Minua todella ahdistaa koko ajan tuo korona-asia. En saanut edes nukuttua viime yönä sen takia
Kuitenkin pitäisi keskittyä normaaleihin asioihin, mutta ahdistus estää. Kohtalotovereita?
Kommentit (279)
Näin suomalaiset tätä vähättelee:
WHO kehuu Kiinan toimia koronaviruksen hoidossa – Suomalaiset Kiina-asiantuntijat: Nuoleskelun makua, joskus kerrotaan selviä valheita
https://yle.fi/uutiset/3-11185773
Kiinassa leviää nyt toinenkin vaarallinen virus – tuhansia kanoja kuollut lintuinfluenssaan
https://www.talouselama.fi/uutiset/kiinassa-leviaa-nyt-toinenkin-vaaral…
Tartuntojen määrä Kiinassa nousee edelleen jyrkästi.
Minua ahsitaa se, että Suomi ei ryhdy minkäänlaisiin Kiinasta matkustamisen rajoituksiin. Eli epidemia voi puhjeta täällä milloin vain.
Sieltä tuleville pitäisi laittaa karanteeni 2 viikkoa.
En luota thl:n vähättelevän kantaan. Toisessa ketjussa oli uutistoimiston haastatteleman usan jonkun tartuntatautiviraston päällikön haastattelu. Hän sanoi tämän olevan kaikkialla kohta sellainen kuin Wuhanissa nyt.
Miksi siis thl vähättelee.
Muistan, kun eka epäilys tuli, niin se oli kuulemma lottovoiton luokkaa, että kyseessä on koronavirus.
Viikon päästä tuli uusi epäilys, joka varmistui koronavirukseksi. Sitten sanoivat, että tämä oli odotettavissa.
Eli käänsivät täysin kelkkansa.
Nyt eivät estä edes wuhanista tänne tulemista. Sieltä saa tulla konetta vaihtaen miten haluaa.
Erittäin kurjaa, kun ei voi luottaa viranomaisiin.
Meidän pitää myös estää Kiinasta tuleminen kokonaan ilman 2 viikon karanteenia.
Vierailija kirjoitti:

Semmoinnen tuntuma, että hallitus vaihtuu tässä aika nopealla aikataululla.
Jos olisin kiinalainen, runsaasti tupakoiva, saasteiden turmelema, hökkelikylässä asuva, köyhä mies, olisin huolissani. Suuri osa kiinalaismiehistä vetää mahorkkaa lapsesta saakka ja ilmansaasteet vahingoittavat lisää runneltuja keuhkoja. Huono hygienia, kylmä ja kostea kämppä ja köyhyys. Eiköhän ole aika selvää kenelle tämä(kin) virus ole kohtalokas.
Minua ahdistaa tyhmät ihmiset. Ja jatkuvasti ihmiset ovat aina vain tyhmempiä ja tyhmempiä.
USA:ssa pelkästään käsiaseisiin kuolee 30 000 - 40 000 ihmistä joka vuosi. Kiinassa kuolee liikenneonnettomuuksissa yhdessä viikossa enemmän ihmisiä kuin koronavirukseen tähän mennessä.
Siis mä olen semmonen että ahdistun jos on ollut esim terrrrori-isku lähellä Suomea esim. Pariisin iskut ja Manchesterin ja kaikki autolla väkijoukkoon ajamiset niin olen pelännyt että Suomeenkin tulee (tulikin se puuukotus). Mutta jostain syystä en ole jaksanut ahdistua tästä ollenkaan. Ehkä en vain ymmärrä kunnolla miten vakava asia on ja onko syytä pelätä.
Mua ei ahdista. En jaksa miettiä koko asiaa. Aina alkaa turha hysteria ja kirjoittelu näistä viruksista, jota lehdet ruokkii. Kymmenen vuotta sitten kova hössötys oli sikaflunssasta, turhaan. Mitä sitten jos joku satavuotias astmaatikko kupsahtaa? Kuolee ihmisiä tavalliseen flunssaankin.
Miksi ihmeessä pelkäisin koronaa? Todennäköisempää on että kuolen huomenna vaikka liikenneonnettomuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ahsitaa se, että Suomi ei ryhdy minkäänlaisiin Kiinasta matkustamisen rajoituksiin. Eli epidemia voi puhjeta täällä milloin vain.
Sieltä tuleville pitäisi laittaa karanteeni 2 viikkoa.
En luota thl:n vähättelevän kantaan. Toisessa ketjussa oli uutistoimiston haastatteleman usan jonkun tartuntatautiviraston päällikön haastattelu. Hän sanoi tämän olevan kaikkialla kohta sellainen kuin Wuhanissa nyt.
Miksi siis thl vähättelee.
Muistan, kun eka epäilys tuli, niin se oli kuulemma lottovoiton luokkaa, että kyseessä on koronavirus.
Viikon päästä tuli uusi epäilys, joka varmistui koronavirukseksi. Sitten sanoivat, että tämä oli odotettavissa.
Eli käänsivät täysin kelkkansa.
Nyt eivät estä edes wuhanista tänne tulemista. Sieltä saa tulla konetta vaihtaen miten haluaa.
Erittäin kurjaa, kun ei voi luottaa viranomaisiin.
Meidän pitää myös estää Kiinasta tuleminen kokonaan ilman 2 viikon karanteenia.
Semmoinnen tuntuma, että hallitus vaihtuu tässä aika nopealla aikataululla.
Miksi ihmeessä hallitusta pitäisi vaihtaa jonkun korona-hysterian takia? Vähän järkeä nyt näihin juttuihin.
En oo panikoinut koronavirusta. On nimittäin sellainen asia, että vaikka koronavirus ei koskaan tuottaisi mitään globaalia pandemiaa, niin saatan silti kuolla huomenna. Sen mahdollisuuden kanssa on joka tapauksessa elettävä.
Jos koko ajan vain velloo noiden korona-uutisten keskellä ja tarkoituksella lietsoo itseään jollain iltapäivälehtien klikkiotsikoilla, niin ei ihme jos kärpäsestä tulee härkänen. Suosittelisin uutistaukoa.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin kiinalainen, runsaasti tupakoiva, saasteiden turmelema, hökkelikylässä asuva, köyhä mies, olisin huolissani. Suuri osa kiinalaismiehistä vetää mahorkkaa lapsesta saakka ja ilmansaasteet vahingoittavat lisää runneltuja keuhkoja. Huono hygienia, kylmä ja kostea kämppä ja köyhyys. Eiköhän ole aika selvää kenelle tämä(kin) virus ole kohtalokas.
Eli korona niittäisi Suomessakin lähinnä huonokuntoisia 50+ miehiä, jotka tupakoivat. Ei huono asia.
Ehkä syy sille, ettei enempiin varotoimiin ole ryhdytty on se, että leviämistä ei uskota voitavan estää. Eihän se tartu vain kiinalaisten kautta vaan kuka tahansa sairastunut voi sitä levittää ja uuden tiefon mukaan eläimetkin levittävät sitä. Ja tiedetään sen leviämisen olevan poikkeuksellisen helppoa, varsinkin kun se on usealla jopa ihan oireeton tai vain lievä ja tartuttaa, vaikkei olisi yhtään oireitakaan. Sehän leviää ihan ilmateitse esim silmän verkkokalvolla.
Joku amerikkalainen tutkija oli laskenut, että syyskuuhun mennessä kaikki maailman ihmiset ovat sen jo saaneet. Joten realistisesti maiden rajoja ei voi panna kiinni ja lopettaa kaupankäyntiä ja arjen elämistä siksi, että 2% kuolee. Keskitetään vain yhteiskunnan voimavarat - testaaminen, viruslääkkeet, sairaaloiden ja lääkäreiden resurssit niiden hoitamiseen, joilla on vakava muoto. Näin mä veikkaan, että asiaa lähestytään inhorealistisesti.
No hätä AP. Olet luultavasti nuorehko nainen, mutta corona-virus vie vain 50-60 vuotiaat miehet ja muut selviävät parin päivän levolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen jota ahdistaa, mutta nukuttua olen kyllä saanut vielä. Puolisoni on lääkäri ja hän saa minut aina välillä jopa unohtamaan asian hetkeksi, mutta kyllä se mielessä kummittelee suurimman osan ajasta. Toivoisin THL:ltä selkeämpää tiedotusta ja kommentteja muista maista poikkeavaan toimintaan.
En luottaisi thl:n selittelyihin.
Haluaisin suomen käyttäytyvän kuten muut viisaammat länsimaat.
Ylellä julkaistua: kiinalaisten lentojen wuhanista estäminen (usa, australia, venäjä) voi olla huono vaihtoehto, kun sitten voivat tulla sairaana maahan muita laittomia reittejä pitkin. Olin vähän, että WHAT!!!, miksi ne ylipäänsä haluaisivat tulla jonnekin väkisin ja millä sukellusveneellä ne tulisivat vaihtoehtoisia reittejä pitkin toiselle puolelle maapalloa, ainakin olisivat terveitä tullessaan, jos purjeveneellä lähtisivät matkaan tai jalkapatikassa. Mutta agenda avoimista rajoista tuli mitä tuli on tärkeintä maailman terveysjärjestöillekin.
Kaikista parasta on se hetki kun tulen paskaisesti nauramaan hysteerikoille, juuri kun koko juttu on jo painamassa unohduksiin mediarummutuksen taannuttua kun flunssa ei tappanutkaan ruton lailla ihmisiä😆
Vierailija kirjoitti:
No hätä AP. Olet luultavasti nuorehko nainen, mutta corona-virus vie vain 50-60 vuotiaat miehet ja muut selviävät parin päivän levolla.
Sitten saa vanhat leiditkin munaa nuorilta miehiltä!!
Vierailija kirjoitti:
Ehkä syy sille, ettei enempiin varotoimiin ole ryhdytty on se, että leviämistä ei uskota voitavan estää. Eihän se tartu vain kiinalaisten kautta vaan kuka tahansa sairastunut voi sitä levittää ja uuden tiefon mukaan eläimetkin levittävät sitä. Ja tiedetään sen leviämisen olevan poikkeuksellisen helppoa, varsinkin kun se on usealla jopa ihan oireeton tai vain lievä ja tartuttaa, vaikkei olisi yhtään oireitakaan. Sehän leviää ihan ilmateitse esim silmän verkkokalvolla.
Joku amerikkalainen tutkija oli laskenut, että syyskuuhun mennessä kaikki maailman ihmiset ovat sen jo saaneet. Joten realistisesti maiden rajoja ei voi panna kiinni ja lopettaa kaupankäyntiä ja arjen elämistä siksi, että 2% kuolee. Keskitetään vain yhteiskunnan voimavarat - testaaminen, viruslääkkeet, sairaaloiden ja lääkäreiden resurssit niiden hoitamiseen, joilla on vakava muoto. Näin mä veikkaan, että asiaa lähestytään inhorealistisesti.
Näin terveydenhuollon hallinnossa ajatellaan muutenkin, massoja, ei yksilöitä.
Esim kun kysyin sektiota, koska pelkösin komplikaatiota alatiesynnytyksessä, niin vastattiin, että tilastollisesti useimmilla menee alatiesynnytys hyvin. Että on totta, että x %:lla menee huonosti, mutta se on sitten vaan huonoa tuuria, jos sattuu kuulumaan siihen joukkoon. Joo, niiden lääkärien näkökulmasta se huonotuurinen yksilö oli valitettava vähemmistöön kuuluva poikkeus. Mutta minulle henkilökohtaisesti se olisi valtava tragedia olla se epäonninen poikkeus.
Eli on yksilön ja järjestelmän näkökulma. Järjestelmä tarkastelee ihmisiä massoina ja lukuina ja prosentteinä. Me täällä palstalla olemme niitä yksilöitä, jotka pelkäävät, että vetävät sen lyhyen tikun.
"Minä en ole tällekään taudille suonut ajatusta. Tämä ketju on ainut lähde mistä olen taudista lukenut."
Ja kovasti tunnut olevan jotain mieltä vaikka mitään et siis tiedä.