Hyvät survivalistit ja preppaajat! Jaetaanko parhaat vinkit tähän.
Itse en ole mikään tuomionpäivään varautuja, mutta kieltämättä on alkanut mietityttämään yhteiskuntaamme mahdollisesti kohtaavat uhkatilanteet. Mitä jos pska osuukin tuulettimeen, ja pitää selviytyä x määrä päiviä enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Meillä kaivo, josta saa vettä (tosin vaatinee keittämisen), puuliesi jolla saa tarvittaessa lämmitettyä vettä, ruokaa ja kotia. Pino polttopuita. Siinäpä ne oikeastaan ovat. Perheessä kaksi aikuista, kaksi teiniä, kaksi koiraa. En pelkää koronavirusta, mutta tiedostan mahdollisen pandemian riskit. Siksipä tässä herättelen (asiallista) keskustelua. Ajatuksia? Vinkkejä?
Kommentit (7624)
Vierailija kirjoitti:
Toistaiseksi en ole viljellyt yhtään mitään, vaikka tonttiakin on hiukan käytettävissä. Ensi kesänä aattelin aloittaa viljelemään jotain, jolla olis suuri mahdollisuus onnistua näin aloittelijaltakin ja joka säästäisi rahaa kaupasta ostettuun verrattuna. Mitä suosittelisitte?
Itselle tuli lähinnä mieleen yrtit.
Yrttejä on turha kasvattaa. Yrttejä saa luonnostakin jos tietää mitä hakee.
Perunaa, porkkanaa, punajuurta, naurista, kurpitsaa.. Niitä voi myös talven varalle pakastaa ja laittaa pakkaseen, voi tehdä säilykkeitä ym. Perunat on hyvä säilyttää viileässä omassa mullassaan.
Ja myös erilaiset sipulit kasvavat myös hyvin ja kaalit. Perinteiset lajit kunniaan.

Et oo tainnut pahemmin viljellä mitään. Se on melko työlästä hommaa kun käännät käsipelillä maan ja putsaat rikkaruohoista ja teet penkit ja kylvät. Sitten kitket, harvennat ja tarvittaessa kastelet, eli kannat satoja litroja vettä ties mistä ojasta kastelukannuilla. Perunoille pitää tehdä penkit, ja sitten mullata ja kitkeä myös rikkaruohot, valvatit, juolavehnät jne jne. Yöpakkasten ja ötököiden varalle yrität levitellä harsoja suojaksi ja ankkuroit niitä kivillä ja kepeillä etteivät lennä tuulen mukana. Mutta tahtovat ne lentää ja sade sotkee ne multaisiksi räteiksi.
Jos sateet oikein koviksi yltyy etkä ole jaksanut kaivaa kunnon ojia tai alue on tasainen se voi lainehtia vedestä. Peruna hukkuu helposti ja alkaa mädäntyä maahan.
Nauriita ja mitään kaalikasveja on oikeastaan ihan turha edes yrittää - ellet ala todelliseen kemikaalisotaan. Jos et ala kirpat syövät kaikki kaalinsukuiset juurekset niin että niistä ei jää jäljelle kuin kuihtuvat lehtirangat. Myös punajuuret kelpaavat kirpoille ja muille tuholaisille mutta ne saattavat selvitä.
Isompia vieraita kasvimaallasi ovat jänöt, kauriit ja jopa hirvet. Ne käyvät yön tunteina maistelemassa viljelyksiäsi ja polkevat penkit sorkillaan. Jänöille maistuu erityisen hyvin herne, niillä on tapana jyrsiä herneen varret poikki maan rajasta ja sitten saatkin ihmetellä miksi ne kuolevat pois vaikka hetki sitten ne näyttivät niin komeilta ja lupasivat hyvää satoa.
Porkkana on ehkä varmin viljelykasvi, siinä ei ole paljon muuta työtä kuin harvennus. Salaatit myös onnistuu mutta kuka jaksaa niitä kovin paljoa syödä.
Kokonaisuudessa kesän ahertamisen tulokset jäävät arvoltaan parhaassa tapauksessa muutamaan kymppiin, eli tuntipalkaksi jää ehkä euro.. Ottaen huomioon kuinka kovaa työtä se on, se ei ole paljon koska se on oikeasti kovaa työtä. Jos palstan vuokran parikymppiä vielä vähentää pois tuotosta niin ollan hyvin hyvin pienessä summassa.
Itse viljelyn hyödyt ovat rahansäästön sijaan pääosin muissa asioissa: Mukava harrastus jossa saa liikuntaa ja joka virkistää mieltä. Ravintorikkaampaa ruokaa (mikäli noudattaa perinteisiä, luonnollisempia viljelymenetelmiä jotka ei köyhdytä maata). Joillekin se on yhteiskunnallista aktivismia ettei ole riippuvainen nykyisestä tehoviljelystä. Ja jos kaupoilla on ongelmia toimittaa tiettyä kasvista syystä x tai sen hinta pomppaa pilviin syystä y, niin itse kasvattaminen on parhaimmillaan puskuri näitä tilanteita vastaan.
Itse koen asian juurikin niin että hyödyn ravinteikkaammasta ruoasta ja liikunnasta, ja maanparannus siinä ohessa on harrastus.
Ukrainasta - onhan siellä elämä muuttunut radikaalisti monilla, riippuu siitä, missä kohti ovat sattuneet asumaan. Ovat itse tai läheiset kuolleet tai kidutettu tai joutuneet jättämään kotinsa kokonaan.
Asiasta toiseen - Suomi on uudistanut evakuointisuunnitelmansa, sen voi lukea tuon artikkelin linkistä.
Pääosa ns evakuoinneista tapahtuisi omaehtoisesti eli ihmiset lähtusivät itse tai heitä suositeltaisiin lähtemään itse jonnekin turvaan. Viranomaiset evakuoisivat käytännössä vain huonossa asemassa olevia ja välimaastossa oleville järjestettäisiin juna- tms kyytejä.
Valituisia asuinpaikkoja tai lähinnä huoneita voitaisiin ottaa yksityisiltä ihmisiltäkin, mutta pääosin isompia majoitustiloja. Ennen tuon lukemista en ollut tajunnut, että ne evakuoinnit voivat olla sillä lailla pysyviä, että niihin liittyen suositellaan tekemään ihan muuttoilmoitus uuteen kotikuntaan. Se toki myös auttaa viranomaisia seuraamaan asutustilannetta ja järjestämään palveluita eri puolille maata.
Aika yleisellä tasolla tuo suunnitelma, mutta mielenkiintoista luettavaa silti.
IS: Mitä tapahtuisi, jos internet lakkaisi toimimasta? Asiantuntija vastaa: nämä arkiset asiat häiriintyisivät
Lisäisin vielä vaik kosteuspyyhkeitä...semmoisia joka paikkaan soveltuvia vauvan puhdistuspyyhkeitä. Niillä voi pyyhkiä itsensä ja vaikka pöydän. Käsidesikin on hyvä juttu, mutta sen lisäksi voisi olla pullollinen monikäyttödesinfektioainetta (apteekista löytyy). Entä hiilitabletteja?
Pitäisi olla roskapusseja isompaa vessa-asiaa varten (pohjalle sanomalehteä), kun vessaa ei voi vetää ja jos ulos ei voi mennä lapion kanssa tarpeilleen. Kannellinen astia noiden pussukoiden hetkelliseen säilytykseen.
Paristoradio ja paristot on listassa jo tilanteen tasalla pysymiseen mutta onko puhelimiin varavirtaa, powerbankit tai muita konsteja mietittynä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan olette harrastaneet preppausta?
Olen vanha jo! Ei mulla kai koskaan ole kaapit olleet ihan tyhjillään.
Mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana olen erityisen huolellisesti panostanut tilanteeseen, että en pääsisi kamalasti kipeänä kauppaan tms. Sekä tietysti myrskyjen ja mörköjen varalle on ruokaa ja kaikkea rompetta ainakin pariksi tai jopa kolmeksi viikoksi. Pullovettä ja muuta juotavaa on kohtuullisesti. Jospa jakeluauto tankissaan sitten tuo johonkin lähistölle vettä. Ratkaisematon ongelma on ettei peseytyminen onnistuisi, jos hanasta ei tule tipan tippaa. Sitten kiroiluttaa. Mutta joo, kymmenen vuotta on vastaukseni.
Ukrainalaisten ohjeita löytyy paljon englanniksi 'visitukraine' sivustolta. Oheinen sivu kertoo siitä kuinka ihmiset laittavat kerrostalojen hisseihin selviytymispussukoita sitä onnetonta varten, joka jää hissiin sähkökatkon tullessa.
https://visitukraine.today/blog/1118/survival-kits-in-elevators-or-how-…
Laittakaas tänne eräkeittiö reseptejä. Voi olla tärkeempää kuin joku linnottautuminen johonki
Vierailija kirjoitti:
Laittakaas tänne eräkeittiö reseptejä. Voi olla tärkeempää kuin joku linnottautuminen johonki
Siis siten että saadaan joku yk jauhosäkki tai riisiä
Mitä noiden lisäksi pitäisi olla jemmassa

Mausteita, proteiinia säilyvässä muodossa ( soijarouhe, hernerouhe tms, säilykelihat, säilykekalat, tölkkipavut ( kuivapapuja jos on mahdollisuus pitkiin keittoaikoihin), pastaa, kuskusta ( ei vaadi edes varsinaista keittämistä), perunasosejauhetta/perunahiutaleita, sokeria, hunajaa, ruokaöljyä (säilyy paremmin kuin voi tai silava).
Tärkein on ehkä ruuanlaittotaito.

Jos kuivapapuja miettii niin punaiset linssit on hyviä, koska niitä ei tarvitse liottaa vaan keittäminen on nopeaa ja onnistuu muun ruoan seassa. Kikherneet taas pahimmasta päästä (liotus 8h ja menee vettä kaksinkertainen määrä kuivien papujen määrään, keitto 1h)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittakaas tänne eräkeittiö reseptejä. Voi olla tärkeempää kuin joku linnottautuminen johonki
Siis siten että saadaan joku yk jauhosäkki tai riisiä
Mitä noiden lisäksi pitäisi olla jemmassa
Mausteita, proteiinia säilyvässä muodossa ( soijarouhe, hernerouhe tms, säilykelihat, säilykekalat, tölkkipavut ( kuivapapuja jos on mahdollisuus pitkiin keittoaikoihin), pastaa, kuskusta ( ei vaadi edes varsinaista keittämistä), perunasosejauhetta/perunahiutaleita, sokeria, hunajaa, ruokaöljyä (säilyy paremmin kuin voi tai silava).
Tärkein on ehkä ruuanlaittotaito.
Jos kuivapapuja miettii niin punaiset linssit on hyviä, koska niitä ei tarvitse liottaa vaan keittäminen on nopeaa ja onnistuu muun ruoan seassa. Kikherneet t
Ihan papuja. Linssit ovat kyllä hyvä lisä tuohon, ja mung-pavut, jos käytössä puhdasta vettä. Vihreitä linssejä ja mung-papuja voi idättää, eikä niitä ituja tarvitse kuumentaa, kuten suurten paoujen ituja. Tottakai herneitäkin voi idättää, tai kasvattaa versoiksi. Vaihtelua ruokavalioon.
Idättäminen ei kuitenkaan liene eräkeittiöön se ensimmäinen valinta. Siitä kysyttiin.
Vierailija kirjoitti:
Laittakaas tänne eräkeittiö reseptejä. Voi olla tärkeempää kuin joku linnottautuminen johonki
Itseasiassa linnoittautuminen kotiin on paljon todennäköisempi skenaario eri kriisitilanteissa kuin se että joutuisi evakuoitumaan, saati sitten että piiloutuisi johonkin metsään eräilemään.
Olen iltojeni iloksi nyt katsellut noita 80-luvun alun maailmanloppuelokuvia (Lionsgate näköjään oli niitä tuppannut urakalla ainakin) ja tuli mieleeni siitä Testament- elokuvasta.
Onko täällä radioamatöörejä? Kun puhelimet vaikenevat, niin nuo edelleen toimivat, jos yksittäisillä amatööreillä riittää virtaa. Itse asun notkossa, johon ei riitä puhelinkenttää eikä näy edes telkka antennin kautta kunnolla, niin mietin vaan, että kuinkahan korkea masto pitäisikään pihaan pystyttää. Kylällä oli aikoinaan tuollainen radioamatööri (jo edesmennyt, muistaakseni oli viestitellyt Itä.-Saksaan, Nliittoon ainakin) ja hänen antenninsa oli paljon pidempi kuin lipputankonsa.
Yle: Ostimme ruokakaupasta yhden henkilön kotivaran ja näin paljon se maksoi tarkista, onko omasi kunnossa
Yle: Jokaisen tulisi pärjätä kotivaralla 72 tuntia Vaasassa päivää vietetään koulutuksilla ja hiekoitussoralla
IL: Tällainen on riittävä kotivara
Valtakunnallinen varautumispäivä näkyy uutisissa.
Kotivara 1 hkl 72 h 3x hernekeittopurkki 2 € pikakaurapuuro 500g 39c sikanautatölkki 2x 4,50€ Monivitamiini poretabletit 2 € + vettä + kaasuretkikeitin eli ruokaan n 10€ kaasukeitin ja kaasu 10-40€ aika halvalla varautuu.
Jos kotoa löytyy akkuporakoneen yms akkuja kannattaa opetella niistä lataamaan kännykät, minulla on 5 akkua joilla lataa kännykän +25 kertaa täyteen.
Rosalla on vähän eri meininki ja rahaakin paloi 70€. En oikein ymmärrä, miten tuoretuotteet kuuluvat kotivaraan?
Rosan kotivara >https://yle.fi/a/74-20073429
Jatkan vielä 400g sikanautatölkissä on yli 1000 kcl ja 80g proteiinia hernekeitossa 450 kcl ja proteiinia 24g pikakaurapuurossa 2x 50g 362 kcl 11g kuitua ja 14g proteiinia jos lisätään 1 prk sikanautaa. Niin päivittäin saa 1700 kcl proteiinia 128g kuitujakin reilusti. Tässä on myös aika halpa päivän menyy n 3€ ja ei mikään kauhean epäterveellinenkään etenkin kun ottaa sen monivitamiinin alle.
Tottakai jokainen tekee paremman kotivaran ja halusinkin pelkistää 10€ kotivaraan ja voihan näitä syödä kylmänäkin. Ei tietenkään ole hyvää , mutta pysyy nälkä loitolla. Oma kotivaramme on runsas ja monipuolinen ja hankittu myös inflaatio puskuriksi. Siksi hinnan ovat ehkä alakanttiin. Varastossani sikanauta 400g 2,09€ ja hernari 59c ostettu akuvuonna 2022
Ukrainassa toimii netti jotenkin, joten ei muuta kuin tutkimaan. Esim odessa-life tarjoaa vinkkejä:
https://odessa-life.od.ua/uk/article-uk/zhittja-bez-svitla-jak-rozigrit…
Pisti silmään vinkki, että makkarat voi flambeerata. Vähän vodkaa päälle ja tulta perään!
En siis osaa ukrainan kieltä, mutta googlehan kääntää mitä vaan.