Hyvät survivalistit ja preppaajat! Jaetaanko parhaat vinkit tähän.
Itse en ole mikään tuomionpäivään varautuja, mutta kieltämättä on alkanut mietityttämään yhteiskuntaamme mahdollisesti kohtaavat uhkatilanteet. Mitä jos pska osuukin tuulettimeen, ja pitää selviytyä x määrä päiviä enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Meillä kaivo, josta saa vettä (tosin vaatinee keittämisen), puuliesi jolla saa tarvittaessa lämmitettyä vettä, ruokaa ja kotia. Pino polttopuita. Siinäpä ne oikeastaan ovat. Perheessä kaksi aikuista, kaksi teiniä, kaksi koiraa. En pelkää koronavirusta, mutta tiedostan mahdollisen pandemian riskit. Siksipä tässä herättelen (asiallista) keskustelua. Ajatuksia? Vinkkejä?
Kommentit (7621)
Vierailija kirjoitti:
Kotimaisia herkkuja ostan esimerkiksi Suomisen Maidon tekemiä jäätelöitä, maksaa noin 4 euroa 850 gramman pakkaus. On siis vähän kalliimpaa, mutta järkeen käyvällä tasolla. Sadan euron kilohintaista suklaata en koskaan ostaisi, minusta se ei vain ole sen väärti. Se joka pitää omaa parin sekunnin makuelämystään sen arvoisena, niin ostakoon vapaasti. Mulle käy arjen luksuksesta Brunbergin suklaa.
Kotimaisista tuotteista vois ollakin oma ketjunsa, on täällä tyhmempiäkin aiheita ollut.
No jos tuolle linjalle lähdetään niin eihän sieltä lähileipomostakaan kannata mitään ostaa kun kilohinnat on aivan älyttömät. Kaupasta saa halvemmalla mutta kilohinta silti riistoa, joten parempi tehdä itse ilman valmistaikinoitakaan. Ihmisille on tyypillistä ylikorostaa sitä miten he tukevat lähiruokaa/kotimaista, ja kuitenkin tuijottavat enimmäkseen kilohintoja, ignooraten mitä sillä todellisuudessa saa. Minusta on ok ihan rehellisesti sanoa että tykkää merkistä x, haluaa syödä sitä paljon ja ostopäätökseen vaikuttaa eniten se että on halpaa.
Sehän on ihan vitsi että AV-mamma tarvitsee Fazerin sinisen päivässä että jaksaa palstailla. Mutta suklaa on kuitenkin nautintoaine, jonka syöminen suurissa määrissä ja usein ei ole terveellistä, eikä sen koommin ekologista tai eettistäkään. Näyttää siltä että jo meidän elinaikanamme suklaan valmistus loppuu kokonaan, syynä ilmasto. Suklaa ei myöskään ole sellainen asia mitä preppaajan kannattaa hamstrata, koska se pilaantuu herkästi, varsinkin maidolliset. Riittää että ostaa ne joulun suklaat ajoissa ettei jää ilman. (Joulun jälkeen sitten riittää niitä lahjaksi saatuja Fazerin peruskonvehteja joiden ajattelukin saa voimaan pahoin, ja kaupasta saa alennuksella lisää) Se on ihan ymmärrettävää että jos kaipaa hätäsuklaata antamaan voimia paskaan päivään niin ostaa sitten vaikka sen halpispatukan. Mutta se että ostaa juhlaan kuten joulua varten vähän parempaa, mutta pienempiä määriä, ei ole mitenkään kohtuuton ajatus harkita. Jos siis todella tykkää suklaasta (enemmän sitä suklaata/kaakaota ja vähemmän sokeria, palmurasvaa, maitoa yms.). Jos haluaa vain jotain makeaa suuhunpantavaa niin karamellit toiminee tähän tarkoitukseen, tai lusikallinen sokeria jos on oikein pihi. 😆
Lähileipomon hinnat on ihan ok (joskin leipä ON Suomessa kallista verrattuna useimpiin muihin maihin), eikä lähileipomot suinkaan ole Fazerin naamioituneita tytäryrityksiä, vaikka joku tässä yritti sellaistakin väittää 😁
Minusta on ihan älytön ajatus, että suomalaisuuden pitäisi olla AINUT kriteeri ostoksiin. Suomalaisista tuotteista valitsen ominaisuuksien perusteella sen, jonka ostan, ja hinta on tässä vaiheessa yksi ominaisuus. Jos sopivaa tuotetta ei löydy, ostan ulkomaisen. En näe mitään järkeä siinä, että ostaisin syödäkseni kallista sahajauhoa vain siksi, että se on Made in Finland, eikä se ole pidemmän päälle yritystenkään etu. Yritysten pitää kehittyä.
Ja kyllä, tälle linjalle olen lähtenyt, että en satsaa hirveitä summia hetken makunautintoon, oli se sitten järkyttävän kallis suklaa tai shampanja. Teen paljon mieluummin voileivän, tai otan palan tavallisesta marketista ostettua suklaata ja juon kupin kahvia - eikä senkään tarvitse olla sivettikissan suoliston läpi kulkeneista pavuista tehtyä 😁 En vain pysty arvostamaan sellaista. Joidenkin mielestä kallis hinta tekee asiasta kuin asiasta halutun. En kuulu heihin.
Vierailija kirjoitti:
Raision Tehtaiden pääomistaja on Skandinaviska Enskilda Banken Ab (publ).
Se on silti suomalainen pörssiyhtiö.
Kinnusen mylly. Utajärvellä. Valmistaa jauhoja ( ainakin oulun seudulla on useissa kaupoissa myytävänä) Sekä valmistaa myös kotieläinrehuja
Hau hau koiranruuat. Valmistetaan nokialla
Toki on myös teurastamoja,kuten Rönkä ja Viskaali. Ja muitakin leipomoja kuin fazer, esim oulun seudulla putaan pulla.
Varmasti se, että tuotantoa on ympäri suomen, on huoltovarmuudessa tärkeää kriisiaikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotimaisia herkkuja ostan esimerkiksi Suomisen Maidon tekemiä jäätelöitä, maksaa noin 4 euroa 850 gramman pakkaus. On siis vähän kalliimpaa, mutta järkeen käyvällä tasolla. Sadan euron kilohintaista suklaata en koskaan ostaisi, minusta se ei vain ole sen väärti. Se joka pitää omaa parin sekunnin makuelämystään sen arvoisena, niin ostakoon vapaasti. Mulle käy arjen luksuksesta Brunbergin suklaa.
Kotimaisista tuotteista vois ollakin oma ketjunsa, on täällä tyhmempiäkin aiheita ollut.
No jos tuolle linjalle lähdetään niin eihän sieltä lähileipomostakaan kannata mitään ostaa kun kilohinnat on aivan älyttömät. Kaupasta saa halvemmalla mutta kilohinta silti riistoa, joten parempi tehdä itse ilman valmistaikinoitakaan. Ihmisille on tyypillistä ylikorostaa sitä miten he tukevat lähiruokaa/kotimaista, ja kuitenkin tuijottavat enimmäkseen kilohintoja, ignoo
Mikä on sun lähileipomo, jos leipä maksaa satasen kilo 😆 kuten tuo suklaa?
Vierailija kirjoitti:
Lähileipomon hinnat on ihan ok (joskin leipä ON Suomessa kallista verrattuna useimpiin muihin maihin), eikä lähileipomot suinkaan ole Fazerin naamioituneita tytäryrityksiä, vaikka joku tässä yritti sellaistakin väittää 😁
Minusta on ihan älytön ajatus, että suomalaisuuden pitäisi olla AINUT kriteeri ostoksiin. Suomalaisista tuotteista valitsen ominaisuuksien perusteella sen, jonka ostan, ja hinta on tässä vaiheessa yksi ominaisuus. Jos sopivaa tuotetta ei löydy, ostan ulkomaisen. En näe mitään järkeä siinä, että ostaisin syödäkseni kallista sahajauhoa vain siksi, että se on Made in Finland, eikä se ole pidemmän päälle yritystenkään etu. Yritysten pitää kehittyä.
Ja kyllä, tälle linjalle olen lähtenyt, että en satsaa hirveitä summia hetken makunautintoon, oli se sitten järkyttävän kallis suklaa tai shampanja. Teen paljon mieluummin voileivän, tai otan palan tavallisesta marketista ostettua suklaat
Ymmärrän että ruokatottumusten kommentointi - tai tässä tapauksessa ehdotus uuden kokeilusta - iskee ihmisellä herkästi sieluun, mutta av kommentteja ei silti tarvitse lukea kuin piru raamattua.
Kukaan ei väittänyt että kaikki lähileipomot ovat Fazerin tytäryhtiöitä, vaan että monelle se lähileipomo on sellainen joka myy juuri Fazerin tuotteita. Tämä fakta tuotiin esiin kun esitit väitteen ettei Fazerilla muka ole Suomessa monopolia. Kyseessä ei ole mikään pieniyritys, vaan suuryritys joka ostaa ja ajaa pienyrityksiä konkkaan.
Kukaan ei myöskään väittänyt että suomalaisuuden täytyisi olla ainoa peruste ostopäätökselle, oikeastaan päinvastoin: tuotteen laatu, terveellisyys, ekologisuus, eettisyys - mitä näitä nyt oli lueteltu - tai vaikka ihan vain sellaisen tietoisen valinnan tekeminen että pitää pienyrityksiä hengissä, ettei ruokamme hinta, laatu ja muut seikat ole vain sen yhden ison tekijän päätettävissä. Sellainen kuvio ei ikinä johda hyvään.
Ostan joulusuklaani Fazerilta koska suomalainen yritys, ei ole millään muotoa mikään radikaali valinta suomalaisten tuotteiden puolesta. Uskallan väittää että niin tekee varmasti suurinosa suomalaisista. Se että tukee pientä tekijää siitäkin huolimatta että siitä joutuu maksamaan vähän enemmän, saatavuus ei ole joka marketissa jne., on sama kuin antaa äänensä sen puolesta että Suomessa tulee olla enemmän työpaikkoja ja asiakkaille valinnanvaraa keneltä tuotteensa ostaa.
Täällä on sohaistu ampiaispesää. Älä koskaan kritisoi vaikutusvaltaisimpia suomalaisia yrityksiä koska kaikki niitä kuitenkin käyttää ja mieltää ne kansallisiksi ylpeydenaiheiksi, vaikka ne työllistävät vähemmän porukkaa mitä voisivat (tietysti matalapalkalla) ja tuotteiden kotimaisuuskin on yleensä vähän niin tai näin.
Heitän vielä semmoisen hot take kranaatin että teiltä lähtee taju: kaakaopapu ei kasva Suomessa. 😬
Eihän täällä edes kenenkään makunystyröitä rienattu vaan kuulutettiin rehellisyyden perään. Kotimaisuudella kehuskelu on suomalaisten kansallisharrastus ja vasta kakkosena tulee se miten halvalla sai. Nämä kaksi kuitenkin harvoin kohtaavat.

Tuntuu olevan kovasti oletuksia toisten sanomisista, ja sitten niitä kohdistetaan viesteihin, joissa ei niin sanottu.
Miten te selviätte mistään kriisistä jos ette pysty elämään ilman suklaata vaan sitäkin pitää hamstrata kotiin kilokaupalle pelkkää joulua varten? Ihmettelen vaan.
Mihin tämä teksti viittaa:
* Fazerilla ei ole monopoliasemaa? Valmistaa monen lähileipomonkin tuotteet, vaikka leipomo itse kulkisi eri nimellä, ja ajaa ne itsenäiset kilpailijat ulos markkinoilta. *
Ei, Fazerilla ei ole monopoliasemaa, ei edes leipomoalalla. Mainitse edes muutama lähileipomo, jonka tuotteet valmistaa Fazer, niin voisin yrittää ymmärtää, mistä puhut. Omat lähileipomoni leipovat ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Miten te selviätte mistään kriisistä jos ette pysty elämään ilman suklaata vaan sitäkin pitää hamstrata kotiin kilokaupalle pelkkää joulua varten? Ihmettelen vaan.
Varmaan joku voi hamstrata suklaata kilokaupalla pelkkää joulua varten, mutta tässä ketjussa en ole huomannut kenenkään sanoneen tekevänsä niin. Vai?

Emmä tiiä, kilohintaa ainakin kauhisteltu ja ajatusta että suklaatakin voi syödä kohtuudella. Av mammat ja fazerin sininen ei ollutkaan meemi.
Vierailija kirjoitti:
Kinnusen mylly. Utajärvellä. Valmistaa jauhoja ( ainakin oulun seudulla on useissa kaupoissa myytävänä) Sekä valmistaa myös kotieläinrehuja
Hau hau koiranruuat. Valmistetaan nokialla
Toki on myös teurastamoja,kuten Rönkä ja Viskaali. Ja muitakin leipomoja kuin fazer, esim oulun seudulla putaan pulla.
Varmasti se, että tuotantoa on ympäri suomen, on huoltovarmuudessa tärkeää kriisiaikana.
Samaa mieltä. Tässä ketjussa puhutaan varautumisesta, eli tuotannosta huoltovarmuuden näkökulmasta. Siihen tarvitaan myös isoja yrityksiä.

Isoja vastuullisia yrityksiä mieluiten, koska pelkkä rahan perässä juokseminen luo yhteiskuntaan huonovointisuutta ja siten heikentää koko Suomea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te selviätte mistään kriisistä jos ette pysty elämään ilman suklaata vaan sitäkin pitää hamstrata kotiin kilokaupalle pelkkää joulua varten? Ihmettelen vaan.
Varmaan joku voi hamstrata suklaata kilokaupalla pelkkää joulua varten, mutta tässä ketjussa en ole huomannut kenenkään sanoneen tekevänsä niin. Vai?
Emmä tiiä, kilohintaa ainakin kauhisteltu ja ajatusta että suklaatakin voi syödä kohtuudella. Av mammat ja fazerin sininen ei ollutkaan meemi.
Kyllä ainakin itse järkytyin juuri tuon tässä mainostetun suklaan hinnasta: piparkakut kokoinen pala maksaa kuusi euroa!
Ihanan kallista!

Olkiukko. Missä viestissä kauhistellaan ajatusta, että suklaatakin voi syödä kohtuudella?

Siihen hintaan varmasti kuuluu paljon muutakin kuin vain koko, esim kaakaon määrä ja käsityö, mutta onneksi täällä jo kerrottiin ettei teidän ole pakko ostaa oikeastaan yhtään mitään. Minäkin olen järkyttynyt siitä palmurasvan määrästä mitä markettisuklaat yleensä pitää sisällään, mutta onneksi ei ole pakko ostaa. Lisäksi voin iloisesti kertoa että Suomesta löytyy enemmän vaihtoehtoja kuin Fazer ja mikä lie se toinen vaihtoehto oli. Pandakin tekee suklaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te selviätte mistään kriisistä jos ette pysty elämään ilman suklaata vaan sitäkin pitää hamstrata kotiin kilokaupalle pelkkää joulua varten? Ihmettelen vaan.
Varmaan joku voi hamstrata suklaata kilokaupalla pelkkää joulua varten, mutta tässä ketjussa en ole huomannut kenenkään sanoneen tekevänsä niin. Vai?
Emmä tiiä, kilohintaa ainakin kauhisteltu ja ajatusta että suklaatakin voi syödä kohtuudella. Av mammat ja fazerin sininen ei ollutkaan meemi.
Olkiukko. Missä viestissä kauhistellaan ajatusta, että suklaatakin voi syödä kohtuudella?
Eipä oo. Onhan tuossa selvä järkytys pelkistä kilohinnasta, sanoi ettei ikuna söisi sellaista suklaata joka on hänestä kallista. Kappalehinta sama kuin fazer joulusuklaissa, mutta vain jälkimmäiseen on varaa. Eli pitää saada kilotolkulla tai ei kelpaa.
Asia tietysti eri jos kohtuus tarkoittaa henkilökohtaisella tasolla konvehtirasiaa päivässä.