Lue keskustelun säännöt.
Masennuksen vuoksi terapiassa käyneet - oivalluksista
08.02.2020 |
Mikä oli suurin terapiassa saamasi oivallus, joka auttoi sinua toipumaan?
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
No kylllä vaikka en ole kyennnyt lukemaaan elämässäni oikeiin mitäään 3 kirjaa on saldo lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Mummmonihan oli filosofian maisteri etttä sieltä varmaaan perinyt jotaiin. Moni sanooo että olen mummoni kansssa hyvin paljon myöös saman näköiinen.
Silllä erotuksellle että mummollani oli siniset silmät ja minulllla ruskean vihertävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustelin kerran naisen kanssa, joka oli käynyt terapiassa ilmeisesti viimevuodet.
Se oli todella itsekäs muija. Aivan uskomattoman itsekäs, epäempaattinen täys kucipää.
Ja nyt ei todellakaan ole kyse siitä, mitä aioit u lista seuraavaksi: minä en ole mies, joka vaatii naisilta passausta ja palvelua ja taipumista, joten väitteesi siitä, että nainen oli oppinut vain terveellisesti itsekkääksi terapiassa, on täyttä bullshittia. Minä en siltä vaatinut juuri mitään, mutta se käyttäytyi aivan totaalikusipäisesti ja esitti minulle koko ajan vaatimuksia ja yritti koko ajan muokata minua johonkin suuntaan, pukeutumistani, mielipiteitäni. Kaikki oli väärin ja minun olisi pitänyt alkaa ajatella kuin hän ja elää koko elämä niin, että hän olisi tyytyväinen. Lopulta hän jätti minut vuoden jälkeen, jälkikäteen ajateltuna ihan hyvä vaan.
Johtopäätökseni on, että terapia ei sovi feminismiin taipuvaisille naisille, niistä tulee narsistisia feminazzeja sen jälkeen.
M/40
Vierailija kirjoitti:
Oivalsin sen että maailma on kylmä paikka, jossa on aina yksin. Jos ei yksin pärjää, sille ei tällä kertaa voi mitään.
Tämä <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että terapia on täyttä p*skaa eikä minulla edes ollut oikeasti psykosomaattisia oireita saati masennusta, vaan fyysinen sairaus. Ensimmäinen tähän johtanut oivallus oli että useimmat lääkärit Suomessa on vaan yksinkertaisesti sellaisia v*ttupäisiä narsisteja ettei niitä kiinnosta tutkia tai hoitaa ihmisten sairauksia, vaan leimata kaikki mt-potilaiksi ja pilata mahdollisimman monen elämä. Tätä oivallusta en tosin tehnyt siellä terapiassa, vaan lukemalla ihmisten kokemuksia. Sen jälkeen oivalsin että terapia oli siis yhtä turhaa kuin miltä se oli koko ajan tuntunutkin.
Olen pahoillani, jos koet niin. Sinulla tuntuu olevan aika kova kuori. Johtuisiko asenteesi siitä?
Ei mulla ole kova kuori. Ennen olin vain liian kiltti. Sellainen joka kiltisti uskoi kun lääkäri sanoi että olen masentunut ja kärsin psykosomaattisista oireista. Nykyään en enää ala olemaan muiden hyppyytettävänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että terapia on täyttä p*skaa eikä minulla edes ollut oikeasti psykosomaattisia oireita saati masennusta, vaan fyysinen sairaus. Ensimmäinen tähän johtanut oivallus oli että useimmat lääkärit Suomessa on vaan yksinkertaisesti sellaisia v*ttupäisiä narsisteja ettei niitä kiinnosta tutkia tai hoitaa ihmisten sairauksia, vaan leimata kaikki mt-potilaiksi ja pilata mahdollisimman monen elämä. Tätä oivallusta en tosin tehnyt siellä terapiassa, vaan lukemalla ihmisten kokemuksia. Sen jälkeen oivalsin että terapia oli siis yhtä turhaa kuin miltä se oli koko ajan tuntunutkin.
Olen pahoillani, jos koet niin. Sinulla tuntuu olevan aika kova kuori. Johtuisiko asenteesi siitä?
Ei mulla ole kova kuori. Ennen olin vain liian kiltti. Sellainen joka kiltisti uskoi kun lääkäri sanoi että olen masentunut ja kärsin psykosomaattisista oireista. Nykyään en enää ala olemaan muiden hyppyytettävänä.
Lisään vielä että mun asenne on lyhyesti sanottuna nykyään se, että miksi olisin kiltti muille kun ei nekään ole mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen etsinyt terapiasta työkaluja ja taitoja yksinäisyyden käsittelyyn, mutta niitä ei oikein ole löytynyt. Kömpelöitä sosiaalisia taitoja ei oikein voi pysty muuttamaan, ja terapeutitkin ovat yleensä ihan reilusti sanoneet, että uusiin ihmisiin tutustuminen aikuisiällä on hankalaa.
Silloin terapia on varmasti aidosti hedelmällistä, jos periaatteessa kaikki on ympärillä hyvin (ystävät, perhe, työpaikka, terveys) ja muokattava asia ovat omat päänsisäiset ajatusmallit.
Tämä <3
Mulla puuttuu noita kaikkia sulkeissa ja niistä käyn valittamassa - ja turhaan?
Vierailija kirjoitti:
Mulla se oivallus, tai pikemminkin ehkä hyväksyntä, joka oikeasti auttoi pidemmän päälle oli että Masennus ei koskaan katoa, ei oikeasti. Tiedän että moni muu voi kokea sen ahdistava, mutta tässä kontektissa en tarkoitakaan masennusta sen varsinaisessa mittakaavassa ja määrässä. Pikemminkin niin, että se minkä minä koen olevani oman masennukseni syvin keskiö, alku ja juuri, eli koko elämäni kestänyt yksinäisyyden, hylätyksi tulemisen, kenellekään kelpaamattomuuden (vanhemmistani lähtien) ja epätoivon siemen on ollut ja tulee aina olemaan minussa koska se on osa minua.
Toki on hurjasti asioita joita toisinaan yhä toivon menneen toisin, puhumattakaan asioista joita työstän yhä päivittäin, mutta ne ovat silti tehneet minusta minut. Olenpa sitten kuinka säröytynyt, kolhuinen tai elämän lyömä tahansa niin en silti ole kokonaan rikki; Minä olen minä ja yhtälailla MINÄ ansaitsen olla onnellinen vaikka en täydellinen olekaan.
Hyvin sulle on saatu psyykattua tuo ettei masennus koskaan katoa. Lääkäreiden lempilause. Tulevaisuudessa kaikki vaivat mitä sulla ikinä onkaan johtuu siitä sulle kerran diagnosoidusta masennuksesta, joka "ei koskaan katoa". Paha on jos iskee joku syöpä tai muu tappava tauti, hoitoa et tule saamaan etkä tutkimuksia, sillä kaikki oireet johtuu vain siitä masennuksesta niin kauan kunnes kuolema koittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sellaisia? Savatko ihmiset sellaisia oivalluksia?
Kun olin nuori, luulin, että masennukseni johtuu jostain traumasta. Mutta traumoja tulee kaikille, joten miksi kaikki eivät masennu?
Nyt olen alkanut uskoa, että masennus perustuu biologiaan ja perimään. Nykyään kai uskotaan, että suolistobakteeritkin vaikuttaisivat siihen.
Meillä on valtavat erot siinä miten meitä on kohdeltu ja rakastettu lapsena ja nuorena. Myös ulkonäkö vaikuttaa ja vanhempien taloudellinen asema yms yms. Miten niin vain traumat syynä?
Juurikin niin, mutta sitä on itsensäkin vaikea hyväksyä ja sopeutua elämään ja yhteiskuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole käynyt terapiassa, vaan olen terapioinut itseäni kirjallisuudella ja self-helpillä aktiivisesti viiden vuoden ajan. Masennukseni ei myöskään ole ollut vakavinta laatua, eli en ole ollut syvästi toivoton, mutta vastaan silti.
Minun oivallukseni olivat seuraavat:
- elämää ei kuulu suorittaa. Itselleen pitää olla armollinen ja tehdä sitä mitä jaksaa
- pitää oppia kuuntelemaan itseään. Miltä minusta tuntuu? Mitä minun intuitioni haluaa sanoa?
- rauha löytyy tästä hetkestä, eli kun opettelee läsnäolon taidon. Kun muistelee mennyttä, niin masentuu, kun miettii tulevaa, niin ahdistuu.Täyttä liiba laabaa. Jos olet esimerkiksi asuntovelkainen masentunut, et vaan voi "tehdä sitä mitä jaksat", vaan sinä teet sen mitä on pakko. Eli käyt työssä väkisin, ellet halua joutua kuseen. Muutenkin kaikki korulauseet voi tunkea jonnekin syvälle, koska niillä ei ole reaalitodellisuudessa mitään merkitystä. On vaikea "leppoistaa" elämää, kun asuntolainan lyhennykset vinkuu kilpaa jaloissa juoksevien alaikäisten lasten kanssa ja jos hölläät yhtään, tuloksena on valtava katastrofi.
Usein unohtuu, että suuri osa terapiassa käyvistä on myös työssäkäyviä, veroja maksavia ihmisiä, joilla on vastuita ja velvoitteita. Panokset ovat kovat.
Ja asuntolainako on vain sinulle langennut, pyytämättä ja yllättäen, ja siihen ei voi muutoksia tehdä? Katka aan selityksiäsi. Tokkopa paranet koskaan.
En enään yhtään ihmettele miksi tää on niin negatiivinen ja sekava palsta.
Kaikki täällä tuntuu popsivan lääkkeitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en saanut terapiasta paljon apua koska minut oli kotona aivopesty siihen että kaikki on aina omaa vikaani, lapsuudella ei ole merkitystä, tunteilla ei ole väliä, psykologia on humpuukia. Olen tyhmä, typerä, lapsellinen, pilallinen, ärsyttävä. En osannut näitä kertoa terapeutille vaan olin hiljainen joten käynnit oli melko hyödyttömiä.
Vaikka osaisikin itse kertoa, mutta terapeutti on hiljainen, niin onko terapia silloin hyödyllistä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole käynyt terapiassa, vaan olen terapioinut itseäni kirjallisuudella ja self-helpillä aktiivisesti viiden vuoden ajan. Masennukseni ei myöskään ole ollut vakavinta laatua, eli en ole ollut syvästi toivoton, mutta vastaan silti.
Minun oivallukseni olivat seuraavat:
- elämää ei kuulu suorittaa. Itselleen pitää olla armollinen ja tehdä sitä mitä jaksaa
- pitää oppia kuuntelemaan itseään. Miltä minusta tuntuu? Mitä minun intuitioni haluaa sanoa?
- rauha löytyy tästä hetkestä, eli kun opettelee läsnäolon taidon. Kun muistelee mennyttä, niin masentuu, kun miettii tulevaa, niin ahdistuu.Täyttä liiba laabaa. Jos olet esimerkiksi asuntovelkainen masentunut, et vaan voi "tehdä sitä mitä jaksat", vaan sinä teet sen mitä on pakko. Eli käyt työssä väkisin, ellet halua joutua kuseen. Muutenkin kaikki korulauseet voi tunkea jonnekin syvälle, koska niillä ei ole reaalitodellisuudessa mitään merkitystä. On vaikea "leppoistaa" elämää, kun asuntolainan lyhennykset vinkuu kilpaa jaloissa juoksevien alaikäisten lasten kanssa ja jos hölläät yhtään, tuloksena on valtava katastrofi.
Usein unohtuu, että suuri osa terapiassa käyvistä on myös työssäkäyviä, veroja maksavia ihmisiä, joilla on vastuita ja velvoitteita. Panokset ovat kovat.
Ja asuntolainako on vain sinulle langennut, pyytämättä ja yllättäen, ja siihen ei voi muutoksia tehdä? Katka aan selityksiäsi. Tokkopa paranet koskaan.
Asuntolainaan saa helpotusta pankista senku kysyy vaan.
Tietenki riippuu miten asiansa on hoitanu.
Sitäpaitsi useimmiten asuntolainaa maksetaan vähemmän kun vastaavasta asunnosta joutuisi vuokraa maksamaan plus muut kulut päälle.
Tietty jos on hankkinu itelleen asunnon jonka juoksevista kuluista ei selviä niin ei voi ku katsoa peiliin tai hankkia pienempi asunto.
Jos töissä ei viihdy niin voi hakea esim kouluun ja opiskella uuden ammatin. Tämäki on pankin kanssa sovittavissa että maksaa opiskelun ajan vaan pelkkiä korkoja.
Tai sitte hakee toista työpaikkaa jossa voisi viihtyä paremmin.
Tai jos asenne on että kaikki on paskaa paitsi kusi niin sitte psykiatrille koska siihen asennemuutokseen ei auta edes lääkkeet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla se oivallus, tai pikemminkin ehkä hyväksyntä, joka oikeasti auttoi pidemmän päälle oli että Masennus ei koskaan katoa, ei oikeasti. Tiedän että moni muu voi kokea sen ahdistava, mutta tässä kontektissa en tarkoitakaan masennusta sen varsinaisessa mittakaavassa ja määrässä. Pikemminkin niin, että se minkä minä koen olevani oman masennukseni syvin keskiö, alku ja juuri, eli koko elämäni kestänyt yksinäisyyden, hylätyksi tulemisen, kenellekään kelpaamattomuuden (vanhemmistani lähtien) ja epätoivon siemen on ollut ja tulee aina olemaan minussa koska se on osa minua.
Toki on hurjasti asioita joita toisinaan yhä toivon menneen toisin, puhumattakaan asioista joita työstän yhä päivittäin, mutta ne ovat silti tehneet minusta minut. Olenpa sitten kuinka säröytynyt, kolhuinen tai elämän lyömä tahansa niin en silti ole kokonaan rikki; Minä olen minä ja yhtälailla MINÄ ansaitsen olla onnellinen vaikka en täydellinen olekaan.
Kertooko terapeutit tällaisia vai onko todella täysin omaa oivallusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä pelkän masennuksen takia voi saada terapiaa? Minä en ole oikeutettu kelan korvaamaan psykoterapiaa vaikka mulla on taustalla seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena, väkivaltaa kohdannut aikuisena, on pitkäaikaissairauksia ja läheisten kuolintapauksia. Olen kävelevä trauma.
Mitä ihmettä? Minulla on samanlaisia vakavia traumoja kuin sinulla ja olen saanut kelan psykoterapiaa 3 vuotta ja siitä 5 vuoden päästä kolme vuotta uudestaan (ptsd ja dissosiaatiohäiriö). Terapiassa voi käydä myös omakustanteisesti, niin kuin minäkin kävin välillä. Traumaterapia on pelastanut minut.
Miten on pelastanut, mitä oivalsit, mitä sait terapiassa??
Vierailija kirjoitti:
:
Asuntolainaan saa helpotusta pankista senku kysyy vaan.
Tietenki riippuu miten asiansa on hoitanu.
Sitäpaitsi useimmiten asuntolainaa maksetaan vähemmän kun vastaavasta asunnosta joutuisi vuokraa maksamaan plus muut kulut päälle.
Tietty jos on hankkinu itelleen asunnon jonka juoksevista kuluista ei selviä niin ei voi ku katsoa peiliin tai hankkia pienempi asunto.
Jos töissä ei viihdy niin voi hakea esim kouluun ja opiskella uuden ammatin. Tämäki on pankin kanssa sovittavissa että maksaa opiskelun ajan vaan pelkkiä korkoja.
Tai sitte hakee toista työpaikkaa jossa voisi viihtyä paremmin.
Tai jos asenne on että kaikki on paskaa paitsi kusi niin sitte psykiatrille koska siihen asennemuutokseen ei auta edes lääkkeet
Kuulostaa helpolta, mutta sitä elämä ei aina ole kaikilla.
Miksi psykiatrillekaan koska lääkkeetkään ei auta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
:
Asuntolainaan saa helpotusta pankista senku kysyy vaan.
Tietenki riippuu miten asiansa on hoitanu.
Sitäpaitsi useimmiten asuntolainaa maksetaan vähemmän kun vastaavasta asunnosta joutuisi vuokraa maksamaan plus muut kulut päälle.
Tietty jos on hankkinu itelleen asunnon jonka juoksevista kuluista ei selviä niin ei voi ku katsoa peiliin tai hankkia pienempi asunto.
Jos töissä ei viihdy niin voi hakea esim kouluun ja opiskella uuden ammatin. Tämäki on pankin kanssa sovittavissa että maksaa opiskelun ajan vaan pelkkiä korkoja.
Tai sitte hakee toista työpaikkaa jossa voisi viihtyä paremmin.
Tai jos asenne on että kaikki on paskaa paitsi kusi niin sitte psykiatrille koska siihen asennemuutokseen ei auta edes lääkkeetKuulostaa helpolta, mutta sitä elämä ei aina ole kaikilla.
Miksi psykiatrillekaan koska lääkkeetkään ei auta?
Ootko ihan tosissas?
Vierailija kirjoitti:
Mulla se oivallus, tai pikemminkin ehkä hyväksyntä, joka oikeasti auttoi pidemmän päälle oli että Masennus ei koskaan katoa, ei oikeasti. Tiedän että moni muu voi kokea sen ahdistava, mutta tässä kontektissa en tarkoitakaan masennusta sen varsinaisessa mittakaavassa ja määrässä. Pikemminkin niin, että se minkä minä koen olevani oman masennukseni syvin keskiö, alku ja juuri, eli koko elämäni kestänyt yksinäisyyden, hylätyksi tulemisen, kenellekään kelpaamattomuuden (vanhemmistani lähtien) ja epätoivon siemen on ollut ja tulee aina olemaan minussa koska se on osa minua.
Toki on hurjasti asioita joita toisinaan yhä toivon menneen toisin, puhumattakaan asioista joita työstän yhä päivittäin, mutta ne ovat silti tehneet minusta minut. Olenpa sitten kuinka säröytynyt, kolhuinen tai elämän lyömä tahansa niin en silti ole kokonaan rikki; Minä olen minä ja yhtälailla MINÄ ansaitsen olla onnellinen vaikka en täydellinen olekaan.
Kiitos sulle ihana ihminen tästä viestistäsi! Ihan kuin olisin omasta itsestäni lukenut, toki ilman noita oivalluksia. Et tiedä, miten paljon tuo teksti lohdutti minua. Laitan tämän viestin talteen ja luen sen aina, kun alkaa tuntumaan pahalta. Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
:
Asuntolainaan saa helpotusta pankista senku kysyy vaan.
Tietenki riippuu miten asiansa on hoitanu.
Sitäpaitsi useimmiten asuntolainaa maksetaan vähemmän kun vastaavasta asunnosta joutuisi vuokraa maksamaan plus muut kulut päälle.
Tietty jos on hankkinu itelleen asunnon jonka juoksevista kuluista ei selviä niin ei voi ku katsoa peiliin tai hankkia pienempi asunto.
Jos töissä ei viihdy niin voi hakea esim kouluun ja opiskella uuden ammatin. Tämäki on pankin kanssa sovittavissa että maksaa opiskelun ajan vaan pelkkiä korkoja.
Tai sitte hakee toista työpaikkaa jossa voisi viihtyä paremmin.
Tai jos asenne on että kaikki on paskaa paitsi kusi niin sitte psykiatrille koska siihen asennemuutokseen ei auta edes lääkkeetKuulostaa helpolta, mutta sitä elämä ei aina ole kaikilla.
Miksi psykiatrillekaan koska lääkkeetkään ei auta?
Ootko ihan tosissas?
Miksen olisi? Kiinnostaa kuulla edellisen kirjoittajan perustelut. Psykiatri määrää lääkkeet, ja jos kaikki on paskaa eikä lääkkeetkään auta, niin miksi psykiatrille kuten edellä kirjoitti.
Niinpä. Luule(i)n että terapeutti antaa vastauksen kaikkeen.