Masennuksen vuoksi terapiassa käyneet - oivalluksista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:

Asuntolainaan saa helpotusta pankista senku kysyy vaan.

Tietenki riippuu miten asiansa on hoitanu.

Sitäpaitsi useimmiten asuntolainaa maksetaan vähemmän kun vastaavasta asunnosta joutuisi vuokraa maksamaan plus muut kulut päälle.

Tietty jos on hankkinu itelleen asunnon jonka juoksevista kuluista ei selviä niin ei voi ku katsoa peiliin tai hankkia pienempi asunto.

Jos töissä ei viihdy niin voi hakea esim kouluun ja opiskella uuden ammatin. Tämäki on pankin kanssa sovittavissa että maksaa opiskelun ajan vaan pelkkiä korkoja.

Tai sitte hakee toista työpaikkaa jossa voisi viihtyä paremmin.

Tai jos asenne on että kaikki on paskaa paitsi kusi niin sitte psykiatrille koska siihen asennemuutokseen ei auta edes lääkkeet

Kuulostaa helpolta, mutta sitä elämä ei aina ole kaikilla. 

Miksi psykiatrillekaan koska lääkkeetkään ei auta?

Ootko ihan tosissas?

Miten psykiatri voi sitten auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä pelkän masennuksen takia voi saada terapiaa? Minä en ole oikeutettu kelan korvaamaan psykoterapiaa vaikka mulla on taustalla seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena, väkivaltaa kohdannut aikuisena, on pitkäaikaissairauksia ja läheisten kuolintapauksia. Olen kävelevä trauma.

Mitä ihmettä? Minulla on samanlaisia vakavia traumoja kuin sinulla ja olen saanut kelan psykoterapiaa 3 vuotta ja siitä 5 vuoden päästä kolme vuotta uudestaan (ptsd ja dissosiaatiohäiriö). Terapiassa voi käydä myös omakustanteisesti, niin kuin minäkin kävin välillä. Traumaterapia on pelastanut minut.

Miten on pelastanut, mitä oivalsit, mitä sait terapiassa??

Olen työkykyinen, enkä ole sortunut enää itsetuhoisuuteen niin kuin nuorempana. Pystyn elämään parisuhteessa. Paniikkihäiriö, ahdistuneisuushäiriö ja traumatakaumat eivät hallitse enää minua ja elämääni. Pystyn elämään ihan hyvää elämää karmeista kokemuksistani huolimatta ja ymmärrän, että se paha mitä minulle tapahtui, ei ollut minun syytäni. Olen pystynyt jättämään menneen taakseni. Selvisin epäinhimillistä olosuhteista ja olen nyt onnellinen, että selvisin. Terapiasta suuri osa oli traumaoireiden vakauttamista, trauman uudelleen läpikäyntiä, tunteiden kohtaamista turvallisen ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:

Asuntolainaan saa helpotusta pankista senku kysyy vaan.

Tietenki riippuu miten asiansa on hoitanu.

Sitäpaitsi useimmiten asuntolainaa maksetaan vähemmän kun vastaavasta asunnosta joutuisi vuokraa maksamaan plus muut kulut päälle.

Tietty jos on hankkinu itelleen asunnon jonka juoksevista kuluista ei selviä niin ei voi ku katsoa peiliin tai hankkia pienempi asunto.

Jos töissä ei viihdy niin voi hakea esim kouluun ja opiskella uuden ammatin. Tämäki on pankin kanssa sovittavissa että maksaa opiskelun ajan vaan pelkkiä korkoja.

Tai sitte hakee toista työpaikkaa jossa voisi viihtyä paremmin.

Tai jos asenne on että kaikki on paskaa paitsi kusi niin sitte psykiatrille koska siihen asennemuutokseen ei auta edes lääkkeet

Kuulostaa helpolta, mutta sitä elämä ei aina ole kaikilla. 

Miksi psykiatrillekaan koska lääkkeetkään ei auta?

Ootko ihan tosissas?

Miten psykiatri voi sitten auttaa?

Mitenkö? Jos lääkkeet ei auta niin lääkkeiden lisäksi monesti psykiatri ohjaa eteenpäin psykoterapiaan jota pitäisi kyllä aina antaa lääkehoidon lisäksi.

Useimmiten ei ne lääkkeet itsessään auta pelkästään varsinkaan jos potilaan asenne on se ettei mikään auta ja kaikki on paskaa kaikesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Se, että kyse on valinnoista.

Se, että voin valita ajatukseni, ihmisuhteeni, arvoni, tekoni ja kaikkeni. Voin valita paljon. Voin valita rajani ja pitää niistä kiinni.

Ahdistus pahenee, jos juoksen sitä pakoon. Sen sijaan voi valita elää sen kanssa ja antautua kuuntelemaan mistä se johtuu. Ajan kanssa se väheni ja nyt on kuin vanha tuttu, joka hetkellisesti vaikeissa tilanteissa piipahtaa muistuttamaan millaisia valintoja kannattaa siinä tilanteessa tehdä.

Mä en usko näihin valintajuttuihin noin paljon.

Omaan asenteeseen voi vaikuttaa hieman mutta ei paljon.

Jos mun itselle hyvät valinnat ovat pahaksi muille tai vahingoittavat minuakin pidemmän ajan kuluttua, niin onko mun silti järkevää toimia itsekkäästi ja lyhytnäköisesti, jotta olo helpottuu vähäksi aikaa?

Minusta ei.

No, varmaan ensimmäisen vartin aikana ekassa terapiaistunnossa ymmärsin, että kaikki eksäni muistuttivat äitiäni. Olen siis nainen ja eksäni miehiä.

Olin ajatellut, että ainakaan en ole valinnut isäni kaltaista miestä (kuten usein parinvalinnassa tiedostamatta tapahtuu) ja siten jättänyt tämän äiti-aspektin aivan huomiotta.

Vierailija kirjoitti:

Opin käymään sisäistä vuoropuhelua itseni kanssa. Mikä on tämä tunne ja mistä se johtuu? En pidä siitä että asiat ovat näin, miksi? Miten haluaisin niiden olevan ja kuinka voisin sen saavuttaa? Opin hyväksymään asioita, joita en voi muuttaa. Kun pikkuhiljaa siirryin omassa elämässäni takakontista kuskin paikalle, masennus laantui. Poistin elämästäni ihmisiä, jotka sitä vaikeuttivat. Aloin ohjata elämääni haluamaani suuntaan. Muistelin vaikeita masennus- ja ahdistusjaksoja ja totesin, että koska noistakin selvisin, selviän mistä vaan. Sain välit kuntoon vanhempieni kanssa ja ymmärsin, että he olivat vaikeassa tilanteessa kun olin lapsi.

Kiitos, tämä on hyvä.

Kukaan ei välitä minusta samoin, kuin minä itse. Eli jos en itse tee töitä itseni eteen ja pidä itsestäni huolta, ei pidä kukaan muukaan. Voit viedä hevosen veden ääreen, muttet voi pakottaa sitä juomaan.

Ymmärrys syntyy vuorovaikutuksessa.

Etsin palstalta oivalluksista ja löysin tämän ketjun. Oivalluksia tarvitaan yleensä paljon enemmän kuin yksi.

Hiljaisia terapeutteja ei kannata sietää. Eikä ilkeitä.

Joskus tuleen kannattaa jäädä makaamaan.

Syöminen on tärkeää.

Enkä allekirjoittaisi tuota esitettyä väitettä, että masennus pitäisi vain hyväksyä. Siitä voi päästä eroon.