Hyvät survivalistit ja preppaajat! Jaetaanko parhaat vinkit tähän.
Itse en ole mikään tuomionpäivään varautuja, mutta kieltämättä on alkanut mietityttämään yhteiskuntaamme mahdollisesti kohtaavat uhkatilanteet. Mitä jos pska osuukin tuulettimeen, ja pitää selviytyä x määrä päiviä enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Meillä kaivo, josta saa vettä (tosin vaatinee keittämisen), puuliesi jolla saa tarvittaessa lämmitettyä vettä, ruokaa ja kotia. Pino polttopuita. Siinäpä ne oikeastaan ovat. Perheessä kaksi aikuista, kaksi teiniä, kaksi koiraa. En pelkää koronavirusta, mutta tiedostan mahdollisen pandemian riskit. Siksipä tässä herättelen (asiallista) keskustelua. Ajatuksia? Vinkkejä?
Kommentit (7621)
Vierailija kirjoitti:
Toistaiseksi en ole viljellyt yhtään mitään, vaikka tonttiakin on hiukan käytettävissä. Ensi kesänä aattelin aloittaa viljelemään jotain, jolla olis suuri mahdollisuus onnistua näin aloittelijaltakin ja joka säästäisi rahaa kaupasta ostettuun verrattuna. Mitä suosittelisitte?
Itselle tuli lähinnä mieleen yrtit.
Onko mahdollisuus istuttaa marjapensaita? Ne on yleensä suht helppohoitoisia ja satoisia. Helppo päästä omavaraisuuteen niiden suhteen. Mehut ja hillot *kaupanpäällisinä*.
Omenapuu on toinen satoisa, mutta kasvattaminen on eri juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toistaiseksi en ole viljellyt yhtään mitään, vaikka tonttiakin on hiukan käytettävissä. Ensi kesänä aattelin aloittaa viljelemään jotain, jolla olis suuri mahdollisuus onnistua näin aloittelijaltakin ja joka säästäisi rahaa kaupasta ostettuun verrattuna. Mitä suosittelisitte?
Itselle tuli lähinnä mieleen yrtit.
Onko mahdollisuus istuttaa marjapensaita? Ne on yleensä suht helppohoitoisia ja satoisia. Helppo päästä omavaraisuuteen niiden suhteen. Mehut ja hillot *kaupanpäällisinä*.
Omenapuu on toinen satoisa, mutta kasvattaminen on eri juttu.
Tällä säästyy myös kalliiden hedelmien ostolta kun tärkeät vitamiinit saa omalta pihalta marjoista.
👉Välttäisin nyt sitä sotadramatiikkaa. On tärkeää, että harjoitellaan ja varustaudutaan. Tähän ilmapiiriin helposti rakennetaan sitä, että kaikki on sodan uhkaa. Korostan, että kaikkein tärkeintä rauhantyötä on se, että tekee itsestään niin vahvan, ettei kenelläkään ole halua horjuttaa rauhaa.👈
Viisaita sanoja presidentti Niinistöltä. Siinä jotain mitä voisi soveltaa niin omaan varautumiseensa kuin yhteiskunnalliseen toimijuuteensa. Vaikka on vaalit niin nyt ei ole varaa yhteisöllisyyden rikkomiselle ja turhanpäiväiselle vastakkainasettelulle (ja toivottavasti hallituskin ottaa tämän viestin sydämeensä jatkossa), vaan pitää puhaltaa yhteen hiileen.
Nyt kun täytyy alkaa valmistautumaan sotaankin, ovat nämä vinkit tarpeellisia kaikille fiksuille jotka ymmärtävät varautua.
Vierailija kirjoitti:
Kirjaimellisesti olen prepannut 15 vuotta, mutta sitä ennen edes tiennyt asiasta, mutta kotivarasta oli ollut jo 50 vuotta. Varautumiseni aste on jokseenkin täydellinen, aseita tai autoa en omista, mutta talooni linnoittaudun koska tässä iässä ei enää jaksa lähteä karkuun. Puolustautumiseen on olemassa muitakin konsteja kuin pyssyt.
Mitään porukkaa en kerää tai kerro mistään, en muutenkaan ole missään tekemisissä naapureiden kanssa. Mitä vähemmän muut tietää mitään minusta sitä parempi.
Ainoa asia, mikä minulta puuttuu on käteinen, muutama kymppi vain, mutta sillä rahalla tekee tositilanteessa. Olenko ymmärtänyt, että kaupasta ei saa mitään, jos kassakoneet eivät toimi. Voisiko juku selventää asiaa?
Niin mikä on se salainen puolustautumissuunnitelma ilman pyssyjä? :D et jaksa lähteä pakoon mutta luulet pärjääväsi ilman aseita? OK.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Talvimakuupussi on hyvä jos kotoa katkeaa lämpö, mutta hankkisin sen lisäksi myös hyvän makuualustan (esim. retkipatja) väestönsuojaa ajatellen. Hakaniemen väestönsuojassa on kyllä kerrossänkyjä, mutta metallin kovia, ja suurimmassa osassa nukutaan kylmällä lattialla. Joku ehkä viittaa kintaalla ettei sellaista hienostelua tarvita, mutta kokeneet retkeilijät tietää että kovalla ja kylmällä alustalla ei nukuta pelkässä makuupussissa sekuntiakaan. Väestönsuojaan ei myöskään kanniskella mitään sängynpatjoja.
Ekstravinkki selkävaivaisille että retkityyny saattaa pelastaa järkyttävältä niskajumilta seuraavana päivänä.
Tuollaiseen makuualusta on oleellinen. Tää niskavaivainen ei pysty käyttämään tyynyä ja joskus selän takia on pakko nukkua suoraan ( lämpimällä) lattialla, mutta kylmäähän toi selkä
Olet noin vaivainen... Onnea selviytymisfantasioihin. Kuolee kun on väärä tyyny voi juma...
No tämän takia osa ihmisitä pärjää ja osa ei. Kyse on resilienssistä ja älykkyydestä. Minulla ei ole ongelmia nukkua lentokentän lattialla, metsäretkellä teltassa, nojatuolissa, autossa penkillä, rautatieaseman penkeillä... kunhan ei tarvitse käyttää tyynyä. Tyynyn kanssa saan niskakipuja, jotka johtavat päänsärkyyn. En kuole siihen, mutta olen ihan hemmetin kiukkuinen, etenkin tyhmyyttä kohtaan.
Minulla ei ole ongelmia myöskään luetun ymmärtämisessä...
Sitäpaitsi, saatan olla se henkilö, joka päättää, kuka pääsee väestönsuojaan ja kuka ei - riidanhaastajia sinne ei tarvita.
(katsoin iltani iloksi brittielokuvan Threads vuodelta 1984, mikä hyvin osoitti varautumisen, tai sen puutteen merkityksen)
En nyt löydä täältä viestiä lainattavaksi, mutta joku suositteli aiemmin Toivo Rautavaaran kirjaa Mihin kasvimme kelpaavat. Olen nyt lukenut -76 painosta ja komppaan sitä kommenttia että näin vanhan kirjan kohdalla kannattaa tuplatarkistaa kasvien käyttöturvallisuus modernin tiedon valossa. Alkutekstissäkin sanotaan että joitain aiemmissa painoksissa esiintyneitä kasveja on jätetty pois suuren riskin takia, mutta kyllä tässäkin painoksessa löytyy sellaisia mistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Historialliseen katsaukseen ihan mukava, mutta en piirroskuvien perusteella lähtisi hortoilemaan.
Uusista teoksista voisin suositella Eija ja Jouko Lehmuskallion Villiyrtit tunnistusopasta, syötävien kasvien suhteen. Sekä Sinikka Piipon Suomen luonnon lääkekasvit, josta löytyy myös sitä historiaa, mutta ennen kaikkea käyttötavat, ainesosat ja vaikutus, sekä varoitukset. Sekä kätevä hakemisto vaivan mukaan mitkä kasvit siihen voi auttaa. Myös kankaiden kasvivärjäykseen yms. löytynee oppaita, mutta en ole perehtynyt siihen.
IS: Sotaa pohtivat ruotsalaiset hamstraavat nyt retkeilytarvikkeita
Siellä on vaikka minkälaista kommenttia jotka sai pyörittelemään silmiä, mutta tuo viimeinen - suomalaistaustaisen - ja nimettömänä pysyneen näkemys sai kyllä repeämään spontaaniin nauruun.
(En voi edes postata sitä tänne, koska sisältää sanoja jotka vastaavalla tavalla ajattelevat ovat saaneet täällä kiellettyjen sanojen listalle ja niitä sisältävät viestit poistetaan)
IL: Kehotus Ruotsissa: Kakkaa näin, jos sota tulee
Mikä otsikko! 🤣
Vierailija kirjoitti:
IL: Kehotus Ruotsissa: Kakkaa näin, jos sota tulee
Mikä otsikko! 🤣
Me käytiin kakkekeskustelu jo aiemmin.
Yksityisen tekemä, mutta varsin validi käytännön opas niille, jotka haluavat paneutua hieman 72tuntia.fi -ohjeita eksaktimmin: https://www.pahapaiva.com/wp-content/uploads/2022/05/ppguide_fin_fi.pdf
Tulostin tän. Suosittelen samaa.
112 Suomi -sovellusta on päivitetty ja sieltä löytää niin neuvoja kotivaraan kuin toimintaohjeita eri tilanteisiin (sähkökatko, vesikatko, myrsky, tulva jne.). Ja voi lukea offline-tilassakin. Varautujille tietysti päivänselvää, mutta Perus-Jussille hyvä, kun suurinosa turhista hätäpuheluista on juurikin tuollaisista syistä.
Vierailija kirjoitti:
Yksityisen tekemä, mutta varsin validi käytännön opas niille, jotka haluavat paneutua hieman 72tuntia.fi -ohjeita eksaktimmin: https://www.pahapaiva.com/wp-content/uploads/2022/05/ppguide_fin_fi.pdf
Tulostin tän. Suosittelen samaa.
Tuo on ihan hyvä tiivistelmä kaupunkilaiselle tai kelle vaan asiaan vähemmän perehtyneelle.
Tässä sitten rautaisannos asiaan ennemmän vihkiytyneille ja niille joita homma on ruvennut kiinnostamaan.
En tiedä on tähän ketjuun aiemmin postattu, mutta kertaus on tässäkin opintojen äiti.
Ikää opuksella on jo liki neljäkymmentä vuotta, mutta eipähän nuo perusasiat ole tuosta mihinkään muuttuneet.
https://puolustusvoimat.fi/documents/1948673/2258487/PEVIESTOS-luonnonm…
Olen opettelut kalastaman viljelemään ja rakentamaan taloja hirrestä. Eipä tarvitse kerätä säilykkeitä ja hommata veiviradiota. Täällä maaseudulla on pakko itse tulla toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Olen opettelut kalastaman viljelemään ja rakentamaan taloja hirrestä. Eipä tarvitse kerätä säilykkeitä ja hommata veiviradiota. Täällä maaseudulla on pakko itse tulla toimeen.
Et ehdi ja jaksa tehdä noita kaikkia yksin yhtäaikaa, joten kun saalis jää saamatta ja sää tuhoaa satosi niin ajattelitko rakentaa ihmisille hirsitaloja nälkäpalkalla eli niitä säilykkeitä vastaan?
Sekään ei ole hirveän kätevää että radiottomuus johtaa täyteen informaatiopimentoon, etkä tiedä milloin pitäisi suojautua tai evakuoitua, saati mitä omaa nenää kauempana tapahtuu.
Ukrainassa jos missä on menossa maksimaalinen kriisi. Moni tämänkin palstan lukijoista varmaan miettii varautumista vastaavanlaiseen tilanteeseen.
Nyt olisikin hyvä kartoittaa ukrainalaisten kokemuksia siitä, miten sota vaikuttaa elämiseen ja olisiko siihen voinut varautua jotenkin henkilökohtaisella tasolla (tarvikkeilla/taidoilla).
Jos ohjus sattuu osumaan kohdalle niin siinä ei paljon auta, vaikka olisi miten kotivara kunnossa. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole kohdannut välitöntä kuolemanuhkaa vaan enemmän pelkoa, pimeää ja kylmää.
En tiedä mistä saisi poimittua tarkempia tietoja, mutta minusta ukrainalaisten enemmistön elämä näyttää melko normaalilta. Ruoka ostetaan kaupasta ja vesi sekä sähkö toimii. Suurimmat käytännön käytännön elämän ongelmat ovat koskeneet pitkiä sähkökatkoja. Nekin on saatu usein korjattua päivien tai viikkojen viiveellä.
Ukrainalaiset ei ole muuttaneet metsiin ja kaivaneet korsuja. Onko jollain tietoa ukrainalaisten survival kokemuksista?
Vierailija kirjoitti:
Ukrainassa jos missä on menossa maksimaalinen kriisi. Moni tämänkin palstan lukijoista varmaan miettii varautumista vastaavanlaiseen tilanteeseen.
Nyt olisikin hyvä kartoittaa ukrainalaisten kokemuksia siitä, miten sota vaikuttaa elämiseen ja olisiko siihen voinut varautua jotenkin henkilökohtaisella tasolla (tarvikkeilla/taidoilla).Jos ohjus sattuu osumaan kohdalle niin siinä ei paljon auta, vaikka olisi miten kotivara kunnossa. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole kohdannut välitöntä kuolemanuhkaa vaan enemmän pelkoa, pimeää ja kylmää.
En tiedä mistä saisi poimittua tarkempia tietoja, mutta minusta ukrainalaisten enemmistön elämä näyttää melko normaalilta. Ruoka ostetaan kaupasta ja vesi sekä sähkö toimii. Suurimmat käytännön käytännön elämän ongelmat ovat koskeneet pitkiä sähkökatkoja. Nekin on saatu usein korjattua päivien tai viikkojen viiveellä.
Ukrainalaiset ei ole muuttaneet metsiin ja kaivaneet
Minä jotenkin muistan silloin sodan alkupuolella julkaistun artikkelin, jossa kuvattiin ja haastateltiin ukrainalaisia heidän uudesta arjestaan sotatantereen lähellä, jossa Venäjä häiriköi teknistä infrastruktuuria. Mieleen jäi yhteisöllisyys ja perinteisiin työtapoihin palaaminen (kun ei voi luottaa että sähköt toimii niin sitten tehdään käsityönä), joskus luovatkin ratkaisut perustarpeiden täyttämiseksi. Mutta en muista mikä lehti ja milloin se julkaistiin, saati löytänyt googlettamalla (nykyään googlella ei löydä sitten niin mitään). Muistaisiko joku muu?
Mielestäni noita juttuja oli Hesarissa, iltapäivälehdissä ja maakuntalehdissä. En nykyään lue apu/seura/eeva/tekniikan maailma-lehtiä, mutta luulisin, että niissäkin on ollut jotain.
Lisätietoja?