Masennuksen vuoksi terapiassa käyneet - oivalluksista

Vierailija kirjoitti:

Niin. Terapia ja Suuri Oivallus. Tämä läppä se jaksaa elää vuodesta toiseen. Masentuneet haluavat, että löytäisivät terapiasta jonkun taikanapin, jota painamalla kaikki ratkeaa.

Minäpä kerron mikä terapian Suuri Oivallus oli: se, että mitään oivallusta ei ole olemassakaan ja terapian teho ei ole sataprosenttinen. Kyllä, olen pahoillani. Terapian apu perustuu lähinnä toistoon ja siihen, että se kuuntelija on ammattilainen. Mutta ei siellä mitään mullistavia oivalluksia tehdä ja terapian teho alkaa muutenkin vähenemään heti kun terapia loppuu. Niin se vain on. Lohdullista on kuitenkin se, että ellet nyt ole täysin kaheli, opit olemaan ja elämään sen masennuksesi kanssa. Ikä auttaa. Eläväthän monet sokeina ja kuuroina, kun on pakko sopeutua.

Pahoittelen, jos kirjoitin kärjekkäästi. Kerran olin itsekin sen Suuren Oivalluksen etsijä ja kävin vuosien terapiarumban. Terapiasta oli apua osittain, kyllä, se oli hyvä juttu. Mutta vain osittain. Minä luulin, että kaikki ratkeaa terapiassa ja sitten voi taas jatkaa puhtaalta pöydältä. Vähänpä tiesin.

Minä taas koin, että terapia oli parantavan lääkkeen sijaan kainalosauva. Se tarjosi tilan tehdä itse työ ja oppia uudet taidot mikä parantumiseen tarvitaan. Terapiassa sinuun ei kaadeta mitään voimaeliksiiriä, vaan itse pitää tilanne ratkoa terapeutin tuella. Mikäli itsellä ei siihen rahkeet riitä, ei terapia hyödytä. Pahimmillaan terapia tuottaa vain sairasta mielihyvää kieriskellä omissa liemissään uhriutuen ja muista vikaa etsien. Se vain ylläpitää sairautta ja terapian loppuessa tilanne pahenee.

Kun käyt terapiassa, _sinä itse_ olet se pääjohtaja, joka kertoo mitä työstetään ja joka vie prosessia eteenpäin. Terapeutti toimii vain apulaisena ja tukihenkilönä, jolla on paljon tietoa aiheesta ja joka saattaa olla suureksi avuksi omassa prosessissasi.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä pelkän masennuksen takia voi saada terapiaa? Minä en ole oikeutettu kelan korvaamaan psykoterapiaa vaikka mulla on taustalla seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena, väkivaltaa kohdannut aikuisena, on pitkäaikaissairauksia ja läheisten kuolintapauksia. Olen kävelevä trauma.

Riippuu paljon lääkärinlausunnosta ja sun hakemuksesta.

Minäkin sain mutta en heti, piti taistella.

Kävin neljä vuotta terapiassa. Koin että sillä oli eniten merkitystä mitä käyntien välissä tapahtui ja kävin vain päivittämässä ja reflektoimassa tilanteen terapeutin luona. Löysin ulospääsyn valtavasta ahdistuksesta ja maaennuksesta.

Sanoin terapeutille, että olen tuhonnut itseni psyykenlääkkeillä.

Terapeutti purskahti itkuun.

Tunsi varmaan itsensä osasyylliseksi.

Oivalsin, että masennusta ei paranna lääkkeet eikä lääkäri. Pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa elämään elämää normaalisti. Liian helppoa on heittäytyä "masentuneeksi" ja luovuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Kävin neljä vuotta terapiassa. Koin että sillä oli eniten merkitystä mitä käyntien välissä tapahtui ja kävin vain päivittämässä ja reflektoimassa tilanteen terapeutin luona. Löysin ulospääsyn valtavasta ahdistuksesta ja maaennuksesta.

Mitä aloit tehdä eri tavalla käyntien välissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin neljä vuotta terapiassa. Koin että sillä oli eniten merkitystä mitä käyntien välissä tapahtui ja kävin vain päivittämässä ja reflektoimassa tilanteen terapeutin luona. Löysin ulospääsyn valtavasta ahdistuksesta ja maaennuksesta.

Mitä aloit tehdä eri tavalla käyntien välissä?

Tutkin itseäni, elämääni ja ihmissuhteitani. Kirjoitin valtavasti itselleni, etsin tietoa ja prosessoin kaikkea. Tiedän että haastoin terapeuttini äärimmilleen mutta hän kesti sen ja siihen luotin. Oppimisen myötä aloin tehdä asioita toisin ja vähitellen karsin elämästäni kaiken sen minkä tunnistin ylläpitävän pahoinvointiani. Eivätkä ne olleen niitä asioita, joita ennen terapiaa syyttelin syyllisiksi pahoinvointiini. Se oli raadollisesti peiliin katsomisen paikka ja kipeää teki. Terapia loppui 14 vuotta sitten. Tämä jakso sen jälkeen on ollut tasapainoisinta ja onnellisinta aikaa elämässäni, vaikka onkin eteen tullut vaikeita asioita. Nyt minulla on reppu täynnä välineitä käsitellä niitä.

Minä en ole käynyt terapiassa, vaan olen terapioinut itseäni kirjallisuudella ja self-helpillä aktiivisesti viiden vuoden ajan. Masennukseni ei myöskään ole ollut vakavinta laatua, eli en ole ollut syvästi toivoton, mutta vastaan silti.

Minun oivallukseni olivat seuraavat:

- elämää ei kuulu suorittaa. Itselleen pitää olla armollinen ja tehdä sitä mitä jaksaa

- pitää oppia kuuntelemaan itseään. Miltä minusta tuntuu? Mitä minun intuitioni haluaa sanoa?

- rauha löytyy tästä hetkestä, eli kun opettelee läsnäolon taidon. Kun muistelee mennyttä, niin masentuu, kun miettii tulevaa, niin ahdistuu.

Löysin yhteyden masennuksen ja käsittelemättömien tunteiden välillä sekä siinä että siellä alla on vakavat traumat.

On se muotia nykyisin olla masentunut.

Toivottavasti, että käytä veronmaksajien rahaa humpuukiinne.

Aika pitkälle voi itse päättää miten otan asiat, vellonko pahassa oloissa 24/7 vai tunnin päivässä.

Masennus helpottaa aina jonain päivänä, tulee se hetki jolloin alkaa helpottaa.

Elämä on taistelua joka päivä, ei saa antaa periksi.

Etsi asioista hyvä puoli.

Opi joka päivä uusi asia.

Kiitollisuus

Turha valitus pois, kaikkien elämässä on paskoja juttuja.

Itseäni en tapa saatana kiusallanikaan.

Ihana ketju! Kunhan nuo kettuilijat eivät enempää tulisi pilaamaan ketjua.

Hyviä ohjeita kaikille, ei vain masentuneille.

Tämä ei tullut terapiassa, vaikka sielläkin kävin. Suuri oivallus tapahtui, kun mieheni sanoi: ”Se on vain tunne, se menee ohi”.

Vierailija kirjoitti:

Löysin yhteyden masennuksen ja käsittelemättömien tunteiden välillä sekä siinä että siellä alla on vakavat traumat.

Ja tämmöisen perusjutun käsittämiseen tarvitsit kallispalkkaisen terapeutin? Mikä teitä milleniaaleja vaivaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sellaisia? Savatko ihmiset sellaisia oivalluksia?

Kun olin nuori, luulin, että masennukseni johtuu jostain traumasta. Mutta traumoja tulee kaikille, joten miksi kaikki eivät masennu?

Nyt olen alkanut uskoa, että masennus perustuu biologiaan ja perimään. Nykyään kai uskotaan, että suolistobakteeritkin vaikuttaisivat siihen.

Ei kaikille tule traumoja. On lisäksi eroa, onko lapsuuden pahin tapahtuma vaikkapa jäätelön putoaminen katukivelle vs vanhempien kuolema.

Myös sillä on eroa trauman syntymiseen, kuolivatko vanhemmat vai raiskattiinko sinua pikkulapsena vuosikaudet ja näitkö kotonasi jatkuvasti veristä väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysin yhteyden masennuksen ja käsittelemättömien tunteiden välillä sekä siinä että siellä alla on vakavat traumat.

Ja tämmöisen perusjutun käsittämiseen tarvitsit kallispalkkaisen terapeutin? Mikä teitä milleniaaleja vaivaa..

Olen eri, enkä todellakaan milleniaali, mutta eihän tuo yhteys ole helppo löytää. Jos on ollut vahva selviytyjä, aina kieltänyt tarvitsevansa ketään vaan päättänyt pärjätä yksin - niin siinä vahvuudessa hautautuu moni tunne.

Sitten kun masentuu, niin on todella vaikeaa löytää ne tunteet, kun ne on haudattu six feet under. Niitä kun ei ole olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysin yhteyden masennuksen ja käsittelemättömien tunteiden välillä sekä siinä että siellä alla on vakavat traumat.

Ja tämmöisen perusjutun käsittämiseen tarvitsit kallispalkkaisen terapeutin? Mikä teitä milleniaaleja vaivaa..

Haloo. Mielen sairastaminen on juuri sitä, ettei ole terve ja tunnista tiettyjä asiayhteyksiä eri asioiden välillä. Voi olla jopa niin, että teoriassa ymmärtää ja tietää asiat mutta omassa sisimmässään ei, koska mieli sairastaa ja pyrkii oireillaan suojaamaan tärkeimpiä mekanismeja. Tämä voi ilmentyä kokemuksena että vaikka tietää miten pitäisi toimia niin siten toimiminen olisi kuin tekisi luontoaan vastaan. Kukaan ei halua toimia luontoaan vastaan. Et sinäkään.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei tullut terapiassa, vaikka sielläkin kävin. Suuri oivallus tapahtui, kun mieheni sanoi: ”Se on vain tunne, se menee ohi”.

Tunnr, joka tulee uudelleen, uudelleen, uudelleen ja uudelleen...

Hitsi, mähän opin täältä enemmän kuin terapeutiltani!