Lue keskustelun säännöt.
Olen 34v mies, enkä ole koskaan saanut sellaista naista jonka olen halunnut
04.02.2020 |
En ole koskaan saanut sitä johon olen ollut sillä hetkellä oikeasti ihastunut, vaan olen aina joutunut tyytymään siihen kakkos -tai kolmosvaihtoehtoon.
Olen kateellinen niille, jotka aina saavat sen ykkösen...Ja myönnetään, myös hieman katkera.
Kommentit (288)
Juuri tuon takia kannatta ryhtyä MGTOW.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis laittaako ihmiset oikeasti ihastuksen/rakkaudenkohteitaan tuolla tavalla järjestykseen? Tai sitten ehkä, jos yhteen on ihastunut ja toiseen ei ollenkaan... mutta sitten taas en ymmärrä miten sen toisen kanssa voi olla ollenkaan. Toki on voinut olla vaikeaa aiemmin kun on ollut kaksi miestä joiden välillä päättää, mutta ainakin olisin ollut onnellinen kummasta valinnasta vain, koska molemmat olivat tavoillaan juuri oikeita minulle eikä ollut mitään "kakkosvaihtoehtoja".
Oma esimerkkini: En saanut sitä, kehen olin rakastunut ja jota kohtaan tunsin valtavaa, pakottavaa halua ja intohimoa. "Sain" sitten ihmisen, joka puolestaan oli rakastunut minuun - minä tykkäsin hänestä, hän on aivan ihana ihminen, jonka kanssa minulla on hauskaa, hän ymmärtää minua, hemmotteleekin (mm. hieroo, antaa hellyyttä)... ainoa ongelma on vaan se, että en tunne samanlaista himoa ja halua häntä kohtaan. Hän on vähän kuin paras ystävä, paitsi että meillä on seksiäkin. En ole häneen yhtään ihastunut/rakastunut.
Onko aina pakko ottaa, jos saa?
Ei. Enkä otakaan aina, jos saisin. Mutta huonommalta vaihtoehdolta tuntui sekin, että olisin ollut yksin ilman mitään seksiä ja läheisyyttä. Niin joo ja yhden illan juttuja en halua, koska en saa niistä mitään, kokeiltu on. Ja kuten sanottu, tämä ihminen on mulle läheinen, viihdyn hänen seurassaan, meillä on hauskaa ja hyviä keskusteluja.
Tietääkö kumppanisi missä mennään? Jos tietää, niin hän voi tehdä valinnan ja ottaa riskin. Hyvä niin.
Ellei, niin sinä roikotat häntä suhteessa, tuhlaat hänen aikaansa ja energiaansa sillä välin kun itse vielä odottelet sitä joka saa syttymään. Haluaisitko itse olla tuolla tavoin varalla, kunnes parempi kumppani ilmestyy elämään? Sitten "tunteet veivät" ei vaan "voi mitään" kun elämän rakkaus tuleekin kohdalle ja toinen jätetään. Ei ole reilua peliä tuollainen.
Kyllä hän oikeastaan tietää. Toki olen ilmaissut asian vähän kauniimmin, eli en ole sanonut "olet vaan varalla" ja "tyydyin sinuun kun en saanut sitä, jonka halusin", mutta kyllä hän käytännössä ymmärtää, että näin oli. En ole siis valehdellut ja esittänyt hullun lailla rakastunutta. Hän halusi ottaa riskin ja olla silti kanssani. Ja on tässä kyllä se, että vaikka hän ei saanut minusta sitä, mitä olisi halunnut, niin hän saa suhteelta kuitenkin muuta, ja kokee esim. vapautuneensa seksuaalisesti ja saavansa henkisestikin suhteeltamme enemmän, mitä esim. aiemmista ihmissuhteistaan. Ja tykkää viettää aikaa kanssani.
Voihan tässä niinkin päin käydä, että hän löytää ensin jonkun uuden. Melkein oikeastaan toivon sitä, koska kuitenkin toivoisin hänelle hyvää ja toivoisin hänen saavan sen, mitä hän haluaa. En vaan itse voi olla se - koska hän ei ole sitä, mitä itse toivoisin.
Mullakin on tällainen nyt jo 38v miespuolinen kaveri, joka on ensin nuoruutensa hassannut itkemällä saavuttamattomien naisten perään, ja nyt viimeiset 10v yrittänyt väkisin seukkailla kakkos ja kolmosvaihtoehtojen kanssa. Olen yrittänyt sanoa usein että olisit vain itseksesi, kyllä sinä pärjäät, mutta joku häntä ajaa parisuhteentynkiin sellaisten ihan kivojen naisten kanssa, ja muutaman kk päästä homma loppuu, villi sinkkuaika taas pari kk, ja sit taas yrittää seukkailla. Tämä mies saa sänkyseuraa niin paljon kuin haluaa, mutta pelkää jäävänsä yksin tällä tavalla elämällä. Yritän tsempata että yksinäisyyttä ei tarvitse pelätä, että onhan hänellä lapsi, ja ystävät, ja sen oikean voi löytää sitten myöhemminkin.
No hän ei selvästi halua olla itsekseen. Ei kyse ole siitä, etteikö pärjäisi, vaan ehkäpä hän haluaa asioita, joita suhteen myötä tulee. Tosin jos tämä henkilö ei koskaan ole seurustellut muutamaa kuukautta pitempään ja nuorempana haikaillut joidenkin saavuttamattomien perään, niin onhan se eri asia kuin vaikka tämä oma tilanteeni. Minulla on takana pitkä suhde (josta lapsia, ja btw se suhde oli sellainen intohimoinen suhde, jossa olin oikeasti rakastunut), ja nyt tämä nykyinenkin on kestänyt kohta kaksi vuotta.
t. se, kelle vastasit
Mun mielestäni, jos on jo lapsiakin tehty, niin pitää uskaltaa olla itsekseen, ja yksikseen, ja rehdisti etsiä vain "sellaista" seuraa, eikä sotkea toista ihmistä ja hänen tunteitaan vain koska itseä pelottaa. Se on toisen hyväksikäyttöä. Mikäs siinä jos kykenee moiseen touhuun, mutta pelkurimaista ja epämiehekästä se silti on. Miksi ihmeessä päästit tuon ykkösvaihtoehdon, eli lastesi äidin menemään, vai oliko hänkin vain joku kolmonen kun olisit halunnut lapsetkin tehdä jonkun toisen kanssa? Jos näin on, niin sitä suurempi pelkuri ja huono ihminen olet, kun sotkit vielä viattomat lapsetkin tuollaiseen elämään, jossa lasten äitiäkin vain käytettiin hyväksi lapsentekokoneena. Hyi. Häpeäisit.
Siis hetkinen. Sekoitatko minut nyt johonkin toiseen? Olen nainen, aiemmin olin suhteessa lasteni isän kanssa (ja kysymykseesi miksi se suhde päättyi - no, se suhde oli todellakin intohimoon, rakkauteen ja kumppanuuteen perustuva, mutta se päättyi muista syistä - kuvioissa ei ollut kolmatta osapuolta kummankaan taholta, erosimme hyvissä väleissä ja yhteisymmärryksessä, en jaksa selittää siitä tässä tarkemmin..- ja nykyisin olemme hyvissä väleissä edelleen, kumpikaan ei haikaile menneeseen. Hän oli SILLOIN ykkösvaihtoehto, mutta ei olisi sitä enää, sattuneista syistä.)
Ja ketä pelottaa? Ei minua pelota ainakaan mikään. Olin useamman vuoden itsekseni enkä edes kaivannut suhdetta. Mutta olen myös ymmärtänyt, että totaalisen sinkkuuden ja loppuelämän parisuhteen lisäksi on olemassa välimuotoja. Voi olla merkityksellisiä ja hyviä ihmissuhteita, vaikka ne eivät olisi se elämän suuri rakkaus. Ja en tiedä, mitä tarkoitat "sellaisella" seuralla - jos tarkoitit jotain yhden illan juttuja tai pelkkään seksiin perustuvia suhteita, niin en halua sellaisia, koska en saa niistä mitään, ja koska en halua pelkkää seksiä.
En nyt oikein ymmärrä, mistä hermostuit. Eikö ihmisellä saisi olla muunlaisia suhteita kuin pelkkiä yhden illan panoja tai sitten avioliittoon tähtäävä parisuhde? Jos kukin osapuoli tietää, missä mennään, hyväksyy tilanteen ja kokee saavansa suhteesta hyvää sisältöä ja iloa elämäänsä, niin mikä on ongelma? Jos toinen osapuoli on rakastunut ja toinen ei, mutta kumpikin on silti vapaaehtoisesti suhteessa, niin mikä on ongelma?
En saanut ykköstäni.
Olin 17 vee ja roikuin pojan seurassa vuoden.
Pojalla oli kaupungin kauneimmat tytöt tyttöystävänä.
Nykyään poika on kalju isomahainen 50 vee mies.
Itse olen hoikka ja kaunis..samoin mieheni
miltäs kuullostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, enkä ymmärrä miten parisuhdetta etsiessä on olemassa jotain kakkosvaihtoehtoja. Ei se ole sama kuin työpaikan tai koulun hakeminen. Jos ihastuu, niin ei silloin muita kattele. Jos ei saa vastakaikua, niin täytyy päästä sen yli ja odottaa seuraavaa ihastumista.
Mutta entä, jos sellaisia todella voimakkaita ihastumisia tulee todella harvoin? Minulla voi hyvin mennä viisi tai kymmenenkin vuotta, ennen kuin oikeasti ihastun. Siis tarkoitan nyt sellaista todella voimakasta ihastumista, pakottavaa tunnetta, joka todella sekoittaa pään. Tietenkin lievempiä kiinnostuksia voi tulla, mutta kun on pari kertaa kokenut sellaisen todella voimakkaan ihastumisen/rakastumisen, eivät ne lievät vaan tunnu enää miltään.
Joten siksi on kakkosvaihtoehtoja. Sitä on hyvin helposti koko elämänsä yksin, jos menee sivu suun muutama tällainen "kerran kymmenessä vuodessa" -tyyppinen ihastus.
Minä olin yli seitsemän vuotta yksin edellisen parisuhteen jälkeen ennen kuin kohtasin nykyisen puolisoni. Jos häntä ei olisi tullut kohdalle, niin olisin luultavasti edelleen yksin. Mieluummin yksin kuin suhteessa, jossa ei ole intohimoa(kin).
Entäpäs, jos tuollaisen odottelun takia ei saa hankittua perhettä ja lapsia? Jos siis haluaisi ne sen unelmaihmisensä kanssa, jota ei ole tavannut, eikä tapaakaan. Mutta se ei ole sitten mahdollista, jos sellaista odottelee? Monilla on näin. Esim. itse en ole tosiaan koskaan saanut suhdetta mieheen, josta kokisin, että hän on se oikea ja lastentekoikä meni jo ajat sitten.
No sitten sä teet sen päätöksen, että priorisoit ne lapset ja perheen sen suuren intohimon edelle. Valitset mielestäsi sopivimman ja sitoudut siihen parisuhteeseen.
Kukaan ei ole täydellinen. Mitä-jos- ajatusleikkiä voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta parempi olisi keskittyä siihen todellisuuteen ja tehdä siitä parasta, mihin pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Itse rakastuin tulisesti jo lukiossa puolisooni, kannattaa olla apajilla mieluummin vähän etupainotteisesti kuin havahtua 34-vuotiaana siihen, ettei saakaan enää niitä parhaita. Parhaat on viety jo alkuvaiheessa ja tämä on tosi kuin vesi.
Onko puolisosi nyt päälakikalju isomaha lerppakulli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En saanut ykköstäni.
Olin 17 vee ja roikuin pojan seurassa vuoden.
Pojalla oli kaupungin kauneimmat tytöt tyttöystävänä.Nykyään poika on kalju isomahainen 50 vee mies.
Itse olen hoikka ja kaunis..samoin mieheni
miltäs kuullostaa?
Miten toi teinijuttu liittyy nykyiseen, aikuiseen (?) suhteeseen?
Et saanut teininä jotain poikaa, joten olit jonkun toisen kanssa. Ilmeisesti et ole enää, vaan sinulla on nykyisin joku, jonka ulkonäkö miellyttää enemmän. ok.
Nuoruus kestää vähän aikaa..mutta aina voi erota aikuisena.
Ei tarvii katsella kun ykkösestä tulee levähtänyt varamies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, enkä ymmärrä miten parisuhdetta etsiessä on olemassa jotain kakkosvaihtoehtoja. Ei se ole sama kuin työpaikan tai koulun hakeminen. Jos ihastuu, niin ei silloin muita kattele. Jos ei saa vastakaikua, niin täytyy päästä sen yli ja odottaa seuraavaa ihastumista.
Mutta entä, jos sellaisia todella voimakkaita ihastumisia tulee todella harvoin? Minulla voi hyvin mennä viisi tai kymmenenkin vuotta, ennen kuin oikeasti ihastun. Siis tarkoitan nyt sellaista todella voimakasta ihastumista, pakottavaa tunnetta, joka todella sekoittaa pään. Tietenkin lievempiä kiinnostuksia voi tulla, mutta kun on pari kertaa kokenut sellaisen todella voimakkaan ihastumisen/rakastumisen, eivät ne lievät vaan tunnu enää miltään.
Joten siksi on kakkosvaihtoehtoja. Sitä on hyvin helposti koko elämänsä yksin, jos menee sivu suun muutama tällainen "kerran kymmenessä vuodessa" -tyyppinen ihastus.
Minä olin yli seitsemän vuotta yksin edellisen parisuhteen jälkeen ennen kuin kohtasin nykyisen puolisoni. Jos häntä ei olisi tullut kohdalle, niin olisin luultavasti edelleen yksin. Mieluummin yksin kuin suhteessa, jossa ei ole intohimoa(kin).
Entäpäs, jos tuollaisen odottelun takia ei saa hankittua perhettä ja lapsia? Jos siis haluaisi ne sen unelmaihmisensä kanssa, jota ei ole tavannut, eikä tapaakaan. Mutta se ei ole sitten mahdollista, jos sellaista odottelee? Monilla on näin. Esim. itse en ole tosiaan koskaan saanut suhdetta mieheen, josta kokisin, että hän on se oikea ja lastentekoikä meni jo ajat sitten.
No sitten sä teet sen päätöksen, että priorisoit ne lapset ja perheen sen suuren intohimon edelle. Valitset mielestäsi sopivimman ja sitoudut siihen parisuhteeseen.
Kukaan ei ole täydellinen. Mitä-jos- ajatusleikkiä voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta parempi olisi keskittyä siihen todellisuuteen ja tehdä siitä parasta, mihin pystyy.
Niinhän moni täällä on tehnytkin, mutta osa sitten tuli selittämään, että mieluummin yksin kuin tyytymissuhteessa, ja että mieluummin pitää odottaa sellaista, joka oikeasti on se ykkönen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut ykköstäni.
Olin 17 vee ja roikuin pojan seurassa vuoden.
Pojalla oli kaupungin kauneimmat tytöt tyttöystävänä.Nykyään poika on kalju isomahainen 50 vee mies.
Itse olen hoikka ja kaunis..samoin mieheni
miltäs kuullostaa?
Miten toi teinijuttu liittyy nykyiseen, aikuiseen (?) suhteeseen?
Et saanut teininä jotain poikaa, joten olit jonkun toisen kanssa. Ilmeisesti et ole enää, vaan sinulla on nykyisin joku, jonka ulkonäkö miellyttää enemmän. ok.
Nyksän kanssa aloin olla 20 vuotiaana:)
kävi tuuri..on tukkaa ja hoikka kaunis mies:)edelleen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut ykköstäni.
Olin 17 vee ja roikuin pojan seurassa vuoden.
Pojalla oli kaupungin kauneimmat tytöt tyttöystävänä.Nykyään poika on kalju isomahainen 50 vee mies.
Itse olen hoikka ja kaunis..samoin mieheni
miltäs kuullostaa?
Miten toi teinijuttu liittyy nykyiseen, aikuiseen (?) suhteeseen?
Et saanut teininä jotain poikaa, joten olit jonkun toisen kanssa. Ilmeisesti et ole enää, vaan sinulla on nykyisin joku, jonka ulkonäkö miellyttää enemmän. ok.
Jos olisin saanut sen pojan...se olisi nyt läski kaljupää SILLEE LIITTYY..ootko yksinkertainen?
Kuka takaa et se sun ykkös nainen ei liho ja ruspahda????
HALLOO????????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Fakta on se, että halutuimmat miehet ovat komeita, isomunaisia ja korkeasti kouluttatuneita herrasmiehiä. Etsit itse "ykkösluokan" naista, mutta oletko itse ykkösluokan mies?
Häh, luulin että tasot ovat vain yksinäisten, säälittävien ja naisettomien miesten keksimiä satuja..?
Olen nelikymppinen mies. Nuoruusvuosiin kuuluu epäonnistuneita ihmissuhteita, kokemus ettei elämä mene toivottuun suuntaan jne. Viimeisimmän eron jälkeen koin, että olen tehnyt elämässä kaiken väärin.
Käänsin kelkkani 180 astetta, aloin käymään salilla, opiskelin, muutin ammatillisen suuntautumisen, ja tein asennemuutoksen. Uhrista tuli selviytyjä. Selviytyjästä tuli voittaja. Paljon työtä se vaati, mutta oli sen arvoista.
Tällä hetkellä en kadu mitään. Nuoruuden epäonnistumiset olivat vain elämän tapa sanoa, että se mitä teen, ei toimi. Omassa ylpeydessäni en halunnut kuunnella. Oma moka, mutta tarpeellinen sellainen.
Suurin opittu asia: Sen sijaan, että jatkuvasti laskisi rimaa, niin nostinkin odotukset pirun korkealle. En enää tyytynyt vähempään, ja sain paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella.
Ja kyllä, aloituksen teemaan liittyen, naisasiat ovat paremmalla mallilla kuin koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, enkä ymmärrä miten parisuhdetta etsiessä on olemassa jotain kakkosvaihtoehtoja. Ei se ole sama kuin työpaikan tai koulun hakeminen. Jos ihastuu, niin ei silloin muita kattele. Jos ei saa vastakaikua, niin täytyy päästä sen yli ja odottaa seuraavaa ihastumista.
Mutta entä, jos sellaisia todella voimakkaita ihastumisia tulee todella harvoin? Minulla voi hyvin mennä viisi tai kymmenenkin vuotta, ennen kuin oikeasti ihastun. Siis tarkoitan nyt sellaista todella voimakasta ihastumista, pakottavaa tunnetta, joka todella sekoittaa pään. Tietenkin lievempiä kiinnostuksia voi tulla, mutta kun on pari kertaa kokenut sellaisen todella voimakkaan ihastumisen/rakastumisen, eivät ne lievät vaan tunnu enää miltään.
Joten siksi on kakkosvaihtoehtoja. Sitä on hyvin helposti koko elämänsä yksin, jos menee sivu suun muutama tällainen "kerran kymmenessä vuodessa" -tyyppinen ihastus.
Minä olin yli seitsemän vuotta yksin edellisen parisuhteen jälkeen ennen kuin kohtasin nykyisen puolisoni. Jos häntä ei olisi tullut kohdalle, niin olisin luultavasti edelleen yksin. Mieluummin yksin kuin suhteessa, jossa ei ole intohimoa(kin).
Entäpäs, jos tuollaisen odottelun takia ei saa hankittua perhettä ja lapsia? Jos siis haluaisi ne sen unelmaihmisensä kanssa, jota ei ole tavannut, eikä tapaakaan. Mutta se ei ole sitten mahdollista, jos sellaista odottelee? Monilla on näin. Esim. itse en ole tosiaan koskaan saanut suhdetta mieheen, josta kokisin, että hän on se oikea ja lastentekoikä meni jo ajat sitten.
Olen mies, yli 40. En ole minäkään ollut suhteessa, jossa olisin saanut sen oikean. Olisiko minun pitänyt tyytyä kakkosvaihtoehtoon, että olisin saanut lapsia? Nyt jos tahdon lapsia, pitää kumppanin olla itseäni huomattavasti nuorempi. Eli olisin sille sitten joku nelosvaihtoehto.
No se on ihan valintakysymys - siis jos mahdollisuus suhteeseen kuitenkin on/olisi/olisi ollut. Riippuu ihan siitä, kumpi on sinulle merkittävämpi asia, saada lapsia vai saada juuri sellainen kumppani kuin haluat. Niin, ja oikeaa tai väärää vaihtoehtoahan ei ole - eri ihmisille eri asiat merkitsevät eri lailla.
Jos lapset on se, josta ei suostu tinkimään, kannattaa silloin mieluummin tyytyä kakkosvaihtoehtoon, jotta saa ainakin lapset. Jos taas lapset on se, josta voi luopua odotellessaan Sitä Oikeaa, niin sillon voi pelata riskillä ja toivoa, että saisi jonkun ykkösvaihtoehdon vaikka sitten myöhemmin.
Eli lisää katkeria yksinhuoltajia ja hämmentyneitä lapsia, kun iskä tahtoi lapsia väärän naisne kanssa. Ei se noin saa aikuisten maailmassa mennä. Oikean kumppanin se vaattii.
Oikeita voi olla useita.
Itse en ainakaan usko yhteen ja ainoaan oikeaan. Siinä mielessä voi ajatella, että kaikki tyytyy jossain määrin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fakta on se, että halutuimmat miehet ovat komeita, isomunaisia ja korkeasti kouluttatuneita herrasmiehiä. Etsit itse "ykkösluokan" naista, mutta oletko itse ykkösluokan mies?
Häh, luulin että tasot ovat vain yksinäisten, säälittävien ja naisettomien miesten keksimiä satuja..?
Jep, outoa että täällä naiset nyt sitten jauhavatkin tasoista kuin pahimmat Laasaslaiset, kun mies ei saanut sitä naista jonka olisi halunnut :D
Parempi yksin kirjoitti:
Kuinkahan moni parisuhde perustuu sille, että tyydytään kumppaniin, jonka kanssa ei oikeastaan edes haluta olla, mutta kun yksinolo pelottaa liikaa? Säälittävää.
Veikkaisin, että suurin osa. Noin puolet avioliitoista päätyy eroon joten ainakin ne puolet ovat suhteissa joihin ovat tyytymättömiä, todnäk olleet jo avioitumisvaiheessa. Sitten ne jotka ei eroa mutta pettävät menemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin mutta sitten kun opiskelujen jälkeen pääsin töihin ja aloin tienaamaan niin hommasin aina silloin tällöin todella kauniin maksullisen naisen. Rahalla saa helposti tyydytettyä sen visuaalisen, yllättäen joskus myös henkisen (jokut maksulliset ovat hyvinkin fiksuja ja akateemisesti koulutettuja jne.), puolen. Eihän se sama ole kuin parisuhde sen ykkösvalinnan kanssa mutta jotain kuitenkin ja pitää ainakin minut tyytyväisenä. Vaimon ei tarvitse näistä tietää, sitäpaitsi hän hyötyy tästä myös.
Kuulostaa surulliselta, jos kumppanin kanssa ei ole tällaista henkistä puolta.
Eihän tuossa niin sanottu. Kumppanin kanssa voi olla asiat hyvin vaikkei tämä olisikaan ns. ykkösvaihtoehto. Unelma on sitten toteutettava ammattilaisen kanssa vaikka vain hetkellisesti. Fiksua ja käytännöllistä minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, enkä ymmärrä miten parisuhdetta etsiessä on olemassa jotain kakkosvaihtoehtoja. Ei se ole sama kuin työpaikan tai koulun hakeminen. Jos ihastuu, niin ei silloin muita kattele. Jos ei saa vastakaikua, niin täytyy päästä sen yli ja odottaa seuraavaa ihastumista.
Mutta entä, jos sellaisia todella voimakkaita ihastumisia tulee todella harvoin? Minulla voi hyvin mennä viisi tai kymmenenkin vuotta, ennen kuin oikeasti ihastun. Siis tarkoitan nyt sellaista todella voimakasta ihastumista, pakottavaa tunnetta, joka todella sekoittaa pään. Tietenkin lievempiä kiinnostuksia voi tulla, mutta kun on pari kertaa kokenut sellaisen todella voimakkaan ihastumisen/rakastumisen, eivät ne lievät vaan tunnu enää miltään.
Joten siksi on kakkosvaihtoehtoja. Sitä on hyvin helposti koko elämänsä yksin, jos menee sivu suun muutama tällainen "kerran kymmenessä vuodessa" -tyyppinen ihastus.
Minä olin yli seitsemän vuotta yksin edellisen parisuhteen jälkeen ennen kuin kohtasin nykyisen puolisoni. Jos häntä ei olisi tullut kohdalle, niin olisin luultavasti edelleen yksin. Mieluummin yksin kuin suhteessa, jossa ei ole intohimoa(kin).
Entäpäs, jos tuollaisen odottelun takia ei saa hankittua perhettä ja lapsia? Jos siis haluaisi ne sen unelmaihmisensä kanssa, jota ei ole tavannut, eikä tapaakaan. Mutta se ei ole sitten mahdollista, jos sellaista odottelee? Monilla on näin. Esim. itse en ole tosiaan koskaan saanut suhdetta mieheen, josta kokisin, että hän on se oikea ja lastentekoikä meni jo ajat sitten.
No sitten sä teet sen päätöksen, että priorisoit ne lapset ja perheen sen suuren intohimon edelle. Valitset mielestäsi sopivimman ja sitoudut siihen parisuhteeseen.
Kukaan ei ole täydellinen. Mitä-jos- ajatusleikkiä voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta parempi olisi keskittyä siihen todellisuuteen ja tehdä siitä parasta, mihin pystyy.
Niinhän moni täällä on tehnytkin, mutta osa sitten tuli selittämään, että mieluummin yksin kuin tyytymissuhteessa, ja että mieluummin pitää odottaa sellaista, joka oikeasti on se ykkönen.
On tyytymistä ja on tyytymistä. Toiset tyytyy ja tekee elämästä niin onnellista, kuin voi ja toiset tyytyy ja haaveilee samalla muusta.
Ihan turha aloittajan marista. Moni nainen ei ole saanut ykkös-, kakkos-, kolmos-, tai mitään muutakaan vaihtoehtoa, koska kaikki miehet jahtaavat vain sitä parhaimman näköistä 10 % naisistaja loput naiset eivät kelpaa. Eli ikisinkuiksi jäämme, koska yksikään mies ei kelpuuta. Mutta onneksi nykyään voi käydä tekemässä lapset yksinkin, klinikalta siittiöt, eikä enää tarvitse välittää nirsoista miehistä. Onneksi on terveet elintavat ja hyvä palkka, niillä pärjää yksinkin. Seuraavan sukupolven miehiä voin kasvattaa nirsoilemaan vähemmän.
Olisi kiinnostavaa kuulla millainen koulutus ketjun aloittajalla on. Panostaako pukeutumiseen ja millaisia ihonhoitotuotteita käyttää. Menestyvät miehet panostavat nykyään usein myös ihonhoitoonsa, kannattaa ottaa heistä mallia.