Olen 34v mies, enkä ole koskaan saanut sellaista naista jonka olen halunnut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoin mutta sitten kun opiskelujen jälkeen pääsin töihin ja aloin tienaamaan niin hommasin aina silloin tällöin todella kauniin maksullisen naisen. Rahalla saa helposti tyydytettyä sen visuaalisen, yllättäen joskus myös henkisen (jokut maksulliset ovat hyvinkin fiksuja ja akateemisesti koulutettuja jne.), puolen. Eihän se sama ole kuin parisuhde sen ykkösvalinnan kanssa mutta jotain kuitenkin ja pitää ainakin minut tyytyväisenä. Vaimon ei tarvitse näistä tietää, sitäpaitsi hän hyötyy tästä myös.

Kuulostaa surulliselta, jos kumppanin kanssa ei ole tällaista henkistä puolta.

Taitaa olla aika yleistä, että nimenomaan sitä henkistä puolta ei ole parisuhteessa ja siksi ollaan onnettomia.

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on siitä että haluat aidosti niitä naisia mihin oma tasosi ei riitä. Hyvin tyypillistä miestä. Miesten visuaalisuuden kaipuuta. Miehet on pinnallisempia kuin naiset! Naisille haluttavuus on lähinnä miehen ominaisuuksia (katso ketju Naiset! mikä tekee Miehestä seksikkään ja viehättävän?) ketjussa naiset 80% luetteli persoonan ja luonteen piirteitä, 20% koski ulkonäköä, miehillä luku oli päinvastainen 80% naisen ulkonäköä ja 20% naisen luonteenpiirteistä (ks ketjuMiehet! Mikä tekee naisesta seksikkään ja viehättävän?.)

Noita tuloksia voi tulkita monella tapaa. 

Ehkä naiset pitävät vain aniharvoja miehiä fyysisesti kiinnostavina ja sen takia korostavat luonnetta, kun taas tunnetusti suurelle osalle miehistä suurin osa naisista on normaalipainoisena kauniita ja luonteelta ei uskalleta paljon toivoa. Keskivertomiehen pitää siis olla fyysisen keskinkertaisuuden ohella kiinnostava, hauska, hyvä kuuntelija, miehekäs tai jotain muuta sellaista, kun taas mies haluaa keskivertonaisen olevan vain nainen, joka pitää typerimmät mölyt mahassa ja käyttäytyy sovinnaisesti. 

Siis sen lisäksi, että naiset voivat vain kaunistella sanojaan muuten vain. Naiset pelkäävät konflikteja enemmän kuin miehet ja kaunistelu on tapa välttää konflikteja. 

En voi kaikkien naisten puolesta sanoa, mutta itse ainakin pidän aniharvoja miehiä fyysisesti kiinnostavina, mutta sen lisäksi pitää olla myös henkisesti kiinnostava eli ulkonäkö on vasta alku. Miehet ovat mielestäni täysin sokaistuneita naisen ulkonäöstä, kuten kommenttisikin osoittaa. Kauniin ja halutun naisen kokemuksella sanon, että tuo on ärsyttävää ja heikentää luottamusta koko sukupuoleen ja saa tiukentamaan henkisen puolen kriteereitä entisestään. Ikä kyllä tuo tähän parannuksen, siis naisen oma ikä :)

Miehillä on kyky nähdä kauneutta monissa naisissa, naisilla taas kyky nähdä komeutta harvoissa miehissä. Ei se ole mitään "sokaistumista", että aikuinen ihminen tietää omat tarpeensa ja haluaa jakaa hellyytensä ihmisen kanssa, jonka katsominen ei tee pahaa (sen enempää mies ei vaadi eli ihan vain sen, että naisessa on joitakin kauniita piirteitä). Miehet ovat idealistisia ja mielikuvituksellisia ja liioittelevat naisten kauneutta imarrellakseen naista ja kompensoidakseen naisen puutteita, kun taas naisille on enemmän kunnia-asia kertoa miten vähän hyvää sanottavaa heillä on miehistä, vaikka oikeasti ehkä haluaisivatkin heikkona hetkenä painaa poskensa tavallisen miehen penistä vasten jos vain mies voisi saada naisen estot ja defenssit laukeamaan ja nainen ei tuntisi itseään halvaksi, haavoittuvaiseksi ja huonoksi ihastelemalla tasoistaan miestä. Tämä on se vaikea taito, mikä miehen pitäisi oppia.

Minua kiinnostaisi, että mistä olet saanut sellaisen luulon, että miehen pitäisi saada naisen estot ja defenssit laukeamaan ettei tämä tuntisi itseään halvaksi jne. ihastelemalla tasoistaan miestä? Vai oliko tuo sarkasmia?

Jotenkin on vaikea saada kiinni siitä, mitä näiden kommenttiesi takana oikein ajattelet itsestäsi? Aika pitkälti pariutumismaailma lähtee mielestäni siitä. Tuli mieleen aiemmasta kommentista, jossa joku korosti riman nostamisen tärkeyttä, että se todellisuudessa merkitsee, että itseään on oppinut arvostamaan enemmän. Tietää mitä tarvitsee ja haluaa, mikä heijastuu ulospäin myös. Jos ajattelee olevansa kuin pariutumismaailman ovimatto, saa pian huomata muiden kävelevän ylitseen.

Siksi jonkun on kysyttävä, mihin oikeastaan perustuu vaikkapa tyytyminen? Jos se perustuu laskelmointiin, on kyseessä puhtaasti hyväksikäyttösuhde, mutta jos se perustuu uskomukseen, ettei voi saada ketään haluamaansa, on kyseessä heikko omanarvontunne. Se usein oireilee kateutena, vertailuna, muiden arvosteluna ja haitallisena kyynisyytenä (haitta, josta kärsii eniten kyynikko itse, vaikka hän yrittääkin levittää pahaa mieltä ympärilleen). Hyvä tapa testata oma taso on olla täsmälleen sellainen kuin on, olipa sitten kaunis tai ruma tai jotain siltä väliltä. Silloin huomaa, onko toisen kiinnostus aitoa, syntyykö siitä mitään. Mutta jos on epävarma omasta itsestään, koettaa piilotella kaikenlaisiin rooleihin ja strategioihin, minkä muut kokevat epäaitona. 

Vierailija kirjoitti:

Se kuka väittää että ihastuu vain yhteen ihmiseen valehtelee.

Ihminen ihastuu ja rakastuu useisiin ihmisiin elämänsä aika.

Jos ihminen ihastuisi ja rakastaisi vain yhtä ihmistä niin silloin ihminen olisi vain kerran elämässään parisuhteessa.

Ei ole olemassakaan vain yhtä oikeaa, niitä on jokaisella useita(ellei ole aseksuaali).

Se miksi ihminen menee parisuhteeseen ja muuttaa yhteen on yhteiskunnan asettama normi/vaatimus ihmisille.

Oikeastaan parisuhde ja yhdessä asuminen on varsin uusi asia ihmisille, suurimman osan ajasta ihmiset ovat asuneet suurissa yhteisöissä missä kaikki olivat kaikkien kanssa eikä ollut mitään yhtä rakastumisen/ihastumisen kohdetta.

Ihastuminen ja rakastuminen eivät ole vielä rakkautta, ennemminkin rakkauden siemeniä. Jos elättelee useita ihastuksia yhtäaikaa, ei mikään näistä saa elintilaa kasvaakseen rakastumisen kautta rakkaudeksi. Kun yksi ja vain yksi on muita enemmän, puhutaan rakastumisesta, eikä voi olla samaan aikaan rakastunut kahteen kumppaniin. Myöhemmin, kun rakastuminen tasaantuu rakkaudeksi ja kumppanuudeksi, tai sitten päätyy eroon, voi tulla taas uusia ihastumisia, ehkä rakastuminenkin toiseen, mikäli ihastumista lähtee ruokkimaan. 

No me kaikki emme ole ihan samanlaisia, ehkä jollakin voi olla toisin. Mutta en lähde syventämään suhdetta sellaisen kanssa, joka vielä katselee muita tai on sarjarakastuja. Koska sillon tiedän, etten tule ikinä saamaan sellaista syvää keskittynyttä vastarakkautta, jota haluan toiselta. Käsityksemme ja arvomme menevät niin pahasti ristiin, että se tuottaisi vaan kärsimystä molemmille. 

Minulle sarjarakastujan tunnemaailma on kuin voikukkapelto, itselleni rakkaus on kuin ruusu, jota hoivaan ja jonka alustan puhdistan rikkaruohoista myös tulevaisuudessa, kun niitä ihastussiemeniä lentelee ja joku joskus pääsee vähän kasvamaankin... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen mies. Nuoruusvuosiin kuuluu epäonnistuneita ihmissuhteita, kokemus ettei elämä mene toivottuun suuntaan jne. Viimeisimmän eron jälkeen koin, että olen tehnyt elämässä kaiken väärin.

Käänsin kelkkani 180 astetta, aloin käymään salilla, opiskelin, muutin ammatillisen suuntautumisen, ja tein asennemuutoksen. Uhrista tuli selviytyjä. Selviytyjästä tuli voittaja. Paljon työtä se vaati, mutta oli sen arvoista.

Tällä hetkellä en kadu mitään. Nuoruuden epäonnistumiset olivat vain elämän tapa sanoa, että se mitä teen, ei toimi. Omassa ylpeydessäni en halunnut kuunnella. Oma moka, mutta tarpeellinen sellainen.

Suurin opittu asia: Sen sijaan, että jatkuvasti laskisi rimaa, niin nostinkin odotukset pirun korkealle. En enää tyytynyt vähempään, ja sain paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

Ja kyllä, aloituksen teemaan liittyen, naisasiat ovat paremmalla mallilla kuin koskaan.

Olet mielestäni täsmälleen oikeassa siinä, miten hyvän suhteen saa. Vaikka itselläni oli paljon valinnanvaraa, niin panin heidätkin koetteelle tai nostin rimaa, miten sen nyt ilmaiseekin, saadakseni tietää ovatko he kiinnostuneet minusta ihan kokonaisena ulkonäöstä riippumatta. Väittäisin jopa, että riman nostaminen on ainoa keino saada hyvä suhde. Tyytyjät saavat suhteen, jossa molemmat ovat onnettomia ja toinen mahdollisesti hyväksikäyttää jollain tavalla. 

Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus, koska silloin kun itse olen ollut todella ihastunut, en olisi pystynyt tekemään tuollaisia testejä. Eli onko tuollainen testaaja loppujen lopuksi itse se joka ”tyytyy”? Toki voi valita sen parhaan näköisen ja oloisen ehdokkaan jos valinnan varaa on, mutta silloin kun itse on umpirakastunut ei pysty tekemään mitään valistuneita valikoimisia. Ja siitä kai tässä oli kyse? Että kuka tyytyy johonkin toiseen kuin siihen henkilöön joka saa polvet veteliksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon. Olen ollut nuorena se kaunis ja tyttöystäväksi unelmoitu nainen, johon monet rakastuivat onnettomasti. Sain täsmälleen sen poikaystävän ja aviomiehen, jonka halusin, vaikka en silloin tajunnut sen johtuvan ulkonäöstä. Vasta aikuisena olen tajunnut, miten ulkonäkökeskeisiä miehet ovat. 

Aivan varmasti olet enemmän kuin ulkonäkösi.

Kunpa ihastukseni olisikin ollut v-mäinen, eikä niin uskomattoman mukava, hauska ja fiksu. Olisi niin paljon helpompaa päästä yli.

Kuinka hyvin oikeastaan tunnet tämän ihastuksesi? Olen enemmän kuin ulkonäköni niin kuin kaikki muutkin ovat, mutta siitä huolimatta unelmien naiseksi pääsee hyvin helposti pelkällä ulkonäöllä ja kivalla hymyllä. Kauniisiin ihmisiin liitetään monia hyviä ominaisuuksia, onhan sitä tutkittukin. Miehet eivät pane rimaa kovin korkealle siinä kehen ihastuvat ja rakastuvat eli kauniiseen naiseen, jota eivät oikeastaan edes tunne.

Vuoden verran oltu tekemisissä keskenämme, noin kerran viikkoon tavataan. Ja on ulkonäöltään ihan erilainen kuin edellinen ajatukseni "unelmieni naisesta." Ensi kertaa juttelemaan mennessä siis toivoin tavallaan nopeita pakkeja, mutta muutaman keskustelun jälkeen tiesin viihtyväni hänen kanssaan todella hyvin, ja tuntuuhan hän viihtyvän myös minun kanssani.

Ja joo ylipääseminen helpottuisi, jollemme tapailisi, mutta olen ihan iloinen, että olen saanut tutustua häneen ja saan jatkaa tutustumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis laittaako ihmiset oikeasti ihastuksen/rakkaudenkohteitaan tuolla tavalla järjestykseen? Tai sitten ehkä, jos yhteen on ihastunut ja toiseen ei ollenkaan... mutta sitten taas en ymmärrä miten sen toisen kanssa voi olla ollenkaan. Toki on voinut olla vaikeaa aiemmin kun on ollut kaksi miestä joiden välillä päättää, mutta ainakin olisin ollut onnellinen kummasta valinnasta vain, koska molemmat olivat tavoillaan juuri oikeita minulle eikä ollut mitään "kakkosvaihtoehtoja".

Oma esimerkkini: En saanut sitä, kehen olin rakastunut ja jota kohtaan tunsin valtavaa, pakottavaa halua ja intohimoa. "Sain" sitten ihmisen, joka puolestaan oli rakastunut minuun - minä tykkäsin hänestä, hän on aivan ihana ihminen, jonka kanssa minulla on hauskaa, hän ymmärtää minua, hemmotteleekin (mm. hieroo, antaa hellyyttä)... ainoa ongelma on vaan se, että en tunne samanlaista himoa ja halua häntä kohtaan. Hän on vähän kuin paras ystävä, paitsi että meillä on seksiäkin. En ole häneen yhtään ihastunut/rakastunut.

Onko aina pakko ottaa, jos saa?

Ei. Enkä otakaan aina, jos saisin. Mutta huonommalta vaihtoehdolta tuntui sekin, että olisin ollut yksin ilman mitään seksiä ja läheisyyttä. Niin joo ja yhden illan juttuja en halua, koska en saa niistä mitään, kokeiltu on. Ja kuten sanottu, tämä ihminen on mulle läheinen, viihdyn hänen seurassaan, meillä on hauskaa ja hyviä keskusteluja.

Tietääkö kumppanisi missä mennään? Jos tietää, niin hän voi tehdä valinnan ja ottaa riskin. Hyvä niin.

Ellei, niin sinä roikotat häntä suhteessa, tuhlaat hänen aikaansa ja energiaansa sillä välin kun itse vielä odottelet sitä joka saa syttymään. Haluaisitko itse olla tuolla tavoin varalla, kunnes parempi kumppani ilmestyy elämään? Sitten "tunteet veivät" ei vaan "voi mitään" kun elämän rakkaus tuleekin kohdalle ja toinen jätetään. Ei ole reilua peliä tuollainen. 

Kyllä hän oikeastaan tietää. Toki olen ilmaissut asian vähän kauniimmin, eli en ole sanonut "olet vaan varalla" ja "tyydyin sinuun kun en saanut sitä, jonka halusin", mutta kyllä hän käytännössä ymmärtää, että näin oli. En ole siis valehdellut ja esittänyt hullun lailla rakastunutta. Hän halusi ottaa riskin ja olla silti kanssani. Ja on tässä kyllä se, että vaikka hän ei saanut minusta sitä, mitä olisi halunnut, niin hän saa suhteelta kuitenkin muuta, ja kokee esim. vapautuneensa seksuaalisesti ja saavansa henkisestikin suhteeltamme enemmän, mitä esim. aiemmista ihmissuhteistaan. Ja tykkää viettää aikaa kanssani.

Voihan tässä niinkin päin käydä, että hän löytää ensin jonkun uuden. Melkein oikeastaan toivon sitä, koska kuitenkin toivoisin hänelle hyvää ja toivoisin hänen saavan sen, mitä hän haluaa. En vaan itse voi olla se - koska hän ei ole sitä, mitä itse toivoisin.

Mullakin on tällainen nyt jo 38v miespuolinen kaveri, joka on ensin nuoruutensa hassannut itkemällä saavuttamattomien naisten perään, ja nyt viimeiset 10v yrittänyt väkisin seukkailla kakkos ja kolmosvaihtoehtojen kanssa. Olen yrittänyt sanoa usein että olisit vain itseksesi, kyllä sinä pärjäät, mutta joku häntä ajaa parisuhteentynkiin sellaisten ihan kivojen naisten kanssa, ja muutaman kk päästä homma loppuu, villi sinkkuaika taas pari kk, ja sit taas yrittää seukkailla. Tämä mies saa sänkyseuraa niin paljon kuin haluaa, mutta pelkää jäävänsä yksin tällä tavalla elämällä. Yritän tsempata että yksinäisyyttä ei tarvitse pelätä, että onhan hänellä lapsi, ja ystävät, ja sen oikean voi löytää sitten myöhemminkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen mies. Nuoruusvuosiin kuuluu epäonnistuneita ihmissuhteita, kokemus ettei elämä mene toivottuun suuntaan jne. Viimeisimmän eron jälkeen koin, että olen tehnyt elämässä kaiken väärin.

Käänsin kelkkani 180 astetta, aloin käymään salilla, opiskelin, muutin ammatillisen suuntautumisen, ja tein asennemuutoksen. Uhrista tuli selviytyjä. Selviytyjästä tuli voittaja. Paljon työtä se vaati, mutta oli sen arvoista.

Tällä hetkellä en kadu mitään. Nuoruuden epäonnistumiset olivat vain elämän tapa sanoa, että se mitä teen, ei toimi. Omassa ylpeydessäni en halunnut kuunnella. Oma moka, mutta tarpeellinen sellainen.

Suurin opittu asia: Sen sijaan, että jatkuvasti laskisi rimaa, niin nostinkin odotukset pirun korkealle. En enää tyytynyt vähempään, ja sain paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

Ja kyllä, aloituksen teemaan liittyen, naisasiat ovat paremmalla mallilla kuin koskaan.

Olet mielestäni täsmälleen oikeassa siinä, miten hyvän suhteen saa. Vaikka itselläni oli paljon valinnanvaraa, niin panin heidätkin koetteelle tai nostin rimaa, miten sen nyt ilmaiseekin, saadakseni tietää ovatko he kiinnostuneet minusta ihan kokonaisena ulkonäöstä riippumatta. Väittäisin jopa, että riman nostaminen on ainoa keino saada hyvä suhde. Tyytyjät saavat suhteen, jossa molemmat ovat onnettomia ja toinen mahdollisesti hyväksikäyttää jollain tavalla. 

Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus, koska silloin kun itse olen ollut todella ihastunut, en olisi pystynyt tekemään tuollaisia testejä. Eli onko tuollainen testaaja loppujen lopuksi itse se joka ”tyytyy”? Toki voi valita sen parhaan näköisen ja oloisen ehdokkaan jos valinnan varaa on, mutta silloin kun itse on umpirakastunut ei pysty tekemään mitään valistuneita valikoimisia. Ja siitä kai tässä oli kyse? Että kuka tyytyy johonkin toiseen kuin siihen henkilöön joka saa polvet veteliksi?

En ole edes tapaillut ketään, joka ei olisi saanut polvet veteliksi. Ja hyvin harva mies on sellainen, joka on polvet veteliksi saanut, mutta parin ensimmäisen poikaystävän kanssa opin kiinnittämään huomiota siihen, miten luotettava ja sitoutumiskykyinen ja rakastunut mies on pitkällä tähtäimellä. Niitä merkkejä on käytöksessä, ei sanoissa.

Ja omaa ihastusta en tuo esille niin selvästi, olen luonteeltanikin sellainen ja koska sehän ei suhdetta rakenna onko itse ihastunut ja ovatko polvet vetelinä, se vain saa järjen katoamaan. En tiedä olenko tässä poikkeus, mutta olen luonteeltani melko harkitseva ollut aina. Olen sen sijaan melkoisen varma, että tuosta johtuu, että en ole kokenut mainittavampia kolhuja rakkaudessa. Minua ei esimerkiksi ole petetty tai kohdeltu huonosti muutenkaan. Osasin jo nuorena katkaista suhteen nopeasti, jos huomasin pienenkin merkin jostain epäilyttävästä.

Mä en ole saanut sitäkään. En kelvannut edes ulkoiselta viehätysvoimaltani vastaavalle naiselle. Johon ihastuin tosissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon. Olen ollut nuorena se kaunis ja tyttöystäväksi unelmoitu nainen, johon monet rakastuivat onnettomasti. Sain täsmälleen sen poikaystävän ja aviomiehen, jonka halusin, vaikka en silloin tajunnut sen johtuvan ulkonäöstä. Vasta aikuisena olen tajunnut, miten ulkonäkökeskeisiä miehet ovat. 

Aivan varmasti olet enemmän kuin ulkonäkösi.

Kunpa ihastukseni olisikin ollut v-mäinen, eikä niin uskomattoman mukava, hauska ja fiksu. Olisi niin paljon helpompaa päästä yli.

Kuinka hyvin oikeastaan tunnet tämän ihastuksesi? Olen enemmän kuin ulkonäköni niin kuin kaikki muutkin ovat, mutta siitä huolimatta unelmien naiseksi pääsee hyvin helposti pelkällä ulkonäöllä ja kivalla hymyllä. Kauniisiin ihmisiin liitetään monia hyviä ominaisuuksia, onhan sitä tutkittukin. Miehet eivät pane rimaa kovin korkealle siinä kehen ihastuvat ja rakastuvat eli kauniiseen naiseen, jota eivät oikeastaan edes tunne.

Vuoden verran oltu tekemisissä keskenämme, noin kerran viikkoon tavataan. Ja on ulkonäöltään ihan erilainen kuin edellinen ajatukseni "unelmieni naisesta." Ensi kertaa juttelemaan mennessä siis toivoin tavallaan nopeita pakkeja, mutta muutaman keskustelun jälkeen tiesin viihtyväni hänen kanssaan todella hyvin, ja tuntuuhan hän viihtyvän myös minun kanssani.

Ja joo ylipääseminen helpottuisi, jollemme tapailisi, mutta olen ihan iloinen, että olen saanut tutustua häneen ja saan jatkaa tutustumista.

Ehkä se tuo elämääsi kimalletta, jota kaipaat, ei sydänsuruja. Toivottavasti.

Se ykkösvaihtoehto on omaa fantasiaasi, koska et ole hänen kanssaan kimppaan ikinä mennyt. Et voi oikeasti tietää, millaista hänen kanssaan olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen mies. Nuoruusvuosiin kuuluu epäonnistuneita ihmissuhteita, kokemus ettei elämä mene toivottuun suuntaan jne. Viimeisimmän eron jälkeen koin, että olen tehnyt elämässä kaiken väärin.

Käänsin kelkkani 180 astetta, aloin käymään salilla, opiskelin, muutin ammatillisen suuntautumisen, ja tein asennemuutoksen. Uhrista tuli selviytyjä. Selviytyjästä tuli voittaja. Paljon työtä se vaati, mutta oli sen arvoista.

Tällä hetkellä en kadu mitään. Nuoruuden epäonnistumiset olivat vain elämän tapa sanoa, että se mitä teen, ei toimi. Omassa ylpeydessäni en halunnut kuunnella. Oma moka, mutta tarpeellinen sellainen.

Suurin opittu asia: Sen sijaan, että jatkuvasti laskisi rimaa, niin nostinkin odotukset pirun korkealle. En enää tyytynyt vähempään, ja sain paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

Ja kyllä, aloituksen teemaan liittyen, naisasiat ovat paremmalla mallilla kuin koskaan.

Olet mielestäni täsmälleen oikeassa siinä, miten hyvän suhteen saa. Vaikka itselläni oli paljon valinnanvaraa, niin panin heidätkin koetteelle tai nostin rimaa, miten sen nyt ilmaiseekin, saadakseni tietää ovatko he kiinnostuneet minusta ihan kokonaisena ulkonäöstä riippumatta. Väittäisin jopa, että riman nostaminen on ainoa keino saada hyvä suhde. Tyytyjät saavat suhteen, jossa molemmat ovat onnettomia ja toinen mahdollisesti hyväksikäyttää jollain tavalla. 

Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus, koska silloin kun itse olen ollut todella ihastunut, en olisi pystynyt tekemään tuollaisia testejä. Eli onko tuollainen testaaja loppujen lopuksi itse se joka ”tyytyy”? Toki voi valita sen parhaan näköisen ja oloisen ehdokkaan jos valinnan varaa on, mutta silloin kun itse on umpirakastunut ei pysty tekemään mitään valistuneita valikoimisia. Ja siitä kai tässä oli kyse? Että kuka tyytyy johonkin toiseen kuin siihen henkilöön joka saa polvet veteliksi?

En ole edes tapaillut ketään, joka ei olisi saanut polvet veteliksi. Ja hyvin harva mies on sellainen, joka on polvet veteliksi saanut, mutta parin ensimmäisen poikaystävän kanssa opin kiinnittämään huomiota siihen, miten luotettava ja sitoutumiskykyinen ja rakastunut mies on pitkällä tähtäimellä. Niitä merkkejä on käytöksessä, ei sanoissa.

Ja omaa ihastusta en tuo esille niin selvästi, olen luonteeltanikin sellainen ja koska sehän ei suhdetta rakenna onko itse ihastunut ja ovatko polvet vetelinä, se vain saa järjen katoamaan. En tiedä olenko tässä poikkeus, mutta olen luonteeltani melko harkitseva ollut aina. Olen sen sijaan melkoisen varma, että tuosta johtuu, että en ole kokenut mainittavampia kolhuja rakkaudessa. Minua ei esimerkiksi ole petetty tai kohdeltu huonosti muutenkaan. Osasin jo nuorena katkaista suhteen nopeasti, jos huomasin pienenkin merkin jostain epäilyttävästä.

Niin, oikeastaan tässä onkin se syy miksi kukaan ulkopuolinen ei voi oikeastaan sanoa mitään toisten suhteista ja tyytymisistä. Jos toiset ei ylipäätään koe sellaisia ihastumisia mitkä sekoittaa kaiken harkintakyvyn ja toisille taas vain sellaisesta tunteesta lähtevä suhde on se missä ei olla tyydytty johonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen mies. Nuoruusvuosiin kuuluu epäonnistuneita ihmissuhteita, kokemus ettei elämä mene toivottuun suuntaan jne. Viimeisimmän eron jälkeen koin, että olen tehnyt elämässä kaiken väärin.

Käänsin kelkkani 180 astetta, aloin käymään salilla, opiskelin, muutin ammatillisen suuntautumisen, ja tein asennemuutoksen. Uhrista tuli selviytyjä. Selviytyjästä tuli voittaja. Paljon työtä se vaati, mutta oli sen arvoista.

Tällä hetkellä en kadu mitään. Nuoruuden epäonnistumiset olivat vain elämän tapa sanoa, että se mitä teen, ei toimi. Omassa ylpeydessäni en halunnut kuunnella. Oma moka, mutta tarpeellinen sellainen.

Suurin opittu asia: Sen sijaan, että jatkuvasti laskisi rimaa, niin nostinkin odotukset pirun korkealle. En enää tyytynyt vähempään, ja sain paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

Ja kyllä, aloituksen teemaan liittyen, naisasiat ovat paremmalla mallilla kuin koskaan.

Olet mielestäni täsmälleen oikeassa siinä, miten hyvän suhteen saa. Vaikka itselläni oli paljon valinnanvaraa, niin panin heidätkin koetteelle tai nostin rimaa, miten sen nyt ilmaiseekin, saadakseni tietää ovatko he kiinnostuneet minusta ihan kokonaisena ulkonäöstä riippumatta. Väittäisin jopa, että riman nostaminen on ainoa keino saada hyvä suhde. Tyytyjät saavat suhteen, jossa molemmat ovat onnettomia ja toinen mahdollisesti hyväksikäyttää jollain tavalla. 

Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus, koska silloin kun itse olen ollut todella ihastunut, en olisi pystynyt tekemään tuollaisia testejä. Eli onko tuollainen testaaja loppujen lopuksi itse se joka ”tyytyy”? Toki voi valita sen parhaan näköisen ja oloisen ehdokkaan jos valinnan varaa on, mutta silloin kun itse on umpirakastunut ei pysty tekemään mitään valistuneita valikoimisia. Ja siitä kai tässä oli kyse? Että kuka tyytyy johonkin toiseen kuin siihen henkilöön joka saa polvet veteliksi?

Mitä jos on pakko tyytyä sellaiseen joka ei saa polvia veteliksi, ellei sitten halua viettää koko elämäänsä ilman parisuhdetta?

Vai oletko niin todellisuudesta vieraantunut, ettet ymmärrä tällaista monen kohdalla toteutuvaa asiaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen mies. Nuoruusvuosiin kuuluu epäonnistuneita ihmissuhteita, kokemus ettei elämä mene toivottuun suuntaan jne. Viimeisimmän eron jälkeen koin, että olen tehnyt elämässä kaiken väärin.

Käänsin kelkkani 180 astetta, aloin käymään salilla, opiskelin, muutin ammatillisen suuntautumisen, ja tein asennemuutoksen. Uhrista tuli selviytyjä. Selviytyjästä tuli voittaja. Paljon työtä se vaati, mutta oli sen arvoista.

Tällä hetkellä en kadu mitään. Nuoruuden epäonnistumiset olivat vain elämän tapa sanoa, että se mitä teen, ei toimi. Omassa ylpeydessäni en halunnut kuunnella. Oma moka, mutta tarpeellinen sellainen.

Suurin opittu asia: Sen sijaan, että jatkuvasti laskisi rimaa, niin nostinkin odotukset pirun korkealle. En enää tyytynyt vähempään, ja sain paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

Ja kyllä, aloituksen teemaan liittyen, naisasiat ovat paremmalla mallilla kuin koskaan.

Olet mielestäni täsmälleen oikeassa siinä, miten hyvän suhteen saa. Vaikka itselläni oli paljon valinnanvaraa, niin panin heidätkin koetteelle tai nostin rimaa, miten sen nyt ilmaiseekin, saadakseni tietää ovatko he kiinnostuneet minusta ihan kokonaisena ulkonäöstä riippumatta. Väittäisin jopa, että riman nostaminen on ainoa keino saada hyvä suhde. Tyytyjät saavat suhteen, jossa molemmat ovat onnettomia ja toinen mahdollisesti hyväksikäyttää jollain tavalla. 

Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus, koska silloin kun itse olen ollut todella ihastunut, en olisi pystynyt tekemään tuollaisia testejä. Eli onko tuollainen testaaja loppujen lopuksi itse se joka ”tyytyy”? Toki voi valita sen parhaan näköisen ja oloisen ehdokkaan jos valinnan varaa on, mutta silloin kun itse on umpirakastunut ei pysty tekemään mitään valistuneita valikoimisia. Ja siitä kai tässä oli kyse? Että kuka tyytyy johonkin toiseen kuin siihen henkilöön joka saa polvet veteliksi?

Mitä jos on pakko tyytyä sellaiseen joka ei saa polvia veteliksi, ellei sitten halua viettää koko elämäänsä ilman parisuhdetta?

Vai oletko niin todellisuudesta vieraantunut, ettet ymmärrä tällaista monen kohdalla toteutuvaa asiaa?

Ymmärtänet, että "polvet veteliksi" on vain kielikuva siinä missä myös "perhoset vatsassa". Ihan olen jaloillani pysynyt, vaikka puolisooni ensitapaamisella silmittömästi ihastuinkin. Ja kyllä, olisin mieluummin ollut ilman parisuhdetta kuin tyytynyt ihmiseen, johon en olisi ihastunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen mies. Nuoruusvuosiin kuuluu epäonnistuneita ihmissuhteita, kokemus ettei elämä mene toivottuun suuntaan jne. Viimeisimmän eron jälkeen koin, että olen tehnyt elämässä kaiken väärin.

Käänsin kelkkani 180 astetta, aloin käymään salilla, opiskelin, muutin ammatillisen suuntautumisen, ja tein asennemuutoksen. Uhrista tuli selviytyjä. Selviytyjästä tuli voittaja. Paljon työtä se vaati, mutta oli sen arvoista.

Tällä hetkellä en kadu mitään. Nuoruuden epäonnistumiset olivat vain elämän tapa sanoa, että se mitä teen, ei toimi. Omassa ylpeydessäni en halunnut kuunnella. Oma moka, mutta tarpeellinen sellainen.

Suurin opittu asia: Sen sijaan, että jatkuvasti laskisi rimaa, niin nostinkin odotukset pirun korkealle. En enää tyytynyt vähempään, ja sain paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

Ja kyllä, aloituksen teemaan liittyen, naisasiat ovat paremmalla mallilla kuin koskaan.

Olet mielestäni täsmälleen oikeassa siinä, miten hyvän suhteen saa. Vaikka itselläni oli paljon valinnanvaraa, niin panin heidätkin koetteelle tai nostin rimaa, miten sen nyt ilmaiseekin, saadakseni tietää ovatko he kiinnostuneet minusta ihan kokonaisena ulkonäöstä riippumatta. Väittäisin jopa, että riman nostaminen on ainoa keino saada hyvä suhde. Tyytyjät saavat suhteen, jossa molemmat ovat onnettomia ja toinen mahdollisesti hyväksikäyttää jollain tavalla. 

Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus, koska silloin kun itse olen ollut todella ihastunut, en olisi pystynyt tekemään tuollaisia testejä. Eli onko tuollainen testaaja loppujen lopuksi itse se joka ”tyytyy”? Toki voi valita sen parhaan näköisen ja oloisen ehdokkaan jos valinnan varaa on, mutta silloin kun itse on umpirakastunut ei pysty tekemään mitään valistuneita valikoimisia. Ja siitä kai tässä oli kyse? Että kuka tyytyy johonkin toiseen kuin siihen henkilöön joka saa polvet veteliksi?

En ole edes tapaillut ketään, joka ei olisi saanut polvet veteliksi. Ja hyvin harva mies on sellainen, joka on polvet veteliksi saanut, mutta parin ensimmäisen poikaystävän kanssa opin kiinnittämään huomiota siihen, miten luotettava ja sitoutumiskykyinen ja rakastunut mies on pitkällä tähtäimellä. Niitä merkkejä on käytöksessä, ei sanoissa.

Ja omaa ihastusta en tuo esille niin selvästi, olen luonteeltanikin sellainen ja koska sehän ei suhdetta rakenna onko itse ihastunut ja ovatko polvet vetelinä, se vain saa järjen katoamaan. En tiedä olenko tässä poikkeus, mutta olen luonteeltani melko harkitseva ollut aina. Olen sen sijaan melkoisen varma, että tuosta johtuu, että en ole kokenut mainittavampia kolhuja rakkaudessa. Minua ei esimerkiksi ole petetty tai kohdeltu huonosti muutenkaan. Osasin jo nuorena katkaista suhteen nopeasti, jos huomasin pienenkin merkin jostain epäilyttävästä.

Niin, oikeastaan tässä onkin se syy miksi kukaan ulkopuolinen ei voi oikeastaan sanoa mitään toisten suhteista ja tyytymisistä. Jos toiset ei ylipäätään koe sellaisia ihastumisia mitkä sekoittaa kaiken harkintakyvyn ja toisille taas vain sellaisesta tunteesta lähtevä suhde on se missä ei olla tyydytty johonkin.

Topicissa on aiheena se, että itse kertoo tyytyvänsä. Kiinnitti huomiota, koska en pystyisi edes suutelemaan ketään, joka ei saa polvia veteliksi. Se on titta, että parempi olla arvailematta muiden suhteista. Koska siitä tietävät vain osapuolet itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen mies. Nuoruusvuosiin kuuluu epäonnistuneita ihmissuhteita, kokemus ettei elämä mene toivottuun suuntaan jne. Viimeisimmän eron jälkeen koin, että olen tehnyt elämässä kaiken väärin.

Käänsin kelkkani 180 astetta, aloin käymään salilla, opiskelin, muutin ammatillisen suuntautumisen, ja tein asennemuutoksen. Uhrista tuli selviytyjä. Selviytyjästä tuli voittaja. Paljon työtä se vaati, mutta oli sen arvoista.

Tällä hetkellä en kadu mitään. Nuoruuden epäonnistumiset olivat vain elämän tapa sanoa, että se mitä teen, ei toimi. Omassa ylpeydessäni en halunnut kuunnella. Oma moka, mutta tarpeellinen sellainen.

Suurin opittu asia: Sen sijaan, että jatkuvasti laskisi rimaa, niin nostinkin odotukset pirun korkealle. En enää tyytynyt vähempään, ja sain paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

Ja kyllä, aloituksen teemaan liittyen, naisasiat ovat paremmalla mallilla kuin koskaan.

Olet mielestäni täsmälleen oikeassa siinä, miten hyvän suhteen saa. Vaikka itselläni oli paljon valinnanvaraa, niin panin heidätkin koetteelle tai nostin rimaa, miten sen nyt ilmaiseekin, saadakseni tietää ovatko he kiinnostuneet minusta ihan kokonaisena ulkonäöstä riippumatta. Väittäisin jopa, että riman nostaminen on ainoa keino saada hyvä suhde. Tyytyjät saavat suhteen, jossa molemmat ovat onnettomia ja toinen mahdollisesti hyväksikäyttää jollain tavalla. 

Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus, koska silloin kun itse olen ollut todella ihastunut, en olisi pystynyt tekemään tuollaisia testejä. Eli onko tuollainen testaaja loppujen lopuksi itse se joka ”tyytyy”? Toki voi valita sen parhaan näköisen ja oloisen ehdokkaan jos valinnan varaa on, mutta silloin kun itse on umpirakastunut ei pysty tekemään mitään valistuneita valikoimisia. Ja siitä kai tässä oli kyse? Että kuka tyytyy johonkin toiseen kuin siihen henkilöön joka saa polvet veteliksi?

Mitä jos on pakko tyytyä sellaiseen joka ei saa polvia veteliksi, ellei sitten halua viettää koko elämäänsä ilman parisuhdetta?

Vai oletko niin todellisuudesta vieraantunut, ettet ymmärrä tällaista monen kohdalla toteutuvaa asiaa?

Ymmärtänet, että "polvet veteliksi" on vain kielikuva siinä missä myös "perhoset vatsassa". Ihan olen jaloillani pysynyt, vaikka puolisooni ensitapaamisella silmittömästi ihastuinkin. Ja kyllä, olisin mieluummin ollut ilman parisuhdetta kuin tyytynyt ihmiseen, johon en olisi ihastunut.

Se on kuule helppo sanoa miten ei "tyytyisi" kehenkään jos on sellainen henkilö joka on jo saanut haluamansa.

En usko sinua. Sinulla on nyt ylväs ajattelutapa, mutta kyllä se mieli muuttuisi vuosien yksinäisyyden jälkeen.

32v mies ja sama täällä. Tai edellinen oli kyllä lyhyt seurustelusuhde mutta päättyi kun nainen muutti pois. Sitä edellinen oli tapailusuhde ja naiselta hävisi kiinnostus (tämä yksilö tosin osoittautui k-pääksi, viihdekäytti huumeita jne,  jota en enää kaipaa).

Nuo kaksi siis sellaisia jotka oikasti halusin, oikeastaan ainoat 2 unelmanaista elämäni aikana joiden kanssa vakava suhde olisi kiinnostanut. Esim tinderiin saan kyllä helposti toista sataa matchia pienehkössä kaupungissa, mutta ei siellä ketään ole joka vakavassa mielessä kiinnostaisi.

Toisaalta ajattelen niin että paljon prempi yksin kuin sellaisen kanssa joka ei vakavasti kiinnosta. Pelkästään seksin takia olen tapaillut muutamaa muuta naista mutta ongelmana vaan kun odottavat jotain enempää, pitää keksiä joku tekosyy laittaa suhde poikki kun haluavat edetä liian vakavaksi suhteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen mies. Nuoruusvuosiin kuuluu epäonnistuneita ihmissuhteita, kokemus ettei elämä mene toivottuun suuntaan jne. Viimeisimmän eron jälkeen koin, että olen tehnyt elämässä kaiken väärin.

Käänsin kelkkani 180 astetta, aloin käymään salilla, opiskelin, muutin ammatillisen suuntautumisen, ja tein asennemuutoksen. Uhrista tuli selviytyjä. Selviytyjästä tuli voittaja. Paljon työtä se vaati, mutta oli sen arvoista.

Tällä hetkellä en kadu mitään. Nuoruuden epäonnistumiset olivat vain elämän tapa sanoa, että se mitä teen, ei toimi. Omassa ylpeydessäni en halunnut kuunnella. Oma moka, mutta tarpeellinen sellainen.

Suurin opittu asia: Sen sijaan, että jatkuvasti laskisi rimaa, niin nostinkin odotukset pirun korkealle. En enää tyytynyt vähempään, ja sain paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

Ja kyllä, aloituksen teemaan liittyen, naisasiat ovat paremmalla mallilla kuin koskaan.

Olet mielestäni täsmälleen oikeassa siinä, miten hyvän suhteen saa. Vaikka itselläni oli paljon valinnanvaraa, niin panin heidätkin koetteelle tai nostin rimaa, miten sen nyt ilmaiseekin, saadakseni tietää ovatko he kiinnostuneet minusta ihan kokonaisena ulkonäöstä riippumatta. Väittäisin jopa, että riman nostaminen on ainoa keino saada hyvä suhde. Tyytyjät saavat suhteen, jossa molemmat ovat onnettomia ja toinen mahdollisesti hyväksikäyttää jollain tavalla. 

Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus, koska silloin kun itse olen ollut todella ihastunut, en olisi pystynyt tekemään tuollaisia testejä. Eli onko tuollainen testaaja loppujen lopuksi itse se joka ”tyytyy”? Toki voi valita sen parhaan näköisen ja oloisen ehdokkaan jos valinnan varaa on, mutta silloin kun itse on umpirakastunut ei pysty tekemään mitään valistuneita valikoimisia. Ja siitä kai tässä oli kyse? Että kuka tyytyy johonkin toiseen kuin siihen henkilöön joka saa polvet veteliksi?

En ole edes tapaillut ketään, joka ei olisi saanut polvet veteliksi. Ja hyvin harva mies on sellainen, joka on polvet veteliksi saanut, mutta parin ensimmäisen poikaystävän kanssa opin kiinnittämään huomiota siihen, miten luotettava ja sitoutumiskykyinen ja rakastunut mies on pitkällä tähtäimellä. Niitä merkkejä on käytöksessä, ei sanoissa.

Ja omaa ihastusta en tuo esille niin selvästi, olen luonteeltanikin sellainen ja koska sehän ei suhdetta rakenna onko itse ihastunut ja ovatko polvet vetelinä, se vain saa järjen katoamaan. En tiedä olenko tässä poikkeus, mutta olen luonteeltani melko harkitseva ollut aina. Olen sen sijaan melkoisen varma, että tuosta johtuu, että en ole kokenut mainittavampia kolhuja rakkaudessa. Minua ei esimerkiksi ole petetty tai kohdeltu huonosti muutenkaan. Osasin jo nuorena katkaista suhteen nopeasti, jos huomasin pienenkin merkin jostain epäilyttävästä.

Niin, oikeastaan tässä onkin se syy miksi kukaan ulkopuolinen ei voi oikeastaan sanoa mitään toisten suhteista ja tyytymisistä. Jos toiset ei ylipäätään koe sellaisia ihastumisia mitkä sekoittaa kaiken harkintakyvyn ja toisille taas vain sellaisesta tunteesta lähtevä suhde on se missä ei olla tyydytty johonkin.

Vielä tuli mieleen, että mitä kaikkea tuo kaiken harkintakyvyn sekoittuminen oikein tarkoittaa ja pitää sisällään? Itse kun olen niin harkitseva, niin en oikein sitä ymmärrä, vaan se kuulostaa sellaiselta, että jättää esimerkiksi haitalliset asiat näkemättä. Jos vaikkapa selviää, että mies on varsin suosittu naisten keskuudessa ja pettänyt entisiä tyttöystäviään, niin jättää sellaisen huomiotta kuvitellen, että juuri minä olen poikkeus. Tai liiallinen alkoholinkäyttö, pienet ilkeät kommentit tai jotain muuta vastaavaa. 

Harkintakyky sekoittuminen on sikälikin hankala, että tapailu ja seurustelu kestää kuitenkin jonkun aikaa ennen kuin sitoudutaan. Jos nyt hetket ovatkin polvet vetelinä ja ihastus on kasvanut rakastumiseksi, niin ei minun harkintakykyni ole ikinä pettänyt muussakaan asiassa pitkäksi ajaksi. Tarkoitetaanko nyt suhteita, joissa nainen tai mies jo tietää toisen olevan ongelmatapaus, mutta rakkaus ei silti lopu? Minusta tuollaisen tausta löytyy lapsuudenperheen asioista, ei siitä rakkauden kohteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on siitä että haluat aidosti niitä naisia mihin oma tasosi ei riitä. Hyvin tyypillistä miestä. Miesten visuaalisuuden kaipuuta. Miehet on pinnallisempia kuin naiset! Naisille haluttavuus on lähinnä miehen ominaisuuksia (katso ketju Naiset! mikä tekee Miehestä seksikkään ja viehättävän?) ketjussa naiset 80% luetteli persoonan ja luonteen piirteitä, 20% koski ulkonäköä, miehillä luku oli päinvastainen 80% naisen ulkonäköä ja 20% naisen luonteenpiirteistä (ks ketjuMiehet! Mikä tekee naisesta seksikkään ja viehättävän?.)

Kuinka usein nämä biologiset faktat oikein pitää toistaa? Kaikkihan nämä tietävät. Se ei kylläkään tee naisista miehiä parempia, että heidän DNA:nsa ohjaamat, eli täysin naisen oman moraalisen harkinnan ulkopuolella olevat seksuaaliset mieltymykset, ovat enemmän henkisellä puolella. Tosin kyllähän nekin ovat samasta inhorealistisesta sapluunasta. Vain voittaja kiihottaa.

Ulkonäkö, etenkin kasvojen komeus on kyllä muuten erittäin tärkeää naisille, vaikka he eivät sitä kriteereissään mainitse.

Eli, vielä kerran (aloittajalle ja kaikille muillekin ulisijoille) tiedoksi: menkää kehittämään persoonallisuuttanne ja palatkaa sitten asiaan. Tunti kirjastossa auttaa naisten kanssa paljon enemmän kuin tunti salilla.

Eri

Sitten kun joku vielä osaisi kertoa miksi miehen pitäisi hurmata nainen?

Mies: ole paras versio omasta itsestäsi, älä mieti hetkeäkään mitä joku nainen sinusta ajattelee.

MGTOW

Aiheena on se, että ei saada sellaista naista, joka halutaan.

Aivan, sanoisin että olemassa paras versio itsestään pääsee pitkälle. Tämä tarkoittaa että käyttää energiansa lukemiseen ja treenaamiseen, ei baariin ja naisista vikisemiseen.

Ettekö ole huomannut? Kun lakkaa yrittämästä jotain (vaikkapa naisia), ei vaikuta enää epätoivoiselta urpolta, jolloin huomaa löytävänsä mitä aikaisemmin haki?

eli: miksi miehen pitäisi metsästää naista? Ole niin hyvä saalis että nainen joutuu pokaamaan sinut ennen kuin joku muu tekee niin.

Missä kukaan edes puhui tässä sivuketjussa hurmaamisesta tai metsästyksestä? Mainittiin persoonan kehittäminen.

älä leiki typerämpää kuin olet.

Miksi neuvoa kehittämään itseään jotta saa haluamansa (tasoisen) naisen jollei tavoitteena ole "hurmata" sellainen nainen? Ajattelitko että istumalla kirjastossa sellainen nainen asttuu putoamaan hyllyjen välistä jalkoihin ja siitä se sitten lähti...

En ymmärrä tätä koko ykkös- ja kakkosvaihtoehtokuviota. Jos itse en saa sitä ihmistä, johon olen ihastunut, en sitten seurustele. En tajua ihmisiä, jotka seurustelevat vain seurustelun vuoksi, eivät siksi että kumppani on hänelle juuri se oikea. Tämäkin taitaa olla näitä nykypäivän tinderongelmia, kun koko ajan on ainakin näennäisesti valinnanvaraa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen mies. Nuoruusvuosiin kuuluu epäonnistuneita ihmissuhteita, kokemus ettei elämä mene toivottuun suuntaan jne. Viimeisimmän eron jälkeen koin, että olen tehnyt elämässä kaiken väärin.

Käänsin kelkkani 180 astetta, aloin käymään salilla, opiskelin, muutin ammatillisen suuntautumisen, ja tein asennemuutoksen. Uhrista tuli selviytyjä. Selviytyjästä tuli voittaja. Paljon työtä se vaati, mutta oli sen arvoista.

Tällä hetkellä en kadu mitään. Nuoruuden epäonnistumiset olivat vain elämän tapa sanoa, että se mitä teen, ei toimi. Omassa ylpeydessäni en halunnut kuunnella. Oma moka, mutta tarpeellinen sellainen.

Suurin opittu asia: Sen sijaan, että jatkuvasti laskisi rimaa, niin nostinkin odotukset pirun korkealle. En enää tyytynyt vähempään, ja sain paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

Ja kyllä, aloituksen teemaan liittyen, naisasiat ovat paremmalla mallilla kuin koskaan.

Olet mielestäni täsmälleen oikeassa siinä, miten hyvän suhteen saa. Vaikka itselläni oli paljon valinnanvaraa, niin panin heidätkin koetteelle tai nostin rimaa, miten sen nyt ilmaiseekin, saadakseni tietää ovatko he kiinnostuneet minusta ihan kokonaisena ulkonäöstä riippumatta. Väittäisin jopa, että riman nostaminen on ainoa keino saada hyvä suhde. Tyytyjät saavat suhteen, jossa molemmat ovat onnettomia ja toinen mahdollisesti hyväksikäyttää jollain tavalla. 

Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus, koska silloin kun itse olen ollut todella ihastunut, en olisi pystynyt tekemään tuollaisia testejä. Eli onko tuollainen testaaja loppujen lopuksi itse se joka ”tyytyy”? Toki voi valita sen parhaan näköisen ja oloisen ehdokkaan jos valinnan varaa on, mutta silloin kun itse on umpirakastunut ei pysty tekemään mitään valistuneita valikoimisia. Ja siitä kai tässä oli kyse? Että kuka tyytyy johonkin toiseen kuin siihen henkilöön joka saa polvet veteliksi?

Mitä jos on pakko tyytyä sellaiseen joka ei saa polvia veteliksi, ellei sitten halua viettää koko elämäänsä ilman parisuhdetta?

Vai oletko niin todellisuudesta vieraantunut, ettet ymmärrä tällaista monen kohdalla toteutuvaa asiaa?

Ymmärtänet, että "polvet veteliksi" on vain kielikuva siinä missä myös "perhoset vatsassa". Ihan olen jaloillani pysynyt, vaikka puolisooni ensitapaamisella silmittömästi ihastuinkin. Ja kyllä, olisin mieluummin ollut ilman parisuhdetta kuin tyytynyt ihmiseen, johon en olisi ihastunut.

Se on kuule helppo sanoa miten ei "tyytyisi" kehenkään jos on sellainen henkilö joka on jo saanut haluamansa.

En usko sinua. Sinulla on nyt ylväs ajattelutapa, mutta kyllä se mieli muuttuisi vuosien yksinäisyyden jälkeen.

Joskus nämä "mieluummin yksin kuin tyytymissuhteessa" -julistajat ovat itse asiassa juuri niitä tyytyjiä, ja he sanovat tuota siksi, että jos osa ihmisistä jää yksin, voivat he kuitenkin kokea olevansa onnekkaampia - ja onnekkaita edes jossain. Että vaikka itse(kään) eivät saaneet sellaista, jonka olisivat halunneet ja joutuivat tyytymään, niin ainakaan eivät jääneet yksin niinkuin se joku joka ei edes tyytynyt...