Kiukutteleva lapsi ja lastensuojeluilmoitus?

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsen vanhempana kannustaisin olemaan pelkäämättä tahoja, joilta voi saada tukea arkeen (perheneuvola, erityisen tuen tarpeen työryhmä tms, lasu) Kanssamatkustajat julkisissa voivat tuijottaa, mitä sitten. Ei heille tartte mitään selittää, jos ei halua.

Millaista tukea sait heiltä arkeesi? Erityislapsi on tuen piirissä terveydenhuollon kautta jo valmiiksi ja vanhrmmilla on infoa ja tietämystä kyllä ja halua oppia lisää. Joissain palavereissa tosin aika vähän on tullut mitään käytännön vinkkejä -- ne on itse opittu käytännön elämässä tai kirjoista/netistä lukemalla tai sitten suoraan lääkärin vastaanotolla. Ei sellaisesta palaveroinnin "metakeskustelusta" hirveästi jää mitään konkreettista käteen: niissä lähinnä pohditaan yhteisesti ja päätetään käytännön toimista (toimintaterapiat ym.), mutta ei niistä mitään käytännön vinkkejä ainakaan valmiiksi valistunut vanhrmpi yleensä saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä pelkäsin myös ennen lastensuojelua ihan älyttömästi. Musta naapurit teki perättömiä ilmoituksia, koko homma sitten eskaloitui siihen että naapurit hakkasi lekalla mun ovea ja jouduin tekemään rikosilmoituksen. Se siitä mutta lasut oli aiheettomia ja selviteltiin sitten puhelimitse näitä.

Mutta sitten yksi aamu havahduin siihen, että hitto enhän mä ole tehnyt mitään väärää, mun lapsella on aina puhtaita vaatteita, ruokaa nenän edessä ja avoin syli! Annan rakkautta ja huolenpitoa, huolehdin läksyt ja koulunkäynnin. Että jos joku haluaa tehdä lasuja niin tehkööt.. Tulkoot kahville, leivon pullat.

Tää lasupelko on paisunut ihan äärimmilleen nykyisin. Mutta fakta on se, että hienoa että lasu pitää huolen paremmin kuin ennen, ettei Vilja-Eerika keissi pääse ikinä enää toistumaan. Jos ei ole pelättävää niin tervetuloa lastensuojelutyöntekijät koska tahansa. Harmi homma tässä on se, että jotkut tekee niitä lasuja aiheetta, mikä vie sitten taas tilaa niiltä OIKEILTA ilmoituksilta.

Joten turha pelätä lasua, jos ei ole mitään pelättävää. Ei se ole mikään mörkö. :)

Ei Vilja Eerikan kohtalo johtunut siitä etteikö ilmoituksia olisi tehty vaan siitä että sosiaalijunttamummoa uskottiin ja toteltiin. Sossujen täyttä ammattitaidottomuutta siis.

Ja on todellakin mörkö, juurikin tuon ammattitaidortomuuden ja mielivallan takia.

Taidat todella pelätä lasua. Mikähän on syy, kysynpä vain..

Yhdestä lapsestani on tehty lasuja teini-iässä. Kävimme keskustelemassa asioista sossun toimistolla muutamankin kerran. Lapsiani ei ole viety pois, ei edes uhattu viedä. Meillä ei ole tehty mitään tarkastuksiakaan. Eikä minun ole tarvinnut mitään todistella. Ihan tavallisia keskusteluja siellä on käyty. Kai se on vähän niinkin, että riippuu siitä millä asenteella sinne menee ja millaisia vanhemmat ovat.

Tiedän muutaman huonommakin kokemuksen mutta niissä perheissä on arki ollut hakusessa muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Mä pelkäsin myös ennen lastensuojelua ihan älyttömästi. Musta naapurit teki perättömiä ilmoituksia, koko homma sitten eskaloitui siihen että naapurit hakkasi lekalla mun ovea ja jouduin tekemään rikosilmoituksen. Se siitä mutta lasut oli aiheettomia ja selviteltiin sitten puhelimitse näitä.

Mutta sitten yksi aamu havahduin siihen, että hitto enhän mä ole tehnyt mitään väärää, mun lapsella on aina puhtaita vaatteita, ruokaa nenän edessä ja avoin syli! Annan rakkautta ja huolenpitoa, huolehdin läksyt ja koulunkäynnin. Että jos joku haluaa tehdä lasuja niin tehkööt.. Tulkoot kahville, leivon pullat.

Tää lasupelko on paisunut ihan äärimmilleen nykyisin. Mutta fakta on se, että hienoa että lasu pitää huolen paremmin kuin ennen, ettei Vilja-Eerika keissi pääse ikinä enää toistumaan. Jos ei ole pelättävää niin tervetuloa lastensuojelutyöntekijät koska tahansa. Harmi homma tässä on se, että jotkut tekee niitä lasuja aiheetta, mikä vie sitten taas tilaa niiltä OIKEILTA ilmoituksilta.

Joten turha pelätä lasua, jos ei ole mitään pelättävää. Ei se ole mikään mörkö. :)

Eerikan case olisi ollut mielestäni poliisiasia, mutta sitä pyöriteltiin vain sosiaalitoimessa. Lapsen pahoinpitely ja kaltoinkohtelu on RIKOS, ja yhdestäkin tapauksesta pitäisi aloittaa poliisitutkinta ja syyllisille rangaistukset.

Ei siinä sossujen pitäisi enää auttaa muuten kuin pysyvän uuden sijoituspaikan etsimisessä, ellei nyt toisesta vanhemmasta tai sukulaisesta olisi lähivanhemmaksi. Mun mielestäni on väärin, että tapaus jää vuosikausiksi jonnekin palaveroitavaksi ja seurattavaksi, kun oikeasti rikosnimikkeet ovat täyttyneet jo ajat sitten.

Sitten kuitenkin syyttömiä ahdistellaan ihan samaan tapaan. Koko systeemi on pahasti valuvikainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsen vanhempana kannustaisin olemaan pelkäämättä tahoja, joilta voi saada tukea arkeen (perheneuvola, erityisen tuen tarpeen työryhmä tms, lasu) Kanssamatkustajat julkisissa voivat tuijottaa, mitä sitten. Ei heille tartte mitään selittää, jos ei halua.

Millaista tukea sait heiltä arkeesi? Erityislapsi on tuen piirissä terveydenhuollon kautta jo valmiiksi ja vanhrmmilla on infoa ja tietämystä kyllä ja halua oppia lisää. Joissain palavereissa tosin aika vähän on tullut mitään käytännön vinkkejä -- ne on itse opittu käytännön elämässä tai kirjoista/netistä lukemalla tai sitten suoraan lääkärin vastaanotolla. Ei sellaisesta palaveroinnin "metakeskustelusta" hirveästi jää mitään konkreettista käteen: niissä lähinnä pohditaan yhteisesti ja päätetään käytännön toimista (toimintaterapiat ym.), mutta ei niistä mitään käytännön vinkkejä ainakaan valmiiksi valistunut vanhrmpi yleensä saa.

Perheneuvolalla on jos jonkilanista tukea erityislasten vanhemmille alkaen hyvistä käytännöistä miten toimia kun raivokohtaus alkaa tai vaikkapa keskuteluapua kun on itsellä vaikeita tunteita sitä riehuvaa lasta kohtaan. Sekin kun on inhimillistä ja ihmiset suotta tuntevat niistä syyllisyyttä ja häpeää. Perheneuvolan ja sosiaalitoimen kautta voidaan sitten löytää muita tukimuotoja vaikkapa tukiperhettä, jossa lapsi käy vaikka viikonlopun kerran kuussa ja vanhemmat saavat levätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä pelkäsin myös ennen lastensuojelua ihan älyttömästi. Musta naapurit teki perättömiä ilmoituksia, koko homma sitten eskaloitui siihen että naapurit hakkasi lekalla mun ovea ja jouduin tekemään rikosilmoituksen. Se siitä mutta lasut oli aiheettomia ja selviteltiin sitten puhelimitse näitä.

Mutta sitten yksi aamu havahduin siihen, että hitto enhän mä ole tehnyt mitään väärää, mun lapsella on aina puhtaita vaatteita, ruokaa nenän edessä ja avoin syli! Annan rakkautta ja huolenpitoa, huolehdin läksyt ja koulunkäynnin. Että jos joku haluaa tehdä lasuja niin tehkööt.. Tulkoot kahville, leivon pullat.

Tää lasupelko on paisunut ihan äärimmilleen nykyisin. Mutta fakta on se, että hienoa että lasu pitää huolen paremmin kuin ennen, ettei Vilja-Eerika keissi pääse ikinä enää toistumaan. Jos ei ole pelättävää niin tervetuloa lastensuojelutyöntekijät koska tahansa. Harmi homma tässä on se, että jotkut tekee niitä lasuja aiheetta, mikä vie sitten taas tilaa niiltä OIKEILTA ilmoituksilta.

Joten turha pelätä lasua, jos ei ole mitään pelättävää. Ei se ole mikään mörkö. :)

Ei Vilja Eerikan kohtalo johtunut siitä etteikö ilmoituksia olisi tehty vaan siitä että sosiaalijunttamummoa uskottiin ja toteltiin. Sossujen täyttä ammattitaidottomuutta siis.

Ja on todellakin mörkö, juurikin tuon ammattitaidortomuuden ja mielivallan takia.

Taidat todella pelätä lasua. Mikähän on syy, kysynpä vain..

Niin. Olisiko esimerkiksi se että siellä on juurikin tuollaisia idiootteja kuin sinä. 

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä lapsestani on tehty lasuja teini-iässä. Kävimme keskustelemassa asioista sossun toimistolla muutamankin kerran. Lapsiani ei ole viety pois, ei edes uhattu viedä. Meillä ei ole tehty mitään tarkastuksiakaan. Eikä minun ole tarvinnut mitään todistella. Ihan tavallisia keskusteluja siellä on käyty. Kai se on vähän niinkin, että riippuu siitä millä asenteella sinne menee ja millaisia vanhemmat ovat.

Tiedän muutaman huonommakin kokemuksen mutta niissä perheissä on arki ollut hakusessa muutenkin.

Ymmärrän tuonkin, mutta sekin on väärin, että vanhempien asenne ja "pärstäkerroin" vaikuttavat, kun siis syytön on syytön, vaikka olisikin jotenkin epämiellyttävän näköinen tai hankala. Sen sijaan syyllinen voi olla todella hyväkäytöksinen ja kaunopuheinen (esim. Eerikan case).

Ääriesimerkkinä oikeat psykopaatit ja narsistit ovat parhaita feikkaamaan ja empaattiset ihmiset voivat olla paniikissa tai vihaisia äärimmäisen stressaavassa uudessa tilanteessa. Moni voi hermostua siitä, kun on täysin aiheettomasti ja syyttömänä joutunut pinteeseen ja kuulusteltavaksi. Oikeasti syyllinen voi olla niin paatunut, että mikään ei hetkauta.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kyllä omastakin lapsuudesta, kun äiti saattoi jostain kiukkarista varoitella, että joku voi vielä soittaa poliisit. Aikuisena sitten tajusin kyseenalaistaa tämän, että entä sitten vaikka soittaisikin? Toteaisivat että lapsi kiukuttelee, eikä siitä mitään seuraisi. Äiti vastasi jotain pienestä paikkakunnasta ja ihmisten puheista, jos sellainen nähtäisiin. Pointtia toki siinä, mutta ainakin nykyään tuollaisesta tulisi paikalle todennäköisemmin jotain sosiaalihenkilöitä siviiliasussa, joten naapurit eivät pääsisi tilannetta tunnistamaan ja paheksumaan. Joten en todellakaan ymmärrä, miksi sellaista pitäisi pelätä. Kyllä lastensuojelun tyypit tietävät oikein hyvin, että lapset joskus kiukuttelevat ja huutavat ja se on täysin normaalia.

Ei tiedä. Sepä se ongelma onkin. Raivokohtaukset ja tottelemattomuus ovat nykypäivänä oireita puutteellisesta vanhemmuudesta. Ne voi varsin hyvin välttää, kun osaa oikein kasvattaa.

Me todellista elämää elävät tiedämme, että lapsilla ja teineillä on hetkiä, päiviä ja kausia, jolloin vaan ärsyttää ja se pitää purkaa vaikka sitten läheisiin. Ei siinä mitkään temput, kikat tai kasvatustiede auta.

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä lapsestani on tehty lasuja teini-iässä. Kävimme keskustelemassa asioista sossun toimistolla muutamankin kerran. Lapsiani ei ole viety pois, ei edes uhattu viedä. Meillä ei ole tehty mitään tarkastuksiakaan. Eikä minun ole tarvinnut mitään todistella. Ihan tavallisia keskusteluja siellä on käyty. Kai se on vähän niinkin, että riippuu siitä millä asenteella sinne menee ja millaisia vanhemmat ovat.

Tiedän muutaman huonommakin kokemuksen mutta niissä perheissä on arki ollut hakusessa muutenkin.

Niin on tehty munkin teinistä, kokeili alkoholia yhden kaljapullon verran ja jäi kiinni.

Teinin kanssa pääsee helpommalla koska ne ei halua teinejä pois kotoota. Vain vaikeat tapaukset.

Pienten lasten kanssa tilanne on eri.

Käy ihan kateeksi ok-talossa asujia. Voi imuroida ja pestä pyykkiä milloin haluaa.

Lapsien itkuja ja kiukkuja ei tarvitse varoa.

Mummo tekee lasun kun hänen oma olonsa vaikeutuu, ei siksi, että lapsissa olisi mitään vikaa. On aika tavanomaista nykyaikana että ihmiset toimii niin.

Ilmoituksia ja häirintää erillaisilla yksityisyyteen ja itsemääräämisoikeuteen puuttuvilla toimilla usein perustellaan ilmoittajan omilla sisäisillä peloilla, jotka ei liity kohteen todellisuuteen mitenkään. Tähän syyllistyy niin lääkärit, psykiatria, sosiaalitoimi, koulu, terveystoimi jne. yksityisetkin henkilöt. Sen sijaan, että puhutaan kiusaamisesta, mitä nämä omiin harhaluuloihin liittyvät ilmiannot ja puuttumiset ei ole, ihmisiä pitäisi kouluttaa tunnistamaan omat tunteensa ja sisäiset pelkonsa joiden perusteella he toimivat ja miten nämä omat sisäiset pelot erottaa vallitsevasta todellisuudesta. 

Mummo ei ole vielä tehnyt lasua, mutta jos tekee niin on hyvä muistaa mummon motiivit ja kun muistaa mummon motiivit niin voi itse miettiä miksi itse laittaa mummolle motiiveja, koska itse kohdistat häneen pelkoja ja hänen ymmärrykseensä.

On ikävää että elämästämme on tullut yhtä ahdistavaa kierrettä missä pelkäämme toistemme mielikuvitusta, mutta vinkkinä, jos mummon näet siinä oven raossa niin tervehdi iloisesti, se lievittää mummon oloa. Pistä lapsetkin tervehtimään niin vielä parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsen vanhempana kannustaisin olemaan pelkäämättä tahoja, joilta voi saada tukea arkeen (perheneuvola, erityisen tuen tarpeen työryhmä tms, lasu) Kanssamatkustajat julkisissa voivat tuijottaa, mitä sitten. Ei heille tartte mitään selittää, jos ei halua.

Millaista tukea sait heiltä arkeesi? Erityislapsi on tuen piirissä terveydenhuollon kautta jo valmiiksi ja vanhrmmilla on infoa ja tietämystä kyllä ja halua oppia lisää. Joissain palavereissa tosin aika vähän on tullut mitään käytännön vinkkejä -- ne on itse opittu käytännön elämässä tai kirjoista/netistä lukemalla tai sitten suoraan lääkärin vastaanotolla. Ei sellaisesta palaveroinnin "metakeskustelusta" hirveästi jää mitään konkreettista käteen: niissä lähinnä pohditaan yhteisesti ja päätetään käytännön toimista (toimintaterapiat ym.), mutta ei niistä mitään käytännön vinkkejä ainakaan valmiiksi valistunut vanhrmpi yleensä saa.

Perheneuvolalla on jos jonkilanista tukea erityislasten vanhemmille alkaen hyvistä käytännöistä miten toimia kun raivokohtaus alkaa tai vaikkapa keskuteluapua kun on itsellä vaikeita tunteita sitä riehuvaa lasta kohtaan. Sekin kun on inhimillistä ja ihmiset suotta tuntevat niistä syyllisyyttä ja häpeää. Perheneuvolan ja sosiaalitoimen kautta voidaan sitten löytää muita tukimuotoja vaikkapa tukiperhettä, jossa lapsi käy vaikka viikonlopun kerran kuussa ja vanhemmat saavat levätä.

Eli ei mitään tukea. Paitsi jos olet täysin kädetön idiootti joka ei osaa googlata "vinkkejä lapsen kiukkukohtaukseen".

Tai jos tykkäät ruuhkavuosien aikana käydä lässyttämässä jonkun vieraan tädin kanssa (joka samaan aikaan arvioi vanhemmuuttasi kriittisesti).

Kolmantena tukimuotona voit oikeen vapaaehtoisesti antaa rakkaan lapsesi vieraaseen perheeseen. Mikset samantien adoptioon?

Aivan naurettavaa touhua ja joku vielä kuvittelee että toi on hyödyllistä. Puhdasta verovarojen tuhlausta.

Ymmärrän ap:ta. Vaikka tuo ulkopuolisen korviin saattaa kuulostaa jopa vainoharhaiselta pelolta, niin on tuo tavallaan myös ihan aiheellinen pelko.

Lastensuojelu toimii ilmoitusten perusteella ja vaikka mitään syytä ei olisikaan niin ei kukaan halua alkaa todistelemaan omaa kykyään vanhempana viranomaisille, saati nyt halua viranomaisia kotiinsa. Koska siitä siinä on kyse, vanhemman täytyy todistaa olevansa kykenevä vanhempi.

Tämä viranomaisjärjestelmä on muutenkin hiukan kyseenalainen. Ihan kuin jo lähtökohtainen oletus on että yksilö ei pärjää ilman että joku valvoo taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Tuo lasun pelkääminen alkaa jo mennä yli. Jos sellainen tehdään, asia käydään hoitamassa, oli siihen aihetta tai ei.

Se tehdään lasten suojelemiseksi. Ap:n kuvailema on ihan tavallista arkea. Ehkä hieman oudon tekee tuo, että opetat lapsia olemaan hupi-hiljaa laskun pelossa.

Sitä ei ymmärrä ihminen joka ei ole itse kokenut sitä, että naapurit tekevät lastensuojeluilmoituksia ja kutsuvat poliisit ovelle kun lapsi itkee. Itse ainakin jo ensimmäisen poliisikäynnin jälkeen ovellani aloin pelkäämään lasten itkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsen vanhempana kannustaisin olemaan pelkäämättä tahoja, joilta voi saada tukea arkeen (perheneuvola, erityisen tuen tarpeen työryhmä tms, lasu) Kanssamatkustajat julkisissa voivat tuijottaa, mitä sitten. Ei heille tartte mitään selittää, jos ei halua.

Millaista tukea sait heiltä arkeesi? Erityislapsi on tuen piirissä terveydenhuollon kautta jo valmiiksi ja vanhrmmilla on infoa ja tietämystä kyllä ja halua oppia lisää. Joissain palavereissa tosin aika vähän on tullut mitään käytännön vinkkejä -- ne on itse opittu käytännön elämässä tai kirjoista/netistä lukemalla tai sitten suoraan lääkärin vastaanotolla. Ei sellaisesta palaveroinnin "metakeskustelusta" hirveästi jää mitään konkreettista käteen: niissä lähinnä pohditaan yhteisesti ja päätetään käytännön toimista (toimintaterapiat ym.), mutta ei niistä mitään käytännön vinkkejä ainakaan valmiiksi valistunut vanhrmpi yleensä saa.

Perheneuvolalla on jos jonkilanista tukea erityislasten vanhemmille alkaen hyvistä käytännöistä miten toimia kun raivokohtaus alkaa tai vaikkapa keskuteluapua kun on itsellä vaikeita tunteita sitä riehuvaa lasta kohtaan. Sekin kun on inhimillistä ja ihmiset suotta tuntevat niistä syyllisyyttä ja häpeää. Perheneuvolan ja sosiaalitoimen kautta voidaan sitten löytää muita tukimuotoja vaikkapa tukiperhettä, jossa lapsi käy vaikka viikonlopun kerran kuussa ja vanhemmat saavat levätä.

Eli ei mitään tukea. Paitsi jos olet täysin kädetön idiootti joka ei osaa googlata "vinkkejä lapsen kiukkukohtaukseen".

Tai jos tykkäät ruuhkavuosien aikana käydä lässyttämässä jonkun vieraan tädin kanssa (joka samaan aikaan arvioi vanhemmuuttasi kriittisesti).

Kolmantena tukimuotona voit oikeen vapaaehtoisesti antaa rakkaan lapsesi vieraaseen perheeseen. Mikset samantien adoptioon?

Aivan naurettavaa touhua ja joku vielä kuvittelee että toi on hyödyllistä. Puhdasta verovarojen tuhlausta.

Millaista tukea sitten toivoisit? Jos terveydenhuolto ei saa erityslapsestasi taiottua normaalia lasta, niin sitten ei muilla ihmisillä oikein ole muuta missä jeesata, kuin yrittää auttaa, että et täysin uuvu. Moni erityislapsen vanhempi tulee meille itse tarjoamaan lapsiaan, mikä on surullista. Sitä apua olisi kannattanut ottaa vastaan jo ennen kuin on tuossa pisteessä, että ei kertakaikkiaan jaksa. Myöhässä ollaan siinäkin tilanteessa, kun uupunut vanhempi reagoi lapsen kiukkukohtauksiin lyömällä. Näitäkin on ihan liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsen vanhempana kannustaisin olemaan pelkäämättä tahoja, joilta voi saada tukea arkeen (perheneuvola, erityisen tuen tarpeen työryhmä tms, lasu) Kanssamatkustajat julkisissa voivat tuijottaa, mitä sitten. Ei heille tartte mitään selittää, jos ei halua.

Millaista tukea sait heiltä arkeesi? Erityislapsi on tuen piirissä terveydenhuollon kautta jo valmiiksi ja vanhrmmilla on infoa ja tietämystä kyllä ja halua oppia lisää. Joissain palavereissa tosin aika vähän on tullut mitään käytännön vinkkejä -- ne on itse opittu käytännön elämässä tai kirjoista/netistä lukemalla tai sitten suoraan lääkärin vastaanotolla. Ei sellaisesta palaveroinnin "metakeskustelusta" hirveästi jää mitään konkreettista käteen: niissä lähinnä pohditaan yhteisesti ja päätetään käytännön toimista (toimintaterapiat ym.), mutta ei niistä mitään käytännön vinkkejä ainakaan valmiiksi valistunut vanhrmpi yleensä saa.

Perheneuvolalla on jos jonkilanista tukea erityislasten vanhemmille alkaen hyvistä käytännöistä miten toimia kun raivokohtaus alkaa tai vaikkapa keskuteluapua kun on itsellä vaikeita tunteita sitä riehuvaa lasta kohtaan. Sekin kun on inhimillistä ja ihmiset suotta tuntevat niistä syyllisyyttä ja häpeää. Perheneuvolan ja sosiaalitoimen kautta voidaan sitten löytää muita tukimuotoja vaikkapa tukiperhettä, jossa lapsi käy vaikka viikonlopun kerran kuussa ja vanhemmat saavat levätä.

Eli ei mitään tukea. Paitsi jos olet täysin kädetön idiootti joka ei osaa googlata "vinkkejä lapsen kiukkukohtaukseen".

Tai jos tykkäät ruuhkavuosien aikana käydä lässyttämässä jonkun vieraan tädin kanssa (joka samaan aikaan arvioi vanhemmuuttasi kriittisesti).

Kolmantena tukimuotona voit oikeen vapaaehtoisesti antaa rakkaan lapsesi vieraaseen perheeseen. Mikset samantien adoptioon?

Aivan naurettavaa touhua ja joku vielä kuvittelee että toi on hyödyllistä. Puhdasta verovarojen tuhlausta.

Millaista tukea sitten toivoisit? Jos terveydenhuolto ei saa erityslapsestasi taiottua normaalia lasta, niin sitten ei muilla ihmisillä oikein ole muuta missä jeesata, kuin yrittää auttaa, että et täysin uuvu. Moni erityislapsen vanhempi tulee meille itse tarjoamaan lapsiaan, mikä on surullista. Sitä apua olisi kannattanut ottaa vastaan jo ennen kuin on tuossa pisteessä, että ei kertakaikkiaan jaksa. Myöhässä ollaan siinäkin tilanteessa, kun uupunut vanhempi reagoi lapsen kiukkukohtauksiin lyömällä. Näitäkin on ihan liikaa.

Missä tuossa pisteessä? Ap ei ole sanonut ettei jaksaisi. Moni vanhempi jaksaa varsin hyvin, erityislapsenkin kanssa. Mistä tuo kummallinen oletus tulee etteivät jaksaisi?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:ta. Vaikka tuo ulkopuolisen korviin saattaa kuulostaa jopa vainoharhaiselta pelolta, niin on tuo tavallaan myös ihan aiheellinen pelko.

Lastensuojelu toimii ilmoitusten perusteella ja vaikka mitään syytä ei olisikaan niin ei kukaan halua alkaa todistelemaan omaa kykyään vanhempana viranomaisille, saati nyt halua viranomaisia kotiinsa. Koska siitä siinä on kyse, vanhemman täytyy todistaa olevansa kykenevä vanhempi.

Tämä viranomaisjärjestelmä on muutenkin hiukan kyseenalainen. Ihan kuin jo lähtökohtainen oletus on että yksilö ei pärjää ilman että joku valvoo taustalla.

Rikoksissa on syyttömyysolettama. Nämä Nikot ja Sofiat ovat syyttömiä, mikäli todisteet eivät ole vahvat ja aukottomat. Ei heidän tarvitse esittää todisteita syyttömyydestään, eikä heitä saa kohdella syyllisinä.

Lastensuojeluilmoitus johtaa ensisijaisesti mielikuvaan huonosta, pahasta vanhemmasta. Miten kukaan voikaan olla niin paatunut ja kylmä, että laittaa oman lapsensa kärsimään. Usein ilmoitus ei perustu todisteisiin, vaan mielikuviin, luuloihin, kuulopuheisiin tai jopa perättömiin väitteisiin. Sos.henkilöillä ei varmasti ole koulutusta siihen, kuinka kohdella ihmistä ennakkoluulottomasti ja lokeroida ilmoitusten asiasisältö faktoihin tai johonkin muuhun.

Kyllä nämä ihan asiallisia pelkoja ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsen vanhempana kannustaisin olemaan pelkäämättä tahoja, joilta voi saada tukea arkeen (perheneuvola, erityisen tuen tarpeen työryhmä tms, lasu) Kanssamatkustajat julkisissa voivat tuijottaa, mitä sitten. Ei heille tartte mitään selittää, jos ei halua.

Millaista tukea sait heiltä arkeesi? Erityislapsi on tuen piirissä terveydenhuollon kautta jo valmiiksi ja vanhrmmilla on infoa ja tietämystä kyllä ja halua oppia lisää. Joissain palavereissa tosin aika vähän on tullut mitään käytännön vinkkejä -- ne on itse opittu käytännön elämässä tai kirjoista/netistä lukemalla tai sitten suoraan lääkärin vastaanotolla. Ei sellaisesta palaveroinnin "metakeskustelusta" hirveästi jää mitään konkreettista käteen: niissä lähinnä pohditaan yhteisesti ja päätetään käytännön toimista (toimintaterapiat ym.), mutta ei niistä mitään käytännön vinkkejä ainakaan valmiiksi valistunut vanhrmpi yleensä saa.

Perheneuvolalla on jos jonkilanista tukea erityislasten vanhemmille alkaen hyvistä käytännöistä miten toimia kun raivokohtaus alkaa tai vaikkapa keskuteluapua kun on itsellä vaikeita tunteita sitä riehuvaa lasta kohtaan. Sekin kun on inhimillistä ja ihmiset suotta tuntevat niistä syyllisyyttä ja häpeää. Perheneuvolan ja sosiaalitoimen kautta voidaan sitten löytää muita tukimuotoja vaikkapa tukiperhettä, jossa lapsi käy vaikka viikonlopun kerran kuussa ja vanhemmat saavat levätä.

Mulla ei ole vaikeita tunteita lapsia kohtaan, vaan ymmärrän tilanteen. En tarvitse erityistä normaalista poikkeavaa lepoakaan, mutta ymmärrän toki, että jollain tilanne voi olla toisenlainen. Rutiinit ovat toimineet hyvin. Potentiaalisella kännykkäkuvaajalla tai kurkkivalla naapurilla sen sijaan ne tunteet ilmeisesti kuohahtavat enemmänkin (?).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sulle on painajainen jos sossutädit on ovella? Jos asiat on kunnossa, ei ole mitään ongelmaa. Ei ne sulta lapsia ilman perusteita vie. Ei mua ainakaan pelottaisi, jos esim poliisit tulis mun oven taa koska ei ole mitään laitonta täällä. Se, että lapset itkee ei ole peruste lastensuojeluun. Sen sijaan lasujen tekeminen kiusaamistarkoituksessa voi johtaa rangaistukseen.

Ehkä (paradoksaalista kyllä!) siksi, kun se toisi uhkan sinänsä ihan tasapainoiseen ja onnelliseen elämään. Uhkan siitä, että joutuu olemaan töistä pois joidenkin palaverien vuoksi ja jopa uhkan siitä, että menettäisin lapset vuosikausiksi pois kotoa. Uhkan siitä, että olisi jatkossa silmätikku erilaisissa tilanteissa sekä tietyn häpeän stigmankin.

Nimenomaan juuri näin. 

Olisiko teille muutto mahdollinen? Kuulostaa siltä, että tilanne on tosi stressaava, ettekä pysty elämään normaalisti. Löytyisikö vaika rivitalo tms? Meillä on myös naapuri, joka hakkaa lattiaansa, jos meiltä kuuluu esim naurua. Ja tuossa viereisessä talossa asuu nainen, joka pitää ilmeisesti päiväkirjaa naapuriensa liikkeistä ja siitä, että käydäänkö ulkona vai eikö käydä ja ... huoh. Ei tällaisia kuitenkaan ihan joka paikassa ole. 

Tässäkin ketjussa huomaa, miten ihmiset ovat jo tyrkyttämässä ap:lle vaikka mitä apua perheneuvolasta ja lasusta lasten kanssa pärjäämiseen. Samalla tavalla ne sossut halutessaan löytävät 'avun' tarvetta kyllä.