun lukuisten soittelujen jälkeen ei koulussa taivuttu sossujen uhkakuville vaan pysyttiin totuudessa ja siinä mitä he näkee ja kokee päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo lasun pelkääminen alkaa jo mennä yli. Jos sellainen tehdään, asia käydään hoitamassa, oli siihen aihetta tai ei.
Se tehdään lasten suojelemiseksi. Ap:n kuvailema on ihan tavallista arkea. Ehkä hieman oudon tekee tuo, että opetat lapsia olemaan hupi-hiljaa laskun pelossa.Sitä ei ymmärrä ihminen joka ei ole itse kokenut sitä, että naapurit tekevät lastensuojeluilmoituksia ja kutsuvat poliisit ovelle kun lapsi itkee. Itse ainakin jo ensimmäisen poliisikäynnin jälkeen ovellani aloin pelkäämään lasten itkua.
Poliisin käyntihän johtaa myös automaattisesti lastensuojeluilmoitukseen.
En tiennytkään että tämä on jo automatisoitu koneelliseksi eikä oo enää ihmisiä käyttämässä harkintaa.
Okei, poliisi TEKEE lastensuojeluilmoituksen.
Onneksi sielläkin ihmisiä töissä. Eli käyttävät omaa harkintaansa eivätkä ole lasuautomaatteja.
Laki velvoittaa heidät tekemään lasun. Se on virkavirhe, jos eivät tee. Nimenomaan omaa harkintaa ei saa käyttää.
Tuollaista lakia ei ole olemassa. Olet ymmärtänyt jotain kunnolla väärin.
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkäsin myös ennen lastensuojelua ihan älyttömästi. Musta naapurit teki perättömiä ilmoituksia, koko homma sitten eskaloitui siihen että naapurit hakkasi lekalla mun ovea ja jouduin tekemään rikosilmoituksen. Se siitä mutta lasut oli aiheettomia ja selviteltiin sitten puhelimitse näitä.
Mutta sitten yksi aamu havahduin siihen, että hitto enhän mä ole tehnyt mitään väärää, mun lapsella on aina puhtaita vaatteita, ruokaa nenän edessä ja avoin syli! Annan rakkautta ja huolenpitoa, huolehdin läksyt ja koulunkäynnin. Että jos joku haluaa tehdä lasuja niin tehkööt.. Tulkoot kahville, leivon pullat.
Tää lasupelko on paisunut ihan äärimmilleen nykyisin. Mutta fakta on se, että hienoa että lasu pitää huolen paremmin kuin ennen, ettei Vilja-Eerika keissi pääse ikinä enää toistumaan. Jos ei ole pelättävää niin tervetuloa lastensuojelutyöntekijät koska tahansa. Harmi homma tässä on se, että jotkut tekee niitä lasuja aiheetta, mikä vie sitten taas tilaa niiltä OIKEILTA ilmoituksilta.
Joten turha pelätä lasua, jos ei ole mitään pelättävää. Ei se ole mikään mörkö. :)
Lasu ilmoitusta ei tehdä aikuisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten suhtauduttaisiin vanhempaan, joka vastaisi sos.henkilön kuulusteluun: "En kommentoi" tai "Käytän oikeutta olla kommentoimatta". Ehkä sellaista oikeutta ei lastensuojeluilmoitusten palvelutarpeen arviointiprosessissa olekaan.
On kuitenkin todella rankkaa esimerkiksi jo lähtökohtaisesti yhteiskunnan pohjasakkana eli yksinhuoltajana lähteä kumoamaan perusteettomia ilmoituksia. En usko, että juuri kukaan yksinhuoltaja kokee itsensä vanhemmuudessa vahvaksi aina tai että kaikki sujuisi kuten toivoisi. Itse ruoskii itseään ja kyseenalaistaa välillä ihan kaiken. Silti yrittää parhaansa, joka päivä ja lapset ovat elämän tärkein asia. Puun ja kuoren välissä lastensuojelun kuulustelussa on todella heikko olo, eikä ole ihme, jos on vaikeaa pysyä kasassa. Kamelinselkä voi katketa ilmoitukseen ja siitä seuraavaan kyseenalaistamiseen.
Kuitenkaan "oikeita" tapauksia ei edes uskalleta hoitaa. Kun kookas, valehtelemaan paatunut päihdeisä kertoo kaiken olevan kunnossa, hommat jatkuvat. Yksinhuoltajaäidin tapauksista saadaan helposti kirjattua toimenpiteitä ja puuttumista, että tilastot näyttävät paremmilta: osa ilmoituksista toden totta johtavat tukitoimiin.
Tuo on todellinen ongelma.
Iso, tatuoitu, aggressiivisen oloinen liivijengiläismies saa varsin mielistelevää ja korostetun asiallista käytöstä.
Yh äitiin voidaan sitten purkaa tämä puuttumisen tarve.
Sama juttu köyhät/rikkaat, tavikset/julkkikset/tutut
Suomen kuvalehden jutussa sosiaalipäivystyksestä oli aikoinaan tällainen teksti:
”Johdolla onkin ollut suru siitä, ettei kiireellisiä sijoituksia ole tarpeeksi. Nyt on”, sosiaalityöntekijä Seija vitsailee."
Tottakai lastensuojeluilmoituksista, palvelutarpeen arvioista ja niistä seuranneista toimenpiteistä pidetään kirjaa. On ainoastaan ymmärrettävää, että jo alitajuisesti varotaan vaarallisia. Niihin puuttuminenkin on vaikeampaa jo ihan käytännössä, koska tarve selustan turvaamiselle olisi ilmeinen ainakin oman mielenrauhan ylläpitämiseksi. Resursseja ei kuitenkaan ole.
Toimenpiteitä pitää saada kirjattua. Miksei sitten puhuteltaisi niitä yksinäisiä äitejä, joiden lapset huutavat kerrostalossa?
Lisäksi lastensuojelussa tehdyt pöytäkirjat ovat merkillisiä. Ohjeistus on, että esimerkiksi lapsia kuultaessa ei saa kirjata mitään johtopäätöksiä, vaan ainoastaan mitä lapsi tosiasiallisesti on kertonut. Muutenkin pitäisi välttää tulkintaa ja kirjata ainoastaan tosiasiat. Koska näin tapahtuu? Kuka varmistaa kirjausten oikeellisuuden? Ne saatetaan tehdä parin kanssa yhdessä, mutta on myös hyväksyttyä, että tapauksesta vastaava kirjoittaa ne yksin. Kuinka monessa muussa työssä voidaan tehdä pöytäkirjoja tai dokumentoida tapahtumia niin, että niitä eivät kaikki osalliset tai siihen valtuutetut hyväksy?
Tota noin. Kyllä se lääkärikin kirjaa ihan kyselemättä potilaalta. Jos potilas on lihava ja vaikuttaa sairauteen, niin kyllä se siellä kirjauksessa lukee oli potilas mitä mieltä tahsnsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkäsin myös ennen lastensuojelua ihan älyttömästi. Musta naapurit teki perättömiä ilmoituksia, koko homma sitten eskaloitui siihen että naapurit hakkasi lekalla mun ovea ja jouduin tekemään rikosilmoituksen. Se siitä mutta lasut oli aiheettomia ja selviteltiin sitten puhelimitse näitä.
Mutta sitten yksi aamu havahduin siihen, että hitto enhän mä ole tehnyt mitään väärää, mun lapsella on aina puhtaita vaatteita, ruokaa nenän edessä ja avoin syli! Annan rakkautta ja huolenpitoa, huolehdin läksyt ja koulunkäynnin. Että jos joku haluaa tehdä lasuja niin tehkööt.. Tulkoot kahville, leivon pullat.
Tää lasupelko on paisunut ihan äärimmilleen nykyisin. Mutta fakta on se, että hienoa että lasu pitää huolen paremmin kuin ennen, ettei Vilja-Eerika keissi pääse ikinä enää toistumaan. Jos ei ole pelättävää niin tervetuloa lastensuojelutyöntekijät koska tahansa. Harmi homma tässä on se, että jotkut tekee niitä lasuja aiheetta, mikä vie sitten taas tilaa niiltä OIKEILTA ilmoituksilta.
Joten turha pelätä lasua, jos ei ole mitään pelättävää. Ei se ole mikään mörkö. :)
Lasu ilmoitusta ei tehdä aikuisesta.
No haloo, ei tehdä mutta kyllä niihin vanhemman nimi ilmoitetaan ja vanhempi on se oikeusturvaloukkauksien ja syytösten kohde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten suhtauduttaisiin vanhempaan, joka vastaisi sos.henkilön kuulusteluun: "En kommentoi" tai "Käytän oikeutta olla kommentoimatta". Ehkä sellaista oikeutta ei lastensuojeluilmoitusten palvelutarpeen arviointiprosessissa olekaan.
On kuitenkin todella rankkaa esimerkiksi jo lähtökohtaisesti yhteiskunnan pohjasakkana eli yksinhuoltajana lähteä kumoamaan perusteettomia ilmoituksia. En usko, että juuri kukaan yksinhuoltaja kokee itsensä vanhemmuudessa vahvaksi aina tai että kaikki sujuisi kuten toivoisi. Itse ruoskii itseään ja kyseenalaistaa välillä ihan kaiken. Silti yrittää parhaansa, joka päivä ja lapset ovat elämän tärkein asia. Puun ja kuoren välissä lastensuojelun kuulustelussa on todella heikko olo, eikä ole ihme, jos on vaikeaa pysyä kasassa. Kamelinselkä voi katketa ilmoitukseen ja siitä seuraavaan kyseenalaistamiseen.
Kuitenkaan "oikeita" tapauksia ei edes uskalleta hoitaa. Kun kookas, valehtelemaan paatunut päihdeisä kertoo kaiken olevan kunnossa, hommat jatkuvat. Yksinhuoltajaäidin tapauksista saadaan helposti kirjattua toimenpiteitä ja puuttumista, että tilastot näyttävät paremmilta: osa ilmoituksista toden totta johtavat tukitoimiin.
Tuo on todellinen ongelma.
Iso, tatuoitu, aggressiivisen oloinen liivijengiläismies saa varsin mielistelevää ja korostetun asiallista käytöstä.
Yh äitiin voidaan sitten purkaa tämä puuttumisen tarve.
Sama juttu köyhät/rikkaat, tavikset/julkkikset/tutut
Suomen kuvalehden jutussa sosiaalipäivystyksestä oli aikoinaan tällainen teksti:
”Johdolla onkin ollut suru siitä, ettei kiireellisiä sijoituksia ole tarpeeksi. Nyt on”, sosiaalityöntekijä Seija vitsailee."
Tottakai lastensuojeluilmoituksista, palvelutarpeen arvioista ja niistä seuranneista toimenpiteistä pidetään kirjaa. On ainoastaan ymmärrettävää, että jo alitajuisesti varotaan vaarallisia. Niihin puuttuminenkin on vaikeampaa jo ihan käytännössä, koska tarve selustan turvaamiselle olisi ilmeinen ainakin oman mielenrauhan ylläpitämiseksi. Resursseja ei kuitenkaan ole.
Toimenpiteitä pitää saada kirjattua. Miksei sitten puhuteltaisi niitä yksinäisiä äitejä, joiden lapset huutavat kerrostalossa?
Lisäksi lastensuojelussa tehdyt pöytäkirjat ovat merkillisiä. Ohjeistus on, että esimerkiksi lapsia kuultaessa ei saa kirjata mitään johtopäätöksiä, vaan ainoastaan mitä lapsi tosiasiallisesti on kertonut. Muutenkin pitäisi välttää tulkintaa ja kirjata ainoastaan tosiasiat. Koska näin tapahtuu? Kuka varmistaa kirjausten oikeellisuuden? Ne saatetaan tehdä parin kanssa yhdessä, mutta on myös hyväksyttyä, että tapauksesta vastaava kirjoittaa ne yksin. Kuinka monessa muussa työssä voidaan tehdä pöytäkirjoja tai dokumentoida tapahtumia niin, että niitä eivät kaikki osalliset tai siihen valtuutetut hyväksy?
Tota noin. Kyllä se lääkärikin kirjaa ihan kyselemättä potilaalta. Jos potilas on lihava ja vaikuttaa sairauteen, niin kyllä se siellä kirjauksessa lukee oli potilas mitä mieltä tahsnsa.
Lasun kirjauksilla on huomattavan haitallisia seurauksia pahimmillaan. Siis niillä oletuksilla ja vastaavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkäsin myös ennen lastensuojelua ihan älyttömästi. Musta naapurit teki perättömiä ilmoituksia, koko homma sitten eskaloitui siihen että naapurit hakkasi lekalla mun ovea ja jouduin tekemään rikosilmoituksen. Se siitä mutta lasut oli aiheettomia ja selviteltiin sitten puhelimitse näitä.
Mutta sitten yksi aamu havahduin siihen, että hitto enhän mä ole tehnyt mitään väärää, mun lapsella on aina puhtaita vaatteita, ruokaa nenän edessä ja avoin syli! Annan rakkautta ja huolenpitoa, huolehdin läksyt ja koulunkäynnin. Että jos joku haluaa tehdä lasuja niin tehkööt.. Tulkoot kahville, leivon pullat.
Tää lasupelko on paisunut ihan äärimmilleen nykyisin. Mutta fakta on se, että hienoa että lasu pitää huolen paremmin kuin ennen, ettei Vilja-Eerika keissi pääse ikinä enää toistumaan. Jos ei ole pelättävää niin tervetuloa lastensuojelutyöntekijät koska tahansa. Harmi homma tässä on se, että jotkut tekee niitä lasuja aiheetta, mikä vie sitten taas tilaa niiltä OIKEILTA ilmoituksilta.
Joten turha pelätä lasua, jos ei ole mitään pelättävää. Ei se ole mikään mörkö. :)
Lasu ilmoitusta ei tehdä aikuisesta.
Eikä sitä kirjoiteta noin.
Miksi puhutte syyllisistä ja syyttömistä ja todistusvelvollisuudesta? Lasu koskee lapsia eikä ole vanhempien syytös tai rikosilmoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi puhutte syyllisistä ja syyttömistä ja todistusvelvollisuudesta? Lasu koskee lapsia eikä ole vanhempien syytös tai rikosilmoitus.
Vanhemmat joutuvat lapsesta tehdyn lasun vuoksi oikeusturvaltaan heikennettyyn asemaan jossa heihin voidaan pelkkien oletusten perusteella kohdistaa pakkokeinoja.
Vieläkö jaksat jankata tuota shaisseasi?
Vierailija kirjoitti:
Toinen heistä on vieläpä ns. erityislapsi. Kävin aiemmin heidän kanssaan innokkaasti lapsille sopivissa nähtävyyksissä julkisilla kulkuvälineillä ja kävellen ja he toisinaan saivat julkisillakin paikoilla kiukkukohtauksia tai itkivät. Parin ikävän tilanteen jälkeen sovimme, että lapsen iaä lähinnä kuljettaa heitä eri paikkoihin autolla, kun siis en vain uskalla kulkea julkisilla paikoilla raivarin tai itkukohtauksen ja siitä seuraavien ihmisten reaktioiden pelossa (tuijottelua, halveksintaa, jopa huutelua, ehkä inhottavimpana kännykkäkuvaamista). Toisena vaihtoehtona olisi pitänyt ehkä olla aina mukana toinen aikuinen, jotta olisi ollut yksi aikuinen per lapsi matkassa. On kamalaa olla lasten vanhempi Suomessa vuonna 2020, jos on siunaantunut erityislapsi tai muuten temperamenttinen tapaus.
Tavallaan ymmärrän sinua. Oma lapseni on autisti ja on ollut vaiheita, jolloin ihmisten ilmoille lähteminen on ahdistanut. Samoin olen aidosti pelännyt lastensuojeluilmoitusta, sillä olen joutunut kantamaan väkisin vielä isoa lasta.
Mutta uhriutuminen ja pelkääminen lopulta estävät elämän, joten luovu niistä. Kasvatat lapsesi parhaalla mahdollisella tavalla ja lopulle et mitään mahda. Itse olen ajatellut joskus, että no siinäpä tulevat arvioimaan vanhemmuuttani jos näin käy, ja jos tosiaan kuvittelevat että joku muu tämän voisi hoitaa ilman vaikkapa väkisin kantamista, niin tervetuloa yrittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n huoli on aiheellinen. Lapsestani teki naapuri lastensuojeluilmoituksen, koska sai niin pahoja raivokohtauksia. Teki vielä toisenkin, kun lapseni oli huutanut melkein koko yön, koska hänellä oli enterorokko.
Tässä kulminoituu itsekkyys. Sen naapurin unesta ja kotirauhasta viis, kunhan se oma kakara saa karjua koska on raivokohtauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten suhtauduttaisiin vanhempaan, joka vastaisi sos.henkilön kuulusteluun: "En kommentoi" tai "Käytän oikeutta olla kommentoimatta". Ehkä sellaista oikeutta ei lastensuojeluilmoitusten palvelutarpeen arviointiprosessissa olekaan.
On kuitenkin todella rankkaa esimerkiksi jo lähtökohtaisesti yhteiskunnan pohjasakkana eli yksinhuoltajana lähteä kumoamaan perusteettomia ilmoituksia. En usko, että juuri kukaan yksinhuoltaja kokee itsensä vanhemmuudessa vahvaksi aina tai että kaikki sujuisi kuten toivoisi. Itse ruoskii itseään ja kyseenalaistaa välillä ihan kaiken. Silti yrittää parhaansa, joka päivä ja lapset ovat elämän tärkein asia. Puun ja kuoren välissä lastensuojelun kuulustelussa on todella heikko olo, eikä ole ihme, jos on vaikeaa pysyä kasassa. Kamelinselkä voi katketa ilmoitukseen ja siitä seuraavaan kyseenalaistamiseen.
Kuitenkaan "oikeita" tapauksia ei edes uskalleta hoitaa. Kun kookas, valehtelemaan paatunut päihdeisä kertoo kaiken olevan kunnossa, hommat jatkuvat. Yksinhuoltajaäidin tapauksista saadaan helposti kirjattua toimenpiteitä ja puuttumista, että tilastot näyttävät paremmilta: osa ilmoituksista toden totta johtavat tukitoimiin.
Tuo on todellinen ongelma.
Iso, tatuoitu, aggressiivisen oloinen liivijengiläismies saa varsin mielistelevää ja korostetun asiallista käytöstä.
Yh äitiin voidaan sitten purkaa tämä puuttumisen tarve.
Sama juttu köyhät/rikkaat, tavikset/julkkikset/tutut
Suomen kuvalehden jutussa sosiaalipäivystyksestä oli aikoinaan tällainen teksti:
”Johdolla onkin ollut suru siitä, ettei kiireellisiä sijoituksia ole tarpeeksi. Nyt on”, sosiaalityöntekijä Seija vitsailee."
Tottakai lastensuojeluilmoituksista, palvelutarpeen arvioista ja niistä seuranneista toimenpiteistä pidetään kirjaa. On ainoastaan ymmärrettävää, että jo alitajuisesti varotaan vaarallisia. Niihin puuttuminenkin on vaikeampaa jo ihan käytännössä, koska tarve selustan turvaamiselle olisi ilmeinen ainakin oman mielenrauhan ylläpitämiseksi. Resursseja ei kuitenkaan ole.
Toimenpiteitä pitää saada kirjattua. Miksei sitten puhuteltaisi niitä yksinäisiä äitejä, joiden lapset huutavat kerrostalossa?
Lisäksi lastensuojelussa tehdyt pöytäkirjat ovat merkillisiä. Ohjeistus on, että esimerkiksi lapsia kuultaessa ei saa kirjata mitään johtopäätöksiä, vaan ainoastaan mitä lapsi tosiasiallisesti on kertonut. Muutenkin pitäisi välttää tulkintaa ja kirjata ainoastaan tosiasiat. Koska näin tapahtuu? Kuka varmistaa kirjausten oikeellisuuden? Ne saatetaan tehdä parin kanssa yhdessä, mutta on myös hyväksyttyä, että tapauksesta vastaava kirjoittaa ne yksin. Kuinka monessa muussa työssä voidaan tehdä pöytäkirjoja tai dokumentoida tapahtumia niin, että niitä eivät kaikki osalliset tai siihen valtuutetut hyväksy?
Tota noin. Kyllä se lääkärikin kirjaa ihan kyselemättä potilaalta. Jos potilas on lihava ja vaikuttaa sairauteen, niin kyllä se siellä kirjauksessa lukee oli potilas mitä mieltä tahsnsa.
Lihavuus on todistettavissa oleva asia.
"on pelokas, hämmentynyt, jännittynyt, epäsiisti" "vaikuttaa varautuneelta" "on huolissaan"
Nämä ovat tulkintoja. Kertoo, että pelkää tai kertoo, että on huolissaan ovat oikeita, ohjeistuksen mukaisia tapoja kirjata nämä asiat mikäli asiakas näin sanoo. Keskutelu pitäisi kattaa myös sen, mitkä asiat tai tapahtumat tai kenen käytös on johtanut näihin tunnekokemuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi puhutte syyllisistä ja syyttömistä ja todistusvelvollisuudesta? Lasu koskee lapsia eikä ole vanhempien syytös tai rikosilmoitus.
Kyllä se on nimenomaan syytös vanhempia kohtaan ja sellaisena käsitellään.
Rikosilmoitus se ei ole koska alkeellisinkin oikeusturva puuttuu.
Lapsen kiukuttelu ja itku ovat täysin normaaleja asioita. Niistä ei voi tehdä lasua tai jos joku tekee niin se todetaan aiheetoomaksi eli ei mitään pelkoa tai vaaraa. Sen sijaan se, miten vanhempi suhtautuu kiukutteluun ja itkuun on se määrittävä tekijä onko syytä lasuun. Jos vanhempi asettuu lapsen rinnalle tukemaan lasta hänen tunnekuohuissaan rauhoittamalla omalla rauhallisella olemuksellaan ja sanoittamalla tilannetta. Jos aikuinen huutaa, muuttuu kylmäksi ja etäiseksi tai on täysin avuton Ja epäjohdonmukainen lapsensa edessä niin silloin on lasun paikka.
Vierailija kirjoitti:
Miksi puhutte syyllisistä ja syyttömistä ja todistusvelvollisuudesta? Lasu koskee lapsia eikä ole vanhempien syytös tai rikosilmoitus.
No hyvin se lasu meillä viihtyi vaikka lapsessa ei mitään vikaa ollutkaan eikä kukaan niin väittänyt. Meillä käytiin yksinomaan pärstäkertoimeni takia ja uhkakuvien joita lasu itse keksi. Kyllä se todistustaakka on silloin vanhemmalla.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen kiukuttelu ja itku ovat täysin normaaleja asioita. Niistä ei voi tehdä lasua tai jos joku tekee niin se todetaan aiheetoomaksi eli ei mitään pelkoa tai vaaraa. Sen sijaan se, miten vanhempi suhtautuu kiukutteluun ja itkuun on se määrittävä tekijä onko syytä lasuun. Jos vanhempi asettuu lapsen rinnalle tukemaan lasta hänen tunnekuohuissaan rauhoittamalla omalla rauhallisella olemuksellaan ja sanoittamalla tilannetta. Jos aikuinen huutaa, muuttuu kylmäksi ja etäiseksi tai on täysin avuton Ja epäjohdonmukainen lapsensa edessä niin silloin on lasun paikka.
Unohtui kirjoittaa, että jos vanhempi rauhoittelee lasta jne niin silloin ei lasua tietenkään.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen kiukuttelu ja itku ovat täysin normaaleja asioita. Niistä ei voi tehdä lasua tai jos joku tekee niin se todetaan aiheetoomaksi eli ei mitään pelkoa tai vaaraa. Sen sijaan se, miten vanhempi suhtautuu kiukutteluun ja itkuun on se määrittävä tekijä onko syytä lasuun. Jos vanhempi asettuu lapsen rinnalle tukemaan lasta hänen tunnekuohuissaan rauhoittamalla omalla rauhallisella olemuksellaan ja sanoittamalla tilannetta. Jos aikuinen huutaa, muuttuu kylmäksi ja etäiseksi tai on täysin avuton Ja epäjohdonmukainen lapsensa edessä niin silloin on lasun paikka.
Ei ole. Ei vanhemmuus voi olla täydellistä. Ei kaikki jaksa aina eikä perfektionismi ole lapselle hyvästä.
Lastensuojelulaki 20 §
Työntekijän on kuvattava havaintonsa ja lapsen kertoma ilman analysointia tai johtopäätöksiä. Lapsen mielipiteen kirjaaminen on perusteltua suorittaa autenttisesti, juuri sillä tavalla, kuin lapsi on asian ilmaissut
Kirjaaminen oikeusturvan näkökulmasta
Asiakkaan oikeusturva edellyttää asiallista ja ajan tasalla olevaa dokumentaatiota. Lasta koskevilla asiakirjamerkinnöillä on merkitystä arvioitaessa lastensuojelun tarvetta ja sen johdosta järjestettäviä palveluja ja tukitoimia.
Havainto ei voi olla "epäsiisti", koska se sisältää jo henkilökohtaisen mielipiteen. Pitäisi kuvata, mikäli edes tarpeen, havainnot eli likaiset, liian pienet vaatteet tms. Epäsiisti on jo itsessään on havaintoa eli adjektiivia pitemmälle menevä, analysoiva ilmaisu. Aivan liikaa näissä kirjauksissa kuuluu itse kirjausten tekijän "ääni" tai alitajuinen suhtautuminen sekä se lähtökohta, josta selvitystä on alettu tekemään. Liian usein nimenomaan haetaan perusteita tai tukea kaivamalla kaivaen absurdeimpiinkin ilmoituksiin.
Vielä sairaampaa kuviosta tekee se, että kun eroat painostettuna ja syyllistettynä ilman tukea narsistisesta ja väkivaltaisesta puolisosta, niin sen jälkeen sos.toimessa käännetään takki ja aletaan syyllistää, jos lähivanhempi ei myötävaikuta tapaamisten toteutumiseen. Lapsi joutuu yksin kärsimään ilman lähivanhemman suojaa hirviömäisestä vanhemmasta, mutta lastensuojelu, -valvoja, perheneuvola tai käytännössä kukaan ei tätä osaa nähdä ollenkaan.