Minua todella ahdistaa koko ajan tuo korona-asia. En saanut edes nukuttua viime yönä sen takia
Kuitenkin pitäisi keskittyä normaaleihin asioihin, mutta ahdistus estää. Kohtalotovereita?
Kommentit (279)
Mitään ei tapahdu. Menkää töihin niin ei tarvitse täyttää elämää salaliittoteorioilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sillä lailla huolissani, että luen paljon tietoa. Tuolta ei vain pysty oikein varautumaan, kun on niin leviävä. Se yksi infektiolääkärikin oli suojautunut päästä varpaisiin, mutta silmiä ei oltu peitetty, ja sitten sai tartunnan. Oli vielä hetkeä aiemmin ehtinyt antaa lausunnon asiantuntijana, ettei se kovin helposti tarttuva virus ole.
Eli ei voi muuta kuin pesyä käsiä ja varata kotiin jotain flunssalääkettä ja ruokaa siltä varalta, että sen saa ja toivoa parasta, että saisi lievänä. Kun on lapsiperhe, niin kontakteja on monia, eikä voi hallita tarttumista mitenkään. Omakin työ on sellainen, että tapaan paljon vieraita ihmisiä ja pitää kätellä ja olla joukkotapahtumissa, ja lisäksi työmatkat julkisissa liikennevälineissä, joissa joku aika aivastelee ympärilleen. Ja työmatkoja lentäen suurkaupunkeihin. Eipä melkein muuta voisi tartunnan saamiseksi tehdäkään enempää kuin mennä viettämään aikaa jonnekin terveysasemalle tai sairaalaan.
Tiedon hankkiminen on se pääjuttu, jolla itse koen voivani edes ministi hallita sairastumisriskiä. Käsiä olen pessyt ahkerasti aina, mutta silti flunssat ovat löytäneet meille.
Suojalasit onkin olennaista. Itse tilasin uimalasit vahvuuksillani.
Sairaanhoitaja salaa kuvatulla videolla kertoi hädissään, että virus leviää juurikin silmien kautta ilmatartuntana 10 sairastuneen ympärillä olevaan, yskäisyn kautta. Ja lopetti "olette itsenne varassa, pysykää sisällä älkääkä luottako viranomaisten tietoihin"
Kun tämä kerrotaan virallisesti THLssä 2 viikon päästä, alkaa paniikki ja hankalampi enää varautua.
Tämähän on ihan perus leviäminen. Aina pitäisi ymmärtää suojautua, jos haluaa pysyä terveenä. Jos on vielä pitkät curly girl-lähmäiset hiukset auki, niin ne kerää pöpöjä kuin kärpäspaperi kärpäsiä.
Vierailija kirjoitti:
Mitään ei tapahdu. Menkää töihin niin ei tarvitse täyttää elämää salaliittoteorioilla.
https://metro.co.uk/2020/02/02/wuhan-woman-screams-chinese-authorities-…
Vierailija kirjoitti:
Ja muistakaa suojat myös korvanne. Bakteeri hakeutuu myös korvakäytäviin, joten korvat on myös suojattava.
Mikä bakteeri? Siis tarkoitat virusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisit hermoilla possuflunssankin takia - ja ihan turhaan.
Ne jotka eivät silloin hermoilleet turhaan eivät ole täällä kertomassa mielipiteitään.
No ei se ainakaan siitä johdu, että olisivat kuolleet. Ehkä ovat vaan liian fiksuja hengatakseen täällä seuraamassa koronahysteriaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään ei tapahdu. Menkää töihin niin ei tarvitse täyttää elämää salaliittoteorioilla.
https://metro.co.uk/2020/02/02/wuhan-woman-screams-chinese-authorities-…
Siis hyi helv!! Karmivaa.

Nuo ihmiset siis teljetään ulkoa päin koteihinsa kuolemaan nälkään/virukseen siksi, että ovat käyneet Wuhanissa ja palanneet takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään ei tapahdu. Menkää töihin niin ei tarvitse täyttää elämää salaliittoteorioilla.
https://metro.co.uk/2020/02/02/wuhan-woman-screams-chinese-authorities-…
Siis hyi helv!! Karmivaa.
On, ja kun et voi tietää, että onko toi vaan kiinalaista kylmää reagointia tämmöisiin asioihin vai onko siellä nyt joku ihan kunnon tappajavirus liikkeellä.
Oikein omiaan herättämään ahdistusta ja paniikkia.
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita erilaisia vakavia epidioita ollut aina.
Ei tämä ole niitä kummempi. Ehkä leviää vaan laajemmin ja nopeammin, koska ihmiset matkustavat nykyisin erittäin paljon.
Nämä ovat juuri niitä luonnon vitsauksia, joiden alkamiseen ihminen itse ei voi vaikuttaa. Samanlaisia kuin maanjäristykset, tulvat, tsunamit, pitkät rankkasateet, ja muut.
Muuta mahdollisuutta ei ole kuin kestää huoli, pakkohan se on jotenkin elää kuitenkin.
Se leviää laajemmin ja nopeammin, koska tatuttaa oireettomana ja todennäköisesti ilmatartuntana.
Minä aloin varautumaan viruksen leviämiseen kun uutisointi Kiinasta alkoi. Lähinnä olen varannut tyttärelle ( 8kk) vettä ja maitokorviketta kuukaudeksi. Olen myös ostanut vesisäiliöitä ja ruokasäilykkeitä. Olen varautunut siirtymään mökille korpeen tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Myös viruksen pitäviä hengityssuojaimia olen hankkinut valmiiksi. Samoin suojalaseja. Muuten varmasti ahdistaisi, mutta hyvä varautuminen auttaa.
Ajattelin että tässä keskustelussa on ehkä vähän neutraalimpaa sävyä kuin tuolla salaliittoteorioissa mutta näköjään tämäkin on lietsontaa ja panikointia, joka tuskin APta ja muita hermostuneita auttaa...
Itse seuraan tilannetta kotimaisten ja ulkomaisten medioiden kautta ja yritän pysytellä pois paniikkia lietsovista ja ylikierroksilla käyvistä keskusteluista ja kommenttiosioista. Kiinnostaa nähdä miten tilanne Euroopassa kehittyy ja elää ja varautua ja hermoilla sitten sen mukaan.
No nyt on kyllä hysteerisiä ihmisiä täällä.

Onnittelut.
Olet esimerkki siitä, mitä en itse saanut saamattomuuttani aikaiseksi. (Tuo korpi piilopaikka)
Ajatella kuinka vaarallinen tämä virus on raskaana oleville saati vastasyntyneille :’(
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin että tässä keskustelussa on ehkä vähän neutraalimpaa sävyä kuin tuolla salaliittoteorioissa mutta näköjään tämäkin on lietsontaa ja panikointia, joka tuskin APta ja muita hermostuneita auttaa...
Itse seuraan tilannetta kotimaisten ja ulkomaisten medioiden kautta ja yritän pysytellä pois paniikkia lietsovista ja ylikierroksilla käyvistä keskusteluista ja kommenttiosioista. Kiinnostaa nähdä miten tilanne Euroopassa kehittyy ja elää ja varautua ja hermoilla sitten sen mukaan.
Edelleenkin, ota huomioon, että nyt aikaa lasketaan tunneissa, ei viiklissa Varmuudella virus leviää eksponentiaalisesti ilmassa, ei anna heti oireita, tappaa 9 päivän jälkeen hyvävointisestakin sairastamisesta.
2 viikon päästå yhteiskunta, jossa elämme, on erilainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään ei tapahdu. Menkää töihin niin ei tarvitse täyttää elämää salaliittoteorioilla.
https://metro.co.uk/2020/02/02/wuhan-woman-screams-chinese-authorities-…
Siis hyi helv!! Karmivaa.
Kyllähän tuo tilanne on järkyttävä, tauti on varmasti todella tappava, luultavasti Sarsin luokkaa 10 % mutta eroaa siinä että tarttuu huomattavasti helpommin. Kuka uskoo näiden kaameiden kuvien jälkeen että kuolleisuus on 2 %? Prosentin on ilmoittanut Kiina joka telkeää nyt ihmisiä koteihinsa nääntymään nälkään ja kuolemaan tautiin. En usko pätkääkään että Kiina puhuu totta sairastuneiden määrästä eikä kuolleiden määrästä! Kiitoksia vaan Kiina tästäkin kauhusta..
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin että tässä keskustelussa on ehkä vähän neutraalimpaa sävyä kuin tuolla salaliittoteorioissa mutta näköjään tämäkin on lietsontaa ja panikointia, joka tuskin APta ja muita hermostuneita auttaa...
Itse seuraan tilannetta kotimaisten ja ulkomaisten medioiden kautta ja yritän pysytellä pois paniikkia lietsovista ja ylikierroksilla käyvistä keskusteluista ja kommenttiosioista. Kiinnostaa nähdä miten tilanne Euroopassa kehittyy ja elää ja varautua ja hermoilla sitten sen mukaan.
Selvästi mukana keskusteluissa on ihminen/ihmisiä, jotka haluavat tarkoituksella provosoida ja mässäillä mahdollisimman hirveiltä kauhukuvilla ja nauttivat saadessaan muita uskomaan tarinoitaan ja pelkäämään.
Selvästi näissä keskusteluissa on mukana ihminen/ihmisiä, jotka haluavat mässäillä mahdollisimman hirveilllä kauhukuvilla ja nauttivat siitä, että saavat ihmiset uskomaan tarinoihinsa ja pelkäämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin että tässä keskustelussa on ehkä vähän neutraalimpaa sävyä kuin tuolla salaliittoteorioissa mutta näköjään tämäkin on lietsontaa ja panikointia, joka tuskin APta ja muita hermostuneita auttaa...
Itse seuraan tilannetta kotimaisten ja ulkomaisten medioiden kautta ja yritän pysytellä pois paniikkia lietsovista ja ylikierroksilla käyvistä keskusteluista ja kommenttiosioista. Kiinnostaa nähdä miten tilanne Euroopassa kehittyy ja elää ja varautua ja hermoilla sitten sen mukaan.
Selvästi mukana keskusteluissa on ihminen/ihmisiä, jotka haluavat tarkoituksella provosoida ja mässäillä mahdollisimman hirveiltä kauhukuvilla ja nauttivat saadessaan muita uskomaan tarinoitaan ja pelkäämään.
Tätä juuri ihmettelenkin, mutta ilmeisesti toiset saavat oikeasti nautintoa pelottelemalla niitä jotka tosissaan pelkäävät. Ja ymmärrän kyllä että vasta viikkojen päästä olemme viisaampia (tämä siis lähinnä tuolle joka selitti minulle tätä asiaa sairaudesta ja sen leviämisestä) mutta jotenkin tuntuu absurdilta panikoida vielä, kun ainakaan Euroopassa ei ole nyt jatkuvalla syötällä diagnosoitu uusia tapauksia eikä ihmisiä kuole päivittäin. Saatan toki olla todella naiivi mutta kai tämäkin on tapa suojata itseään vierailta ja pelottavilta asioilta...
Joo ja antakaa "puutarhanne" rehottaa. Se pehko siellä alaosastolla suojaa viruksien invaasiolta sitä kautta 😂